Sinkut - Mitä estoja teillä on parisuhteen saamisen suhteen?

Olen ruma,ylipainoinen yh. Ketä tahansa oksettaisi. Keskityn sitten pelkästään lapsiin. Olen nykyään vain äiti. En nainen enää.

Vierailija kirjoitti:

En ole perinteisellä tavalla kaunis enkä naisellinen nainen. Olen ihan hyvännäköinen, mutta minusta ei huou sellainen naisellisuus, varmaan mieshormonitasonikin ovat keskivertonaista korkeammat. Lisäksi ihoni ei ole ertyisen hyvä, ei huippupaha akne mutta arpia ja epätasaisuutta on ja näppylöitäkin silloin tällöin.

Ulkonäön puutteiden lisäksi olen ehkä vähän tylsä monen mielestä. Sellainen isossa porukassa ja uudessa seurassa yleensä vähän hiljainen, tyypillinen hitaasti lämpenevä temperamentti ja introvertti.

Minua parempia vaihtoehtoja on niin paljon tarjolla, etten yhtään ihmettele, miksei kukaan ole minua valinnut.

Tämä on aivan kuin minä!! N21

Vierailija kirjoitti:

En ole perinteisellä tavalla kaunis enkä naisellinen nainen. Olen ihan hyvännäköinen, mutta minusta ei huou sellainen naisellisuus, varmaan mieshormonitasonikin ovat keskivertonaista korkeammat. Lisäksi ihoni ei ole ertyisen hyvä, ei huippupaha akne mutta arpia ja epätasaisuutta on ja näppylöitäkin silloin tällöin.

Ulkonäön puutteiden lisäksi olen ehkä vähän tylsä monen mielestä. Sellainen isossa porukassa ja uudessa seurassa yleensä vähän hiljainen, tyypillinen hitaasti lämpenevä temperamentti ja introvertti.

Minua parempia vaihtoehtoja on niin paljon tarjolla, etten yhtään ihmettele, miksei kukaan ole minua valinnut.

Tuon lauseen olen kuullut päässäni aika monta kertaa ja tottahan se toki on. Mistähän löytäis köyhän ja tylsän naisen...

ap

Tylsä työ ja korkeakoulutus, olen tavallisen näköinen/rumahko kasvoistani, olen introvertti, ei ole keskiluokkaista perhetaustaa, tylsät harrastukset (sali, lukeminen, leipominen), en ole riittävä ulkonäöllisesti (tavallinen normaalipainoinen), en käy baareissa. On kokeiltu nettideitit ja tinderit, ei tulosta.

En ole päässyt 3 vuoteen treffeille ja ainoat miehet, jotka olisivat kiinnostuneita (yhden illan jutuista nekin) ovat ulkomaalaisia ja englantia vähän puhuvia. Vaikka käytän päivittäin työssäni englantia minulle olisi tärkeää kommunikoida suomeksi parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kelpaa kellekään. Yritin vuosikausia, laihdutin ja treenasin itseni timmiksi ja olin aloitteellinen nettideiteillä.

Enää en jaksa yrittää. Muuten ei ehkä olisi niin kestämätön tilanne mutta olen ollut sinkku koko elämäni. Näinkö sitten jäin ilman yhtäkään kokemusta edes tapailusuhteesta... Läheisyydenkaipuu musertava.

Olen myös muutamaan otteeseen kokeillut nettideittejä, tuloksetta. Viimeisin Tinder-kokeilu oli täysi fiasko jopa masentava.

Miten kauan jaksoit yrittää? Mä olen ollut nyt 2 vuotta sinkkuna, tähän mahtuu 1 tapailusuhde mikä sitten kuivui kasaan. Seksiäkään en ole periaatteessa harrastanut kahteen vuoteen. Tinderiä ja S24 olen kokeillut pienissä jaksoissa, turhaudun ja poistan tilit kun hommasta ei tule mitään. Todennäköisesti tässä se ulkonäkö ratkaisee, ihan tavallisen näköisiä naisia olen kuitenkin yrittänyt lähestyä, mutten saa heiltä vastakaikua. 

ap

Minä olen ollut 11 vuotta sinkkuna, eikä minulla ole ollut yhtiäkään tärskyjä tuon 11 vuoden aikana. Olen luovuttanut.

N29

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kelpaa kellekään. Yritin vuosikausia, laihdutin ja treenasin itseni timmiksi ja olin aloitteellinen nettideiteillä.

Enää en jaksa yrittää. Muuten ei ehkä olisi niin kestämätön tilanne mutta olen ollut sinkku koko elämäni. Näinkö sitten jäin ilman yhtäkään kokemusta edes tapailusuhteesta... Läheisyydenkaipuu musertava.

Olen myös muutamaan otteeseen kokeillut nettideittejä, tuloksetta. Viimeisin Tinder-kokeilu oli täysi fiasko jopa masentava.

Miten kauan jaksoit yrittää? Mä olen ollut nyt 2 vuotta sinkkuna, tähän mahtuu 1 tapailusuhde mikä sitten kuivui kasaan. Seksiäkään en ole periaatteessa harrastanut kahteen vuoteen. Tinderiä ja S24 olen kokeillut pienissä jaksoissa, turhaudun ja poistan tilit kun hommasta ei tule mitään. Todennäköisesti tässä se ulkonäkö ratkaisee, ihan tavallisen näköisiä naisia olen kuitenkin yrittänyt lähestyä, mutten saa heiltä vastakaikua. 

ap

Noin kahdeksan vuotta aktiivista hakemista, sitä edelsi varovainen toiveikkuus ja vastakkaisen sukupuolen silmäily ajatuksella "kyllä vielä joskus tärppää". Viimeisimmät pakit sain kokemattomuuden vuoksi joten eiköhän tässä 30v kohdilla ole kaikki toivo menetetty.

Se, etten osaa olla ihastukseni seurassa vapaa ja ihana oma itseni, vaan vedän jonkun typerän kovis-vaihteen päälle, en tuo ilmi tunteitani, anna läheisyyttä jne.

Seksi ja yleinen pokkurointi onnistuu, muu ei.

Jotenkin suhtaudun mieheen ensisijaisesti seksikumppanina (vaikka haluaisinkin oikean elämänkumppanin) ja oletan, että mieskin haluaa minusta "vain" seksiä.

Sitten kun mies kehuu, en ota todesta ja kun mies vihjailee millainen tulevaisuus meillä voisi olla yhdessä, en ota todesta.

Ajattelen, että mies vedättää ja nauraa selän takana, jos lähtisin mukaan hempeilyyn, joten isken defenssit päälle ja ohitan tuollaiset jutut, jätän miehen siltäosin "kylmäksi".

En ole ikinä kertonut rehellisesti kenellekään miehelle, että olen kiinnostunut/ihastunut, en sanonut ihanaksi, tykkääväni tai juuri yhtään mitään.

Tähänastisen elämäni suurin rakkaus pyöri mielessä pitkään ja keksin siitä miehestä vaikka heti pitkän liudan asioita, miksi se on niin upea ja ulkoisestikin se on aivan täydellinen, mutta ainoat kehut joita olen sillekään koskaan sanonut, on "sä oot ihan hyvä nuissa suuseksihommissa" ja "oot vissiin matemaattisesti lahjakas"........

Olen siis pelkuri.

Ja mun miesmaku on vieläpä sellainen vähän ujohko ja herkkä mies, eli järjellä ajateltuna kusetusvaara ei ole NIIN suuri kuin vaikkapa joidenkin lätkähemmojen kanssa olisi, mutta silti mieleen tulee aina "mitä jos..", koska ikinähän ei voi tietää mikä Tauski se mies oikeasti on!

Pahimmat kusettajat, toisten tunteilla leikkivät ja sielun murskaavat miehethän voikin olla jotain ns. empaattisia, ujohkoja ja herkkiä kaunosieluja - ja oikein salakavalalla tavalla, koska eivät ole sillätavoin selkeitä tapauksia kuin esim. ne lätkähemmot.

Viimeiset 9kk olen ollut (ja olen edelleen) aivan lääpälläni yhteen fantastiseen mieheen, joka viimeksi tavatessamme vihjaili useampaan otteeseen jostain, kuinka meidän ominaisuudet vois sopia hyvin yhteen jne.

Ja mä sanoin sille takas, etten halua miestä. ARGH.

Eli juu, itsessäni vika hyvinkin vahvasti.

Kylliksi asiaa mietittyäni, olen päätynyt siihen, että itse torpedoin jollain tiedostamattomalla käytöksellä/body languagella kaikki mahdolliset lähestymisyritykset. Syy tähän on se, että ensin koin lapsena kerta toisensa jälkeen torjuntaa vanhemmilta ( olin vääränluonteinen, valittaja, epäkiinnostava), sittemmin koin torjuntaa parisuhteessa ( seksiä, pliis tällä viikolla? Tässä kuussa? Edes tänä vuonna? Edes hali?). Omat vähät treffialoitteeni aikanaan on torjuttu, ystävällisesti ja hyvistä syistä, mutta silti. Kyllä sitä vähemmälläkin ottaa onkeensa.

Ei tämä nykysinkkuus haittaa, tiedostan syyt. Jos haluan muutosta, saatan harkita ammattiapua tunnelukkojen purkamiseen. Nyt en halua.

Tai sitten voin sanoa että vyötärönpuute tai liian pienet tissit ovat se syy, mutta sitä teoriaa vastaan sotii se, että rumimmillakin ihmisillä on ihan onnellisia parisuhteita.

Vierailija kirjoitti:

Lihava, ruma, en meikkaa, tylsä, tooodella huono itsetunto.. minussa ei vain ole mitään viehättävää.

N22

Enkä ole ikinä ollut parisuhteessa tai harrastanut seksiä. Olen ujo ja hiljainen introvertti.

Että uskaltaisin luottaa naiseen.

Olen liian lyhyt miehenä

Kaljuunnun

Vierailija kirjoitti:

Tylsä työ ja korkeakoulutus, olen tavallisen näköinen/rumahko kasvoistani, olen introvertti, ei ole keskiluokkaista perhetaustaa, tylsät harrastukset (sali, lukeminen, leipominen), en ole riittävä ulkonäöllisesti (tavallinen normaalipainoinen), en käy baareissa. On kokeiltu nettideitit ja tinderit, ei tulosta.

En ole päässyt 3 vuoteen treffeille ja ainoat miehet, jotka olisivat kiinnostuneita (yhden illan jutuista nekin) ovat ulkomaalaisia ja englantia vähän puhuvia. Vaikka käytän päivittäin työssäni englantia minulle olisi tärkeää kommunikoida suomeksi parisuhteessa.

Tässä oikeastaan hyvä esimerkki. Kuullostat juuri mulle sopivalta tai mun mielestä mielenkiintoiselta, mutta tuo ensimmäinen lause takaa sen etten koskaan ottais suhun yhteyttä esim. nettitreffeillä. Vaikka nyt todennäköisesti minäkään en olisi sitä mitä olisit hakemassa niin omat ennakkoluulot pilaavat paljon. Olen muutaman kerran tehnyt päätöksen toisen puolesta tyyliin "Kiitos viestistä, mutta pelaan aivan eri liigassa, hyvää jatkoa" ja se on loppupeleissä aika tyhmää. Olis kuitenkin parasta antaa sen toisen päättää haluaako hän tutustua muhun tämmöisenä kuin olen.

ap

Ruokailemaan perunamuusia ja tölkkilihapullia niin taas jassaa kirjoittaa viisaita 😀

Nettitreffailuun kannattaa lähteä vasta, kun muut elämänosa-alueet ovat vankalla pohjalla. IRL ollaan armollisempia.

Korkeakoulutus löytyy, mutta oman alan työpaikat ovat nyt kiven alla. En siis ole alan töissä, siksi palkkakin on pieni = köyhä. Treffailuista ei oikein tullut mitään, kun mies luulee varmaankin, että etsin kuitenkin elättäjää.

Olen ainakin niin kauan tauolla, kunnes löydän oman alan töitä. Nykyinen homma on kuitenkin sen verran henkisesti uuvuttavaa, kun kuulee asiakkailta henkilökohtaisuuksiin menevää v**** päivittäin, etten jaksaisi enää nettitreffailua ja siihen liittyvää torjuntaa vapaa-ajalla.

Nettitreffailussa ehdottomasti turn off on epätoivo (eli on valmis ottamaan puolisokseen ensimmäisen vastaantulevan henkilön) ja tämän pystyy helposti näkemään teksteistä.

Onnea etsintään, ap!

t.N29/introvertti

Pelkään miehiä, koska mua on aikoinaan kohdeltu kuin p*skaa. Tiedän, että niitä kunnollisiakin miehiä on jossain, mutta ei ole vielä osunut mun kohdalle.

Olen ollut yksin melkein viisi vuotta, en varmaan enää edes uskaltaisi lähteä treffeille kenenkään kanssa. Olen nykyään liian ujo ja arka sen asian suhteen. Miehet ovat kyllä yrittäneet lähestyä mua, mutta olen torjunut kaikki. Taidan siis olla loppuelämäni yksin, varmaan tosi säälittävää.

Haluaisin parisuhteen, mutta ei ole enää minkäänlaista rohkeutta ja se v*tuttaa. Olen aikuinen nainen (ikää 38 ja ei lapsia). Joten kai mä vaan jatkan haaveilemista siitä ihanasta ja kunnollisesta miehestä, jota ei koskaan löydy! :(

Voi rakkaat sinkut! Olin pitkään sinkkuna. Ensin luulin, että "vika" on vastapuolessa, kun kukaan ei ollut mielestäni tarpeeksi kiinnostava. Jossain vaiheessa kasvoin ihmisenä ja hoksasin, että kyse onkin minun viallisesta kiintymyssuhdemallistani.

Sitten tapasin miehen, joka onnistui kesyttämään minut ja aloimme seurustella ja perustimme perheen. Olin lähes 40-v. kun sain lapsen. Edelleenkin tuo viallinen kiintymyssuhdemalli seuraa mukanani. Onneksi mieheni on ollut suht kärsivällinen ja hänen kanssaan olen saanut harjoitella suhteessaoloa. En kuitenkaan tiedä, tuleeko suhteemme kestämään, koska kyseenalaistan sen päivittäin, mikä johtunee hylkäämisenpelosta (googleta Tunnelukot).

Haluan kai sanoa, että parinmuodostusasiat voivat olla hyvin monimutkaisia ja syyt esim. sinkkuuteen voivat olla aivan muut, kuin itse luulee.

Sivuhuomautuksena: Olen monella mittapuulla hyvä saalis; akateemisesti koulutettu, kuulemma kivannäköinen ja hauskaa seuraa. Silti kadehdin ennen kaikkea ihmisiä, jotka osaavat rauhoittua parisuhteeseen ja rakastaa kumppaniaan, olipa hän sitten ulkoiselta muodolta minkälainen hyvänsä. Vuodet parisuhteessa ovat opettaneet senkin, että ulkonäöllä on loppujen lopuksi hyvin vähän merkitystä.

Vierailija kirjoitti:

En tapaa miehiä ns. luonnollisissa tilanteissa, ja treffeillä (tinderistä/netistä hankitut) otan aina sen asiakaspalveluroolin, eli pystyn kyllä juttelemaan oikeastaan ihan mistä vaan, mutta en tuo omaa persoonaani millään tavalla esille. Johtaa yllättävän usein siihen, että mies kiinnostuu, mutta minä peräännyn, koska tiedän ettei mies ole kiinnostunut minusta, vaan siitä mitä olen taas vahingossa esittänyt.

Sama mulla.

Lisäksi ihan eniten tahtoisin tavata ihmisen, jolla on avoin mieli. Ihminen joka on aidosti miettinyt elämää ja asioitaan, on arvojärjestykset kunnossa ja on sinut omien heikkouksiensa kanssa. Vaikea löytää ihmistä kenellä on laaja, avara maailmankatsomus ja jonkinlaista henkistä valaistumistakin tapahtunut. Ihminen joka tiedostaisi mistä hänen tunteensa ja reaktionsa tulee ja pystyisi kunnioittamaan toisia ihmisiä aidosti, ilman alentumista.

Toivottomalta tuntuu lähteä mitään näin deepiä etsimään mistään tinder-treffeiltä.

Ja minua ei köyhyys tai "rumuus" haittaa. Mutta en kestä ihmisessä asennetta, että vihaa itseään. Jos siis pitää itseään huonona koska on mielestään köyhä tai ruma, ei tule kesää. Omasta mielestäni ei kenestäkään voi sanoa että on ruma. En ymmärrä itseään rumaksi haukkuvia. Köyhyys on myös asennekysymys.

Niin mistä löytäisi sitten tällaisen ihmisen jolla on aidosti nämä asenteet kohdallaan (ei vain mukamas-kohdallaan, ja sitten niitä kompensoidaan jollain)..

Kyllä varmaan jonkun epätoivoisen saisin itselleni kaapattua täydessä tällingissä, mutta kun en millään ihastu tai kiinnostu kenestäkään :( On musertavaa tuntea olevansa yksin ja silti en saa itseäni kiinnostumaan muista. Alan epäillä olevani aseksuaali, mutta tämä ristiriita masentaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kelpaa kellekään. Yritin vuosikausia, laihdutin ja treenasin itseni timmiksi ja olin aloitteellinen nettideiteillä.

Enää en jaksa yrittää. Muuten ei ehkä olisi niin kestämätön tilanne mutta olen ollut sinkku koko elämäni. Näinkö sitten jäin ilman yhtäkään kokemusta edes tapailusuhteesta... Läheisyydenkaipuu musertava.

Olen myös muutamaan otteeseen kokeillut nettideittejä, tuloksetta. Viimeisin Tinder-kokeilu oli täysi fiasko jopa masentava.

Miten kauan jaksoit yrittää? Mä olen ollut nyt 2 vuotta sinkkuna, tähän mahtuu 1 tapailusuhde mikä sitten kuivui kasaan. Seksiäkään en ole periaatteessa harrastanut kahteen vuoteen. Tinderiä ja S24 olen kokeillut pienissä jaksoissa, turhaudun ja poistan tilit kun hommasta ei tule mitään. Todennäköisesti tässä se ulkonäkö ratkaisee, ihan tavallisen näköisiä naisia olen kuitenkin yrittänyt lähestyä, mutten saa heiltä vastakaikua. 

ap

Minä olen ollut 11 vuotta sinkkuna, eikä minulla ole ollut yhtiäkään tärskyjä tuon 11 vuoden aikana. Olen luovuttanut.

N29

Ihastuin ekaa kertaa 14-vuotiaana. Nyt olen 34. Eli lyhyellä matikalla 20 vuotta sinkkuna. Tänä aikana en ole edes päässyt pussaamaan vastakkaista sukupuolta. En edes ole mitenkään kauhea, vähän ruma maha mutta ei varsinaista ylipainoa. Ihan nätti, naisellinen, pitkät hiukset, pukeudun hameisiin... Olen fiksu, hyvässä työpaikassa, huumorintajuinen. En vaan ymmärrä miksi miehet eivät kiinnostu. Joku lukko tässä asiassa on mutta minä en sitä osaa avata...