Lue keskustelun säännöt.
Lapsen noin +- 35 vuotiaana hankkineet
10.12.2016 |
Oliko hyvä päätös jättää lapsen hankinta sinne 35 v kieppeille vai hankkisitteko aiemmin jos saisitte uudelleen päättää?
Olen avioliitossa elävä 32 vuotias nainen, jolla on ns. tasainen elämäntilanne, vaikka rahallisesti tilanne ei ole paras mahdollinen. Miehellä hyväpalkkainen vakityö, mulla kaksi "työtä" (jatko-opinnot ja osa-aikatyö). (Pankin) oma kaksio, mielekkään työt ja mulla opinnot, haastavat harrastukset, säännölliset reissut yms. perusjutut löytyvät elämästä ja ylipäänsä elämä on hyvä just tässä kohtaa just näin ja tuntuu että tulevaisuudessa on edessä (ammatillisia ja harrastukseen liittyviä positiivisia) haasteita riittämiin.
Ollaan kuitenkin miehen kanssa pohdittu lapsen hankkimista - molemmat halutaan lapsi, mutta ei vielä. Sama tilanne ja yhteisymmärrys on ollut siitä asti kun olen täyttänyt 27. Eli pian 5 vuotta. Ollaan odoteltu sitä kuuluisaa vauvakuumetta, mutta sitä ei kuulu (ainakaan täydellä volyymilla). Sovittiinkin että ei väkisin aleta perhettä perustamaan, vaan rauhassa odotellaan. Itse mielessäni mietin takarajaksi 35-36 ikävuotta.
Suurin osa lähipiirissäni ovat lisääntyneet 27-32 vuotiaina. Löytyisikö täältä niitä, jotka ovat ryhtyneet vauvan hankintaan myöhemmin? (Ja tiedän, tiedän, hankkiminen ei ole niin yksinkertaista että vain pistetään vauva tilaukseen, mutta jos jotain häikkää on, ei sille voi mitään).
Kommentit (95)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on isovanhempia lähellä, kannattaa miettiä myös tukiverkostoja. Sain ensimmäisen lapseni 30-vuotiaana ja toisen 34-vuotiaana ja toisen lapsen kanssa isovanhemmat olivat jo huomattavasti väsyneempiä hoitamaan pientä lasta. Sillä on iso merkitys, että saa joskus lapsen hoitoon. Myös se kannattaa muistaa, että kun saa ensimmäisen lapsen, halu saada toinenkin voi yllättää, vaikka alunperin olisi ajatellut, että yksikin riittää.
Hoitoapua varten pitää olla rahaa. Ei voi olettaa, että isovanhemmat automaationa haluavat/jaksavat/pystyvät lapsia hoitamaan olivatpa he minkä ikäisiä tahansa.
No ei tietenkään voi olettaa, mutta kyllä isovanhemmilla on käytännössä monelle perheelle iso merkitys jaksamisen kannalta. Ostettu hoitoapu on todella kallista, jos tarvitsee vaikka yön yli hoitoa. Kummallista tämä nykyaika, kun missään ei saisi pyytää tai haluta apua kuin korkeintaan maksamalla ammattilaiselle.
Toki saa pyytää, kunhan vaan muistaa, että isovanhemmilta on _täysi oikeus_ kieltäytyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olen nyt 31 ja aloin seurustelemaan 23-vuotiaan miehen kanssa, joka ei tahtonut naimisiin tai perustaa perhettä.
On nyt ollut puhetta naimisiin menosta ja olemme myös keskustelleet lasten hankkimisesta tulevaisuudessa, eli suunnilleen silloin, kun olen 35.
Ja sitten kun olet 35, mies voi hyvin ilmoittaa, ettei "vielä". Kun lupailee, että sitten joskus, saa naisen pysymään tyytyväisenä ainakin pari vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on isovanhempia lähellä, kannattaa miettiä myös tukiverkostoja. Sain ensimmäisen lapseni 30-vuotiaana ja toisen 34-vuotiaana ja toisen lapsen kanssa isovanhemmat olivat jo huomattavasti väsyneempiä hoitamaan pientä lasta. Sillä on iso merkitys, että saa joskus lapsen hoitoon. Myös se kannattaa muistaa, että kun saa ensimmäisen lapsen, halu saada toinenkin voi yllättää, vaikka alunperin olisi ajatellut, että yksikin riittää.
Hoitoapua varten pitää olla rahaa. Ei voi olettaa, että isovanhemmat automaationa haluavat/jaksavat/pystyvät lapsia hoitamaan olivatpa he minkä ikäisiä tahansa.
No ei tietenkään voi olettaa, mutta kyllä isovanhemmilla on käytännössä monelle perheelle iso merkitys jaksamisen kannalta. Ostettu hoitoapu on todella kallista, jos tarvitsee vaikka yön yli hoitoa. Kummallista tämä nykyaika, kun missään ei saisi pyytää tai haluta apua kuin korkeintaan maksamalla ammattilaiselle.
Lähtökohta pitää olla, että itse ostat jos jotain haluat. Kun sen pitää mielessä, ei ole pulassa, jos apua ei saakaan ilmaiseksi. Eihän rahallinen varautuminen tarkoita sitä, ettei VOISI pyytää ilmaista apua. Liian moni vain pitää itsestäänselvyytenä, että totta kai isovanhemmat ja kummit ja tädit jne. ovat ilmaisena lapsenvahtipalveluna aina kun tarvitsemme. Sitten ollaan ihmeissään, kun niillä onkin oma elämä, joka ei pyöri lapsenhoitotarpeen mukaan. Ja isovanhemmat uupuvat, kun eivät kehtaa sanoa, että en jaksa koko aikaa vahtia sitä teidän adhd-Veeti-Johannaanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on isovanhempia lähellä, kannattaa miettiä myös tukiverkostoja. Sain ensimmäisen lapseni 30-vuotiaana ja toisen 34-vuotiaana ja toisen lapsen kanssa isovanhemmat olivat jo huomattavasti väsyneempiä hoitamaan pientä lasta. Sillä on iso merkitys, että saa joskus lapsen hoitoon. Myös se kannattaa muistaa, että kun saa ensimmäisen lapsen, halu saada toinenkin voi yllättää, vaikka alunperin olisi ajatellut, että yksikin riittää.
Hoitoapua varten pitää olla rahaa. Ei voi olettaa, että isovanhemmat automaationa haluavat/jaksavat/pystyvät lapsia hoitamaan olivatpa he minkä ikäisiä tahansa.
No ei tietenkään voi olettaa, mutta kyllä isovanhemmilla on käytännössä monelle perheelle iso merkitys jaksamisen kannalta. Ostettu hoitoapu on todella kallista, jos tarvitsee vaikka yön yli hoitoa. Kummallista tämä nykyaika, kun missään ei saisi pyytää tai haluta apua kuin korkeintaan maksamalla ammattilaiselle.
Mitenkäs se isovanhempien jaksaminen? Muistatko huolehtia siitäkin vai onko vain oma jaksaminen mielessä?
Sain lapset 23- vuotiaana ekassa avioliitossa ja sitten 38-, 40- ja 42-vuotiaana tokassa avioliitossa. Tuossa välissä tein tosi paljon töitäja rahaa, asuin ilkomaillakin. Mulle sopi hyvin näin, raskaudet alkoivatkin nopeasti. En voi suositella kun aika riski että ikä tulee nelissäkymmenissä vastaan. Muuten suosittelen tekemään ne viimeiset iltatähdet vielä nelissäkymmenissä. Selvästi paremmin malttaa olla lasten kanssa eikä taloushuolet paina, urakin on jo niin nähty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, jos tiedätte että haluatte lapsen, ei se lykkäämällä parane. Jos ette ole vauvakuumeilevia tyyppejä, vauvakuumetta on turha jäädä odottamaan, vaan jättää ehkäisyn pois kun tilanne on vakaa ja suotuisa. Ei ole kiva yrittää lasta ns veren maku suussa sitten kun onkin biologisesti kauhea hoppu jo. Ja jos ja kun lapsi sitten onkin ihana ja mietitte haluatteko toisen, teillä on jo hullu kiire yrittää seuraavaa ettekä ehdi rauhassa sopeutua yhden lapsen tuomaan elämänmuutokseen. On parisuhteelle ja kropalle tosi rankkaa joutua tekemään lapsia monta putkeen. Mun kokemus on että alettiin yrittää kun olin 29v vaikka tottakai se jännitti. Saatiin esikoinen onneksi suht lyhyen yrittämisen jälkeen mutta silti yritysaika oli kuormittavaa henkisesti ja parisuhteelle, kun kuukausi kuukaudelta jännitti enemmän jos ei onnistukaan. Saatiin toinen lapsi kun olin viittä vaille 35v. Ei oltaisi jaksettu lyhyempää ikäeroa, koska lapsen ekat 3v on työläitä vaikka antoisia vuosia ja uhmis ja vauva yhtä aikaa on hurja kombo, mitä olen läheltä seurannut. Eli kun ei lykätty päätöstä liikaa, ehdittiin ilman stressiä saada toivottu lapsiluku ja toivotut ikäerot lapsille. Iän myötä sitä alkaa myös itse väsyä. Tulee enemmän ja enemmän vastuuta töissä, tulee kremppoja ja uniongelmia, ei toki kaikille kaikkea mutta tilastollisesti näiden todennäköisyys nousee. Omat vanhemmat vanhenee ja he ei jaksa enää samalla lailla olla mukana lastenlasten elämässä (toki hoitoapu ei ole taattua minkään ikäisiltä isovanhemmilta). Kaiken tämän takia en ikimaailmassa voisi kehottaa lykkäämään lapsen yrittämistä, ellei elämässä tai parisuhteessa ole akuutti kriisi päällä. Sellainenkin voi aina odottaa ihan nurkan takana ja pistää kaikki muut suunnitelmat jäihin - tämäkin iso syy olla lykkäämättä lapsihaaveita. Ja jos on jokin asia mitä haluatte vielä kokea ilman lapsia, tehkää se samantien nyt kun alatte yrittää.
Sain lapsen koeputkihedelmöityksellä 35 v. Ikä oli ihan hyvä, en tuntenut itseäni yhtään vanhemmaksi kuin lapsen kavereiden äidit, muut ovat aika samaa ikäluokkaa täällä. Se raskaaksi tuleminen oli vaan mulla vaikeaa, kavereilla tosin ei ole ollut siinä iässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on isovanhempia lähellä, kannattaa miettiä myös tukiverkostoja. Sain ensimmäisen lapseni 30-vuotiaana ja toisen 34-vuotiaana ja toisen lapsen kanssa isovanhemmat olivat jo huomattavasti väsyneempiä hoitamaan pientä lasta. Sillä on iso merkitys, että saa joskus lapsen hoitoon. Myös se kannattaa muistaa, että kun saa ensimmäisen lapsen, halu saada toinenkin voi yllättää, vaikka alunperin olisi ajatellut, että yksikin riittää.
Hoitoapua varten pitää olla rahaa. Ei voi olettaa, että isovanhemmat automaationa haluavat/jaksavat/pystyvät lapsia hoitamaan olivatpa he minkä ikäisiä tahansa.
No ei tietenkään voi olettaa, mutta kyllä isovanhemmilla on käytännössä monelle perheelle iso merkitys jaksamisen kannalta. Ostettu hoitoapu on todella kallista, jos tarvitsee vaikka yön yli hoitoa. Kummallista tämä nykyaika, kun missään ei saisi pyytää tai haluta apua kuin korkeintaan maksamalla ammattilaiselle.
Lapset tehdään siitä vinkkelistä, että hoitoapu = päiväkoti ja maksettu lapsenlikka. Jos oma aika ja puolison kanssa kahdestaan vietettävä aika on sinulle niin tärkeää, ettet ole valmis luopumaan näistä 15 vuodeksi, älä tee lapsia. KENENKÄÄN MUUN ei kuulu hoitaa sinun lapsiasi kuin sinun ja lasten toisen vanhemman. Isovanhempasi saattavat kuolla tai sairastua dementiaan, te saatatte muuttaa työn perässä pois, välit kummeihin saattavat katketa, teille voi tulla avioero (jolloin toisen puolen suku lakkaa pitämästä sinuun yhteyttä) ja mitä tahansa.
Jos isovanhemmat tai muut sukulaiset haluavat omaehtoisesti hoitaa lapsiasi, se on pelkkää plussaa arjen päälle. Sitä ei kuitenkaan voi lähtökohtaisesti pitää varmana edes yhtä päivää tai yötä.
Sain lapset 33 ja 35-vuotiaana. Ei löytynyt sopivaa miestä aiemmin. Ihannetilanteessa olisin hankkinut lapset vaikka 30- ja 32-vuotiaana, eli ei paljoa eroa todellisuudesta. Mitään vauvakuumetta ei tullut, ainoastaan tietoisuus siitä että nyt kannattaa toimia ennen kuin juna menee ohi. Haaveissa oli kuitenkin kaksi lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen saanut kolme ekaa lastani helposti alle kolmekymppisenä. Iltatähteä ollaan aloitettu täytettyäni 35 ja niin on vain käynyt, että enää ei tärppää, ei sitten millään. Vuoden kohta yritetty. Yli 35 vuotiaana hedelmällisyys laskee, mutta en kuvitellut koskaan että näin rajusti. Voi olla että iltatähti jää haaveeksi vain.
Mä taas tulin ilman ehkäisyä keskeytetystä yhdynnästä vuodessa raskaaksi 42-vuotiaana.
En tekisi lasta ollenkaan tähän murenevaan maailmaan. Jos teillä ei ole edes mitään vauvakuumetta, miksi edes yrittää lasta? Tulee vain kärsimään tulevaisuudessa aiempien sukupolvien virheistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on oikein hyvä ikä tulla äidiksi, ongelma on siinä, että ei voi varmuudella tietää onnistuuko tulemaan raskaaksi. Siksi suositellaan yrittämään jo aiemmin. Itse sain lapsen tuossa iässä, ei valittamista, mutta jos se olisi ollut mahdollista, niin olisin aikaistanut asiaa parilla vuodella. Mutta jos teistä kumpikaan ei halua vielä lapsia, niin enpä tiedä kannattaako siihen ryhtyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käsitäthän, että naisen hedelmällisyys romahtaa 35v kieppeillä? Jos jätätte lapsen yrittämisen noin pitkälle, voi oikeasti olla myöhäistä. Eli "jos jotain häikkää on", niin se voi hyvin olla ihan oma vika.
Älkää jaksako. Ei todellakaan romahda useimmilla, pelkkää pelottelua jolla koetetaan saada naiset tekemään lapsia nuorempina.
Kyllä jyrkkä notkahdus tapahtuu noin 35 ikävuoden tienoilla. Ja alamäki siitä vain jatkuu. Myös muutatioiden todennäköisyys kasvaa huomattavasti. Että te, jotka todella haluatte lapsia, hankkikaa ne ajoissa. Lapsettomuuden tuska lapsia haluaville on valtavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen nyt 31 ja aloin seurustelemaan 23-vuotiaan miehen kanssa, joka ei tahtonut naimisiin tai perustaa perhettä.
On nyt ollut puhetta naimisiin menosta ja olemme myös keskustelleet lasten hankkimisesta tulevaisuudessa, eli suunnilleen silloin, kun olen 35.Ja sitten kun olet 35, mies voi hyvin ilmoittaa, ettei "vielä". Kun lupailee, että sitten joskus, saa naisen pysymään tyytyväisenä ainakin pari vuotta.
Päätös lapsien tekemisestä on mun, koska kyseessä on mun kroppa. Mies tietää, etten ikinä ole haaveillut naimisiinmenosta tai perheen perustamisesta, eli lapsien tekeminen on iso ehkä, sillä raskaus ja synnytys on mun suurimpia pelkoja. Kaiken lisäksi en pidä lapsista juurikaan.
Minä olen onnellinen lapsettomana, ja kyseinen mies on ensimmäinen, jonka kanssa voin lapsen saamista edes harkita.
No ei tietenkään voi olettaa, mutta kyllä isovanhemmilla on käytännössä monelle perheelle iso merkitys jaksamisen kannalta. Ostettu hoitoapu on todella kallista, jos tarvitsee vaikka yön yli hoitoa. Kummallista tämä nykyaika, kun missään ei saisi pyytää tai haluta apua kuin korkeintaan maksamalla ammattilaiselle.