Lue keskustelun säännöt.
Puolison positiivisuus ja "rakentavuus" Mitä ihmettä tämä on?
01.12.2016 |
Myönnetään en koskaan ole ollut mikään päivänsäde. Puoliso sen sijaan vaikuttaa olevan onnellisien tähtien alla syntynyt.
Puoliso ei myöskään hermostu helposti.
Suhteemme aikana sen sijaan itse olen kokoajan vihaisempi, väsyneempi ja negatiivisempi. Siksi olenkin alkanut kyseenalaistaimaan sen, kummalla meillä viiraa pahemmin päästä.
Puoliso ei puhu lähes tulkoon koskaan totta, mutta toisaalta puhe on niin kaukana todellisuudesta että sitä on vaikea pitää edes valehteluna.
Kaikki mitä hän sanoo ja tekee on päällystettynä järkevyydellä ja hyvillä aikeilla.
Itsellänikin on pitkä pinna, mutta suuttuessani puoliso saa sen näyttämään siltä, että suutun turhasta ja varoittamatta. Hänen mukaansa olen tunteideni vietävissä ja pahoinpitelen häntä henkisesti.
Kuitenkin kaikki se kumppanin postiivinen puhe, mukavuus ja iloisuus näyttäytyvät itselleni manipulointina ja verhottuna kritiikkinä.
Emme juuri koskaan keskustele, vaan puoliso pitää pitkää monologia esimerkiksi siitä, miten minun tulisi toimia ja kehittää itseäni. Ja tietenkin positiiviseen ja ratkaisukeskeiseen sävyyn. Ikävä kyllä, harvat puolison luettelemista asioista ovat sellaisia, jotka esimerkiksi kokisin ongelmiksi tai olisivat edes totta.
Monet piirteet suhteessamme viittavat joko siihen, että olen itse vaikeassa psykoosissa tai siihen, että kumppanillani on vaikea persoonallisuushäiriö tai muu mt-ongelma.
Onko kenelläkään kokemusta vastaavasta? Juuri sellainen positiivisuudelta näyttävä kritisointi ja myönteinen elämänasenne hämmentävät eniten, ei oikein tunnu sopivan kuvaan.
Kommentit (112)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katopa henkisen väkivallan määritelmä, niin voit muuttaa mielesi siitä etteikö teidän suhteessa olisi väkivaltaa sinua kohtaan. Toisen saaminen uskomaan että on mielenvikainen on ihan sieltä pahimmasta päästä henkistä väkivaltaa.
Tuo manipulointi on ollut itselleni uutta. Jotenkin olen kuvitellut sen sellaiseksi toiminnaksi joka saa kohteen toimimaan halunsa mukaan, ilman että tämä tiedostaa sen johtuvan manipuloinnista.
Mutta totta, että kaikki puolison puhe on manipulointia. En usko että kumpikaan meistä uskoo toisen pystyvän ns. Normaaliin keskusteluun.
Ap
No... Jos tuo on sitä, mitä haluat loppuelämältä, niin mitä me olemme siihen sanomaan mitään...
Tiedäthän, että elämä on valintoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh huh, ain oppii uutta... että tällaistakin voi olla? Jos ap et vielä ole sekaisin niin tuskin menee kauan. Mies on vaikeasti mielenterveysongelmainen, ja erittäin pelottava. Koska se alkaa fantasioida jotain kuolemajuttuja ja miten sulle sitten käy. Itse en uskaltaisi jäädä tuon kanssa hetkeksikään kahdestaan.
Tämä on ollut itsellenikin aivan uusi tilanne!
Minulla on ollut aiemmin vain pari lyhyttä suhdetta, joissa toisessa oli fyysistä väkivaltaa ja toinen ei toiminut muuten. Näistä suhteista oli myös helppo luopua, ainakin henkisesti ilman elättelyä mistään paremmasta.
Tässä suhteessa ei ole ollut kovinkaan paljoa mitään konkreettista tarttumapintaa tai selviä varoitusmerkkejä, kuten fyysinen väkivalta, pettäminen, riippuvuus tai edes huutoa.
Joten tässä sitä ollaan.
ApIhmisen jolla on huono itsetunto, tarvitsee tehdä jotain tunteakseen olevansa vallassa ja tärkeä. Ehkä hän tunnistaa puolison joka on altis hienovaraiselle manipuloinnille ja kontrollille. Ei tieten mutta kuitenkin. Kiltti, myötäilevä, hyväntahtoinen, ihminen joka haluaa ajatella muista hyvää on ihan liian helppo manipuloitava. Joku tekee sen nyrkein ja huutamalla, joku toinen esittämällä marttyyria ja sekoittamalla pään.
Ehkä me vain vedämme puoleemme paskiaisia.
Ehkä niin. vielä surkeammaksi tästä tekee sen, että en koskaan uskonnut rakastuvani. Ja kun niin kävi, en koskaan uskonut että mikään tälläinen voisi tulla väliin. Olisi niin helppoa, jos ei olisi tunteita.
Ap
Kaasuvalotusta - saada sinut uskomaan, että sinulla heittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh huh, ain oppii uutta... että tällaistakin voi olla? Jos ap et vielä ole sekaisin niin tuskin menee kauan. Mies on vaikeasti mielenterveysongelmainen, ja erittäin pelottava. Koska se alkaa fantasioida jotain kuolemajuttuja ja miten sulle sitten käy. Itse en uskaltaisi jäädä tuon kanssa hetkeksikään kahdestaan.
Tämä on ollut itsellenikin aivan uusi tilanne!
Minulla on ollut aiemmin vain pari lyhyttä suhdetta, joissa toisessa oli fyysistä väkivaltaa ja toinen ei toiminut muuten. Näistä suhteista oli myös helppo luopua, ainakin henkisesti ilman elättelyä mistään paremmasta.
Tässä suhteessa ei ole ollut kovinkaan paljoa mitään konkreettista tarttumapintaa tai selviä varoitusmerkkejä, kuten fyysinen väkivalta, pettäminen, riippuvuus tai edes huutoa.
Joten tässä sitä ollaan.
ApIhmisen jolla on huono itsetunto, tarvitsee tehdä jotain tunteakseen olevansa vallassa ja tärkeä. Ehkä hän tunnistaa puolison joka on altis hienovaraiselle manipuloinnille ja kontrollille. Ei tieten mutta kuitenkin. Kiltti, myötäilevä, hyväntahtoinen, ihminen joka haluaa ajatella muista hyvää on ihan liian helppo manipuloitava. Joku tekee sen nyrkein ja huutamalla, joku toinen esittämällä marttyyria ja sekoittamalla pään.
Ehkä me vain vedämme puoleemme paskiaisia.Ehkä niin. vielä surkeammaksi tästä tekee sen, että en koskaan uskonnut rakastuvani. Ja kun niin kävi, en koskaan uskonut että mikään tälläinen voisi tulla väliin. Olisi niin helppoa, jos ei olisi tunteita.
Ap
Mitä kertoo se, että olet niin voimallisesti rakastunut mieheen, joka tekee sinulle noin pahaa? Tiedäthän että yhtä lailla kuin jostain syystä paskiaiset tuntevat vetoa meihin, me tunnemme vetoa paskiaisiin. Löydämme ne kaikkien helmen joukosta erehtymättä.
Muistuttaako miehesi, tai se miten hän saa sinut tuntemaan, jotakuta esim lapsuudestasi? Näin sanovat ne jotka kirjoittavat läheisriippuvuudesta. Että esimerkiksi alkoholistin (voit vaihtaa kiihkouskovan, peliriippuvan jne) lapsi kokee että normaalista terveestä miehestä"puuttuu jotain" ja vasta löytäessään sekopää juopon tai väkivaltaisen manipuloijan, naks tuntuu oikealta ja herää eloon. Ja alkaa sitten ymmärtää ja rakastaa. Kun muut ei ymmärrä, tai tuntuvat tylsältä, tai tuntuvat jotenkin vieraalta eikä ihan kuulu samaan luokkaan kuin itse. Kunnes löytyy se toinen rikkinäinen.
Oletko ajatellut, että se mitä koet rakkaudeksi, voi olla itsellesi vaarallinen toimintatapa. Koska oikea rakkaus tekee hyvää ja turvallista, se antaa eikä ota. Oikea rakkaus ei tunnu pahalta eikä saa tuntemaan itseään hulluksi. Suhde johon jää vaikka on tuhoutumassa, ei ole rakkautta vaan riippuvuutta.
Vierailija kirjoitti:
Kaasuvalotusta - saada sinut uskomaan, että sinulla heittää.
Voi olla. Huoh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh huh, ain oppii uutta... että tällaistakin voi olla? Jos ap et vielä ole sekaisin niin tuskin menee kauan. Mies on vaikeasti mielenterveysongelmainen, ja erittäin pelottava. Koska se alkaa fantasioida jotain kuolemajuttuja ja miten sulle sitten käy. Itse en uskaltaisi jäädä tuon kanssa hetkeksikään kahdestaan.
Tämä on ollut itsellenikin aivan uusi tilanne!
Minulla on ollut aiemmin vain pari lyhyttä suhdetta, joissa toisessa oli fyysistä väkivaltaa ja toinen ei toiminut muuten. Näistä suhteista oli myös helppo luopua, ainakin henkisesti ilman elättelyä mistään paremmasta.
Tässä suhteessa ei ole ollut kovinkaan paljoa mitään konkreettista tarttumapintaa tai selviä varoitusmerkkejä, kuten fyysinen väkivalta, pettäminen, riippuvuus tai edes huutoa.
Joten tässä sitä ollaan.
ApIhmisen jolla on huono itsetunto, tarvitsee tehdä jotain tunteakseen olevansa vallassa ja tärkeä. Ehkä hän tunnistaa puolison joka on altis hienovaraiselle manipuloinnille ja kontrollille. Ei tieten mutta kuitenkin. Kiltti, myötäilevä, hyväntahtoinen, ihminen joka haluaa ajatella muista hyvää on ihan liian helppo manipuloitava. Joku tekee sen nyrkein ja huutamalla, joku toinen esittämällä marttyyria ja sekoittamalla pään.
Ehkä me vain vedämme puoleemme paskiaisia.Ehkä niin. vielä surkeammaksi tästä tekee sen, että en koskaan uskonnut rakastuvani. Ja kun niin kävi, en koskaan uskonut että mikään tälläinen voisi tulla väliin. Olisi niin helppoa, jos ei olisi tunteita.
ApMitä kertoo se, että olet niin voimallisesti rakastunut mieheen, joka tekee sinulle noin pahaa? Tiedäthän että yhtä lailla kuin jostain syystä paskiaiset tuntevat vetoa meihin, me tunnemme vetoa paskiaisiin. Löydämme ne kaikkien helmen joukosta erehtymättä.
Muistuttaako miehesi, tai se miten hän saa sinut tuntemaan, jotakuta esim lapsuudestasi? Näin sanovat ne jotka kirjoittavat läheisriippuvuudesta. Että esimerkiksi alkoholistin (voit vaihtaa kiihkouskovan, peliriippuvan jne) lapsi kokee että normaalista terveestä miehestä"puuttuu jotain" ja vasta löytäessään sekopää juopon tai väkivaltaisen manipuloijan, naks tuntuu oikealta ja herää eloon. Ja alkaa sitten ymmärtää ja rakastaa. Kun muut ei ymmärrä, tai tuntuvat tylsältä, tai tuntuvat jotenkin vieraalta eikä ihan kuulu samaan luokkaan kuin itse. Kunnes löytyy se toinen rikkinäinen.
Oletko ajatellut, että se mitä koet rakkaudeksi, voi olla itsellesi vaarallinen toimintatapa. Koska oikea rakkaus tekee hyvää ja turvallista, se antaa eikä ota. Oikea rakkaus ei tunnu pahalta eikä saa tuntemaan itseään hulluksi. Suhde johon jää vaikka on tuhoutumassa, ei ole rakkautta vaan riippuvuutta.
Oikeastaan koin että tässä jutussa kaikki oli päin vastaista kuin lapsuudessa tai aiemmissa suhteissa.
Kasvatus oli lievästi sanoen syyllistävä. Samoin aiemmat suhteet. Tavallaan avoimesti myös vihamielisiä.
Olen ennemmän tarkastellut tilannetta oman käytökseni kautta. Eli miten reagoin asioihin ja käsittelen niitä jne.
On kyllä totta tuo että pidän useimpia ihmisiä melko mielenkiinnottomina seurustelumielessä ja miehessä kiehtoikin alkuun tietty outous ja piittamattomuus tiettyjä normeja kohtaan. Puolisoni on myös ensirakkaiteni. Tunsin alkuun voivani olla kerrankin itseni ja jotenkin vapaampi. Olikin aika järkytys, kun ymmärsin että mies itseasiassa on äärimmäisen epävarma ja piittaa paljonkin siitä mitä muut ajattelevat hänestä. Eikä millään muotoa hyvällä tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh huh, ain oppii uutta... että tällaistakin voi olla? Jos ap et vielä ole sekaisin niin tuskin menee kauan. Mies on vaikeasti mielenterveysongelmainen, ja erittäin pelottava. Koska se alkaa fantasioida jotain kuolemajuttuja ja miten sulle sitten käy. Itse en uskaltaisi jäädä tuon kanssa hetkeksikään kahdestaan.
Tämä on ollut itsellenikin aivan uusi tilanne!
Minulla on ollut aiemmin vain pari lyhyttä suhdetta, joissa toisessa oli fyysistä väkivaltaa ja toinen ei toiminut muuten. Näistä suhteista oli myös helppo luopua, ainakin henkisesti ilman elättelyä mistään paremmasta.
Tässä suhteessa ei ole ollut kovinkaan paljoa mitään konkreettista tarttumapintaa tai selviä varoitusmerkkejä, kuten fyysinen väkivalta, pettäminen, riippuvuus tai edes huutoa.
Joten tässä sitä ollaan.
ApIhmisen jolla on huono itsetunto, tarvitsee tehdä jotain tunteakseen olevansa vallassa ja tärkeä. Ehkä hän tunnistaa puolison joka on altis hienovaraiselle manipuloinnille ja kontrollille. Ei tieten mutta kuitenkin. Kiltti, myötäilevä, hyväntahtoinen, ihminen joka haluaa ajatella muista hyvää on ihan liian helppo manipuloitava. Joku tekee sen nyrkein ja huutamalla, joku toinen esittämällä marttyyria ja sekoittamalla pään.
Ehkä me vain vedämme puoleemme paskiaisia.Ehkä niin. vielä surkeammaksi tästä tekee sen, että en koskaan uskonnut rakastuvani. Ja kun niin kävi, en koskaan uskonut että mikään tälläinen voisi tulla väliin. Olisi niin helppoa, jos ei olisi tunteita.
ApMitä kertoo se, että olet niin voimallisesti rakastunut mieheen, joka tekee sinulle noin pahaa? Tiedäthän että yhtä lailla kuin jostain syystä paskiaiset tuntevat vetoa meihin, me tunnemme vetoa paskiaisiin. Löydämme ne kaikkien helmen joukosta erehtymättä.
Muistuttaako miehesi, tai se miten hän saa sinut tuntemaan, jotakuta esim lapsuudestasi? Näin sanovat ne jotka kirjoittavat läheisriippuvuudesta. Että esimerkiksi alkoholistin (voit vaihtaa kiihkouskovan, peliriippuvan jne) lapsi kokee että normaalista terveestä miehestä"puuttuu jotain" ja vasta löytäessään sekopää juopon tai väkivaltaisen manipuloijan, naks tuntuu oikealta ja herää eloon. Ja alkaa sitten ymmärtää ja rakastaa. Kun muut ei ymmärrä, tai tuntuvat tylsältä, tai tuntuvat jotenkin vieraalta eikä ihan kuulu samaan luokkaan kuin itse. Kunnes löytyy se toinen rikkinäinen.
Oletko ajatellut, että se mitä koet rakkaudeksi, voi olla itsellesi vaarallinen toimintatapa. Koska oikea rakkaus tekee hyvää ja turvallista, se antaa eikä ota. Oikea rakkaus ei tunnu pahalta eikä saa tuntemaan itseään hulluksi. Suhde johon jää vaikka on tuhoutumassa, ei ole rakkautta vaan riippuvuutta.Oikeastaan koin että tässä jutussa kaikki oli päin vastaista kuin lapsuudessa tai aiemmissa suhteissa.
Kasvatus oli lievästi sanoen syyllistävä. Samoin aiemmat suhteet. Tavallaan avoimesti myös vihamielisiä.
Olen ennemmän tarkastellut tilannetta oman käytökseni kautta. Eli miten reagoin asioihin ja käsittelen niitä jne.
On kyllä totta tuo että pidän useimpia ihmisiä melko mielenkiinnottomina seurustelumielessä ja miehessä kiehtoikin alkuun tietty outous ja piittamattomuus tiettyjä normeja kohtaan. Puolisoni on myös ensirakkaiteni. Tunsin alkuun voivani olla kerrankin itseni ja jotenkin vapaampi. Olikin aika järkytys, kun ymmärsin että mies itseasiassa on äärimmäisen epävarma ja piittaa paljonkin siitä mitä muut ajattelevat hänestä. Eikä millään muotoa hyvällä tavalla.
Minäkin alkuun luulin, että mies on avarakatseinen, eikä ota paineita ahtaista rooliodotuksista. Minäkin sain alussa olla juuri omanlaiseni. Olen siis se, joka muutama sivu sitten kuvailin oman suhteeni. Eipä muistuta mies ketään lapsuudestani tai nuoruudestani, jotenkin hassua, kun sitä aina kysytään. Yleensä annan toisten ihmisten olla aika vapaasti sitä mitä ovat ja luulin saavani sitä samaa takaisin. En pidemmän päälle saanutkaan, vaan kaikenlaisia vaatimuksia alkoi pullahdella, pohjimmiltaan aika estoinen ihminen tuo on. Minäkin kelpaan parhaiten vähän surkeana, omaehtoiset onnistumiset pitää aina jotenkin lytätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh huh, ain oppii uutta... että tällaistakin voi olla? Jos ap et vielä ole sekaisin niin tuskin menee kauan. Mies on vaikeasti mielenterveysongelmainen, ja erittäin pelottava. Koska se alkaa fantasioida jotain kuolemajuttuja ja miten sulle sitten käy. Itse en uskaltaisi jäädä tuon kanssa hetkeksikään kahdestaan.
Tämä on ollut itsellenikin aivan uusi tilanne!
Minulla on ollut aiemmin vain pari lyhyttä suhdetta, joissa toisessa oli fyysistä väkivaltaa ja toinen ei toiminut muuten. Näistä suhteista oli myös helppo luopua, ainakin henkisesti ilman elättelyä mistään paremmasta.
Tässä suhteessa ei ole ollut kovinkaan paljoa mitään konkreettista tarttumapintaa tai selviä varoitusmerkkejä, kuten fyysinen väkivalta, pettäminen, riippuvuus tai edes huutoa.
Joten tässä sitä ollaan.
ApIhmisen jolla on huono itsetunto, tarvitsee tehdä jotain tunteakseen olevansa vallassa ja tärkeä. Ehkä hän tunnistaa puolison joka on altis hienovaraiselle manipuloinnille ja kontrollille. Ei tieten mutta kuitenkin. Kiltti, myötäilevä, hyväntahtoinen, ihminen joka haluaa ajatella muista hyvää on ihan liian helppo manipuloitava. Joku tekee sen nyrkein ja huutamalla, joku toinen esittämällä marttyyria ja sekoittamalla pään.
Ehkä me vain vedämme puoleemme paskiaisia.Ehkä niin. vielä surkeammaksi tästä tekee sen, että en koskaan uskonnut rakastuvani. Ja kun niin kävi, en koskaan uskonut että mikään tälläinen voisi tulla väliin. Olisi niin helppoa, jos ei olisi tunteita.
ApMitä kertoo se, että olet niin voimallisesti rakastunut mieheen, joka tekee sinulle noin pahaa? Tiedäthän että yhtä lailla kuin jostain syystä paskiaiset tuntevat vetoa meihin, me tunnemme vetoa paskiaisiin. Löydämme ne kaikkien helmen joukosta erehtymättä.
Muistuttaako miehesi, tai se miten hän saa sinut tuntemaan, jotakuta esim lapsuudestasi? Näin sanovat ne jotka kirjoittavat läheisriippuvuudesta. Että esimerkiksi alkoholistin (voit vaihtaa kiihkouskovan, peliriippuvan jne) lapsi kokee että normaalista terveestä miehestä"puuttuu jotain" ja vasta löytäessään sekopää juopon tai väkivaltaisen manipuloijan, naks tuntuu oikealta ja herää eloon. Ja alkaa sitten ymmärtää ja rakastaa. Kun muut ei ymmärrä, tai tuntuvat tylsältä, tai tuntuvat jotenkin vieraalta eikä ihan kuulu samaan luokkaan kuin itse. Kunnes löytyy se toinen rikkinäinen.
Oletko ajatellut, että se mitä koet rakkaudeksi, voi olla itsellesi vaarallinen toimintatapa. Koska oikea rakkaus tekee hyvää ja turvallista, se antaa eikä ota. Oikea rakkaus ei tunnu pahalta eikä saa tuntemaan itseään hulluksi. Suhde johon jää vaikka on tuhoutumassa, ei ole rakkautta vaan riippuvuutta.Oikeastaan koin että tässä jutussa kaikki oli päin vastaista kuin lapsuudessa tai aiemmissa suhteissa.
Kasvatus oli lievästi sanoen syyllistävä. Samoin aiemmat suhteet. Tavallaan avoimesti myös vihamielisiä.
Olen ennemmän tarkastellut tilannetta oman käytökseni kautta. Eli miten reagoin asioihin ja käsittelen niitä jne.
On kyllä totta tuo että pidän useimpia ihmisiä melko mielenkiinnottomina seurustelumielessä ja miehessä kiehtoikin alkuun tietty outous ja piittamattomuus tiettyjä normeja kohtaan. Puolisoni on myös ensirakkaiteni. Tunsin alkuun voivani olla kerrankin itseni ja jotenkin vapaampi. Olikin aika järkytys, kun ymmärsin että mies itseasiassa on äärimmäisen epävarma ja piittaa paljonkin siitä mitä muut ajattelevat hänestä. Eikä millään muotoa hyvällä tavalla.Minäkin alkuun luulin, että mies on avarakatseinen, eikä ota paineita ahtaista rooliodotuksista. Minäkin sain alussa olla juuri omanlaiseni. Olen siis se, joka muutama sivu sitten kuvailin oman suhteeni. Eipä muistuta mies ketään lapsuudestani tai nuoruudestani, jotenkin hassua, kun sitä aina kysytään. Yleensä annan toisten ihmisten olla aika vapaasti sitä mitä ovat ja luulin saavani sitä samaa takaisin. En pidemmän päälle saanutkaan, vaan kaikenlaisia vaatimuksia alkoi pullahdella, pohjimmiltaan aika estoinen ihminen tuo on. Minäkin kelpaan parhaiten vähän surkeana, omaehtoiset onnistumiset pitää aina jotenkin lytätä.
En tiedä palaatko takaisin tähän ketjuun, mutta...
Jotenkin käsittämätöntä että jollakin voi olla niin paljon samankaltainen kokemus!
tuntuu että olen jäänyt yksin asian kanssa, tilannetta tuntuu olevan jotenkin vaikea kuvata kenellekkään edes itselleen, ilman että vaikuttaa itse täysin sekopäältä.
Miten pääsit irti? Itselläni ei ole tukiverkostoa juuri nimeksikään, useimmat (tosin aika pinnalliset) suhteet ystäviin ovat jääneet sen jälkeen kun tapasin puolisoni.
En oikeastaan ajatellut paljoakaan kun aloitin ketjun, mutta tämä on selvittänyt ajatuksia enemmän mitä olisin edes osannut ajatella.
Kiitos teille siitä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh huh, ain oppii uutta... että tällaistakin voi olla? Jos ap et vielä ole sekaisin niin tuskin menee kauan. Mies on vaikeasti mielenterveysongelmainen, ja erittäin pelottava. Koska se alkaa fantasioida jotain kuolemajuttuja ja miten sulle sitten käy. Itse en uskaltaisi jäädä tuon kanssa hetkeksikään kahdestaan.
Tämä on ollut itsellenikin aivan uusi tilanne!
Minulla on ollut aiemmin vain pari lyhyttä suhdetta, joissa toisessa oli fyysistä väkivaltaa ja toinen ei toiminut muuten. Näistä suhteista oli myös helppo luopua, ainakin henkisesti ilman elättelyä mistään paremmasta.
Tässä suhteessa ei ole ollut kovinkaan paljoa mitään konkreettista tarttumapintaa tai selviä varoitusmerkkejä, kuten fyysinen väkivalta, pettäminen, riippuvuus tai edes huutoa.
Joten tässä sitä ollaan.
ApIhmisen jolla on huono itsetunto, tarvitsee tehdä jotain tunteakseen olevansa vallassa ja tärkeä. Ehkä hän tunnistaa puolison joka on altis hienovaraiselle manipuloinnille ja kontrollille. Ei tieten mutta kuitenkin. Kiltti, myötäilevä, hyväntahtoinen, ihminen joka haluaa ajatella muista hyvää on ihan liian helppo manipuloitava. Joku tekee sen nyrkein ja huutamalla, joku toinen esittämällä marttyyria ja sekoittamalla pään.
Ehkä me vain vedämme puoleemme paskiaisia.Ehkä niin. vielä surkeammaksi tästä tekee sen, että en koskaan uskonnut rakastuvani. Ja kun niin kävi, en koskaan uskonut että mikään tälläinen voisi tulla väliin. Olisi niin helppoa, jos ei olisi tunteita.
ApMitä kertoo se, että olet niin voimallisesti rakastunut mieheen, joka tekee sinulle noin pahaa? Tiedäthän että yhtä lailla kuin jostain syystä paskiaiset tuntevat vetoa meihin, me tunnemme vetoa paskiaisiin. Löydämme ne kaikkien helmen joukosta erehtymättä.
Muistuttaako miehesi, tai se miten hän saa sinut tuntemaan, jotakuta esim lapsuudestasi? Näin sanovat ne jotka kirjoittavat läheisriippuvuudesta. Että esimerkiksi alkoholistin (voit vaihtaa kiihkouskovan, peliriippuvan jne) lapsi kokee että normaalista terveestä miehestä"puuttuu jotain" ja vasta löytäessään sekopää juopon tai väkivaltaisen manipuloijan, naks tuntuu oikealta ja herää eloon. Ja alkaa sitten ymmärtää ja rakastaa. Kun muut ei ymmärrä, tai tuntuvat tylsältä, tai tuntuvat jotenkin vieraalta eikä ihan kuulu samaan luokkaan kuin itse. Kunnes löytyy se toinen rikkinäinen.
Oletko ajatellut, että se mitä koet rakkaudeksi, voi olla itsellesi vaarallinen toimintatapa. Koska oikea rakkaus tekee hyvää ja turvallista, se antaa eikä ota. Oikea rakkaus ei tunnu pahalta eikä saa tuntemaan itseään hulluksi. Suhde johon jää vaikka on tuhoutumassa, ei ole rakkautta vaan riippuvuutta.Oikeastaan koin että tässä jutussa kaikki oli päin vastaista kuin lapsuudessa tai aiemmissa suhteissa.
Kasvatus oli lievästi sanoen syyllistävä. Samoin aiemmat suhteet. Tavallaan avoimesti myös vihamielisiä.
Olen ennemmän tarkastellut tilannetta oman käytökseni kautta. Eli miten reagoin asioihin ja käsittelen niitä jne.
On kyllä totta tuo että pidän useimpia ihmisiä melko mielenkiinnottomina seurustelumielessä ja miehessä kiehtoikin alkuun tietty outous ja piittamattomuus tiettyjä normeja kohtaan. Puolisoni on myös ensirakkaiteni. Tunsin alkuun voivani olla kerrankin itseni ja jotenkin vapaampi. Olikin aika järkytys, kun ymmärsin että mies itseasiassa on äärimmäisen epävarma ja piittaa paljonkin siitä mitä muut ajattelevat hänestä. Eikä millään muotoa hyvällä tavalla.Minäkin alkuun luulin, että mies on avarakatseinen, eikä ota paineita ahtaista rooliodotuksista. Minäkin sain alussa olla juuri omanlaiseni. Olen siis se, joka muutama sivu sitten kuvailin oman suhteeni. Eipä muistuta mies ketään lapsuudestani tai nuoruudestani, jotenkin hassua, kun sitä aina kysytään. Yleensä annan toisten ihmisten olla aika vapaasti sitä mitä ovat ja luulin saavani sitä samaa takaisin. En pidemmän päälle saanutkaan, vaan kaikenlaisia vaatimuksia alkoi pullahdella, pohjimmiltaan aika estoinen ihminen tuo on. Minäkin kelpaan parhaiten vähän surkeana, omaehtoiset onnistumiset pitää aina jotenkin lytätä.
En tiedä palaatko takaisin tähän ketjuun, mutta...
Jotenkin käsittämätöntä että jollakin voi olla niin paljon samankaltainen kokemus!
tuntuu että olen jäänyt yksin asian kanssa, tilannetta tuntuu olevan jotenkin vaikea kuvata kenellekkään edes itselleen, ilman että vaikuttaa itse täysin sekopäältä.
Miten pääsit irti? Itselläni ei ole tukiverkostoa juuri nimeksikään, useimmat (tosin aika pinnalliset) suhteet ystäviin ovat jääneet sen jälkeen kun tapasin puolisoni.En oikeastaan ajatellut paljoakaan kun aloitin ketjun, mutta tämä on selvittänyt ajatuksia enemmän mitä olisin edes osannut ajatella.
Kiitos teille siitä.
Ap
Piti vielä lisätä, että olen yrittänyt ilmaista juurikin niitä asioita, joista olet kirjoittanut. Ilmaissut asiat selvemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen eri kirjoittaja, mutta lupasin jossain vaiheessa itselleni, että jos meinaan romahtaa, niin se on merkki että pitää lähteä. Sulattelin ja maistelin kyllä lähtöajatusta pitkään. Teoreettisella tasolla yritin mielikuvitella itseni vapaana, itseni lähtemässä, exän reagoimassa ja mitä sitten tekisin.
Kävin mielessäni läpi eri skenaarioita. Ajan kanssa alkoi tuntua, että pärjäisin, ja että maailma ei loppuisi eroon. Olimme yhdessä 20 vuotta, joten voit arvata että rohkeuden keräämiseen meni vähän aikaa. Itse lähtö tapahtui lopulta nopeasti. Oli taas yksi sellainen kerta kun hänen käytöksensä sai minut aivan epätoivoon, ja tuntui että en saa henkeä, ja näin koko loppuelämäni väistämättä jatkuvan samoin, yhä pahentuen.
Odotin että mies menee nukkumaan. Hiljaa nousin ja menin kädet täristen tunkemaan käsilaukun pohjalle yhdet vaihtoalusvaatteet, puhelimen laturin, varmistin että on rahat ja auton avaimet. Vedin takin päälle ja astuin ovesta ulos.
Siitä hetkestä iski päälle valtava adrenaliini. Pelkäsin, etten jostain syystä pääse pakenemaan, ja minun piti hillitä etten aja ylinopeutta, koska pakenin kuin henkeni edestä.
Soitin matkalta yhdelle ihmiselle että voinko tulla käymään. Olin ajatellut että jos hän ei ole kotona, menen hotelliin.
Sain jäädä sinne yöksi, vaikka ei kyllä uni paljon tullut.
Seuraavana päivänä soitin ja kysyin kaupungin vuokra-asuntoa. Niitä oli heti muutama vapaana kun ei ollut liian ronkeli.
Exälle laitoin tekstarin, että olen lähtenyt enkä tule takaisin. Tiesin etten voi puhua puhelimessa enkä tavata häntä, kun en luottanut itseeni, ettei hän taas puhu minua sekaisin ja epävarmaksi. Hän ei ensin oikeasti uskonut, kun oli aina ennen saanut minut taivuteltua ja vakuutettua miten haluaa. Hän oli siitä syystä suorastaan miellyttävä ja sovitteleva. Vasta kun puoli vuotta olin pitänyt pintani, hänelle valkeni että se oli totta. Vasta sitten hän alkoi todella hankalaksi tavaroiden ym. Kanssa. Minulle sillä ei ollut väliä, olin tehnyt valinnan sillä hetkellä kun astuin ulos ovesta, että lähden vaikka tyhjiin käsiin, kunhan vain pelastan itseni.
Herkeäkään en ole katunut. Minun oikea, oma, onnellinen, vapaa elämäni alkoi siitä. Vielä vuoden jaksoin ihmetellä sitä, miten ei ahdista kotona, eikä tarvitse pelätä kotiin tuloa eikä nukkumaan menoa.
Vielä pitkään olin jotenkin varuillani, ikään kuin minua voitaisiin jotenkin ihmeen kaupalla rangaista lähtemisestä. Pelkäsin etten pärjää. Tunsin kauheaa selittämätöntä syyllisyyttä. Kävin muutaman kerran terapeutilla, ja sain taas itseni kasaan joksikin aikaa. kuukaudet kuuluivat eikä sitä rangaistusta koskaan tullut. Pärjäsin paremmin, rahat riitti paremmin, hoidin asiani ihan ok. Ei tullutkaan maailmanloppu. Exä ei voinutkaan minulle mitään. Hän alkoikin näyttää pienemmältä ja katkeralta ihmiseltä, jonka kanssa minun ei tarvinnut enää olla tekemisissä.
Se oli ihanaa.
Kolme vuotta on nyt mennyt aika päivälleen, ja olen vieläkin valtavan onnellinen etten ole enää siinä elämässä. On vaikea luottaa miehiin enää, mutta yritän, ja olen alkanut seurustella ihan erilaisen, hyvän miehen kanssa. Silti jossain takaraivossa on halu olla vapaa, enkä voi ajatella muuttavani yhteen kenenkään kanssa. Vielä tulee viikoittain flashbackejä niistä asiosta, että olen huono, hullu, viallinen, joita ex halusi minun uskovan. Mikään ei ollut totta.
Kasvatuksesi oli syyllistävä, miehesi on syyllistävä. Ei tuo nyt aivan erilaiselta kuulosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei ap, mahtaako puolisosi olla sellainen versioija? Eli tututkin tapahtumat kuulostavat vallan värikkäiltä hänen kertominaan, faktolla ei niin väliä, ne voi vaihtaa tarinaan paremmin sopiviin? Vaihtuuko versio aina seuran mukaan? Väittääkö kivenkovaan mustaa valkoiseksi, milteipä vasten suoria todisteita? Oletko sinä aina ja ikuisesti se kehitysprojektien kohde? Haluaako reipas puoliso, että olet kiitollinen, kun hän osoittaa näitä kehityskohteita sinussa jatkuvasti ja kannustaa sinua iloisena muuttumaan? Saako koskaan, edes hrvoin, käsitämättömiä raivareita, joiden jälkeen on kuin mitään ei olisi tapahtunut? Onko se tavaroiden hajottaminen jollain kummallisella logiikalla johdonmukaista? Ovatko ne asiat, joista haluaa kiitollisuudenosoituksia joskus aika kummallisia?
Aika paljon näin! Puolisolla ei ole ystäviä, ja vaikea sanoa millaisia tarinoita perheensä kuulee. Mitä olen joskus esimerkiksi puhelinkeskusteluja kuullut, niin harvoin niissäkään on paljoakaan totuutta, kuulostaa kyllä järkevämmältä ja loogisemmalta kuin itseni kanssa.
Raivareita en muista kuin kaksi, mutta eivät olleet väkivaltaisia tms. Saattoi ainakin toisen jälkeen kuitata asian sillä, että "meni vähän yli".Mutta muuten todella osuva kuvaus!
APMistä tuossa on kyse?
Olen yritänyt hakea tietoa netistä, mutta mikään ei ole tuntunut niin sopivalta kuin yllä oleva kuvaus. Juurikin siksi, että on vaikea osoittaa puolison käytöksessä tahattomuutta saati tahallisuutta. Yleensäkkin ihmisestä on jotenkin ristiriitainen kuva, kun ei pysty sanomaan uskooko itse juttuihinsa.
Myös se, että ei varsinaisesti puhu pahaa kenestäkään (puhuu ylipäätään harvoin muista) tms.
ApOkei, olen aika paljon ehtinyt pähkäillä asioita ja käynyt itse terapiassa jo pari vuotta. Kuvailin siis miestäni. Olen maallikko, enkä onnistunut saamaan miestä terapiaan, mutta olen saartanut ongelmaa siten, että katson pohjalla olevan piirteinä erityisherkkyyttä, huonosti tukevan kasvatuksen aiheuttamaa epävarmuutta ja lapsen ja vanhempien roolien hämärtymistä, läheisriippuvuuden piirteitä, piirteitä persoonallisuushäiröistä, lähinnä B-ryhmän, siis eniten epävakaan ja (introvertin) narsistin piirteitä, myös hieman jotain pakko-oireisuuteen viittaavaa. Nämä kaikki ovat sellaisia, jotka hyvin voivat esiintyä samalla henkilöllä. Voisit googletella näistä, jos jokin osuisi kohdilleen ja tuntuisi selittävän. -sama
Narsismi osuu osittain hyvin. Hankalaksi tekee juuri se, että on vaikea osoittaa miehen tekoja tahalliseksi manipuloinniksi. Samoin kuin väkivaltaisuus ja muista pahan puhuminen tai kadehtiminen näyttää puuttuvan.
Sen puolesta puhuu taas monikin asia.
Pitää varmaan selvittää ihan itseni takia. Jos tilanne ei parane, hukkaan taas väistämättä vuosia lisää turhan toivon takia.Kateus ei ole aina niin ilmeistä, eikä pahan puhuminen. "Olihan se heidän uusi talo varmaan maksanut paljon, mutta en minä haluaisi asua jossain noin mauttomassa" kateutta, piikittelyä, takana puhumista. "Leila käy kyllä ahkerasti jumpissa ja pitää itsendä niin hoikkana.. harmi vaan että lapset syö aina eineksiä ja mies joutuu laittamaan heidät nukkumaan." Kateellinen ihminen ei myönnä kateutta edes itselleen, vaan selittelee itselleen, miten ei missään nimessä haluaisi tuollaista.
Hmm. Mies suuttuu, jos erehdyn vaikka töiden jälkeen sanomaan jotakin negatiivista työkaverista tai päivästä yleensä.
Tuollaisia kommentteja ei kyllä tule oikein mieleen, joka voi johtua ihan siitä että lisäkseni ainoa miehen kontaktit ovat omaan perheeseensä, joista hänellä on erittäin ihannoiva ja romanttinen kuva.
Hetkinen, oikeastaan oma perheeni on kyllä toukan arvostelun alla! Siitä huolimatta että mies ei ole suostunut näitä näkemään kuin pari keraa suhteemme aikana. Itse kyllä olettaa että tapaan hänen perhettään usein (välillä on tullut tunne, että yrittää korvata perheeni omallaan).Just näin. Sinun perheesi on sinun puolella, ja olet heille olemassa ihan omana itsenäsi. Miehesi perheelle olet vain miehen jatke. Jos erkaantuisit omasta perheestäsi ja ystävistäsi, ja viettäisit kaiken aikaa vain miehen suvun kanssa, olisit heikoilla ja yksin ja vailla apua eron tullen, joten et uskaltaisi erota vaikka mies kohtelisi sinua miten. Hänellä olisi sinuun valta koska hän hallitsisi sinun koko sosiaalista maailmaa, ja olisit hänen hyvästä tahdosta riippuvainen.
Veikkaan että perheesi on hänen seurassaan varautunut ja pidättyvä, ja olet joskus ajatellut että he eivät pidä miehestäsi. Veikkaan että miehesi selittää asian sillä, että he ovat hänelle töykeitä tms. Ja että hän ei jakaisi olla sellaisten ihmisten kanssa pariatuntia kauempaa. Veikkaan että juhlissa et voi seurustella sukusi kanssa ilman miestä vaan teidän täytyy olla koko ajan yhdessä, ja lähdette aina niin pian kuin mahdollista kun muut jäävät seurustelemaan.
Ihan vaan veikkaus. Minun kohdalla kävi niin, että lähdin lopulta kun mies nukkui, ajoin äidin luo ja sanoin että en mene takaisin. Äiti ei hetkeäkään sanonut että pitää vielä yrittää, ja hän on sentään vanhan kansan ihminen, joka oli naimisissa 40 vuotta ennen kuin jäi leskeksi. Sen sijaan hän totesi ykskantaan, että huonossa suhteessa ei pidä olla, ja että voin asua hänen luona niin kauan kuin tarvitsee. Koko perhe oli helpottunut että tuskainen liitto oli ohi, ja antoi kaiken tuen ja lainasi rahaa.
Sinä voit lähteä. Huonossa liitossa ei pidä olla. Voit lähteä vaikka jo tänä yönä.
Luin ensin, että hänen perheensä kanssa. Mutt a kyllä tuokin pitää paikkansa. Mies ei ole aikoihin suostunut lähtemään mihinkään perhetapaamisiin, alussa näki perhettäni ihan pari kertaa, myöhemmin lupaili, mutta perui aina viimehetkillä, jonkin tekosyyn varjolla. Mutta alussa tosin meni juurikin niin, että käytiin paikalla vain pyörähtämässä ja olimme silloinkin oikeastaan vain toistemme seurassa. Myöhemmin silloin harvoin kuin tapaan perhettäni olen mennyt yksin. Asun aika kaukana ja siksi tämä on tarkoittanut ainakin yhden yön poissaoloa kotona. Sinä aikana kun olen yrittänyt soittaa miehelleni tämä ei vastaa puheluihin tai on harvasanainen ja lyö kesken lauseita luuria korvaan. Lyhyesti, saa aikaan tunteen että jotakin on sattunut tai jokin on pielessä. Kun palaan reissusta kotiin mies on kuitenkin hyvällä (erinomaisella) tuulella, eikä viittaa sanallakaan puheluihin. Kysyttäessä voi vastata jotakin ylimalkaista, kuten olleensa niin innostunut jostakin ettei malttanut puhua puhelimessa tms.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teillä molemmilla viiraa päästä.
Psyykkisesti terve ihminen ei nosta itseään toista paremmaksi. Hänen tehtävä ei ole kasvattaa sinua. Eikä monologi ole muuta kuin oman itsensä korostamista.
Teillä on valta- ja valkankäyttö pielessä.
Näin ajattelen itsekkin, ympäristö vain näyttäisi olevan toista mieltä. Olen se inhottava akka, joka syyttää viatonta ressukkaa ties mistä, toisen teot(sanat) kun ovat puhdasta ja pyyteetöntä ritarillisuutta.
Ap
Millainen itsetunto sinulla on? Pidätkö itsestäsi? Ajatteletko muiden haluavan sinulle yleensä hyvää vai pahaa?
Äitini pitää itseään hyvänä ja aina oikeassa olevana, isääni hän syytti narsistiksi. Muut sitten olivatkin eri mieltä.
En tiedä vieläkään mikä äitiäni vaivaa, suuren perheen toiseksi nuorimmaisena jäi todennäköisesti ilman sitä huomiota, jota olisi tarvinnut. Valtava huomion ja kiitoksenkipeys ja aina oikeassa olon tarve on valtava edelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieheni koitti vakuuttaa minulle, että olen niin vaikea ja rikkinäinen ihminen, että kukaan muu ei voisi eikä haluaisi olla kanssani.
Olin silloin niin sekaisin, etten tajunnut edes kyseenalaistaa, miksi minun edes olisi mikään pakko olla kenenkään kanssa. Minulla on valtavan hyvä olla ihan ilman miestäkin. En minä miestä tarvitse elämiseen. Onhan ihan kiva jos mukava tulee kohdalle, mutta en minä ole mitenkään vaajaa jos olen oman. Tämän opin vasta jälkeenpäin.
Olin suhteen alussa kertonut hänelle avoimesti taustastani, ja myöhemmin hän käytti sitä minua vastaan, väittäen että minä olen meistä se hullu, ja että minun pitäisi mennä terapiaan jos haluan pelastaa suhteemme.
Jälkeenpäin ymmärrän, että kaikilla on jotain vastoinkäymisiä ollut elämässä, mutta eivät ne meitä "pilaa", tärkeämpää on miten niistä selviää, ja millaiseksi ihmiseksi kasvaa siitä.
Exällä täytyy olla valtavan paha ja vaikea olla itsensä kanssa, että hänestä huokuu sellaista pahaa oloa ja ahdistusta ympärille. Joidenkin muiden ihmisten lähellä on mukava ja rento olla aina.
Mutta eipä se enää ole minun ongelmani :D
Vierailija kirjoitti:
Kasvatuksesi oli syyllistävä, miehesi on syyllistävä. Ei tuo nyt aivan erilaiselta kuulosta.
Tarkoitin oikeastaan sitä, että kuvittelin jonkin aikaa suhteessamme syyllistäväni itse itseäni. Meni aikansa, että näin puolisollakin osansa asiassa.
Lapsuudessani vanhempani olivat riitaisia, paljon huutoa yms.
Puoliso taas oli tämän vastakohta, positiivinen, pitkäpinnainen, sovitteleva, eikä oikeastaan koskaan korota ääntään.
Lapsuuden syyllistäminen oli ainakin näkyvämpää.
Ap
Ensin ihmettelin miten puolison positiivisuus voi ärsyttää? Meillä minä olen positiivinen pitkäpinnainen ja mies synkempi ja kiivaampi. Ja hän nauttii seurastani, saa siitä hyvää oloa.
Tajusin ap:n ongelman kun luin viestin loppuun. Eihän kukaan jaksa semmoista että toinen luennoi ja jakaa ohjeita, antaa jatkuvasti ymmärtää että hän on parempi ja hyvää hyvyyttään opettaa sitä huonompaa puolisoa, kouluttaa paremmaksi ihmiseksi.
Minäkin suuttuisin semmoisesta vaikka yleensä en suutu melkein koskaan.
Äitini itse asiassa tekee tuota samaa minulle mutta on myös erittäin negatiivinen ja maalailee uhkakuvia ihan jatkuvalla syötöllä. Siksi välttelen hänen seuraansa. Nyt vasta ymmärsin miksi koen hänen seuransa niin raskaaksi ja miksi ahdistun kun hän soittaa tai huomaan hänen soittaneen minulle.
Olen nelikymppinen enkä tarvitse neuvoja kotihoitoon tai muuhunkaan arkielämään liittyen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei ap, mahtaako puolisosi olla sellainen versioija? Eli tututkin tapahtumat kuulostavat vallan värikkäiltä hänen kertominaan, faktolla ei niin väliä, ne voi vaihtaa tarinaan paremmin sopiviin? Vaihtuuko versio aina seuran mukaan? Väittääkö kivenkovaan mustaa valkoiseksi, milteipä vasten suoria todisteita? Oletko sinä aina ja ikuisesti se kehitysprojektien kohde? Haluaako reipas puoliso, että olet kiitollinen, kun hän osoittaa näitä kehityskohteita sinussa jatkuvasti ja kannustaa sinua iloisena muuttumaan? Saako koskaan, edes hrvoin, käsitämättömiä raivareita, joiden jälkeen on kuin mitään ei olisi tapahtunut? Onko se tavaroiden hajottaminen jollain kummallisella logiikalla johdonmukaista? Ovatko ne asiat, joista haluaa kiitollisuudenosoituksia joskus aika kummallisia?
Aika paljon näin! Puolisolla ei ole ystäviä, ja vaikea sanoa millaisia tarinoita perheensä kuulee. Mitä olen joskus esimerkiksi puhelinkeskusteluja kuullut, niin harvoin niissäkään on paljoakaan totuutta, kuulostaa kyllä järkevämmältä ja loogisemmalta kuin itseni kanssa.
Raivareita en muista kuin kaksi, mutta eivät olleet väkivaltaisia tms. Saattoi ainakin toisen jälkeen kuitata asian sillä, että "meni vähän yli".Mutta muuten todella osuva kuvaus!
APMistä tuossa on kyse?
Olen yritänyt hakea tietoa netistä, mutta mikään ei ole tuntunut niin sopivalta kuin yllä oleva kuvaus. Juurikin siksi, että on vaikea osoittaa puolison käytöksessä tahattomuutta saati tahallisuutta. Yleensäkkin ihmisestä on jotenkin ristiriitainen kuva, kun ei pysty sanomaan uskooko itse juttuihinsa.
Myös se, että ei varsinaisesti puhu pahaa kenestäkään (puhuu ylipäätään harvoin muista) tms.
ApOkei, olen aika paljon ehtinyt pähkäillä asioita ja käynyt itse terapiassa jo pari vuotta. Kuvailin siis miestäni. Olen maallikko, enkä onnistunut saamaan miestä terapiaan, mutta olen saartanut ongelmaa siten, että katson pohjalla olevan piirteinä erityisherkkyyttä, huonosti tukevan kasvatuksen aiheuttamaa epävarmuutta ja lapsen ja vanhempien roolien hämärtymistä, läheisriippuvuuden piirteitä, piirteitä persoonallisuushäiröistä, lähinnä B-ryhmän, siis eniten epävakaan ja (introvertin) narsistin piirteitä, myös hieman jotain pakko-oireisuuteen viittaavaa. Nämä kaikki ovat sellaisia, jotka hyvin voivat esiintyä samalla henkilöllä. Voisit googletella näistä, jos jokin osuisi kohdilleen ja tuntuisi selittävän. -sama
Narsismi osuu osittain hyvin. Hankalaksi tekee juuri se, että on vaikea osoittaa miehen tekoja tahalliseksi manipuloinniksi. Samoin kuin väkivaltaisuus ja muista pahan puhuminen tai kadehtiminen näyttää puuttuvan.
Sen puolesta puhuu taas monikin asia.
Pitää varmaan selvittää ihan itseni takia. Jos tilanne ei parane, hukkaan taas väistämättä vuosia lisää turhan toivon takia.Kateus ei ole aina niin ilmeistä, eikä pahan puhuminen. "Olihan se heidän uusi talo varmaan maksanut paljon, mutta en minä haluaisi asua jossain noin mauttomassa" kateutta, piikittelyä, takana puhumista. "Leila käy kyllä ahkerasti jumpissa ja pitää itsendä niin hoikkana.. harmi vaan että lapset syö aina eineksiä ja mies joutuu laittamaan heidät nukkumaan." Kateellinen ihminen ei myönnä kateutta edes itselleen, vaan selittelee itselleen, miten ei missään nimessä haluaisi tuollaista.
Hmm. Mies suuttuu, jos erehdyn vaikka töiden jälkeen sanomaan jotakin negatiivista työkaverista tai päivästä yleensä.
Tuollaisia kommentteja ei kyllä tule oikein mieleen, joka voi johtua ihan siitä että lisäkseni ainoa miehen kontaktit ovat omaan perheeseensä, joista hänellä on erittäin ihannoiva ja romanttinen kuva.
Hetkinen, oikeastaan oma perheeni on kyllä toukan arvostelun alla! Siitä huolimatta että mies ei ole suostunut näitä näkemään kuin pari keraa suhteemme aikana. Itse kyllä olettaa että tapaan hänen perhettään usein (välillä on tullut tunne, että yrittää korvata perheeni omallaan).Just näin. Sinun perheesi on sinun puolella, ja olet heille olemassa ihan omana itsenäsi. Miehesi perheelle olet vain miehen jatke. Jos erkaantuisit omasta perheestäsi ja ystävistäsi, ja viettäisit kaiken aikaa vain miehen suvun kanssa, olisit heikoilla ja yksin ja vailla apua eron tullen, joten et uskaltaisi erota vaikka mies kohtelisi sinua miten. Hänellä olisi sinuun valta koska hän hallitsisi sinun koko sosiaalista maailmaa, ja olisit hänen hyvästä tahdosta riippuvainen.
Veikkaan että perheesi on hänen seurassaan varautunut ja pidättyvä, ja olet joskus ajatellut että he eivät pidä miehestäsi. Veikkaan että miehesi selittää asian sillä, että he ovat hänelle töykeitä tms. Ja että hän ei jakaisi olla sellaisten ihmisten kanssa pariatuntia kauempaa. Veikkaan että juhlissa et voi seurustella sukusi kanssa ilman miestä vaan teidän täytyy olla koko ajan yhdessä, ja lähdette aina niin pian kuin mahdollista kun muut jäävät seurustelemaan.
Ihan vaan veikkaus. Minun kohdalla kävi niin, että lähdin lopulta kun mies nukkui, ajoin äidin luo ja sanoin että en mene takaisin. Äiti ei hetkeäkään sanonut että pitää vielä yrittää, ja hän on sentään vanhan kansan ihminen, joka oli naimisissa 40 vuotta ennen kuin jäi leskeksi. Sen sijaan hän totesi ykskantaan, että huonossa suhteessa ei pidä olla, ja että voin asua hänen luona niin kauan kuin tarvitsee. Koko perhe oli helpottunut että tuskainen liitto oli ohi, ja antoi kaiken tuen ja lainasi rahaa.
Sinä voit lähteä. Huonossa liitossa ei pidä olla. Voit lähteä vaikka jo tänä yönä.Luin ensin, että hänen perheensä kanssa. Mutt a kyllä tuokin pitää paikkansa. Mies ei ole aikoihin suostunut lähtemään mihinkään perhetapaamisiin, alussa näki perhettäni ihan pari kertaa, myöhemmin lupaili, mutta perui aina viimehetkillä, jonkin tekosyyn varjolla. Mutta alussa tosin meni juurikin niin, että käytiin paikalla vain pyörähtämässä ja olimme silloinkin oikeastaan vain toistemme seurassa. Myöhemmin silloin harvoin kuin tapaan perhettäni olen mennyt yksin. Asun aika kaukana ja siksi tämä on tarkoittanut ainakin yhden yön poissaoloa kotona. Sinä aikana kun olen yrittänyt soittaa miehelleni tämä ei vastaa puheluihin tai on harvasanainen ja lyö kesken lauseita luuria korvaan. Lyhyesti, saa aikaan tunteen että jotakin on sattunut tai jokin on pielessä. Kun palaan reissusta kotiin mies on kuitenkin hyvällä (erinomaisella) tuulella, eikä viittaa sanallakaan puheluihin. Kysyttäessä voi vastata jotakin ylimalkaista, kuten olleensa niin innostunut jostakin ettei malttanut puhua puhelimessa tms.
Ap
Noin koulutetaan koiriakin. Jos teet jotain mitä hän ei halua, sinua rangaistaan. Kun teet mitä hän haluaa, sinut palkitaan. Vähitellen opit mistä asiosta tulee rangaistus, ja alat välttää niitä. Tuntuu helpommalta olla tekemättä sellaista josta seuraa vaikeuksia. Vuosien päästä huomaat, että olet huomaamatta erkaantunut sukulaisista, ystävistä ja harrastuksista. Sinulta on hienovaraisesti karsittu asiat joissa olet vapaa hänen vallasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teillä molemmilla viiraa päästä.
Psyykkisesti terve ihminen ei nosta itseään toista paremmaksi. Hänen tehtävä ei ole kasvattaa sinua. Eikä monologi ole muuta kuin oman itsensä korostamista.
Teillä on valta- ja valkankäyttö pielessä.
Näin ajattelen itsekkin, ympäristö vain näyttäisi olevan toista mieltä. Olen se inhottava akka, joka syyttää viatonta ressukkaa ties mistä, toisen teot(sanat) kun ovat puhdasta ja pyyteetöntä ritarillisuutta.
ApMillainen itsetunto sinulla on? Pidätkö itsestäsi? Ajatteletko muiden haluavan sinulle yleensä hyvää vai pahaa?
Äitini pitää itseään hyvänä ja aina oikeassa olevana, isääni hän syytti narsistiksi. Muut sitten olivatkin eri mieltä.
En tiedä vieläkään mikä äitiäni vaivaa, suuren perheen toiseksi nuorimmaisena jäi todennäköisesti ilman sitä huomiota, jota olisi tarvinnut. Valtava huomion ja kiitoksenkipeys ja aina oikeassa olon tarve on valtava edelleen.
Itsetunto ei ehkä ole paras mahdollinen, mutta en usko ihmisten haluavan minulle pahaa, aika harva varmaan ajattelee minusta paljoakaan.
Uskon, että minulla on (oli) melko realistinen kuva itsestäni. En ole mikään äiti teresa, mutta pyrin huomioimaan muutkin ihmiset. Nykyään taidan enemmän olla tietoinen lähes pelkästään heikkouksistani.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kasvatuksesi oli syyllistävä, miehesi on syyllistävä. Ei tuo nyt aivan erilaiselta kuulosta.
Tarkoitin oikeastaan sitä, että kuvittelin jonkin aikaa suhteessamme syyllistäväni itse itseäni. Meni aikansa, että näin puolisollakin osansa asiassa.
Lapsuudessani vanhempani olivat riitaisia, paljon huutoa yms.
Puoliso taas oli tämän vastakohta, positiivinen, pitkäpinnainen, sovitteleva, eikä oikeastaan koskaan korota ääntään.Lapsuuden syyllistäminen oli ainakin näkyvämpää.
Ap
Ihminen kokee syyllisyyttä että on tehnyt jotain väärin. Jonkun täytyy antaa hänelle ensin viestiä, että jotain on tehty väärin, joten että syyllistäisit vaan itse itseäsi, ilman kenekään myötävaikutusta, on hullu. Jonkun täytyy ensin saada sinut tuntemaan huonommuutta ja riittämättömyyttä. Jos se on tehty hienovaraisesti, ei se ole sen vähemmän todellista.
Tuo manipulointi on ollut itselleni uutta. Jotenkin olen kuvitellut sen sellaiseksi toiminnaksi joka saa kohteen toimimaan halunsa mukaan, ilman että tämä tiedostaa sen johtuvan manipuloinnista.
Mutta totta, että kaikki puolison puhe on manipulointia. En usko että kumpikaan meistä uskoo toisen pystyvän ns. Normaaliin keskusteluun.
Ap