Olen täysin loppu miehen ex-vaimoon

Vierailija kirjoitti:

Erosta ei siis ole vuotakaan ja lapsen elämään ollaan jo tuomassa äitipuolta? Lapsi on kokenut eron järkyttävimmän seurauksen menettänyt yhteisasumisen ja arjen jakamisen toisen vanhempansa kanssa ja nyt jo hänen pitäisi olla käsittelemässä tätä äitipuoli asiaa? Ilmankos, että äiti pelottaa ja on vähän hukassa. 

Hänhän ne palaset kokoaa, isän saadessa sen kaiken kivan kun ei se arki lyö silmille.

Hatun nosto tästä kommentista!

Kirjoitustyylin perusteella ap on tosiaan kypsä - arvelisin olevan noin 40 v., joko yksinhuoltaja tai työtön joka hhuvittelee kirjoittamalla provoja palstalle. Aihe valittu tunteita herättävästi: nuori tyttö syöksymässä suhteeseen lähes isäkseen sopivan miehen kanssa, ilkeä exä ja hämääntynyt pieni lapsi, hyvä kuvio kehitetty. Mikäpä siinä jos ei muuta huvitusta elämässä ole, minä en näitä viitsi pidemmälle lukea.

Vierailija kirjoitti:

Oho ompas tullut paljon kommenttia. Yritän vastata ainakin osaan. Olen samaa mieltä että tahtimme on nopea ja hitaampikin olisi riittänyt. Kumpikin vaan tuntee että yhteenmuutto on hyvä ratkaisu.

Miehen iästä; en ole ikinä ajattellut että 16v on hirvittävästi. Olen aina ollut vähän "vanha sielu" ja oman ikäisiäni miehiä kiinnostaa baarit, biletys ja semmonen huoleton sinkuelämä. Mulle tärkeintä on saada opinnot loppuun ja tehdä siinä sivussa työtä.

En hae isähahmoa, ajatuskin kuvottaa. Minulla on isä ja toista en tarvitse.

Eniten tässä huolettaa miten tämä riitaisuus vaikuttaa lapseen. Hän on kysellyt minusta joten uskon että hän haluaa tutustua. Tietysti pienin askelin. Ja edelleen ne isiviikonloput on isän ja lapsen aikaa, liityn mukaan jos pyydetään mutta en tuppaudu.

Joku kysyi miksi vien toisen omaa. Tarkoittaen miestä? Lasta? En ole vienyt miestä keltään. Hän oli asunut jo 6kk asumuserossa kun suhteemme alkoi. Eropaperit oli vetämässä. En iskenyt mitään varattua perheenisää.

Exään haluaisin edes puheyhteyden ihan vaan koska mielestäni on outoa jos hän ei ikinä tapaa naista joka asuu lapsensa isän kanssa ja on joka toinen viikonloppu myös jollain tavalla lapsen elämässä.

Vastasinkohan edes murto-osaan, no toivottavasti edes vähän.

AP

Olin aiemmin jotenkin siinä käsityksessä että miehen ero oli ollut selvä jo pitempään ennen teidän suhdetta. Kun miehellä on eksänsä kanssa lapsi, kannattaisi ihan oikeasti miettiä niitä entisen eron syitä ennenkuin aloittaa uuden suhteen. Oliko avioeroasia kaikinpuolin selvä, vai olivatko he ensin jollain mietintäajalla asumuserossa, ja sitten mies löysikin uuden ja laittoi eropaperit vetämään? Jotenkin tuo tilanne on hirveän outo näin sivusta katsottuna. Sanoin täällä jo aiemmin Ap, että vaikutat kivalta tyypiltä ja toivon ettet pistä itseäsi rasittumaan toisten ihmisten asioista joihin sinulla ei ole tasavertaisia vaikutusmahdollisuuksia - eikä velvollisuuksia. Olin itse uusperheessä "äitipuolena" ja hieman samalla tavalla koin alkuun miehen entisen vaimon jotenkin uhkaavana, ja miehenkin puheista ymmärsin että eksä olisi kipakka. Lopulta selvisi että mies oli hoitanut edellisessä suhteessa ja perhe-elämässä asioita niin huonosti, että lasten äidin oli pakko olla tiukkana kaikissa asioissa heti alkuun. Se, mitä minä mieheltä kuulin ja näin itse vierestä lasten äidin hermoilua oli vain murto-osa siitä mitä todella tapahtui. Lasten äiti paljastui aivan ihanaksi ja rennoksi ihmiseksi, ja tuo nykyinen eksäni oli jollakin tapaa häiriintynyt, mutta se selvisi vasta usean vuoden yhteiselon aikana. 

En nyt siis väitä että sinulla on sama tilanne, mutta muistan jotenkin itseni tuosta sinun tekstistäsi. Olin todella idealistinen ja ihastunut, ja ihmettelin miksi jokin tuntuu takkuavan niin pahasti. 

Kaikkea hyvää sinulle Ap, riippumatta siitä mihin ratkaisuun päädyt. Muista kuitenkin huolehtia itsestäsi aina ensisijaisesti.

Minkä ikäinen lapsi? Äitipuolella ja lapsella vähemmän ikäeroa kuin isällä ja äitpuolella?

Vierailija kirjoitti:

Ainakin se on varmaa, että tuollainen ex-ämmä ei ei ikinä anna periksi. Hän jatkaa kostoa maailman tappiin ja on täysin valmis uhraamaan lapsensa mielenterveyden. Terapiat ja sopimiset ei auta, vaan ex käyttää niitä tilaisuuksina oikeuttaa kostonsa. Arvaamattomuus on exän valtti, niin että koskaan ette tiedä, milloin lapsi saa tulla teille ja milloin ei. Elätte jatkuvassa valmiustilassa ja pettymysten kierteessä.

Älkää koskaan luvatko exälle mitään. Vastatkaa ihan kaikkeen "joojoo, kiitos neuvosta, pitää mennä". Älkää kertoko hänelle mitään. Kun hän kaivaa tiedot lapselta tai levittelee vääriä huhuja, älkää erehtykö selittelemään. Kuten täällä on jo sanottu, isän kodin asiat eivät kuulu exälle lainkaan. Hän kostaa eron lapsen kautta joka tapauksessa. Suostumalla neuvotteluun ette saavuta mitään, mutta annatte sille pirulle yhä enemmän valtaa kodissanne. 

Tämä on kuitenkin tärkeintä: Älkää puhuko lapselle mitään vanhempien riidoista tai äidistä, jollei lapsi itse kysy, ja silloinkin vain lyhyesti, että ne ovat vanhempien asioita. Lapsella pitää olla teidän luona stabiili koti, jossa hän voi unohtaa äidin sekoilun ja rauhoittua ilman ristiriitoja. Ei ole tärkeää, kuinka tiivis sinun suhteesi lapseen on, kunhan lapsi tuntee, että kaikki isän luona hyväksyvät hänet täysin. Esimerkiksi jos lapsi haluaa olla isän kanssa kahdestaan, niele mahdollinen oma pettymys ja katsele hyväntahtoisesti sivusta.

Miksi ap ei anna periksi. Etsiköön jonkun muun. Hän tässä ei välitä lapsista vaan itsestään vaan.

Älä suotta ole loppu miehen ex-vaimoon, joka ei halua olla tekemisissä sinun kanssasi. Jätä eksä rauhaan ja unohda koko juttu, kenenkään ei tarvitse olla väleissä väkisin. 

Vierailija kirjoitti:

Oho ompas tullut paljon kommenttia. Yritän vastata ainakin osaan. Olen samaa mieltä että tahtimme on nopea ja hitaampikin olisi riittänyt. Kumpikin vaan tuntee että yhteenmuutto on hyvä ratkaisu.

Miehen iästä; en ole ikinä ajattellut että 16v on hirvittävästi. Olen aina ollut vähän "vanha sielu" ja oman ikäisiäni miehiä kiinnostaa baarit, biletys ja semmonen huoleton sinkuelämä. Mulle tärkeintä on saada opinnot loppuun ja tehdä siinä sivussa työtä.

En hae isähahmoa, ajatuskin kuvottaa. Minulla on isä ja toista en tarvitse.

Eniten tässä huolettaa miten tämä riitaisuus vaikuttaa lapseen. Hän on kysellyt minusta joten uskon että hän haluaa tutustua. Tietysti pienin askelin. Ja edelleen ne isiviikonloput on isän ja lapsen aikaa, liityn mukaan jos pyydetään mutta en tuppaudu.

Joku kysyi miksi vien toisen omaa. Tarkoittaen miestä? Lasta? En ole vienyt miestä keltään. Hän oli asunut jo 6kk asumuserossa kun suhteemme alkoi. Eropaperit oli vetämässä. En iskenyt mitään varattua perheenisää.

Exään haluaisin edes puheyhteyden ihan vaan koska mielestäni on outoa jos hän ei ikinä tapaa naista joka asuu lapsensa isän kanssa ja on joka toinen viikonloppu myös jollain tavalla lapsen elämässä.

Vastasinkohan edes murto-osaan, no toivottavasti edes vähän.

AP

Teidän yhteenmuutto voi tuntua nyt tosi kivalta ajatukselta, mutta oletteko te käyneet läpi, että miten lapsi asian kokee? Kun yhtäkkiä isän koti ei olekaan enää vain isän koti, sinne on muuttanut vieras nainen. Mitä jos sinä vihaat lasta? Miten sitten, kun lapsi purkaa sinuun mustasukkaisuuttaan ja pahaa oloaan? Tutustukaa nyt ensin toisiinne, antakaa teille itsellenne ja sille lapselle aikaa tottua siihen, että isällä on uusi tyttöystävä.

Puhun erolapsen näkökulmasta. Muistan kun äiti ja isä olivat eronneet ja ihan yhtäkkiä isä asuikin mulle täysin tuntemattoman naisen kanssa. Ensimmäisen vuoden ajan, mä en suostunut syömään mitään naisen tekemää ruokaa, mä en suostunut puhumaan hänelle ja siellä käydessä taisin oireilla monin eri tavoin. Koin silloin lapsena, että hän astui mun reviirille täysin varoittamatta. Jaksatko ja kestätkö sä tuollaista?

Äiti taas totutti mun aikanaan miesystäväänsä. Tapailivat ensin jonkun aikaa, sitten äiti kertoi, että on tavannut kivan kaverin, joka voisi olla kiva poikakaveri ja kysyi haluaisinko tavata hänet. Sitten me alettiin viettää yhdessä ensin aikaa kodin ulkopuolella, sitten meillä kotona ja joskus tän miehen luona. Sitten jossain vaiheessa mies tuli meille yökyläilee, tutustuttiin ihan pikkuhiljaa ja totuteltiin kaikki toisiimme. Mulla ei ollut mitään sitä vastaan, kun halusivat muuttaa yhteen ja sitten meistä tulikin perhe ja sain maailman parhaimman isäpuolen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oho ompas tullut paljon kommenttia. Yritän vastata ainakin osaan. Olen samaa mieltä että tahtimme on nopea ja hitaampikin olisi riittänyt. Kumpikin vaan tuntee että yhteenmuutto on hyvä ratkaisu.

Miehen iästä; en ole ikinä ajattellut että 16v on hirvittävästi. Olen aina ollut vähän "vanha sielu" ja oman ikäisiäni miehiä kiinnostaa baarit, biletys ja semmonen huoleton sinkuelämä. Mulle tärkeintä on saada opinnot loppuun ja tehdä siinä sivussa työtä.

En hae isähahmoa, ajatuskin kuvottaa. Minulla on isä ja toista en tarvitse.

Eniten tässä huolettaa miten tämä riitaisuus vaikuttaa lapseen. Hän on kysellyt minusta joten uskon että hän haluaa tutustua. Tietysti pienin askelin. Ja edelleen ne isiviikonloput on isän ja lapsen aikaa, liityn mukaan jos pyydetään mutta en tuppaudu.

Joku kysyi miksi vien toisen omaa. Tarkoittaen miestä? Lasta? En ole vienyt miestä keltään. Hän oli asunut jo 6kk asumuserossa kun suhteemme alkoi. Eropaperit oli vetämässä. En iskenyt mitään varattua perheenisää.

Exään haluaisin edes puheyhteyden ihan vaan koska mielestäni on outoa jos hän ei ikinä tapaa naista joka asuu lapsensa isän kanssa ja on joka toinen viikonloppu myös jollain tavalla lapsen elämässä.

Vastasinkohan edes murto-osaan, no toivottavasti edes vähän.

AP

Olin aiemmin jotenkin siinä käsityksessä että miehen ero oli ollut selvä jo pitempään ennen teidän suhdetta. Kun miehellä on eksänsä kanssa lapsi, kannattaisi ihan oikeasti miettiä niitä entisen eron syitä ennenkuin aloittaa uuden suhteen. Oliko avioeroasia kaikinpuolin selvä, vai olivatko he ensin jollain mietintäajalla asumuserossa, ja sitten mies löysikin uuden ja laittoi eropaperit vetämään? Jotenkin tuo tilanne on hirveän outo näin sivusta katsottuna. Sanoin täällä jo aiemmin Ap, että vaikutat kivalta tyypiltä ja toivon ettet pistä itseäsi rasittumaan toisten ihmisten asioista joihin sinulla ei ole tasavertaisia vaikutusmahdollisuuksia - eikä velvollisuuksia. Olin itse uusperheessä "äitipuolena" ja hieman samalla tavalla koin alkuun miehen entisen vaimon jotenkin uhkaavana, ja miehenkin puheista ymmärsin että eksä olisi kipakka. Lopulta selvisi että mies oli hoitanut edellisessä suhteessa ja perhe-elämässä asioita niin huonosti, että lasten äidin oli pakko olla tiukkana kaikissa asioissa heti alkuun. Se, mitä minä mieheltä kuulin ja näin itse vierestä lasten äidin hermoilua oli vain murto-osa siitä mitä todella tapahtui. Lasten äiti paljastui aivan ihanaksi ja rennoksi ihmiseksi, ja tuo nykyinen eksäni oli jollakin tapaa häiriintynyt, mutta se selvisi vasta usean vuoden yhteiselon aikana. 

En nyt siis väitä että sinulla on sama tilanne, mutta muistan jotenkin itseni tuosta sinun tekstistäsi. Olin todella idealistinen ja ihastunut, ja ihmettelin miksi jokin tuntuu takkuavan niin pahasti. 

Kaikkea hyvää sinulle Ap, riippumatta siitä mihin ratkaisuun päädyt. Muista kuitenkin huolehtia itsestäsi aina ensisijaisesti.

Luitko tämän, ap? Kannattaisi. Ethän sinä tunne oikeasti miehen exää vaan sinä tunnet miehen KÄSITYKSEN JA KUVAILEMAN exän. Totuus ja käsitys ja mielikuva ovat eri asioita.

Oletko valmis tuohon äitipuolenrooliin? Sehän on lapsi, joka "määrää" teidän suhteen kehityksen.  Hän voi jättää isän taka-alalle ja hakeutua enemmän sinun hoivaasi ja lasten tunteisiin pitäsi osata myös vastata. Kuinka paljon sinulla on kokemuksia lapsista? Heidän kanssa kaikki kuin ei ole romattisesta elokuvasta ja sinun iässä vaikka et pidäkään bailauksestä vähän kuintekin vielä rakennellaan niitä pilvilinnoja.

Joo-o. Täällä taas kerran puolustellaan lasten äitiä/ex-vaimoa, joka selkeästi purkaa pahaa oloaan muihin, niin että se vaikuttaa myös lapsiin. Miksi ei tätä haluta myöntää, että tämä on todella yleistä? 

Mitä jos lapsi alkaa ajan kanssa muistuttamaan äitiään? Äidin kanssa lapsi kuintekin sitä päivittäistä arkeaa elää. Lapsi oppii tältä tapoja, eleitä, jne. Nyt jo et jaksa lapsen äitiä, joka tulee olemaan osa teidän suhdetta. Miten loppuun palanut olekaan, kun teillä asuu kopio äidistä. 

Asiat ei koskaa tule menemään yksin sinun toivomalla tavalla. Lapsi tulee aina ensin ja sinä olet se kakkonen.

Ap, neuvoni sinulle:

Pakene vuorille. Tosta ei seuraa mitään hyvää sinulle, miehelle, sen lapsille tai exälle.

Jos jäät olet kohta itse paksuna ja yh viimeistään kun lapsi on koulussa.

Kirjoituksessasi hälyttävää mm. se että puhut sinusta ja exästä, mutta mitenkä tämä teidän kiistakapulanne eli mies, mitä hän tekee? Miten hän menettelee jotta kaikki aikuiset ja lapset tulisivat toimeen keskenään? +sit tietty se että laastarisuhde much?

Vierailija kirjoitti:

Oletko valmis tuohon äitipuolenrooliin? Sehän on lapsi, joka "määrää" teidän suhteen kehityksen.  Hän voi jättää isän taka-alalle ja hakeutua enemmän sinun hoivaasi ja lasten tunteisiin pitäsi osata myös vastata. Kuinka paljon sinulla on kokemuksia lapsista? Heidän kanssa kaikki kuin ei ole romattisesta elokuvasta ja sinun iässä vaikka et pidäkään bailauksestä vähän kuintekin vielä rakennellaan niitä pilvilinnoja.

En muista olinko kirjoittaja 88, vai mikä, mutta täällä vastaa päälle parikymppisenä "äitipuoleksi" alkanut. Jolla sitten tuli ero muutaman vuoden kuluttua kun miehestä selvisi todella ikäviä piirteitä. Voin sanoa, että itselläni ei uusperhearjessa lasten kanssa ollut mitään ongelmaa. Todennäköisesti lapset olivat lopulta se, joiden vuoksi jaksoin miestäkin pitempään kuin olisi tarvinnut. On mahdollista että Ap:n kaltainen empaattinen ja kiva nainen on aivan ihana äitipuoli ja tulee lapsen kanssa juttuun, mutta minkälainen tuo mies on? Jos mies oli jollain tavalla vastuuton tai muuten selvisi ikävyyksiä avioliitossa, ei ne asiat kummene uudessakaan suhteessa. Äkkiseltään vain miestä kuullessa voi vaikuttaa siltä että miehen eksä on seko, mutta totuus voi olla toinen. Esimerkiksi vastuuton, eronnut mies voi olla vailla huolia koska ei samalla tavalla välitä ja avioliitossa kärsinyt eksä pelkää että mitä seuraavaksi on odotettavissa, eikä jaksa siihen vielä alkaa murehtimaan miehen uuden nuoren avovaimon kohtaloa, kun tietää että asiat menee jossain vaiheessa pieleen. 

Älkää vähätelkö Ap:ta, en usko että ongelma on tässä aloittajassa, mutta ei se välttämättä lapsen äidissäkään ole...

Vierailija kirjoitti:

Joo-o. Täällä taas kerran puolustellaan lasten äitiä/ex-vaimoa, joka selkeästi purkaa pahaa oloaan muihin, niin että se vaikuttaa myös lapsiin. Miksi ei tätä haluta myöntää, että tämä on todella yleistä? 

Minä olen tässä asiassa lapsen puolella. Tässä tapauksessa ei tunnu sitä olevan yksikään aikuinen. Jo maassa makaavan lapsen yli ajetaan aina uudelleen ja uudelleen joka mutkassa.

Ei lapset tarvitse mitään vuosien suru-aikaa vanhempien erotessa, erityisesti pienet lapset, teinit nyt on muutenkin vaikeita. Paitsi tietysti jos muutenkin kasvatustapa on ollut ylisuojeleva ja pulla suuhun kun lapselle tulee paha mieli -tyylillä vedetty. Ei elämä ole mitään turvallista pehmeässä kehdossa makoilua, ja mikään asia ei ikinä muutu. Eron sattuessa asiat tulisi hoitaa niin, että lapselle jää sellainen käsitys, että tämä ei mikään maailmanloppu ole. Ei märehditä ja vellota siinä erossa, vaan tehdään siitä asiasta ihan "normaali". Sellaiset suuret mullistukset elämässä ovat ihan normaaleja, ja ne tulee kestää. Ei vanhemmilla ole mitään velvollisuutta olla eron jälkeen vuosia yksin ja uhrautua vain lapsen tarpeille.

Kerroit, että tapailitte miehen kanssa ennen kuin aloitte seurustelemaan. Erosta on alle vuosi, 6kk erosta aloitte seurustelemaan ja olette nyt seurustelleet 5kk. Kauan te tapailitte ennen kuin aloitte seurustelemaan?

Vierailija kirjoitti:

Ei lapset tarvitse mitään vuosien suru-aikaa vanhempien erotessa, erityisesti pienet lapset, teinit nyt on muutenkin vaikeita. Paitsi tietysti jos muutenkin kasvatustapa on ollut ylisuojeleva ja pulla suuhun kun lapselle tulee paha mieli -tyylillä vedetty. Ei elämä ole mitään turvallista pehmeässä kehdossa makoilua, ja mikään asia ei ikinä muutu. Eron sattuessa asiat tulisi hoitaa niin, että lapselle jää sellainen käsitys, että tämä ei mikään maailmanloppu ole. Ei märehditä ja vellota siinä erossa, vaan tehdään siitä asiasta ihan "normaali". Sellaiset suuret mullistukset elämässä ovat ihan normaaleja, ja ne tulee kestää. Ei vanhemmilla ole mitään velvollisuutta olla eron jälkeen vuosia yksin ja uhrautua vain lapsen tarpeille.

Eli aikuisten ei tarvitse testata sitä omaa suhdettaan ennen kun uudet ihmiset tuodaan lasten elämään? On opittava siihen normiin, että vanhenmillla niitä  kumppaneita tulee ja menee? Millaisen parisuhde mallin tämä antaa lapsille? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lapset tarvitse mitään vuosien suru-aikaa vanhempien erotessa, erityisesti pienet lapset, teinit nyt on muutenkin vaikeita. Paitsi tietysti jos muutenkin kasvatustapa on ollut ylisuojeleva ja pulla suuhun kun lapselle tulee paha mieli -tyylillä vedetty. Ei elämä ole mitään turvallista pehmeässä kehdossa makoilua, ja mikään asia ei ikinä muutu. Eron sattuessa asiat tulisi hoitaa niin, että lapselle jää sellainen käsitys, että tämä ei mikään maailmanloppu ole. Ei märehditä ja vellota siinä erossa, vaan tehdään siitä asiasta ihan "normaali". Sellaiset suuret mullistukset elämässä ovat ihan normaaleja, ja ne tulee kestää. Ei vanhemmilla ole mitään velvollisuutta olla eron jälkeen vuosia yksin ja uhrautua vain lapsen tarpeille.

Eli aikuisten ei tarvitse testata sitä omaa suhdettaan ennen kun uudet ihmiset tuodaan lasten elämään? On opittava siihen normiin, että vanhenmillla niitä  kumppaneita tulee ja menee? Millaisen parisuhde mallin tämä antaa lapsille? 

Mikä olisi sinun mielestäsi sopiva aika "testata" aikuistenvälistä suhdetta? Mikä saa sinut olettamaan että kumppaneita tulee ja menee, jos pian eron jälkeen löytää uuden kumppanin? Mikä sinun mielestäsi olisi oikeanlainen parisuhdemalli joka lapselle pitää opettaa? Mies ja nainen naimisissa, kaksi lasta, farmari ja omakotitalo? Kaikki muu on väärin?

Siis ymmärsinkö oikein, ikäero mieheen 16v ja ikäero lapseen 18v. En ihmettele jos ex vähän kuumailee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lapset tarvitse mitään vuosien suru-aikaa vanhempien erotessa, erityisesti pienet lapset, teinit nyt on muutenkin vaikeita. Paitsi tietysti jos muutenkin kasvatustapa on ollut ylisuojeleva ja pulla suuhun kun lapselle tulee paha mieli -tyylillä vedetty. Ei elämä ole mitään turvallista pehmeässä kehdossa makoilua, ja mikään asia ei ikinä muutu. Eron sattuessa asiat tulisi hoitaa niin, että lapselle jää sellainen käsitys, että tämä ei mikään maailmanloppu ole. Ei märehditä ja vellota siinä erossa, vaan tehdään siitä asiasta ihan "normaali". Sellaiset suuret mullistukset elämässä ovat ihan normaaleja, ja ne tulee kestää. Ei vanhemmilla ole mitään velvollisuutta olla eron jälkeen vuosia yksin ja uhrautua vain lapsen tarpeille.

Eli aikuisten ei tarvitse testata sitä omaa suhdettaan ennen kun uudet ihmiset tuodaan lasten elämään? On opittava siihen normiin, että vanhenmillla niitä  kumppaneita tulee ja menee? Millaisen parisuhde mallin tämä antaa lapsille? 

Mikä olisi sinun mielestäsi sopiva aika "testata" aikuistenvälistä suhdetta? Mikä saa sinut olettamaan että kumppaneita tulee ja menee, jos pian eron jälkeen löytää uuden kumppanin? Mikä sinun mielestäsi olisi oikeanlainen parisuhdemalli joka lapselle pitää opettaa? Mies ja nainen naimisissa, kaksi lasta, farmari ja omakotitalo? Kaikki muu on väärin?

Kyllä sitä nyt ainakin tovi pitäisi sitä yhteistä arkea kokeilla. Ero yms. tilastot kertovat, että harva parisuhde kestää. Pysyvyyden esimerkki tämän kertakäyttökulttuurin sijasta mitä nämä parisuhteet nykyään näyttää olevan.