Lue keskustelun säännöt.
Perheenäidin rooli, eli vain tai aina ensisijaisesti muita varten eläminen, ahdistaa niin paljon että koko elämä tuntuu pelkästään raskaalta ja vastenmieliseltä
25.10.2016 |
Tuntuu etten voi enää elää itselleni ja itseäni miellyttäviin asioihin keskittyen lainkaan. Tähänkö pitäisi loppuiäksi tyytyä, ettei koskaan saa kunnolla mitä haluaa ja aina ja jatkuvasti joutuu tekemään muiden mieliksi myönnytyksiä?
Onko kelläään muilla samanlaisia ajatuksia?
Kommentit (32)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikö ole?
Ei ole. Ensinnäkään mulla ei ole mitään perheenäidin roolia. Toki olen vanhempi lapsilleni, mutta niin on miehenikin. Olemme yhdessä halunneet lapset ja yhdessä heidät hoidamme ja kasvatamme. Kummallakin on mahdollisuus myös omaan uraan, omiin harrastuksiin ja omiin ystäviin.
Semmoistahan se on, mutta ei sitä pidä ottaa niin. Itsehän sitä on valinnut tehdä itselleen hoidettavia.
On samanlaisia ajatuksia. Avioeron mahdollisuus sai minut ensimmäistä kertaa oikeastaan havahtumaan siihen, että on olemassa asioita joita minä haluan ja minä voin niitä itse asiassa toteuttaa. Ei minun tarvitse aina olla se, joka joustaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö ole?
Ei ole. Ensinnäkään mulla ei ole mitään perheenäidin roolia. Toki olen vanhempi lapsilleni, mutta niin on miehenikin. Olemme yhdessä halunneet lapset ja yhdessä heidät hoidamme ja kasvatamme. Kummallakin on mahdollisuus myös omaan uraan, omiin harrastuksiin ja omiin ystäviin.
Ehkä sulla on sitten jotenkin oleellisesti erilaista, musta tuntuu että kaikki mahdollisuuteni ovat todella rajoitetut, eikä minkään oman yrittäminenkään oikein enää innosta koska aika on kuitenkin epävarmaa, voinko sittenkään keskittyä oikeasti mihinkään omaan. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Myöhäistä, mutta: Joo, mutta älysin olla tekemättä lapsia kun tajusin jo etukäteen mitä siitä seuraa.
Isäksi olisin ehkä voinut ryhtyä, mutta en äidiksi (naiselle vaikeempi juttu). Nyt olen (nyt jo aikuisten) lasten äitipuoli, mikä on kyllä vielä isän hommaakin helpompaa ja paljon vastuuttomampaa kun näiden äiti on kuitenkin edelleen elossa ja elämässään mukana. Sopii minulle.
HEL-NYC kirjoitti:
On samanlaisia ajatuksia. Avioeron mahdollisuus sai minut ensimmäistä kertaa oikeastaan havahtumaan siihen, että on olemassa asioita joita minä haluan ja minä voin niitä itse asiassa toteuttaa. Ei minun tarvitse aina olla se, joka joustaa.
Minunkin pitäisi varmaan vain itse jaksaa tehdä oikeita ja ehdottomia päätöksiä liittyen asioihin joita minä haluan ja vittu se on ero jos en niitä saa. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö ole?
Ei ole. Ensinnäkään mulla ei ole mitään perheenäidin roolia. Toki olen vanhempi lapsilleni, mutta niin on miehenikin. Olemme yhdessä halunneet lapset ja yhdessä heidät hoidamme ja kasvatamme. Kummallakin on mahdollisuus myös omaan uraan, omiin harrastuksiin ja omiin ystäviin.
Ehkä sulla on sitten jotenkin oleellisesti erilaista, musta tuntuu että kaikki mahdollisuuteni ovat todella rajoitetut, eikä minkään oman yrittäminenkään oikein enää innosta koska aika on kuitenkin epävarmaa, voinko sittenkään keskittyä oikeasti mihinkään omaan. Ap
No ei kait se silti loppuelämää kestä jos lapsia on joku rajallinen määrä? Saatat vapautua ikeestäsi jo viisikymppisenä. :)
Kuka sulle sen roolin on luonut? ...Niin. Sinä itse. Joten vain sinä itse voit sen itseltäsi purkaa. Pikku hiljaa, mutta vaikka pieni juttu kerrallaan.
Uhriutumisella sen sijaan et saavuta mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö ole?
Ei ole. Ensinnäkään mulla ei ole mitään perheenäidin roolia. Toki olen vanhempi lapsilleni, mutta niin on miehenikin. Olemme yhdessä halunneet lapset ja yhdessä heidät hoidamme ja kasvatamme. Kummallakin on mahdollisuus myös omaan uraan, omiin harrastuksiin ja omiin ystäviin.
Ehkä sulla on sitten jotenkin oleellisesti erilaista, musta tuntuu että kaikki mahdollisuuteni ovat todella rajoitetut, eikä minkään oman yrittäminenkään oikein enää innosta koska aika on kuitenkin epävarmaa, voinko sittenkään keskittyä oikeasti mihinkään omaan. Ap
No ei kait se silti loppuelämää kestä jos lapsia on joku rajallinen määrä? Saatat vapautua ikeestäsi jo viisikymppisenä. :)
Vanhana ämmänä jolloin kaikki on myöhäistä? Ei kiitos. Ap
Miettikää kerran, kaksi kertaa ja vielä kolmannenkin, ennen kuin menette tekemään lapsia! Ne ovat kuin takiaisia: ei niistä irti pääse. Turha on sitten jälkikäteen valittaa, eli mietitte tarkkaan ennen kuin jätätte pillerit pois tai mies jättää kondomin pois!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huomaa, että on taas arka topic. Heti, kun joku uskaltaa nostaa esiin sen, että perhe-elon keskellä kaipaisi enemmän omia juttuja, tulee "uhriutumis"tuomio.
Jos asiaa tältä kantilta katsoo, niin tokihan kaikki asioiden käsittely on uhriutumista.
Tsemppiä ap. ja pää kylmänä. Et ole ainoa.
Ei tässä ole kyse perheenäidin roolista, vaan parisuhteen valtasuhteista, siitä, että miehen tahto ja asiat menevät aina naisen edelle. Samaa ilmiötä voi esiintyä ilman lapsiakin, mutta toki lapset korostavat naisen alisteista asemaa ja sitovat naista sitä enemmän, mitä enemmän tossun alla on. Vai mitä Ap?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
On samanlaisia ajatuksia. Avioeron mahdollisuus sai minut ensimmäistä kertaa oikeastaan havahtumaan siihen, että on olemassa asioita joita minä haluan ja minä voin niitä itse asiassa toteuttaa. Ei minun tarvitse aina olla se, joka joustaa.
Minunkin pitäisi varmaan vain itse jaksaa tehdä oikeita ja ehdottomia päätöksiä liittyen asioihin joita minä haluan ja vittu se on ero jos en niitä saa. Ap
Minulle ainakin riitti muutama iso ratkaiseva asia, mm. se missä maassa asumme suurimman osan ajasta. Se tietysti pakottaa miehen matkustamaan huomattavasti enemmän kuin ennen, mutta ehkä se on hänen vuoronsa joustaa välillä. Lisäksi se, että laitoin lapset hoitoon ja päätin, että minäkin saan tehdä mitä haluan (opiskella).
Vierailija kirjoitti:
Huomaa, että on taas arka topic. Heti, kun joku uskaltaa nostaa esiin sen, että perhe-elon keskellä kaipaisi enemmän omia juttuja, tulee "uhriutumis"tuomio.
Jos asiaa tältä kantilta katsoo, niin tokihan kaikki asioiden käsittely on uhriutumista.
Tsemppiä ap. ja pää kylmänä. Et ole ainoa.
No kukas muu asian eteen voi jotain tehdä kuin ap itse? Mieti? Ei se taivaasta tule se oma aika. Sitä voi loputtomiin odottaa, tai tehdä jotain ihan itse asian eteen.
Älä vaan ala yrittäjäksi. Kaikki aika menee työhön ja työhön. Itsestä välittäminen, en edes muista mitä se tarkoittaa.
Sulla on varmaan pieniä lapsia? Oota kun ne on koululaisia, niin eipä niitä paljon kotona näy, tai ainakaan ne ei tarvitse jatkuvaa huomiota. Meidän lapset on 8 ja 10, ja mulla aikaa harrastaa omia juttuja ihan niin paljon kuin haluan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö ole?
Ei ole. Ensinnäkään mulla ei ole mitään perheenäidin roolia. Toki olen vanhempi lapsilleni, mutta niin on miehenikin. Olemme yhdessä halunneet lapset ja yhdessä heidät hoidamme ja kasvatamme. Kummallakin on mahdollisuus myös omaan uraan, omiin harrastuksiin ja omiin ystäviin.
Ehkä sulla on sitten jotenkin oleellisesti erilaista, musta tuntuu että kaikki mahdollisuuteni ovat todella rajoitetut, eikä minkään oman yrittäminenkään oikein enää innosta koska aika on kuitenkin epävarmaa, voinko sittenkään keskittyä oikeasti mihinkään omaan. Ap
Perhe on hyvä tekosyy omalle laiskuudelle, kunnianhimottomuudelle ja lahjattomuudelle. Elämä on valintoja, mutta lapset eivät sulje pois muuta elämää.
Vierailija kirjoitti:
Ei tässä ole kyse perheenäidin roolista, vaan parisuhteen valtasuhteista, siitä, että miehen tahto ja asiat menevät aina naisen edelle. Samaa ilmiötä voi esiintyä ilman lapsiakin, mutta toki lapset korostavat naisen alisteista asemaa ja sitovat naista sitä enemmän, mitä enemmän tossun alla on. Vai mitä Ap?
Miksi ap sallit miehen käyttäytyä niin? Minä olen ilmoittanut että harrastukseni ovat xxx ja xxx päivät, silloin en ole kotona. En kysy tai mieti käytkö miehelle, hän voi mennä omissa harrastuksissa muut illat. Käyn kodin ulkopuolella töissä, mies laittaa ruuan useammin kuin minä koska pääsee aikaisemmin töistä. Minä taas käyn enemmän kaupassa. Minä siivoan enemmän mutta mies hoitaa autot ja polttopuut. Meillä voi ääneen sanoa mitä haluaa, se ei ole keltään pois. Kaksi kotona asuvaa lasta.
Up