Lue keskustelun säännöt.
Ihmiset jotka ei onnittele kuullessaan vauvauutiset?
29.12.2016 |
Mitä mieltä ihmisistä, jotka ei lainkaan onnittele kuullessaan, että jollekin on tulossa vauva? Osalla tietenkin voi olla aiheeseen liittyen vaikeaa (esim. oma lapsettomuus) mutta tuskin kuitenkaan kaikilla. Esim. keski-ikäisillä perheellisillä tai parikymppisillä sinkuilla.
Kommentit (205)
Kade tai muuten vaan huonot käytöstavat
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei hemmetti soikoon, aika tragikoominen keskustelu. :D
Jos ystäväsi saa toivomansa työpaikan/asunnon/lapsen/koiran/löytää kumppanin/minkä tahansa toivotun,iloisen(hänen mielestään, ei sinun mielestäsi sillä tässä ei ole kyse SINUSTA) elämänmuutoksen niin kyllä silloin on kohteliasta onnitella.
Jos et kykene empatiaan tai myötätuntoon tai osaa asettua toisen asemaan, sitä kannattaa harjoitella.
Ihan pöyristyttävää että joku AIKUINEN ihminen ei voi käsittää, että joku eri tavoin elävä voisi olla onnellinen.
Ymmärrän jos takana on autismia tms.muuta häikkää,mutta jos päällisinpuolin "terve" ihminen ei yhtään kykene sellaiseen ajatusleikkiin niin onhan se aika huolestuttavaa.
Ei, sinun EI ole pakko tervehtiä kaupan kassaa, sanoa huomenta työkaverillesi, ottaa osaa työkaverisi lapsen poismenon johdosta, kiittää lahjan saatuasi jne.mutta kyllä se hyviin käytöstapoihin kuuluu.
Hyvät käytöstavat tekevät elämän itsellesi ja sinun lähellä oleville ihmisille helpommaksi ja mukavammaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin juuri, jee se 8 miljardis 4 sadastuhanneskolmannes sai alkunsa! Mitä sitten? Siinä vaiheessa jos sen onnistuu kasvattamaan jotakuinkin täyspäiseksi, omillaan toimeentulevaksi nuoreksi aikuiseksi, onkin syytä onnitella.
Itse onnittelen tosin aina, koska niin kuuluu tehdä.
Ehkä erityisesti noita mainitsemiasi ryhmiä ei kiinnosta (nuoret aikuiset) ja perheelliset taas eivät näe syytä onnitella kun ovat itse siinä kurjimmassa vaiheessa esim. juoksemassa adhd-lapsen kanssa terapiasta toiseen jne.
Vierailija kirjoitti:
No itse en koe sitä mitenkään erikoisena tapahtumana, lähes kaikki raskautuvat niin halutessaan. Aika luonnollista.
Noissa kahdessa vastauksessa tiivistyy empatiakyvyttömyydestä esiin olennainen. Jotkut ihmiset käsittelevät kaiken vain ja ainoastaan OMAN NAPANSA kautta!
Sen sijaan, että kykenisivät tajuamaan asian toisen kautta ja ymmärtämään, että tuo toinen iloitsee raskaudestaan ja sitä sopii myötäelää onnittelulla. Ihan riippumatta siitä, haluaisiko itse olla raskaana.
Tätä mäkin ihmettelin. Eihän sen uutisen sille onnittelijalle tarvitse olla iloinen tai toivottu asia, mutta jos se raskautuneelle on sitä, niin miksei häntä voi onnitella siitä? Osoitus sosiaalista kyvykkyydestä tai taidosta asettua toisen ihmisen asemaan. Vähän sama jos vaikka työkaverin isä olisi kuollut eikä tälle sanottaisiin "otan osaa" jos ei itse sure kuolemaa.
Eli jos olet vaikka puoli vuotta seurustellut jonkun tosi ihanan tyypin kanssa, ja sitten tämä ilmoittaa, että sain ylennyksen ja muutan nyt pysyvästi Alaskaan, sinä vain iloisena halaat ja sanot "Onnea ylennyksestä!" Tuolla tavallahan sinusta lapsettoman ystävän pitäisi reagoida uutiseen, joka tarkoittaa sitä, että hän tulee melkeinpä väistämättä etääntymään itselleen tärkeästä ihmisestä.
Sinulta puuttuu kysy asettua sen lapsettoman asemaan ja ymmärtää se suru ja pettymys, jonka lapsiuutinen voi aiheuttaa.
Ohiksena... olen kärsinyt lapsettomuudesta ja käyny lävitse vuosien ajan raskaita hoitoa, ja siltikin osasin elää toisten vauvauutisiten ilossa mukana. Koska ymmärsin, ettei toisen vauva ole minulta poissa.
Sen sijaan rakkaussuhteen päättyminen toisen poismuuton takia on selkeästi eri juttu, ja kohdistuu suoraan toiseen. Silloinkin osaisin onnitella ja sanoa silti, että minua surettaa se, että menetän sinut. Enkä luumuilisi mykkänä paskana mitään sanomatta.
Nää on perus-sosiaalisia taitoja. Kaikilla ei näemmä niitä ole.
Totta kai se, ettei ystävällä ole sinulle enää aikaa, kohdistuu sinuun.
Ei hän silti muuta toiselle puolelle maapalloa ja lopeta fyysistä suhdetta minuun.
Ja huom. siis sitä rakastettuakin onnittelisin, koska hän on nimityksestään iloinen ja hänelle se on tärkeä. Osaisin silti rehellisesti sanoa, että jään häntä kaipaamaan. Tunteiden sanoittamista tämä.
Minulla on ollut pari ystävää, jotka olisivat voineet yhtä hyvin muuttaa toiselle mantereelle, niin vaikeaksi yhteydenpito heidän kanssaan muodostui lisääntymisen myötä.
Huokaus. Edelleen: voisit silti osallistua ystäväsi iloon, etkä pelkästään ajatella itseäsi. Tai vähintäänkin voisit sanoa sen suoraan: "onnea, näen, että olet tosi onnellinen tuosta, mutta ethän sitten unohda minua kokonaan, kun saat lapsen, pelkään että etäännymme ja olet minulle tärkeä."
Kuinka vaikeaa on sanoa suoraan? Myötäelää?
Sen sijaan, että jurnottaa, eikä sano mitään.
Minä kadotin lapsuudenystäväni kahdesti, ensin hänen omien lastensa synnyttyä ja kun löysimme toisemme sattumalta uudelleen ei iloa kestänyt pitkään. Nyt hänestä on tullut kahden lapsen mummo ja hän katosi mummouteen.
Voin sanoa suoraan, että myös nuoruudenystävät katosivat saatuaan lapsia. Yhteydenpito harveni harvenemistaan ja loppui sitten kokonaan. Loppuvaiheessa läheteltiin enää joulukortteja ja todellakin sekin sitten loppui.
No jos nyt rehellisesti mietitte, niin eihän tuo nyt oikeasti toisia liikuta juuri millään tavalla että joku toinen saa lapsen. Pitkäaikaisia ystäviä tai samassa vaiheessa eläviä varmaan, mutta ihan turha kiukustua jos joku parikymppinen sinkku tai keski-ikäinen ihminen ei onnittele asiasta. Eihän ole tapana onnitella lemmikin tai uuden autonkaan hankinnasta, asunnon ostamisesta tai vastaavasta. Mun mielestä lapsen saaminen menee näiden kanssa samaan katergoriaan. Se on saajan itsensä yksityisasia, joka ei kuulu muille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta oli erikoista, kun esikoista odottaessa onnitteluja tuli iloisen spontaansti, toista odottaessa ei oikeastaan onnitteluja tullut laisinkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin juuri, jee se 8 miljardis 4 sadastuhanneskolmannes sai alkunsa! Mitä sitten? Siinä vaiheessa jos sen onnistuu kasvattamaan jotakuinkin täyspäiseksi, omillaan toimeentulevaksi nuoreksi aikuiseksi, onkin syytä onnitella.
Itse onnittelen tosin aina, koska niin kuuluu tehdä.
Ehkä erityisesti noita mainitsemiasi ryhmiä ei kiinnosta (nuoret aikuiset) ja perheelliset taas eivät näe syytä onnitella kun ovat itse siinä kurjimmassa vaiheessa esim. juoksemassa adhd-lapsen kanssa terapiasta toiseen jne.
Vierailija kirjoitti:
No itse en koe sitä mitenkään erikoisena tapahtumana, lähes kaikki raskautuvat niin halutessaan. Aika luonnollista.
Noissa kahdessa vastauksessa tiivistyy empatiakyvyttömyydestä esiin olennainen. Jotkut ihmiset käsittelevät kaiken vain ja ainoastaan OMAN NAPANSA kautta!
Sen sijaan, että kykenisivät tajuamaan asian toisen kautta ja ymmärtämään, että tuo toinen iloitsee raskaudestaan ja sitä sopii myötäelää onnittelulla. Ihan riippumatta siitä, haluaisiko itse olla raskaana.
Tätä mäkin ihmettelin. Eihän sen uutisen sille onnittelijalle tarvitse olla iloinen tai toivottu asia, mutta jos se raskautuneelle on sitä, niin miksei häntä voi onnitella siitä? Osoitus sosiaalista kyvykkyydestä tai taidosta asettua toisen ihmisen asemaan. Vähän sama jos vaikka työkaverin isä olisi kuollut eikä tälle sanottaisiin "otan osaa" jos ei itse sure kuolemaa.
Eli jos olet vaikka puoli vuotta seurustellut jonkun tosi ihanan tyypin kanssa, ja sitten tämä ilmoittaa, että sain ylennyksen ja muutan nyt pysyvästi Alaskaan, sinä vain iloisena halaat ja sanot "Onnea ylennyksestä!" Tuolla tavallahan sinusta lapsettoman ystävän pitäisi reagoida uutiseen, joka tarkoittaa sitä, että hän tulee melkeinpä väistämättä etääntymään itselleen tärkeästä ihmisestä.
Sinulta puuttuu kysy asettua sen lapsettoman asemaan ja ymmärtää se suru ja pettymys, jonka lapsiuutinen voi aiheuttaa.
Ohiksena... olen kärsinyt lapsettomuudesta ja käyny lävitse vuosien ajan raskaita hoitoa, ja siltikin osasin elää toisten vauvauutisiten ilossa mukana. Koska ymmärsin, ettei toisen vauva ole minulta poissa.
Sen sijaan rakkaussuhteen päättyminen toisen poismuuton takia on selkeästi eri juttu, ja kohdistuu suoraan toiseen. Silloinkin osaisin onnitella ja sanoa silti, että minua surettaa se, että menetän sinut. Enkä luumuilisi mykkänä paskana mitään sanomatta.
Nää on perus-sosiaalisia taitoja. Kaikilla ei näemmä niitä ole.
Totta kai se, ettei ystävällä ole sinulle enää aikaa, kohdistuu sinuun.
Ei hän silti muuta toiselle puolelle maapalloa ja lopeta fyysistä suhdetta minuun.
Ja huom. siis sitä rakastettuakin onnittelisin, koska hän on nimityksestään iloinen ja hänelle se on tärkeä. Osaisin silti rehellisesti sanoa, että jään häntä kaipaamaan. Tunteiden sanoittamista tämä.
Minulla on ollut pari ystävää, jotka olisivat voineet yhtä hyvin muuttaa toiselle mantereelle, niin vaikeaksi yhteydenpito heidän kanssaan muodostui lisääntymisen myötä.
Huokaus. Edelleen: voisit silti osallistua ystäväsi iloon, etkä pelkästään ajatella itseäsi. Tai vähintäänkin voisit sanoa sen suoraan: "onnea, näen, että olet tosi onnellinen tuosta, mutta ethän sitten unohda minua kokonaan, kun saat lapsen, pelkään että etäännymme ja olet minulle tärkeä."
Kuinka vaikeaa on sanoa suoraan? Myötäelää?
Sen sijaan, että jurnottaa, eikä sano mitään.
No ehkäpä sitä ei halua säilyttää niitä ystävyyden rippeitä. Ex-ystävä joka laittaa kuvan vauvasta kerran jouluna ei enää ole ystävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin juuri, jee se 8 miljardis 4 sadastuhanneskolmannes sai alkunsa! Mitä sitten? Siinä vaiheessa jos sen onnistuu kasvattamaan jotakuinkin täyspäiseksi, omillaan toimeentulevaksi nuoreksi aikuiseksi, onkin syytä onnitella.
Itse onnittelen tosin aina, koska niin kuuluu tehdä.
Ehkä erityisesti noita mainitsemiasi ryhmiä ei kiinnosta (nuoret aikuiset) ja perheelliset taas eivät näe syytä onnitella kun ovat itse siinä kurjimmassa vaiheessa esim. juoksemassa adhd-lapsen kanssa terapiasta toiseen jne.
Vierailija kirjoitti:
No itse en koe sitä mitenkään erikoisena tapahtumana, lähes kaikki raskautuvat niin halutessaan. Aika luonnollista.
Noissa kahdessa vastauksessa tiivistyy empatiakyvyttömyydestä esiin olennainen. Jotkut ihmiset käsittelevät kaiken vain ja ainoastaan OMAN NAPANSA kautta!
Sen sijaan, että kykenisivät tajuamaan asian toisen kautta ja ymmärtämään, että tuo toinen iloitsee raskaudestaan ja sitä sopii myötäelää onnittelulla. Ihan riippumatta siitä, haluaisiko itse olla raskaana.
Tätä mäkin ihmettelin. Eihän sen uutisen sille onnittelijalle tarvitse olla iloinen tai toivottu asia, mutta jos se raskautuneelle on sitä, niin miksei häntä voi onnitella siitä? Osoitus sosiaalista kyvykkyydestä tai taidosta asettua toisen ihmisen asemaan. Vähän sama jos vaikka työkaverin isä olisi kuollut eikä tälle sanottaisiin "otan osaa" jos ei itse sure kuolemaa.
Eli jos olet vaikka puoli vuotta seurustellut jonkun tosi ihanan tyypin kanssa, ja sitten tämä ilmoittaa, että sain ylennyksen ja muutan nyt pysyvästi Alaskaan, sinä vain iloisena halaat ja sanot "Onnea ylennyksestä!" Tuolla tavallahan sinusta lapsettoman ystävän pitäisi reagoida uutiseen, joka tarkoittaa sitä, että hän tulee melkeinpä väistämättä etääntymään itselleen tärkeästä ihmisestä.
Sinulta puuttuu kysy asettua sen lapsettoman asemaan ja ymmärtää se suru ja pettymys, jonka lapsiuutinen voi aiheuttaa.
Ohiksena... olen kärsinyt lapsettomuudesta ja käyny lävitse vuosien ajan raskaita hoitoa, ja siltikin osasin elää toisten vauvauutisiten ilossa mukana. Koska ymmärsin, ettei toisen vauva ole minulta poissa.
Sen sijaan rakkaussuhteen päättyminen toisen poismuuton takia on selkeästi eri juttu, ja kohdistuu suoraan toiseen. Silloinkin osaisin onnitella ja sanoa silti, että minua surettaa se, että menetän sinut. Enkä luumuilisi mykkänä paskana mitään sanomatta.
Nää on perus-sosiaalisia taitoja. Kaikilla ei näemmä niitä ole.
Totta kai se, ettei ystävällä ole sinulle enää aikaa, kohdistuu sinuun.
Ei hän silti muuta toiselle puolelle maapalloa ja lopeta fyysistä suhdetta minuun.
Ja huom. siis sitä rakastettuakin onnittelisin, koska hän on nimityksestään iloinen ja hänelle se on tärkeä. Osaisin silti rehellisesti sanoa, että jään häntä kaipaamaan. Tunteiden sanoittamista tämä.
Minulla on ollut pari ystävää, jotka olisivat voineet yhtä hyvin muuttaa toiselle mantereelle, niin vaikeaksi yhteydenpito heidän kanssaan muodostui lisääntymisen myötä.
Huokaus. Edelleen: voisit silti osallistua ystäväsi iloon, etkä pelkästään ajatella itseäsi. Tai vähintäänkin voisit sanoa sen suoraan: "onnea, näen, että olet tosi onnellinen tuosta, mutta ethän sitten unohda minua kokonaan, kun saat lapsen, pelkään että etäännymme ja olet minulle tärkeä."
Kuinka vaikeaa on sanoa suoraan? Myötäelää?
Sen sijaan, että jurnottaa, eikä sano mitään.
Aika karua että sen ystävän pitäisi ihan erikseen alleviivata ja huolehtia siitä ettei häntä unohdeta. Lapsen saaneelle näköjään mikä tahansa on sallitua...jopa ystäviensä unhotaminen ja se on sitten ystävien asia huolehtia että yhteydenpito jatkuu edelleen.
En onnittele raskaudesta. Vauvasta voin onnitella. En myöskään onnittele jos joku hakee uutta työpaikkaa. Uudesta työpaikasta (saadusta) voin onnitella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin juuri, jee se 8 miljardis 4 sadastuhanneskolmannes sai alkunsa! Mitä sitten? Siinä vaiheessa jos sen onnistuu kasvattamaan jotakuinkin täyspäiseksi, omillaan toimeentulevaksi nuoreksi aikuiseksi, onkin syytä onnitella.
Itse onnittelen tosin aina, koska niin kuuluu tehdä.
Ehkä erityisesti noita mainitsemiasi ryhmiä ei kiinnosta (nuoret aikuiset) ja perheelliset taas eivät näe syytä onnitella kun ovat itse siinä kurjimmassa vaiheessa esim. juoksemassa adhd-lapsen kanssa terapiasta toiseen jne.
Vierailija kirjoitti:
No itse en koe sitä mitenkään erikoisena tapahtumana, lähes kaikki raskautuvat niin halutessaan. Aika luonnollista.
Noissa kahdessa vastauksessa tiivistyy empatiakyvyttömyydestä esiin olennainen. Jotkut ihmiset käsittelevät kaiken vain ja ainoastaan OMAN NAPANSA kautta!
Sen sijaan, että kykenisivät tajuamaan asian toisen kautta ja ymmärtämään, että tuo toinen iloitsee raskaudestaan ja sitä sopii myötäelää onnittelulla. Ihan riippumatta siitä, haluaisiko itse olla raskaana.
Tätä mäkin ihmettelin. Eihän sen uutisen sille onnittelijalle tarvitse olla iloinen tai toivottu asia, mutta jos se raskautuneelle on sitä, niin miksei häntä voi onnitella siitä? Osoitus sosiaalista kyvykkyydestä tai taidosta asettua toisen ihmisen asemaan. Vähän sama jos vaikka työkaverin isä olisi kuollut eikä tälle sanottaisiin "otan osaa" jos ei itse sure kuolemaa.
Eli jos olet vaikka puoli vuotta seurustellut jonkun tosi ihanan tyypin kanssa, ja sitten tämä ilmoittaa, että sain ylennyksen ja muutan nyt pysyvästi Alaskaan, sinä vain iloisena halaat ja sanot "Onnea ylennyksestä!" Tuolla tavallahan sinusta lapsettoman ystävän pitäisi reagoida uutiseen, joka tarkoittaa sitä, että hän tulee melkeinpä väistämättä etääntymään itselleen tärkeästä ihmisestä.
Sinulta puuttuu kysy asettua sen lapsettoman asemaan ja ymmärtää se suru ja pettymys, jonka lapsiuutinen voi aiheuttaa.
Ohiksena... olen kärsinyt lapsettomuudesta ja käyny lävitse vuosien ajan raskaita hoitoa, ja siltikin osasin elää toisten vauvauutisiten ilossa mukana. Koska ymmärsin, ettei toisen vauva ole minulta poissa.
Sen sijaan rakkaussuhteen päättyminen toisen poismuuton takia on selkeästi eri juttu, ja kohdistuu suoraan toiseen. Silloinkin osaisin onnitella ja sanoa silti, että minua surettaa se, että menetän sinut. Enkä luumuilisi mykkänä paskana mitään sanomatta.
Nää on perus-sosiaalisia taitoja. Kaikilla ei näemmä niitä ole.
Voisiko vauvauutiseenkin sitten reagoida onnittelemalla ja sanomalla, että minua surettaa, kun luultavasti ystävyytemme ei tämän myötä enää säily yhtä tiiviinä.
Ja ne jotka sanoo, että säilyy... paskanmarjat. Jos niin väitätte, ette osaa asettua toisen asemaan.
Entäpä, jos todellakin SÄILYY. Minulla on vauvalomalla paljon enemmän aikaa pitää yhteyttä ystäviini kuin vuorotyötä tekevänä. Ja koska en saa aikuiskontakteja työn kautta - koska siis olen vauvalomalla - kaipaankin paljon enemmän ystävieni seuraa ja ajatustenvaihtoa. Viestitellään pitkin päivää, sikäli kun he töiltään ehtivät, tapaillaan useammin. Ja juu, en todellakaan välitä jutella lapsettomien ystävieni kanssa vauvasta, koska vauvasta saan ihan tarpeeksi jutella perhekerhossa toisien äitien kanssa.
Että ei se mikään automaatio silti ole. Ja vaikka olisikin, niin totta kai nyt ystävän iloa myötäeletään, voihan sen sitten sanoa suoraan, että pelkää välien etääntyvän toisen saadessa lapsen. Sekin tunnetila on ok, ja sen saa sanoa ääneen, kunhan muistaa, että toisella on kumminkin oikeus iloita ja saada onnittelut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin juuri, jee se 8 miljardis 4 sadastuhanneskolmannes sai alkunsa! Mitä sitten? Siinä vaiheessa jos sen onnistuu kasvattamaan jotakuinkin täyspäiseksi, omillaan toimeentulevaksi nuoreksi aikuiseksi, onkin syytä onnitella.
Itse onnittelen tosin aina, koska niin kuuluu tehdä.
Ehkä erityisesti noita mainitsemiasi ryhmiä ei kiinnosta (nuoret aikuiset) ja perheelliset taas eivät näe syytä onnitella kun ovat itse siinä kurjimmassa vaiheessa esim. juoksemassa adhd-lapsen kanssa terapiasta toiseen jne.
Vierailija kirjoitti:
No itse en koe sitä mitenkään erikoisena tapahtumana, lähes kaikki raskautuvat niin halutessaan. Aika luonnollista.
Noissa kahdessa vastauksessa tiivistyy empatiakyvyttömyydestä esiin olennainen. Jotkut ihmiset käsittelevät kaiken vain ja ainoastaan OMAN NAPANSA kautta!
Sen sijaan, että kykenisivät tajuamaan asian toisen kautta ja ymmärtämään, että tuo toinen iloitsee raskaudestaan ja sitä sopii myötäelää onnittelulla. Ihan riippumatta siitä, haluaisiko itse olla raskaana.
Tätä mäkin ihmettelin. Eihän sen uutisen sille onnittelijalle tarvitse olla iloinen tai toivottu asia, mutta jos se raskautuneelle on sitä, niin miksei häntä voi onnitella siitä? Osoitus sosiaalista kyvykkyydestä tai taidosta asettua toisen ihmisen asemaan. Vähän sama jos vaikka työkaverin isä olisi kuollut eikä tälle sanottaisiin "otan osaa" jos ei itse sure kuolemaa.
Eli jos olet vaikka puoli vuotta seurustellut jonkun tosi ihanan tyypin kanssa, ja sitten tämä ilmoittaa, että sain ylennyksen ja muutan nyt pysyvästi Alaskaan, sinä vain iloisena halaat ja sanot "Onnea ylennyksestä!" Tuolla tavallahan sinusta lapsettoman ystävän pitäisi reagoida uutiseen, joka tarkoittaa sitä, että hän tulee melkeinpä väistämättä etääntymään itselleen tärkeästä ihmisestä.
Sinulta puuttuu kysy asettua sen lapsettoman asemaan ja ymmärtää se suru ja pettymys, jonka lapsiuutinen voi aiheuttaa.
Ohiksena... olen kärsinyt lapsettomuudesta ja käyny lävitse vuosien ajan raskaita hoitoa, ja siltikin osasin elää toisten vauvauutisiten ilossa mukana. Koska ymmärsin, ettei toisen vauva ole minulta poissa.
Sen sijaan rakkaussuhteen päättyminen toisen poismuuton takia on selkeästi eri juttu, ja kohdistuu suoraan toiseen. Silloinkin osaisin onnitella ja sanoa silti, että minua surettaa se, että menetän sinut. Enkä luumuilisi mykkänä paskana mitään sanomatta.
Nää on perus-sosiaalisia taitoja. Kaikilla ei näemmä niitä ole.
Totta kai se, ettei ystävällä ole sinulle enää aikaa, kohdistuu sinuun.
Ei hän silti muuta toiselle puolelle maapalloa ja lopeta fyysistä suhdetta minuun.
Ja huom. siis sitä rakastettuakin onnittelisin, koska hän on nimityksestään iloinen ja hänelle se on tärkeä. Osaisin silti rehellisesti sanoa, että jään häntä kaipaamaan. Tunteiden sanoittamista tämä.
Minulla on ollut pari ystävää, jotka olisivat voineet yhtä hyvin muuttaa toiselle mantereelle, niin vaikeaksi yhteydenpito heidän kanssaan muodostui lisääntymisen myötä.
Huokaus. Edelleen: voisit silti osallistua ystäväsi iloon, etkä pelkästään ajatella itseäsi. Tai vähintäänkin voisit sanoa sen suoraan: "onnea, näen, että olet tosi onnellinen tuosta, mutta ethän sitten unohda minua kokonaan, kun saat lapsen, pelkään että etäännymme ja olet minulle tärkeä."
Kuinka vaikeaa on sanoa suoraan? Myötäelää?
Sen sijaan, että jurnottaa, eikä sano mitään.
Aika karua että sen ystävän pitäisi ihan erikseen alleviivata ja huolehtia siitä ettei häntä unohdeta. Lapsen saaneelle näköjään mikä tahansa on sallitua...jopa ystäviensä unhotaminen ja se on sitten ystävien asia huolehtia että yhteydenpito jatkuu edelleen.
Kyllä pitää oikein pyytämällä pyytää ja anella, että ethän minua unhoita! Mä onnittelen ja sen jälkeen jään odottamaan, kuuluuko lapsen saaneesta mitään vai ei. Neljä kuudesta on tähän mennessä kadonnut, yksi yritti takaisin kun taapero oli 3v, mutta silloin sanoin, että etsippä muualta uusia kavereita, jos ei ole kolmeen vuoteen kiinnostanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin juuri, jee se 8 miljardis 4 sadastuhanneskolmannes sai alkunsa! Mitä sitten? Siinä vaiheessa jos sen onnistuu kasvattamaan jotakuinkin täyspäiseksi, omillaan toimeentulevaksi nuoreksi aikuiseksi, onkin syytä onnitella.
Itse onnittelen tosin aina, koska niin kuuluu tehdä.
Ehkä erityisesti noita mainitsemiasi ryhmiä ei kiinnosta (nuoret aikuiset) ja perheelliset taas eivät näe syytä onnitella kun ovat itse siinä kurjimmassa vaiheessa esim. juoksemassa adhd-lapsen kanssa terapiasta toiseen jne.ui
Vierailija kirjoitti:
No itse en koe sitä mitenkään erikoisena tapahtumana, lähes kaikki raskautuvat niin halutessaan. Aika luonnollista.
Noissa kahdessa vastauksessa tiivistyy empatiakyvyttömyydestä esiin olennainen. Jotkut ihmiset käsittelevät kaiken vain ja ainoastaan OMAN NAPANSA kautta!
Sen sijaan, että kykenisivät tajuamaan asian toisen kautta ja ymmärtämään, että tuo toinen iloitsee raskaudestaan ja sitä sopii myötäelää onnittelulla. Ihan riippumatta siitä, haluaisiko itse olla raskaana.
Tätä mäkin ihmettelin. Eihän sen uutisen sille onnittelijalle tarvitse olla iloinen tai toivottu asia, mutta jos se raskautuneelle on sitä, niin miksei häntä voi onnitella siitä? Osoitus sosiaalista kyvykkyydestä tai taidosta asettua toisen ihmisen asemaan. Vähän sama jos vaikka työkaverin isä olisi kuollut eikä tälle sanottaisiin "otan osaa" jos ei itse sure kuolemaa.
Eli jos olet vaikka puoli vuotta seurustellut jonkun tosi ihanan tyypin kanssa, ja sitten tämä ilmoittaa, että sain ylennyksen ja muutan nyt pysyvästi Alaskaan, sinä vain iloisena halaat ja sanot "Onnea ylennyksestä!" Tuolla tavallahan sinusta lapsettoman ystävän pitäisi reagoida uutiseen, joka tarkoittaa sitä, että hän tulee melkeinpä väistämättä etääntymään itselleen tärkeästä ihmisestä.
Sinulta puuttuu kysy asettua sen lapsettoman asemaan ja ymmärtää se suru ja pettymys, jonka lapsiuutinen voi aiheuttaa.
Ohiksena... olen kärsinyt lapsettomuudesta ja käyny lävitse vuosien ajan raskaita hoitoa, ja siltikin osasin elää toisten vauvauutisiten ilossa mukana. Koska ymmärsin, ettei toisen vauva ole minulta poissa.
Sen sijaan rakkaussuhteen päättyminen toisen poismuuton takia on selkeästi eri juttu, ja kohdistuu suoraan toiseen. Silloinkin osaisin onnitella ja sanoa silti, että minua surettaa se, että menetän sinut. Enkä luumuilisi mykkänä paskana mitään sanomatta.
Nää on perus-sosiaalisia taitoja. Kaikilla ei näemmä niitä ole.
Totta kai se, ettei ystävällä ole sinulle enää aikaa, kohdistuu sinuun.
Ei hän silti muuta toiselle puolelle maapalloa ja lopeta fyysistä suhdetta minuun.
Ja huom. siis sitä rakastettuakin onnittelisin, koska hän on nimityksestään iloinen ja hänelle se on tärkeä. Osaisin silti rehellisesti sanoa, että jään häntä kaipaamaan. Tunteiden sanoittamista tämä.
Minulla on ollut pari ystävää, jotka olisivat voineet yhtä hyvin muuttaa toiselle mantereelle, niin vaikeaksi yhteydenpito heidän kanssaan muodostui lisääntymisen myötä.
Huokaus. Edelleen: voisit silti osallistua ystäväsi iloon, etkä pelkästään ajatella itseäsi. Tai vähintäänkin voisit sanoa sen suoraan: "onnea, näen, että olet tosi onnellinen tuosta, mutta ethän sitten unohda minua kokonaan, kun saat lapsen, pelkään että etäännymme ja olet minulle tärkeä."
Kuinka vaikeaa on sanoa suoraan? Myötäelää?
Sen sijaan, että jurnottaa, eikä sano mitään.
Aika karua että sen ystävän pitäisi ihan erikseen alleviivata ja huolehtia siitä ettei häntä unohdeta. Lapsen saaneelle näköjään mikä tahansa on sallitua...jopa ystäviensä unhotaminen ja se on sitten ystävien asia huolehtia että yhteydenpito jatkuu edelleen.
Hä? Sulla vippaa kuupasta nyt. Totta kai ystävyyssuhteen hoitamiseen tarvitaan kaksi. Mutta puhe oli siitä tunnereaktiosta ja sen sanoittamisesta, joka tulee, kun toinen kertoo vauvauutisensa. Että jos pelkää välien väljähtyvän, niin sen voi sanoa ääneen. Kunhan muistaa myös kompata toisen iloa.
En onnittele vaan toivotan onnea. Sitä tarvitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska itse on ole ikinä halunnut lapsia, niin en miellä raskautta mitenkään iloisena asiana. Tottakai siis ymmärrän, kuinka iso ja tärkeä asia se monille on, mutta siis se ensimmäinen mieleeni tuleva ajatus ei ole että upeeta ja mahtavaa! Siksi se ensireaktio uutiseen voi kertojan näkökulmasta olla ikävän laimea.
Vierailija kirjoitti:
No jos nyt rehellisesti mietitte, niin eihän tuo nyt oikeasti toisia liikuta juuri millään tavalla että joku toinen saa lapsen. Pitkäaikaisia ystäviä tai samassa vaiheessa eläviä varmaan, mutta ihan turha kiukustua jos joku parikymppinen sinkku tai keski-ikäinen ihminen ei onnittele asiasta. Eihän ole tapana onnitella lemmikin tai uuden autonkaan hankinnasta, asunnon ostamisesta tai vastaavasta. Mun mielestä lapsen saaminen menee näiden kanssa samaan katergoriaan. Se on saajan itsensä yksityisasia, joka ei kuulu muille.
Tä? Totta kai liikuttaa! Jos joku perustaa perheen, se on ihan inasen kuule isompi sitoumus ja asia kuin auton osto. Loppuelämän kestävä sitoumus.
Tosin kyllä minä siitäkin onnittelen, jos joku naama loistaen kertoo ostaneensa auton. Hymyilen ja sanon, että mahtavaa, onnea, huomaan, että olet siitä iloinen!
Se on sitä toisen huomioimista, että noteeraa hänen tunteensa. Ja huom., nyt siis puhe oli ystävästä, ei kenestä tahansa vastaantulijasta. Jos sinua noin vähän liikuttaa ystävien ilo tai suru, niin panee kyllä vähän ihmetyttämään, onko sinulla ystäviä ollenkaan.
Kateuden häivähdys. Ymmärrys siitä että minulle ei enää koskaan (vaikka olisikin saanut toivomansa märän lapsia).
Itse onnittelen, mutta samalla tunnistan pienen kateuden. Vaikka minulla on kuitenkin kolme lasta eikä lisää tule :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin juuri, jee se 8 miljardis 4 sadastuhanneskolmannes sai alkunsa! Mitä sitten? Siinä vaiheessa jos sen onnistuu kasvattamaan jotakuinkin täyspäiseksi, omillaan toimeentulevaksi nuoreksi aikuiseksi, onkin syytä onnitella.
Itse onnittelen tosin aina, koska niin kuuluu tehdä.
Ehkä erityisesti noita mainitsemiasi ryhmiä ei kiinnosta (nuoret aikuiset) ja perheelliset taas eivät näe syytä onnitella kun ovat itse siinä kurjimmassa vaiheessa esim. juoksemassa adhd-lapsen kanssa terapiasta toiseen jne.
Vierailija kirjoitti:
No itse en koe sitä mitenkään erikoisena tapahtumana, lähes kaikki raskautuvat niin halutessaan. Aika luonnollista.
Noissa kahdessa vastauksessa tiivistyy empatiakyvyttömyydestä esiin olennainen. Jotkut ihmiset käsittelevät kaiken vain ja ainoastaan OMAN NAPANSA kautta!
Sen sijaan, että kykenisivät tajuamaan asian toisen kautta ja ymmärtämään, että tuo toinen iloitsee raskaudestaan ja sitä sopii myötäelää onnittelulla. Ihan riippumatta siitä, haluaisiko itse olla raskaana.
Tätä mäkin ihmettelin. Eihän sen uutisen sille onnittelijalle tarvitse olla iloinen tai toivottu asia, mutta jos se raskautuneelle on sitä, niin miksei häntä voi onnitella siitä? Osoitus sosiaalista kyvykkyydestä tai taidosta asettua toisen ihmisen asemaan. Vähän sama jos vaikka työkaverin isä olisi kuollut eikä tälle sanottaisiin "otan osaa" jos ei itse sure kuolemaa.
Eli jos olet vaikka puoli vuotta seurustellut jonkun tosi ihanan tyypin kanssa, ja sitten tämä ilmoittaa, että sain ylennyksen ja muutan nyt pysyvästi Alaskaan, sinä vain iloisena halaat ja sanot "Onnea ylennyksestä!" Tuolla tavallahan sinusta lapsettoman ystävän pitäisi reagoida uutiseen, joka tarkoittaa sitä, että hän tulee melkeinpä väistämättä etääntymään itselleen tärkeästä ihmisestä.
Sinulta puuttuu kysy asettua sen lapsettoman asemaan ja ymmärtää se suru ja pettymys, jonka lapsiuutinen voi aiheuttaa.
Ohiksena... olen kärsinyt lapsettomuudesta ja käyny lävitse vuosien ajan raskaita hoitoa, ja siltikin osasin elää toisten vauvauutisiten ilossa mukana. Koska ymmärsin, ettei toisen vauva ole minulta poissa.
Sen sijaan rakkaussuhteen päättyminen toisen poismuuton takia on selkeästi eri juttu, ja kohdistuu suoraan toiseen. Silloinkin osaisin onnitella ja sanoa silti, että minua surettaa se, että menetän sinut. Enkä luumuilisi mykkänä paskana mitään sanomatta.
Nää on perus-sosiaalisia taitoja. Kaikilla ei näemmä niitä ole.
Totta kai se, ettei ystävällä ole sinulle enää aikaa, kohdistuu sinuun.
Ei hän silti muuta toiselle puolelle maapalloa ja lopeta fyysistä suhdetta minuun.
Ja huom. siis sitä rakastettuakin onnittelisin, koska hän on nimityksestään iloinen ja hänelle se on tärkeä. Osaisin silti rehellisesti sanoa, että jään häntä kaipaamaan. Tunteiden sanoittamista tämä.
Minulla on ollut pari ystävää, jotka olisivat voineet yhtä hyvin muuttaa toiselle mantereelle, niin vaikeaksi yhteydenpito heidän kanssaan muodostui lisääntymisen myötä.
Huokaus. Edelleen: voisit silti osallistua ystäväsi iloon, etkä pelkästään ajatella itseäsi. Tai vähintäänkin voisit sanoa sen suoraan: "onnea, näen, että olet tosi onnellinen tuosta, mutta ethän sitten unohda minua kokonaan, kun saat lapsen, pelkään että etäännymme ja olet minulle tärkeä."
Kuinka vaikeaa on sanoa suoraan? Myötäelää?
Sen sijaan, että jurnottaa, eikä sano mitään.
No ehkäpä sitä ei halua säilyttää niitä ystävyyden rippeitä. Ex-ystävä joka laittaa kuvan vauvasta kerran jouluna ei enää ole ystävä.
Ok, ja sinä tiedät tuon etukäteen jo siitä, kun ystäväsi kertoo vasta olevansa raskaana...? Aika kovan luokan kristallipallo sulla.
Mä en näe mitään takeita, että nyt syntyvällä sukupolvella olisi mahdollisuuksia onnelliseen elämään 20-40 vuoden kuluttua. Tiedossa on vaan kasvavaa eriarvoisuutta, työttömyyttä, saastunut luonto, väestökatastrofi, ja paheneva ilmastonmuutos . Lasten hankkiminen on lähinnä itsekästä ja mun ensimmäinen ajatus jonkun raskaudesta ei todellakaan ole onnitella kyseistä ihmistä. Pikemminkin tunnen surua sen lapsen puolesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin juuri, jee se 8 miljardis 4 sadastuhanneskolmannes sai alkunsa! Mitä sitten? Siinä vaiheessa jos sen onnistuu kasvattamaan jotakuinkin täyspäiseksi, omillaan toimeentulevaksi nuoreksi aikuiseksi, onkin syytä onnitella.
Itse onnittelen tosin aina, koska niin kuuluu tehdä.
Ehkä erityisesti noita mainitsemiasi ryhmiä ei kiinnosta (nuoret aikuiset) ja perheelliset taas eivät näe syytä onnitella kun ovat itse siinä kurjimmassa vaiheessa esim. juoksemassa adhd-lapsen kanssa terapiasta toiseen jne.
Vierailija kirjoitti:
No itse en koe sitä mitenkään erikoisena tapahtumana, lähes kaikki raskautuvat niin halutessaan. Aika luonnollista.
Noissa kahdessa vastauksessa tiivistyy empatiakyvyttömyydestä esiin olennainen. Jotkut ihmiset käsittelevät kaiken vain ja ainoastaan OMAN NAPANSA kautta!
Sen sijaan, että kykenisivät tajuamaan asian toisen kautta ja ymmärtämään, että tuo toinen iloitsee raskaudestaan ja sitä sopii myötäelää onnittelulla. Ihan riippumatta siitä, haluaisiko itse olla raskaana.
Tätä mäkin ihmettelin. Eihän sen uutisen sille onnittelijalle tarvitse olla iloinen tai toivottu asia, mutta jos se raskautuneelle on sitä, niin miksei häntä voi onnitella siitä? Osoitus sosiaalista kyvykkyydestä tai taidosta asettua toisen ihmisen asemaan. Vähän sama jos vaikka työkaverin isä olisi kuollut eikä tälle sanottaisiin "otan osaa" jos ei itse sure kuolemaa.
Eli jos olet vaikka puoli vuotta seurustellut jonkun tosi ihanan tyypin kanssa, ja sitten tämä ilmoittaa, että sain ylennyksen ja muutan nyt pysyvästi Alaskaan, sinä vain iloisena halaat ja sanot "Onnea ylennyksestä!" Tuolla tavallahan sinusta lapsettoman ystävän pitäisi reagoida uutiseen, joka tarkoittaa sitä, että hän tulee melkeinpä väistämättä etääntymään itselleen tärkeästä ihmisestä.
Sinulta puuttuu kysy asettua sen lapsettoman asemaan ja ymmärtää se suru ja pettymys, jonka lapsiuutinen voi aiheuttaa.
Ohiksena... olen kärsinyt lapsettomuudesta ja käyny lävitse vuosien ajan raskaita hoitoa, ja siltikin osasin elää toisten vauvauutisiten ilossa mukana. Koska ymmärsin, ettei toisen vauva ole minulta poissa.
Sen sijaan rakkaussuhteen päättyminen toisen poismuuton takia on selkeästi eri juttu, ja kohdistuu suoraan toiseen. Silloinkin osaisin onnitella ja sanoa silti, että minua surettaa se, että menetän sinut. Enkä luumuilisi mykkänä paskana mitään sanomatta.
Nää on perus-sosiaalisia taitoja. Kaikilla ei näemmä niitä ole.
Totta kai se, ettei ystävällä ole sinulle enää aikaa, kohdistuu sinuun.
Ei hän silti muuta toiselle puolelle maapalloa ja lopeta fyysistä suhdetta minuun.
Ja huom. siis sitä rakastettuakin onnittelisin, koska hän on nimityksestään iloinen ja hänelle se on tärkeä. Osaisin silti rehellisesti sanoa, että jään häntä kaipaamaan. Tunteiden sanoittamista tämä.
Minulla on ollut pari ystävää, jotka olisivat voineet yhtä hyvin muuttaa toiselle mantereelle, niin vaikeaksi yhteydenpito heidän kanssaan muodostui lisääntymisen myötä.
Huokaus. Edelleen: voisit silti osallistua ystäväsi iloon, etkä pelkästään ajatella itseäsi. Tai vähintäänkin voisit sanoa sen suoraan: "onnea, näen, että olet tosi onnellinen tuosta, mutta ethän sitten unohda minua kokonaan, kun saat lapsen, pelkään että etäännymme ja olet minulle tärkeä."
Kuinka vaikeaa on sanoa suoraan? Myötäelää?
Sen sijaan, että jurnottaa, eikä sano mitään.
No ehkäpä sitä ei halua säilyttää niitä ystävyyden rippeitä. Ex-ystävä joka laittaa kuvan vauvasta kerran jouluna ei enää ole ystävä.
Ok, ja sinä tiedät tuon etukäteen jo siitä, kun ystäväsi kertoo vasta olevansa raskaana...? Aika kovan luokan kristallipallo sulla.
Varmaan se olisi ihan hyvä, jos pystyisi suhtautumaan jokaisen ystävän raskauteen avoimesti. Käytännössä vain ensimmäisiä ystäviä on onnitellut vilpittömämmin ja mitä enemmän niitä tulee, sitä vilpillisemmin sitä onnittelee. Koska käytännössä on kokenut jo monta kertaa, että se on ystävyyden loppu ollut. Joten sitä on jo alkanut odottaa ja tietoisesti alkanut välttää sitä, ettei enää niin myötäelä toisen iloa ja jättää toisen vastuulle vanvemmin päättää sen, miten tiiviinä ystävyys jatkuu. Siten on helpompi kestää se ystävän menettäminen
Et kuulosta nyt ihan terveeltä, tiedätkös. En minä mitään raivoa tunne, en vain käsitä sitä, miten aikuiset, tavalliset ihmiset eivät yhtään osaa kompata muiden tunnetilaa. Jos ihminen, josta pidän ja joka on ystäväni, kertoo minulle iloisena jostakin itselleen mahtavasta asiasta - on se sitten raskaaksi tuleminen, uusi työpaikka tai lottovoitto - niin en todellakaan ala sitä kahdehtia tai suhteellistaa tuolla lailla, "ei se nyt mitään ole, ja miksen mä sitä lottovoittoa saanut", vaan totta kai iloitsen hänen ilostaan.
Se on normaalireaktio. Empatiaa.