Lue keskustelun säännöt.
"Turhia" asioita, jotka muistat vuosien takaa?
Onko teille sattunut sellaisia tavallisia tilanteita, jotka ovat tapahtuneet kauan sitten, kenties lapsuudessanne, mutta jostain syystä muistatte ne vieläkin yllättävän hyvin? Eli tilanne ei ole ollut mitenkään kummoinen, ei surullinen tai iloinen, vaan aika arkinen ja vähäpätöinen. Ei ollenkaan sellainen asia, jonka voisi kuvitella jäävän pysyvästi muistiin.
Itse muistan, kun lapsena utelin kodinhoitajalta hänen palkkaansa eikä se vastannut siihen mitään.
Muistan kun 4-vuotiaana yritin kiivetä vauvanvaunuun sillä tekosyyllä, että olen muka palannut takaisin 3-vuotiaaksi. (Sitä en muista, miksi tämä oli mielestäni hyvä perustelu.)
Tylsimmät muistonne?
Kommentit (2086)
Kun keittää vettä kattilassa, kannen kanssa vesi lämpiää kiehumiseen asti 3% nopeammin.
Tämä kotitalouden tunnilla opittu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Karvinen nostaa lasin alustalta, joka putoaa pöydälle. Karvinen: "Minua inhottaa se, että juomalasi on alustalla ja kun nostaa lasin, se jää alustaan ja sitten alusta kalahtaa pöydälle." Heittää alustan menemään. Esko alusta suussaan: "Kaffinen, faifinko minäkin lafin limffaa?"
SimonCowell kirjoitti:
PIkkuaski LM:ää maksoi yläasteen viereisessä kiskassa 12 mk. Kahvikuppi lähikahvilassa puolestaan maksoi 7 mk.
Yläasteen tärkeimpiä ;)
Nuoruudessani jossain vaiheessa punainen Marlboro-aski maksoi 10,50 markkaa.
Joskus muutama vuosi sitten kaveriporukalla ihmeteltiin miten kaikkialle pitää olla pin-koodeja ja yksi kaverini sanoi että hänen pankkikortin tunnusluku on sama mitä punainen mallu maksoi joskus.
Kysyin heti että "ai kymmenen viisikynnentä?"
Kaverin naama valahti ja sanoi että menee heti huomenna vaihtamaan kortin... :-D
Muistan, kun joskus Onnenpyörässä oli tehtävä, jonka ratkaisu oli jotain että "Ypäjä on tunnettu hevosista" tai jotain tuontapaista. Tehtävän muissa sanoissa ei ollut samoja kirjaimia kuin Ypäjässä ja se pysyi aika pitkään kokonaan piilossa. Janne Porkkakin sanoi, että ensimmäinen sana on vielä täysi arvoitus.
Viikonpäivät kirjasta "Siellä missä jäätelö kasvaa": Namnamtai, tikkistai, keksiviikko, tortuntai, purijantai, lautastai, suuhuntai.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kävelin kaverin kanssa yläasteiässä koulusta kotiin pyörätietä. Edellä käveli kaksi tarkkislaista, pari vuotta nuorempia poikia. Alkoivat viskoa meitä lumipalloilla.
Huutelimme solvauksia takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Pyssyn numero Intistä, eipä sitä ole sen koommin kukaan kysynyt mutta muistissa pysyy.
Sama täällä. Johtunee siitä, että inttiin mennessä se käskettiin muistamaan mutta siviiliin lähdettäessä sitä ei käsketty unohtamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katsottiin joskus serkun kanssa jotain videota, missä oli vanha mainoskatko, jossa muun muassa mainostettiin ruokaa, olisikohan ollut tarjouksessa olevia. Serkku sanoi, että nuohan ovat menneet vanhaksi jo ajat sitten.
Vierailija kirjoitti:
Stiga on kulkija luonnostaan, se on syntynyt ruohoa leikkaamaan. Ajetaan me poijjat Stigalla vaan, eipä ole nurmikko rempallaan. Huoletonta huvia on leikkuutyö, Stiga kun ruohoa tasaseen syö.
Stiga on kulkija luonnostaan, syntynyt ruohoa leikkaamaan. Stiga on ketterä käänteissään, liikkuu se kuin menis itsestään. Ajetaanpa poijat Stigalla vaan, eipä ole nurmikko rempallaan. Huoletonta huvia on leikkuutyö, Stiga kun ruohoa tasaseen syö. Stiga niin helppo on käynnistää, sormi ei koskaan suuhun jää. Ajetaanpa poijat Stigalla vaan, eipä ole nurmikko rempallaan. Huoletonta huvia on leikkuutyö, Stiga kun ruohoa tasaseen syö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhdessä novellissa nainen mankui, että "mä ainakin haluun makkaraa". Tämä jostain 1970-luvulta.
Kansakoulussa oli kaunokirjoitusta ja nelosluokalla jouduimme kirjoittamaan mustekynällä. Näitä ei saanut kotiin lainaksi vaan ne piti aina tunnin jälkeen putsata ja viedä takaisin opettajalle. Ne oli numeroitu, ja "minun" kynäni oli merkkitty sarjalla 939. Mitä merkitystä silläkin mukamas oli, kun kynät olivat kaikki ihan samanlaisia?
Miksi ihmeessä tuommoiset turhat tiedot jäävät mieleen loppuiäksi, kun taas jotkut todella tärkeät häipyvät heti muistista eivätkä tule pintaan vaikka miten yrittäisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin jotain 4 tai 5-vuotias kun tarharyhmäni lapsille jaettiin kullekin oma kartonkinen kansio, jonne sitten jatkossa oli tarkoitus kerätä omia piirustuksia yms. Kansioita oli montaa eri väriä ja jokaisen kansion kanteen oli kiinnitetty päällystysmuovilla iso kuva, ja niitä kuvia oli myös monenlaisia. Muistan kun jonottaessamme niitä kansioita edelläni ollut tyttö sai vaaleanpunaisen kansion jossa oli ihana prinsessan kuva. Ihailin sitä koska tykkäsin tosi paljon vaaleanpunaisesta ja prinsessoista. Olisin toki itse halunnut samanlaisen. Sitten tuli oma vuoroni ja paljastui että kansioni oli vihreä ja kannessa oli iso violettia sientä esittävä kuva. Muistan ajatelleeni että olenkohan tehnyt jotain tuhmaa kun minulle annettiin niin ruma kansio :D
Olin seitsemän ikäinen kun perheeseemme hankittiin uusi auto, sellainen ruosteenruskea paku joka oli mielestäni todella ruma. Valitin siitä kaverilleni ja hän lohdutti sanomalla että ei heidänkään auto niin kiva ole. Heidän auto oli sellainen hieman siniseen taittavan kylmän valkoisen sävyinen eli kaverini sanoja lainatakseni "poikien valkoisen" värinen. Olisi pitänyt kuulemma olla lämpimämpi valkoisen sävy että olisi ollut "tyttöjen valkoinen".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Amadeus: Tajuatko, että olemme hävinnein joukkue pesäpallon historiassa? Jaska Jokunen: Sitä en myönnä. Amadeus: Se ei muuta tosiasiaa. Jaska Jokunen: En myönnä sitäkään. Amadeus: Valitettavasti se, että et myönnä tosiasiaa, ei muuta sitä tosiasiaa, että myöntymättömyytesi ei muuta sitä tosiasiaa, että olemme hävinnein joukkue. Jaska Jokunen: Tuon minä myönnän.
Serkkutyttöni häipyi vessaan itkemään vuosikymmeniä sitten, kun hänen muutamaa vuotta nuorempaa veljeään kehuttiin jostain täysin mitättömästä, koska hän oli poika. Olin pikkutyttö, mutta se satutti minua. En ymmärtänyt, miksei tyttöäkin voisi kehua hänen saavutuksistaan.
Mielestäni lapsia ei pidä koskaan vertailla perheen sisällä.
Kultaisella 80-luvulla käytiin päiväkodista puolukkaretkellä ja mennen tullen istuin yhden kaverini kanssa hoitotädin farmariauton tavaratilassa. Ei tietenkään turvavöitä tai edes istuimia. Oli jännittävän ihanaa:)
Muistan, kun Simo Aalto kyseli lapsilta, mitä kunkin liikennevalon palaessa tehdään. Kun hän kysyi vihreää, lapset vastasivat "saa mennä" ja Simo sanoi: "Saa mennä. Mee Sanna."
Vierailija kirjoitti:
Muistan Pikku Kakkosen postilokero-osoitteen. Tiedolla ei ole vielä ollut käyttöä.
Joo menee perille pelkällä:
Pikkukakkonen
Jos lisää Tampere 10, niin varmasti riittää.
Hei, nyt kaikki Saarijärven vesieläinpuistoon!
Totta on tää seikkailu nyt koko perheelle
Tule vaan! On täällä hauskempaa!
Mitä jännää uutta näät ja kivat jutut nuo
Hui! Krokokin!
Nyt meidät uuteen seikkailuun ne vie!
Katselin n. 6-vuotiaana kaikkia komeroni leikkikaluja. Ihmettelin miten raaskin sitten vanhana luopua niistä, ei aikuisilla leluja ole. Toinen muistikuva 2,5-vuotiaana otettu kuva nalle sylissä lumipenkassa. Vielä on nalle tallessa 50 vuoden jälkeen. Muuten olen minimalisti.