Lue keskustelun säännöt.
Ihmiset jotka ei onnittele kuullessaan vauvauutiset?
29.12.2016 |
Mitä mieltä ihmisistä, jotka ei lainkaan onnittele kuullessaan, että jollekin on tulossa vauva? Osalla tietenkin voi olla aiheeseen liittyen vaikeaa (esim. oma lapsettomuus) mutta tuskin kuitenkaan kaikilla. Esim. keski-ikäisillä perheellisillä tai parikymppisillä sinkuilla.
Kommentit (205)
Minusta taas on aika vaivaannuttavaa kuunnella sitä jatkuvaa "onnea" ja kyselyitä voinnista yms. Kun raskaus alkoi näkymään niin jotkut jopa täysin vieraatkin ihmiset tuli onnittelemaan ja kyselemään jotain. Kyse on kuitenkin minun yksityisasiasta, jonka ei pitäisi liiemmin kuulua muille. Ei siinä minusta ulkopuolisten kannalta ole mitään syytä onnitella, jos minä saan lapsen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä tavalla pitäisi onnitella? Olen minä aina sanonut "Onnea", kun odottava on uutisesta kertonut, mutta pitäisikö jotenkin muuten onnitella?
Itsellä kaverit on nyt siinä iässä, että joka toisella alkaa olla vauvauutisia, ehkä ne uutiset vähän kyllästyttääkin ja ajattelee (varsinkin jos eka lapsi tulossa), että jaahas, taas yksi joka katoaa kohta vaippamaailmoihin.
Sinä, sinä,sinä ja vain SINÄ. Et siis ollenkaan osaa myötäelää toisen iloa? Huomaa, että hän itse iloitsee syntyvästä vauvastaan, ja siksi siihen iloon on HYVÄN ystävän tapana osallistua, ihan riippumatta siitä, mitä itse ajattelet vauvasta ja raskaanaolosta.
Jos sinä iloitset jostakin omasta asiastasi, et takuuvarmasti halua ystäviltäsi kyllästynyttä haukottelua, tyyliin "aijaa, ei vois mua vähempää kiinnostaa".
Minähän kirjoitin onnittevani sanallisesti, mutta mitään suurta ilontanssia ei kai tarvitse esittää? Ja sitten jos vauva syntyy, vastaan myös niihin "perheeseemme syntyi pieni prinsessa plaa plaa" viesteihin ja onnittelen. Kysymys kuului, pitäisikö jotain muutakin tehdä?
No kerran jätin onnittelematta kun näin työkaverin nippanappa parikymppisen tyttären mahakummun. Vaunuissa työnsi sitä esikoistaan jonka isä hävisi kuvioista heti lapsen syntymän jälkeen, tällä uudella tulokkaalla ilmeisesti toinen isä. Hymyilin ja nyökkäsin tytölle, huokasin mielessäni, taitaa taas amistutkinnon saaminen siirtyä, ei tee helppoa elämää itselleen.
Onnittelu tuo huonoa onnea odottajalle. Sitten onnitellaaan kun lapsi on syntynyt.
En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Jotkut eivät oikeasti ymmärrä, miksi ystävää tulisi onnitella perheenlisäyksestä. Suomessa abortti ei ole mikään tabu ja täällä on sen verran hyvin toimiva terveydenhoitojärjestelmä, että jos lapsi EI ole toivottu on siitä helppo hankkiutua eroon. Lähtökohtaisesti siis kun raskaudesta ilmoitetaan, asia on iloinen ja lapsi ON toivottu kun raskautta on päätetty jatkaa.
Tilannehan on ihan sama, kuin jos vaikkapa ystäväsi äiti kuolisi yllättäen. Sinä tuskin henkilökohtaisesti tuntisit surua, jos et ystäväsi äitiä koskaan edes tuntenut. Silti on kohteliasta jollakin tapaa osoittaa tuntevansa myötätuntoa ja ottaa osaa toisen suruun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin juuri, jee se 8 miljardis 4 sadastuhanneskolmannes sai alkunsa! Mitä sitten? Siinä vaiheessa jos sen onnistuu kasvattamaan jotakuinkin täyspäiseksi, omillaan toimeentulevaksi nuoreksi aikuiseksi, onkin syytä onnitella.
Itse onnittelen tosin aina, koska niin kuuluu tehdä.
Ehkä erityisesti noita mainitsemiasi ryhmiä ei kiinnosta (nuoret aikuiset) ja perheelliset taas eivät näe syytä onnitella kun ovat itse siinä kurjimmassa vaiheessa esim. juoksemassa adhd-lapsen kanssa terapiasta toiseen jne.
Vierailija kirjoitti:
No itse en koe sitä mitenkään erikoisena tapahtumana, lähes kaikki raskautuvat niin halutessaan. Aika luonnollista.
Noissa kahdessa vastauksessa tiivistyy empatiakyvyttömyydestä esiin olennainen. Jotkut ihmiset käsittelevät kaiken vain ja ainoastaan OMAN NAPANSA kautta!
Sen sijaan, että kykenisivät tajuamaan asian toisen kautta ja ymmärtämään, että tuo toinen iloitsee raskaudestaan ja sitä sopii myötäelää onnittelulla. Ihan riippumatta siitä, haluaisiko itse olla raskaana.
Tätä mäkin ihmettelin. Eihän sen uutisen sille onnittelijalle tarvitse olla iloinen tai toivottu asia, mutta jos se raskautuneelle on sitä, niin miksei häntä voi onnitella siitä? Osoitus sosiaalista kyvykkyydestä tai taidosta asettua toisen ihmisen asemaan. Vähän sama jos vaikka työkaverin isä olisi kuollut eikä tälle sanottaisiin "otan osaa" jos ei itse sure kuolemaa.
Eli jos olet vaikka puoli vuotta seurustellut jonkun tosi ihanan tyypin kanssa, ja sitten tämä ilmoittaa, että sain ylennyksen ja muutan nyt pysyvästi Alaskaan, sinä vain iloisena halaat ja sanot "Onnea ylennyksestä!" Tuolla tavallahan sinusta lapsettoman ystävän pitäisi reagoida uutiseen, joka tarkoittaa sitä, että hän tulee melkeinpä väistämättä etääntymään itselleen tärkeästä ihmisestä.
Sinulta puuttuu kysy asettua sen lapsettoman asemaan ja ymmärtää se suru ja pettymys, jonka lapsiuutinen voi aiheuttaa.
Ohiksena... olen kärsinyt lapsettomuudesta ja käyny lävitse vuosien ajan raskaita hoitoa, ja siltikin osasin elää toisten vauvauutisiten ilossa mukana. Koska ymmärsin, ettei toisen vauva ole minulta poissa.
Sen sijaan rakkaussuhteen päättyminen toisen poismuuton takia on selkeästi eri juttu, ja kohdistuu suoraan toiseen. Silloinkin osaisin onnitella ja sanoa silti, että minua surettaa se, että menetän sinut. Enkä luumuilisi mykkänä paskana mitään sanomatta.
Nää on perus-sosiaalisia taitoja. Kaikilla ei näemmä niitä ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä tavalla pitäisi onnitella? Olen minä aina sanonut "Onnea", kun odottava on uutisesta kertonut, mutta pitäisikö jotenkin muuten onnitella?
Itsellä kaverit on nyt siinä iässä, että joka toisella alkaa olla vauvauutisia, ehkä ne uutiset vähän kyllästyttääkin ja ajattelee (varsinkin jos eka lapsi tulossa), että jaahas, taas yksi joka katoaa kohta vaippamaailmoihin.
Sinä, sinä,sinä ja vain SINÄ. Et siis ollenkaan osaa myötäelää toisen iloa? Huomaa, että hän itse iloitsee syntyvästä vauvastaan, ja siksi siihen iloon on HYVÄN ystävän tapana osallistua, ihan riippumatta siitä, mitä itse ajattelet vauvasta ja raskaanaolosta.
Jos sinä iloitset jostakin omasta asiastasi, et takuuvarmasti halua ystäviltäsi kyllästynyttä haukottelua, tyyliin "aijaa, ei vois mua vähempää kiinnostaa".
Minähän kirjoitin onnittevani sanallisesti, mutta mitään suurta ilontanssia ei kai tarvitse esittää? Ja sitten jos vauva syntyy, vastaan myös niihin "perheeseemme syntyi pieni prinsessa plaa plaa" viesteihin ja onnittelen. Kysymys kuului, pitäisikö jotain muutakin tehdä?
Ei tarvitse. Kommenttini koski asennettasi, jossa määrittelet muiden elämää pelkästään oman napasi kautta.
Vierailija kirjoitti:
Eli jos olet vaikka puoli vuotta seurustellut jonkun tosi ihanan tyypin kanssa, ja sitten tämä ilmoittaa, että sain ylennyksen ja muutan nyt pysyvästi Alaskaan, sinä vain iloisena halaat ja sanot "Onnea ylennyksestä!" Tuolla tavallahan sinusta lapsettoman ystävän pitäisi reagoida uutiseen, joka tarkoittaa sitä, että hän tulee melkeinpä väistämättä etääntymään itselleen tärkeästä ihmisestä.
Sinulta puuttuu kysy asettua sen lapsettoman asemaan ja ymmärtää se suru ja pettymys, jonka lapsiuutinen voi aiheuttaa.[/quote=Vierailija]
Ei kun pointti oli juuri siinä että taustalla ei ole tämmöisiä syitä ja silti ei onnitella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin juuri, jee se 8 miljardis 4 sadastuhanneskolmannes sai alkunsa! Mitä sitten? Siinä vaiheessa jos sen onnistuu kasvattamaan jotakuinkin täyspäiseksi, omillaan toimeentulevaksi nuoreksi aikuiseksi, onkin syytä onnitella.
Itse onnittelen tosin aina, koska niin kuuluu tehdä.
Ehkä erityisesti noita mainitsemiasi ryhmiä ei kiinnosta (nuoret aikuiset) ja perheelliset taas eivät näe syytä onnitella kun ovat itse siinä kurjimmassa vaiheessa esim. juoksemassa adhd-lapsen kanssa terapiasta toiseen jne.
Vierailija kirjoitti:
No itse en koe sitä mitenkään erikoisena tapahtumana, lähes kaikki raskautuvat niin halutessaan. Aika luonnollista.
Noissa kahdessa vastauksessa tiivistyy empatiakyvyttömyydestä esiin olennainen. Jotkut ihmiset käsittelevät kaiken vain ja ainoastaan OMAN NAPANSA kautta!
Sen sijaan, että kykenisivät tajuamaan asian toisen kautta ja ymmärtämään, että tuo toinen iloitsee raskaudestaan ja sitä sopii myötäelää onnittelulla. Ihan riippumatta siitä, haluaisiko itse olla raskaana.
Tätä mäkin ihmettelin. Eihän sen uutisen sille onnittelijalle tarvitse olla iloinen tai toivottu asia, mutta jos se raskautuneelle on sitä, niin miksei häntä voi onnitella siitä? Osoitus sosiaalista kyvykkyydestä tai taidosta asettua toisen ihmisen asemaan. Vähän sama jos vaikka työkaverin isä olisi kuollut eikä tälle sanottaisiin "otan osaa" jos ei itse sure kuolemaa.
Eli jos olet vaikka puoli vuotta seurustellut jonkun tosi ihanan tyypin kanssa, ja sitten tämä ilmoittaa, että sain ylennyksen ja muutan nyt pysyvästi Alaskaan, sinä vain iloisena halaat ja sanot "Onnea ylennyksestä!" Tuolla tavallahan sinusta lapsettoman ystävän pitäisi reagoida uutiseen, joka tarkoittaa sitä, että hän tulee melkeinpä väistämättä etääntymään itselleen tärkeästä ihmisestä.
Sinulta puuttuu kysy asettua sen lapsettoman asemaan ja ymmärtää se suru ja pettymys, jonka lapsiuutinen voi aiheuttaa.
Ohiksena... olen kärsinyt lapsettomuudesta ja käyny lävitse vuosien ajan raskaita hoitoa, ja siltikin osasin elää toisten vauvauutisiten ilossa mukana. Koska ymmärsin, ettei toisen vauva ole minulta poissa.
Sen sijaan rakkaussuhteen päättyminen toisen poismuuton takia on selkeästi eri juttu, ja kohdistuu suoraan toiseen. Silloinkin osaisin onnitella ja sanoa silti, että minua surettaa se, että menetän sinut. Enkä luumuilisi mykkänä paskana mitään sanomatta.
Nää on perus-sosiaalisia taitoja. Kaikilla ei näemmä niitä ole.
Totta kai se, ettei ystävällä ole sinulle enää aikaa, kohdistuu sinuun.
On myös vaikea esittää olevansa toisten puolesta onnellinen asiasta, joka saisi itseni varmaan hyppäämään sillalta inhotuksesta. Toki aina yritän, mutta se tunne on omassa elämässä niin keskeinen, että huomaan projisoivani sitä muihin.. "ei ne varmaan itsekään ole oikeasti onnellisia, tekevät vaan kun eivät uskalla olla erilaisia"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on asperger-lapsi. Hän ajattelee juuri noin kuin osa tässä ketjussa: jos joku asia ei hänestä ole hienoa, se ei voi toisestakaan olla hienoa. Hänen on vaikea ymmärtää, että muilla voi olla eri mieltymykset ja toisen iloa ja surua kuuluu myötäelää. Onnitteleminen ja lohduttaminen on pitänyt hänelle erikseen opettaa.
Mutta olen aika hämmästynyt siitä, että av-llakin on näin paljon autistisia naisia.
Katsos me ollaan niin erilaisia.
Kaikki ei ole niin huomionkipeitä ja epäkypsiä ,et tekee siitä VALTAVAN numeron jos joku jättää onnittelematta.
Oletko saanut vanhemmiltasi sellaisen mallin, että jos joku ei huomio heitä niin siitä puhutaan pitkään ja ollaan niinkuin olisi isokin menetys tapahtunut.
Ilmeisesti näin on.
Voisiko sinulla myös olla huono itsetunto ja persoonallisuushäiriö?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onnittelen ja totean heti perään, että katsotaan nyt, meneekö se kuitenkin kesken.
Ehkä tuo on jotain sellaista suomalaista fraasittomuutta ja suoruutta. Aika vähän suomenkielessä on mitään tuollaisia, että on pakko jossain tilanteessa vain sanoa jotain huolimatta siitä tarkoittaako sitä vai ei. Minusta oikein hyväkin. Minusta esim. amerikkalainen tapa ja small talk on aika teennäistä että sanotaan vaan tietyt asiat koska ne kuuluu sanoa. Mieluummin kuuntelen ne aidot onnen toivotukset heiltä, joita asia liikuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin juuri, jee se 8 miljardis 4 sadastuhanneskolmannes sai alkunsa! Mitä sitten? Siinä vaiheessa jos sen onnistuu kasvattamaan jotakuinkin täyspäiseksi, omillaan toimeentulevaksi nuoreksi aikuiseksi, onkin syytä onnitella.
Itse onnittelen tosin aina, koska niin kuuluu tehdä.
Ehkä erityisesti noita mainitsemiasi ryhmiä ei kiinnosta (nuoret aikuiset) ja perheelliset taas eivät näe syytä onnitella kun ovat itse siinä kurjimmassa vaiheessa esim. juoksemassa adhd-lapsen kanssa terapiasta toiseen jne.
Vierailija kirjoitti:
No itse en koe sitä mitenkään erikoisena tapahtumana, lähes kaikki raskautuvat niin halutessaan. Aika luonnollista.
Noissa kahdessa vastauksessa tiivistyy empatiakyvyttömyydestä esiin olennainen. Jotkut ihmiset käsittelevät kaiken vain ja ainoastaan OMAN NAPANSA kautta!
Sen sijaan, että kykenisivät tajuamaan asian toisen kautta ja ymmärtämään, että tuo toinen iloitsee raskaudestaan ja sitä sopii myötäelää onnittelulla. Ihan riippumatta siitä, haluaisiko itse olla raskaana.
Tätä mäkin ihmettelin. Eihän sen uutisen sille onnittelijalle tarvitse olla iloinen tai toivottu asia, mutta jos se raskautuneelle on sitä, niin miksei häntä voi onnitella siitä? Osoitus sosiaalista kyvykkyydestä tai taidosta asettua toisen ihmisen asemaan. Vähän sama jos vaikka työkaverin isä olisi kuollut eikä tälle sanottaisiin "otan osaa" jos ei itse sure kuolemaa.
Eli jos olet vaikka puoli vuotta seurustellut jonkun tosi ihanan tyypin kanssa, ja sitten tämä ilmoittaa, että sain ylennyksen ja muutan nyt pysyvästi Alaskaan, sinä vain iloisena halaat ja sanot "Onnea ylennyksestä!" Tuolla tavallahan sinusta lapsettoman ystävän pitäisi reagoida uutiseen, joka tarkoittaa sitä, että hän tulee melkeinpä väistämättä etääntymään itselleen tärkeästä ihmisestä.
Sinulta puuttuu kysy asettua sen lapsettoman asemaan ja ymmärtää se suru ja pettymys, jonka lapsiuutinen voi aiheuttaa.
Ohiksena... olen kärsinyt lapsettomuudesta ja käyny lävitse vuosien ajan raskaita hoitoa, ja siltikin osasin elää toisten vauvauutisiten ilossa mukana. Koska ymmärsin, ettei toisen vauva ole minulta poissa.
Sen sijaan rakkaussuhteen päättyminen toisen poismuuton takia on selkeästi eri juttu, ja kohdistuu suoraan toiseen. Silloinkin osaisin onnitella ja sanoa silti, että minua surettaa se, että menetän sinut. Enkä luumuilisi mykkänä paskana mitään sanomatta.
Nää on perus-sosiaalisia taitoja. Kaikilla ei näemmä niitä ole.
Totta kai se, ettei ystävällä ole sinulle enää aikaa, kohdistuu sinuun.
Ei hän silti muuta toiselle puolelle maapalloa ja lopeta fyysistä suhdetta minuun.
Ja huom. siis sitä rakastettuakin onnittelisin, koska hän on nimityksestään iloinen ja hänelle se on tärkeä. Osaisin silti rehellisesti sanoa, että jään häntä kaipaamaan. Tunteiden sanoittamista tämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä mieltä ihmisistä, jotka ei lainkaan onnittele kuullessaan, että jollekin on tulossa vauva? Osalla tietenkin voi olla aiheeseen liittyen vaikeaa (esim. oma lapsettomuus) mutta tuskin kuitenkaan kaikilla. Esim. keski-ikäisillä perheellisillä tai parikymppisillä sinkuilla.
Luuletko että jokainen haluaa lapsia ja pitää niitä poikkeuksetta toivottuina? Itse en onnittelisi vahingonlaukauksesta.
Vittuako se ketään kiinnostaa, mitä sinä ajattelet lapsista. Se TOINEN siinä juuri iloitsee OMASTA raskaudestaan. Siksi HÄNTÄ onnitellaan. Ei sinun lapsettomuutesi asiaan liity millään tavalla.
Ziisus teitä.
Eikös tästä nyt tule kierre. Minua ei vittuakaan kiinnosta mitä hän ajattelee lapsesta ja häntä ei vittuakaan kiinnosta, mitä minä ajattelen. Miksi siis vain minua pidetään itsekkäänä?
Vierailija kirjoitti:
Sitähän yritetään piilottaa, siitä ei saa nykyään kysyä. Mutta työkavereiden pitää maagisesti tajuta että hei tänään on se päivä kun se on ok ja siitä saa onnitella ja kysellä.
Joo. Meilläkin eräs työkaveri loukkaantui ja puuhkutti muiden kanssa kuinka typeriä ja ajattelemattomia ihmiset ovat, kun noin vaan olettavat että joku on raskaana. Jäi sitten parin kuukauden päästä äitiyslomalle. Mistähän tuossakin tapauksessa oikeasti oli kyse, oliko vaan niin tarkkaa kun ei ollut itse kenellekään töissä "vielä" kertonut vaikka selvä raskausmaha näkyi, vai oliko kieltänyt itseltään koko asian...
Taustalla ihan oma trauma: lapsen saaminen olisi jotain niin kammottavaa, että hankala saada kakistettua ulos mitään onnitteluja ilman mahanvääntöä. Pahoitteluni.