Lue keskustelun säännöt.
Miten ihmeessä arki voi olla niin rankkaa niin monelle terveelle ja työssäkäyvälle kolmi- tai nelikymppiselle? :O
26.12.2016 |
Tältä palstalta olen oppinut, että arki on liian kiireistä ja rankkaa syvällisten keskustelujen käymiselle, seksille, kokonaisen kirjan lukemiselle, elokuvan katsomiselle, uusien ystävien hankkimiselle tai kahdenkeskiselle illalliselle kumppanin kanssa. Miten ihmeessä tämä on mahdollista? Kun on rahaa ja terveyttä, aikuisenahan on oikeasti tosi helppoa ja hauskaa elää verrattuna vaikka opiskeluvuosien jatkuviin paineisiin ja stressiin.
Miksi sinun arkesi on liian rankkaa?
Kommentit (383)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omia valintoja tietysti suurin osa, mutta silti sellaisia, mistä en luopua haluaisi tai vaihtaisi elämääni muuhun. Mutta itseäni väsyttää jatkuva kiire ja se että vaikka mitä tekee niin aina tuntuu joku asia jäävän tekemättä. Kiirettä töissä aiheuttaa se, että minulla on töistä kiire aina lasten harrastuksiin (työajan lisäksi käytännössä siis menisi monta tuntia työpaikalla suunnitteluun ja valmisteluun ja ne tehtävä sitten vähän turhan kiireellä). Töiden jälkeen:
-neljä lasta ja neljän lapsen harrastukset, joista useampi tarvitsee kuskausta/talkoita/harrastuksiin liittyviä työtehtäviä/välineiden hankkimista/huoltamista jne jne
-lasten koulu, lähinnä siis kokeisiin kuulustelu, läksyissä auttaminen
-kotityöt, joka päivä tehtävä ruoka (vaikka on kiertävä ruokalista ja tarkkaan suunniteltu kaikki, niin SILTI se ruoka on taiottava jossain välissä), pyykkiä tulee paljon kun on monta ihmistä jne
-omat harrastukset aiheuttavat kiirettä myös joskus
-lasten muut menot:kampaajat, hammaslääkärit (kahdella raudat), neuvolat/lääkärit jne
-parisuhteelle ei ole kovin paljon aikaaEniten kuitenkin stressaa se, että tietyssä paikassa olisi oltava tiettyyn aikaan ja ei meinaa ehtiä.
Tuossa on monta kohtaa, joista itse tinkisin (lue: jotka järkeistäisin):
- tolkku lasten harrastuksiin. Jos noin monta lasta, niin max. 1 harrastus per viikko/lapsi, johon tarvitsee aikuisen kuljetusta. Muutoin harrastukset kodin läheltä niin että lapsi voi itse kulkea niihin jos harkkoja useampi kerta viikossa. Mihinkään mokkapalojen leivontatalkoisiin ja myyjäisiin (jotka ovat kaiken lisäksi yleensä viikonloppuisin) en suostu. Oma aika/perheen yhteinen aika on liian arvokasta.
-en ole koskaan ymmärtänyt säännöllistä koululaisten läksyjen kuulustelua tai niissä auttamista. Toki ajoittain voi auttaa jos lapsi tarvitsee tukea, mutta koulu ja opettaja ovat pääsääntöisesti lapsen opettamista varten, eivät vanhemmat.
-einekset on päästetty pannasta jo ajat sitten. En näe mitään syytä siihen, että kahden työssäkäyvän perheessä jonkun täytyy vielä joka päivä käyttää aikaa ruoanlaittoon, suunnitteluun ja jälkien korjaukseen. Eihän teillä ole ketään kotonakaan jos lasten harrastukset vie noin paljon aikaa viikosta.
-siivooja kerran viikossa ja ruokaostokset netissä kotiinkuljetettuna kerran viikossa.
-yksi päivä viikossa oltava vapaa kaikesta suorittamisesta, tapaamisista, tehtävistä (ainakin minulle, muut perheenjäsenet juoskoot jos haluavat) ym.
-puolisostasi et sano mitään, mutta kun sellainen oletettavasti on, niin kunnollinen, selkeä työnjako vaikka seinäkalenteriin auttaa kummasti. Meillä vaimo esim. hoitaa lasten harrastuskuljetukset pääsääntöisesti ja minä puolestani neuvolat, kampaajat ja synttärilahjat kavereille. Auttaa paljon.Koulunkäynti on nykyöän erilaista. Vanhempien on pakko osallistua.
No täytyy olla erityislapsia ja oppimisvaikeuksia jos näin on. Meillä on kolme lasta, nuorin 10-vuotias, vanhin lukion ekalla. Välillä kuulustelen sanoja kielissä ja mies katsoo nuorimman kanssa joskus matikkaa ennen kokeita. Mitään sen kummempaa ei ole tarvittu. En usko että lopputulos olisi kauheasti kummempi jos olisin suorittanut lasten koulua päivittäin. he ovat suorittaneet sitä ihan itse. Vanhin meni lukioon 9,3 keskiarvolla, seuraava menee ensi vuonna, keskiarvo keikkuu n. ysin tienoilla.
En kyllä todellakaan koe koulun kauheasti arkea kuormittavan, jos nyt on normaalilla ajanhallinnalla varustettu ihminen ja terveet lapset.
Niin jos tuollainen taso välttää. Helsingissä sillä ei pääse kunnon lukioon.
No samoilla papereilla ne yliopistoon kuitenkin hakevat, aika usein se ns. parhaiten kirjoittanut on jostain pikkukaupungin lukiosta ja ihan hyvä tulevaisuus myös useimmilla tavallisten lukioiden kasvateilla on, Helsingissä ja muualla. Aika iso osa vaikka nyt eniten tienanneista tai muuten ansioituneista on lopultakaan jostain Helsingin eliittilukiosta lähtöisin. Ihmisestä itsestään se on kiinni. helsingissäkin ihan varmasti pääsee ysin keskiarvolla ihan hyvään lukioon.
Oma valinta tietty jos haluaa prepata lapsensa tähtäimessä Ressu tai Sykki, mutta se on nimenomaan oma valinta ja silloin on tehnyt sen oman kiireensä itse. Ei sen lapsen elämää kuitenkaan pysty elämään loputtomiin. Jos lapsi tarvitsee loputtoman paljon apua koulunkäyntiin saavuttaakseen niitä äidin himoitsemia kymppejä, kannattaa miettiä onko se ihan fiksua kuitenkaan. Kun ei se äiti enää sitten vaikka jatko-opinnoissa voi olla preppaamassa, eikä työlelämässä.
Sama on harrastusten kanssa. Harvasta piltistä nyt kuitenkaan tulee mitään taiteen tai urheilun huippunimeä ja heistä joista tulee, sen näkee yleensä jo tosi pienenä. Mutta on siistimpää ja katu-uskottavampaa että tenava pelaa HJK:ssa tai Jokereissa kuin Kirkkonummen IF:ssä tai Keravan kiekossa (en edes tiedä onko tollaisia seuroja). Ja sitten ollaan niiiiiin väsyneitä, kun joka päivä menee monta tuntia kuskatessa ja samalla pitäisi vääntää luomua ruokaa niille kolmelle lapselle, jotka nekin oli pakko tehdä, koska se on uusi normi Helsingissä. Vasemmalla kädellä sörssää soseita ja oikealla kuulustelee Micon biologian läksyä. Eipä ihme että uupuu.
Helsingissä huippulukioiden rajat on 9,5 ja hyvien lukioiden 8,85 - 9,3. Sitten on muutama rupulukio. Tänne tunkee oppilaita Oulua mylten mikä on vääristänyt nuo pääsyrajat.
Ja ihan perusharrastukdiin pitää kuskata, siis uimskouluun, luistelukouluun, jumppakerhoon. Ei-tavoitteellisiin, perustaitoja tuoviin harrastuksiin.
Miksi perustaitoja pitää opetella ihan "koulussa"? Ennen pennuille laitettiin 3v:nä luistimet jalkaan ja he alkoivat luistelemaan. Ei siinä kouluja tarvittu:D Eri asia sitten jos vanhemmat (!) halusivat lapsestaan ammattiluistelijan mutta näin oli ehkä 1/100000. Uimakouluun joo menee useimmat lapset, osa kesämökin paikkakunnalla kesäloman aikana, osa lähimmässä uimahallissa. Olisko tuo ollut 10x? Hirveä rasite jos vielä itsekin kävi samalla uimassa oman kunnon takia.
Kouluikäiset kävi meillä jo itsekseen uimassa, luistelemassa ja muissakin treeneissä. Tästä syystä esim jääkiekkoa ei harrastettu koska kamojen piti kulkea bussissa tai fillarin tarakalla. Oppivat omatoimisiksi samalla.
Helsingissä on jäätä vain halleissa.
Eikä harrastuksiin voi laittaa yksin.
Onhan tuossa jää välillä rautatientorillakin, puhumattakaan joka urheilukentästä tai hyvänä talvena myös merestä. Meinasitko pitää penskaasi kädestä kiinni vielä työelämässäkin? Entäs sitten kun sinusta aika jättää, mitenhän se sitten pärjää?
Ei ole urheilukentillä jäätä. Joskus on. Eikä kaikki asu rautatieaseman vieressä, eikä alle kouluikäisiä voi päästää yksin, vaikka aduisikin
Tekojääkentät ja luistelukentät
Kymmenet luistelukentät ja 7 tekojääkenttää ympäri Helsingin tarjoavat luistelun ja pelaamisen riemua kaikenikäisille. Luistelukenttien luistelukuntoa voi seurata Ulkoliikunta.fi -karttapalvelustaTekojääkentät
Brahenkentän tekojääkenttä
Kontulan liikuntapuiston tekojääkenttä
Käpylän liikuntapuiston tekojääkenttä
Lassilan liikuntapuiston tekojääkaukalo
Oulunkylän liikuntapuiston tekojääkenttä
Pukinmäen liikuntapuiston tekojääkaukalo
Rautatientorin tekojääkenttä - Jääpuisto
LuistelukentätAino Acktén kentän luistelukenttä
Akseli Toivosen kentän luistelukenttä
Ala-Malmin liikuntapuiston luistelukenttä
Annalankentän luistelukenttä
Arabianrannan liikuntapuiston luistelukenttä
Eläintarhan yleisurheilukentän luistelukenttä
Etelä-Haagan kentän luistelukenttä
Herttoniemen liikuntapuiston luistelukenttä
Herttoniemenrannan liikuntapuiston luistelukenttä
Heteniitynkentän luistelukenttä
Jakomäen liikuntapuiston luistelukenttä
Kaarelankentän luistelukenttä
Kaisaniemenkentän luistelukenttä
Kallahdenkentän luistelukenttä
Kannelmäen liikuntapuiston luistelukenttä
Kivitorpankentän luistelukenttä
Konalan liikuntapuiston luistelukenttä
Kurkimäen liikuntapuiston luistelukenttä
Köökarinkentän luistelukenttä
Laajasalon liikuntapuiston luistelukenttä
Laajasuon liikuntapuiston luistelukenttä
Landbonkentän luistelukenttä
Lassilan liikuntapuiston luistelukenttä
Latokartanon liikuntapuiston luistelukenttä
Lauttasaaren liikuntapuiston luistelukenttä
Lehtisaaren kentän luistelukenttä
Malminkartanonkentän luistelukenttä
Maunulankentän luistelukenttä
Meilahden liikuntapuiston luistelukenttä
Mellunmäenkentän luistelukenttä
Metsälänkentän luistelukenttä
Munkkiniemenkentän luistelukenttä
Mustikkamaan liikuntapuiston luistelukenttä
Myllypuron liikuntapuiston luistelukenttä
Ollilankentän luistelukenttä
Paloheinänkentän luistelukenttä
Pihlajamäenkentän luistelukenttä
Pirkkolan liikuntapuiston luistelukenttä
Pitäjänmäen urheilukentän luistelukenttä
Puistolan liikuntapuiston luistelukenttä
Pukinmäen liikuntapuiston luistelukenttä
Puotilankentän luistelukenttä
Roihuvuoren liikuntapuiston luistelukenttä
Ruskeasuon liikuntapuiston luistelukenttä
Sakarinmäen kentän luistelukenttä
Siltamäen liikuntapuiston luistelukenttä
Tapulikaupungin liikuntapuiston luistelukenttä
Torpparinmäenkentän luistelukenttä
Vesalan liikuntapuiston luistelukenttä
Väinämöisenkentän luistelukenttäOletko käynyt katsomassa onko noilla nyt oikeasti jäätä? Tai tiedät että noilla on ollut jäätä viimeisten vuosien aikana?
Ja ihan tiedoksi että vaikka olisi kenttä, siellä voi olla lätkänpelaajien vuoro, eikä sinne voi mennä tyttöjen kanssa luistelemaan.
Voi nämä ikipessimistit joiden elämä on pelkkää kärsimystä on liki ihastuttavan ankeita... :D Hellitä vähän, joku juttu voi oikeasti olla hyvinkin! Ohis ihan ulkopuoliselta.
Ihan on kuule realismia. Eli turha pällistellä miksi lapset opettelee luistelukoulussa luistelemaan. T helsinkiläinen äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omia valintoja tietysti suurin osa, mutta silti sellaisia, mistä en luopua haluaisi tai vaihtaisi elämääni muuhun. Mutta itseäni väsyttää jatkuva kiire ja se että vaikka mitä tekee niin aina tuntuu joku asia jäävän tekemättä. Kiirettä töissä aiheuttaa se, että minulla on töistä kiire aina lasten harrastuksiin (työajan lisäksi käytännössä siis menisi monta tuntia työpaikalla suunnitteluun ja valmisteluun ja ne tehtävä sitten vähän turhan kiireellä). Töiden jälkeen:
-neljä lasta ja neljän lapsen harrastukset, joista useampi tarvitsee kuskausta/talkoita/harrastuksiin liittyviä työtehtäviä/välineiden hankkimista/huoltamista jne jne
-lasten koulu, lähinnä siis kokeisiin kuulustelu, läksyissä auttaminen
-kotityöt, joka päivä tehtävä ruoka (vaikka on kiertävä ruokalista ja tarkkaan suunniteltu kaikki, niin SILTI se ruoka on taiottava jossain välissä), pyykkiä tulee paljon kun on monta ihmistä jne
-omat harrastukset aiheuttavat kiirettä myös joskus
-lasten muut menot:kampaajat, hammaslääkärit (kahdella raudat), neuvolat/lääkärit jne
-parisuhteelle ei ole kovin paljon aikaaEniten kuitenkin stressaa se, että tietyssä paikassa olisi oltava tiettyyn aikaan ja ei meinaa ehtiä.
Tuossa on monta kohtaa, joista itse tinkisin (lue: jotka järkeistäisin):
- tolkku lasten harrastuksiin. Jos noin monta lasta, niin max. 1 harrastus per viikko/lapsi, johon tarvitsee aikuisen kuljetusta. Muutoin harrastukset kodin läheltä niin että lapsi voi itse kulkea niihin jos harkkoja useampi kerta viikossa. Mihinkään mokkapalojen leivontatalkoisiin ja myyjäisiin (jotka ovat kaiken lisäksi yleensä viikonloppuisin) en suostu. Oma aika/perheen yhteinen aika on liian arvokasta.
-en ole koskaan ymmärtänyt säännöllistä koululaisten läksyjen kuulustelua tai niissä auttamista. Toki ajoittain voi auttaa jos lapsi tarvitsee tukea, mutta koulu ja opettaja ovat pääsääntöisesti lapsen opettamista varten, eivät vanhemmat.
-einekset on päästetty pannasta jo ajat sitten. En näe mitään syytä siihen, että kahden työssäkäyvän perheessä jonkun täytyy vielä joka päivä käyttää aikaa ruoanlaittoon, suunnitteluun ja jälkien korjaukseen. Eihän teillä ole ketään kotonakaan jos lasten harrastukset vie noin paljon aikaa viikosta.
-siivooja kerran viikossa ja ruokaostokset netissä kotiinkuljetettuna kerran viikossa.
-yksi päivä viikossa oltava vapaa kaikesta suorittamisesta, tapaamisista, tehtävistä (ainakin minulle, muut perheenjäsenet juoskoot jos haluavat) ym.
-puolisostasi et sano mitään, mutta kun sellainen oletettavasti on, niin kunnollinen, selkeä työnjako vaikka seinäkalenteriin auttaa kummasti. Meillä vaimo esim. hoitaa lasten harrastuskuljetukset pääsääntöisesti ja minä puolestani neuvolat, kampaajat ja synttärilahjat kavereille. Auttaa paljon.Koulunkäynti on nykyöän erilaista. Vanhempien on pakko osallistua.
No täytyy olla erityislapsia ja oppimisvaikeuksia jos näin on. Meillä on kolme lasta, nuorin 10-vuotias, vanhin lukion ekalla. Välillä kuulustelen sanoja kielissä ja mies katsoo nuorimman kanssa joskus matikkaa ennen kokeita. Mitään sen kummempaa ei ole tarvittu. En usko että lopputulos olisi kauheasti kummempi jos olisin suorittanut lasten koulua päivittäin. he ovat suorittaneet sitä ihan itse. Vanhin meni lukioon 9,3 keskiarvolla, seuraava menee ensi vuonna, keskiarvo keikkuu n. ysin tienoilla.
En kyllä todellakaan koe koulun kauheasti arkea kuormittavan, jos nyt on normaalilla ajanhallinnalla varustettu ihminen ja terveet lapset.
Niin jos tuollainen taso välttää. Helsingissä sillä ei pääse kunnon lukioon.
No samoilla papereilla ne yliopistoon kuitenkin hakevat, aika usein se ns. parhaiten kirjoittanut on jostain pikkukaupungin lukiosta ja ihan hyvä tulevaisuus myös useimmilla tavallisten lukioiden kasvateilla on, Helsingissä ja muualla. Aika iso osa vaikka nyt eniten tienanneista tai muuten ansioituneista on lopultakaan jostain Helsingin eliittilukiosta lähtöisin. Ihmisestä itsestään se on kiinni. helsingissäkin ihan varmasti pääsee ysin keskiarvolla ihan hyvään lukioon.
Oma valinta tietty jos haluaa prepata lapsensa tähtäimessä Ressu tai Sykki, mutta se on nimenomaan oma valinta ja silloin on tehnyt sen oman kiireensä itse. Ei sen lapsen elämää kuitenkaan pysty elämään loputtomiin. Jos lapsi tarvitsee loputtoman paljon apua koulunkäyntiin saavuttaakseen niitä äidin himoitsemia kymppejä, kannattaa miettiä onko se ihan fiksua kuitenkaan. Kun ei se äiti enää sitten vaikka jatko-opinnoissa voi olla preppaamassa, eikä työlelämässä.
Sama on harrastusten kanssa. Harvasta piltistä nyt kuitenkaan tulee mitään taiteen tai urheilun huippunimeä ja heistä joista tulee, sen näkee yleensä jo tosi pienenä. Mutta on siistimpää ja katu-uskottavampaa että tenava pelaa HJK:ssa tai Jokereissa kuin Kirkkonummen IF:ssä tai Keravan kiekossa (en edes tiedä onko tollaisia seuroja). Ja sitten ollaan niiiiiin väsyneitä, kun joka päivä menee monta tuntia kuskatessa ja samalla pitäisi vääntää luomua ruokaa niille kolmelle lapselle, jotka nekin oli pakko tehdä, koska se on uusi normi Helsingissä. Vasemmalla kädellä sörssää soseita ja oikealla kuulustelee Micon biologian läksyä. Eipä ihme että uupuu.
Helsingissä huippulukioiden rajat on 9,5 ja hyvien lukioiden 8,85 - 9,3. Sitten on muutama rupulukio. Tänne tunkee oppilaita Oulua mylten mikä on vääristänyt nuo pääsyrajat.
Ja ihan perusharrastukdiin pitää kuskata, siis uimskouluun, luistelukouluun, jumppakerhoon. Ei-tavoitteellisiin, perustaitoja tuoviin harrastuksiin.
Miksi perustaitoja pitää opetella ihan "koulussa"? Ennen pennuille laitettiin 3v:nä luistimet jalkaan ja he alkoivat luistelemaan. Ei siinä kouluja tarvittu:D Eri asia sitten jos vanhemmat (!) halusivat lapsestaan ammattiluistelijan mutta näin oli ehkä 1/100000. Uimakouluun joo menee useimmat lapset, osa kesämökin paikkakunnalla kesäloman aikana, osa lähimmässä uimahallissa. Olisko tuo ollut 10x? Hirveä rasite jos vielä itsekin kävi samalla uimassa oman kunnon takia.
Kouluikäiset kävi meillä jo itsekseen uimassa, luistelemassa ja muissakin treeneissä. Tästä syystä esim jääkiekkoa ei harrastettu koska kamojen piti kulkea bussissa tai fillarin tarakalla. Oppivat omatoimisiksi samalla.
Helsingissä on jäätä vain halleissa.
Eikä harrastuksiin voi laittaa yksin.
Onhan tuossa jää välillä rautatientorillakin, puhumattakaan joka urheilukentästä tai hyvänä talvena myös merestä. Meinasitko pitää penskaasi kädestä kiinni vielä työelämässäkin? Entäs sitten kun sinusta aika jättää, mitenhän se sitten pärjää?
Ei ole urheilukentillä jäätä. Joskus on. Eikä kaikki asu rautatieaseman vieressä, eikä alle kouluikäisiä voi päästää yksin, vaikka aduisikin
Sä olet kyllä tehnyt kaikesta itsellesi niin vaikeeta, että ei ihme että arki stressaa.
Miten vaikea on käsittää, että Helsingissä lapsia ei voi päästää itsekseen pyörimään samalla tavoin kuin tuppukylässä?
Tai että Etelä-Suomessa on erilainen ilmasto kuin pohjoisessa?
Sä olet itse varmaan vastikään junan tuoma, kun sulle on kaikki noin vaikeaa. Mä olen asunut skattalla ja krunikassa koko ikäni, joten ilmasto on tullut melko tutuksi, kiitos vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omia valintoja tietysti suurin osa, mutta silti sellaisia, mistä en luopua haluaisi tai vaihtaisi elämääni muuhun. Mutta itseäni väsyttää jatkuva kiire ja se että vaikka mitä tekee niin aina tuntuu joku asia jäävän tekemättä. Kiirettä töissä aiheuttaa se, että minulla on töistä kiire aina lasten harrastuksiin (työajan lisäksi käytännössä siis menisi monta tuntia työpaikalla suunnitteluun ja valmisteluun ja ne tehtävä sitten vähän turhan kiireellä). Töiden jälkeen:
-neljä lasta ja neljän lapsen harrastukset, joista useampi tarvitsee kuskausta/talkoita/harrastuksiin liittyviä työtehtäviä/välineiden hankkimista/huoltamista jne jne
-lasten koulu, lähinnä siis kokeisiin kuulustelu, läksyissä auttaminen
-kotityöt, joka päivä tehtävä ruoka (vaikka on kiertävä ruokalista ja tarkkaan suunniteltu kaikki, niin SILTI se ruoka on taiottava jossain välissä), pyykkiä tulee paljon kun on monta ihmistä jne
-omat harrastukset aiheuttavat kiirettä myös joskus
-lasten muut menot:kampaajat, hammaslääkärit (kahdella raudat), neuvolat/lääkärit jne
-parisuhteelle ei ole kovin paljon aikaaEniten kuitenkin stressaa se, että tietyssä paikassa olisi oltava tiettyyn aikaan ja ei meinaa ehtiä.
Tuossa on monta kohtaa, joista itse tinkisin (lue: jotka järkeistäisin):
- tolkku lasten harrastuksiin. Jos noin monta lasta, niin max. 1 harrastus per viikko/lapsi, johon tarvitsee aikuisen kuljetusta. Muutoin harrastukset kodin läheltä niin että lapsi voi itse kulkea niihin jos harkkoja useampi kerta viikossa. Mihinkään mokkapalojen leivontatalkoisiin ja myyjäisiin (jotka ovat kaiken lisäksi yleensä viikonloppuisin) en suostu. Oma aika/perheen yhteinen aika on liian arvokasta.
-en ole koskaan ymmärtänyt säännöllistä koululaisten läksyjen kuulustelua tai niissä auttamista. Toki ajoittain voi auttaa jos lapsi tarvitsee tukea, mutta koulu ja opettaja ovat pääsääntöisesti lapsen opettamista varten, eivät vanhemmat.
-einekset on päästetty pannasta jo ajat sitten. En näe mitään syytä siihen, että kahden työssäkäyvän perheessä jonkun täytyy vielä joka päivä käyttää aikaa ruoanlaittoon, suunnitteluun ja jälkien korjaukseen. Eihän teillä ole ketään kotonakaan jos lasten harrastukset vie noin paljon aikaa viikosta.
-siivooja kerran viikossa ja ruokaostokset netissä kotiinkuljetettuna kerran viikossa.
-yksi päivä viikossa oltava vapaa kaikesta suorittamisesta, tapaamisista, tehtävistä (ainakin minulle, muut perheenjäsenet juoskoot jos haluavat) ym.
-puolisostasi et sano mitään, mutta kun sellainen oletettavasti on, niin kunnollinen, selkeä työnjako vaikka seinäkalenteriin auttaa kummasti. Meillä vaimo esim. hoitaa lasten harrastuskuljetukset pääsääntöisesti ja minä puolestani neuvolat, kampaajat ja synttärilahjat kavereille. Auttaa paljon.Koulunkäynti on nykyöän erilaista. Vanhempien on pakko osallistua.
No täytyy olla erityislapsia ja oppimisvaikeuksia jos näin on. Meillä on kolme lasta, nuorin 10-vuotias, vanhin lukion ekalla. Välillä kuulustelen sanoja kielissä ja mies katsoo nuorimman kanssa joskus matikkaa ennen kokeita. Mitään sen kummempaa ei ole tarvittu. En usko että lopputulos olisi kauheasti kummempi jos olisin suorittanut lasten koulua päivittäin. he ovat suorittaneet sitä ihan itse. Vanhin meni lukioon 9,3 keskiarvolla, seuraava menee ensi vuonna, keskiarvo keikkuu n. ysin tienoilla.
En kyllä todellakaan koe koulun kauheasti arkea kuormittavan, jos nyt on normaalilla ajanhallinnalla varustettu ihminen ja terveet lapset.
Niin jos tuollainen taso välttää. Helsingissä sillä ei pääse kunnon lukioon.
No samoilla papereilla ne yliopistoon kuitenkin hakevat, aika usein se ns. parhaiten kirjoittanut on jostain pikkukaupungin lukiosta ja ihan hyvä tulevaisuus myös useimmilla tavallisten lukioiden kasvateilla on, Helsingissä ja muualla. Aika iso osa vaikka nyt eniten tienanneista tai muuten ansioituneista on lopultakaan jostain Helsingin eliittilukiosta lähtöisin. Ihmisestä itsestään se on kiinni. helsingissäkin ihan varmasti pääsee ysin keskiarvolla ihan hyvään lukioon.
Oma valinta tietty jos haluaa prepata lapsensa tähtäimessä Ressu tai Sykki, mutta se on nimenomaan oma valinta ja silloin on tehnyt sen oman kiireensä itse. Ei sen lapsen elämää kuitenkaan pysty elämään loputtomiin. Jos lapsi tarvitsee loputtoman paljon apua koulunkäyntiin saavuttaakseen niitä äidin himoitsemia kymppejä, kannattaa miettiä onko se ihan fiksua kuitenkaan. Kun ei se äiti enää sitten vaikka jatko-opinnoissa voi olla preppaamassa, eikä työlelämässä.
Sama on harrastusten kanssa. Harvasta piltistä nyt kuitenkaan tulee mitään taiteen tai urheilun huippunimeä ja heistä joista tulee, sen näkee yleensä jo tosi pienenä. Mutta on siistimpää ja katu-uskottavampaa että tenava pelaa HJK:ssa tai Jokereissa kuin Kirkkonummen IF:ssä tai Keravan kiekossa (en edes tiedä onko tollaisia seuroja). Ja sitten ollaan niiiiiin väsyneitä, kun joka päivä menee monta tuntia kuskatessa ja samalla pitäisi vääntää luomua ruokaa niille kolmelle lapselle, jotka nekin oli pakko tehdä, koska se on uusi normi Helsingissä. Vasemmalla kädellä sörssää soseita ja oikealla kuulustelee Micon biologian läksyä. Eipä ihme että uupuu.
Helsingissä huippulukioiden rajat on 9,5 ja hyvien lukioiden 8,85 - 9,3. Sitten on muutama rupulukio. Tänne tunkee oppilaita Oulua mylten mikä on vääristänyt nuo pääsyrajat.
Ja ihan perusharrastukdiin pitää kuskata, siis uimskouluun, luistelukouluun, jumppakerhoon. Ei-tavoitteellisiin, perustaitoja tuoviin harrastuksiin.
Miksi perustaitoja pitää opetella ihan "koulussa"? Ennen pennuille laitettiin 3v:nä luistimet jalkaan ja he alkoivat luistelemaan. Ei siinä kouluja tarvittu:D Eri asia sitten jos vanhemmat (!) halusivat lapsestaan ammattiluistelijan mutta näin oli ehkä 1/100000. Uimakouluun joo menee useimmat lapset, osa kesämökin paikkakunnalla kesäloman aikana, osa lähimmässä uimahallissa. Olisko tuo ollut 10x? Hirveä rasite jos vielä itsekin kävi samalla uimassa oman kunnon takia.
Kouluikäiset kävi meillä jo itsekseen uimassa, luistelemassa ja muissakin treeneissä. Tästä syystä esim jääkiekkoa ei harrastettu koska kamojen piti kulkea bussissa tai fillarin tarakalla. Oppivat omatoimisiksi samalla.
Helsingissä on jäätä vain halleissa.
Eikä harrastuksiin voi laittaa yksin.
Onhan tuossa jää välillä rautatientorillakin, puhumattakaan joka urheilukentästä tai hyvänä talvena myös merestä. Meinasitko pitää penskaasi kädestä kiinni vielä työelämässäkin? Entäs sitten kun sinusta aika jättää, mitenhän se sitten pärjää?
Ei ole urheilukentillä jäätä. Joskus on. Eikä kaikki asu rautatieaseman vieressä, eikä alle kouluikäisiä voi päästää yksin, vaikka aduisikin
Sä olet kyllä tehnyt kaikesta itsellesi niin vaikeeta, että ei ihme että arki stressaa.
Miten vaikea on käsittää, että Helsingissä lapsia ei voi päästää itsekseen pyörimään samalla tavoin kuin tuppukylässä?
Tai että Etelä-Suomessa on erilainen ilmasto kuin pohjoisessa?
Sä olet itse varmaan vastikään junan tuoma, kun sulle on kaikki noin vaikeaa. Mä olen asunut skattalla ja krunikassa koko ikäni, joten ilmasto on tullut melko tutuksi, kiitos vaan.
Olen syntyperäinen helsinkiläinen. Ihme vänkäämistä päivänselväsyä asiasta.
Lapsiperhearki mitä täällä on kuvattu kuulostaa ihan normiarjelta jota meilläkin pyöritetään. Onko se uuvuttavaa? No on mutta myös satakertaisesti palkitsevaa. Jotenkin tuntuu että täällä on unohdettu se mikä kuuluukin olla normaalia, että pikkulapsiperheesdä elämä on rankkaa mutta onni tulee nimenomaan sen "kivun" kautta. Isoäideillämmekö oli helpompaa? No ei taatusti ollut! Kaikki oli tehtävä käsin ja ankeissa oloissa, ruoka tuli pöytään jos esim. luonnonolot olivat suotuisat. Koko tässä keskustelussa on kyse siitä olemmeko valmiit tekemään arjestamme mielekästä, omaa asennetta voi muuttaa aina, samoin luopua jostain. Täällä lapsettomat syyttävät perheellisten arjen rankkuutta taas perinteisellä"oliko pakko tehä ne lapset". Voi kuule sieltä se pohjimmainen onni kumpuaa vaikka raskasta ajoittain olisikin! Ei vedä vertoja kirjojen lukemiset ja omat ajat sen kanssa kun lapsi kirkkain silmin hymyilee ja kietoo kädet vanhemman kaulaan. Tiedän ettet näe siinä mitään hienoa jos olet vela, mutta uskotko että minäkin ajattelin ennen niin, en enää kun sain nämä rakkauspaketit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omia valintoja tietysti suurin osa, mutta silti sellaisia, mistä en luopua haluaisi tai vaihtaisi elämääni muuhun. Mutta itseäni väsyttää jatkuva kiire ja se että vaikka mitä tekee niin aina tuntuu joku asia jäävän tekemättä. Kiirettä töissä aiheuttaa se, että minulla on töistä kiire aina lasten harrastuksiin (työajan lisäksi käytännössä siis menisi monta tuntia työpaikalla suunnitteluun ja valmisteluun ja ne tehtävä sitten vähän turhan kiireellä). Töiden jälkeen:
-neljä lasta ja neljän lapsen harrastukset, joista useampi tarvitsee kuskausta/talkoita/harrastuksiin liittyviä työtehtäviä/välineiden hankkimista/huoltamista jne jne
-lasten koulu, lähinnä siis kokeisiin kuulustelu, läksyissä auttaminen
-kotityöt, joka päivä tehtävä ruoka (vaikka on kiertävä ruokalista ja tarkkaan suunniteltu kaikki, niin SILTI se ruoka on taiottava jossain välissä), pyykkiä tulee paljon kun on monta ihmistä jne
-omat harrastukset aiheuttavat kiirettä myös joskus
-lasten muut menot:kampaajat, hammaslääkärit (kahdella raudat), neuvolat/lääkärit jne
-parisuhteelle ei ole kovin paljon aikaaEniten kuitenkin stressaa se, että tietyssä paikassa olisi oltava tiettyyn aikaan ja ei meinaa ehtiä.
Tuossa on monta kohtaa, joista itse tinkisin (lue: jotka järkeistäisin):
- tolkku lasten harrastuksiin. Jos noin monta lasta, niin max. 1 harrastus per viikko/lapsi, johon tarvitsee aikuisen kuljetusta. Muutoin harrastukset kodin läheltä niin että lapsi voi itse kulkea niihin jos harkkoja useampi kerta viikossa. Mihinkään mokkapalojen leivontatalkoisiin ja myyjäisiin (jotka ovat kaiken lisäksi yleensä viikonloppuisin) en suostu. Oma aika/perheen yhteinen aika on liian arvokasta.
-en ole koskaan ymmärtänyt säännöllistä koululaisten läksyjen kuulustelua tai niissä auttamista. Toki ajoittain voi auttaa jos lapsi tarvitsee tukea, mutta koulu ja opettaja ovat pääsääntöisesti lapsen opettamista varten, eivät vanhemmat.
-einekset on päästetty pannasta jo ajat sitten. En näe mitään syytä siihen, että kahden työssäkäyvän perheessä jonkun täytyy vielä joka päivä käyttää aikaa ruoanlaittoon, suunnitteluun ja jälkien korjaukseen. Eihän teillä ole ketään kotonakaan jos lasten harrastukset vie noin paljon aikaa viikosta.
-siivooja kerran viikossa ja ruokaostokset netissä kotiinkuljetettuna kerran viikossa.
-yksi päivä viikossa oltava vapaa kaikesta suorittamisesta, tapaamisista, tehtävistä (ainakin minulle, muut perheenjäsenet juoskoot jos haluavat) ym.
-puolisostasi et sano mitään, mutta kun sellainen oletettavasti on, niin kunnollinen, selkeä työnjako vaikka seinäkalenteriin auttaa kummasti. Meillä vaimo esim. hoitaa lasten harrastuskuljetukset pääsääntöisesti ja minä puolestani neuvolat, kampaajat ja synttärilahjat kavereille. Auttaa paljon.Koulunkäynti on nykyöän erilaista. Vanhempien on pakko osallistua.
No täytyy olla erityislapsia ja oppimisvaikeuksia jos näin on. Meillä on kolme lasta, nuorin 10-vuotias, vanhin lukion ekalla. Välillä kuulustelen sanoja kielissä ja mies katsoo nuorimman kanssa joskus matikkaa ennen kokeita. Mitään sen kummempaa ei ole tarvittu. En usko että lopputulos olisi kauheasti kummempi jos olisin suorittanut lasten koulua päivittäin. he ovat suorittaneet sitä ihan itse. Vanhin meni lukioon 9,3 keskiarvolla, seuraava menee ensi vuonna, keskiarvo keikkuu n. ysin tienoilla.
En kyllä todellakaan koe koulun kauheasti arkea kuormittavan, jos nyt on normaalilla ajanhallinnalla varustettu ihminen ja terveet lapset.
Niin jos tuollainen taso välttää. Helsingissä sillä ei pääse kunnon lukioon.
No samoilla papereilla ne yliopistoon kuitenkin hakevat, aika usein se ns. parhaiten kirjoittanut on jostain pikkukaupungin lukiosta ja ihan hyvä tulevaisuus myös useimmilla tavallisten lukioiden kasvateilla on, Helsingissä ja muualla. Aika iso osa vaikka nyt eniten tienanneista tai muuten ansioituneista on lopultakaan jostain Helsingin eliittilukiosta lähtöisin. Ihmisestä itsestään se on kiinni. helsingissäkin ihan varmasti pääsee ysin keskiarvolla ihan hyvään lukioon.
Oma valinta tietty jos haluaa prepata lapsensa tähtäimessä Ressu tai Sykki, mutta se on nimenomaan oma valinta ja silloin on tehnyt sen oman kiireensä itse. Ei sen lapsen elämää kuitenkaan pysty elämään loputtomiin. Jos lapsi tarvitsee loputtoman paljon apua koulunkäyntiin saavuttaakseen niitä äidin himoitsemia kymppejä, kannattaa miettiä onko se ihan fiksua kuitenkaan. Kun ei se äiti enää sitten vaikka jatko-opinnoissa voi olla preppaamassa, eikä työlelämässä.
Sama on harrastusten kanssa. Harvasta piltistä nyt kuitenkaan tulee mitään taiteen tai urheilun huippunimeä ja heistä joista tulee, sen näkee yleensä jo tosi pienenä. Mutta on siistimpää ja katu-uskottavampaa että tenava pelaa HJK:ssa tai Jokereissa kuin Kirkkonummen IF:ssä tai Keravan kiekossa (en edes tiedä onko tollaisia seuroja). Ja sitten ollaan niiiiiin väsyneitä, kun joka päivä menee monta tuntia kuskatessa ja samalla pitäisi vääntää luomua ruokaa niille kolmelle lapselle, jotka nekin oli pakko tehdä, koska se on uusi normi Helsingissä. Vasemmalla kädellä sörssää soseita ja oikealla kuulustelee Micon biologian läksyä. Eipä ihme että uupuu.
Helsingissä huippulukioiden rajat on 9,5 ja hyvien lukioiden 8,85 - 9,3. Sitten on muutama rupulukio. Tänne tunkee oppilaita Oulua mylten mikä on vääristänyt nuo pääsyrajat.
Ja ihan perusharrastukdiin pitää kuskata, siis uimskouluun, luistelukouluun, jumppakerhoon. Ei-tavoitteellisiin, perustaitoja tuoviin harrastuksiin.
Miksi perustaitoja pitää opetella ihan "koulussa"? Ennen pennuille laitettiin 3v:nä luistimet jalkaan ja he alkoivat luistelemaan. Ei siinä kouluja tarvittu:D Eri asia sitten jos vanhemmat (!) halusivat lapsestaan ammattiluistelijan mutta näin oli ehkä 1/100000. Uimakouluun joo menee useimmat lapset, osa kesämökin paikkakunnalla kesäloman aikana, osa lähimmässä uimahallissa. Olisko tuo ollut 10x? Hirveä rasite jos vielä itsekin kävi samalla uimassa oman kunnon takia.
Kouluikäiset kävi meillä jo itsekseen uimassa, luistelemassa ja muissakin treeneissä. Tästä syystä esim jääkiekkoa ei harrastettu koska kamojen piti kulkea bussissa tai fillarin tarakalla. Oppivat omatoimisiksi samalla.
Helsingissä on jäätä vain halleissa.
Eikä harrastuksiin voi laittaa yksin.
Onhan tuossa jää välillä rautatientorillakin, puhumattakaan joka urheilukentästä tai hyvänä talvena myös merestä. Meinasitko pitää penskaasi kädestä kiinni vielä työelämässäkin? Entäs sitten kun sinusta aika jättää, mitenhän se sitten pärjää?
Ei ole urheilukentillä jäätä. Joskus on. Eikä kaikki asu rautatieaseman vieressä, eikä alle kouluikäisiä voi päästää yksin, vaikka aduisikin
Tekojääkentät ja luistelukentät
Kymmenet luistelukentät ja 7 tekojääkenttää ympäri Helsingin tarjoavat luistelun ja pelaamisen riemua kaikenikäisille. Luistelukenttien luistelukuntoa voi seurata Ulkoliikunta.fi -karttapalvelustaTekojääkentät
Brahenkentän tekojääkenttä
Kontulan liikuntapuiston tekojääkenttä
Käpylän liikuntapuiston tekojääkenttä
Lassilan liikuntapuiston tekojääkaukalo
Oulunkylän liikuntapuiston tekojääkenttä
Pukinmäen liikuntapuiston tekojääkaukalo
Rautatientorin tekojääkenttä - Jääpuisto
LuistelukentätAino Acktén kentän luistelukenttä
Akseli Toivosen kentän luistelukenttä
Ala-Malmin liikuntapuiston luistelukenttä
Annalankentän luistelukenttä
Arabianrannan liikuntapuiston luistelukenttä
Eläintarhan yleisurheilukentän luistelukenttä
Etelä-Haagan kentän luistelukenttä
Herttoniemen liikuntapuiston luistelukenttä
Herttoniemenrannan liikuntapuiston luistelukenttä
Heteniitynkentän luistelukenttä
Jakomäen liikuntapuiston luistelukenttä
Kaarelankentän luistelukenttä
Kaisaniemenkentän luistelukenttä
Kallahdenkentän luistelukenttä
Kannelmäen liikuntapuiston luistelukenttä
Kivitorpankentän luistelukenttä
Konalan liikuntapuiston luistelukenttä
Kurkimäen liikuntapuiston luistelukenttä
Köökarinkentän luistelukenttä
Laajasalon liikuntapuiston luistelukenttä
Laajasuon liikuntapuiston luistelukenttä
Landbonkentän luistelukenttä
Lassilan liikuntapuiston luistelukenttä
Latokartanon liikuntapuiston luistelukenttä
Lauttasaaren liikuntapuiston luistelukenttä
Lehtisaaren kentän luistelukenttä
Malminkartanonkentän luistelukenttä
Maunulankentän luistelukenttä
Meilahden liikuntapuiston luistelukenttä
Mellunmäenkentän luistelukenttä
Metsälänkentän luistelukenttä
Munkkiniemenkentän luistelukenttä
Mustikkamaan liikuntapuiston luistelukenttä
Myllypuron liikuntapuiston luistelukenttä
Ollilankentän luistelukenttä
Paloheinänkentän luistelukenttä
Pihlajamäenkentän luistelukenttä
Pirkkolan liikuntapuiston luistelukenttä
Pitäjänmäen urheilukentän luistelukenttä
Puistolan liikuntapuiston luistelukenttä
Pukinmäen liikuntapuiston luistelukenttä
Puotilankentän luistelukenttä
Roihuvuoren liikuntapuiston luistelukenttä
Ruskeasuon liikuntapuiston luistelukenttä
Sakarinmäen kentän luistelukenttä
Siltamäen liikuntapuiston luistelukenttä
Tapulikaupungin liikuntapuiston luistelukenttä
Torpparinmäenkentän luistelukenttä
Vesalan liikuntapuiston luistelukenttä
Väinämöisenkentän luistelukenttäOletko käynyt katsomassa onko noilla nyt oikeasti jäätä? Tai tiedät että noilla on ollut jäätä viimeisten vuosien aikana?
Ja ihan tiedoksi että vaikka olisi kenttä, siellä voi olla lätkänpelaajien vuoro, eikä sinne voi mennä tyttöjen kanssa luistelemaan.
No säät on mitä on, mutta ei sulan maan aikana luistella tarvitsekaan. Siinä oli linkkikin avuksesi, mistä jäätilanteen voi tarkistaa. Oletko jotenkin autistinen vai miksi tämä jääkysymys on nyt sinulle näin ylitsepääsemätön ongelma?
Jos haluaa helsinkiläiselle lapselleen jonkinlaisen luistelutaidon, ainoa keino hankkia se, on juurikin se luistelukoulu hallissa.
Ei tämä minulla ongelma ole. Jotkut vain ei millään meinaa tajuta tätä.
Aijaa. Me on käyty joka vuosi useamman kerran ulkojäillä, kuriositeettina myös siinä Rautatientorilla ja lisäksi hyvinä talvina retkiluistelemassa meren jäällä. Hallissa ei ole käyty ikinä, mutta hyvin sujuu luistelu. Sinänsä en tiedä, että onko luistelutaito varsinaisesti mikään oleellinen taito samalla tavalla kuin vaikka uimataito. Luistella ei tarvitse koskaan, jos ei huvita, joten jos sen opettelu on ylivoimaista niin ei ole kovin iso menetys.
T: stadilainen mamma
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsiperhearki mitä täällä on kuvattu kuulostaa ihan normiarjelta jota meilläkin pyöritetään. Onko se uuvuttavaa? No on mutta myös satakertaisesti palkitsevaa.
Minusta lapsiperhearki ei ole palkitsevaa, ja on aika väärin esittää yleisenä totuutena, että se olisi. Vaatii aika tietynlaisen ihmisen, että kokee tuon antavan enemmän kuin se ottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omia valintoja tietysti suurin osa, mutta silti sellaisia, mistä en luopua haluaisi tai vaihtaisi elämääni muuhun. Mutta itseäni väsyttää jatkuva kiire ja se että vaikka mitä tekee niin aina tuntuu joku asia jäävän tekemättä. Kiirettä töissä aiheuttaa se, että minulla on töistä kiire aina lasten harrastuksiin (työajan lisäksi käytännössä siis menisi monta tuntia työpaikalla suunnitteluun ja valmisteluun ja ne tehtävä sitten vähän turhan kiireellä). Töiden jälkeen:
-neljä lasta ja neljän lapsen harrastukset, joista useampi tarvitsee kuskausta/talkoita/harrastuksiin liittyviä työtehtäviä/välineiden hankkimista/huoltamista jne jne
-lasten koulu, lähinnä siis kokeisiin kuulustelu, läksyissä auttaminen
-kotityöt, joka päivä tehtävä ruoka (vaikka on kiertävä ruokalista ja tarkkaan suunniteltu kaikki, niin SILTI se ruoka on taiottava jossain välissä), pyykkiä tulee paljon kun on monta ihmistä jne
-omat harrastukset aiheuttavat kiirettä myös joskus
-lasten muut menot:kampaajat, hammaslääkärit (kahdella raudat), neuvolat/lääkärit jne
-parisuhteelle ei ole kovin paljon aikaaEniten kuitenkin stressaa se, että tietyssä paikassa olisi oltava tiettyyn aikaan ja ei meinaa ehtiä.
Tuossa on monta kohtaa, joista itse tinkisin (lue: jotka järkeistäisin):
- tolkku lasten harrastuksiin. Jos noin monta lasta, niin max. 1 harrastus per viikko/lapsi, johon tarvitsee aikuisen kuljetusta. Muutoin harrastukset kodin läheltä niin että lapsi voi itse kulkea niihin jos harkkoja useampi kerta viikossa. Mihinkään mokkapalojen leivontatalkoisiin ja myyjäisiin (jotka ovat kaiken lisäksi yleensä viikonloppuisin) en suostu. Oma aika/perheen yhteinen aika on liian arvokasta.
-en ole koskaan ymmärtänyt säännöllistä koululaisten läksyjen kuulustelua tai niissä auttamista. Toki ajoittain voi auttaa jos lapsi tarvitsee tukea, mutta koulu ja opettaja ovat pääsääntöisesti lapsen opettamista varten, eivät vanhemmat.
-einekset on päästetty pannasta jo ajat sitten. En näe mitään syytä siihen, että kahden työssäkäyvän perheessä jonkun täytyy vielä joka päivä käyttää aikaa ruoanlaittoon, suunnitteluun ja jälkien korjaukseen. Eihän teillä ole ketään kotonakaan jos lasten harrastukset vie noin paljon aikaa viikosta.
-siivooja kerran viikossa ja ruokaostokset netissä kotiinkuljetettuna kerran viikossa.
-yksi päivä viikossa oltava vapaa kaikesta suorittamisesta, tapaamisista, tehtävistä (ainakin minulle, muut perheenjäsenet juoskoot jos haluavat) ym.
-puolisostasi et sano mitään, mutta kun sellainen oletettavasti on, niin kunnollinen, selkeä työnjako vaikka seinäkalenteriin auttaa kummasti. Meillä vaimo esim. hoitaa lasten harrastuskuljetukset pääsääntöisesti ja minä puolestani neuvolat, kampaajat ja synttärilahjat kavereille. Auttaa paljon.Koulunkäynti on nykyöän erilaista. Vanhempien on pakko osallistua.
No täytyy olla erityislapsia ja oppimisvaikeuksia jos näin on. Meillä on kolme lasta, nuorin 10-vuotias, vanhin lukion ekalla. Välillä kuulustelen sanoja kielissä ja mies katsoo nuorimman kanssa joskus matikkaa ennen kokeita. Mitään sen kummempaa ei ole tarvittu. En usko että lopputulos olisi kauheasti kummempi jos olisin suorittanut lasten koulua päivittäin. he ovat suorittaneet sitä ihan itse. Vanhin meni lukioon 9,3 keskiarvolla, seuraava menee ensi vuonna, keskiarvo keikkuu n. ysin tienoilla.
En kyllä todellakaan koe koulun kauheasti arkea kuormittavan, jos nyt on normaalilla ajanhallinnalla varustettu ihminen ja terveet lapset.
Niin jos tuollainen taso välttää. Helsingissä sillä ei pääse kunnon lukioon.
No samoilla papereilla ne yliopistoon kuitenkin hakevat, aika usein se ns. parhaiten kirjoittanut on jostain pikkukaupungin lukiosta ja ihan hyvä tulevaisuus myös useimmilla tavallisten lukioiden kasvateilla on, Helsingissä ja muualla. Aika iso osa vaikka nyt eniten tienanneista tai muuten ansioituneista on lopultakaan jostain Helsingin eliittilukiosta lähtöisin. Ihmisestä itsestään se on kiinni. helsingissäkin ihan varmasti pääsee ysin keskiarvolla ihan hyvään lukioon.
Oma valinta tietty jos haluaa prepata lapsensa tähtäimessä Ressu tai Sykki, mutta se on nimenomaan oma valinta ja silloin on tehnyt sen oman kiireensä itse. Ei sen lapsen elämää kuitenkaan pysty elämään loputtomiin. Jos lapsi tarvitsee loputtoman paljon apua koulunkäyntiin saavuttaakseen niitä äidin himoitsemia kymppejä, kannattaa miettiä onko se ihan fiksua kuitenkaan. Kun ei se äiti enää sitten vaikka jatko-opinnoissa voi olla preppaamassa, eikä työlelämässä.
Sama on harrastusten kanssa. Harvasta piltistä nyt kuitenkaan tulee mitään taiteen tai urheilun huippunimeä ja heistä joista tulee, sen näkee yleensä jo tosi pienenä. Mutta on siistimpää ja katu-uskottavampaa että tenava pelaa HJK:ssa tai Jokereissa kuin Kirkkonummen IF:ssä tai Keravan kiekossa (en edes tiedä onko tollaisia seuroja). Ja sitten ollaan niiiiiin väsyneitä, kun joka päivä menee monta tuntia kuskatessa ja samalla pitäisi vääntää luomua ruokaa niille kolmelle lapselle, jotka nekin oli pakko tehdä, koska se on uusi normi Helsingissä. Vasemmalla kädellä sörssää soseita ja oikealla kuulustelee Micon biologian läksyä. Eipä ihme että uupuu.
Helsingissä huippulukioiden rajat on 9,5 ja hyvien lukioiden 8,85 - 9,3. Sitten on muutama rupulukio. Tänne tunkee oppilaita Oulua mylten mikä on vääristänyt nuo pääsyrajat.
Ja ihan perusharrastukdiin pitää kuskata, siis uimskouluun, luistelukouluun, jumppakerhoon. Ei-tavoitteellisiin, perustaitoja tuoviin harrastuksiin.
Miksi perustaitoja pitää opetella ihan "koulussa"? Ennen pennuille laitettiin 3v:nä luistimet jalkaan ja he alkoivat luistelemaan. Ei siinä kouluja tarvittu:D Eri asia sitten jos vanhemmat (!) halusivat lapsestaan ammattiluistelijan mutta näin oli ehkä 1/100000. Uimakouluun joo menee useimmat lapset, osa kesämökin paikkakunnalla kesäloman aikana, osa lähimmässä uimahallissa. Olisko tuo ollut 10x? Hirveä rasite jos vielä itsekin kävi samalla uimassa oman kunnon takia.
Kouluikäiset kävi meillä jo itsekseen uimassa, luistelemassa ja muissakin treeneissä. Tästä syystä esim jääkiekkoa ei harrastettu koska kamojen piti kulkea bussissa tai fillarin tarakalla. Oppivat omatoimisiksi samalla.
Helsingissä on jäätä vain halleissa.
Eikä harrastuksiin voi laittaa yksin.
Onhan tuossa jää välillä rautatientorillakin, puhumattakaan joka urheilukentästä tai hyvänä talvena myös merestä. Meinasitko pitää penskaasi kädestä kiinni vielä työelämässäkin? Entäs sitten kun sinusta aika jättää, mitenhän se sitten pärjää?
Ei ole urheilukentillä jäätä. Joskus on. Eikä kaikki asu rautatieaseman vieressä, eikä alle kouluikäisiä voi päästää yksin, vaikka aduisikin
Sä olet kyllä tehnyt kaikesta itsellesi niin vaikeeta, että ei ihme että arki stressaa.
Miten vaikea on käsittää, että Helsingissä lapsia ei voi päästää itsekseen pyörimään samalla tavoin kuin tuppukylässä?
Tai että Etelä-Suomessa on erilainen ilmasto kuin pohjoisessa?
Sä olet itse varmaan vastikään junan tuoma, kun sulle on kaikki noin vaikeaa. Mä olen asunut skattalla ja krunikassa koko ikäni, joten ilmasto on tullut melko tutuksi, kiitos vaan.
Olen syntyperäinen helsinkiläinen. Ihme vänkäämistä päivänselväsyä asiasta.
On tosiaan ihme vänkäämistä, miten jaksatkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Akateeminen työ on vaativaa, työpäivät ja -matkat pitkiä.
LOL :-D Et ole selvästikkään muita töitä koskaan tehnytkään.
Miksi työmatka ja työpäivä on pidempi akateemisen työn tekijällä, kuin muilla?
Monesti ihan siksi, että ylemmillä toimihenkilöillä töiden vuoksi matkustamista ei lasketa työaikaan. Alemmilla toimihenkilöillä lasketaan.
Jos siis esim. kaksi ihmistä lähtee sunnuntaina työmatkalle kiinaan, voi tilanne olla niin että toisella (alempi toimihenkilö, esim. tradenomi-sihteeri) matkustaminen on työaikaa ja kasvattaa saldoa vaikka 12 tuntia (jonka voi pitää myöhemmin vapaana), kun taas toisella (ylempi toimihenkilö, esim. DI-suunnittelija) matka-aika ei kuulu työaikaan ja tapahtuu siis täysin omalla ajalla. Matkan jälkeen se sihteeri pitää 1.5 päivää palkallista vapaata, mutta suunnittelija istuu töissä. Ja tämä siis siksi, että yleensä akateemisesti koulutetut ovat ylempiä toimihenkilöitä (jolla on eri tes), kun taas alemmin koulutetut alempia toimihenkilöitä).
Koulutuksella ei ole mitään tekemistä tuon kanssa onko ylempi vai alempi toimihenkilö. Se riippuu ihan työtehtävästä. Esim minä olen yo-merkonomi, teen asiantuntijatehtäviä (eli ylempi tmihlö) ja mun assari on ekonomi koulutukseltaan (alempi tmihlö). Sama juttu mun miehellä, hän on yo-merkonomin koulutuksella maajohtaja kansainvälisessä yrityksessä mutta assarinsa on akateemisesti koulutettu:D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omia valintoja tietysti suurin osa, mutta silti sellaisia, mistä en luopua haluaisi tai vaihtaisi elämääni muuhun. Mutta itseäni väsyttää jatkuva kiire ja se että vaikka mitä tekee niin aina tuntuu joku asia jäävän tekemättä. Kiirettä töissä aiheuttaa se, että minulla on töistä kiire aina lasten harrastuksiin (työajan lisäksi käytännössä siis menisi monta tuntia työpaikalla suunnitteluun ja valmisteluun ja ne tehtävä sitten vähän turhan kiireellä). Töiden jälkeen:
-neljä lasta ja neljän lapsen harrastukset, joista useampi tarvitsee kuskausta/talkoita/harrastuksiin liittyviä työtehtäviä/välineiden hankkimista/huoltamista jne jne
-lasten koulu, lähinnä siis kokeisiin kuulustelu, läksyissä auttaminen
-kotityöt, joka päivä tehtävä ruoka (vaikka on kiertävä ruokalista ja tarkkaan suunniteltu kaikki, niin SILTI se ruoka on taiottava jossain välissä), pyykkiä tulee paljon kun on monta ihmistä jne
-omat harrastukset aiheuttavat kiirettä myös joskus
-lasten muut menot:kampaajat, hammaslääkärit (kahdella raudat), neuvolat/lääkärit jne
-parisuhteelle ei ole kovin paljon aikaaEniten kuitenkin stressaa se, että tietyssä paikassa olisi oltava tiettyyn aikaan ja ei meinaa ehtiä.
Tuossa on monta kohtaa, joista itse tinkisin (lue: jotka järkeistäisin):
- tolkku lasten harrastuksiin. Jos noin monta lasta, niin max. 1 harrastus per viikko/lapsi, johon tarvitsee aikuisen kuljetusta. Muutoin harrastukset kodin läheltä niin että lapsi voi itse kulkea niihin jos harkkoja useampi kerta viikossa. Mihinkään mokkapalojen leivontatalkoisiin ja myyjäisiin (jotka ovat kaiken lisäksi yleensä viikonloppuisin) en suostu. Oma aika/perheen yhteinen aika on liian arvokasta.
-en ole koskaan ymmärtänyt säännöllistä koululaisten läksyjen kuulustelua tai niissä auttamista. Toki ajoittain voi auttaa jos lapsi tarvitsee tukea, mutta koulu ja opettaja ovat pääsääntöisesti lapsen opettamista varten, eivät vanhemmat.
-einekset on päästetty pannasta jo ajat sitten. En näe mitään syytä siihen, että kahden työssäkäyvän perheessä jonkun täytyy vielä joka päivä käyttää aikaa ruoanlaittoon, suunnitteluun ja jälkien korjaukseen. Eihän teillä ole ketään kotonakaan jos lasten harrastukset vie noin paljon aikaa viikosta.
-siivooja kerran viikossa ja ruokaostokset netissä kotiinkuljetettuna kerran viikossa.
-yksi päivä viikossa oltava vapaa kaikesta suorittamisesta, tapaamisista, tehtävistä (ainakin minulle, muut perheenjäsenet juoskoot jos haluavat) ym.
-puolisostasi et sano mitään, mutta kun sellainen oletettavasti on, niin kunnollinen, selkeä työnjako vaikka seinäkalenteriin auttaa kummasti. Meillä vaimo esim. hoitaa lasten harrastuskuljetukset pääsääntöisesti ja minä puolestani neuvolat, kampaajat ja synttärilahjat kavereille. Auttaa paljon.Koulunkäynti on nykyöän erilaista. Vanhempien on pakko osallistua.
No täytyy olla erityislapsia ja oppimisvaikeuksia jos näin on. Meillä on kolme lasta, nuorin 10-vuotias, vanhin lukion ekalla. Välillä kuulustelen sanoja kielissä ja mies katsoo nuorimman kanssa joskus matikkaa ennen kokeita. Mitään sen kummempaa ei ole tarvittu. En usko että lopputulos olisi kauheasti kummempi jos olisin suorittanut lasten koulua päivittäin. he ovat suorittaneet sitä ihan itse. Vanhin meni lukioon 9,3 keskiarvolla, seuraava menee ensi vuonna, keskiarvo keikkuu n. ysin tienoilla.
En kyllä todellakaan koe koulun kauheasti arkea kuormittavan, jos nyt on normaalilla ajanhallinnalla varustettu ihminen ja terveet lapset.
Niin jos tuollainen taso välttää. Helsingissä sillä ei pääse kunnon lukioon.
No samoilla papereilla ne yliopistoon kuitenkin hakevat, aika usein se ns. parhaiten kirjoittanut on jostain pikkukaupungin lukiosta ja ihan hyvä tulevaisuus myös useimmilla tavallisten lukioiden kasvateilla on, Helsingissä ja muualla. Aika iso osa vaikka nyt eniten tienanneista tai muuten ansioituneista on lopultakaan jostain Helsingin eliittilukiosta lähtöisin. Ihmisestä itsestään se on kiinni. helsingissäkin ihan varmasti pääsee ysin keskiarvolla ihan hyvään lukioon.
Oma valinta tietty jos haluaa prepata lapsensa tähtäimessä Ressu tai Sykki, mutta se on nimenomaan oma valinta ja silloin on tehnyt sen oman kiireensä itse. Ei sen lapsen elämää kuitenkaan pysty elämään loputtomiin. Jos lapsi tarvitsee loputtoman paljon apua koulunkäyntiin saavuttaakseen niitä äidin himoitsemia kymppejä, kannattaa miettiä onko se ihan fiksua kuitenkaan. Kun ei se äiti enää sitten vaikka jatko-opinnoissa voi olla preppaamassa, eikä työlelämässä.
Sama on harrastusten kanssa. Harvasta piltistä nyt kuitenkaan tulee mitään taiteen tai urheilun huippunimeä ja heistä joista tulee, sen näkee yleensä jo tosi pienenä. Mutta on siistimpää ja katu-uskottavampaa että tenava pelaa HJK:ssa tai Jokereissa kuin Kirkkonummen IF:ssä tai Keravan kiekossa (en edes tiedä onko tollaisia seuroja). Ja sitten ollaan niiiiiin väsyneitä, kun joka päivä menee monta tuntia kuskatessa ja samalla pitäisi vääntää luomua ruokaa niille kolmelle lapselle, jotka nekin oli pakko tehdä, koska se on uusi normi Helsingissä. Vasemmalla kädellä sörssää soseita ja oikealla kuulustelee Micon biologian läksyä. Eipä ihme että uupuu.
Helsingissä huippulukioiden rajat on 9,5 ja hyvien lukioiden 8,85 - 9,3. Sitten on muutama rupulukio. Tänne tunkee oppilaita Oulua mylten mikä on vääristänyt nuo pääsyrajat.
Ja ihan perusharrastukdiin pitää kuskata, siis uimskouluun, luistelukouluun, jumppakerhoon. Ei-tavoitteellisiin, perustaitoja tuoviin harrastuksiin.
Miksi perustaitoja pitää opetella ihan "koulussa"? Ennen pennuille laitettiin 3v:nä luistimet jalkaan ja he alkoivat luistelemaan. Ei siinä kouluja tarvittu:D Eri asia sitten jos vanhemmat (!) halusivat lapsestaan ammattiluistelijan mutta näin oli ehkä 1/100000. Uimakouluun joo menee useimmat lapset, osa kesämökin paikkakunnalla kesäloman aikana, osa lähimmässä uimahallissa. Olisko tuo ollut 10x? Hirveä rasite jos vielä itsekin kävi samalla uimassa oman kunnon takia.
Kouluikäiset kävi meillä jo itsekseen uimassa, luistelemassa ja muissakin treeneissä. Tästä syystä esim jääkiekkoa ei harrastettu koska kamojen piti kulkea bussissa tai fillarin tarakalla. Oppivat omatoimisiksi samalla.
Helsingissä on jäätä vain halleissa.
Eikä harrastuksiin voi laittaa yksin.
Mun lapset on 3. polven stadilaisia ja ihan koulujen pihoilla ja Brahen kentällä luistelleet kuten minäkin:) Toki ilmaston lämpeneminen tähänkin vaikuttaa mutta kyllä niitä jäitä on ulkonakin, jopa merellä:)
Miksi ei voi? Meillä on lapset käyneet itse harrastuksissa, vain matseihin ja turnauksiin olemme kuljettaneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omia valintoja tietysti suurin osa, mutta silti sellaisia, mistä en luopua haluaisi tai vaihtaisi elämääni muuhun. Mutta itseäni väsyttää jatkuva kiire ja se että vaikka mitä tekee niin aina tuntuu joku asia jäävän tekemättä. Kiirettä töissä aiheuttaa se, että minulla on töistä kiire aina lasten harrastuksiin (työajan lisäksi käytännössä siis menisi monta tuntia työpaikalla suunnitteluun ja valmisteluun ja ne tehtävä sitten vähän turhan kiireellä). Töiden jälkeen:
-neljä lasta ja neljän lapsen harrastukset, joista useampi tarvitsee kuskausta/talkoita/harrastuksiin liittyviä työtehtäviä/välineiden hankkimista/huoltamista jne jne
-lasten koulu, lähinnä siis kokeisiin kuulustelu, läksyissä auttaminen
-kotityöt, joka päivä tehtävä ruoka (vaikka on kiertävä ruokalista ja tarkkaan suunniteltu kaikki, niin SILTI se ruoka on taiottava jossain välissä), pyykkiä tulee paljon kun on monta ihmistä jne
-omat harrastukset aiheuttavat kiirettä myös joskus
-lasten muut menot:kampaajat, hammaslääkärit (kahdella raudat), neuvolat/lääkärit jne
-parisuhteelle ei ole kovin paljon aikaaEniten kuitenkin stressaa se, että tietyssä paikassa olisi oltava tiettyyn aikaan ja ei meinaa ehtiä.
Tuossa on monta kohtaa, joista itse tinkisin (lue: jotka järkeistäisin):
- tolkku lasten harrastuksiin. Jos noin monta lasta, niin max. 1 harrastus per viikko/lapsi, johon tarvitsee aikuisen kuljetusta. Muutoin harrastukset kodin läheltä niin että lapsi voi itse kulkea niihin jos harkkoja useampi kerta viikossa. Mihinkään mokkapalojen leivontatalkoisiin ja myyjäisiin (jotka ovat kaiken lisäksi yleensä viikonloppuisin) en suostu. Oma aika/perheen yhteinen aika on liian arvokasta.
-en ole koskaan ymmärtänyt säännöllistä koululaisten läksyjen kuulustelua tai niissä auttamista. Toki ajoittain voi auttaa jos lapsi tarvitsee tukea, mutta koulu ja opettaja ovat pääsääntöisesti lapsen opettamista varten, eivät vanhemmat.
-einekset on päästetty pannasta jo ajat sitten. En näe mitään syytä siihen, että kahden työssäkäyvän perheessä jonkun täytyy vielä joka päivä käyttää aikaa ruoanlaittoon, suunnitteluun ja jälkien korjaukseen. Eihän teillä ole ketään kotonakaan jos lasten harrastukset vie noin paljon aikaa viikosta.
-siivooja kerran viikossa ja ruokaostokset netissä kotiinkuljetettuna kerran viikossa.
-yksi päivä viikossa oltava vapaa kaikesta suorittamisesta, tapaamisista, tehtävistä (ainakin minulle, muut perheenjäsenet juoskoot jos haluavat) ym.
-puolisostasi et sano mitään, mutta kun sellainen oletettavasti on, niin kunnollinen, selkeä työnjako vaikka seinäkalenteriin auttaa kummasti. Meillä vaimo esim. hoitaa lasten harrastuskuljetukset pääsääntöisesti ja minä puolestani neuvolat, kampaajat ja synttärilahjat kavereille. Auttaa paljon.Koulunkäynti on nykyöän erilaista. Vanhempien on pakko osallistua.
No täytyy olla erityislapsia ja oppimisvaikeuksia jos näin on. Meillä on kolme lasta, nuorin 10-vuotias, vanhin lukion ekalla. Välillä kuulustelen sanoja kielissä ja mies katsoo nuorimman kanssa joskus matikkaa ennen kokeita. Mitään sen kummempaa ei ole tarvittu. En usko että lopputulos olisi kauheasti kummempi jos olisin suorittanut lasten koulua päivittäin. he ovat suorittaneet sitä ihan itse. Vanhin meni lukioon 9,3 keskiarvolla, seuraava menee ensi vuonna, keskiarvo keikkuu n. ysin tienoilla.
En kyllä todellakaan koe koulun kauheasti arkea kuormittavan, jos nyt on normaalilla ajanhallinnalla varustettu ihminen ja terveet lapset.
Niin jos tuollainen taso välttää. Helsingissä sillä ei pääse kunnon lukioon.
No samoilla papereilla ne yliopistoon kuitenkin hakevat, aika usein se ns. parhaiten kirjoittanut on jostain pikkukaupungin lukiosta ja ihan hyvä tulevaisuus myös useimmilla tavallisten lukioiden kasvateilla on, Helsingissä ja muualla. Aika iso osa vaikka nyt eniten tienanneista tai muuten ansioituneista on lopultakaan jostain Helsingin eliittilukiosta lähtöisin. Ihmisestä itsestään se on kiinni. helsingissäkin ihan varmasti pääsee ysin keskiarvolla ihan hyvään lukioon.
Oma valinta tietty jos haluaa prepata lapsensa tähtäimessä Ressu tai Sykki, mutta se on nimenomaan oma valinta ja silloin on tehnyt sen oman kiireensä itse. Ei sen lapsen elämää kuitenkaan pysty elämään loputtomiin. Jos lapsi tarvitsee loputtoman paljon apua koulunkäyntiin saavuttaakseen niitä äidin himoitsemia kymppejä, kannattaa miettiä onko se ihan fiksua kuitenkaan. Kun ei se äiti enää sitten vaikka jatko-opinnoissa voi olla preppaamassa, eikä työlelämässä.
Sama on harrastusten kanssa. Harvasta piltistä nyt kuitenkaan tulee mitään taiteen tai urheilun huippunimeä ja heistä joista tulee, sen näkee yleensä jo tosi pienenä. Mutta on siistimpää ja katu-uskottavampaa että tenava pelaa HJK:ssa tai Jokereissa kuin Kirkkonummen IF:ssä tai Keravan kiekossa (en edes tiedä onko tollaisia seuroja). Ja sitten ollaan niiiiiin väsyneitä, kun joka päivä menee monta tuntia kuskatessa ja samalla pitäisi vääntää luomua ruokaa niille kolmelle lapselle, jotka nekin oli pakko tehdä, koska se on uusi normi Helsingissä. Vasemmalla kädellä sörssää soseita ja oikealla kuulustelee Micon biologian läksyä. Eipä ihme että uupuu.
Helsingissä huippulukioiden rajat on 9,5 ja hyvien lukioiden 8,85 - 9,3. Sitten on muutama rupulukio. Tänne tunkee oppilaita Oulua mylten mikä on vääristänyt nuo pääsyrajat.
Ja ihan perusharrastukdiin pitää kuskata, siis uimskouluun, luistelukouluun, jumppakerhoon. Ei-tavoitteellisiin, perustaitoja tuoviin harrastuksiin.
Miksi perustaitoja pitää opetella ihan "koulussa"? Ennen pennuille laitettiin 3v:nä luistimet jalkaan ja he alkoivat luistelemaan. Ei siinä kouluja tarvittu:D Eri asia sitten jos vanhemmat (!) halusivat lapsestaan ammattiluistelijan mutta näin oli ehkä 1/100000. Uimakouluun joo menee useimmat lapset, osa kesämökin paikkakunnalla kesäloman aikana, osa lähimmässä uimahallissa. Olisko tuo ollut 10x? Hirveä rasite jos vielä itsekin kävi samalla uimassa oman kunnon takia.
Kouluikäiset kävi meillä jo itsekseen uimassa, luistelemassa ja muissakin treeneissä. Tästä syystä esim jääkiekkoa ei harrastettu koska kamojen piti kulkea bussissa tai fillarin tarakalla. Oppivat omatoimisiksi samalla.
Helsingissä on jäätä vain halleissa.
Eikä harrastuksiin voi laittaa yksin.
Onhan tuossa jää välillä rautatientorillakin, puhumattakaan joka urheilukentästä tai hyvänä talvena myös merestä. Meinasitko pitää penskaasi kädestä kiinni vielä työelämässäkin? Entäs sitten kun sinusta aika jättää, mitenhän se sitten pärjää?
Ei ole urheilukentillä jäätä. Joskus on. Eikä kaikki asu rautatieaseman vieressä, eikä alle kouluikäisiä voi päästää yksin, vaikka aduisikin
Tekojääkentät ja luistelukentät
Kymmenet luistelukentät ja 7 tekojääkenttää ympäri Helsingin tarjoavat luistelun ja pelaamisen riemua kaikenikäisille. Luistelukenttien luistelukuntoa voi seurata Ulkoliikunta.fi -karttapalvelustaTekojääkentät
Brahenkentän tekojääkenttä
Kontulan liikuntapuiston tekojääkenttä
Käpylän liikuntapuiston tekojääkenttä
Lassilan liikuntapuiston tekojääkaukalo
Oulunkylän liikuntapuiston tekojääkenttä
Pukinmäen liikuntapuiston tekojääkaukalo
Rautatientorin tekojääkenttä - Jääpuisto
LuistelukentätAino Acktén kentän luistelukenttä
Akseli Toivosen kentän luistelukenttä
Ala-Malmin liikuntapuiston luistelukenttä
Annalankentän luistelukenttä
Arabianrannan liikuntapuiston luistelukenttä
Eläintarhan yleisurheilukentän luistelukenttä
Etelä-Haagan kentän luistelukenttä
Herttoniemen liikuntapuiston luistelukenttä
Herttoniemenrannan liikuntapuiston luistelukenttä
Heteniitynkentän luistelukenttä
Jakomäen liikuntapuiston luistelukenttä
Kaarelankentän luistelukenttä
Kaisaniemenkentän luistelukenttä
Kallahdenkentän luistelukenttä
Kannelmäen liikuntapuiston luistelukenttä
Kivitorpankentän luistelukenttä
Konalan liikuntapuiston luistelukenttä
Kurkimäen liikuntapuiston luistelukenttä
Köökarinkentän luistelukenttä
Laajasalon liikuntapuiston luistelukenttä
Laajasuon liikuntapuiston luistelukenttä
Landbonkentän luistelukenttä
Lassilan liikuntapuiston luistelukenttä
Latokartanon liikuntapuiston luistelukenttä
Lauttasaaren liikuntapuiston luistelukenttä
Lehtisaaren kentän luistelukenttä
Malminkartanonkentän luistelukenttä
Maunulankentän luistelukenttä
Meilahden liikuntapuiston luistelukenttä
Mellunmäenkentän luistelukenttä
Metsälänkentän luistelukenttä
Munkkiniemenkentän luistelukenttä
Mustikkamaan liikuntapuiston luistelukenttä
Myllypuron liikuntapuiston luistelukenttä
Ollilankentän luistelukenttä
Paloheinänkentän luistelukenttä
Pihlajamäenkentän luistelukenttä
Pirkkolan liikuntapuiston luistelukenttä
Pitäjänmäen urheilukentän luistelukenttä
Puistolan liikuntapuiston luistelukenttä
Pukinmäen liikuntapuiston luistelukenttä
Puotilankentän luistelukenttä
Roihuvuoren liikuntapuiston luistelukenttä
Ruskeasuon liikuntapuiston luistelukenttä
Sakarinmäen kentän luistelukenttä
Siltamäen liikuntapuiston luistelukenttä
Tapulikaupungin liikuntapuiston luistelukenttä
Torpparinmäenkentän luistelukenttä
Vesalan liikuntapuiston luistelukenttä
Väinämöisenkentän luistelukenttäOletko käynyt katsomassa onko noilla nyt oikeasti jäätä? Tai tiedät että noilla on ollut jäätä viimeisten vuosien aikana?
Ja ihan tiedoksi että vaikka olisi kenttä, siellä voi olla lätkänpelaajien vuoro, eikä sinne voi mennä tyttöjen kanssa luistelemaan.
Mun lapsi pääsi viime talvena kerran luistelemaan Meilahden kentälle. Edellisenä talvena kaksi kertaa. Nyt ei ole tietenkään jäätä, kun lämpöä on ollut parhaimmillaan plus 8.
Jos ei ole jäätä pelataan vaikka fudista. Sään mukaan:)
Vierailija kirjoitti:
Mä olen lapseton nelikymppinen, jolla ei ole edes lemmikkejä, mutta olen ihan loppu työni kanssa. Yhden burnoutin olen jo aiemmin kokenutkin. Olen it-alalla, koodari / ohjelmistoarkkitehti suuressa kv. yrityksessä.
Tahti on aivan hullu nykyisin: nytkin teen 4:ää eri agile / scrum projektia yhtä aikaa. Jokaisesta on päivittäiset daily-palaverit joissa käydään läpi mitä eilisen jälkeen on saanut aikaan, ja kun tosiaan päivät pitää jakaa neljän projektin kesken, mistään ei tulisi mitään, jos en jatkaisi työpäivää työstä lähdettyäni 4-6 tunnilla kotona. Viikonlopuistakin menee aina vähintään toinen päivä työn parissa, joskus molemmat. Jatkuvasti on päällä tiukat deadlinet ja ainainen riittämättömyyden tunne, vaikka toisaalta ymmärrän että vika EI ole minussa ja myös uuvahtaneissa kollegoissani jotka saikuttaakin usein, vaan epäinhimilliseksi menneessä työelämässä.
Mitä tulee noihin nukkumisiin, kuntoiluihin ja terveellisiin syömisiin, niin itse en ole aikoihin jaksanut niistäkään välittää. Aikoinaan olin kyllä vähän oikein terveysintoilijakin, eikä se burnoutilta suojellut. Sittemmin on aina mennyt niin, että kun paha stressikausi tulee, ruokavalioksi muodostuu pizza, kebab, energiajuoma ja keskikalja sekä unilääkkeet + rauhoittavat. Niillä olen pärjäillyt, toivoen että pian taas tulisi helpompi kausi. Nyt kyllä tsaas ollut maaliskuulta asti yhtä hullunmyllyä, enkä ole saanut edes kesälomaa pitää.
Miksi suostut tuollaiseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kokopäivätyössä käyvä yksinhuoltaja. Herään aamulla klo 6, hoidan omat + lapsen aamutoimet ja herätän lapsen 7.15 kun lähden itse töihin. Töissä olen klo 16 asti ja työmatka vie noin tunnin suuntaansa. Kotona olen siis arkisin klo 17, jos en käy ruokakaupassa, jolloin olen kotona 17.30. Sitten teen ruoan, peruskotijuttuja kuten siivousta, pyykinpesua, silittämistä, lapsen läksyissä auttamista. Kello on usein 19:00 kun päivän askareeet on hoidettu.
Tähän päälle sitten lapsen harrastukset 3 x viikossa, joka tarkoittaa sitä että sen sijaan että tulen töistä kotiin, treffaan lapsen ratikkapysäkillä ja vien hänet harrastukseen. Harrastuksen ajan (kesto 1 h )hoidan asioita, eli käyn postissa, kaupassa, kirppiksellä tms. Harrastuspäivinä tietysti ruoanlaitto yms venähtää tunnilla, ja usein tällöin päivän askareet on hoidettu klo 20.
Olisi aivan mahtavaa harrastaa jotain, tai että voisi esim. arkisin olla jotain omia menoja. TAI ettei joka päivä olisi se koti + lapsihommat yksin omilla harteilla. Lapsi on 8-vuotias nyt, joten tiedän että pikkuhiljaa helpottaa kun pystyy kulkemaan yksin harrastukseen/ sieltä pois, mutta toistaiseksi ainakin lapsen ehdoilla mennään. Ruoka-asioissa pääsisi helpommalla jos tyytyisi einekseen, mutta haluan ruokamme olevan puhdasta ja terveellistä. Siisti koti on itsellenikin aivan perusehto.
Olen loppuviikosta usein tosi väsynyt, ja perjantaina sen sijaan että vetäisin tanssikengät jalkaan ja lähtisin pitämään hauskaa, makaan sohvalla niinä viikonloppuina kun lapsi on isällään. Silloin kun lapsi on kotona, teemme tietysti yhdessä asioita. Joskus ei tehdä mitään, kun kerätään voimia vaan seuraavaa viikkoa varten.
Tähän päälle tietysti kaikki lapsen joulumyyjäiset, harrastukseen liittyvät myyjäiset, tapahtumat jne.
Eipä sitä mielellään itselleen myönnäkkään että arki on oikeasti rankkaa mutta toki tiedostan että pääsisin helpommallakin. Voisihan sitä vaikka alkaa työttömäksi, ottaa kelasta ja liitosta kaikki mahdolliset tuet ja lisät, lepäillä. Eipä laskisi elintasoni kuin noin -200 e nettona kk eikä tarvitsisi pohtia miten riittää aika ja jaksaminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen lapseton nelikymppinen, jolla ei ole edes lemmikkejä, mutta olen ihan loppu työni kanssa. Yhden burnoutin olen jo aiemmin kokenutkin. Olen it-alalla, koodari / ohjelmistoarkkitehti suuressa kv. yrityksessä.
Tahti on aivan hullu nykyisin: nytkin teen 4:ää eri agile / scrum projektia yhtä aikaa. Jokaisesta on päivittäiset daily-palaverit joissa käydään läpi mitä eilisen jälkeen on saanut aikaan, ja kun tosiaan päivät pitää jakaa neljän projektin kesken, mistään ei tulisi mitään, jos en jatkaisi työpäivää työstä lähdettyäni 4-6 tunnilla kotona. Viikonlopuistakin menee aina vähintään toinen päivä työn parissa, joskus molemmat. Jatkuvasti on päällä tiukat deadlinet ja ainainen riittämättömyyden tunne, vaikka toisaalta ymmärrän että vika EI ole minussa ja myös uuvahtaneissa kollegoissani jotka saikuttaakin usein, vaan epäinhimilliseksi menneessä työelämässä.
Mitä tulee noihin nukkumisiin, kuntoiluihin ja terveellisiin syömisiin, niin itse en ole aikoihin jaksanut niistäkään välittää. Aikoinaan olin kyllä vähän oikein terveysintoilijakin, eikä se burnoutilta suojellut. Sittemmin on aina mennyt niin, että kun paha stressikausi tulee, ruokavalioksi muodostuu pizza, kebab, energiajuoma ja keskikalja sekä unilääkkeet + rauhoittavat. Niillä olen pärjäillyt, toivoen että pian taas tulisi helpompi kausi. Nyt kyllä tsaas ollut maaliskuulta asti yhtä hullunmyllyä, enkä ole saanut edes kesälomaa pitää.
Miksi suostut tuollaiseen?
Vaihtoehtoja on huonosti. Mä olen niitä jotka aikoinaan jätti opinnot kesken kun työelämä imaisi mukaan. Tänä päivänä vaan kukaan ei palkkaa ilman mitään muodollista koulutusta olevaa it-ammattilaista, joten työpaikan vaihto alalla ei ole vaihtoehto. Toki jos se lopullinen loppuun palaminen tulee, sitten täytyy vaan hyväksyä että pitää miettiä ihan muita juttuja, esim. taksikuskin hommia olen miettinyt. Harmi sinänsä, että tykkään itse koodaamisesta kovastikin, tahti vaan on mennyt projekteissa ihan liialliseksi viimeisten 5 vuoden aikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen lapseton nelikymppinen, jolla ei ole edes lemmikkejä, mutta olen ihan loppu työni kanssa. Yhden burnoutin olen jo aiemmin kokenutkin. Olen it-alalla, koodari / ohjelmistoarkkitehti suuressa kv. yrityksessä.
Tahti on aivan hullu nykyisin: nytkin teen 4:ää eri agile / scrum projektia yhtä aikaa. Jokaisesta on päivittäiset daily-palaverit joissa käydään läpi mitä eilisen jälkeen on saanut aikaan, ja kun tosiaan päivät pitää jakaa neljän projektin kesken, mistään ei tulisi mitään, jos en jatkaisi työpäivää työstä lähdettyäni 4-6 tunnilla kotona. Viikonlopuistakin menee aina vähintään toinen päivä työn parissa, joskus molemmat. Jatkuvasti on päällä tiukat deadlinet ja ainainen riittämättömyyden tunne, vaikka toisaalta ymmärrän että vika EI ole minussa ja myös uuvahtaneissa kollegoissani jotka saikuttaakin usein, vaan epäinhimilliseksi menneessä työelämässä.
Mitä tulee noihin nukkumisiin, kuntoiluihin ja terveellisiin syömisiin, niin itse en ole aikoihin jaksanut niistäkään välittää. Aikoinaan olin kyllä vähän oikein terveysintoilijakin, eikä se burnoutilta suojellut. Sittemmin on aina mennyt niin, että kun paha stressikausi tulee, ruokavalioksi muodostuu pizza, kebab, energiajuoma ja keskikalja sekä unilääkkeet + rauhoittavat. Niillä olen pärjäillyt, toivoen että pian taas tulisi helpompi kausi. Nyt kyllä tsaas ollut maaliskuulta asti yhtä hullunmyllyä, enkä ole saanut edes kesälomaa pitää.
Miksi suostut tuollaiseen?
Vaihtoehtoja on huonosti. Mä olen niitä jotka aikoinaan jätti opinnot kesken kun työelämä imaisi mukaan. Tänä päivänä vaan kukaan ei palkkaa ilman mitään muodollista koulutusta olevaa it-ammattilaista, joten työpaikan vaihto alalla ei ole vaihtoehto. Toki jos se lopullinen loppuun palaminen tulee, sitten täytyy vaan hyväksyä että pitää miettiä ihan muita juttuja, esim. taksikuskin hommia olen miettinyt. Harmi sinänsä, että tykkään itse koodaamisesta kovastikin, tahti vaan on mennyt projekteissa ihan liialliseksi viimeisten 5 vuoden aikana.
Juttelin kerran työterveyslääkärin kanssa. Hän käytti alaasi esimerkkinä kuinka voi uupua siihen kun työ on niin kivaa ja mukaansatempaavaa. Sama juttu omalla alallani. Ne omat rajat vaan pitää oppia tunnistamaan, lukea varoitusmerkkejä etukäteen. Jos ja kun olet talollesi tärkeä etkö voisi puhua esimiehesi kanssa tuosta? Uuden ihmisen ottaminen paikkaamaan sinua ei varmasti olisi kovinkaan helppo juttu firmalle vaikka nyt IT-ihmisiä vapaana pörrääkin. Kalja, unilääkkeet ja rauhottavat eivät kuulosta kovin hyvältä palautumiskeinolta, varmaankin vain painavat oloasi alaspäin pitkällä juoksulla. Sinuna pysähtyisin miettimään omaa oloa ja keinoja parantaa sitä. Vaihtoehtoja voi hyvinkin löytyä monia muitakin kuin jatkaminen kohti totaaliuupumusta tai taksin ajaminen.
Olen 50 v perheenisä. Minulla on oma yhden miehen yritys kaikkine velvoitteineen, lisäksi myyntityö (eli suomeksi töiden hankkiminen) on päivä päivältä työläämpää. Kotona vähän yli kaksivuotias lapsi ja muutama vähän isompi, vaimo vuorotöissä. On ihan vähän säätämistä, että pysyy ollenkaan järjissään, varsinkin kun ainoa turvaverkko, eli oma äitini, lasteni mummo, vetäisi herneet nenään jostain täysin keksitystä jutusta, eikä hän enää suotu auttamana lastenhoidossa ollenkaan. Näin meillä ei ole ollut melkein kahteen vuoteen yhtään sekuntia kahdenkeskistä aikaa. Onneksi pienin lapsi alkaa olla siinä iässä, että voidaan pian hankkia Mannerheimin Lastensuojelusta hoitaja, jotta päästäisiin edes satunnaisesti ilman lapsia viettämään tovi parisuhdeaikaa.
Pahinta tässä kaaostuneessa tilanteessa on se, ettei enää ole lainkaan sellaista hallinnan tunnetta. Ikään kuin joku "iso käsi" veisi meitä koko ajan, eikä mihinkään voi enää itse vaikuttaa. Asioita vain tapahtuu. Juuri kun ollaan saatu muutama satanen säästöön, tulee tonnin autoremontti ja kallista hoitoa vaativa sairaus samaan ruuhkaan. Tai ylipäätään joku sairastaa koko ajan, jolloin mikään suunnitelma ei pidä ja joko perhe tai työt kärsivät. Yrittäjänä en voi hirveästi pitää sairauslomia itseni tai lasten takia, koska asiakkaat vetävät hyvin nopeasti omat johtopäätöksensä ja taas saan tehdä viikkoja töitä saadakseni myytyä työpanostani. Kovaa hommaa siis. Kaikkineen nykyajan työelämä on kovuudessaan ja epäinhimillisyydessään todella kuluttavaa. Varsinkin pikku yrittäjä on alihankkijana pahassa raossa, koska mitkään lait tai työehtosopimukset eivät meitä koske. Asiakas voi syytä ilmoittamatta ostaa muualta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen lapseton nelikymppinen, jolla ei ole edes lemmikkejä, mutta olen ihan loppu työni kanssa. Yhden burnoutin olen jo aiemmin kokenutkin. Olen it-alalla, koodari / ohjelmistoarkkitehti suuressa kv. yrityksessä.
Tahti on aivan hullu nykyisin: nytkin teen 4:ää eri agile / scrum projektia yhtä aikaa. Jokaisesta on päivittäiset daily-palaverit joissa käydään läpi mitä eilisen jälkeen on saanut aikaan, ja kun tosiaan päivät pitää jakaa neljän projektin kesken, mistään ei tulisi mitään, jos en jatkaisi työpäivää työstä lähdettyäni 4-6 tunnilla kotona. Viikonlopuistakin menee aina vähintään toinen päivä työn parissa, joskus molemmat. Jatkuvasti on päällä tiukat deadlinet ja ainainen riittämättömyyden tunne, vaikka toisaalta ymmärrän että vika EI ole minussa ja myös uuvahtaneissa kollegoissani jotka saikuttaakin usein, vaan epäinhimilliseksi menneessä työelämässä.
Mitä tulee noihin nukkumisiin, kuntoiluihin ja terveellisiin syömisiin, niin itse en ole aikoihin jaksanut niistäkään välittää. Aikoinaan olin kyllä vähän oikein terveysintoilijakin, eikä se burnoutilta suojellut. Sittemmin on aina mennyt niin, että kun paha stressikausi tulee, ruokavalioksi muodostuu pizza, kebab, energiajuoma ja keskikalja sekä unilääkkeet + rauhoittavat. Niillä olen pärjäillyt, toivoen että pian taas tulisi helpompi kausi. Nyt kyllä tsaas ollut maaliskuulta asti yhtä hullunmyllyä, enkä ole saanut edes kesälomaa pitää.
Miksi suostut tuollaiseen?
Vaihtoehtoja on huonosti. Mä olen niitä jotka aikoinaan jätti opinnot kesken kun työelämä imaisi mukaan. Tänä päivänä vaan kukaan ei palkkaa ilman mitään muodollista koulutusta olevaa it-ammattilaista, joten työpaikan vaihto alalla ei ole vaihtoehto. Toki jos se lopullinen loppuun palaminen tulee, sitten täytyy vaan hyväksyä että pitää miettiä ihan muita juttuja, esim. taksikuskin hommia olen miettinyt. Harmi sinänsä, että tykkään itse koodaamisesta kovastikin, tahti vaan on mennyt projekteissa ihan liialliseksi viimeisten 5 vuoden aikana.
Toi ei kyllä pidä paikkaansa. Jos on työelämän meriitit kohdillaan ja useampi vuosi kokemusta niin ketään ei kiinnosta saitko ne paperit aikanaan vai et. Itsellänikin vain keskenjäänyt amis-datanomi pohjilla ja työkokemusta 15 vuoden ajalta 8 eri firmasta, sekä Suomesta että ulkomailta.
Suosittelen keskustelemaan esimiehen tai tämän esimiehen kanssa vakavasti, eihän tuollaisissa työoloissa pysty edes tekemään muuta kuin spagettia. Isot firmat on kyllä usein aika jähmeitä muuttumaan, joten jos ei osu hyvä manageri kohdalle niin lienee parasta vaihtaa firmaa. Päteville kavereille löytyy kyllä töitä, kunhan osaat myydä itsesi ja ulkomaiden tarjonta kannattaa katsastaa myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omia valintoja tietysti suurin osa, mutta silti sellaisia, mistä en luopua haluaisi tai vaihtaisi elämääni muuhun. Mutta itseäni väsyttää jatkuva kiire ja se että vaikka mitä tekee niin aina tuntuu joku asia jäävän tekemättä. Kiirettä töissä aiheuttaa se, että minulla on töistä kiire aina lasten harrastuksiin (työajan lisäksi käytännössä siis menisi monta tuntia työpaikalla suunnitteluun ja valmisteluun ja ne tehtävä sitten vähän turhan kiireellä). Töiden jälkeen:
-neljä lasta ja neljän lapsen harrastukset, joista useampi tarvitsee kuskausta/talkoita/harrastuksiin liittyviä työtehtäviä/välineiden hankkimista/huoltamista jne jne
-lasten koulu, lähinnä siis kokeisiin kuulustelu, läksyissä auttaminen
-kotityöt, joka päivä tehtävä ruoka (vaikka on kiertävä ruokalista ja tarkkaan suunniteltu kaikki, niin SILTI se ruoka on taiottava jossain välissä), pyykkiä tulee paljon kun on monta ihmistä jne
-omat harrastukset aiheuttavat kiirettä myös joskus
-lasten muut menot:kampaajat, hammaslääkärit (kahdella raudat), neuvolat/lääkärit jne
-parisuhteelle ei ole kovin paljon aikaaEniten kuitenkin stressaa se, että tietyssä paikassa olisi oltava tiettyyn aikaan ja ei meinaa ehtiä.
Tuossa on monta kohtaa, joista itse tinkisin (lue: jotka järkeistäisin):
- tolkku lasten harrastuksiin. Jos noin monta lasta, niin max. 1 harrastus per viikko/lapsi, johon tarvitsee aikuisen kuljetusta. Muutoin harrastukset kodin läheltä niin että lapsi voi itse kulkea niihin jos harkkoja useampi kerta viikossa. Mihinkään mokkapalojen leivontatalkoisiin ja myyjäisiin (jotka ovat kaiken lisäksi yleensä viikonloppuisin) en suostu. Oma aika/perheen yhteinen aika on liian arvokasta.
-en ole koskaan ymmärtänyt säännöllistä koululaisten läksyjen kuulustelua tai niissä auttamista. Toki ajoittain voi auttaa jos lapsi tarvitsee tukea, mutta koulu ja opettaja ovat pääsääntöisesti lapsen opettamista varten, eivät vanhemmat.
-einekset on päästetty pannasta jo ajat sitten. En näe mitään syytä siihen, että kahden työssäkäyvän perheessä jonkun täytyy vielä joka päivä käyttää aikaa ruoanlaittoon, suunnitteluun ja jälkien korjaukseen. Eihän teillä ole ketään kotonakaan jos lasten harrastukset vie noin paljon aikaa viikosta.
-siivooja kerran viikossa ja ruokaostokset netissä kotiinkuljetettuna kerran viikossa.
-yksi päivä viikossa oltava vapaa kaikesta suorittamisesta, tapaamisista, tehtävistä (ainakin minulle, muut perheenjäsenet juoskoot jos haluavat) ym.
-puolisostasi et sano mitään, mutta kun sellainen oletettavasti on, niin kunnollinen, selkeä työnjako vaikka seinäkalenteriin auttaa kummasti. Meillä vaimo esim. hoitaa lasten harrastuskuljetukset pääsääntöisesti ja minä puolestani neuvolat, kampaajat ja synttärilahjat kavereille. Auttaa paljon.Koulunkäynti on nykyöän erilaista. Vanhempien on pakko osallistua.
No täytyy olla erityislapsia ja oppimisvaikeuksia jos näin on. Meillä on kolme lasta, nuorin 10-vuotias, vanhin lukion ekalla. Välillä kuulustelen sanoja kielissä ja mies katsoo nuorimman kanssa joskus matikkaa ennen kokeita. Mitään sen kummempaa ei ole tarvittu. En usko että lopputulos olisi kauheasti kummempi jos olisin suorittanut lasten koulua päivittäin. he ovat suorittaneet sitä ihan itse. Vanhin meni lukioon 9,3 keskiarvolla, seuraava menee ensi vuonna, keskiarvo keikkuu n. ysin tienoilla.
En kyllä todellakaan koe koulun kauheasti arkea kuormittavan, jos nyt on normaalilla ajanhallinnalla varustettu ihminen ja terveet lapset.
Niin jos tuollainen taso välttää. Helsingissä sillä ei pääse kunnon lukioon.
No samoilla papereilla ne yliopistoon kuitenkin hakevat, aika usein se ns. parhaiten kirjoittanut on jostain pikkukaupungin lukiosta ja ihan hyvä tulevaisuus myös useimmilla tavallisten lukioiden kasvateilla on, Helsingissä ja muualla. Aika iso osa vaikka nyt eniten tienanneista tai muuten ansioituneista on lopultakaan jostain Helsingin eliittilukiosta lähtöisin. Ihmisestä itsestään se on kiinni. helsingissäkin ihan varmasti pääsee ysin keskiarvolla ihan hyvään lukioon.
Oma valinta tietty jos haluaa prepata lapsensa tähtäimessä Ressu tai Sykki, mutta se on nimenomaan oma valinta ja silloin on tehnyt sen oman kiireensä itse. Ei sen lapsen elämää kuitenkaan pysty elämään loputtomiin. Jos lapsi tarvitsee loputtoman paljon apua koulunkäyntiin saavuttaakseen niitä äidin himoitsemia kymppejä, kannattaa miettiä onko se ihan fiksua kuitenkaan. Kun ei se äiti enää sitten vaikka jatko-opinnoissa voi olla preppaamassa, eikä työlelämässä.
Sama on harrastusten kanssa. Harvasta piltistä nyt kuitenkaan tulee mitään taiteen tai urheilun huippunimeä ja heistä joista tulee, sen näkee yleensä jo tosi pienenä. Mutta on siistimpää ja katu-uskottavampaa että tenava pelaa HJK:ssa tai Jokereissa kuin Kirkkonummen IF:ssä tai Keravan kiekossa (en edes tiedä onko tollaisia seuroja). Ja sitten ollaan niiiiiin väsyneitä, kun joka päivä menee monta tuntia kuskatessa ja samalla pitäisi vääntää luomua ruokaa niille kolmelle lapselle, jotka nekin oli pakko tehdä, koska se on uusi normi Helsingissä. Vasemmalla kädellä sörssää soseita ja oikealla kuulustelee Micon biologian läksyä. Eipä ihme että uupuu.
Helsingissä huippulukioiden rajat on 9,5 ja hyvien lukioiden 8,85 - 9,3. Sitten on muutama rupulukio. Tänne tunkee oppilaita Oulua mylten mikä on vääristänyt nuo pääsyrajat.
Ja ihan perusharrastukdiin pitää kuskata, siis uimskouluun, luistelukouluun, jumppakerhoon. Ei-tavoitteellisiin, perustaitoja tuoviin harrastuksiin.
Miksi perustaitoja pitää opetella ihan "koulussa"? Ennen pennuille laitettiin 3v:nä luistimet jalkaan ja he alkoivat luistelemaan. Ei siinä kouluja tarvittu:D Eri asia sitten jos vanhemmat (!) halusivat lapsestaan ammattiluistelijan mutta näin oli ehkä 1/100000. Uimakouluun joo menee useimmat lapset, osa kesämökin paikkakunnalla kesäloman aikana, osa lähimmässä uimahallissa. Olisko tuo ollut 10x? Hirveä rasite jos vielä itsekin kävi samalla uimassa oman kunnon takia.
Kouluikäiset kävi meillä jo itsekseen uimassa, luistelemassa ja muissakin treeneissä. Tästä syystä esim jääkiekkoa ei harrastettu koska kamojen piti kulkea bussissa tai fillarin tarakalla. Oppivat omatoimisiksi samalla.
Helsingissä on jäätä vain halleissa.
Eikä harrastuksiin voi laittaa yksin.
Mun lapset on 3. polven stadilaisia ja ihan koulujen pihoilla ja Brahen kentällä luistelleet kuten minäkin:) Toki ilmaston lämpeneminen tähänkin vaikuttaa mutta kyllä niitä jäitä on ulkonakin, jopa merellä:)
Miksi ei voi? Meillä on lapset käyneet itse harrastuksissa, vain matseihin ja turnauksiin olemme kuljettaneet.
Jotta mun lapset pääsisi Brahenkentälle luistelemaan, he joutuisi käyttämään kolmea kulkupeliä ja ainakaan Sörnäisten metroaseman seutu ei ole edes lapsille sopiva.
Meiltä on lapsen ulottuvilla vain yksi liikuntaharrastus. Sinne uskaltaa päästää menemään jalkaisin, mutta ei enää pimeän tullen kävelemään pois.
Liikuntaharrastukset ovat lapsille tärkeitä. Ei sitä muuten tule sitä suositeltua määrää päivässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen lapseton nelikymppinen, jolla ei ole edes lemmikkejä, mutta olen ihan loppu työni kanssa. Yhden burnoutin olen jo aiemmin kokenutkin. Olen it-alalla, koodari / ohjelmistoarkkitehti suuressa kv. yrityksessä.
Tahti on aivan hullu nykyisin: nytkin teen 4:ää eri agile / scrum projektia yhtä aikaa. Jokaisesta on päivittäiset daily-palaverit joissa käydään läpi mitä eilisen jälkeen on saanut aikaan, ja kun tosiaan päivät pitää jakaa neljän projektin kesken, mistään ei tulisi mitään, jos en jatkaisi työpäivää työstä lähdettyäni 4-6 tunnilla kotona. Viikonlopuistakin menee aina vähintään toinen päivä työn parissa, joskus molemmat. Jatkuvasti on päällä tiukat deadlinet ja ainainen riittämättömyyden tunne, vaikka toisaalta ymmärrän että vika EI ole minussa ja myös uuvahtaneissa kollegoissani jotka saikuttaakin usein, vaan epäinhimilliseksi menneessä työelämässä.
Mitä tulee noihin nukkumisiin, kuntoiluihin ja terveellisiin syömisiin, niin itse en ole aikoihin jaksanut niistäkään välittää. Aikoinaan olin kyllä vähän oikein terveysintoilijakin, eikä se burnoutilta suojellut. Sittemmin on aina mennyt niin, että kun paha stressikausi tulee, ruokavalioksi muodostuu pizza, kebab, energiajuoma ja keskikalja sekä unilääkkeet + rauhoittavat. Niillä olen pärjäillyt, toivoen että pian taas tulisi helpompi kausi. Nyt kyllä tsaas ollut maaliskuulta asti yhtä hullunmyllyä, enkä ole saanut edes kesälomaa pitää.
Miksi suostut tuollaiseen?
Vaihtoehtoja on huonosti. Mä olen niitä jotka aikoinaan jätti opinnot kesken kun työelämä imaisi mukaan. Tänä päivänä vaan kukaan ei palkkaa ilman mitään muodollista koulutusta olevaa it-ammattilaista, joten työpaikan vaihto alalla ei ole vaihtoehto. Toki jos se lopullinen loppuun palaminen tulee, sitten täytyy vaan hyväksyä että pitää miettiä ihan muita juttuja, esim. taksikuskin hommia olen miettinyt. Harmi sinänsä, että tykkään itse koodaamisesta kovastikin, tahti vaan on mennyt projekteissa ihan liialliseksi viimeisten 5 vuoden aikana.
Jää opintovapaalle, suorita opinnot loppuun ja lähde muualle töihin. Tuollainen itsensä töihin tappaminen on järjetöntä. Ja jos sinulla on vuosien koodauskokemus ja osaat näyttää sen, 100% varmasti pääset töihin myös ilman tutkintoa. Olet vain nyt jämähtänyt väsyneenä laatikkosi sisälle, etkä näe maailman mahdollisuuksia.
Jaa-a itse väsyn perheen yritystoimintaan joka vie kaiken fyysisen ja henkisenkin ajan. Vasurilla hoidetaan sitten kaikki muut asiat.
Voi nämä ikipessimistit joiden elämä on pelkkää kärsimystä on liki ihastuttavan ankeita... :D Hellitä vähän, joku juttu voi oikeasti olla hyvinkin! Ohis ihan ulkopuoliselta.