Lue keskustelun säännöt.
Ihmiset jotka ei onnittele kuullessaan vauvauutiset?
29.12.2016 |
Mitä mieltä ihmisistä, jotka ei lainkaan onnittele kuullessaan, että jollekin on tulossa vauva? Osalla tietenkin voi olla aiheeseen liittyen vaikeaa (esim. oma lapsettomuus) mutta tuskin kuitenkaan kaikilla. Esim. keski-ikäisillä perheellisillä tai parikymppisillä sinkuilla.
Kommentit (205)
Vierailija kirjoitti:
Minulla on asperger-lapsi. Hän ajattelee juuri noin kuin osa tässä ketjussa: jos joku asia ei hänestä ole hienoa, se ei voi toisestakaan olla hienoa. Hänen on vaikea ymmärtää, että muilla voi olla eri mieltymykset ja toisen iloa ja surua kuuluu myötäelää. Onnitteleminen ja lohduttaminen on pitänyt hänelle erikseen opettaa.
Mutta olen aika hämmästynyt siitä, että av-llakin on näin paljon autistisia naisia.
Musta sä kuulostat enemmän aspergerilta, ei oo vissiin omena kauas puusta pudonnut. Sulle kun se kupeittesi hedelmä on maailman keskipiste, niin näät pyhää raivoa kun on muunlaisia. Toki itsekin olet iloitsematta muiden puolesta muista asioista, et vaan tuo sitä ilmi tässä, koska et joko ole ajatellut asiaa enempää tai et vain sitä myönnä. Jos äitisi muuttaisi Australiaan, siskosi harrastaisi base-hyppäystä... jne. Jos asia ei itsessä herätä tunteita, niin on ihan normaalia, että ei kaikki ole niin sulavan kaksinaamaisia, että kykenisi hyppimään tasajalkaa tuollaisten uutisten edessä. Onnitella toki voi neutraalisti, mutta muuten puhut kyllä ihan höpöjä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on asperger-lapsi. Hän ajattelee juuri noin kuin osa tässä ketjussa: jos joku asia ei hänestä ole hienoa, se ei voi toisestakaan olla hienoa. Hänen on vaikea ymmärtää, että muilla voi olla eri mieltymykset ja toisen iloa ja surua kuuluu myötäelää. Onnitteleminen ja lohduttaminen on pitänyt hänelle erikseen opettaa.
Mutta olen aika hämmästynyt siitä, että av-llakin on näin paljon autistisia naisia.
Kyllä raiskaaminenkin on raiskaajasta iloinen asia. Kumma, kun sinulla ei ole sen verran peruskohteliaisuuta, että osaisit iloita raisaajan puolesta, vaikka et itse koko hommasta välittäisikään.
Hoh hoijaa tätä palstaa.
Yhden kaverin kohdalla en tiennyt miten suhtautua, olin niin hämmentynyt. Raskaus oli vahinko enkä tiedä halusiko kaveri edes lasta, vaikka lopulta päätti lapsen pitää. En onnitellut siis ekalla kerralla, kun en tiennyt onko se iloinen asia ensinkään. Kun selvisi, että hän aikoo lapsen pitää niin seuraavan kerran osoitin kyllä kiinnostusta jne.
Jos joku kuitenkin aelkeästi innoissaan kertoo raskaudesta, niin kyllä hyviin tapoihin kuuluu onnitella.
Itse aikoinaan parikymppisenä korkeakouluopiskelijana kuulin vauvauutisen kymmenisen vuotta vanhemmalta työkaverilta ja en osannut silloin onnitella. Tämä on jälkeenpäin harmittanut. Asia oli itselle siinä vaiheessa niin kaukainen, että menin uutisesta hämilleni, enkä suoraan sanottuna tiennyt mitä siihen kuuluu sanoa. Nyt kymmenisen vuotta myöhemmin parin lapsen äitinä onnittelen kun vauvauutisia kuulen :)
Kyllä vähän pisti miettimään, että mitähän eräällä pariskunnalla liikkui mielessään kun lapsen pykäsivät: toinen opinnoista opintoihin hyppivä "ikiopiskelija" ja toinen neljännet potkut töistä saanut omalla toheloinnillaan.
Elämänhallinta hukassa molemmilla ja siihen vielä lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä tuo on vähän kuin joku hyvän huomenen toivotus. Kyllähän sekin on ihan kohteliasta aina toivotella mutta ei kyllä oikeasti kaikkien kanssa jaksaisi olla joka mutkassa toivottelemassa hyvää huomenta. Toisilla on tapana ja toisilla ei, täytyykö siitä tehdä tuollaista ongelmaa?
Nojaa. Kaveri valmistui juuri yliopistosta ja on nyt saamassa vauvaa 6 kk seurustelusuhteen jälkeen. Kuulemma tosi toivottu lapsi. Onnittelin valmistumisesta.
Minä en tosiaan pidä sitä lastensaantia saavutuksena (ellei pitkät ja rankat hedelmöityshoidot takana), joten en näe syytä onnitteluun. En myöskään odota onnitteluita, jos lapsen saamme, sitten kun sitä toivomme. Onnitteluita "odotan" esim ylennyksestä, joka pian edessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta lapsen hankkiminen on moraalisesti väärin
Miksi?
Lapsen tuominen maailmaan on väärin mm. siksi, että siitä koituu syntyvälle ihmiselle aina kärsimystä. Maailma ei ole kiva paikka, ja ihminen joutuu täällä väistämättä kokemaan voimakasta epämukavuutta, ahdistusta, kipua ja tuskaa. Tällaiselle kärsimykselle altistaminen on väärin. Vastaavasti siitä, ettei pääse koskaan syntymään, ei ole yksilölle mitään haittaa. Hänhän ei ole paikalla harmittelemassa asiaa.
Minulle olisi haittaa siitä, jos en olisi koskaan syntynyt. Tämä ainutlaatuinen, ihana elämä olisi jäänyt elämättä. AV:lla aina maalaillaan sitä, miten maailma on karmea paikka ja kaikki olisivat kuolleina onnellisempia. Mieleltään mustien mielenterveyspotilaiden kontekstissa ehkä joo, mutta ylivoimainen enemmistö on vallan kiitollinen siitä, että saa elää.
Ohiksena täytyy todeta, että jos saisin valita, niin en olisi koskaan syntynyt. Ja minulla on kaikki hyvin, olen onnellinen ja tasapainoinen ihminen ja tehnyt elämästäni sellaisen, josta nautin. Mutta väistämättä elämä sisältää paljon kärsimystä. Syntymättä jättänyt ihminen ei kykene harmittelemaan sitä, ettei elä. Lisäksi niin paljon voi mennä pieleen ennenkuin on edes saanut edellytykset hyvälle elämälle, esim. terveyden ja hyvän kodin (ja en sano etteivätkö sairaat tai turvattoman lapsuusen eläneet voisi olla onnellisia, mutta nämä asiat ovat taas sitä turhaa kärsimystä josta olisi voinut jäädä paitsi).
Omalle kohdalle ei ole vielä sattunut sitä, että kukaan kertoisi vauvauutisia. Onnittelisin, jos tuleva vanhempi olisi itse iloinen raskaudesta. Vaikka se minusta tuntuisi hassulta kun en koe, että asiassa olisi onniteltavaa, niin olen mieluummin kohtelias kun eivät ne tulevat vanhemmat sitä lasta saamatta jätä minun takiani...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin juuri, jee se 8 miljardis 4 sadastuhanneskolmannes sai alkunsa! Mitä sitten? Siinä vaiheessa jos sen onnistuu kasvattamaan jotakuinkin täyspäiseksi, omillaan toimeentulevaksi nuoreksi aikuiseksi, onkin syytä onnitella.
Itse onnittelen tosin aina, koska niin kuuluu tehdä.
Ehkä erityisesti noita mainitsemiasi ryhmiä ei kiinnosta (nuoret aikuiset) ja perheelliset taas eivät näe syytä onnitella kun ovat itse siinä kurjimmassa vaiheessa esim. juoksemassa adhd-lapsen kanssa terapiasta toiseen jne.
Vierailija kirjoitti:
No itse en koe sitä mitenkään erikoisena tapahtumana, lähes kaikki raskautuvat niin halutessaan. Aika luonnollista.
Noissa kahdessa vastauksessa tiivistyy empatiakyvyttömyydestä esiin olennainen. Jotkut ihmiset käsittelevät kaiken vain ja ainoastaan OMAN NAPANSA kautta!
Sen sijaan, että kykenisivät tajuamaan asian toisen kautta ja ymmärtämään, että tuo toinen iloitsee raskaudestaan ja sitä sopii myötäelää onnittelulla. Ihan riippumatta siitä, haluaisiko itse olla raskaana.
Tätä mäkin ihmettelin. Eihän sen uutisen sille onnittelijalle tarvitse olla iloinen tai toivottu asia, mutta jos se raskautuneelle on sitä, niin miksei häntä voi onnitella siitä? Osoitus sosiaalista kyvykkyydestä tai taidosta asettua toisen ihmisen asemaan. Vähän sama jos vaikka työkaverin isä olisi kuollut eikä tälle sanottaisiin "otan osaa" jos ei itse sure kuolemaa.
Eli jos olet vaikka puoli vuotta seurustellut jonkun tosi ihanan tyypin kanssa, ja sitten tämä ilmoittaa, että sain ylennyksen ja muutan nyt pysyvästi Alaskaan, sinä vain iloisena halaat ja sanot "Onnea ylennyksestä!" Tuolla tavallahan sinusta lapsettoman ystävän pitäisi reagoida uutiseen, joka tarkoittaa sitä, että hän tulee melkeinpä väistämättä etääntymään itselleen tärkeästä ihmisestä.
Sinulta puuttuu kysy asettua sen lapsettoman asemaan ja ymmärtää se suru ja pettymys, jonka lapsiuutinen voi aiheuttaa.
Ohiksena... olen kärsinyt lapsettomuudesta ja käyny lävitse vuosien ajan raskaita hoitoa, ja siltikin osasin elää toisten vauvauutisiten ilossa mukana. Koska ymmärsin, ettei toisen vauva ole minulta poissa.
Sen sijaan rakkaussuhteen päättyminen toisen poismuuton takia on selkeästi eri juttu, ja kohdistuu suoraan toiseen. Silloinkin osaisin onnitella ja sanoa silti, että minua surettaa se, että menetän sinut. Enkä luumuilisi mykkänä paskana mitään sanomatta.
Nää on perus-sosiaalisia taitoja. Kaikilla ei näemmä niitä ole.
Voisiko vauvauutiseenkin sitten reagoida onnittelemalla ja sanomalla, että minua surettaa, kun luultavasti ystävyytemme ei tämän myötä enää säily yhtä tiiviinä.
Ja ne jotka sanoo, että säilyy... paskanmarjat. Jos niin väitätte, ette osaa asettua toisen asemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Onnittelut kusivehkeiden yhteenhankauksesta ja miehen orgasmin tuloksesta!" Upea saavutus todentotta
Erityisesti työpaikalla on usein vaikea kohdentaa sitä onnittelua oikeaan hetkeen. Moni yrittää salata raskautensa, tai mistä sen edes varmaksi tietää onko se vain lihonut? Ei uskalla onnitella eikä kysyä vaikka melko varma raskaudesta onkin. Sitten kun asia varmistuu, tuntuu vähän turhalta kun olihan se tiedossa jo kuukausia. Ystävän kanssa joka tekee ns. virallisen ilmoituksen on helpompaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen yksi tämmöinen ei-onnittelija. Syyni on:
a) aina ei tiedä onko raskaus toivottu vai ei
b) ei tule yksinkertaisesti mieleen onnitella, kun en juuri perusta lapsistaSama juttu kun töihin tulee joku äippälomalainen tuoreen kersansa kanssa. Toimiston muu väki rynnistää katsomaan uutta tulokasta ja minä huomaan kuinka mua ei yksinkertaisesti tippaakaan kiinnosta. En aio esittää yhtään mitään vain siksi että se on mukamas "kohteliasta". Kovin usein ipanoilla painuu kuitenkin suu irveeseen ja huuto alkaa, että eivät näy hekään siitä ihmispaljoudesta ympärillään juuri nauttivan.
Varmaan suhtaudut ymmärtäväisesti siihenkin, että muita ei kiinnosta paskan vertaa sinun asiasi? Mä en perusta koirista lainkaan, mutta käytöstapojeni vuoksi voin vähän hymähdellä kun minulle kerrot Puppesi asioista ja ah-niin-hauskoista jutuista joita viikonloppuna sattui. Jatkossa voinkin varmaan ilmeettömänä poistua työhuoneeseeni vastaavassa tilanteessa?
:D No nyt kun kerran kysyit, niin eipä juuri haittaa vaikka joku niin tekisikin. Tapanani ei muutenkaan ole lätistä asioistani ihmisille jos eivät oikeasti ole läheisiä.
En ole lainkaan ymmärtänyt että joku voi loukkaantua noin pahasti siitä jos joku (tässä tapauksessa tuntematon ihminen netissä) ei ole varauksettomasti silmät kimmeltäen ylistämässä kun joku on saanut/saamassa lapsen/lemmikin/sisäloisen/uuden auton/uuden munuaisen (no, okei, uusi munuainen voisi kyllä jo vähän saada reaktiota aikaan). Itse en noin tee, joka kyllä ehkä johtuu siitä että en pidä lainkaan teennäisen tuntuisista onnitteluista ja hehkutuksista, mitä jotkut harrastavat ylettömyyksiin asti.
Ei, kenenkään ei tarvitse hehkuttaa teennäisesti. Jos sinua ei yhtään liikuta toisen vilpitön ilo, edes sen vertaa, että hymyilisit mukana ja sanoisit "onnea", niin ehkä on parempi, ettet ole juurikaan sosiaalisessa kanssakäymisessä ihmisten kanssa.
No mutta juurihan tässä keskustelussa huudetaan sen perään, että ihmisten ON JUM*LAUTA ONNITELTAVA! Muuten on ihan kelvoton tähän yhteiskuntaan ja itsekkään ihmisyksilön multihuipentuma :D Niin että mitä tässä nyt sitten halutaan? Ei teennäisesti saa eikä pidä onnitella, mutta onniteltava on kuitenkin, vaikka se miten teennäiseltä sitten tuntuisikin? Onko minun lähdettävä tästä opiskelemaan näyttelijäksi, jotta voin hyvillä mielin olla sosiaalisessa kanssakäymisessä ihmisten kanssa ja onnitella heitä tyydyttävän luontevasti? :D
Ehkä oikeasti sekoitat tämän jotenkin totaaliseen välinpitämättömyyteen ja tarkoitukselliseen epäkohteliaisuuteen, jota tämä ei kuitenkaan ole. Kun en itse voi sietää puolituttujen perseennuolennalta haiskahtavia ylistyskommentteja vaatteista, kengistä, hiuksista, joulukuusen koristeista, peltikaton väristä ja siilien talviruokinnasta en mielelläni itse pelkästä teennäisestä "kohteliaisuudesta" mene pölpöttämään kenenkään möhöttävästä mahasta suuhuni sopimattomia lauseita ihanasta perheenlisäyksestä kun todellisuudessa asia ei liikuta minua mitenkään. Ja jos olisin itse raskaana, en edelleenkään voisi sietää jos oikeasti likimain tuntemattomat ihmiset tulisivat sitä ihastelemaan. Työkaverit ja puolitutut on työkavereita ja puolituttuja, ystävät ovat aivan eri asia ja tietävät kyllä mistä itse kukin pitää tai ei pidä. Jos joku heistä, jonka tiedän vapaaehtoisesti olevan lapseton ja suorastaan vihaavan lapsia, tulisi minulle yllättäen eräänä päivänä riemuitsemaan tulevasta jälkikasvustani vastaisin hänelle ettei tarvitse pelleillä.
Miks mun pitäs onnitella, kun ite onnistu saamaan edes pillua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin juuri, jee se 8 miljardis 4 sadastuhanneskolmannes sai alkunsa! Mitä sitten? Siinä vaiheessa jos sen onnistuu kasvattamaan jotakuinkin täyspäiseksi, omillaan toimeentulevaksi nuoreksi aikuiseksi, onkin syytä onnitella.
Itse onnittelen tosin aina, koska niin kuuluu tehdä.
Ehkä erityisesti noita mainitsemiasi ryhmiä ei kiinnosta (nuoret aikuiset) ja perheelliset taas eivät näe syytä onnitella kun ovat itse siinä kurjimmassa vaiheessa esim. juoksemassa adhd-lapsen kanssa terapiasta toiseen jne.
Vierailija kirjoitti:
No itse en koe sitä mitenkään erikoisena tapahtumana, lähes kaikki raskautuvat niin halutessaan. Aika luonnollista.
Noissa kahdessa vastauksessa tiivistyy empatiakyvyttömyydestä esiin olennainen. Jotkut ihmiset käsittelevät kaiken vain ja ainoastaan OMAN NAPANSA kautta!
Sen sijaan, että kykenisivät tajuamaan asian toisen kautta ja ymmärtämään, että tuo toinen iloitsee raskaudestaan ja sitä sopii myötäelää onnittelulla. Ihan riippumatta siitä, haluaisiko itse olla raskaana.
Tätä mäkin ihmettelin. Eihän sen uutisen sille onnittelijalle tarvitse olla iloinen tai toivottu asia, mutta jos se raskautuneelle on sitä, niin miksei häntä voi onnitella siitä? Osoitus sosiaalista kyvykkyydestä tai taidosta asettua toisen ihmisen asemaan. Vähän sama jos vaikka työkaverin isä olisi kuollut eikä tälle sanottaisiin "otan osaa" jos ei itse sure kuolemaa.
Eli jos olet vaikka puoli vuotta seurustellut jonkun tosi ihanan tyypin kanssa, ja sitten tämä ilmoittaa, että sain ylennyksen ja muutan nyt pysyvästi Alaskaan, sinä vain iloisena halaat ja sanot "Onnea ylennyksestä!" Tuolla tavallahan sinusta lapsettoman ystävän pitäisi reagoida uutiseen, joka tarkoittaa sitä, että hän tulee melkeinpä väistämättä etääntymään itselleen tärkeästä ihmisestä.
Sinulta puuttuu kysy asettua sen lapsettoman asemaan ja ymmärtää se suru ja pettymys, jonka lapsiuutinen voi aiheuttaa.
Ohiksena... olen kärsinyt lapsettomuudesta ja käyny lävitse vuosien ajan raskaita hoitoa, ja siltikin osasin elää toisten vauvauutisiten ilossa mukana. Koska ymmärsin, ettei toisen vauva ole minulta poissa.
Sen sijaan rakkaussuhteen päättyminen toisen poismuuton takia on selkeästi eri juttu, ja kohdistuu suoraan toiseen. Silloinkin osaisin onnitella ja sanoa silti, että minua surettaa se, että menetän sinut. Enkä luumuilisi mykkänä paskana mitään sanomatta.
Nää on perus-sosiaalisia taitoja. Kaikilla ei näemmä niitä ole.
Totta kai se, ettei ystävällä ole sinulle enää aikaa, kohdistuu sinuun.
Ei hän silti muuta toiselle puolelle maapalloa ja lopeta fyysistä suhdetta minuun.
Ja huom. siis sitä rakastettuakin onnittelisin, koska hän on nimityksestään iloinen ja hänelle se on tärkeä. Osaisin silti rehellisesti sanoa, että jään häntä kaipaamaan. Tunteiden sanoittamista tämä.
Minulla on ollut pari ystävää, jotka olisivat voineet yhtä hyvin muuttaa toiselle mantereelle, niin vaikeaksi yhteydenpito heidän kanssaan muodostui lisääntymisen myötä.
Tällaista pientä keskos-Eetua kun katselee, niin tippa tulee linssiin ja miettii, että miksi ihmiset eivät onnittele?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin juuri, jee se 8 miljardis 4 sadastuhanneskolmannes sai alkunsa! Mitä sitten? Siinä vaiheessa jos sen onnistuu kasvattamaan jotakuinkin täyspäiseksi, omillaan toimeentulevaksi nuoreksi aikuiseksi, onkin syytä onnitella.
Itse onnittelen tosin aina, koska niin kuuluu tehdä.
Ehkä erityisesti noita mainitsemiasi ryhmiä ei kiinnosta (nuoret aikuiset) ja perheelliset taas eivät näe syytä onnitella kun ovat itse siinä kurjimmassa vaiheessa esim. juoksemassa adhd-lapsen kanssa terapiasta toiseen jne.
Vierailija kirjoitti:
No itse en koe sitä mitenkään erikoisena tapahtumana, lähes kaikki raskautuvat niin halutessaan. Aika luonnollista.
Noissa kahdessa vastauksessa tiivistyy empatiakyvyttömyydestä esiin olennainen. Jotkut ihmiset käsittelevät kaiken vain ja ainoastaan OMAN NAPANSA kautta!
Sen sijaan, että kykenisivät tajuamaan asian toisen kautta ja ymmärtämään, että tuo toinen iloitsee raskaudestaan ja sitä sopii myötäelää onnittelulla. Ihan riippumatta siitä, haluaisiko itse olla raskaana.
Tätä mäkin ihmettelin. Eihän sen uutisen sille onnittelijalle tarvitse olla iloinen tai toivottu asia, mutta jos se raskautuneelle on sitä, niin miksei häntä voi onnitella siitä? Osoitus sosiaalista kyvykkyydestä tai taidosta asettua toisen ihmisen asemaan. Vähän sama jos vaikka työkaverin isä olisi kuollut eikä tälle sanottaisiin "otan osaa" jos ei itse sure kuolemaa.
Eli jos olet vaikka puoli vuotta seurustellut jonkun tosi ihanan tyypin kanssa, ja sitten tämä ilmoittaa, että sain ylennyksen ja muutan nyt pysyvästi Alaskaan, sinä vain iloisena halaat ja sanot "Onnea ylennyksestä!" Tuolla tavallahan sinusta lapsettoman ystävän pitäisi reagoida uutiseen, joka tarkoittaa sitä, että hän tulee melkeinpä väistämättä etääntymään itselleen tärkeästä ihmisestä.
Sinulta puuttuu kysy asettua sen lapsettoman asemaan ja ymmärtää se suru ja pettymys, jonka lapsiuutinen voi aiheuttaa.
Ohiksena... olen kärsinyt lapsettomuudesta ja käyny lävitse vuosien ajan raskaita hoitoa, ja siltikin osasin elää toisten vauvauutisiten ilossa mukana. Koska ymmärsin, ettei toisen vauva ole minulta poissa.
Sen sijaan rakkaussuhteen päättyminen toisen poismuuton takia on selkeästi eri juttu, ja kohdistuu suoraan toiseen. Silloinkin osaisin onnitella ja sanoa silti, että minua surettaa se, että menetän sinut. Enkä luumuilisi mykkänä paskana mitään sanomatta.
Nää on perus-sosiaalisia taitoja. Kaikilla ei näemmä niitä ole.
Totta kai se, ettei ystävällä ole sinulle enää aikaa, kohdistuu sinuun.
Ei hän silti muuta toiselle puolelle maapalloa ja lopeta fyysistä suhdetta minuun.
Ja huom. siis sitä rakastettuakin onnittelisin, koska hän on nimityksestään iloinen ja hänelle se on tärkeä. Osaisin silti rehellisesti sanoa, että jään häntä kaipaamaan. Tunteiden sanoittamista tämä.
Minulla on ollut pari ystävää, jotka olisivat voineet yhtä hyvin muuttaa toiselle mantereelle, niin vaikeaksi yhteydenpito heidän kanssaan muodostui lisääntymisen myötä.
Samoin. Mulla on jopa ystävä, joka asui toisella mantereella ja yhteydenpitomme oli silloin tiiviimpää kuin nyt, kun vauva on syntynyt ja asuu 2km päässä. Entinen ystävä siis oikeastaan.
En minäkään välttämättä tajua onnitella, koska yleensä tiedän, että yhteydenpitomme katkeaa tuohon vastapuolen lisääntymisvimmaan ja lapsikuplaan menemiseen. Minua ei lapset/raskaus/imetys jne. kiinnosta yhtään ja koska ne taas vastapuolta kiinnostaa, niin meillä ei tule pitkään aikaan olemaan mitään yhteistä puhuttavaa. Enkä siis koe raskautumista mitenkään saavutuksena kenenkään elämässä. Ei minuakaan kukaan onnitellut, kun kerroin hankkivani koiran, minulle se on suuri asia, mutta en oleta, että muille olisi (ja kyllä! Laitan vauvat ja koirat samaan lauseeseen!!)
Minua kiinnostaisi tietää, minkälaiselle ihmiselle merkityksettömät fraasit ovat noin tärkeitä. Mikä tuollaisen aiheuttaa?
Ilmeisesti tässä on joku uskomus, että ei saa onnitella ennen kuin on käärö kainalossa. Ainakin äitini uskoo näin totesi, että iloinen juttu, mutta ei vielä onnittele.
Joo tämä. Mä en myöskään pahoittele, jos jonkun läheinen on kuollut. Oikeastaan on hyvä vain, niin maailma pelastuu. Kaikkien pitäisi kuolla ja olla synnyttämättä. Paitsi tietenkin minä, mä saan elää, koska MÄ olen tärkeä. Ja viisas. Ja älykäs.