Huolestunut vanhempi HS:ssa: "Lapseni on ujo, herkkä ja älykäs – hänen kaltaisilleen nykyinen koulunkäynti on kaoottista sirkusta"

Olen tällä hetkellä töissä aika uudessa yrityksessä, jossa on modernimpi ja kommunikoivampi tuökulttuuri kuin edellisessä työpaikassani. Silti se korkeakouluopetukseen nykyään kuuluva hirveä häsääminen ja jatkuvat ryhmätyöt ovat mielestäni kaukana oikeasta työelämästä.

158

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole koskaan ollut työelämässä niin paljon ryhmätöitä vaihtelevissa kokoonpanoissa ja kaikkea hullunmyllyä mitä opiskelumaailmassa nykyään on. Mun mielestä se sekoilu ei vastaa sitä mitä työelämä on.

Vierailija kirjoitti:

Tottakai jokaisella on oikeus olla sellainen kuin on. Introvertin perusluonne tuskin muuttuu, mutta hänkin voi opetella toimimaan ryhmässä. Koulun tehtävä on kasvattaa lapsia elämään ja aikuisuuteen siten, että he pärjäävät aikuisina ja pystyvät elättämään itsensä sitten, kun vanhemmat eivät sitä enää tee. Totuus vaan on, että työelämä edellyttää tänä päivänä todella paljon ryhmätyötä, tiimityöskentelyä, uusien ihmisten kohtaamista, neuvottelua, uuden opettelua, totuttujen tapojen muutosta jne. Miksi hyväksytään se, että lapsen on opetelta matematiikkaa tai kielioppia, mutta ei sitä, että ryhmätyötaitojakin on opeteltava? Jos joku ei halua opetella tiimityötaitoja, fine, mutta elämässä voi olla sitten aika vaikeaa aikuisena. Ihan sama, jos ei halua opetella matematiikkaa tai lukemista, vaikeata voi olla myöhemmin. Tietyt taidot vaan on oltava, jotta pärjää yhteiskunnassa.

Ryhmätöitten ylikorostamisesta taitaa syntyä ihmisille samanlaisia häpeäkokemuksia kuin aikaisemmin liikuntatunneista. Sitten keskustelupalstoilla puretaan näitä kollektiivisia häpeäkokemuksia.

Keisarin uudet vaatteet tulee myös aina mieleen kun jotakin asiaa ylikorostetaan ja hoetaan miten mahtavaa tämä on. Tuskin niillä lapsilla, jotka kokevat jatkuvia nöyryytyksiä tms. ryhmätöissä, on tilaa kertoa miltä sellainen tuöskentely oikeasti tuntuu.

Ryhmätyöskentely on vain yksi tapa toimia ja sen negatiivisistakin puolista täytyisi pystyä puhumaan. Myös pitäisi kriittisesti pohtia, että toimiiko tämä tässä tai tässä tapauksessa ihan oikeasti. Vahvistaako se esim. joidenkin ulkopuolisuusen kokemusta vai rakennetaanko sillä oikeasti jotakin. Kyllä se tehtävä varmaan aina saadaan kyhättyä kasaan, mutta kehittyykö ihmisten väliset suhteet rakentavaan suuntaan.

Onneksi sitten lukiossa keskitytään sähköiseen oppimiseen esimerkiksi matematiikassa😂.

Toivottavasti joku OPS-suunnittelija tai vastaava lukee tämän keskustelun. mulle kaikista suurin järkytys on se tässä ollut että ilmiökeskeisen opiskelun taustalla on jotkut mainosmiehet ja IT-tyypit. Eli koko opetussuunnitelman muutokselle ei ole mitään tieteellistä perustaa. Ok, pisatulokset on tippuneet, mutta tämä johtuu ain maahanmuuttajien kasvaneesta määrästä. Ihan ymmärrettävää, että koulutulokset on huonompia udessa kulttuurissa ja kielessä, terveisin itsekin ulkomailla opiskellut.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on juuri tällainen luonnostaan supersosiaalinen itseluottamista täynnä oleva poika joka on kotonaan kaikkialla ja juttelee rohkeasti ihmisten kanssa. Hän saa kavereita missä tahansa ja on kaikkien kaveri esim. ihonväriin katsomatta.

Otin hänet kotiopetukseen (joissakin aineissa hän saa yksityisopetusta, esim. taideaineet). Mielestäni nykyinen ops menee metsään. Nykyään monen lapsen elämä on jatkuvaa elämyshakuisuutta muutenkin. Jos koulukin on sitä, miten nämä elämyshakuiset yksilöt pystyvät koskaan sietämään mitään arkista ja rutiininomaista ja hoitamaan vastuunsa ja velvoitteensa jos se ei tunnukaan kivalta.

Ei siellä työelämässäkään voi maata riippukeinussa tai keikkua pallolla jos ei jaksa istua rauhassa paikallaan. Eniten kritisoin sitä että kirja kuolee koulumaailmassa. Kakarat ovat ihan liikaa ruudun äärellä ilman että koulumaailmakin kannustaa roikkumaan netissä.

Etenkin pienet lapset tarvitsevat vielä sen selkeän auktoriteetin, opettajan, sinne luokan eteen johtamaan. Tosin opettajan oikeudet alkavat olla jo niin rajattuja että häiriköt saavat hyppiä silmille ja potkut tulee jos ope erehtyy komentamaan sitä Herra Virtasen pikkupilttiä joka vaan toteuttaa itseään.

Miten kotiopiskelette? Onko teillä kirjat koulusta vai jokin nettikoulu? Itse tätä asiaa pohdin myös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten nämä ujot ja herkät älyköt sitten aikuisena pärjäävät? Ei taida montaakaan älykkäälle soveltuvaa työnkuvaa olla, missä ei olisi kokouksia, ryhmätyötä, esiitymistä ainakin jossain määrin? Yksinäiset tutkijankammiotkin taitavat olla historiaa... Ja nyt ei puhuta p:n jauhamisesta kahvipöydässä.

En sano tätä kannanottona itse opsiin. Välillä koko koulusysteemi tuntuu olevan vain ohjattua säilytystä lapsille, eikä mitään saa ainakaan vaatia. Mietin vaan, että jos niitä ujoja ei saa koulussakaan vähän tuuppia yrittämään olla avoimia, niin koska he sitten oppivat? Koska työnantaja kyllä palkkaa sen, joka saa asiansa esitettyä, kun ei siitä älykkyydestä oikein muuten ole hyötyä tämän päivän työelämässä.

Näinpä juuri. Tutkijoina työskentelevät kaverit ovat usein konferensseissa tai seminaareissa kuuntelemassa tai pitämässä esityksiä, osallistumassa paneelikeskusteluihin, solmimassa kontakteja... Se, että tutkijat kyhjöttäisivät yksinään jossain pienessä huoneessa kirjojen kanssa tapaamatta ketään on pelkkä myytti - on aina ollut.

Tutkimustyö ei etene vain lukemalla jo tehtyjä julkaisuja - on pysyttävä selvillä siitä, mitä muut tekevät, mitä tutkivat, millaisia tuloksia on saatu juuri nyt. On oikeasti oltava aktiivinen ja ulospäinsuuntautunut. Sulkeutuneimmat introvertit eivät pärjää - eikä esiintymiskammoa tosiaan saa olla.

Introvertti ei tarkoita sosiaalisesti kyvytöntä, eikä tutkijayhteisössä tehtävä yhteistyö muistuta mitään koulun ryhmätöitä. Suurin osa työstä tehdään yksin ja ainakin ne parhaat ideat saadaan yksin ja luovassa rauhassa. Ekstrovertit tutkijayhteisössä voivat luoda ihan hyvän uran, mutta he myös voivat häiritä muiden työskentelyä ja saavutukset ilman ryhmän tukea voivat jäädä vaatimattomiksi.

Olen kyllä huomannut, että valitettavasti myös tiedemaailmassa ekstrovertit narsistit jyräävät nykyisin, enk pidä sitä pääsääntöisesti hyvänä suuntauksena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten nämä ujot ja herkät älyköt sitten aikuisena pärjäävät? Ei taida montaakaan älykkäälle soveltuvaa työnkuvaa olla, missä ei olisi kokouksia, ryhmätyötä, esiitymistä ainakin jossain määrin? Yksinäiset tutkijankammiotkin taitavat olla historiaa... Ja nyt ei puhuta p:n jauhamisesta kahvipöydässä.

En sano tätä kannanottona itse opsiin. Välillä koko koulusysteemi tuntuu olevan vain ohjattua säilytystä lapsille, eikä mitään saa ainakaan vaatia. Mietin vaan, että jos niitä ujoja ei saa koulussakaan vähän tuuppia yrittämään olla avoimia, niin koska he sitten oppivat? Koska työnantaja kyllä palkkaa sen, joka saa asiansa esitettyä, kun ei siitä älykkyydestä oikein muuten ole hyötyä tämän päivän työelämässä.

Näinpä juuri. Tutkijoina työskentelevät kaverit ovat usein konferensseissa tai seminaareissa kuuntelemassa tai pitämässä esityksiä, osallistumassa paneelikeskusteluihin, solmimassa kontakteja... Se, että tutkijat kyhjöttäisivät yksinään jossain pienessä huoneessa kirjojen kanssa tapaamatta ketään on pelkkä myytti - on aina ollut.

Tutkimustyö ei etene vain lukemalla jo tehtyjä julkaisuja - on pysyttävä selvillä siitä, mitä muut tekevät, mitä tutkivat, millaisia tuloksia on saatu juuri nyt. On oikeasti oltava aktiivinen ja ulospäinsuuntautunut. Sulkeutuneimmat introvertit eivät pärjää - eikä esiintymiskammoa tosiaan saa olla.

Kuinka yksinkertainen täytyy olla ettei ymmärrä eroa koululla ja loppuelämällä? Olen itse tutkija, ja vielä kertaakaan en ole konferenssissa joutunut tilanteeseen joka kouluajoilta oli tuttu: kiusaajaporukka huutelee omiaan, kyselee tyhmiä kysymyksiä ja kiusaa sitten seuraavalla välitunnilla. Ei minulla ole ongelmaa esiintyä konferenssissa vaikkakin jännittää, tiedän aiheeni läpikotaisin ja ihmiset siellä ovat aiheesta kiinnostuneita ja kuuntelevat mielellään. Tutkijana ei tosiaan kyllä tarvitse olla ulospäin suuntautunut, riittää kun on normaalisosiaalinen. Jos olet riittävän hyvä ei välttämättä tarvitse olla edes hyväkäytöksinen. Tiedemaailma pyörii kontribuutioiden ei persoonan ympärillä. Eikä muiden tutkimustuloksia tarvitse henkilökohtaisesti käydä kysymässä, itse käyn sähköpostitse kirjeenvaihtoa muutamankin jenkkikollegan kanssa. Kuulostat juuri siltä ettet itse tiedä mitä on tutkijan todellisuus, kyllä se valitettavan paljon on sitä yksin puurtamista ja nämä seminaarit ja konferenssit ovat silloin tällöin tapahtuvia valopilkkuja.

Tuo HS:n vanhemman kokemus kuulostaa aika karulta.

Onko opettaja ammattitaitoinen? Kiinnostaisi ko. opettaja ikä. Pitkän linjan ammattilainen vai vastavalmistunut, jolla ei ole elämänkokemusta, mutta sitäkin enemmän uusia metodeja ilman tietoa miten ne oikeasti toimivat?

Onko kellään kokemuksia siitä, että tämmöinen uusi metodi olisi toiminut?

Täydellisessä maailmassa toiminnallisempi ote pitää vilkkaat ja häiriköt kurissa ja kaikille tulee parempi työrauha ja hyvä opettaja osaa annostella uusien toimintatapojen ja puuhastelun määrän.

Vierailija kirjoitti:

Vielähän Liisa L. jakelee "miinus ykkösiä" lahjakkaimmille oppilailleen, niille jotka eivät hölötä tunneilla suu vaahdossa vaan keskittyvät opetukseen?

Liisa L. ja monet muut harjoittivat persoonallisuussyrjintää siten, että jos oppilas sai kokeesta kympin, niin todistukseen tuli arvosanaksi ysi. Miinus ykönen sen persoonallisuuden takia. Peitenimenä "tuntiaktiivisuus".

Kuka Liisa L.? Minulla taitaa olla kokemusta jostain vastaavasta...

Voi lapsi parkoja.

Itse koulua 80- ja 90-luvulla käyneenä voin todeta että herkän ja ujon introvertin elämästä tulee helposti yhtä helvettiä, kun opettajat ja omat vanhemmat eivät puutu kiusaamiseen. Kaikki esitelmät luokan edessä jännitti aina ihan helvetisti, ja tuntui että olisi vähemmän kivuliasta kuolla pois kuin joutua olemaan silmätikkuna.

Luin tuota opetussuunnitelmaa ja millä tapaa tuo muka tekee lapsista jotain sekopäitä ADHD-pälpättäjiä? Nimenomaanhan tuossa painotetaan yksilöllisen opiskelun mahdollisuutta ja erilaisten opiskelutapojen huomioonottamista, jolloin hiljaisuutta arvostava lapsi voi opiskella itselleen sopivalla tavalla. Mutta jos kirjoittajamamman ideana on se että hänen huippuälykkään mutta superujon muksunsa pitää saada olla epäsosiaalinen ja opiskella aina yksin omassa tilassa puhumatta muille sanaakaan, niin tulee kyllä kova järkytys vanhempana kun täytyykin tulla erilaisten ihmisten kanssa toimeen. Ei kaikkien tarvitse olla suupaltteja, mutta kyllä ihmisten kanssa pitää oppia töitä tekemään. Omassa koulussani oli hiljaisia, ujohkoja oppilaita jotka eivät paljoa pukahtaneet, mutta tekivät kyllä tunnollisesti yhteistyötä muiden kanssa tarvittaessa. Koen itseni ekstrovertiksi, mutta en minäkään ole koko aikaa äänessä ja pyöri häiritsemässä jokaista vastaantulevaa ihmistä. Ideana on saada lapset keskustelemaan ja valmistella heitä modernia työelämää varten, jotka ovat nykyaikana ja tulevaisuudessa entistä enemmän projektiluontoisia ja uusien ihmisten tapaamista. Harvassa työssä enää voi lukittautua työhuoneeseensa touhuilemaan yksinänsä puhumatta koskaan kellekkään. 

Eri asia jos on esim. kiusattu ja sen vuoksi eristäytyy muista, mutta silloin tarvitaan muita keinoja ja kiusaajien vastuuseen pistämistä, ei kiusatun karanteeniin laittamista.