Miten te muut kestätte psyykkisesti pikkulapsen sitovuuden?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos vaikka lakkaat kierimästä siinä paskassa ja huomaat, että vauvan ja lapsen kanssa voi tehdä ihan samoja asioita. Kapakkaan et voi mennä tai ampua pingispalloja reijästä olkkarin pöydällä, mut voit pakata lapsen mukaan, mennä ravintolaan, kylään, museoon, kauppaan..

Ei multa ole jäänyt mitään tärkeää tekemättä. Ehkä sulla on vaan asenteessa vikaa?

No kun ei voi. Ei voi edes mennä suihkuun ja meikata rauhassa, lasta on vahdittava koko ajan ja siivottava sotkuja, joita perässään tulee. Kylään jos menee, ei voi keskittyä keskustelemaan ollenkaan koska lasta on vahdittava ja viihdytettävä. Ehkä sulla on passiivinen lapsi, joka menee siinä sivussa kuin joku asuste. Ap

Tuo aika menee oji niin pian, ettet myöhemmin usko. 

Päivä kerrallaan

Uppp

Nostoa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos vaikka lakkaat kierimästä siinä paskassa ja huomaat, että vauvan ja lapsen kanssa voi tehdä ihan samoja asioita. Kapakkaan et voi mennä tai ampua pingispalloja reijästä olkkarin pöydällä, mut voit pakata lapsen mukaan, mennä ravintolaan, kylään, museoon, kauppaan..

Ei multa ole jäänyt mitään tärkeää tekemättä. Ehkä sulla on vaan asenteessa vikaa?

No kun ei voi. Ei voi edes mennä suihkuun ja meikata rauhassa, lasta on vahdittava koko ajan ja siivottava sotkuja, joita perässään tulee. Kylään jos menee, ei voi keskittyä keskustelemaan ollenkaan koska lasta on vahdittava ja viihdytettävä. Ehkä sulla on passiivinen lapsi, joka menee siinä sivussa kuin joku asuste. Ap

Tuo aika menee oji niin pian, ettet myöhemmin usko. 

Älä höpötä

Kestän hyvin, koska on vain yksi lapsi ja yhden lapsen vaiheet. Kahden vanhemman perheessä kumpikin saa omaa aikaakin.

Tosin olen huomannut sen, että miehelle tämä minun vapauteni lisääntyminen on hankalampi juttu. Lapsi on nyt kouluikäisenä aivan sujut sen kanssa, että äiti on välillä päivän tai kaksi poissa. Ei mitään ongelmaa. 

Mies ei ole varsinaisesti mustasukkainen, mutta ei jotenkaan ymmärrä minun tarvettani hengähdystauoille. Hän ei sellaisia kaipaa, vaan oma aika on hänelle harrastuksissa käymistä. 

Heikosti

Vierailija kirjoitti:

Minä kestin sen siten, että tiesin sen olevan väliaikaista. En tiedä, miten vammaisten lasten vanhempien päät kestävät, kun tietävät, että vastuu ja huolehtiminen eivät lopu koskaan.

Tämä

Aika rankkaa on

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos vaikka lakkaat kierimästä siinä paskassa ja huomaat, että vauvan ja lapsen kanssa voi tehdä ihan samoja asioita. Kapakkaan et voi mennä tai ampua pingispalloja reijästä olkkarin pöydällä, mut voit pakata lapsen mukaan, mennä ravintolaan, kylään, museoon, kauppaan..

Ei multa ole jäänyt mitään tärkeää tekemättä. Ehkä sulla on vaan asenteessa vikaa?

Minua ihmetyttää aina kuulla vanhempien vakuutteluja siitä, miten kaikki on vain asenteesta kiinni, eikä minkään tarvitse muuttua. En tiedä, minkälaista sinun arkesi oli ennen lasten hankkimista, mutta en minä ainakaan voisi tehdä lapsen kanssa likimainkaan kaikkia asioita, joita nykyisin teen.

Mitä ihmettä muka ei voi tehdä lapsen kanssa?

Ei voi lähteä juoksulenkille. Ei voi lähteä uimaan matkaa uimahalliin. Ei voi katsoa sellaisia elokuvia jotka kiinnostaa. Ei voi lukea sellaisia kirjoja jotka kiinnostaa. Kaikki tekeminen pitäisi modifioida sen lapsen mukaan, jolloin esim juoksulenkistä tulee hidas kävely.

Vierailija kirjoitti:

Minä kestin sen siten, että tiesin sen olevan väliaikaista. En tiedä, miten vammaisten lasten vanhempien päät kestävät, kun tietävät, että vastuu ja huolehtiminen eivät lopu koskaan.

Ihmiset,ovat erilaisia. Toiset pitävät eri asioista kuin toiset. Kyllähän jotkut koirat sitovat yhtä paljon, elleivät enemmänkin, silti monilla on koiria koko elämänsä ajan. Ei lapsiperhe-elämä ole pakollista. 

On ollut henkisesti rankkaa

Kuka sitä kestää?

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos vaikka lakkaat kierimästä siinä paskassa ja huomaat, että vauvan ja lapsen kanssa voi tehdä ihan samoja asioita. Kapakkaan et voi mennä tai ampua pingispalloja reijästä olkkarin pöydällä, mut voit pakata lapsen mukaan, mennä ravintolaan, kylään, museoon, kauppaan..

Ei multa ole jäänyt mitään tärkeää tekemättä. Ehkä sulla on vaan asenteessa vikaa?

Eri, mutta minä en voisi elää normaalia vapaa-aikaa lapsen kanssa, mitä elän nyt vapaasti lapsettomana. Näitä asioita esim tänään sunnuntaina olivat: 1) aamukahvin rauhassa nauttiminen ilman kiirettä, 2) kirjan lukeminen, 3) syöminen silloin kuin huvittaa ja mitä huvittaa, 4) hiljaisuudesta nauttiminen, 5) tv-sarjojen katsominen.

Minulle lapsettomuudessa parasta on hiljaisuus, se on minulle erittäin tärkeää. Hyvänä seuraajana tulee arjen kiireettömyys sekä se, että kukaan ei ole koko ajan vaatimassa huomiotani.

Kieri sinä vaan siinä omassa paskassasi ja jätä meidät lapsettomat rauhaan. :D

Vierailija kirjoitti:

Pikkulapsivaiheessa se kuuluu asiaan ja on luonnollista, mutta kun tuo 9-vuotiaskaan ei ole ottanut vielä yhtään etäisyyttä ja kiehnää kyljessä vaatimassa huomiota, alkaa vanne kiristyä pään ympärillä.

Jos lapsi käyttäytyy noin vielä tuossa iässä, niin kasvatus on mennyt pieleen. Lapsi on opetettu toimimaan noin. 

En voi kuin ihmetellä tätä porukkaa, jotka eivät halua terveellä tavalla vieroittua omista lapsistaan, jotta heistä kasvaisi itsenäisiä lapsia ja aikuisia. Jos paapoo 5-vuotiasta samalla tavalla kuin osastolta päässyttä vastasyntynyttä, ei voi odottaa että lapsi itsenäistyy normaalilla tavalla. 

Huonosti

Uppp

Vierailija kirjoitti:

Tuttuja tuntemuksia, ja tuo alkoi kunnolla helpottaa vasta, kun nuorimmainenkin oli kouluikäinen. En ole ikinä ymmärtänyt niitä ihmisiä, jotka väittävät, että lasten kanssa voi tehdä ihan hyvin kaikkea samaa kuin ennenkin. No ehkä voi, mutta se on ihan v--un rasittavaa.

Tämä!

Upp