Lue keskustelun säännöt.
Lapsen noin +- 35 vuotiaana hankkineet
10.12.2016 |
Oliko hyvä päätös jättää lapsen hankinta sinne 35 v kieppeille vai hankkisitteko aiemmin jos saisitte uudelleen päättää?
Olen avioliitossa elävä 32 vuotias nainen, jolla on ns. tasainen elämäntilanne, vaikka rahallisesti tilanne ei ole paras mahdollinen. Miehellä hyväpalkkainen vakityö, mulla kaksi "työtä" (jatko-opinnot ja osa-aikatyö). (Pankin) oma kaksio, mielekkään työt ja mulla opinnot, haastavat harrastukset, säännölliset reissut yms. perusjutut löytyvät elämästä ja ylipäänsä elämä on hyvä just tässä kohtaa just näin ja tuntuu että tulevaisuudessa on edessä (ammatillisia ja harrastukseen liittyviä positiivisia) haasteita riittämiin.
Ollaan kuitenkin miehen kanssa pohdittu lapsen hankkimista - molemmat halutaan lapsi, mutta ei vielä. Sama tilanne ja yhteisymmärrys on ollut siitä asti kun olen täyttänyt 27. Eli pian 5 vuotta. Ollaan odoteltu sitä kuuluisaa vauvakuumetta, mutta sitä ei kuulu (ainakaan täydellä volyymilla). Sovittiinkin että ei väkisin aleta perhettä perustamaan, vaan rauhassa odotellaan. Itse mielessäni mietin takarajaksi 35-36 ikävuotta.
Suurin osa lähipiirissäni ovat lisääntyneet 27-32 vuotiaina. Löytyisikö täältä niitä, jotka ovat ryhtyneet vauvan hankintaan myöhemmin? (Ja tiedän, tiedän, hankkiminen ei ole niin yksinkertaista että vain pistetään vauva tilaukseen, mutta jos jotain häikkää on, ei sille voi mitään).
Kommentit (95)
Mä oon esikoisen saadessani ollut 29. Keskimmäisen sain 36-vuotiaana ja kuopuksen 38-vuotiaana. Ihan hyvä aika saada lapsia on ollut kaikki nämä ajat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen saanut lapseni ollessani 34 ja 36, esikoinen tärppäsi ekalla ja kuopus parin kuukauden sisään. Raskaus kummastakin tosi ongelmaton, vaikka ylipainoakin oli itsellä jonkin verran. En tarkoita että kaikilla noin helposti sujuisi, mutta automaatio siitä että kaikki vaikeutuisi 30 jälkeen ei pidä paikkaansa. Nyt olen nelikymppinen, enkä jaksamisessa tai terveydessä koe juurikaan eroa siihen mitä oli kun olin 30 v ja lapseton
Minä sain omani 22-vuotiaana, 16 vuotta sitten. Motiivit olivat samankaltaiset kun ap:llä, halusimme puolisoni kanssa kokea vanhemmuuden ja uuden ihmisen kasvun ja kehityksen, mutta mitään vauvakuumetta minulla ei koskaan ollut. En tiedä olisiko sellainen puhjennut, mikäli olisimme odottaneet kauemmin tai raskaus olisi antanut odottaa itseään.
Äidinrakkaus ei syttynyt heti. Raskaus oli traumaattinen (virhediagnoosi, terve lapsi julistettiin np-ultrassa elinkelvottomaksi), ja luultavasti sillä oli vaikutusta asiaan. Sieltä se kuitenkin tuli, ja tuo fiksu, empaattinen, jääräpäinen, hyväsydäminen ja väliin raivostuttava teini on hyvin rakas ja olen hänestä tavattoman ylpeä. Aina välillä ;)
Lapseni sai alkunsa suunnilleen kertalaakista, kun olin n. 35 v. En lykännyt tarkoituksella asiaa noin pitkään, ei vain ollut sopivaa miestä.
Olen sitä mieltä, että se oli oikein hyvä ikä hankkia lapsi. Viime vuodet ovat olleet ihania, vaikka lapsi onkin vilkas ja vähäuninen. Nautin täysillä lapsen kanssa olemisesta, olen viettänyt hänen kanssaan paljon aikaa. En tiedä, olisinko ollut samaa mieltä aiemmin tai pystynyt antamaan lapselleni niin paljon aikaa kuin hän on tarvinnut ja halunnut - ja minäkin.
Kaikki on mennyt tosi hyvin. Voi olla, etten enää vanhempana olisi yhtä hyvin jaksanut yövalvomisia ja lapsen kanssa leikkimistä, mutta nyt jaksoin sopivasti. Tuntuu, että nuorruin itsekin, elän uutta lapsuutta lapseni myötä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on ihan hyvä vaan, että ne, jotka eivät tajua lisääntyä ajoissa, eivät lisäänny.
Eihän se nyt ole sen kummempaa kuin omien päätösten kanssa pitää vain elää.
Ehkä ette sitten loppujen lopuksi haluakaan lasta. Tai haluatte mutta ette saa. Tai voitte hyvinkin saada vielä vaikka pari lasta.
Nähtäväksi jää. Voit ihan rauhassa odetella vielä pari vuotta sillä jos nyt tulisit raskaaksi niin tulet luultavasti parin vuoden päästäkin. Toki mitä vanhempi olet niin sitä kauemmin kestää tulla raskaaksi ja voi tulla herkemmin keskenmenoja ym. Tai sitten ei.
Minä en meinannut tulla raskaaksi edes 25v. ja on ollut keskenmeno ja tuulimunaraskauskin. Mutta tiedän monta 35+ jotka ovat tulleet heti raskaaksi ja kaikki mennyt ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei koskaan ollut vauvakuumetta, vaan tuli vain selkeä kokemus, että haluan lapsen.
Itse olen hieman ap:ta nuorempi ja jos olisin noin pitkässä suhteessa niin en jäisi odottelemaan. Itsellä samankaltainen tilanne opiskelujen ja töiden kanssa, mutta olisin valmis laittamaan ne heti tauolle, jos perheenperustaminen olisi muuten mahdollista (yksin en aio lasta hankkia).
Mitään erityistä vauvakuumetta ei ole ja varsinkin pikkulapsiaika lähes hirvittää. Kysymykset, jotka olen kysynyt itseltäni:
- Haluanko 30+-ikäisenä vaihtaa vaippoja, valvoa öitä itkevän vauvan kanssa jne.? Vastaus: Ei houkuttele.
- Haluanko lapsia koskaan? Vastaus: Kyllä.
Jälkimmäinen kysymys tarkemmin: Vaikka kolmikymppisenä keksisin hauskempaakin tekemistä, niin miltä minusta tuntuisi esim. 45-50-vuotiaana olla lapseton tai vielä vanhempana kun muilla on aikuiset lapset ja lapsenlapset, joiden kanssa viettää aikaa ja synttäreitä, joulua jne.
Kaikki eivät tietenkään halua lainkaan lapsia ja sekin on ok, mutta kannattaa miettiä tätä asiaa pidemmälle ennen kuin tekee päätöksensä ettei myöhemmin harmita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain 2 lasta alle kolmikymppisenä ja viimeisen 36-vuotiaana. Kaikki lapseni ovat olleet erittäin huonoja nukkujia ensimmäiset vuodet ja nuorimmaisen kohdalla valvominen on hyvin raskasta. Muuten koen olevani kypsempi ja kärsivällisempi nyt kuin aiemmin. En enää odota että lapset kasvaisivat vaan toivon vauvavuodenkin jatkuvan ja jatkuvan.
Aloitimme lapsen "hankkimisen", kun olin 32v, mutta saimme yllätyslapsen täytettyäni 35v. Piti muka tehdä useampi, vaan kun ei tullutkaan. Kaverini aloittivat lapsen "hankkimisen" niin ikään 32v ja esikoinen syntyi pitkän hoitojakson jälkeen kuusi vuotta myöhemmin. Toiset voivat hankkia lapsia, toiset vain saavat niitä tai sitten eivät. Aina ei etukäteen tiedä mihin joukkoon kuuluu.
Kaverini ja minä olemme perusterveitä, urheilullisia ja hyvät elämäntavat omaavia ihmisiä. Varsinaista syytä lapsettomuuteen ei kummastakaan pariskunnasta löytynyt. Paskat geenit ehkä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meinasin tulla tekemään ihan samanlaisen alotuksen. Oon 29, asun ulkomailla mutta en ole vielä päättänyt haluanko perustaa perhettä ulkomaille ja alkaa jonkun kanssa vakavaa suhdetta (tarjontaa on hehe) vai ootanko Suomeen tuloa. Ja ku2 en tiie millon se koittaa. Aattelin että jos 35 ois se takaraja.
Näin. Siinä ei oikeastaan ole miehet kuin tiellä, kun suomalainen nainen käy tekaisemassa perheen ulkomailla ja vie sen takaisin Suomeen.
Vierailija kirjoitti:
35-vuotiaana sain lapsen. Alle puoli vuotta yritettiin. Itse tapasin mieheni vasta 33-vuotiaana joten siksi näin. Mahdollisesti yritetään toistakin.
Samoin! Eka 35 v (yritystä yli vuosi). Toka 37 v, yritystä 3 minuuttia 😊
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain lapseni 34- ja 36-vuotiaana. Mulle just hyvä aika, ei ole harmittanut mikään. Lapseni olivat aika huonoja nukkujia, mutta hyvin jaksoin. Ei ollut koskaan varsinaista vauvakuumetta (en ainakaan sellaista tunnistanut), mutta tiesin aina, että haluan joskus olla äiti. Ehkä vähän samanlaisesta syystä kuin aloittajakin: olin oman äitini kanssa tosi läheinen. Äitini valitettavasti kuoli aika nuorena.
Tulin raskaaksi myös hyvin helposti, käytännössä joka kerralla heti kun yritettiin. Keskimmäinen raskaus meni kesken.
Äitini synnytti minut yli nelikymppisenä ja häpesin vanhoja vanhempiani. Isäni oli viisissäkymmenissä tuolloin. Äiti oli todella vanhanaikainen ja kovanaama pomo meidän perheessä.
Naisilla hedelmällisyys on korkeimmillaan ennen 25 ikävuotta ja nuorena jaksaa myös ne yövalvomiset paremmin.
Mutta minulle oli todellakin hirveä häpeä se, että vanhemmat olivat vanhoja ja isä jäi eläkkeelle ollessani teini-ikäinen. Kannattaa siis harkita tätäkin puolta.
Pariskuntien ja perheiden tilanteet ovat kovin yksilöllisiä eikä varmasti yhtä totuutta ole tässäkään. Mä miettisin seuraavia juttuja:
-työllistyminen. Työllistynkö mielekkääseen työhön ja tarpeeksi tienaavaksi, vaikka jatko-opinnot jäisivät kesken. Perheen elättäminen on kallista. Mulla ei nyt olisi voimia opiskella, mutta toiset jaksavat hyvinkin.
-ikäero, jos haluatte useampia lapsia. Meidän lapset ovat 3,5 v:n ikäerolla. Toinen raskaus ei alkanut helposti enkä olisi näillä tukiverkoilla ehkä pienemmän ikäeron kanssa jaksanutkaan.
Mä sain lapset 29 ja 33-vuotiaana. Pari vuotta aiemmin olisin voinut aloittaa, vaikka ihan hyvä nytkin on. Lapset tehty ja elämää vielä toivottavasti jäljellä :)
Iäkkäistä vanhemmista on huomattava sekin puoli, että he eivät välttämättä tajua nuorempien jutuista mitään, eivätkä lähde lasten ja perheiden yhteisrientoihin mukaan, koska eivät jaksa tai ymmärrä niistä mitään. Minä jäin kaikesta tuosta ulkopuoliseksi. Iäkkäiden ja vanhanaikaisten vanhempien vuoksi.
Olen 37.
Vierailija kirjoitti:
Iäkkäistä vanhemmista on huomattava sekin puoli, että he eivät välttämättä tajua nuorempien jutuista mitään, eivätkä lähde lasten ja perheiden yhteisrientoihin mukaan, koska eivät jaksa tai ymmärrä niistä mitään. Minä jäin kaikesta tuosta ulkopuoliseksi. Iäkkäiden ja vanhanaikaisten vanhempien vuoksi.
Olen 37.
Ei liity ikään mitenkään vaan luonteenpiirteisiin.... en minäkään lähde mihinkään tanan yhteisrientoihin, en tod.
Kiitos kommenteista, mukava kuulla mielipiteitä suuntaan ja toiseen. Tällä hetkellä tuntuu etten ihan vielä ole valmis jättämään kaikkea ns. kesken tai tauolle äitiyden takia. Harrastuksessa haluan vielä kehittyä ja jatko-opinnot ovat kriittisessä vaiheessa (tosin sitä ne ovat tietenkin aina jos minulta kysytään :D).
Mutta tuleekohan sitä oikeaa aikaa sitten koskaan? Olemme miehen kanssa ajatelleet että tiedämme kun aika on oikea ja olemme valmiit sitten muuttamaan elämämme vauvan ehdoille.
Lähipiirin raskautumisia ja vauvavuosia seuratessa olen kuitenkin vakuuttunut että kaikki järjestyy kun vauva tulee ja asioiden tärkeysjärjestys muuttuu siinä sivussa kyllä. :) Tarvitsisi vain sen ns. alkusysäyksen eli palavan halun perustaa perhe.
- ap