Kun 10-vuotiaani kuuli ettei koulussa enää saisi erotella tyttöjä ja poikia hän huokaisi että poistuuko nyt ruokalasääntökin jonka mukaan
pitää istua niin että tytöt ja pojat vuorotellen (eli sama sukupuolta olevat ei saa olla vierekkäin). En ollut tuollaisesta säännöstä tiennytkään, kuulostaa ihan hullulta. Ilmeisesti luokassakin on joskus ollut sama sääntö.
Onko muissakin kouluissa noin?
Kommentit (189)
Vierailija kirjoitti:
Tuo ruokalahomma on itseasiassa erittäin hyvä tapa pitää ruokailut hiljaisina, varsinkin ala-asteella. Tytöt ja pojat nimittäin harvemmin puhuvat toisilleen vapaaehtoisesti. Myös parhaat kaverit kannattaa erottaa toisistaan.
Ei kai ruokaloissa kuulukaan täydellistä hiljaisuutta vaatia? Sivistyneeseen ruokailuun kuuluu mukavista asioista pöytätoverien kanssa jutustelu. On tärkeää että myös koulussa opetellaan sitä, kuinka keskustellaan mukavasti ja samalla syödään. T. Ope
Vierailija kirjoitti:
Tämä on juuri se syy miksi tuo ohjeistus on tehty. Kauheasti huudeltiin kun tuo ohjeistus tuli että "Eihän kukaan opettaja erottele sukupuolien mukaan" jne. No kyllä erottelee. Pahin erottelu on liikunnassa valtakunnallisesti. Liikunta ei monissa maissa ole jaettu tyttöjen ja poikien liikuntaan, vaan yhteiseen liikuntaan. Huonokuntoinen poika on heikompi liikunnassa kuin hyväkuntoinen tyttö, eli pätevää perustetta harrastustason liikunnassa jakaa tyttöjä ja poikia sukupuolen perusteella erilleen ei ole, kilpaurheilu erikseen.
Itse en olisi kyllä toivonut tyttöjä samaan liikuntaan, paitsi jos olisi ollut myös yhteiset suihkuvuorot ;)
No joo asiaan. Jos en ihan väärin muista, niin parilla ensimmäisellä luokalla meillä oli tyttöjen kanssa yhteiset jumppatunnit, joita veti oma luokanvalvojamme (iäkkäämpi nainen) ja ne oli kyllä järkyttäviä tunteja tyyliin opettaja löi tahtia tampuriinilla ja tehtiin jotain hemmetin kuperkeikkoja ym idiootimaisuuksia. En muista, että olisi pelattu mitään sellaista, josta me pojat olisimme tykänneet.
Myöhemmin sitten kun tunnit eriytettiin, niin me päästiin pelaamaan omia pelejämme ja tytöt sai ihan vapaasti jumpata tampuriinin tahdissa. En missäån nimessä olisi halunnu hukata sekuntiakaan liikuntatunneista johonkin turhanpäiväiseen jumppaan ja sitähän olisi auttamattomasti ollut osa liikuntatunneista, jos ne olisivat olleet yhteisiä.
Liikunta oli ainut, jota koulussa rakastin, kaikki muut tunnit oli pakkopullaa. Tampuriinijumppien tuominen liikuntatunneillemme olisi tuhonnut sen vähäisenkin nautinnon liikuntatunneista. Sitäpaitsi keskikoulussa/yläasteella ainoastaan yksi luokamme liki paristakymmenestä tytöstä olisi pärjännyt meidän poikien peleissä (futis,koris,lentis) edes välttävästi, kaikki muut eivät ollenkaan, joten pilalla olisi olleet nekin pelit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteisvessat eivät sovi kouluun. Kuvitelkaapa niitä ahdisteluja ym ja tyttöjen kuukautisten hankaloitumista.
Vieläkö jossain on niitä isoja vessakolosseja? Meillä on lasten kouluissa ollut jo ajat sitten ihan sellaiset erilliset kopit eli koulun käytävällä on ovi, jonka takana on vain se yksi vessakoppi. Toki ne on osoitettu erikseen joko tyttö- tai poikamerkinnällä, mutta en näe mitään estettä sille, että olisi olemassa vain vessakoppeja, joihin voisi sitten se tyttö tai poika mennä, jos se vaan on vapaana.
Miten niin "toki"? Outoa että tollasiin vessoihin merkitään sukupuoli. Meillä oli koulussa vaan tollasia vessoja ja ne oli nimenomaan unisex. Näin jo kahdeksan vuotta sitten.
Mutta haluaako tytöt, siis oikeesti unisex vessoja kouluihin. Minä mieluumminkin ajattelisin, että eivät halua. Eli siis poikia kuseksimaan pöntön reunoille. Itse jos olisin naispuoleinen, niin en totisesti haluaisi käydä samoissa vessoissa poikien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun lapsi on kutosella ja heillä on tytöillä ja pojilla yhteinen liikunta. Suurin etu tuossa on siinä että ryhmä on iso ja se voidaan jakaa taitojen ja kiinnostusten suhteen. Esim. jalkapallossa harrastajat pelaa toisian vastaan ja ei-harrastavat keskenään. Molemmissa ryhmissä on sekä tyttöjä että poikia ja pelaaminen paljon mielekkäämpää kun taitotaso on suht sama.
Tosiaan kutosilla on vielä yhteinen liikunta monissa kunnissa, mutta sitten seiskalla jo erotellaankin. Miksi ihmeessä? Eivät ne lapset niin paljon kesällä kutosen
ja seiskan välillä muutu, etteivätkö voisi
edelelen seiskalla harrastaa yhdessä
liikuntaa.On helpompi suunitella tunteja molemmille sukupuolille erikseen, sillä liikunnassa on pojille tiukemmat taulukot kuin tytöille arvosteluun. En sitä sano etteikö kovakuntoisemmat tytöt pärjäisi pojillekkin. Mutta kun ryhmä on pienempi kuin koko luokka on sitä helpompi hallita.
Eikö ole parempi jakaa luokka kiinnostuksen tai vaikka kunnon /taitojen mukaan sukupuolen sijaan? Sukupuolijako johti ainakin omassa koulussani siihen, että tytöt tekijät "tyttöjen" juttuja (taitoluistelua, voimistelua jne) ja pojat "poikien" (lätkää, fudista jne.). Minä ainakin koin järjestelyn syrjiväksi jo silloin, koska olisin halunnut harrastaa liikuntaa monipuolisesti ja joukkuelajeihin ei koulun ulkopuolella tarjoutunut nuoruudessani hirveästi mahdollisuuksia.
Vierailija kirjoitti:
70-luvulla peruskoulua käyneenä tyttöjä ja poikia eroteltiin milloin mitenkin ihan mielivaltaisesti.
Tyttöjen ja poikien jono oli arkipäivää. Samoin istumajärjestys luokassa (kurinpidollisista syistä) oli usein tyyliin: joka toinen tyttö, joka toinen poika.. näin pahimmat riehujapojat ja pahimmat hölisijätytöt saatiin aisoihin.
Tätä en näe niin pahana kuin pituusjärjestykseen asettamisen. Olin nimittäin se lyhyin luokassa. Jotenkin noloa aina siellä viimeisenä. Mikä helkutin peruste sekin on? Ruumiin muodon ja kehityksen mukaan laitetaan järjestykseen.
"Tänne isorintaisimmat ja toiselle puolelle laudat?"
Toki omista kouluvuosistani 70-luvulla on jo vierähtänyt tovi, mutta itse en muista pituuden mukaan jaottelua tapahtuneen muuta kuin luokassa istumajärjestyksen muodostamisessa, eli hujopit taakse ja pätkät eteen. Toki kuten sanoin, en nyt enää kovin tarkasti noita aikoja muista, mutta ei ole kyllä mitään kammoa niistä ajoista jäänyt, oli jaotteluperuste mikä tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on juuri se syy miksi tuo ohjeistus on tehty. Kauheasti huudeltiin kun tuo ohjeistus tuli että "Eihän kukaan opettaja erottele sukupuolien mukaan" jne. No kyllä erottelee. Pahin erottelu on liikunnassa valtakunnallisesti. Liikunta ei monissa maissa ole jaettu tyttöjen ja poikien liikuntaan, vaan yhteiseen liikuntaan. Huonokuntoinen poika on heikompi liikunnassa kuin hyväkuntoinen tyttö, eli pätevää perustetta harrastustason liikunnassa jakaa tyttöjä ja poikia sukupuolen perusteella erilleen ei ole, kilpaurheilu erikseen.
Joo hyvä idea. Laitetaan tytöt pelaamaan amerikkalaista jalkapalloa poikien kanssa. Sitten opettaja pääsee soittamaan tyttöjen vanhemmille että voitte mennä katsomaan lapsianne tonne sairaalaan.
Vierailija kirjoitti:
Yhteisvessat eivät sovi kouluun. Kuvitelkaapa niitä ahdisteluja ym ja tyttöjen kuukautisten hankaloitumista.
Joko yhdistetään kaikki tai ei mitään.
Jos tähän yhdistämis pelleillyyn lähdetään niin sitten yhdistetään koululiikunta, vessat ja pukuhuoneet myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun lapsi on kutosella ja heillä on tytöillä ja pojilla yhteinen liikunta. Suurin etu tuossa on siinä että ryhmä on iso ja se voidaan jakaa taitojen ja kiinnostusten suhteen. Esim. jalkapallossa harrastajat pelaa toisian vastaan ja ei-harrastavat keskenään. Molemmissa ryhmissä on sekä tyttöjä että poikia ja pelaaminen paljon mielekkäämpää kun taitotaso on suht sama.
Tosiaan kutosilla on vielä yhteinen liikunta monissa kunnissa, mutta sitten seiskalla jo erotellaankin. Miksi ihmeessä? Eivät ne lapset niin paljon kesällä kutosen
ja seiskan välillä muutu, etteivätkö voisi
edelelen seiskalla harrastaa yhdessä
liikuntaa.On helpompi suunitella tunteja molemmille sukupuolille erikseen, sillä liikunnassa on pojille tiukemmat taulukot kuin tytöille arvosteluun. En sitä sano etteikö kovakuntoisemmat tytöt pärjäisi pojillekkin. Mutta kun ryhmä on pienempi kuin koko luokka on sitä helpompi hallita.
Eikö ole parempi jakaa luokka kiinnostuksen tai vaikka kunnon /taitojen mukaan sukupuolen sijaan? Sukupuolijako johti ainakin omassa koulussani siihen, että tytöt tekijät "tyttöjen" juttuja (taitoluistelua, voimistelua jne) ja pojat "poikien" (lätkää, fudista jne.). Minä ainakin koin järjestelyn syrjiväksi jo silloin, koska olisin halunnut harrastaa liikuntaa monipuolisesti ja joukkuelajeihin ei koulun ulkopuolella tarjoutunut nuoruudessani hirveästi mahdollisuuksia.
En ole lainaamasi kirjoittaja, mutta kuten jo tuossa pari viestiä aiemmin sanoin, niin jos meillä olisi 70-luvulla jaoteltu pelkän kunnon ja taitojen perusteella, niin liki paristakymmenestä luokkamme tyttöoppilaasta olisi päässyt meidän poikien peliin tasan yksi tyttö ja sekin rimaa hipoen.
Minä olisin mielelläni ottanut vaikka kaikki tytöt peleihimme, jos heidän tasonsa olisi pelihimme riittänyt, mutta näin ei ollut meidän luokalla asianlaita, jollain muulla luokalla saattoi olla asiat hieman toisin.
Vierailija kirjoitti:
Joo-o. Opetan yläkoulussa. Hyvä, että näistä asioista puhutaan, ja olen itsekin herännyt ajattelemaan joitakin käytäntöjä meidän koulussa. Suurin osa yläkoululaisista viihtyy tytöt tyttöjen joukossa ja pojat poikien joukossa. Jos oppilaat saavat itse valita paikkansa, luokkaan muodostuu tyttöjen puoli ja poikien puoli. Onko tämä mielestänne ok vai pitäisikö opettajan määrätä oppilaille paikat? Miten opettajana määräisitte lasten paikat?
Tietenkin saa mennä sinne minne haluaa.
Miksi pakottaa lapsi istumaan sellaisten viereen joista ei pidä? Joiden vieressä koulunkäynnistä tulee helvettiä?
Sille on syy miksi pojat on ryhmässä ja tytöt on ryhmässä. He eivät pääsääntöisesti pidä toistensa seurasta jossain ala-asteella. Yläasteella vain siksi kun pojat haluavat pillua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan, että sääntö on sen takia, että tytöt "rauhoittavat poikia" tai "katsovat poikien perään." Ällöttävää.
Tulee kyllä ihan perinteisistä hyvistä käytöstavoista, että pöydässä istutaan tyttö-poika-tyttö jaolla ja vielä niin, että tyttöä vastapäätä istuu poika ja toisin päin.
Pitäisikö mielestäsi myös tervehtimisen ja oven avaamisen opettaminen koulussa lopettaa ällöttävänä?
Mikä hemmetin hyvä käytöstapa on istuttaa ihminen sellaisten viereen jota se inhoaa? Kukaan aikuinen ei ikinä tuollaiseen suostuisi.
Kenenkään ei tarvitse tervehtiä toista jos ei halua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo-o. Opetan yläkoulussa. Hyvä, että näistä asioista puhutaan, ja olen itsekin herännyt ajattelemaan joitakin käytäntöjä meidän koulussa. Suurin osa yläkoululaisista viihtyy tytöt tyttöjen joukossa ja pojat poikien joukossa. Jos oppilaat saavat itse valita paikkansa, luokkaan muodostuu tyttöjen puoli ja poikien puoli. Onko tämä mielestänne ok vai pitäisikö opettajan määrätä oppilaille paikat? Miten opettajana määräisitte lasten paikat?
Tietenkin saa mennä sinne minne haluaa.
Miksi pakottaa lapsi istumaan sellaisten viereen joista ei pidä? Joiden vieressä koulunkäynnistä tulee helvettiä?
Sille on syy miksi pojat on ryhmässä ja tytöt on ryhmässä. He eivät pääsääntöisesti pidä toistensa seurasta jossain ala-asteella. Yläasteella vain siksi kun pojat haluavat pillua.
:D No ei se nyt kyllä ihan noin yksioikoista ole ;)
Vaikka minä ylästeella tykkäsinkin puristella tyttöjen tissejä ja joskus vähän sujauttaa kättäkin housuihin, niin kyllä mulla oli ihan hyviä kavereita luokkamme tyttöoppilaissakin, joiden kanssa juteltiin ja vietettiin aikaa muissakin, kuin seksuaalisissa merkeissä :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on juuri se syy miksi tuo ohjeistus on tehty. Kauheasti huudeltiin kun tuo ohjeistus tuli että "Eihän kukaan opettaja erottele sukupuolien mukaan" jne. No kyllä erottelee. Pahin erottelu on liikunnassa valtakunnallisesti. Liikunta ei monissa maissa ole jaettu tyttöjen ja poikien liikuntaan, vaan yhteiseen liikuntaan. Huonokuntoinen poika on heikompi liikunnassa kuin hyväkuntoinen tyttö, eli pätevää perustetta harrastustason liikunnassa jakaa tyttöjä ja poikia sukupuolen perusteella erilleen ei ole, kilpaurheilu erikseen.
Kyllä on joukkuelajeissa haittaa pojille jos on sekajoukkueet. Joku järki pitää tässäkin olla.
Nykyään kaikki pitää tehdä sen mukaan mikä on parasta tytöille/naisille ja paskat siitä miten se vaikuttaa poikiin/miehiin.
Opetan mamulapsia ja meillä on ruokajonossa tyttö, poika, tyttö, poika ihan vaan että oppivat olemaan toistensa kanssa. Usein tahallaan tehdään tyttö ja poika pareja että oppivat että Suomessa tytöt ja pojat ovat tekemisissä toistensa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo-o. Opetan yläkoulussa. Hyvä, että näistä asioista puhutaan, ja olen itsekin herännyt ajattelemaan joitakin käytäntöjä meidän koulussa. Suurin osa yläkoululaisista viihtyy tytöt tyttöjen joukossa ja pojat poikien joukossa. Jos oppilaat saavat itse valita paikkansa, luokkaan muodostuu tyttöjen puoli ja poikien puoli. Onko tämä mielestänne ok vai pitäisikö opettajan määrätä oppilaille paikat? Miten opettajana määräisitte lasten paikat?
Tietenkin saa mennä sinne minne haluaa.
Miksi pakottaa lapsi istumaan sellaisten viereen joista ei pidä? Joiden vieressä koulunkäynnistä tulee helvettiä?
Sille on syy miksi pojat on ryhmässä ja tytöt on ryhmässä. He eivät pääsääntöisesti pidä toistensa seurasta jossain ala-asteella. Yläasteella vain siksi kun pojat haluavat pillua.
:D No ei se nyt kyllä ihan noin yksioikoista ole ;)
Vaikka minä ylästeella tykkäsinkin puristella tyttöjen tissejä ja joskus vähän sujauttaa kättäkin housuihin, niin kyllä mulla oli ihan hyviä kavereita luokkamme tyttöoppilaissakin, joiden kanssa juteltiin ja vietettiin aikaa muissakin, kuin seksuaalisissa merkeissä :)
Kyllä yläasteellakin on ihan selvä poikien ryhmät ja tyttöjen ryhmät. Se on niin selvä että ei siihen tarvita mitään tutkimusta edes
Vierailija kirjoitti:
Opetan mamulapsia ja meillä on ruokajonossa tyttö, poika, tyttö, poika ihan vaan että oppivat olemaan toistensa kanssa. Usein tahallaan tehdään tyttö ja poika pareja että oppivat että Suomessa tytöt ja pojat ovat tekemisissä toistensa kanssa.
Eli kunhan kaikilla on mahdollisimman epämukavaa toistensa kanssa ja ppiminen on mahdollisimman epämukavaa niin sen parempi?
Olisi ihan mielenkiintoista tietää,miksi yksittäisvessakopit, joihin on kulku käytävästä, on usein merkitty vain jommankumman sukupuolen käyttöön. Ne kun ovat aivan samanlaisia.
Vierailija kirjoitti:
Huvittavaa lukea näistä eri koulujen käytännöistä. Meidän lasten koulussa ei määrätä missä kukin syö, mutta kesken tunnin vessaan lähtevät lähetetään aina pareittain niin että ovat eri sukupuolta. (Siis se kaveriksi lähtevä odottaa tietysti vessa ovien luona.) Ajatuksena lienee että eivät jää pölisemään keskenään?!
Täysin järjetöntä. Että toinen venaa siinä kun toinen on vaikka paskalla?
Aivan sairasta suorastaan. Tietää jo mitä kommenteja sieltä pojilta tulee: tuliko reisille?, joko kuukautiset tuli jne?
Kuka idiootti noita sääntöjä keksii?
Vierailija kirjoitti:
Olisi ihan mielenkiintoista tietää,miksi yksittäisvessakopit, joihin on kulku käytävästä, on usein merkitty vain jommankumman sukupuolen käyttöön. Ne kun ovat aivan samanlaisia.
Miksi vessat ylipäänsä on eritetty ylipäänsä?
Miestenvessoissa ei monesti ole edes roskista. Eikä pidäkkään koska roskia siellä ei pitäisu tulla jos on ilmakuivain vessassa.
Miestenvessoissa on monesti myös pisuaari ja normaali pönttö. Siinä on eri puuseinä välissä.
Naisilla ei mahdu niin tiiviisti pönttöjä. Miksi miesten pitäisi kärsiä naisten takia vessoistakin?
Itse opettajana sijoitan lapset niin ruokalassa kuin luokassakin mahdollisimman kauas paraista kavereistaan. Voi siis olla, että vierekkäin olevat ovat samaakin sukupuolta, mutta yleensä sellaiset henkilöt, jotka eivät "viihdy" toistensa seurassa.
Uintitunteja on liikunnassa pari kertaa vuodessa. Jos se on ongelma, kyllä nuo pari kertaa voi olla erillään, mutta ei koko lukuvuotta. Hassua kyllä, kun olin yläkoulussa, niin muut liikuntatunnit olivat erillään, mtuta uimahallille mentiitn yhdessä koko porukka, tytöt ja pojat. :D Että sinällään argumenttisi on aika huono.