Lue keskustelun säännöt.
Puolison positiivisuus ja "rakentavuus" Mitä ihmettä tämä on?
01.12.2016 |
Myönnetään en koskaan ole ollut mikään päivänsäde. Puoliso sen sijaan vaikuttaa olevan onnellisien tähtien alla syntynyt.
Puoliso ei myöskään hermostu helposti.
Suhteemme aikana sen sijaan itse olen kokoajan vihaisempi, väsyneempi ja negatiivisempi. Siksi olenkin alkanut kyseenalaistaimaan sen, kummalla meillä viiraa pahemmin päästä.
Puoliso ei puhu lähes tulkoon koskaan totta, mutta toisaalta puhe on niin kaukana todellisuudesta että sitä on vaikea pitää edes valehteluna.
Kaikki mitä hän sanoo ja tekee on päällystettynä järkevyydellä ja hyvillä aikeilla.
Itsellänikin on pitkä pinna, mutta suuttuessani puoliso saa sen näyttämään siltä, että suutun turhasta ja varoittamatta. Hänen mukaansa olen tunteideni vietävissä ja pahoinpitelen häntä henkisesti.
Kuitenkin kaikki se kumppanin postiivinen puhe, mukavuus ja iloisuus näyttäytyvät itselleni manipulointina ja verhottuna kritiikkinä.
Emme juuri koskaan keskustele, vaan puoliso pitää pitkää monologia esimerkiksi siitä, miten minun tulisi toimia ja kehittää itseäni. Ja tietenkin positiiviseen ja ratkaisukeskeiseen sävyyn. Ikävä kyllä, harvat puolison luettelemista asioista ovat sellaisia, jotka esimerkiksi kokisin ongelmiksi tai olisivat edes totta.
Monet piirteet suhteessamme viittavat joko siihen, että olen itse vaikeassa psykoosissa tai siihen, että kumppanillani on vaikea persoonallisuushäiriö tai muu mt-ongelma.
Onko kenelläkään kokemusta vastaavasta? Juuri sellainen positiivisuudelta näyttävä kritisointi ja myönteinen elämänasenne hämmentävät eniten, ei oikein tunnu sopivan kuvaan.
Kommentit (112)
Keskity omaan hiihtoon.
Oikeasti. Se on parasta mitä voit tehdä.
Funtsi itseäsi ja omia rajojasi, ja kommunikoi niistä selkeästi jos tarvetta ilmenee.
Oman puolison diagnosoiminen on sairasta, ja se ei yhtään paremmaksi muutu jos sinä alat samaan kuin mistä olet saanut itse kärsiä.
Ei ole niin tärkeätä mikä puolisoasi vaivaa tarkalleen. Oli mikä oli, täsmälääkettä ei ole, eikä muutosta tule välttämättä koskaan, ainakaan puolisoosi.
Ainoa johon voit todella vaikuttaa on sinä itse: se mitä sinä teet, se miten sinä kommunikoit rajoistasi, jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos sinussa on jotain hienoa, kateellinen ihminen jolla on huono itsetunto, yrittää sabotoida sen, ja estää sinua toteuttamasta sitä. Hän haluaa saada sinut omalle tasolleen, ettet ole missään parempi kuin hän.
Esimerkiksi, aloin harrastaa tanssia. Ex ei halunnut lähteä mukaan, joten menin yksin. Aloinkin olla siinä hyvä, ja minua pyydettiin esiintymäänkin. Jostain syystä alkoi löytyä kaikkea pakollista menoa aina sille yhdelle illalle viikossa kun piti olla tanssimassa, ja juuri minua aina tarvittiin välttämättä. Kun oli esiintyminen, mies ei "päässyt" koska sopi juuri sille kellonlyömälle asian joka hänen piti toimittaa. Sen olisi hyvin voinut tehdä tuntia myöhemminkin. Luulen että hän ei vaan jotenkin kestänyt että olin hyvä jossain jossa hän ei ollut. Olin niin nuori ja naiivi että tajusin asian vasta vuosien päästä.
Jos ajattelet, mitä miehesi tuhoaa "vahingossa" (ei myönnä edes itselleen että ei ehkä ollut ihan täysin vahinko) niin mihin ne liittyy? Ehkä juuri töihisi, joita hänellä ei ole? Ehkä harrastukseen jossa olet ilman häntä? Johonkin jota olet saanut ystävältä, sinulla ei saisi olla muuta ystäviä kuin hän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei ap, mahtaako puolisosi olla sellainen versioija? Eli tututkin tapahtumat kuulostavat vallan värikkäiltä hänen kertominaan, faktolla ei niin väliä, ne voi vaihtaa tarinaan paremmin sopiviin? Vaihtuuko versio aina seuran mukaan? Väittääkö kivenkovaan mustaa valkoiseksi, milteipä vasten suoria todisteita? Oletko sinä aina ja ikuisesti se kehitysprojektien kohde? Haluaako reipas puoliso, että olet kiitollinen, kun hän osoittaa näitä kehityskohteita sinussa jatkuvasti ja kannustaa sinua iloisena muuttumaan? Saako koskaan, edes hrvoin, käsitämättömiä raivareita, joiden jälkeen on kuin mitään ei olisi tapahtunut? Onko se tavaroiden hajottaminen jollain kummallisella logiikalla johdonmukaista? Ovatko ne asiat, joista haluaa kiitollisuudenosoituksia joskus aika kummallisia?
Aika paljon näin! Puolisolla ei ole ystäviä, ja vaikea sanoa millaisia tarinoita perheensä kuulee. Mitä olen joskus esimerkiksi puhelinkeskusteluja kuullut, niin harvoin niissäkään on paljoakaan totuutta, kuulostaa kyllä järkevämmältä ja loogisemmalta kuin itseni kanssa.
Raivareita en muista kuin kaksi, mutta eivät olleet väkivaltaisia tms. Saattoi ainakin toisen jälkeen kuitata asian sillä, että "meni vähän yli".Mutta muuten todella osuva kuvaus!
APMistä tuossa on kyse?
Olen yritänyt hakea tietoa netistä, mutta mikään ei ole tuntunut niin sopivalta kuin yllä oleva kuvaus. Juurikin siksi, että on vaikea osoittaa puolison käytöksessä tahattomuutta saati tahallisuutta. Yleensäkkin ihmisestä on jotenkin ristiriitainen kuva, kun ei pysty sanomaan uskooko itse juttuihinsa.
Myös se, että ei varsinaisesti puhu pahaa kenestäkään (puhuu ylipäätään harvoin muista) tms.
ApOkei, olen aika paljon ehtinyt pähkäillä asioita ja käynyt itse terapiassa jo pari vuotta. Kuvailin siis miestäni. Olen maallikko, enkä onnistunut saamaan miestä terapiaan, mutta olen saartanut ongelmaa siten, että katson pohjalla olevan piirteinä erityisherkkyyttä, huonosti tukevan kasvatuksen aiheuttamaa epävarmuutta ja lapsen ja vanhempien roolien hämärtymistä, läheisriippuvuuden piirteitä, piirteitä persoonallisuushäiröistä, lähinnä B-ryhmän, siis eniten epävakaan ja (introvertin) narsistin piirteitä, myös hieman jotain pakko-oireisuuteen viittaavaa. Nämä kaikki ovat sellaisia, jotka hyvin voivat esiintyä samalla henkilöllä. Voisit googletella näistä, jos jokin osuisi kohdilleen ja tuntuisi selittävän. -sama
Narsismi osuu osittain hyvin. Hankalaksi tekee juuri se, että on vaikea osoittaa miehen tekoja tahalliseksi manipuloinniksi. Samoin kuin väkivaltaisuus ja muista pahan puhuminen tai kadehtiminen näyttää puuttuvan.
Sen puolesta puhuu taas monikin asia.
Pitää varmaan selvittää ihan itseni takia. Jos tilanne ei parane, hukkaan taas väistämättä vuosia lisää turhan toivon takia.Ei sen tarvitse olla tiedostettua ja tahallisen manipuloivaa ollakseen hyvin satuttavaa ja hajottavaa. Kaikki eivät myöskään ole koskaan fyysisesti väkivaltaisia. Jotkut dramaattiset (epävakaa/narsisti) ovat myös niin toimintakykyisiä, että sitä purkauksellista ja hallitsematonta käytöstä on aika vähän, mutta pinnan alla on padottua raivoa ja vääristynyttä ajattelua. Meillä on kyllä tuota kadehtimista ihan avoimestikin ja, jos ei pahan puhumista, niin syyttelyä jä väheksyntää muita ihmisiä kohtaan. Se, kun jutuissa ei näytä olevan tolkkua, mutta tahallisuutta ei pysty mitenkään sieltä kaivamaan, siinä voi olla osansa lohkomisella. Ikävä käytös ja muut ikävät asiat, naps, "unohdetaan", eikä sitä voi sitten käsitellä, samoin ilmeiset motiivit häviävät jonnekin ja korvautuvat monimutkaisilla ja epätodennäköisillä. Kaikki kuulostaa niin hyvältä. Persoona on jotenkin osissa, dissosioitu. Se on varmaan vähän joku automaatio se todellisuuden parantelu, vähän niinkuin torakalla on takapäässä ylimääräiset aivot, jotka pistävät juoksemaan.
Tuo väheksyntä saattaa ehkä näkyä hieman, siinä muodossa että kuvittelee lähes kaikkien elävän itseään huonommin. Tähän liittyy myös voimakasta kaksinaismoralismia.
Yleensä väheksyntä kohdistuu kuitenkin ainoastaan minuun.
ApMeilläkin eletään paremmin ja moraalisemmin kuin muilla. Jos huomautan jostain ikävästä käytöksestä, mies heittäytyy tyhmäksi, ei myönnä mitään, eikä tunnista mitään itsessään, saattaa kuitenkin vaivihkaa kursia käytöstään. Jos tunnistaa ihan samanlaista touhua jossain muussa ihmisessä, ja on mielestään hyvä ihmistuntija, niin sitten tulee aivan täydellinen kuvaus siitä omasta käytöksestä. Minuakin syyttelee sellaisista asioista, joita tekee itse. Oikeastaan tekee tätä niin paljon, että välillä, kun tulee joku syytös, ajattelen ensiksi, että tekeekö se tätä itse. Kerran kun syytteli, että onko minulla joku toinen, nielaisin ja ajattelin, että nytkö se jo pettääkin, mutta tuskin sentään.
Toi mistä mainitsit toisessa viestissä, että puoliso löytelee uusia ominaisuuksia sinusta - olin itse aluksi todella vaikuttunut tästä piirteestä. Vähän niinkuin sellainen lapsi, jonka korvasta joku hassu tuttava "löytää" kolikon. Luulin, että ne ominaisuudet olivat siellä oikeasti. Aluksi sieltä tietenkin oli löytyvinään kaikenlaisia imartelevia piirteitä, sitten tukuittain vikoja.
Juuri näin. Mies pitää itseään hyvinkin tarkkanäköisenä ihmistuntijana, mutta toisaalta ei tunnu näkevän minkäänlaisia inhimillisiä syitä tai motiiveja muiden käytöksessä. Ja miksi näkisikään, kun niille harvoille henkilöille jotka mieheni tietää edes ulkonäöltä on hän keksinyt täysin kuvitteellisen ja huonomman elämän.
Harmittelee usein sitä, etteivät muut ole niin "tietoisia".
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei ap, mahtaako puolisosi olla sellainen versioija? Eli tututkin tapahtumat kuulostavat vallan värikkäiltä hänen kertominaan, faktolla ei niin väliä, ne voi vaihtaa tarinaan paremmin sopiviin? Vaihtuuko versio aina seuran mukaan? Väittääkö kivenkovaan mustaa valkoiseksi, milteipä vasten suoria todisteita? Oletko sinä aina ja ikuisesti se kehitysprojektien kohde? Haluaako reipas puoliso, että olet kiitollinen, kun hän osoittaa näitä kehityskohteita sinussa jatkuvasti ja kannustaa sinua iloisena muuttumaan? Saako koskaan, edes hrvoin, käsitämättömiä raivareita, joiden jälkeen on kuin mitään ei olisi tapahtunut? Onko se tavaroiden hajottaminen jollain kummallisella logiikalla johdonmukaista? Ovatko ne asiat, joista haluaa kiitollisuudenosoituksia joskus aika kummallisia?
Aika paljon näin! Puolisolla ei ole ystäviä, ja vaikea sanoa millaisia tarinoita perheensä kuulee. Mitä olen joskus esimerkiksi puhelinkeskusteluja kuullut, niin harvoin niissäkään on paljoakaan totuutta, kuulostaa kyllä järkevämmältä ja loogisemmalta kuin itseni kanssa.
Raivareita en muista kuin kaksi, mutta eivät olleet väkivaltaisia tms. Saattoi ainakin toisen jälkeen kuitata asian sillä, että "meni vähän yli".Mutta muuten todella osuva kuvaus!
APMistä tuossa on kyse?
Olen yritänyt hakea tietoa netistä, mutta mikään ei ole tuntunut niin sopivalta kuin yllä oleva kuvaus. Juurikin siksi, että on vaikea osoittaa puolison käytöksessä tahattomuutta saati tahallisuutta. Yleensäkkin ihmisestä on jotenkin ristiriitainen kuva, kun ei pysty sanomaan uskooko itse juttuihinsa.
Myös se, että ei varsinaisesti puhu pahaa kenestäkään (puhuu ylipäätään harvoin muista) tms.
ApOkei, olen aika paljon ehtinyt pähkäillä asioita ja käynyt itse terapiassa jo pari vuotta. Kuvailin siis miestäni. Olen maallikko, enkä onnistunut saamaan miestä terapiaan, mutta olen saartanut ongelmaa siten, että katson pohjalla olevan piirteinä erityisherkkyyttä, huonosti tukevan kasvatuksen aiheuttamaa epävarmuutta ja lapsen ja vanhempien roolien hämärtymistä, läheisriippuvuuden piirteitä, piirteitä persoonallisuushäiröistä, lähinnä B-ryhmän, siis eniten epävakaan ja (introvertin) narsistin piirteitä, myös hieman jotain pakko-oireisuuteen viittaavaa. Nämä kaikki ovat sellaisia, jotka hyvin voivat esiintyä samalla henkilöllä. Voisit googletella näistä, jos jokin osuisi kohdilleen ja tuntuisi selittävän. -sama
Narsismi osuu osittain hyvin. Hankalaksi tekee juuri se, että on vaikea osoittaa miehen tekoja tahalliseksi manipuloinniksi. Samoin kuin väkivaltaisuus ja muista pahan puhuminen tai kadehtiminen näyttää puuttuvan.
Sen puolesta puhuu taas monikin asia.
Pitää varmaan selvittää ihan itseni takia. Jos tilanne ei parane, hukkaan taas väistämättä vuosia lisää turhan toivon takia.Kateus ei ole aina niin ilmeistä, eikä pahan puhuminen. "Olihan se heidän uusi talo varmaan maksanut paljon, mutta en minä haluaisi asua jossain noin mauttomassa" kateutta, piikittelyä, takana puhumista. "Leila käy kyllä ahkerasti jumpissa ja pitää itsendä niin hoikkana.. harmi vaan että lapset syö aina eineksiä ja mies joutuu laittamaan heidät nukkumaan." Kateellinen ihminen ei myönnä kateutta edes itselleen, vaan selittelee itselleen, miten ei missään nimessä haluaisi tuollaista.
Hmm. Mies suuttuu, jos erehdyn vaikka töiden jälkeen sanomaan jotakin negatiivista työkaverista tai päivästä yleensä.
Tuollaisia kommentteja ei kyllä tule oikein mieleen, joka voi johtua ihan siitä että lisäkseni ainoa miehen kontaktit ovat omaan perheeseensä, joista hänellä on erittäin ihannoiva ja romanttinen kuva.
Hetkinen, oikeastaan oma perheeni on kyllä toukan arvostelun alla! Siitä huolimatta että mies ei ole suostunut näitä näkemään kuin pari keraa suhteemme aikana. Itse kyllä olettaa että tapaan hänen perhettään usein (välillä on tullut tunne, että yrittää korvata perheeni omallaan).
Vierailija kirjoitti:
Keskity omaan hiihtoon.
Oikeasti. Se on parasta mitä voit tehdä.
Funtsi itseäsi ja omia rajojasi, ja kommunikoi niistä selkeästi jos tarvetta ilmenee.
Oman puolison diagnosoiminen on sairasta, ja se ei yhtään paremmaksi muutu jos sinä alat samaan kuin mistä olet saanut itse kärsiä.
Ei ole niin tärkeätä mikä puolisoasi vaivaa tarkalleen. Oli mikä oli, täsmälääkettä ei ole, eikä muutosta tule välttämättä koskaan, ainakaan puolisoosi.
Ainoa johon voit todella vaikuttaa on sinä itse: se mitä sinä teet, se miten sinä kommunikoit rajoistasi, jne.
Puolison diagnosoiminen ei välttämättä ole tervettä, mutta aika terapeuttista se on ollut, samoin kuin tämä keskustelu. Pää tuntuu jotenkin selvemmältä.
Oma kommunikointi ei selvästikkään enää riitä, ei taida olla enää paljoa vaihtoehtoja jäljellä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos sinussa on jotain hienoa, kateellinen ihminen jolla on huono itsetunto, yrittää sabotoida sen, ja estää sinua toteuttamasta sitä. Hän haluaa saada sinut omalle tasolleen, ettet ole missään parempi kuin hän.
Esimerkiksi, aloin harrastaa tanssia. Ex ei halunnut lähteä mukaan, joten menin yksin. Aloinkin olla siinä hyvä, ja minua pyydettiin esiintymäänkin. Jostain syystä alkoi löytyä kaikkea pakollista menoa aina sille yhdelle illalle viikossa kun piti olla tanssimassa, ja juuri minua aina tarvittiin välttämättä. Kun oli esiintyminen, mies ei "päässyt" koska sopi juuri sille kellonlyömälle asian joka hänen piti toimittaa. Sen olisi hyvin voinut tehdä tuntia myöhemminkin. Luulen että hän ei vaan jotenkin kestänyt että olin hyvä jossain jossa hän ei ollut. Olin niin nuori ja naiivi että tajusin asian vasta vuosien päästä.
Jos ajattelet, mitä miehesi tuhoaa "vahingossa" (ei myönnä edes itselleen että ei ehkä ollut ihan täysin vahinko) niin mihin ne liittyy? Ehkä juuri töihisi, joita hänellä ei ole? Ehkä harrastukseen jossa olet ilman häntä? Johonkin jota olet saanut ystävältä, sinulla ei saisi olla muuta ystäviä kuin hän?
Huomasin melko varhaisessa vaiheessa, että energiamme eivät jotenkin menneet yksiin.
Aina kun koin jotakin positiivista tai etenin jonnekkin, puoliso tuntui voivan huonommin. Kun omat voimat alkoivat ehtymään puoliso alkoi voimaan selvästi paremmin. Kyllä, tunsin syyllisyyttä hieman pärjäämisestäni, koska puoliso koki olevansa jotenkin rajoitettu (ilman "todellista"syytä). Ja jotenkin ymmärsin pinnan alla olevan katkeruuden ja kateuden, mutta oikeastaan nyt tämän keskustelun myötä tajusin tuon kuvion ihan toisella tavalla.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Valehtelu ei varmaankaan ole oikea termi. En tiedä mitä se on. Kertoo esimerkiksi lapsuudestaan tarinoita, joista välttämättä mikään osa ei ole totta tai totuutta on hyvin vähän. Sellaisia absurdeja kummallisia asioita, keksittynä esimerkkinä voisi vaikka kertoa että oli lapsuuden kaverinsa kanssa uimassa kauniina kesäpäivänä. Paikalle lennähti yllättäen siivellinen karhu, joka kantoi lapset rantaan. Sen jälkeen puoliso on pelännyt vettä, mutta tuntenut pakkomielteistä seksuualista kiinnostusta pehmoleluihin.
Samoin yhteiset reissumme näyttävät puolison silmissä paljon todellisuutta paremmilta.
Siis mitä ihmettä. Vetääkö tää sun puoliso jotain kamaa, kannabista, sieniä? Yrittääkö se olla hauska tuollaisilla jutuilla? Ihme söpöilevää puutaheinää. Mihin hän pyrkii tällaisia juttuja satuilemalla? Miten yleensä itse reagoit, kun hän satuilee?
🇺🇦🇮🇱
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suosittelisin eroa. Mies vaikuttaa oudolta. Jotenkin saa sen käsityksen, että hänellä on tarve olla korvaamaton. Sinä "hulluna" tarvitset hänen ohjausta. Hän näyttää sunnuntaipuolta kaikille ja häntä pidetään hienona miehenä. Hän ei myöskään voi hyväksyä sitä, että sinä olet perheen elättäjä, koska hän on se jota tarvitaan.
Jos eroat, hän valehdellee muille sinun olevan sairas ja yrittää saada sinua takaisin hurmaamalla ja lirkuttelulla.
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valehtelu ei varmaankaan ole oikea termi. En tiedä mitä se on. Kertoo esimerkiksi lapsuudestaan tarinoita, joista välttämättä mikään osa ei ole totta tai totuutta on hyvin vähän. Sellaisia absurdeja kummallisia asioita, keksittynä esimerkkinä voisi vaikka kertoa että oli lapsuuden kaverinsa kanssa uimassa kauniina kesäpäivänä. Paikalle lennähti yllättäen siivellinen karhu, joka kantoi lapset rantaan. Sen jälkeen puoliso on pelännyt vettä, mutta tuntenut pakkomielteistä seksuualista kiinnostusta pehmoleluihin.
Samoin yhteiset reissumme näyttävät puolison silmissä paljon todellisuutta paremmilta.Siis mitä ihmettä. Vetääkö tää sun puoliso jotain kamaa, kannabista, sieniä? Yrittääkö se olla hauska tuollaisilla jutuilla? Ihme söpöilevää puutaheinää. Mihin hän pyrkii tällaisia juttuja satuilemalla? Miten yleensä itse reagoit, kun hän satuilee?
Ei käytä päihteitä. Suhteemme alku oli outoa aikaa ja oikeastaan pidin noista tarinoista, ajattelin silloin että ne olivat tapa viihdyttää ja keventää tunnelmaa. Monet olivat myös erittäin luovia ja hauskoja.
En enää suhtaudu noihin oikein mitenkään, toisinaan ne viihdyttävät edelleen, toisinaan suututtavat (jos olen vaikka ensin avautunut jostakin itselleni vaikeasta asiasta), mutta joo, siltikin nielen kiukkuni ja annan olla.
Ehkä se on myöskin miehen tapa vältellä itselleen vaikeita aiheita.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sinussa on jotain hienoa, kateellinen ihminen jolla on huono itsetunto, yrittää sabotoida sen, ja estää sinua toteuttamasta sitä. Hän haluaa saada sinut omalle tasolleen, ettet ole missään parempi kuin hän.
Esimerkiksi, aloin harrastaa tanssia. Ex ei halunnut lähteä mukaan, joten menin yksin. Aloinkin olla siinä hyvä, ja minua pyydettiin esiintymäänkin. Jostain syystä alkoi löytyä kaikkea pakollista menoa aina sille yhdelle illalle viikossa kun piti olla tanssimassa, ja juuri minua aina tarvittiin välttämättä. Kun oli esiintyminen, mies ei "päässyt" koska sopi juuri sille kellonlyömälle asian joka hänen piti toimittaa. Sen olisi hyvin voinut tehdä tuntia myöhemminkin. Luulen että hän ei vaan jotenkin kestänyt että olin hyvä jossain jossa hän ei ollut. Olin niin nuori ja naiivi että tajusin asian vasta vuosien päästä.
Jos ajattelet, mitä miehesi tuhoaa "vahingossa" (ei myönnä edes itselleen että ei ehkä ollut ihan täysin vahinko) niin mihin ne liittyy? Ehkä juuri töihisi, joita hänellä ei ole? Ehkä harrastukseen jossa olet ilman häntä? Johonkin jota olet saanut ystävältä, sinulla ei saisi olla muuta ystäviä kuin hän?Huomasin melko varhaisessa vaiheessa, että energiamme eivät jotenkin menneet yksiin.
Aina kun koin jotakin positiivista tai etenin jonnekkin, puoliso tuntui voivan huonommin. Kun omat voimat alkoivat ehtymään puoliso alkoi voimaan selvästi paremmin. Kyllä, tunsin syyllisyyttä hieman pärjäämisestäni, koska puoliso koki olevansa jotenkin rajoitettu (ilman "todellista"syytä). Ja jotenkin ymmärsin pinnan alla olevan katkeruuden ja kateuden, mutta oikeastaan nyt tämän keskustelun myötä tajusin tuon kuvion ihan toisella tavalla.Ap
Munchhausenin syndrooma...
Vierailija kirjoitti:
Suosittelisin eroa. Mies vaikuttaa oudolta. Jotenkin saa sen käsityksen, että hänellä on tarve olla korvaamaton. Sinä "hulluna" tarvitset hänen ohjausta. Hän näyttää sunnuntaipuolta kaikille ja häntä pidetään hienona miehenä. Hän ei myöskään voi hyväksyä sitä, että sinä olet perheen elättäjä, koska hän on se jota tarvitaan.
Jos eroat, hän valehdellee muille sinun olevan sairas ja yrittää saada sinua takaisin hurmaamalla ja lirkuttelulla.
Korvaamattomuus on kyllä myös yksi avainsana. Mies on kertonut etten voi jättää koska tarvitsen häntä milloin mihinkin.
Kertoo myös nykyään paljon kuvitteellisia tarinoita siitä mihin päädyn ja millaisten luusereiden kanssa, tarinat ovat aika ikävän sävyisiä, mutta luovia kaikessa karmeudessaan. En sitten tiedä, olettaako minun uskovan näihin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sekopäitä olette molemmat, ihan rakkaudella sanon, en haukkuen. Sinä sen takia, että olet uskonut noita juttuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sinussa on jotain hienoa, kateellinen ihminen jolla on huono itsetunto, yrittää sabotoida sen, ja estää sinua toteuttamasta sitä. Hän haluaa saada sinut omalle tasolleen, ettet ole missään parempi kuin hän.
Esimerkiksi, aloin harrastaa tanssia. Ex ei halunnut lähteä mukaan, joten menin yksin. Aloinkin olla siinä hyvä, ja minua pyydettiin esiintymäänkin. Jostain syystä alkoi löytyä kaikkea pakollista menoa aina sille yhdelle illalle viikossa kun piti olla tanssimassa, ja juuri minua aina tarvittiin välttämättä. Kun oli esiintyminen, mies ei "päässyt" koska sopi juuri sille kellonlyömälle asian joka hänen piti toimittaa. Sen olisi hyvin voinut tehdä tuntia myöhemminkin. Luulen että hän ei vaan jotenkin kestänyt että olin hyvä jossain jossa hän ei ollut. Olin niin nuori ja naiivi että tajusin asian vasta vuosien päästä.
Jos ajattelet, mitä miehesi tuhoaa "vahingossa" (ei myönnä edes itselleen että ei ehkä ollut ihan täysin vahinko) niin mihin ne liittyy? Ehkä juuri töihisi, joita hänellä ei ole? Ehkä harrastukseen jossa olet ilman häntä? Johonkin jota olet saanut ystävältä, sinulla ei saisi olla muuta ystäviä kuin hän?Huomasin melko varhaisessa vaiheessa, että energiamme eivät jotenkin menneet yksiin.
Aina kun koin jotakin positiivista tai etenin jonnekkin, puoliso tuntui voivan huonommin. Kun omat voimat alkoivat ehtymään puoliso alkoi voimaan selvästi paremmin. Kyllä, tunsin syyllisyyttä hieman pärjäämisestäni, koska puoliso koki olevansa jotenkin rajoitettu (ilman "todellista"syytä). Ja jotenkin ymmärsin pinnan alla olevan katkeruuden ja kateuden, mutta oikeastaan nyt tämän keskustelun myötä tajusin tuon kuvion ihan toisella tavalla.Ap
Munchhausenin syndrooma...
Ganserin oireyhtymä pikemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huh huh, ain oppii uutta... että tällaistakin voi olla? Jos ap et vielä ole sekaisin niin tuskin menee kauan. Mies on vaikeasti mielenterveysongelmainen, ja erittäin pelottava. Koska se alkaa fantasioida jotain kuolemajuttuja ja miten sulle sitten käy. Itse en uskaltaisi jäädä tuon kanssa hetkeksikään kahdestaan.
Vierailija kirjoitti:
Sekopäitä olette molemmat, ihan rakkaudella sanon, en haukkuen. Sinä sen takia, että olet uskonut noita juttuja.
Samaa mieltä. Olet varmaan ollut ihan täysipäinen, mutta mies on kyllä onnistunut sekoittamaan pääsi, kun edes suostut jäämään tuollaisen tuhoavan persoonan lähelle. Joka lauseessa sanot ensin mitä vahingoittavaa hän on sinulle tehnyt, ja siten äkkiä lisäät että hänellä on syynsä ja ymmärrät häntä... hei, nyt voit sanoa ihan kuin asia on. Kaveri on tuhoisa sinulle ja tekee sinulle pahaa, vaikka ei tekisikään sitä harkiten ja tieten vaan vaistomaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei ap, mahtaako puolisosi olla sellainen versioija? Eli tututkin tapahtumat kuulostavat vallan värikkäiltä hänen kertominaan, faktolla ei niin väliä, ne voi vaihtaa tarinaan paremmin sopiviin? Vaihtuuko versio aina seuran mukaan? Väittääkö kivenkovaan mustaa valkoiseksi, milteipä vasten suoria todisteita? Oletko sinä aina ja ikuisesti se kehitysprojektien kohde? Haluaako reipas puoliso, että olet kiitollinen, kun hän osoittaa näitä kehityskohteita sinussa jatkuvasti ja kannustaa sinua iloisena muuttumaan? Saako koskaan, edes hrvoin, käsitämättömiä raivareita, joiden jälkeen on kuin mitään ei olisi tapahtunut? Onko se tavaroiden hajottaminen jollain kummallisella logiikalla johdonmukaista? Ovatko ne asiat, joista haluaa kiitollisuudenosoituksia joskus aika kummallisia?
Aika paljon näin! Puolisolla ei ole ystäviä, ja vaikea sanoa millaisia tarinoita perheensä kuulee. Mitä olen joskus esimerkiksi puhelinkeskusteluja kuullut, niin harvoin niissäkään on paljoakaan totuutta, kuulostaa kyllä järkevämmältä ja loogisemmalta kuin itseni kanssa.
Raivareita en muista kuin kaksi, mutta eivät olleet väkivaltaisia tms. Saattoi ainakin toisen jälkeen kuitata asian sillä, että "meni vähän yli".Mutta muuten todella osuva kuvaus!
APMistä tuossa on kyse?
Olen yritänyt hakea tietoa netistä, mutta mikään ei ole tuntunut niin sopivalta kuin yllä oleva kuvaus. Juurikin siksi, että on vaikea osoittaa puolison käytöksessä tahattomuutta saati tahallisuutta. Yleensäkkin ihmisestä on jotenkin ristiriitainen kuva, kun ei pysty sanomaan uskooko itse juttuihinsa.
Myös se, että ei varsinaisesti puhu pahaa kenestäkään (puhuu ylipäätään harvoin muista) tms.
ApOkei, olen aika paljon ehtinyt pähkäillä asioita ja käynyt itse terapiassa jo pari vuotta. Kuvailin siis miestäni. Olen maallikko, enkä onnistunut saamaan miestä terapiaan, mutta olen saartanut ongelmaa siten, että katson pohjalla olevan piirteinä erityisherkkyyttä, huonosti tukevan kasvatuksen aiheuttamaa epävarmuutta ja lapsen ja vanhempien roolien hämärtymistä, läheisriippuvuuden piirteitä, piirteitä persoonallisuushäiröistä, lähinnä B-ryhmän, siis eniten epävakaan ja (introvertin) narsistin piirteitä, myös hieman jotain pakko-oireisuuteen viittaavaa. Nämä kaikki ovat sellaisia, jotka hyvin voivat esiintyä samalla henkilöllä. Voisit googletella näistä, jos jokin osuisi kohdilleen ja tuntuisi selittävän. -sama
Narsismi osuu osittain hyvin. Hankalaksi tekee juuri se, että on vaikea osoittaa miehen tekoja tahalliseksi manipuloinniksi. Samoin kuin väkivaltaisuus ja muista pahan puhuminen tai kadehtiminen näyttää puuttuvan.
Sen puolesta puhuu taas monikin asia.
Pitää varmaan selvittää ihan itseni takia. Jos tilanne ei parane, hukkaan taas väistämättä vuosia lisää turhan toivon takia.Kateus ei ole aina niin ilmeistä, eikä pahan puhuminen. "Olihan se heidän uusi talo varmaan maksanut paljon, mutta en minä haluaisi asua jossain noin mauttomassa" kateutta, piikittelyä, takana puhumista. "Leila käy kyllä ahkerasti jumpissa ja pitää itsendä niin hoikkana.. harmi vaan että lapset syö aina eineksiä ja mies joutuu laittamaan heidät nukkumaan." Kateellinen ihminen ei myönnä kateutta edes itselleen, vaan selittelee itselleen, miten ei missään nimessä haluaisi tuollaista.
Hmm. Mies suuttuu, jos erehdyn vaikka töiden jälkeen sanomaan jotakin negatiivista työkaverista tai päivästä yleensä.
Tuollaisia kommentteja ei kyllä tule oikein mieleen, joka voi johtua ihan siitä että lisäkseni ainoa miehen kontaktit ovat omaan perheeseensä, joista hänellä on erittäin ihannoiva ja romanttinen kuva.
Hetkinen, oikeastaan oma perheeni on kyllä toukan arvostelun alla! Siitä huolimatta että mies ei ole suostunut näitä näkemään kuin pari keraa suhteemme aikana. Itse kyllä olettaa että tapaan hänen perhettään usein (välillä on tullut tunne, että yrittää korvata perheeni omallaan).
Just näin. Sinun perheesi on sinun puolella, ja olet heille olemassa ihan omana itsenäsi. Miehesi perheelle olet vain miehen jatke. Jos erkaantuisit omasta perheestäsi ja ystävistäsi, ja viettäisit kaiken aikaa vain miehen suvun kanssa, olisit heikoilla ja yksin ja vailla apua eron tullen, joten et uskaltaisi erota vaikka mies kohtelisi sinua miten. Hänellä olisi sinuun valta koska hän hallitsisi sinun koko sosiaalista maailmaa, ja olisit hänen hyvästä tahdosta riippuvainen.
Veikkaan että perheesi on hänen seurassaan varautunut ja pidättyvä, ja olet joskus ajatellut että he eivät pidä miehestäsi. Veikkaan että miehesi selittää asian sillä, että he ovat hänelle töykeitä tms. Ja että hän ei jakaisi olla sellaisten ihmisten kanssa pariatuntia kauempaa. Veikkaan että juhlissa et voi seurustella sukusi kanssa ilman miestä vaan teidän täytyy olla koko ajan yhdessä, ja lähdette aina niin pian kuin mahdollista kun muut jäävät seurustelemaan.
Ihan vaan veikkaus. Minun kohdalla kävi niin, että lähdin lopulta kun mies nukkui, ajoin äidin luo ja sanoin että en mene takaisin. Äiti ei hetkeäkään sanonut että pitää vielä yrittää, ja hän on sentään vanhan kansan ihminen, joka oli naimisissa 40 vuotta ennen kuin jäi leskeksi. Sen sijaan hän totesi ykskantaan, että huonossa suhteessa ei pidä olla, ja että voin asua hänen luona niin kauan kuin tarvitsee. Koko perhe oli helpottunut että tuskainen liitto oli ohi, ja antoi kaiken tuen ja lainasi rahaa.
Sinä voit lähteä. Huonossa liitossa ei pidä olla. Voit lähteä vaikka jo tänä yönä.
Vierailija kirjoitti:
Huh huh, ain oppii uutta... että tällaistakin voi olla? Jos ap et vielä ole sekaisin niin tuskin menee kauan. Mies on vaikeasti mielenterveysongelmainen, ja erittäin pelottava. Koska se alkaa fantasioida jotain kuolemajuttuja ja miten sulle sitten käy. Itse en uskaltaisi jäädä tuon kanssa hetkeksikään kahdestaan.
Tämä on ollut itsellenikin aivan uusi tilanne!
Minulla on ollut aiemmin vain pari lyhyttä suhdetta, joissa toisessa oli fyysistä väkivaltaa ja toinen ei toiminut muuten. Näistä suhteista oli myös helppo luopua, ainakin henkisesti ilman elättelyä mistään paremmasta.
Tässä suhteessa ei ole ollut kovinkaan paljoa mitään konkreettista tarttumapintaa tai selviä varoitusmerkkejä, kuten fyysinen väkivalta, pettäminen, riippuvuus tai edes huutoa.
Joten tässä sitä ollaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh huh, ain oppii uutta... että tällaistakin voi olla? Jos ap et vielä ole sekaisin niin tuskin menee kauan. Mies on vaikeasti mielenterveysongelmainen, ja erittäin pelottava. Koska se alkaa fantasioida jotain kuolemajuttuja ja miten sulle sitten käy. Itse en uskaltaisi jäädä tuon kanssa hetkeksikään kahdestaan.
Tämä on ollut itsellenikin aivan uusi tilanne!
Minulla on ollut aiemmin vain pari lyhyttä suhdetta, joissa toisessa oli fyysistä väkivaltaa ja toinen ei toiminut muuten. Näistä suhteista oli myös helppo luopua, ainakin henkisesti ilman elättelyä mistään paremmasta.
Tässä suhteessa ei ole ollut kovinkaan paljoa mitään konkreettista tarttumapintaa tai selviä varoitusmerkkejä, kuten fyysinen väkivalta, pettäminen, riippuvuus tai edes huutoa.
Joten tässä sitä ollaan.
Ap
Ihmisen jolla on huono itsetunto, tarvitsee tehdä jotain tunteakseen olevansa vallassa ja tärkeä. Ehkä hän tunnistaa puolison joka on altis hienovaraiselle manipuloinnille ja kontrollille. Ei tieten mutta kuitenkin. Kiltti, myötäilevä, hyväntahtoinen, ihminen joka haluaa ajatella muista hyvää on ihan liian helppo manipuloitava. Joku tekee sen nyrkein ja huutamalla, joku toinen esittämällä marttyyria ja sekoittamalla pään.
Ehkä me vain vedämme puoleemme paskiaisia.
Katopa henkisen väkivallan määritelmä, niin voit muuttaa mielesi siitä etteikö teidän suhteessa olisi väkivaltaa sinua kohtaan. Toisen saaminen uskomaan että on mielenvikainen on ihan sieltä pahimmasta päästä henkistä väkivaltaa.
Kateus ei ole aina niin ilmeistä, eikä pahan puhuminen. "Olihan se heidän uusi talo varmaan maksanut paljon, mutta en minä haluaisi asua jossain noin mauttomassa" kateutta, piikittelyä, takana puhumista. "Leila käy kyllä ahkerasti jumpissa ja pitää itsendä niin hoikkana.. harmi vaan että lapset syö aina eineksiä ja mies joutuu laittamaan heidät nukkumaan." Kateellinen ihminen ei myönnä kateutta edes itselleen, vaan selittelee itselleen, miten ei missään nimessä haluaisi tuollaista.