HS: synnytyspelkoiset keisarinleikkaussynnyttäjät, mitä mieltä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerrotaanpa oma pelkotarinani:

Ehkäisy oli ollut poissa jo melkein kolme vuotta, kun viimein tulin raskaaksi. Eli ei ollut ihan yhtä itsestäänselvää kuin niille, jotka hups vaan -tulevat raskaaksi.

Kuuluttiin siinä myös vähemmistöön, koska lapsettomuus koskettaa yhtä pariskuntaa viidestä. Eli tietoisuus siitä, että ne huonot asiat voivat tapahtua jopa minullekin.

Lisäksi vielä sattuvasti noihin aikoihin uutisoitiin naisesta, jonka lapsi oli vammautunut synnytyksessä hapenpuutteen takia niin vakavasti, että tarvitsi 24/7 hoitoringin ja lapsi ei pystynyt edes nielemään itse. Sitä uutista lukiessa entistä enemmän konkretisoitui, että vaikka riskiprosentti olisi pieni, niin joku niihin pieniin prosentteihin aina kuuluu.

Lapsen menettämisen/vammautumisen sypeen ei auteta missään. Kätilön kanssa jutellessa puhuttiin vain ja ainoastaan kipulääkkeistä, vaikka kuinka jankkasin etten ole huolestunut kivusta, vaan vauvasta. Siihen sovittiin lopulta madallettu sektiokynnys, että leikkuriin lähdetään heti jos vähääkään menee siihen suuntaan.

Lapseni syntyikin sitten lopulta kiireellisellä sektiolla, koska tosiaan joutui ahdinkoon kesken kaiken.

Ja muuten, näitä pillun kireys juttuja kun täällä on vaahdottu sivu tolkulla, niin siihen olisi yksi juttu. Kun synnyttäneille tuttaville mainitsin synnytyksen huolestuttavan, niin sain sen enempää kyselemättä kaikilta pitkät vakuuttelut miten paikat on ihan yhtä hyvät kuin ennen synnytystä, tai oikeastaan tiukemmat.

Olin vähän, että wtf. Kuka on niin tyhjäpää, että tuollainen on se isoin huolestuttaja synnytyksessä.

Se ei kuitenkaan pelota, kun äitejä on kuollut sektion jälkeen Suomessa? Vasta oli isot lehtijutut (verenvuotoon, tulehdukseen?) kuolleesta perusterveestä nuoresta naisesta, jonka lapsikin koki kätkytkuoleman jonkun verran synnytyksen jälkeen. Tämä ei sitten pelota kuitenkaan?

Niin no, jotkut meistä ajattelevat ensisijaisesti sen lapsen ahdinkoa.

Lisäksi tuo mainitsemasi tapaus tapahtui hätäsektiossa, miten olisikaan käynyt jos olisi ollut suunniteltu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerrotaanpa oma pelkotarinani:

Ehkäisy oli ollut poissa jo melkein kolme vuotta, kun viimein tulin raskaaksi. Eli ei ollut ihan yhtä itsestäänselvää kuin niille, jotka hups vaan -tulevat raskaaksi.

Kuuluttiin siinä myös vähemmistöön, koska lapsettomuus koskettaa yhtä pariskuntaa viidestä. Eli tietoisuus siitä, että ne huonot asiat voivat tapahtua jopa minullekin.

Lisäksi vielä sattuvasti noihin aikoihin uutisoitiin naisesta, jonka lapsi oli vammautunut synnytyksessä hapenpuutteen takia niin vakavasti, että tarvitsi 24/7 hoitoringin ja lapsi ei pystynyt edes nielemään itse. Sitä uutista lukiessa entistä enemmän konkretisoitui, että vaikka riskiprosentti olisi pieni, niin joku niihin pieniin prosentteihin aina kuuluu.

Lapsen menettämisen/vammautumisen sypeen ei auteta missään. Kätilön kanssa jutellessa puhuttiin vain ja ainoastaan kipulääkkeistä, vaikka kuinka jankkasin etten ole huolestunut kivusta, vaan vauvasta. Siihen sovittiin lopulta madallettu sektiokynnys, että leikkuriin lähdetään heti jos vähääkään menee siihen suuntaan.

Lapseni syntyikin sitten lopulta kiireellisellä sektiolla, koska tosiaan joutui ahdinkoon kesken kaiken.

Ja muuten, näitä pillun kireys juttuja kun täällä on vaahdottu sivu tolkulla, niin siihen olisi yksi juttu. Kun synnyttäneille tuttaville mainitsin synnytyksen huolestuttavan, niin sain sen enempää kyselemättä kaikilta pitkät vakuuttelut miten paikat on ihan yhtä hyvät kuin ennen synnytystä, tai oikeastaan tiukemmat.

Olin vähän, että wtf. Kuka on niin tyhjäpää, että tuollainen on se isoin huolestuttaja synnytyksessä.

Se ei kuitenkaan pelota, kun äitejä on kuollut sektion jälkeen Suomessa? Vasta oli isot lehtijutut (verenvuotoon, tulehdukseen?) kuolleesta perusterveestä nuoresta naisesta, jonka lapsikin koki kätkytkuoleman jonkun verran synnytyksen jälkeen. Tämä ei sitten pelota kuitenkaan?

Niin no, jotkut meistä ajattelevat ensisijaisesti sen lapsen ahdinkoa.

Lisäksi tuo mainitsemasi tapaus tapahtui hätäsektiossa, miten olisikaan käynyt jos olisi ollut suunniteltu.

Meinaatko ettei suunnitellussa sektiossa tarvitse avata kohtua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerrotaanpa oma pelkotarinani:

Ehkäisy oli ollut poissa jo melkein kolme vuotta, kun viimein tulin raskaaksi. Eli ei ollut ihan yhtä itsestäänselvää kuin niille, jotka hups vaan -tulevat raskaaksi.

Kuuluttiin siinä myös vähemmistöön, koska lapsettomuus koskettaa yhtä pariskuntaa viidestä. Eli tietoisuus siitä, että ne huonot asiat voivat tapahtua jopa minullekin.

Lisäksi vielä sattuvasti noihin aikoihin uutisoitiin naisesta, jonka lapsi oli vammautunut synnytyksessä hapenpuutteen takia niin vakavasti, että tarvitsi 24/7 hoitoringin ja lapsi ei pystynyt edes nielemään itse. Sitä uutista lukiessa entistä enemmän konkretisoitui, että vaikka riskiprosentti olisi pieni, niin joku niihin pieniin prosentteihin aina kuuluu.

Lapsen menettämisen/vammautumisen sypeen ei auteta missään. Kätilön kanssa jutellessa puhuttiin vain ja ainoastaan kipulääkkeistä, vaikka kuinka jankkasin etten ole huolestunut kivusta, vaan vauvasta. Siihen sovittiin lopulta madallettu sektiokynnys, että leikkuriin lähdetään heti jos vähääkään menee siihen suuntaan.

Lapseni syntyikin sitten lopulta kiireellisellä sektiolla, koska tosiaan joutui ahdinkoon kesken kaiken.

Ja muuten, näitä pillun kireys juttuja kun täällä on vaahdottu sivu tolkulla, niin siihen olisi yksi juttu. Kun synnyttäneille tuttaville mainitsin synnytyksen huolestuttavan, niin sain sen enempää kyselemättä kaikilta pitkät vakuuttelut miten paikat on ihan yhtä hyvät kuin ennen synnytystä, tai oikeastaan tiukemmat.

Olin vähän, että wtf. Kuka on niin tyhjäpää, että tuollainen on se isoin huolestuttaja synnytyksessä.

Se ei kuitenkaan pelota, kun äitejä on kuollut sektion jälkeen Suomessa? Vasta oli isot lehtijutut (verenvuotoon, tulehdukseen?) kuolleesta perusterveestä nuoresta naisesta, jonka lapsikin koki kätkytkuoleman jonkun verran synnytyksen jälkeen. Tämä ei sitten pelota kuitenkaan?

Niin no, jotkut meistä ajattelevat ensisijaisesti sen lapsen ahdinkoa.

Lisäksi tuo mainitsemasi tapaus tapahtui hätäsektiossa, miten olisikaan käynyt jos olisi ollut suunniteltu.

Meinaatko ettei suunnitellussa sektiossa tarvitse avata kohtua?

Suunniteltu sektio ja hätäsektio ovat kyllä kaksi ihan eri asiaa, että niitä ei tule sekoittaa toisiinsa oman agendan ajamisen vuoksi. Suunniteltu sektio tehdään rauhassa, annetaan puudutukset, testataan niiden toimivuus, tehdään leikkaushaava vaakatasoon ilman mitään kiirettä. Hätäsektiossa lapsi pitää saada syntymään viidessä minuutissa. Käytännössä äiti kiidätetään äkkiä leikkaussaliin, nukutetaan äkkiä ja viilto tehdään pystysuoraan ja lapsi niin nopeasti ulos kuin vain mahdollista. Tämä kaksi on ihan eri asiaa jo leikkausviiltoa myöten.

Kukaan meistä ei voi sanoa kuoliko se äiti nimenomaan hätäsektion komplikaatioihin ja olisiko täällä jos olisi tehty kiireellinen tai suunniteltu sektio. Minusta tuo yksi hätäsektioon kuollut äiti ei kuulu tähän keskusteluun lainkaan jo pelkästään sen vuoksi että hänelle tehtiin hätäsektio eikä suunniteltu sektio, mutta myöskään sen takia että kyseiseen kuolintapaukseen liittyy niin räikeää piittaamattomuutta sekä huolimattomuutta hoitohenkilökunnan taholta, että jopa syyttäjä näki tarpeelliseksi syyttää kyseisen henkilön hoitoon osallistuneita kuolemantuottamuksesta. Tapaukseen ei liity siis pelkästään normaalia hoitovirhettä vaan nimenomaan niin räikeää huolimattomuutta että se ylittää syyttäjän mielestä jopa rikosoikeudellisen vastuun.

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihme raivo tästä aiheesta on saatu aikaan. Mikä siinä sektiossa on niin väärin, ettei sitä voisi valita alatiesynnytyksen sijaan? Lääketiede on kehittynyt ihan sitä varten, että se helpottaisi ja pidentäisi ihmisten elämää. Miksi vauva täytyy tusertaa alapään kautta, jos se aivan hyvin voidaan leikellä sieltä ulos? Minä en nyt sano että sektio olisi jotenkin 100% turvallinen tai parempi, mutta vaihtoehto siinä missä synnytys alapään kautta. Raskaudessa ja synnytyksessä on aina riskinsä, tuli se vauva mitä tahansa reittiä ulos. Ja jos tähän luonnon valintaan mennään, että ei kuuluisi saada lapsia jos ei ole valmis synnyttämään "luonnollisesti". Väitän, että teistäkin aika moni olisi jo kuollut ja kuopattu, jos olisitte eläneet täysin "luonnollisesti", ilman nykylääketiedettä.

t.Lapseton nainen, joka ei aio hankkia lapsia

Mitä muita leikkauksia ihmisen pitäisi mielestäsi saada valita itselleen? Avoleikkaus tähystyksen sijaan? Polvileikkaus, vaikka fysioterapia riittäisi? Hampaanpoisto leikkaamalla nukutettuna, vaikka paikallispuudutuksessa tehty hampaanpoisto riittäisi?

Vierailija kirjoitti:

Kyse ei ole siitä, että kiireelliseen tai hätäsektioon joutuneet olisivat huonoja äitejä. Kyse on siitä, että sokea väärän faktan tuijottaminen on tyhmää ja luonnollisen tapahtuman pelkääminen hysteerisesti kielii ongelmasta, jonka järkevä ihminen hoitaisi pois, sensijaan että valitsisi vaarallisemman vaihtoehdon. Se mikä täällä tunteita nostattaa on toisen keskustelupuolen sokea ja virheellinen näkemys sektion paremmuudesta.

Jos nämä sektiota haluavat laittaisivat energiansa alatiesynnytykseen valmistautumiseen, lihasten kehittämiseen, henkiseen valmistautumiseen jne symppaisin minäkin täysillä. Koska fakta on se, että jotkut pelkäävät enemmän asioita ja se on okei. Jos puhuttaisiin vaikka kaikista niistä tavoista, joita voi itse tehdä synnytyskokemuksensa eteen ja kuunneltaisiin niidenkin naisten tarinaa, joilla alatiesynnytys on mennyt hyvin. Ymmärrettäisiin se tosiasia, että alatiesynnytys menee pääsääntöisesti hyvin ja sektio on aina iso leikkaus, ja parantuminen kestää pääsääntöisesti vähintään 3 viikkoa. Ja ne 3 viikkoa on äidin elämän tärkeimmät. Ja jälkikomplikaatioiden riski sektiossa on äärettömän paljon suurempi, eikä ne ole mitään pikkuvaivoja.

Tämmönen puhe suututtaa suunnattomasti sellaista jolla se alatiesynnytys aiheutti kauheat vaivat. Mulla on kokemusta molemmista synnytystavoista, alatiesynnytyksestä toipumiseen meni vuosi eikä kroppa edes parantunut entiselleen kun taas sektion jälkeen ei ollut mitään ongelmia. Pikemminkin oli vaikea muistaa koko haavan olemassaoloa ja varoa sitä. Sektiota demonisoidaan liikaa, itsekin olin varautunut kamaliin kipuihin ja tulehduksiin jne.mutta mitään niistä ei tullut. Tarkoitan siis että sektiokomplikaatioilla mielestäni pelotellaan ihan liikaa ja alatiesynnytystä ihannoidaan. Alatiesynnytyksessäkin voi mennä kaikki aivan päin persettä. Ei se pelko ole aina vain "hoidettavissa" pois. Sen täysin päin honkia menneen alatiesynnytyksen jälkeen ei tarvinnu miettiä kahta kertaa kumman synnytystavan valitsen. Ja nämä peffaan repeämiset ei ole nykypäivänä mitään urbaanilegendoja, niitä sattuu usein mutta niistä ei vaan puhuta koska alatiesynnytyshän on niin täydellinen tapa synnyttää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyse ei ole siitä, että kiireelliseen tai hätäsektioon joutuneet olisivat huonoja äitejä. Kyse on siitä, että sokea väärän faktan tuijottaminen on tyhmää ja luonnollisen tapahtuman pelkääminen hysteerisesti kielii ongelmasta, jonka järkevä ihminen hoitaisi pois, sensijaan että valitsisi vaarallisemman vaihtoehdon. Se mikä täällä tunteita nostattaa on toisen keskustelupuolen sokea ja virheellinen näkemys sektion paremmuudesta.

Jos nämä sektiota haluavat laittaisivat energiansa alatiesynnytykseen valmistautumiseen, lihasten kehittämiseen, henkiseen valmistautumiseen jne symppaisin minäkin täysillä. Koska fakta on se, että jotkut pelkäävät enemmän asioita ja se on okei. Jos puhuttaisiin vaikka kaikista niistä tavoista, joita voi itse tehdä synnytyskokemuksensa eteen ja kuunneltaisiin niidenkin naisten tarinaa, joilla alatiesynnytys on mennyt hyvin. Ymmärrettäisiin se tosiasia, että alatiesynnytys menee pääsääntöisesti hyvin ja sektio on aina iso leikkaus, ja parantuminen kestää pääsääntöisesti vähintään 3 viikkoa. Ja ne 3 viikkoa on äidin elämän tärkeimmät. Ja jälkikomplikaatioiden riski sektiossa on äärettömän paljon suurempi, eikä ne ole mitään pikkuvaivoja.

Nytkin puhut vain sektion jälkeen esiintyvistä ongelmista, mutta et mitään alatiesynnytyksen "normaaleista" jälkivaivoista? Eli siis jos nainen saa alatiesynnytyksen jälkeen vakavia ongelmia alapäähänsä, tämä johtui siitä ettei jumpannut alapäätään tarpeeksi? Onko tämä aivan yleinen mielipide myös terveydenhuollossa vai vain omasi? Jos oikeasti viidesosa naisista (en ole varma tästä osuudesta) kärsii alatiesynnytyksen jälkeen jos minkälaisesta kränkästä pitkiäkin aikoja, eikö se ole vain aivan rationaalista olla luottamatta täysin onneensa ja valitsee synnytystavakseen sektion, missä komplikaatiot liittyvät lähinnä haavanhoitoon, eikä siihen että alapään lihaksisto on tarpeeksi hyvässä kunnossa. Mistä sen edes tietää, mitataanko se ennen alatiesynnytystä?

Viittaatko nyt niihin peräpukamiin ja laskeumiin? Molemmat ovat vaivoja jotka johtuvat yleensä itse raskaudesta ja ikävyydestään huolimatta vaarattomia ja hoidettavissa. Synnytyksessä syntyneet vakavat repeymät pystytään yleensä myös hoitamaan ja sillon mennään jo pieneen poikkeusprosenttiin. Sektion jälkeinen haavanhoito ei sitten ole mitään septidinin läträämistä. Vatsa on auki ja tikeillä koossa, ilman komplikaatioitakin sen tuntee kyllä. Ja se mistä yleensä vaietaan on kiinnikkeet. Siinä jää peräpukamat kevyesti kakkoseksi.

Ei johdu kyllä pelkästään raskaudesta vaan myös siitä alatiesynnytyksestä. Eikä kaikki niistä edes ole hoidettavissa joten älä valehtele. Isot repeämät voidaan hoitaa joo, jos ne ylipäätään huomataan edes synnytyksen yhteydessä. On tapauksia joissa äiti ihmettelee kun ei pysty pidättämään ulostetta ja kaikki vaan sanoo sen olevan normaalia. No, kas kun tarkemmin tutkitaan niin todetaankin sulkijalihasvaurio. Jos olet yhtään tutkimustietoon perehtynyt niin pahojen repeämien korjausleikkausten tulokset ovat ihan yleisesti HUONOJA ja monelle äidille jää pysyviä pidätysongelmia. Varsinkin jos korjausta yritetään myöhemmin niin hoitotulokset ovat surkeita.  Se on sitten kivaa kun on sekä peräpukamat että huono pidätyskyky ja hyvässä lykyssä vielä ärtyvän suolen oireyhtymä. Jos et ole pahasti revennyt tai kokenut pahoja laskeumia tai muuta niin älä tule selittämään tämmöstä hevonkukkua. Nyt molemmat synnytystavat kokeneena otan sata kertaa mieluummin sen haavan ja tikit mahaan kuin alapäähän. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerrotaanpa oma pelkotarinani:

Ehkäisy oli ollut poissa jo melkein kolme vuotta, kun viimein tulin raskaaksi. Eli ei ollut ihan yhtä itsestäänselvää kuin niille, jotka hups vaan -tulevat raskaaksi.

Kuuluttiin siinä myös vähemmistöön, koska lapsettomuus koskettaa yhtä pariskuntaa viidestä. Eli tietoisuus siitä, että ne huonot asiat voivat tapahtua jopa minullekin.

Lisäksi vielä sattuvasti noihin aikoihin uutisoitiin naisesta, jonka lapsi oli vammautunut synnytyksessä hapenpuutteen takia niin vakavasti, että tarvitsi 24/7 hoitoringin ja lapsi ei pystynyt edes nielemään itse. Sitä uutista lukiessa entistä enemmän konkretisoitui, että vaikka riskiprosentti olisi pieni, niin joku niihin pieniin prosentteihin aina kuuluu.

Lapsen menettämisen/vammautumisen sypeen ei auteta missään. Kätilön kanssa jutellessa puhuttiin vain ja ainoastaan kipulääkkeistä, vaikka kuinka jankkasin etten ole huolestunut kivusta, vaan vauvasta. Siihen sovittiin lopulta madallettu sektiokynnys, että leikkuriin lähdetään heti jos vähääkään menee siihen suuntaan.

Lapseni syntyikin sitten lopulta kiireellisellä sektiolla, koska tosiaan joutui ahdinkoon kesken kaiken.

Ja muuten, näitä pillun kireys juttuja kun täällä on vaahdottu sivu tolkulla, niin siihen olisi yksi juttu. Kun synnyttäneille tuttaville mainitsin synnytyksen huolestuttavan, niin sain sen enempää kyselemättä kaikilta pitkät vakuuttelut miten paikat on ihan yhtä hyvät kuin ennen synnytystä, tai oikeastaan tiukemmat.

Olin vähän, että wtf. Kuka on niin tyhjäpää, että tuollainen on se isoin huolestuttaja synnytyksessä.

Se ei kuitenkaan pelota, kun äitejä on kuollut sektion jälkeen Suomessa? Vasta oli isot lehtijutut (verenvuotoon, tulehdukseen?) kuolleesta perusterveestä nuoresta naisesta, jonka lapsikin koki kätkytkuoleman jonkun verran synnytyksen jälkeen. Tämä ei sitten pelota kuitenkaan?

No, siinä tapauksessa oli kyse hoitovirheestä. Oikein hoidettuna sektio olisi tuskin tappanut sitä äitiä. Ja siinäkin oli kyse jo pieleen menneestä alatiesynnytyksetä joka päättyi kiireelliseen sektioon. 

Johan on tappelu. Laitan tähän nyt omat kokemukseni ja mielipiteeni.

Hinta: 

Jo yksikin kiireellinen saati hätäsektio olisi maksanut monen monta elektiivistä sektiota. Lisäksi Suomessa ei ole mahdollista saada yksityisellä sektiota. Tutkin asiaa perusteellisesti viitisen vuotta sitten odottaessani esikoistani. Gynekologini ja synnytyslääkärini USAssa oli sitä mieltä, että minulla oli hyvät perusteet valita sektio, eikä hän uskonut siitä tulevan mitään ongelmaa Suomessakaan.

Perusteet: 

Syy, miksi minulle ei Suomessa suositeltu sektiota oli, koska lähtökohta on Suomessa lähteä liikkeelle alatiesynnytyksestä, koska aina voidaan mennä kiireelliseen sektioon. :O 

Pelkopoli: 

Olin synnytyspelkoinen ihan jo sen vuoksi, että kukaan nainen lähisuvussani ei ole synnyttänyt onnistuneesti alakautta. Kävin pelkopolilla Suomessa ja siellä minut suostuteltiin yrittämään. Kertaakaan ei käyty läpi sitä, että yli 20% naisista tulee synnytyksistä isoja ongelmia, virtsan- ja ulosteenpidätyskyvyttömyyttä, repeämiä jotka ovat pitkään tai jopa lopullisesti kipeitä tai tunnottomia, lantionpohjalihaksiston irtoamista luustosta, laskeumia yms. Minun annettiin ymmärtää, että nämä ovat oikeasti todella harvinaisia tai johtuvat raskaudesta itsessään. Olin todella hämmentynyt, olihan synnytyslääkärini, joka minua oli raskauden alusta hoitanut kertonut aivan toisenlaista tarinaa. Suostuin kuitenkin yrittämään ja tsemppasin itseni aktiiviseen synnytystapahtumaan - olihan kehoni siihen tehty. 

Lopputulos: 

Sen jälkeen, kun kokoarvio oli heittänyt yli kilolla alakanttiin (!), synnytykseni käynnistettiin. Usean päivän hirvittävien kipujen (ja useiden virheiden!) jälkeen anelin itselleni kiireellisen sektion. Lääkärit halusivat vielä odotella, mutta suostuivat "pitkin hampain". Sekä lapseni että minä meinasimme kuolla. Olin yli viikon teho-osastolla ja lapseni vauvojen omalla osastolla. Mieheni luuli, että kuolen. Itse sektio meni hienosti. 

Vauva oli lähes 5kg ja yli 55cm. Minulla ei ollut raskausdiabetestä, enkä ollut todellakaan "ahminut" raskausaikana, palasin nopeasti omiin mittoihini. Olen itse yli 170cm ja mieheni yli 190cm, joten tiedossa oli, että vauva saattaa olla iso. 

Alatiesynnytysyrityksessä minulta murtui useita luita ja sain loppuiän kestäviä vammoja. 

Toinen raskaus: 

Olin toisella kertaa helpottunut. Saisin aivan varmasti Suomessakin sektion edellisen synnytykseni osoittamien ongelmien vuoksi. Olihan lääkärini USAssa aivan tyrmistynyt ja sitä mieltä, että kehitysmaissakin synnytys hoidetaan monesti paremmin!

Ei. Kuulemma lähtökohta on edelleen alatiesynnytys. Kukaan ei kuulemma voi tietää, mikä edellisessä synnytyksessä meni vikaan (WTF?). Tällä kertaa koko-ongelma ratkaistaisi käynnistämällä synnytys vk 37. Joo-ei. Kysyin lääkäriltä omalta usalaiselta lääkäriltäni saamistani tutkimuksista, joiden mukaan synnytys sektion jälkeen on vaarallista ja käynnistäminen sektion jälkeen suorastaan tyhmän vaarallista - minut tyrmättiin täysin. Ehdotettiin, että matkustaisin USAan synnyttämään. Suomessa oli kuulemma aivan huippuluokan osaamista ja kenenkään kohtu ei ollut kuulemma revennyt tässä helsinkiläisessä synnytyssairaalassa :O.  

Pelkopolin asiakkaiden mt-ongelmat: 

Aivan varmasti minulla oli mt-ongelma asioidessani pelkopolilla toisen raskauteni kanssa. Olinhan masentunut sekä suoraan sanoen traumatisoitunut edellisestä synnytyksestäni, siitä kuinka keskiaikaisesti ahdinkooni oli suhtauduttu ja kuinka minua ei oltu kuunneltu lainkaan. 

Tällä kertaa sanoin suoraan, että en enää usko niihin valheisiin, joita polilla potilaille syötetään, haluan papereihini lupauksen sektiosta nyt. Luojalle kiitos sain papereihini merkinnän ja jopa päivämäärän. Varmistin vielä, että jos synnytys käynnistyy ennen ko. päivää, saan päivystyssektion. 

Sektiopöydällä: 

Koin, että minua ja pelkoani vähäteltiin. En edes tavannut leikkaavaa lääkäriä ennen leikkausta. En päässyt murtumieni vuoksi pöydälle itse, joka aiheutti henkilökunnassa tiuskimista ja asiatonta käytöstä. 

Itse leikkaus meni jälleen hienosti, leikkaava lääkäri totesi, että kohtu oli vaarallisesti ohentunut ja myönsi kysyessäni, ettei se olisi kestänyt todennäköisesti supistuksia. Varmistin vielä, ettei se ollut ohentunut arven kohdalta, vaan toisesta kohdasta. 

Lopputulema: 

Hinta - elektiivinen sektio olisi tullut halvemmaksi kuin kiireellinen sektio ja yli viikko teholla. Vammat - minua seuraa loppuikäni kipeät vammat mm. synnytyksestä johtuneista murtumista. Sektiossa näitä ei olisi tullut.

Sektiot kokemuksena - ei se ollut mitään makaamista lahnana, vaan epämiellyttävä ja jopa kivulias kokemus. Verrattuna siihen esikoisen alatieyrittämiseen, olisin ennemmin antanut heidän leikata ilman puudutusta, kuin koittanut alatietä uudestaan. Ja olen hyvin tosissani. Kokemusta minulla on myös ilman puudutusta leikkaamisesta. 

Sängystä noustiin elektiivisen sektion kanssa 6h leikkauksesta (rutiini Suomessa) ja hienosti meni. Kivut pysyivät aisoissa panadolilla. Sängyssä kääntyminen oli kaikkein kamalinta, sekin lähinnä psyykkisistä syistä ( = mahani on muutaman langan pätkän kasassa, entä jos kaikki valuu ulos kun käännyn kyljelle). Kaikki 7 tikkiä poistettiin viikon kuluttua ja näin 3v viimeisemmänkin leikkauksen jälkeen molemmat arvet ovat lähestulkoon kadonneet.

Jatkoa kolmannessa viestissä, AV:n mielestä teksti on liian pitkä.

En ole sitä mieltä, että odottajille pitäisi antaa kaksi vaihtoehtoa - alatie tai sektio. Minusta molemmista tulisi rehellisesti kertoa komplikaatiomahdollisuudet ja aidot syyt, miksi alatietä suositaan (mm. hinta). Sitten naisen tulisi saada valita. Sektiota demonisoidaan turhaan ja jostain syystä alatiesynnytystä (vieläpä jopa lääkkeetöntä!) nostetaan jalustalle. Vaikka, at the end of the day, kumpikin ovat tapoja synnyttää. Ei mitään muuta.

Kipua ei ole turha pelätä. Itse koin niin hirvittäviä kipuja, että mikä tahansa kipu jäisi kakkoseksi. Viivalle. Kun taas eräs läheiseni koki normaalin vatsataudin kivut kamalampana. En kuitenkaan lähde sille kannalle, että on mahdoton tietää etukäteen. Uskon siihen, että nainen tuntee vartalonsa. Minä "tiesin", etten kykene synnyttämään, mutta minua ei uskottu. Lopulta en uskonut itsekään. Toisella kertaa pidin kiinni tiedostani ja se pelasti mahdollisesti henkeni. Juttelin erään kokeneen kätilön kanssa synnyttäneiden osastolla kuopukseni kanssa ja hän kertoi, että uskoo vahvasti siihen, että odottaja itse tietää. Minä en tiedä kuinka paljon tällä on tekemistä jonkun psykologisen blokin luonnissa, mutta minun lantiostani ei mahdu ulos edes sitruunaa, kävin mittauttamassa sen jälkikäteen. Ei, vaikka raskaus kuinka pehmentää ligamentteja. 

Kamalaa tässä keskustelussa minusta on myös se, että omaa seksuaalista nautintoa ei saisi arvostaa. En tarkoita, että = kahden viikon väljyyden vuoksi valittaisi sektio, en tiedä kenenkään tehneen niin. Mutta tiedän naisen valinneen sektion, koska sisarensa ei synnytyksen jälkeen enää koskaan nauttinut seksistä - tämä oli revennyt klitorikseen saakka ja melkein koko paikka oli arpeutunut tunnottomaksi. Se ei ole minusta huono syy sektiolle. 

Mieheltäni murtui todennäköisesti olkapää synnytyksen yhteydessä. Eräällä läheiselläni on synnytyksen yhteydessä koetun hapenpuutteen vuoksi tullut aivovamma ja ADHD, siskollaan Erbin pareesi. 

Onneksi tunnen useita naisia, jotka ovat synnyttäneet alakautta terveet, ihanat lapset ja ovat säilyttäneet pidätyskykynsä ja seksuaalisen nautintonsakin. Paras ystäväni synnytti alakautta terveen, kauniin lapsen, eikä saanut edes tikkejä. Kuitenkin on myös paljon niitä naisia, jotka eivät helposti kerro siitä, että joutuivat lähtemään kesken illanvieton, koska ulostivat housuunsa, tai jotka kokevat kipua kohdun/peräsuolen laskeumasta korjausleikkauksista huolimatta. 

Osa synnytyslääkäreistä on sitä mieltä, että sektio on parempi tai vähintään yhtä hyvä synnytystapa sekä äidille että lapselle. Tilastoissa kun jätetään aina huomioitta se, että sektioita on erilaisia. On 4 täysin toisistaan eroavaa sektiota: hätäsektio, kiirellinen sektio, elektiivinen indikoitu sektio sekä elektiivinen sektio joka tehdään ilman indikaatioita (ns. mukavuussektio). Varsinkaan kahta viimeistä ei erotella missään tutkimuksessa. Jo tuohon tietoon perustuen  minusta on turvallista sanoa, että sektio on turvallisempi vaihtoehto sekä äidille että vauvalle. Erot turvallisuudessa ovat minimaalisia ja tietäen, ettei indikoimattomia elektiivisiä ole eroteltu joukosta, täytyy erojen olla joko olemassaolemattomia tai sitten jopa sektion eduksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan lukenut yhtään nettijuttua synnytyksestä koska tein päätökseni siitä että haluan keisarinleikkauksen jo kauan ennen keskustelupalstojen yleistymistä. Olen vaan aina tiennyt etten missään nimessä haluaisi vauvan kokoisen asian tulevan ulos alapäästäni, ikinä. En todellakaan pelkää synnytystä, tiedän että kaikki menisi alatiesynnytyksessä suurella todennäköisyydellä hyvin ja että leikkauksessa on riskinsä, mutta minulle alatiesynnytys olisi yhtä outoa kun ruoan syöminen nenällä. Olen onnellinen että minulla on oikeus omaan kehooni ja minulla on yksi lapsi ja toinen suunnitteilla. Toivottavasti tulevaisuudessa muut pysyisivät enemmän erossa minun kehooni liittyvistä henkilökohtaisista valinnoista, mutta se taitaa olla turha toivo :/

Pysytkö sinäkin erossa muiden ihmisten kehoon liittyvistä henkilökohtaisista valinnoista? Et esim. paheksu ollenkaan ihmisiä, jotka syövät itsensä 200 kg painoisiksi, alkoholin tai huumeiden käyttäjiä (kaikki huumeet laillisiksi?), tupakoivia ja siitä sairastuvia jne?

Niin, sitähän minäkin.

Jotenkin niin säälittävän surkuhupaisaa, että sektiota verrataan huumeiden käyttöön. Kun ei muuta enää keksitä.

Mutta minä hei keksin: Kun raamattussakin sanotaan, että kivulla sinun tulee synnyttämän, ja täälläkin on moneen otteeseen päivitelty "mitä meidän esiäiditkin sanoisi tästä pullamössösektiokansasta!", niin poistetaan synnytyskipulääkitys.

Miettikääpä niitä säästöjä, joita tulisi! Jos tosiaan tarvitsee, niin maksaa todellisen hinnan lääkkeistä + anestesialääkärin palkkion selkäydin tuikkaisusta.

Kun entisaikaankin naiset menivät vaan saunaan synnyttelemään ilman mitään kipulääkkeitä, niin onhan se nyt kumma kun ei nämä nykyiset pullamössönaiset siihen pysty!

Ihan vaan kun wanhaan aikaan niin haikaillaan :)

Ihan vaan tiedoksi: anestesialääkäri ei tosiaankaan "tuikkaise mitään selkäytimeen", koska jos selkäytimeen pistää, ihminen halvaantuu. Voisitko affektissasi yrittää pysyä faktoissa?

Olen itse sektiolla syntynyt ja jätin lapset tekemättä, koska täyttä varmuutta sektion saamisesta ei ollut. Ystäväpiirissäni, joka koostuu täysin tavallisista ihmisistä eikä siis vammaisista sen enempää kuin kenelläkään muullakaan, on kahdeksan alatiesynnytyksessä vaurioitunutta henkilöä. 

Jos halutaan hintalappuja miettiä, niin oikea vertailukohta ei ole alatiesynnytys vs. suunniteltu keisarileikkaus vaan elämänikäisen kehitysvammaisuuden hoitokustannukset vs. suunniteltu keisarileikkaus. Parhaimmillaan kyse on pelkästä lievästä liikuntavammasta, mutta usein kuitenkin työura jää pelkkään tuettuun työhön ja asumisenkin on oltava tuettua, lääkitysten kovat ja vammaisen lapsen omaishoitajan työpanos niinikään on menetetty tuottavammilta aloilta. Heitä varten on pyöritettävä koulukuljetukset, kouluavustajat, fysioterapiat, lukuisat lääkärikäynnit, ihan kaikki.

Ja toisella puolella on suunnitellun keisarileikkauksen ja alatiesynnykseen hintojen välinen ero. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyse ei ole siitä, että kiireelliseen tai hätäsektioon joutuneet olisivat huonoja äitejä. Kyse on siitä, että sokea väärän faktan tuijottaminen on tyhmää ja luonnollisen tapahtuman pelkääminen hysteerisesti kielii ongelmasta, jonka järkevä ihminen hoitaisi pois, sensijaan että valitsisi vaarallisemman vaihtoehdon. Se mikä täällä tunteita nostattaa on toisen keskustelupuolen sokea ja virheellinen näkemys sektion paremmuudesta.

Jos nämä sektiota haluavat laittaisivat energiansa alatiesynnytykseen valmistautumiseen, lihasten kehittämiseen, henkiseen valmistautumiseen jne symppaisin minäkin täysillä. Koska fakta on se, että jotkut pelkäävät enemmän asioita ja se on okei. Jos puhuttaisiin vaikka kaikista niistä tavoista, joita voi itse tehdä synnytyskokemuksensa eteen ja kuunneltaisiin niidenkin naisten tarinaa, joilla alatiesynnytys on mennyt hyvin. Ymmärrettäisiin se tosiasia, että alatiesynnytys menee pääsääntöisesti hyvin ja sektio on aina iso leikkaus, ja parantuminen kestää pääsääntöisesti vähintään 3 viikkoa. Ja ne 3 viikkoa on äidin elämän tärkeimmät. Ja jälkikomplikaatioiden riski sektiossa on äärettömän paljon suurempi, eikä ne ole mitään pikkuvaivoja.

Tämmönen puhe suututtaa suunnattomasti sellaista jolla se alatiesynnytys aiheutti kauheat vaivat. Mulla on kokemusta molemmista synnytystavoista, alatiesynnytyksestä toipumiseen meni vuosi eikä kroppa edes parantunut entiselleen kun taas sektion jälkeen ei ollut mitään ongelmia. Pikemminkin oli vaikea muistaa koko haavan olemassaoloa ja varoa sitä. Sektiota demonisoidaan liikaa, itsekin olin varautunut kamaliin kipuihin ja tulehduksiin jne.mutta mitään niistä ei tullut. Tarkoitan siis että sektiokomplikaatioilla mielestäni pelotellaan ihan liikaa ja alatiesynnytystä ihannoidaan. Alatiesynnytyksessäkin voi mennä kaikki aivan päin persettä. Ei se pelko ole aina vain "hoidettavissa" pois. Sen täysin päin honkia menneen alatiesynnytyksen jälkeen ei tarvinnu miettiä kahta kertaa kumman synnytystavan valitsen. Ja nämä peffaan repeämiset ei ole nykypäivänä mitään urbaanilegendoja, niitä sattuu usein mutta niistä ei vaan puhuta koska alatiesynnytyshän on niin täydellinen tapa synnyttää. 

Sama juttu sektiossa. Pelottelujen takia hirvitti kun synnytyssalista lähdettiin kiireelliseen sektioon,kun oli peloteltu kuinka p*skana on ja kaikki on vaikeaa ja haavakin tulehtuu ja lottovoitto jos edes hengissä selviät yms.

Leikkaus meni hyvin, ainoastaan tuli paha olo jostain puudutteesta ja makuuasennossa oksentaminen oli epämiellyttävää, mutta se olikin ainoa epämiellyttävä koko leikkauksessa.

Kipuja ei pahemmin tullut, kun se Burana + panadol piti itselläni hyvin kivun poissa.

Viikko leikkauksesta olin kotona siirtämässä ruokapöytää kun muistin, että ai niin perhana olen leikkaustoipilas :D ja haavakin parani hyvin kun joka päivä suihkutteli ja sen jälkeen kuivasi käsipaperilla, niin ei pyyhkeestä irronnut bakteereja muhimaan.

Ekassa raskaudessa vauvani oli perätilassa. Sain kuulla sektiosta ja tästä toipumisesta ihan hirveitä juttuja ja nämä kaikki naisilta, jotka olivat itse alakautta synnyttäneet eikä siis mitään kokemusta asiasta ollut. Sektion pelko on kyllä juurrutettu tosi syvälle, kun siitä varoittelevat jopa ne jotka eivät sitä ole kokeneet.

Olen synnyttänyt kahdeksan alakautta ilman puudutuksia. Olen luottanut hyvään perimään. Ja pelkään enemmän sektiota. Ja meillä on kahdeksan hyvin kehittynyttä, perustervettä lasta.

Mutta siitä huolimatta olen sitä mieltä, että äidin vaistolla on todella vahva merkitys. En tiedä, onko kyse siitä, että äiti osaa lukea alitajuisesti oman kehonsa viestejä, vai mistä on kyse, mutta tiedän useita tapauksia, joissa äiti on selittämättömästi vaistonnut, että kaikki ei ole niin kuin pitää. Ja minusta lääkärin pitää kuunnella ehdottomasti äitiä ja luottaa äidin todelliseen hätään.

Eräs äiti (ja isä) suunnilleen rukoili sektiota, taustalla oli synnytys, jossa oli ollut ongelmia. Isä tarjoutui maksamaan kaiken jne, mutta lääkäri oli päättänyt, että äiti synnyttää alakautta. Vauva jumiutui synnytyskanavaan, kärsi hapenpuutteesta ja vammautui vaikeasti. Ensimmäiset kuukaudet vauva vietti riippukeinussa, kun kaikkialla muualla kouristeli hallitsemattomasti jne. Hoidin tuota lasta kauan sitten. Oli ihana ja valoisa lapsi, mutta lääkärin päätöksestä vammautui eikä esim. kävele tai syö suun kautta ikinä.

Ja tuossa lääkäri siis sivuutti täysin äidin hädän.

Mutta vähän kritisoin täällä esitettyjä faktoja, kuten sitä, että kuolleisuus on korkeinta 30vrk sisällä syntymästä. Ottaako tilasto huomioon sen, että kaikki lapset eivät synny elinkelpoisina (pikkukeskoset, vaikeat kromosomipoikkeamien aiheuttamat häiriöt, ilm.foolihapon puutteesta johtuvat epämuodostumat jne), eikä synnytystavalla ole merkitystä selviämisennusteen kanssa?

Fitness- yms. harrastajien alatiesynnytystä taas monesti vaikeuttaa merkittävästi liian tiukat lihakset, jotka eivät vaan jousta tarvittavalla tavalla. Esim. se Iltasanomissakin ollut australialaisäiti, synnytys ei vaan onnistunut alakautta, kun mm. vatsalihakset oli niin tiukat. Tuskin siis meni sektioon pillun ehjänä säilyttämisen takia. Eikä sektiokaan lopulta ollut ongelmaton noiden lihasten takia.

Minusta hyvä lähtökohta on kuunnella äitiä, keskustella riskeistä, kertoa avoimesti ja luottaa siihen, että äidin järjettömältä tuntuvalla pelolla voi olla ihan peruste, vaikkei äiti sitä osaisi eritellä.

Todellinen äitiys on ihan muuta kuin synnytystapa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

suomalainen nainen varmaankin usein kadehtii sektiolla synnyttäneitä ja pelkää kun he ovatkin pysyneet hyvässä kunnossa.se voi olla yksi syy miksi sektion valinneet tuomitaan.

Pysyneet hyvässä kunnossa? Sektion jälkeen ei saa edes omaa vauvaansa nostaa. Silloin ei mielestäni ole hyvässä kunnossa.

Höpöhöpö, ei saa nostaa yli 5 kg, harvalla on beibi ihan niin valtaisa mötkäle 😁

Tyttäreni tuli maailmaan sektiolla ja kyllä heti nostelin häntä ihan luvan kanssa kun vaan tunto palautui kroppaan. Aamuyöllä kiireellinen sektio ja iltapv/illalla kävin jo yksin suihkussa ja vessassa. Supernopeaa toipuminen.

^Mua peloteltiin ennen sektiota (pelottelijana alakautta synnyttäneet äidit), että sektion jälkeen ei saa moneen viikkoon maitotölkkiä painavampaa nostaa. Ja oma todellisuus sektion jälkeen meni just noin kuin edellisellä kommentoijalla, että kun on tunto jalkoihin palautui, niin ylös vaan ja vauvaa hoitamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyse ei ole siitä, että kiireelliseen tai hätäsektioon joutuneet olisivat huonoja äitejä. Kyse on siitä, että sokea väärän faktan tuijottaminen on tyhmää ja luonnollisen tapahtuman pelkääminen hysteerisesti kielii ongelmasta, jonka järkevä ihminen hoitaisi pois, sensijaan että valitsisi vaarallisemman vaihtoehdon. Se mikä täällä tunteita nostattaa on toisen keskustelupuolen sokea ja virheellinen näkemys sektion paremmuudesta.

Jos nämä sektiota haluavat laittaisivat energiansa alatiesynnytykseen valmistautumiseen, lihasten kehittämiseen, henkiseen valmistautumiseen jne symppaisin minäkin täysillä. Koska fakta on se, että jotkut pelkäävät enemmän asioita ja se on okei. Jos puhuttaisiin vaikka kaikista niistä tavoista, joita voi itse tehdä synnytyskokemuksensa eteen ja kuunneltaisiin niidenkin naisten tarinaa, joilla alatiesynnytys on mennyt hyvin. Ymmärrettäisiin se tosiasia, että alatiesynnytys menee pääsääntöisesti hyvin ja sektio on aina iso leikkaus, ja parantuminen kestää pääsääntöisesti vähintään 3 viikkoa. Ja ne 3 viikkoa on äidin elämän tärkeimmät. Ja jälkikomplikaatioiden riski sektiossa on äärettömän paljon suurempi, eikä ne ole mitään pikkuvaivoja.

Nytkin puhut vain sektion jälkeen esiintyvistä ongelmista, mutta et mitään alatiesynnytyksen "normaaleista" jälkivaivoista? Eli siis jos nainen saa alatiesynnytyksen jälkeen vakavia ongelmia alapäähänsä, tämä johtui siitä ettei jumpannut alapäätään tarpeeksi? Onko tämä aivan yleinen mielipide myös terveydenhuollossa vai vain omasi? Jos oikeasti viidesosa naisista (en ole varma tästä osuudesta) kärsii alatiesynnytyksen jälkeen jos minkälaisesta kränkästä pitkiäkin aikoja, eikö se ole vain aivan rationaalista olla luottamatta täysin onneensa ja valitsee synnytystavakseen sektion, missä komplikaatiot liittyvät lähinnä haavanhoitoon, eikä siihen että alapään lihaksisto on tarpeeksi hyvässä kunnossa. Mistä sen edes tietää, mitataanko se ennen alatiesynnytystä?

Viittaatko nyt niihin peräpukamiin ja laskeumiin? Molemmat ovat vaivoja jotka johtuvat yleensä itse raskaudesta ja ikävyydestään huolimatta vaarattomia ja hoidettavissa. Synnytyksessä syntyneet vakavat repeymät pystytään yleensä myös hoitamaan ja sillon mennään jo pieneen poikkeusprosenttiin. Sektion jälkeinen haavanhoito ei sitten ole mitään septidinin läträämistä. Vatsa on auki ja tikeillä koossa, ilman komplikaatioitakin sen tuntee kyllä. Ja se mistä yleensä vaietaan on kiinnikkeet. Siinä jää peräpukamat kevyesti kakkoseksi.

En ole mikään jälkivaivojen asiantuntija, mutta esim. yhdessä keskisuuressa kaupungin keskussairaalassa leikataan alapää rutiininomaisesti aina synnytyksen yhteydessä, oli se tarpeen tai ei. Mielestäni tuo on jo tarpeeksi hyvä syy pohtia sektiota, ei siellä äidin kroppa paljoa paina kunhan vaan lapsi tulee oikeaa kautta ulos. Minä laskisin itse synnyttäjänä kaikki repeämät, pukamat ja laskeumat näihin jälkivaivoihin, ja vertaisin sitten näitä prosentteja noihin suunniteltujen sektioiden komplikaatioprosentteihin. Veikkaan että sektioon taipuisin, eikä se siltikään johtuisi siitä, että olen bimbo, vaan siitä että en ymmärrä miksi raskauden takia täytyy kärsiä turhaan ylimääräisistä ongelmista, mitkä olisi helposti vältettävissä? Onko se nyt sitten se äidin rooli vai mikä?

Alapäätä ei leikata vaan väliliha. Teeppä pieni mielikuvaharjoitus; tunnustele sun välilihaa hetki ja mieti, että se leikattaisiin ja tikattaisiin. Nosta sitten kädet pehmeelle alueelle häpyluun yläpuolelle, painele kunnolla ja tunnustele n. 10cm leveyssuunnassa kaikkia elimiä mitä siellä tuntuu. Muista painaa kunnolla. Respectit ja yläfemmat sinne jos lihakset estää tuntuman syvälle, mutta mieti nyt miltä tuntuu, kun ne lihakset viilletään auki ja tikataan kiinni.

Välilihaa ei aina tarvitse leikata ja sen pääsääntöinen leikkaaminen on ongelma. Mutta mielikuvaharjoituksen jälkeen, vaaditko sektion vai vaaditko, että väliliha leikataan vaan tarvittaessa?

Tottaki menisin sektioon, sitä kun ei saa itse valita enää synnytyksen aikana, että mihin toimenpiteisiin suostut tai et, lapsi on tärkein. Jos toimenpide aiheuttaa äidille myöhemmin ongelmia, sillä ei ole synnytystilanteessa mitään painoarvoa. Itse asiassa en aio koskaan tehdä lapsia, koska jo nämä riskit molemmissa synnytystavoissa ehkäisevät tehokkaasti vauvakuumeeni. Luulisin, että helpompi sitä mahassa olevaa haavaa on hoitaa kuin alapäässä olevaa, varsinkin jos pahimmillaan joutuu loppuelämän kakkaamaan pussiin. Mikä lisäarvo siitä alatiesynnytyksestä on suunniteltuun sektioon verrattuna, onko Suomesta edes tällaisia tilastoja?

Pakko puuttua tähän – synnyttäessä äidillä on lailla turvattu oikeus kieltäytyä kaikista toimenpiteistä niin halutessaan, eli yhtään mihinkään ei ole pakko suostua, mukaan lukien episiotomia. Tämäkin asian suhteen tietämättömyys lietsoo turhaan pelkoa. Itse aion kieltäytyä leikkaamisesta ja selällään synnyttämisestä, koska kummastakaan ei lääketieteellisesti ole pääsääntöisesti kuin haittaa. Kannustan jokaista käymään dialogia kätilöiden kanssa omista toiveista, ja jos eivät jostain syystä suostuisi lainkaan kuuntelemaan, niin myös kätilön voi vaihtaa.

t. 470-vesisynnyttäjä

Olen pääsääntöisesti samaa mieltä kanssasi ja olet aivan oikeassa, mutta epäilisin (ei ole sata varma tieto), mutta jos lapselle tulee ahdinko sekä henki on vaarassa niin tulee saada lapsi mahdollisimman nopeasti pihalle esim. imukuppiavusteisesti niin tällöin käsittääkseni leikataan episiotomia että lapsi saadaan mahdollisimman nopeasti ja helposti ulos. Käsittääkseni siinä menee lapsen henki niin sanotusti äidin toiveiden edelle. Toki tuossa tilanteessa varmaan äitikin hyväksyisi episiotomian. Periaatteessa siis koskaan ei voi luvata ettei episiotomian tehdä, muuten kuin että voidaan luvata että sitä ei rutiininomaisesti tehdä - niin kuin ei käytännössä nyky-Suomessa enää kai tehdäkään, poikkeuksena saattaa olla jotkut pikkupaikkakunnat jossa jonkinlainen vanhan liiton kätilö. 

Näinhän sen voisi ehkä olettaa menevän, mutta ei mene. Ihmisen perusoikeussuoja alkaa syntymästä, eli samasta syystä kuin päihdeäitejä ei määrätä pakkohoitoon, niin syntymättömän lapsen oikeutta elämään ei voida ilman äidin suostumusta asettaa äidin ruumiillisen koskemattomuuden edelle. Toki on oma kysymyksensä, millainen äiti ei sitten haluaisi lapsensa parasta, mutta episiotomian tekeminen synnyttäjän siitä kieltäydyttyä on aina hoitovirhe.

[/quote]

Pakko puuttua tähän – synnyttäessä äidillä on lailla turvattu oikeus kieltäytyä kaikista toimenpiteistä niin halutessaan, eli yhtään mihinkään ei ole pakko suostua, mukaan lukien episiotomia. Tämäkin asian suhteen tietämättömyys lietsoo turhaan pelkoa. Itse aion kieltäytyä leikkaamisesta ja selällään synnyttämisestä, koska kummastakaan ei lääketieteellisesti ole pääsääntöisesti kuin haittaa. Kannustan jokaista käymään dialogia kätilöiden kanssa omista toiveista, ja jos eivät jostain syystä suostuisi lainkaan kuuntelemaan, niin myös kätilön voi vaihtaa.

t. 470-vesisynnyttäjä[/quote]

Olen pääsääntöisesti samaa mieltä kanssasi ja olet aivan oikeassa, mutta epäilisin (ei ole sata varma tieto), mutta jos lapselle tulee ahdinko sekä henki on vaarassa niin tulee saada lapsi mahdollisimman nopeasti pihalle esim. imukuppiavusteisesti niin tällöin käsittääkseni leikataan episiotomia että lapsi saadaan mahdollisimman nopeasti ja helposti ulos. Käsittääkseni siinä menee lapsen henki niin sanotusti äidin toiveiden edelle. Toki tuossa tilanteessa varmaan äitikin hyväksyisi episiotomian. Periaatteessa siis koskaan ei voi luvata ettei episiotomian tehdä, muuten kuin että voidaan luvata että sitä ei rutiininomaisesti tehdä - niin kuin ei käytännössä nyky-Suomessa enää kai tehdäkään, poikkeuksena saattaa olla jotkut pikkupaikkakunnat jossa jonkinlainen vanhan liiton kätilö. [/quote]

Näinhän sen voisi ehkä olettaa menevän, mutta ei mene. Ihmisen perusoikeussuoja alkaa syntymästä, eli samasta syystä kuin päihdeäitejä ei määrätä pakkohoitoon, niin syntymättömän lapsen oikeutta elämään ei voida ilman äidin suostumusta asettaa äidin ruumiillisen koskemattomuuden edelle. Toki on oma kysymyksensä, millainen äiti ei sitten haluaisi lapsensa parasta, mutta episiotomian tekeminen synnyttäjän siitä kieltäydyttyä on aina hoitovirhe.

[/quote]

Ettekö te todellakaan ymmärrä miksi episiotomia tehdään??? Jos lapsen pää ei mahdu kunnolla ulos, leikataan väliliha VIISTOON poispäin peräaukosta jotta sulkijalihas ei repeäisi vauvan tullessa ulos. Sitten haava ommellaan. Jos tätä ei tehtäisi, repeäminen saattaisi olla hallitsematonta ja juuri persreiän suuntaan, jolloin kakka tulisi loppuiän housuun kun sulkija olisi vahingoittunut. Miksi te kuvittelette TÄSTÄKIN asiasta että se on vain ilkeiden lääkärien ja kätilöiden keino kiduttaa synnyttäjiä tahallaan?

Vierailija kirjoitti:

Ettekö te todellakaan ymmärrä miksi episiotomia tehdään??? Jos lapsen pää ei mahdu kunnolla ulos, leikataan väliliha VIISTOON poispäin peräaukosta jotta sulkijalihas ei repeäisi vauvan tullessa ulos. Sitten haava ommellaan. Jos tätä ei tehtäisi, repeäminen saattaisi olla hallitsematonta ja juuri persreiän suuntaan, jolloin kakka tulisi loppuiän housuun kun sulkija olisi vahingoittunut. Miksi te kuvittelette TÄSTÄKIN asiasta että se on vain ilkeiden lääkärien ja kätilöiden keino kiduttaa synnyttäjiä tahallaan?

Jos osaisit googlettaa, niin löytäisit lukusia tieteellisiä tutkimuksia, joiden mukaan episiotomian tekeminen ei vähennä repeämiä, vaan riski 3. ja 4. asteen repeämiin on episiotomian kohdalla jopa joissain tutkimuksissa havaittu jopa korkeammaksi (toki sen lisäksi, että episiotomia itsessään on verrattavissa 2. asteen repeämään). Tämä siksi, koska kun kudokset vaurioitetaan saksilla aukaisemalla, ne lähtevät sikiön pään venyttäessä välilihaa myös helpommin leikkauskohdasta repeämään verrattuna terveeseen, leikkaamattomaan kudokseen. Vastaavasti pienet repeämät paranevat tutkitusti paremmin kuin lihaksiin leikattu avohaava.

Samalla logiikalla: miksi te kuvittelette TÄSTÄKIN asiasta, että kätilöt olisivat aina ammattitaitoisia ja miellyttäviä ihmisiä, jotka osaisivat huomioida synnyttäjän omat toiveet? Varmasti suuri osa onneksi onkin, mutta vastaavasti moni meistä varmasti tuntee omasta elämästäkin ihmisiä, joiden synnytyskokemus on ollut negatiivinen häijyn, itsemääräämisoikeutta kunnioittamattoman kätilön vuoksi. Moni kätilö tekee episiotomian ihan rutiininomaisesti, kun se on ollut aiemminkin tapana – huolimatta siitä, että lääketieteellisiä perusteita kyseiselle toimenpiteelle ei tyypillisesti edes ole.