Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

HS: synnytyspelkoiset keisarinleikkaussynnyttäjät, mitä mieltä?

Vierailija
26.11.2016 |

Olen varmaan old school, mutta itse soisin valinnan vain sellaisille, joilla olisi itsellään aidosti huono kokemus synnytyksestä.
Ja tuossa artikkelissakin mainitaan, että on somen aiheuttama ilmiö, että naiset ovat synnytyspelkoisempia.
http://www.hs.fi/kotimaa/a1480055151667?jako=dd55ec1b55c59e76748c7f5937…

Kommentit (504)

Vierailija
461/504 |
28.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyse ei ole siitä, että kiireelliseen tai hätäsektioon joutuneet olisivat huonoja äitejä. Kyse on siitä, että sokea väärän faktan tuijottaminen on tyhmää ja luonnollisen tapahtuman pelkääminen hysteerisesti kielii ongelmasta, jonka järkevä ihminen hoitaisi pois, sensijaan että valitsisi vaarallisemman vaihtoehdon. Se mikä täällä tunteita nostattaa on toisen keskustelupuolen sokea ja virheellinen näkemys sektion paremmuudesta.

Jos nämä sektiota haluavat laittaisivat energiansa alatiesynnytykseen valmistautumiseen, lihasten kehittämiseen, henkiseen valmistautumiseen jne symppaisin minäkin täysillä. Koska fakta on se, että jotkut pelkäävät enemmän asioita ja se on okei. Jos puhuttaisiin vaikka kaikista niistä tavoista, joita voi itse tehdä synnytyskokemuksensa eteen ja kuunneltaisiin niidenkin naisten tarinaa, joilla alatiesynnytys on mennyt hyvin. Ymmärrettäisiin se tosiasia, että alatiesynnytys menee pääsääntöisesti hyvin ja sektio on aina iso leikkaus, ja parantuminen kestää pääsääntöisesti vähintään 3 viikkoa. Ja ne 3 viikkoa on äidin elämän tärkeimmät. Ja jälkikomplikaatioiden riski sektiossa on äärettömän paljon suurempi, eikä ne ole mitään pikkuvaivoja.

Vierailija
462/504 |
28.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kyse ei ole siitä, että kiireelliseen tai hätäsektioon joutuneet olisivat huonoja äitejä. Kyse on siitä, että sokea väärän faktan tuijottaminen on tyhmää ja luonnollisen tapahtuman pelkääminen hysteerisesti kielii ongelmasta, jonka järkevä ihminen hoitaisi pois, sensijaan että valitsisi vaarallisemman vaihtoehdon. Se mikä täällä tunteita nostattaa on toisen keskustelupuolen sokea ja virheellinen näkemys sektion paremmuudesta.

Jos nämä sektiota haluavat laittaisivat energiansa alatiesynnytykseen valmistautumiseen, lihasten kehittämiseen, henkiseen valmistautumiseen jne symppaisin minäkin täysillä. Koska fakta on se, että jotkut pelkäävät enemmän asioita ja se on okei. Jos puhuttaisiin vaikka kaikista niistä tavoista, joita voi itse tehdä synnytyskokemuksensa eteen ja kuunneltaisiin niidenkin naisten tarinaa, joilla alatiesynnytys on mennyt hyvin. Ymmärrettäisiin se tosiasia, että alatiesynnytys menee pääsääntöisesti hyvin ja sektio on aina iso leikkaus, ja parantuminen kestää pääsääntöisesti vähintään 3 viikkoa. Ja ne 3 viikkoa on äidin elämän tärkeimmät. Ja jälkikomplikaatioiden riski sektiossa on äärettömän paljon suurempi, eikä ne ole mitään pikkuvaivoja.

Nytkin puhut vain sektion jälkeen esiintyvistä ongelmista, mutta et mitään alatiesynnytyksen "normaaleista" jälkivaivoista? Eli siis jos nainen saa alatiesynnytyksen jälkeen vakavia ongelmia alapäähänsä, tämä johtui siitä ettei jumpannut alapäätään tarpeeksi? Onko tämä aivan yleinen mielipide myös terveydenhuollossa vai vain omasi? Jos oikeasti viidesosa naisista (en ole varma tästä osuudesta) kärsii alatiesynnytyksen jälkeen jos minkälaisesta kränkästä pitkiäkin aikoja, eikö se ole vain aivan rationaalista olla luottamatta täysin onneensa ja valitsee synnytystavakseen sektion, missä komplikaatiot liittyvät lähinnä haavanhoitoon, eikä siihen että alapään lihaksisto on tarpeeksi hyvässä kunnossa. Mistä sen edes tietää, mitataanko se ennen alatiesynnytystä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
463/504 |
28.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ainakin se Hesarin haastattelema reilusti yli nelikymppinen ainokaisen saaja vaikutti täydelliseltä helikopterimammalta, joka jatkossa kirjoittaa hanakasti someen ja iltapäivälehtiin, kun Jicco-Jarondel ei saanut ilmapalloa Hullareilla eikä päässyt bussiin.

Vierailija
464/504 |
28.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyse ei ole siitä, että kiireelliseen tai hätäsektioon joutuneet olisivat huonoja äitejä. Kyse on siitä, että sokea väärän faktan tuijottaminen on tyhmää ja luonnollisen tapahtuman pelkääminen hysteerisesti kielii ongelmasta, jonka järkevä ihminen hoitaisi pois, sensijaan että valitsisi vaarallisemman vaihtoehdon. Se mikä täällä tunteita nostattaa on toisen keskustelupuolen sokea ja virheellinen näkemys sektion paremmuudesta.

Jos nämä sektiota haluavat laittaisivat energiansa alatiesynnytykseen valmistautumiseen, lihasten kehittämiseen, henkiseen valmistautumiseen jne symppaisin minäkin täysillä. Koska fakta on se, että jotkut pelkäävät enemmän asioita ja se on okei. Jos puhuttaisiin vaikka kaikista niistä tavoista, joita voi itse tehdä synnytyskokemuksensa eteen ja kuunneltaisiin niidenkin naisten tarinaa, joilla alatiesynnytys on mennyt hyvin. Ymmärrettäisiin se tosiasia, että alatiesynnytys menee pääsääntöisesti hyvin ja sektio on aina iso leikkaus, ja parantuminen kestää pääsääntöisesti vähintään 3 viikkoa. Ja ne 3 viikkoa on äidin elämän tärkeimmät. Ja jälkikomplikaatioiden riski sektiossa on äärettömän paljon suurempi, eikä ne ole mitään pikkuvaivoja.

Nytkin puhut vain sektion jälkeen esiintyvistä ongelmista, mutta et mitään alatiesynnytyksen "normaaleista" jälkivaivoista? Eli siis jos nainen saa alatiesynnytyksen jälkeen vakavia ongelmia alapäähänsä, tämä johtui siitä ettei jumpannut alapäätään tarpeeksi? Onko tämä aivan yleinen mielipide myös terveydenhuollossa vai vain omasi? Jos oikeasti viidesosa naisista (en ole varma tästä osuudesta) kärsii alatiesynnytyksen jälkeen jos minkälaisesta kränkästä pitkiäkin aikoja, eikö se ole vain aivan rationaalista olla luottamatta täysin onneensa ja valitsee synnytystavakseen sektion, missä komplikaatiot liittyvät lähinnä haavanhoitoon, eikä siihen että alapään lihaksisto on tarpeeksi hyvässä kunnossa. Mistä sen edes tietää, mitataanko se ennen alatiesynnytystä?

Viittaatko nyt niihin peräpukamiin ja laskeumiin? Molemmat ovat vaivoja jotka johtuvat yleensä itse raskaudesta ja ikävyydestään huolimatta vaarattomia ja hoidettavissa. Synnytyksessä syntyneet vakavat repeymät pystytään yleensä myös hoitamaan ja sillon mennään jo pieneen poikkeusprosenttiin. Sektion jälkeinen haavanhoito ei sitten ole mitään septidinin läträämistä. Vatsa on auki ja tikeillä koossa, ilman komplikaatioitakin sen tuntee kyllä. Ja se mistä yleensä vaietaan on kiinnikkeet. Siinä jää peräpukamat kevyesti kakkoseksi.

Vierailija
465/504 |
28.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kyse ei ole siitä, että kiireelliseen tai hätäsektioon joutuneet olisivat huonoja äitejä. Kyse on siitä, että sokea väärän faktan tuijottaminen on tyhmää ja luonnollisen tapahtuman pelkääminen hysteerisesti kielii ongelmasta, jonka järkevä ihminen hoitaisi pois, sensijaan että valitsisi vaarallisemman vaihtoehdon. Se mikä täällä tunteita nostattaa on toisen keskustelupuolen sokea ja virheellinen näkemys sektion paremmuudesta.

Jos nämä sektiota haluavat laittaisivat energiansa alatiesynnytykseen valmistautumiseen, lihasten kehittämiseen, henkiseen valmistautumiseen jne symppaisin minäkin täysillä. Koska fakta on se, että jotkut pelkäävät enemmän asioita ja se on okei. Jos puhuttaisiin vaikka kaikista niistä tavoista, joita voi itse tehdä synnytyskokemuksensa eteen ja kuunneltaisiin niidenkin naisten tarinaa, joilla alatiesynnytys on mennyt hyvin. Ymmärrettäisiin se tosiasia, että alatiesynnytys menee pääsääntöisesti hyvin ja sektio on aina iso leikkaus, ja parantuminen kestää pääsääntöisesti vähintään 3 viikkoa. Ja ne 3 viikkoa on äidin elämän tärkeimmät. Ja jälkikomplikaatioiden riski sektiossa on äärettömän paljon suurempi, eikä ne ole mitään pikkuvaivoja.

Kerrotko minulle vielä, miksi valitsin mielestäsi vaarallisemman vaihtoehdon kun äideillä joilla todetaan raskausdiabetes ja yli nelikiloinen lapsi, sulkijalihasrepeämän riski on vajaa 8 % (normaalissa raskaudessa ja normaalikokoisella vauvalla riski on 1 %) sekä vauvan hartiadystokian riski 5 % ja vaikean hapenpuutteen riski 1 %. Minusta silloin sektion mm. n. 5 % riski kohtu- ja haavatulehduksille ja alle 1 % elinten laseraatiot ovat pientä. 

Vierailija
466/504 |
28.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä herran vuonna 2016 pitäisi ihmisen saada itse päättää synnytystapansa. Itselläni yksi ihana, onnistunut ja nopeasti parantunut alatiesynnytys takana, mutta mielestäni sektio pitäisi automaattisesti antaa kun äitiä on informoitu myös sektion riskeistä ja hän sen yhäti haluaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
467/504 |
28.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyse ei ole siitä, että kiireelliseen tai hätäsektioon joutuneet olisivat huonoja äitejä. Kyse on siitä, että sokea väärän faktan tuijottaminen on tyhmää ja luonnollisen tapahtuman pelkääminen hysteerisesti kielii ongelmasta, jonka järkevä ihminen hoitaisi pois, sensijaan että valitsisi vaarallisemman vaihtoehdon. Se mikä täällä tunteita nostattaa on toisen keskustelupuolen sokea ja virheellinen näkemys sektion paremmuudesta.

Jos nämä sektiota haluavat laittaisivat energiansa alatiesynnytykseen valmistautumiseen, lihasten kehittämiseen, henkiseen valmistautumiseen jne symppaisin minäkin täysillä. Koska fakta on se, että jotkut pelkäävät enemmän asioita ja se on okei. Jos puhuttaisiin vaikka kaikista niistä tavoista, joita voi itse tehdä synnytyskokemuksensa eteen ja kuunneltaisiin niidenkin naisten tarinaa, joilla alatiesynnytys on mennyt hyvin. Ymmärrettäisiin se tosiasia, että alatiesynnytys menee pääsääntöisesti hyvin ja sektio on aina iso leikkaus, ja parantuminen kestää pääsääntöisesti vähintään 3 viikkoa. Ja ne 3 viikkoa on äidin elämän tärkeimmät. Ja jälkikomplikaatioiden riski sektiossa on äärettömän paljon suurempi, eikä ne ole mitään pikkuvaivoja.

Nytkin puhut vain sektion jälkeen esiintyvistä ongelmista, mutta et mitään alatiesynnytyksen "normaaleista" jälkivaivoista? Eli siis jos nainen saa alatiesynnytyksen jälkeen vakavia ongelmia alapäähänsä, tämä johtui siitä ettei jumpannut alapäätään tarpeeksi? Onko tämä aivan yleinen mielipide myös terveydenhuollossa vai vain omasi? Jos oikeasti viidesosa naisista (en ole varma tästä osuudesta) kärsii alatiesynnytyksen jälkeen jos minkälaisesta kränkästä pitkiäkin aikoja, eikö se ole vain aivan rationaalista olla luottamatta täysin onneensa ja valitsee synnytystavakseen sektion, missä komplikaatiot liittyvät lähinnä haavanhoitoon, eikä siihen että alapään lihaksisto on tarpeeksi hyvässä kunnossa. Mistä sen edes tietää, mitataanko se ennen alatiesynnytystä?

Viittaatko nyt niihin peräpukamiin ja laskeumiin? Molemmat ovat vaivoja jotka johtuvat yleensä itse raskaudesta ja ikävyydestään huolimatta vaarattomia ja hoidettavissa. Synnytyksessä syntyneet vakavat repeymät pystytään yleensä myös hoitamaan ja sillon mennään jo pieneen poikkeusprosenttiin. Sektion jälkeinen haavanhoito ei sitten ole mitään septidinin läträämistä. Vatsa on auki ja tikeillä koossa, ilman komplikaatioitakin sen tuntee kyllä. Ja se mistä yleensä vaietaan on kiinnikkeet. Siinä jää peräpukamat kevyesti kakkoseksi.

En ole mikään jälkivaivojen asiantuntija, mutta esim. yhdessä keskisuuressa kaupungin keskussairaalassa leikataan alapää rutiininomaisesti aina synnytyksen yhteydessä, oli se tarpeen tai ei. Mielestäni tuo on jo tarpeeksi hyvä syy pohtia sektiota, ei siellä äidin kroppa paljoa paina kunhan vaan lapsi tulee oikeaa kautta ulos. Minä laskisin itse synnyttäjänä kaikki repeämät, pukamat ja laskeumat näihin jälkivaivoihin, ja vertaisin sitten näitä prosentteja noihin suunniteltujen sektioiden komplikaatioprosentteihin. Veikkaan että sektioon taipuisin, eikä se siltikään johtuisi siitä, että olen bimbo, vaan siitä että en ymmärrä miksi raskauden takia täytyy kärsiä turhaan ylimääräisistä ongelmista, mitkä olisi helposti vältettävissä? Onko se nyt sitten se äidin rooli vai mikä?

Vierailija
468/504 |
28.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kerrotaanpa oma pelkotarinani:

Ehkäisy oli ollut poissa jo melkein kolme vuotta, kun viimein tulin raskaaksi. Eli ei ollut ihan yhtä itsestäänselvää kuin niille, jotka hups vaan -tulevat raskaaksi.

Kuuluttiin siinä myös vähemmistöön, koska lapsettomuus koskettaa yhtä pariskuntaa viidestä. Eli tietoisuus siitä, että ne huonot asiat voivat tapahtua jopa minullekin.

Lisäksi vielä sattuvasti noihin aikoihin uutisoitiin naisesta, jonka lapsi oli vammautunut synnytyksessä hapenpuutteen takia niin vakavasti, että tarvitsi 24/7 hoitoringin ja lapsi ei pystynyt edes nielemään itse. Sitä uutista lukiessa entistä enemmän konkretisoitui, että vaikka riskiprosentti olisi pieni, niin joku niihin pieniin prosentteihin aina kuuluu.

Lapsen menettämisen/vammautumisen sypeen ei auteta missään. Kätilön kanssa jutellessa puhuttiin vain ja ainoastaan kipulääkkeistä, vaikka kuinka jankkasin etten ole huolestunut kivusta, vaan vauvasta. Siihen sovittiin lopulta madallettu sektiokynnys, että leikkuriin lähdetään heti jos vähääkään menee siihen suuntaan.

Lapseni syntyikin sitten lopulta kiireellisellä sektiolla, koska tosiaan joutui ahdinkoon kesken kaiken.

Ja muuten, näitä pillun kireys juttuja kun täällä on vaahdottu sivu tolkulla, niin siihen olisi yksi juttu. Kun synnyttäneille tuttaville mainitsin synnytyksen huolestuttavan, niin sain sen enempää kyselemättä kaikilta pitkät vakuuttelut miten paikat on ihan yhtä hyvät kuin ennen synnytystä, tai oikeastaan tiukemmat.

Olin vähän, että wtf. Kuka on niin tyhjäpää, että tuollainen on se isoin huolestuttaja synnytyksessä.

Se ei kuitenkaan pelota, kun äitejä on kuollut sektion jälkeen Suomessa? Vasta oli isot lehtijutut (verenvuotoon, tulehdukseen?) kuolleesta perusterveestä nuoresta naisesta, jonka lapsikin koki kätkytkuoleman jonkun verran synnytyksen jälkeen. Tämä ei sitten pelota kuitenkaan?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
469/504 |
28.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kamalaan sävyyn täällä puhutaan esim. raiskatuista naisista. Juu, se voi aiheuttaa pelkotiloja ja ahdistusta - niitä mielenterveysongelmia.  Ei se silti tarkoita täydellistä kyvyttömyyttä äitiyteen.

Missä täällä haukutaan raiskattuja naisia? Ettet nyt liiottelisi?

Minut on raiskattu useasti ja synnytin silti normaalisti. Älä nyt vaan yritä väittää, että kaikki pelkosektioita vaativat olisivat raiskattuja. On kuitenkin tutkittu, että mielenterveysongelmia heillä on enemmän.

Vierailija
470/504 |
28.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kannatan valinnanvapautta synnytystavan suhteen. Kuitenkin sektion riskeistä ja haitallisista vaikutuksista lapsen terveyteen mm. vastustuskyvyn osalta pitäisi ensin huolellisesti informoida äitiä, ja sen jälkeen elektiivinen sektio tulisi jokaisen maksaa omasta pussistaan. Itse asiaan perehtyneenä olen vahvasti vesisynnytyksen kannalla enkä tule koskaan vapaaehtoisesti sektiolla synnyttämään, mutta kukin tavallaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
471/504 |
28.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyse ei ole siitä, että kiireelliseen tai hätäsektioon joutuneet olisivat huonoja äitejä. Kyse on siitä, että sokea väärän faktan tuijottaminen on tyhmää ja luonnollisen tapahtuman pelkääminen hysteerisesti kielii ongelmasta, jonka järkevä ihminen hoitaisi pois, sensijaan että valitsisi vaarallisemman vaihtoehdon. Se mikä täällä tunteita nostattaa on toisen keskustelupuolen sokea ja virheellinen näkemys sektion paremmuudesta.

Jos nämä sektiota haluavat laittaisivat energiansa alatiesynnytykseen valmistautumiseen, lihasten kehittämiseen, henkiseen valmistautumiseen jne symppaisin minäkin täysillä. Koska fakta on se, että jotkut pelkäävät enemmän asioita ja se on okei. Jos puhuttaisiin vaikka kaikista niistä tavoista, joita voi itse tehdä synnytyskokemuksensa eteen ja kuunneltaisiin niidenkin naisten tarinaa, joilla alatiesynnytys on mennyt hyvin. Ymmärrettäisiin se tosiasia, että alatiesynnytys menee pääsääntöisesti hyvin ja sektio on aina iso leikkaus, ja parantuminen kestää pääsääntöisesti vähintään 3 viikkoa. Ja ne 3 viikkoa on äidin elämän tärkeimmät. Ja jälkikomplikaatioiden riski sektiossa on äärettömän paljon suurempi, eikä ne ole mitään pikkuvaivoja.

Nytkin puhut vain sektion jälkeen esiintyvistä ongelmista, mutta et mitään alatiesynnytyksen "normaaleista" jälkivaivoista? Eli siis jos nainen saa alatiesynnytyksen jälkeen vakavia ongelmia alapäähänsä, tämä johtui siitä ettei jumpannut alapäätään tarpeeksi? Onko tämä aivan yleinen mielipide myös terveydenhuollossa vai vain omasi? Jos oikeasti viidesosa naisista (en ole varma tästä osuudesta) kärsii alatiesynnytyksen jälkeen jos minkälaisesta kränkästä pitkiäkin aikoja, eikö se ole vain aivan rationaalista olla luottamatta täysin onneensa ja valitsee synnytystavakseen sektion, missä komplikaatiot liittyvät lähinnä haavanhoitoon, eikä siihen että alapään lihaksisto on tarpeeksi hyvässä kunnossa. Mistä sen edes tietää, mitataanko se ennen alatiesynnytystä?

Viittaatko nyt niihin peräpukamiin ja laskeumiin? Molemmat ovat vaivoja jotka johtuvat yleensä itse raskaudesta ja ikävyydestään huolimatta vaarattomia ja hoidettavissa. Synnytyksessä syntyneet vakavat repeymät pystytään yleensä myös hoitamaan ja sillon mennään jo pieneen poikkeusprosenttiin. Sektion jälkeinen haavanhoito ei sitten ole mitään septidinin läträämistä. Vatsa on auki ja tikeillä koossa, ilman komplikaatioitakin sen tuntee kyllä. Ja se mistä yleensä vaietaan on kiinnikkeet. Siinä jää peräpukamat kevyesti kakkoseksi.

En ole mikään jälkivaivojen asiantuntija, mutta esim. yhdessä keskisuuressa kaupungin keskussairaalassa leikataan alapää rutiininomaisesti aina synnytyksen yhteydessä, oli se tarpeen tai ei. Mielestäni tuo on jo tarpeeksi hyvä syy pohtia sektiota, ei siellä äidin kroppa paljoa paina kunhan vaan lapsi tulee oikeaa kautta ulos. Minä laskisin itse synnyttäjänä kaikki repeämät, pukamat ja laskeumat näihin jälkivaivoihin, ja vertaisin sitten näitä prosentteja noihin suunniteltujen sektioiden komplikaatioprosentteihin. Veikkaan että sektioon taipuisin, eikä se siltikään johtuisi siitä, että olen bimbo, vaan siitä että en ymmärrä miksi raskauden takia täytyy kärsiä turhaan ylimääräisistä ongelmista, mitkä olisi helposti vältettävissä? Onko se nyt sitten se äidin rooli vai mikä?

Alapäätä ei leikata vaan väliliha. Teeppä pieni mielikuvaharjoitus; tunnustele sun välilihaa hetki ja mieti, että se leikattaisiin ja tikattaisiin. Nosta sitten kädet pehmeelle alueelle häpyluun yläpuolelle, painele kunnolla ja tunnustele n. 10cm leveyssuunnassa kaikkia elimiä mitä siellä tuntuu. Muista painaa kunnolla. Respectit ja yläfemmat sinne jos lihakset estää tuntuman syvälle, mutta mieti nyt miltä tuntuu, kun ne lihakset viilletään auki ja tikataan kiinni.

Välilihaa ei aina tarvitse leikata ja sen pääsääntöinen leikkaaminen on ongelma. Mutta mielikuvaharjoituksen jälkeen, vaaditko sektion vai vaaditko, että väliliha leikataan vaan tarvittaessa?

Vierailija
472/504 |
28.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerrotaanpa oma pelkotarinani:

Ehkäisy oli ollut poissa jo melkein kolme vuotta, kun viimein tulin raskaaksi. Eli ei ollut ihan yhtä itsestäänselvää kuin niille, jotka hups vaan -tulevat raskaaksi.

Kuuluttiin siinä myös vähemmistöön, koska lapsettomuus koskettaa yhtä pariskuntaa viidestä. Eli tietoisuus siitä, että ne huonot asiat voivat tapahtua jopa minullekin.

Lisäksi vielä sattuvasti noihin aikoihin uutisoitiin naisesta, jonka lapsi oli vammautunut synnytyksessä hapenpuutteen takia niin vakavasti, että tarvitsi 24/7 hoitoringin ja lapsi ei pystynyt edes nielemään itse. Sitä uutista lukiessa entistä enemmän konkretisoitui, että vaikka riskiprosentti olisi pieni, niin joku niihin pieniin prosentteihin aina kuuluu.

Lapsen menettämisen/vammautumisen sypeen ei auteta missään. Kätilön kanssa jutellessa puhuttiin vain ja ainoastaan kipulääkkeistä, vaikka kuinka jankkasin etten ole huolestunut kivusta, vaan vauvasta. Siihen sovittiin lopulta madallettu sektiokynnys, että leikkuriin lähdetään heti jos vähääkään menee siihen suuntaan.

Lapseni syntyikin sitten lopulta kiireellisellä sektiolla, koska tosiaan joutui ahdinkoon kesken kaiken.

Ja muuten, näitä pillun kireys juttuja kun täällä on vaahdottu sivu tolkulla, niin siihen olisi yksi juttu. Kun synnyttäneille tuttaville mainitsin synnytyksen huolestuttavan, niin sain sen enempää kyselemättä kaikilta pitkät vakuuttelut miten paikat on ihan yhtä hyvät kuin ennen synnytystä, tai oikeastaan tiukemmat.

Olin vähän, että wtf. Kuka on niin tyhjäpää, että tuollainen on se isoin huolestuttaja synnytyksessä.

Se ei kuitenkaan pelota, kun äitejä on kuollut sektion jälkeen Suomessa? Vasta oli isot lehtijutut (verenvuotoon, tulehdukseen?) kuolleesta perusterveestä nuoresta naisesta, jonka lapsikin koki kätkytkuoleman jonkun verran synnytyksen jälkeen. Tämä ei sitten pelota kuitenkaan?

Totta kai synnytyksessä voi tapahtua mitä tahansa. Kuolemantapaukset ovat kaikissa synnytysmuodoissa äärimmäisen harvinaisia. Tuossakin tapauksessa oli ensin yritetty pitkään alatiesynnytystä, josta päädytty sitten hätäsektioon. Tuollaisessa tapauksessa sillä ei ole mitään tekemistä suunnitellun sektion kanssa. Suunnittelun sektion kuolleisuus on 1/17000, joka on aivan sama kuin äitikuolleisuus Suomessa muutenkin, synnytystavasta riippumatta. http://www.terveyskirjasto.fi/xmedia/duo/duo93493.pdf

Jos äitikuolleisuutta halutaan pienentää niin se toimii tilastojen perusteella nimenomaan puuttumalla huonosti etenevään alatiesynnytykseen ajoissa, ettei tarvitsisi turvautua hätäsektioon, joka on kaikista vaarallisin tapa synnyttää. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
473/504 |
28.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Voisikos joku nyt VIIMEIN kertoa, että MIKSI aihe herättää tällaista raivoa?

Ihan uskomatonta, miten joku näin toisille kuulumaton asia voi herättää tällaista raivoa, että sylki roiskuen näppistä hakataan haukkuen sektioäitejä mielisairaiksi, persoonallisuushäiriöisiksi ja vaikka miksi.

Joten antaa kuulua: MIKSI ASIA RAIVOSTUTTAA? monta kertaa tätä jo kysytty mutta vastausta ei vaan tule.

Toisille kuulumaton asia? Anteeksi nyt vaan, mutta kyllä tuolla on ihan yhteiskunnallinen merkitys. Synnytyskulut kasvaisivat merkittävästi, jos sektion saisi halutessaan kuka tahansa, yhteiskunnan piikkiin. Aika moni haukkuu esim. narkkareitakin mielin määrin, vaikka eikö siinä ole kyse periaatteessa samasta asiasta, sinun logiikallasi toisille kuulumattomasta asiasta? Pitäähän jokaisen saada tehdä itselleen ja terveydelleen, mitä tahtoo? Maksaisitko itse mielelläsi, jos jokainen lievääkin atooppista ihosairautta sairastava vaatisi itselleen hoidoksi kahden viikon aurinkomatkan?

Tutkimusten mukaan alatiesynnytys on äidille ja vauvalle paras vaihtoehto. Miksi pitäisi tässä taloustilanteessa maksaa turhanpäiväisiä mukavuussektioita äideille? Äidit voisivat mielummin yrittää hoitaa pelkonsa ja muut ongelmansa ennen raskaaksi hankkiutumista, ettei tarvitsisi pelätä järjettömästi jotain niin luonnollista asiaa kuin synnytys. Äidin tai lapsen vakavat vauriot ovat harvinaisia, oli synnytystapa mikä hyvänsä. Normaali ja terve ihminen ymmärtää tämän. Jos pelkää jotain 1 % riskiä sairaalloisen paljon, on kyseessä mielenterveysongelma. Silloin kannattaa myös miettiä, onko vanhemmuus kuitenkin henkisesti liian rankka juttu, se huolehtiminen ei nimittäin lopu siihen synnytykseen, vaan siitä se vasta alkaa!

Vierailija
474/504 |
28.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mielenterveysongelmia on siis todettu olevan enemmän pelkosektioäideillä, onko tuon sanominen sitten haukkumista?

Enemmän tässä ketjussa on haukuttu alateitse synnyttäviä, esim. seksuaalisesta nautinnostaan välittämättömiksi löysävituiksi? Tuoko on asiallista? Miksi normaali synnytystapa nostattaa tuollaista raivoa joissain ihmisissä? Ei kuulosta ainakaan terveen ihmisen puheelta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
475/504 |
28.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyse ei ole siitä, että kiireelliseen tai hätäsektioon joutuneet olisivat huonoja äitejä. Kyse on siitä, että sokea väärän faktan tuijottaminen on tyhmää ja luonnollisen tapahtuman pelkääminen hysteerisesti kielii ongelmasta, jonka järkevä ihminen hoitaisi pois, sensijaan että valitsisi vaarallisemman vaihtoehdon. Se mikä täällä tunteita nostattaa on toisen keskustelupuolen sokea ja virheellinen näkemys sektion paremmuudesta.

Jos nämä sektiota haluavat laittaisivat energiansa alatiesynnytykseen valmistautumiseen, lihasten kehittämiseen, henkiseen valmistautumiseen jne symppaisin minäkin täysillä. Koska fakta on se, että jotkut pelkäävät enemmän asioita ja se on okei. Jos puhuttaisiin vaikka kaikista niistä tavoista, joita voi itse tehdä synnytyskokemuksensa eteen ja kuunneltaisiin niidenkin naisten tarinaa, joilla alatiesynnytys on mennyt hyvin. Ymmärrettäisiin se tosiasia, että alatiesynnytys menee pääsääntöisesti hyvin ja sektio on aina iso leikkaus, ja parantuminen kestää pääsääntöisesti vähintään 3 viikkoa. Ja ne 3 viikkoa on äidin elämän tärkeimmät. Ja jälkikomplikaatioiden riski sektiossa on äärettömän paljon suurempi, eikä ne ole mitään pikkuvaivoja.

Nytkin puhut vain sektion jälkeen esiintyvistä ongelmista, mutta et mitään alatiesynnytyksen "normaaleista" jälkivaivoista? Eli siis jos nainen saa alatiesynnytyksen jälkeen vakavia ongelmia alapäähänsä, tämä johtui siitä ettei jumpannut alapäätään tarpeeksi? Onko tämä aivan yleinen mielipide myös terveydenhuollossa vai vain omasi? Jos oikeasti viidesosa naisista (en ole varma tästä osuudesta) kärsii alatiesynnytyksen jälkeen jos minkälaisesta kränkästä pitkiäkin aikoja, eikö se ole vain aivan rationaalista olla luottamatta täysin onneensa ja valitsee synnytystavakseen sektion, missä komplikaatiot liittyvät lähinnä haavanhoitoon, eikä siihen että alapään lihaksisto on tarpeeksi hyvässä kunnossa. Mistä sen edes tietää, mitataanko se ennen alatiesynnytystä?

Viittaatko nyt niihin peräpukamiin ja laskeumiin? Molemmat ovat vaivoja jotka johtuvat yleensä itse raskaudesta ja ikävyydestään huolimatta vaarattomia ja hoidettavissa. Synnytyksessä syntyneet vakavat repeymät pystytään yleensä myös hoitamaan ja sillon mennään jo pieneen poikkeusprosenttiin. Sektion jälkeinen haavanhoito ei sitten ole mitään septidinin läträämistä. Vatsa on auki ja tikeillä koossa, ilman komplikaatioitakin sen tuntee kyllä. Ja se mistä yleensä vaietaan on kiinnikkeet. Siinä jää peräpukamat kevyesti kakkoseksi.

En ole mikään jälkivaivojen asiantuntija, mutta esim. yhdessä keskisuuressa kaupungin keskussairaalassa leikataan alapää rutiininomaisesti aina synnytyksen yhteydessä, oli se tarpeen tai ei. Mielestäni tuo on jo tarpeeksi hyvä syy pohtia sektiota, ei siellä äidin kroppa paljoa paina kunhan vaan lapsi tulee oikeaa kautta ulos. Minä laskisin itse synnyttäjänä kaikki repeämät, pukamat ja laskeumat näihin jälkivaivoihin, ja vertaisin sitten näitä prosentteja noihin suunniteltujen sektioiden komplikaatioprosentteihin. Veikkaan että sektioon taipuisin, eikä se siltikään johtuisi siitä, että olen bimbo, vaan siitä että en ymmärrä miksi raskauden takia täytyy kärsiä turhaan ylimääräisistä ongelmista, mitkä olisi helposti vältettävissä? Onko se nyt sitten se äidin rooli vai mikä?

Alapäätä ei leikata vaan väliliha. Teeppä pieni mielikuvaharjoitus; tunnustele sun välilihaa hetki ja mieti, että se leikattaisiin ja tikattaisiin. Nosta sitten kädet pehmeelle alueelle häpyluun yläpuolelle, painele kunnolla ja tunnustele n. 10cm leveyssuunnassa kaikkia elimiä mitä siellä tuntuu. Muista painaa kunnolla. Respectit ja yläfemmat sinne jos lihakset estää tuntuman syvälle, mutta mieti nyt miltä tuntuu, kun ne lihakset viilletään auki ja tikataan kiinni.

Välilihaa ei aina tarvitse leikata ja sen pääsääntöinen leikkaaminen on ongelma. Mutta mielikuvaharjoituksen jälkeen, vaaditko sektion vai vaaditko, että väliliha leikataan vaan tarvittaessa?

Tottaki menisin sektioon, sitä kun ei saa itse valita enää synnytyksen aikana, että mihin toimenpiteisiin suostut tai et, lapsi on tärkein. Jos toimenpide aiheuttaa äidille myöhemmin ongelmia, sillä ei ole synnytystilanteessa mitään painoarvoa. Itse asiassa en aio koskaan tehdä lapsia, koska jo nämä riskit molemmissa synnytystavoissa ehkäisevät tehokkaasti vauvakuumeeni. Luulisin, että helpompi sitä mahassa olevaa haavaa on hoitaa kuin alapäässä olevaa, varsinkin jos pahimmillaan joutuu loppuelämän kakkaamaan pussiin. Mikä lisäarvo siitä alatiesynnytyksestä on suunniteltuun sektioon verrattuna, onko Suomesta edes tällaisia tilastoja?

Vierailija
476/504 |
28.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyse ei ole siitä, että kiireelliseen tai hätäsektioon joutuneet olisivat huonoja äitejä. Kyse on siitä, että sokea väärän faktan tuijottaminen on tyhmää ja luonnollisen tapahtuman pelkääminen hysteerisesti kielii ongelmasta, jonka järkevä ihminen hoitaisi pois, sensijaan että valitsisi vaarallisemman vaihtoehdon. Se mikä täällä tunteita nostattaa on toisen keskustelupuolen sokea ja virheellinen näkemys sektion paremmuudesta.

Jos nämä sektiota haluavat laittaisivat energiansa alatiesynnytykseen valmistautumiseen, lihasten kehittämiseen, henkiseen valmistautumiseen jne symppaisin minäkin täysillä. Koska fakta on se, että jotkut pelkäävät enemmän asioita ja se on okei. Jos puhuttaisiin vaikka kaikista niistä tavoista, joita voi itse tehdä synnytyskokemuksensa eteen ja kuunneltaisiin niidenkin naisten tarinaa, joilla alatiesynnytys on mennyt hyvin. Ymmärrettäisiin se tosiasia, että alatiesynnytys menee pääsääntöisesti hyvin ja sektio on aina iso leikkaus, ja parantuminen kestää pääsääntöisesti vähintään 3 viikkoa. Ja ne 3 viikkoa on äidin elämän tärkeimmät. Ja jälkikomplikaatioiden riski sektiossa on äärettömän paljon suurempi, eikä ne ole mitään pikkuvaivoja.

Kerrotko minulle vielä, miksi valitsin mielestäsi vaarallisemman vaihtoehdon kun äideillä joilla todetaan raskausdiabetes ja yli nelikiloinen lapsi, sulkijalihasrepeämän riski on vajaa 8 % (normaalissa raskaudessa ja normaalikokoisella vauvalla riski on 1 %) sekä vauvan hartiadystokian riski 5 % ja vaikean hapenpuutteen riski 1 %. Minusta silloin sektion mm. n. 5 % riski kohtu- ja haavatulehduksille ja alle 1 % elinten laseraatiot ovat pientä. 

Miksi pitää syödä itsensä niin sairaaksi ja sikiönsä niin suureksi, ettei edes synnyttäminen onnistu?

Vierailija
477/504 |
28.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyse ei ole siitä, että kiireelliseen tai hätäsektioon joutuneet olisivat huonoja äitejä. Kyse on siitä, että sokea väärän faktan tuijottaminen on tyhmää ja luonnollisen tapahtuman pelkääminen hysteerisesti kielii ongelmasta, jonka järkevä ihminen hoitaisi pois, sensijaan että valitsisi vaarallisemman vaihtoehdon. Se mikä täällä tunteita nostattaa on toisen keskustelupuolen sokea ja virheellinen näkemys sektion paremmuudesta.

Jos nämä sektiota haluavat laittaisivat energiansa alatiesynnytykseen valmistautumiseen, lihasten kehittämiseen, henkiseen valmistautumiseen jne symppaisin minäkin täysillä. Koska fakta on se, että jotkut pelkäävät enemmän asioita ja se on okei. Jos puhuttaisiin vaikka kaikista niistä tavoista, joita voi itse tehdä synnytyskokemuksensa eteen ja kuunneltaisiin niidenkin naisten tarinaa, joilla alatiesynnytys on mennyt hyvin. Ymmärrettäisiin se tosiasia, että alatiesynnytys menee pääsääntöisesti hyvin ja sektio on aina iso leikkaus, ja parantuminen kestää pääsääntöisesti vähintään 3 viikkoa. Ja ne 3 viikkoa on äidin elämän tärkeimmät. Ja jälkikomplikaatioiden riski sektiossa on äärettömän paljon suurempi, eikä ne ole mitään pikkuvaivoja.

Kerrotko minulle vielä, miksi valitsin mielestäsi vaarallisemman vaihtoehdon kun äideillä joilla todetaan raskausdiabetes ja yli nelikiloinen lapsi, sulkijalihasrepeämän riski on vajaa 8 % (normaalissa raskaudessa ja normaalikokoisella vauvalla riski on 1 %) sekä vauvan hartiadystokian riski 5 % ja vaikean hapenpuutteen riski 1 %. Minusta silloin sektion mm. n. 5 % riski kohtu- ja haavatulehduksille ja alle 1 % elinten laseraatiot ovat pientä. 

Miksi pitää syödä itsensä niin sairaaksi ja sikiönsä niin suureksi, ettei edes synnyttäminen onnistu?

Arvelinkin että saavani jotain tämän tyylistä kommenttia. Kun ei riitä argumentit asialliseen keskusteluun niin mennään henkilökohtaisuuksiin. Sen huomaa monissa näissä kommentoinneissa, että asiallisia kommentteja alapeukutetaan kun se ei sovi omaan agendaan.

Mutta tiedoksi että minulla on jo ennen raskautta verensokerin paastoarvot koholla, ei kuitenkaan niin korkealla että minulla olisi diabetes. En tiedä mistä tuollainen johtuu, myös pitkäsokeri on mitattu joka on ideaali, ainoastaan paastoarvo minulla on aina koholla. Sama juttu oli raskaudessa, paastosokeri oli alimmalla raja-arvolla jotta diagnoosi napsahti, huolimatta siitä että aterian jälkeiset arvot olivat ideaalit sekä virallisessa mittauksessa että kotiseurannassa. Lapsi ei siis ollut sokerivauva vaan iso geeniperimän puolesta, olen itsekin syntyessäni painanut 4 kg ja olen aikuisiällä 180 cm ja normaalipainoinen, mies painanut syntyessään 4,5 kg ja on nyt 195 cm pitkä. 

Mutta vastaa nyt itse kysymykseen vai onko sinusta asialliseen ja rakentavaan keskusteluun. Ilmeisesti herjaaminen ja alapeukuttaminen on ainoa mihin kykenet. 

Vierailija
478/504 |
28.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyse ei ole siitä, että kiireelliseen tai hätäsektioon joutuneet olisivat huonoja äitejä. Kyse on siitä, että sokea väärän faktan tuijottaminen on tyhmää ja luonnollisen tapahtuman pelkääminen hysteerisesti kielii ongelmasta, jonka järkevä ihminen hoitaisi pois, sensijaan että valitsisi vaarallisemman vaihtoehdon. Se mikä täällä tunteita nostattaa on toisen keskustelupuolen sokea ja virheellinen näkemys sektion paremmuudesta.

Jos nämä sektiota haluavat laittaisivat energiansa alatiesynnytykseen valmistautumiseen, lihasten kehittämiseen, henkiseen valmistautumiseen jne symppaisin minäkin täysillä. Koska fakta on se, että jotkut pelkäävät enemmän asioita ja se on okei. Jos puhuttaisiin vaikka kaikista niistä tavoista, joita voi itse tehdä synnytyskokemuksensa eteen ja kuunneltaisiin niidenkin naisten tarinaa, joilla alatiesynnytys on mennyt hyvin. Ymmärrettäisiin se tosiasia, että alatiesynnytys menee pääsääntöisesti hyvin ja sektio on aina iso leikkaus, ja parantuminen kestää pääsääntöisesti vähintään 3 viikkoa. Ja ne 3 viikkoa on äidin elämän tärkeimmät. Ja jälkikomplikaatioiden riski sektiossa on äärettömän paljon suurempi, eikä ne ole mitään pikkuvaivoja.

Nytkin puhut vain sektion jälkeen esiintyvistä ongelmista, mutta et mitään alatiesynnytyksen "normaaleista" jälkivaivoista? Eli siis jos nainen saa alatiesynnytyksen jälkeen vakavia ongelmia alapäähänsä, tämä johtui siitä ettei jumpannut alapäätään tarpeeksi? Onko tämä aivan yleinen mielipide myös terveydenhuollossa vai vain omasi? Jos oikeasti viidesosa naisista (en ole varma tästä osuudesta) kärsii alatiesynnytyksen jälkeen jos minkälaisesta kränkästä pitkiäkin aikoja, eikö se ole vain aivan rationaalista olla luottamatta täysin onneensa ja valitsee synnytystavakseen sektion, missä komplikaatiot liittyvät lähinnä haavanhoitoon, eikä siihen että alapään lihaksisto on tarpeeksi hyvässä kunnossa. Mistä sen edes tietää, mitataanko se ennen alatiesynnytystä?

Viittaatko nyt niihin peräpukamiin ja laskeumiin? Molemmat ovat vaivoja jotka johtuvat yleensä itse raskaudesta ja ikävyydestään huolimatta vaarattomia ja hoidettavissa. Synnytyksessä syntyneet vakavat repeymät pystytään yleensä myös hoitamaan ja sillon mennään jo pieneen poikkeusprosenttiin. Sektion jälkeinen haavanhoito ei sitten ole mitään septidinin läträämistä. Vatsa on auki ja tikeillä koossa, ilman komplikaatioitakin sen tuntee kyllä. Ja se mistä yleensä vaietaan on kiinnikkeet. Siinä jää peräpukamat kevyesti kakkoseksi.

En ole mikään jälkivaivojen asiantuntija, mutta esim. yhdessä keskisuuressa kaupungin keskussairaalassa leikataan alapää rutiininomaisesti aina synnytyksen yhteydessä, oli se tarpeen tai ei. Mielestäni tuo on jo tarpeeksi hyvä syy pohtia sektiota, ei siellä äidin kroppa paljoa paina kunhan vaan lapsi tulee oikeaa kautta ulos. Minä laskisin itse synnyttäjänä kaikki repeämät, pukamat ja laskeumat näihin jälkivaivoihin, ja vertaisin sitten näitä prosentteja noihin suunniteltujen sektioiden komplikaatioprosentteihin. Veikkaan että sektioon taipuisin, eikä se siltikään johtuisi siitä, että olen bimbo, vaan siitä että en ymmärrä miksi raskauden takia täytyy kärsiä turhaan ylimääräisistä ongelmista, mitkä olisi helposti vältettävissä? Onko se nyt sitten se äidin rooli vai mikä?

Alapäätä ei leikata vaan väliliha. Teeppä pieni mielikuvaharjoitus; tunnustele sun välilihaa hetki ja mieti, että se leikattaisiin ja tikattaisiin. Nosta sitten kädet pehmeelle alueelle häpyluun yläpuolelle, painele kunnolla ja tunnustele n. 10cm leveyssuunnassa kaikkia elimiä mitä siellä tuntuu. Muista painaa kunnolla. Respectit ja yläfemmat sinne jos lihakset estää tuntuman syvälle, mutta mieti nyt miltä tuntuu, kun ne lihakset viilletään auki ja tikataan kiinni.

Välilihaa ei aina tarvitse leikata ja sen pääsääntöinen leikkaaminen on ongelma. Mutta mielikuvaharjoituksen jälkeen, vaaditko sektion vai vaaditko, että väliliha leikataan vaan tarvittaessa?

Tottaki menisin sektioon, sitä kun ei saa itse valita enää synnytyksen aikana, että mihin toimenpiteisiin suostut tai et, lapsi on tärkein. Jos toimenpide aiheuttaa äidille myöhemmin ongelmia, sillä ei ole synnytystilanteessa mitään painoarvoa. Itse asiassa en aio koskaan tehdä lapsia, koska jo nämä riskit molemmissa synnytystavoissa ehkäisevät tehokkaasti vauvakuumeeni. Luulisin, että helpompi sitä mahassa olevaa haavaa on hoitaa kuin alapäässä olevaa, varsinkin jos pahimmillaan joutuu loppuelämän kakkaamaan pussiin. Mikä lisäarvo siitä alatiesynnytyksestä on suunniteltuun sektioon verrattuna, onko Suomesta edes tällaisia tilastoja?

Pakko puuttua tähän – synnyttäessä äidillä on lailla turvattu oikeus kieltäytyä kaikista toimenpiteistä niin halutessaan, eli yhtään mihinkään ei ole pakko suostua, mukaan lukien episiotomia. Tämäkin asian suhteen tietämättömyys lietsoo turhaan pelkoa. Itse aion kieltäytyä leikkaamisesta ja selällään synnyttämisestä, koska kummastakaan ei lääketieteellisesti ole pääsääntöisesti kuin haittaa. Kannustan jokaista käymään dialogia kätilöiden kanssa omista toiveista, ja jos eivät jostain syystä suostuisi lainkaan kuuntelemaan, niin myös kätilön voi vaihtaa.

t. 470-vesisynnyttäjä

Vierailija
479/504 |
28.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyse ei ole siitä, että kiireelliseen tai hätäsektioon joutuneet olisivat huonoja äitejä. Kyse on siitä, että sokea väärän faktan tuijottaminen on tyhmää ja luonnollisen tapahtuman pelkääminen hysteerisesti kielii ongelmasta, jonka järkevä ihminen hoitaisi pois, sensijaan että valitsisi vaarallisemman vaihtoehdon. Se mikä täällä tunteita nostattaa on toisen keskustelupuolen sokea ja virheellinen näkemys sektion paremmuudesta.

Jos nämä sektiota haluavat laittaisivat energiansa alatiesynnytykseen valmistautumiseen, lihasten kehittämiseen, henkiseen valmistautumiseen jne symppaisin minäkin täysillä. Koska fakta on se, että jotkut pelkäävät enemmän asioita ja se on okei. Jos puhuttaisiin vaikka kaikista niistä tavoista, joita voi itse tehdä synnytyskokemuksensa eteen ja kuunneltaisiin niidenkin naisten tarinaa, joilla alatiesynnytys on mennyt hyvin. Ymmärrettäisiin se tosiasia, että alatiesynnytys menee pääsääntöisesti hyvin ja sektio on aina iso leikkaus, ja parantuminen kestää pääsääntöisesti vähintään 3 viikkoa. Ja ne 3 viikkoa on äidin elämän tärkeimmät. Ja jälkikomplikaatioiden riski sektiossa on äärettömän paljon suurempi, eikä ne ole mitään pikkuvaivoja.

Nytkin puhut vain sektion jälkeen esiintyvistä ongelmista, mutta et mitään alatiesynnytyksen "normaaleista" jälkivaivoista? Eli siis jos nainen saa alatiesynnytyksen jälkeen vakavia ongelmia alapäähänsä, tämä johtui siitä ettei jumpannut alapäätään tarpeeksi? Onko tämä aivan yleinen mielipide myös terveydenhuollossa vai vain omasi? Jos oikeasti viidesosa naisista (en ole varma tästä osuudesta) kärsii alatiesynnytyksen jälkeen jos minkälaisesta kränkästä pitkiäkin aikoja, eikö se ole vain aivan rationaalista olla luottamatta täysin onneensa ja valitsee synnytystavakseen sektion, missä komplikaatiot liittyvät lähinnä haavanhoitoon, eikä siihen että alapään lihaksisto on tarpeeksi hyvässä kunnossa. Mistä sen edes tietää, mitataanko se ennen alatiesynnytystä?

Viittaatko nyt niihin peräpukamiin ja laskeumiin? Molemmat ovat vaivoja jotka johtuvat yleensä itse raskaudesta ja ikävyydestään huolimatta vaarattomia ja hoidettavissa. Synnytyksessä syntyneet vakavat repeymät pystytään yleensä myös hoitamaan ja sillon mennään jo pieneen poikkeusprosenttiin. Sektion jälkeinen haavanhoito ei sitten ole mitään septidinin läträämistä. Vatsa on auki ja tikeillä koossa, ilman komplikaatioitakin sen tuntee kyllä. Ja se mistä yleensä vaietaan on kiinnikkeet. Siinä jää peräpukamat kevyesti kakkoseksi.

En ole mikään jälkivaivojen asiantuntija, mutta esim. yhdessä keskisuuressa kaupungin keskussairaalassa leikataan alapää rutiininomaisesti aina synnytyksen yhteydessä, oli se tarpeen tai ei. Mielestäni tuo on jo tarpeeksi hyvä syy pohtia sektiota, ei siellä äidin kroppa paljoa paina kunhan vaan lapsi tulee oikeaa kautta ulos. Minä laskisin itse synnyttäjänä kaikki repeämät, pukamat ja laskeumat näihin jälkivaivoihin, ja vertaisin sitten näitä prosentteja noihin suunniteltujen sektioiden komplikaatioprosentteihin. Veikkaan että sektioon taipuisin, eikä se siltikään johtuisi siitä, että olen bimbo, vaan siitä että en ymmärrä miksi raskauden takia täytyy kärsiä turhaan ylimääräisistä ongelmista, mitkä olisi helposti vältettävissä? Onko se nyt sitten se äidin rooli vai mikä?

Alapäätä ei leikata vaan väliliha. Teeppä pieni mielikuvaharjoitus; tunnustele sun välilihaa hetki ja mieti, että se leikattaisiin ja tikattaisiin. Nosta sitten kädet pehmeelle alueelle häpyluun yläpuolelle, painele kunnolla ja tunnustele n. 10cm leveyssuunnassa kaikkia elimiä mitä siellä tuntuu. Muista painaa kunnolla. Respectit ja yläfemmat sinne jos lihakset estää tuntuman syvälle, mutta mieti nyt miltä tuntuu, kun ne lihakset viilletään auki ja tikataan kiinni.

Välilihaa ei aina tarvitse leikata ja sen pääsääntöinen leikkaaminen on ongelma. Mutta mielikuvaharjoituksen jälkeen, vaaditko sektion vai vaaditko, että väliliha leikataan vaan tarvittaessa?

Tottaki menisin sektioon, sitä kun ei saa itse valita enää synnytyksen aikana, että mihin toimenpiteisiin suostut tai et, lapsi on tärkein. Jos toimenpide aiheuttaa äidille myöhemmin ongelmia, sillä ei ole synnytystilanteessa mitään painoarvoa. Itse asiassa en aio koskaan tehdä lapsia, koska jo nämä riskit molemmissa synnytystavoissa ehkäisevät tehokkaasti vauvakuumeeni. Luulisin, että helpompi sitä mahassa olevaa haavaa on hoitaa kuin alapäässä olevaa, varsinkin jos pahimmillaan joutuu loppuelämän kakkaamaan pussiin. Mikä lisäarvo siitä alatiesynnytyksestä on suunniteltuun sektioon verrattuna, onko Suomesta edes tällaisia tilastoja?

Pakko puuttua tähän – synnyttäessä äidillä on lailla turvattu oikeus kieltäytyä kaikista toimenpiteistä niin halutessaan, eli yhtään mihinkään ei ole pakko suostua, mukaan lukien episiotomia. Tämäkin asian suhteen tietämättömyys lietsoo turhaan pelkoa. Itse aion kieltäytyä leikkaamisesta ja selällään synnyttämisestä, koska kummastakaan ei lääketieteellisesti ole pääsääntöisesti kuin haittaa. Kannustan jokaista käymään dialogia kätilöiden kanssa omista toiveista, ja jos eivät jostain syystä suostuisi lainkaan kuuntelemaan, niin myös kätilön voi vaihtaa.

t. 470-vesisynnyttäjä

Olen pääsääntöisesti samaa mieltä kanssasi ja olet aivan oikeassa, mutta epäilisin (ei ole sata varma tieto), mutta jos lapselle tulee ahdinko sekä henki on vaarassa niin tulee saada lapsi mahdollisimman nopeasti pihalle esim. imukuppiavusteisesti niin tällöin käsittääkseni leikataan episiotomia että lapsi saadaan mahdollisimman nopeasti ja helposti ulos. Käsittääkseni siinä menee lapsen henki niin sanotusti äidin toiveiden edelle. Toki tuossa tilanteessa varmaan äitikin hyväksyisi episiotomian. Periaatteessa siis koskaan ei voi luvata ettei episiotomian tehdä, muuten kuin että voidaan luvata että sitä ei rutiininomaisesti tehdä - niin kuin ei käytännössä nyky-Suomessa enää kai tehdäkään, poikkeuksena saattaa olla jotkut pikkupaikkakunnat jossa jonkinlainen vanhan liiton kätilö. 

Vierailija
480/504 |
28.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikä ihme raivo tästä aiheesta on saatu aikaan. Mikä siinä sektiossa on niin väärin, ettei sitä voisi valita alatiesynnytyksen sijaan? Lääketiede on kehittynyt ihan sitä varten, että se helpottaisi ja pidentäisi ihmisten elämää. Miksi vauva täytyy tusertaa alapään kautta, jos se aivan hyvin voidaan leikellä sieltä ulos? Minä en nyt sano että sektio olisi jotenkin 100% turvallinen tai parempi, mutta vaihtoehto siinä missä synnytys alapään kautta. Raskaudessa ja synnytyksessä on aina riskinsä, tuli se vauva mitä tahansa reittiä ulos. Ja jos tähän luonnon valintaan mennään, että ei kuuluisi saada lapsia jos ei ole valmis synnyttämään "luonnollisesti". Väitän, että teistäkin aika moni olisi jo kuollut ja kuopattu, jos olisitte eläneet täysin "luonnollisesti", ilman nykylääketiedettä.

t.Lapseton nainen, joka ei aio hankkia lapsia