Mies lähetti työreissulta viestin
On kuulemma ikävä ja kertoi odottavansa malttamattomana iltaa. Vitsi tässä on että palaa suomeen vasta ensiviikon alussa. Soitti paniikissa perään ja selitti että oli suunnitellut skype-treffit... näinpä tietää että olen menossa illalla ulos.
Onhan kyseessä just se mitä luulen. Oon niin raivoissani, laitoin puhelimen kiinni. Kusipää saa etsiä palattuaan uuden asunnon... eihän tolle voi olla mitään muuta selitystä!?
Kommentit (447)
Aloittaja tässä. Eilinen ei sujunut mitenkään mallikkaasti. Pakkasin tarpeelliset tavarani ja lähdin siskoni ja hänen miehensä luo, aion olla täällä turvassa tämän viikon. Täytyy kiittää onnea että isäni oli eilen lähistöllä, hän tuli poistamaan miehen asunnosta.
Alkuun kaikki sujui melko hyvin, mies ei mitenkään ymmärtänyt miksi en suostunut näkemään häntä kaksin. Ruusuilla ja koruilla olisi pitänyt anteeksipyyntö irrota. No ei irronnut. Keskusteltiin ihan rauhallisesti ja hän kertoi että toisen naisen kanssa tapahtunut oli vain viatonta hauskanpitoa... työmatkoilla on niin tylsää ja yksinäistä. En itkenyt kertaakaan ja pysyin hyvin rauhallisena. Hän yritti koko ajan saada siskoani lähtemään asunnosta ja muuttui hiljalleen hermostuneemmaksi kun sanoin että se ei käy, koska mies on uhkaillut minua.
Hän totesi että kaksi pientä naista ei voisi hänelle mitään... muuttui ylimieliseksi ja paiskasi juomalasinsa huoneen poikki osuen seinään. Tässä kohtaa siskoni soitti isän apuun ja hän tuli nopeasti paikalle. Sanoin että ottaa nyt välttämättömimmät tavaransa ja tulee ensiviikolla hakemaan loput kun en ole paikalla. Avainta ei meinannut luovuttaa, mutta antoi lopulta todeten että onhan hänellä kopiot... eli lukkojen sarjoitus edessä. Viimetöikseen rikkoi vielä ison peilin eteisestä.
Käytän nyt uutta puhelinliittymää, vanhan liittymän laitoin vanhaan puhelimeen ja siihen on tämänkin päivän aikana kertynyt melkoista settiä. Yksi parhaista on se että hänellä on uusi asunto kiikarissa ja naisia jonoksi. Lisäksi lukuisia minua loukkaavia asioita. Ajattelin että jos poliisiin täytyy ottaa yhteyttä niin on sitten jotain näytettävääkin.
Tässä nyt ehkä tärkeimmät, aika näyttää millaiseen sotkuun olen itseni saanut. Tuo tavaroiden rikkominen oli jotain aivan uutta, en silti usko että mies kävisi fyysisesti käsiksi. Yksin en silti aio olla, ainakaan ennenkuin on viimeisetkin tavaransa hakenut.
Ethän sinä ole itseäsi tuohon sotkuun saanut, aika näyttää ja parantaa. Hyvä kun totuus tuli näkyviin, kyllä sinä ansaitset hyvän kumppanin eikä sekopäätä säätäjää. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:

Uskomaton juttu. Toisaalta kun mies sinua uhkailikin, niin en kovin paljon voi ihmetellä hänen käytöstään... Täytyy olla aika uskomaton mielikuvitus, jos tuollaisen jutun luulee sovittavansa materialla.
Olet ap tehnyt oikean päätöksen. Tähän mennessä olet toiminut hyvin fiksusti tallettaessasi kaikki viestit sekä muuttamalla siskosi luo. Lukkojen uudelleensarjoittaminen myös välttämätöntä.
Ei voi muuta kuin ihmetellä, mistä tuollaisia sekopäitä oikein sikiää... Tuo hänen uhitteleva ja väkivaltainen käytöksensä osoittaa viimeistään, ettei hänellä todellakaan ole puhtaat jauhot pussissa. Teit aivan oikein, kun pysyit jäykkänä etkä antanut periksi. Hänenlaisilleen ihmisille on tyypillistä tehdä juuri kuvaamiasi asioita (peilin hajotus, lasin heittäminen), jotta hän saa tunteen, että on tilanteen herra.
Semmoisen vinkin antaisin vielä, että vaihda myös sähköpostisi ja facebookkisi salasanat varmuuden vuoksi. Itse jätin epävakaan miehen neljä vuotta sitten ja kyseisestä miehestä kehkeytyi kunnon takiainen ajan mittaan. Kuukausi eron jälkeen juttelin ystävieni kanssa facebookin messengerissä ja sovimme isolla porukalla, että menemme viikonloppuna elokuviin. No tähän porukkaan kuului myös muutama mies. Kului muutama tunti ja sain hysteerisen puhelun eksältäni joka ensimmäiseksi ilmoitti, että tietää mitä elokuvaa, missä ja milloin olen menossa katsomaan ja vaati tietää onko minulla jotain meneillään näiden miesten kanssa. No sain siinä sitten puristettua, että hän oli lukenut facebook keskustelujani jo monta kuukautta. Kehtasi vielä kehua kuinka oli hakkeroinut salasanani silloin kun olimme vielä yhdessä. En olisi koskaan uskonut näin käyvän koska mies ei koskaan ennen ollut näyttänyt mitään merkkejä mustasukkaisuudesta.
Hienoa että jaksat pysyä lujana! Lukot uusiksi heti huomenna äläkä pidä mieheen enää mitään yhteyttä. Keskittyköön hän uuteen onneensa työkaverin kanssa.
Samaa mieltä edellisten kirjoittajien kanssa, et sinä ole itseäsi mihinkään sotkuun saanut vaan mies on sotkenut asiansa, ja nyt raivoaa paniikissa kun et käyttäydy niin kuin hän haluaa/odottaa. Omalla käytöksellään mies nolaa itsensä, ei sinua. Jatka samaa fiksua linjaa äläkä ole enää tekemisissä miehen kanssa. Poista facekavereista ja vietä aikaa perheesi ja ystävien kanssa. Voimia ja kaikkea hyvää elämääsi.
Käytännön vinkki: hae pois asunnostasi kaikki arvokas tms mitä et halua päätyvän miehen mukaan, jos et saa lukkoja sarjoitettua uudelleen huomenna. Mun exä oli tosiaan teettänyt kopion avaimesta ja kiusaa tehdäkseen kävi pari päivää eron jälkeen hakemassa asunnostani läppärini ja muuta tärkeää/arvokasta kun olin töissä. Niitä oli kiva sitten poliisin kautta loppuviimeksi selvitellä.
Läksiäislahjaksi exä tyhjensi kylppäristä kaiken, hiustuotteet, saippuat, sampoot, meikit ja hajuvedet kävi kippaamassa jätekuiluun. Ei ollut halpa keikka ostaa kaikki uusiksihiuslakasta lähtien. Terkkuja tutuille :)
Mies tuntuu olevan sen sorttinen, että yrittää provosoida kaikin keinoin. Älä siis provosoidu mistään ilkeilyistä. Täysi hiljaisuus on tuon kaltaisille ihmisille kauhistus. Negatiivinenkin huomio on huomiota ja narsisti saa palkinnon. Aloittaja pysy rauhallisena ja puhu kaiken aikaa asiallisesti, tiedän, että se on vaikeaa, mutta kannattaa. Itse pääsin narsistista eroon, kun en antanut minkäänlaista huomiota, en välittänyt mistään, mitä sanoi. Jatkoin vain viileän rauhallisesti eroprosessia ja sain palkintoni: oman elämäni takaisin.
Voimia sinulle aloittaja ja kaikkea hyvää elämääsi. Kyllä kaikki järjestyy.
Sitten kun tilanne on ohi ja olet rauhoittunut, niin muistele suhdettanne ja mieti, olisiko mikään asia paljastanut miehen tällaisen käytöksen olevan mahdollista. Ihan vaan siksikin että jatkossa huomaat varoituksen merkit jos/kun alat uuteen suhteeseen.
Miten ihmeessä te uskotte, että joku joka oikeasti olisi apn kuvailemassa tilanteessa ja jolla oman kertomansa mukaan on tukiverkkoa ihan oikeassa elämässä eikä pelkästään vauvapalstalla, päivittelisi tuollaisen kriisin keskellä tänne päivittäin tarinaansa?? OIKEASTI kuka muka tekisi sellaista??? Olette te sinisilmäisiä huhhuh.
Mä en uskaltaisi jättää asuntoon mitään, mitä ei ole varaa hävittää. Ja kiusaa voi myös tehdä siten, että sitä ei heti huomaa katkoa putkia tms. En jättäisi asuntoa tyhjilleen vaan pyytäisin sinne jonkun ja ruuvaisin turvaketjun paikoilleen. Ja ne lukot kannattaa sarjoittaa heti.
Olisit muuten 100% varmuudella saanut ap turpaan jos siskosi ei olisi ollut paikalla.
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä te uskotte, että joku joka oikeasti olisi apn kuvailemassa tilanteessa ja jolla oman kertomansa mukaan on tukiverkkoa ihan oikeassa elämässä eikä pelkästään vauvapalstalla, päivittelisi tuollaisen kriisin keskellä tänne päivittäin tarinaansa?? OIKEASTI kuka muka tekisi sellaista??? Olette te sinisilmäisiä huhhuh.
Esim. siksi, että sukulaiset kyllä tarjoavat käytännön apua, mutta eivät he ole mitään monialaisia terapeutteja, eikä heiltä saa vertaistukea.
Mä en olisi kyllä jättänyt asuntoani tyhjilleen. Varsinkin kun on mahdollisuus että avaimesta on kopio. Lisäksi asuintavasta riippuen, jos mies on kirjoilla asunnossa, niin varmistathan ap ettei mies esim. soita huoltoyhtiöön ja väitä unohtaneensa avaimet, ja pääse näin sisälle.
Tulin eilen lennolta Pariisista ja edessäni istui noin 50-vuotias liikemies puvussaan. Istuin heidän takanaan ja lennon aikana he sopivat panotreffit lentokentän hotelliin. Nainen oli ehkä noin 30-vuotias ja myös jakkupuku päällä. Miehellä tietty sormus kädessä. Meinasi oksu tulla, kun katoin miestä, kun se ei meinnannut pysyä housuissansa. Vai, että tylsää työmatkalla. Ei todella. Itse olen toimitusjohtaja ja jos näkisin työntekijäni tuossa luuserihommassa, niin antaisin potkut samantien. Minua v..ttuttaa ylikaiken nämä 50-v myyntimiehet, jotka tekee keskinkertaista tulosta ja käyttävät koko työmatkansa ihan turhiin tuttavuuksiin. Onnistuvat työmatkoillansa tustustumaan muutamaan huoraan ja siitä. Potkua perseelle näille luusereille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 36 ja mies 39. Yhdessä reilu 4 vuotta. Molemmat ns. uusintakierroksella. Mun ex petti ja miehen ex oli takertuva sekopää. Ollaan nautittu vaan suhteessa estottomuudesta ja pidetty hauskaa. En ole takertuja tai kitisijä... luuleekohan että tämänkin katson vaan sormienläpi.
Takertuva sekopää = miehesi petti jo exäänsä. Hyvä kun selvisi nyt, kun olet vielä nuori ja ehdit löytää uuden.
Tää on muuten niin totta: Pettävien miesten exät on aina sekopäitä. Tai nyxät, riippuu siitä, kenelle asiaa selitetään.
Huhhuh, teit viisaasti kun siskosi oli paikalla ja hälytti isäsi paikalle! Juuri noin narsistit käyttäytyvät, puhuvat muut pyörryksiin ja kun eivät saakaan haluamaansa, alkavat väkivaltaiseksi. Tiedän että et usko että eksäsi voisi olla väkivaltainen, mutta se vain johtuu siitä että teillä on aina mennyt niin hyvin. Tämä puoli hänestä olisi tullut esille jossain vaiheessa joka tapauksessa.
Hae tosiaan kämpästä kaikki tärkeimmät ja rakkaimmat tavarasi. Kaverini mies oli ottanut omat tavaransa sekä kaverini kaikkein kalleimmat ja rakkaimmat tavarat. Niillä yritti sitten naista kiristää, että "voidaanko nähdä jossain ja jutella niin annan takaisin ne tavarasi". Sairasta. Kaveri ei onneksi vähääkään välittänyt tavaroiden arvosta, ennemmin oli näkemättä miestä kuin olisi halunnut ne takaisin. Vähintäänkin hän voi hajoittaa jotain, todennäköisesti niin tekeekin kun jo nyt alkoi särkeä paikkoja.
Ja säilytä kaikki viestit todisteena. Ja siskosi voi myös todistaa häntä vastaan. Jos mies ei rauhoitu niin hanki lähestymiskielto. Äläkä tapaa miestä enää ikinä kahden kesken, vaikka kuinka haluaisi vain jutella. Enintään jossain julkisella paikalla missä on muitakin ihmisiä!
Mitä vähemmän osaava ja pärjäävä mies, niin sitä enemmän ne koittaa messu- ja työmatkoilla tutustua naisiin, jotka olisivat jollain tavalla omia Suomessa parempia. Mitä tyhmempi saapas, niin sitä nopeampaa ne tepsuttelee maksullisiin. Yleensä tosin slovakit, puolalaiset ja venäläiset, jos jonkin sortin maahanmuuttajanaiset ovat euroopassa niin huonossa asemassa, että ne jakaa itseään suomimiehille messuilla paremman elintason toivossa messuilla ihan ilmatteeksi. Ihan vaan, jos kävisi niin hyvä tuuri ja saisi kontakteja. Suomimiehet taas yleensä käyttää hyväkseen näitä naisia puolasta, sloveniasta, ukrainasta ja venäjältä. Ovat muka niin kiinnostuneita heidän tuotteistaan. Monesti on käynyt sääliksi näitä nuoria naisia, kun joutuvat antamaan näille papoille. Monenlaista on syytä, miksi pettävät työmatkoilla. Sen olen huomannut, että ne miehet, jotka ei petä, niin ne lähtee illalliselta hotellille ja aamulla aikaisin töihin. Illalliset alkaa yleensä 7-8 aikaan ja kunnolliset miehet soittaa kotiin jo ennen kymppiä, kun palaavat hotellille nukkumaan. Normaalit perheen isät on kympiltä nukkumassa, soittelevat lapsillensa ennemmin, kuin messuhuorille. Ikäväkseni täytyy sanoa, että näitä normiksia on noin 10%. Ne selitykset, että asiakkaiden kanssa mennään myöhään yötä myöten on valetta. Monet lähtee illallisen jälkeen yksin tissibaareihin tms. Sanovat muille menevänsä hotellille. Monilla on vanhat messupanot, joiden kanssa on pantu vuosia. Otetaan sitten aina sama hotellikin. Vähän varakkaammat petturit on jo valmiiksi palkanneet myyntiassariksi, jonku rumanaamaisen, mutta todella hyvä kroppaisen naisen. Sitä ne sitten vakiopanee pitkin maailmaa. Myyntiassarikin saa sen chanelin ja pääsee ylikuiviin loungeihin juomaan halpaa viiniä. Niillä on yleensä kaikkiista naivemmat vaimot, ja ne ei koskaan uskoisi, että oma mies voisi panna niin rumaa assaria, kun on itse niin kaunis tähän assariin verrattuna. Mutta kyllä ne vaan niin tekee. jätä se sun luuseri mies ja koita etsiä joku tuosta 10%. Itselläni on myyntimies tuosta 10%, mutta sen löytäminen vei aikaa.
potkua_persauksiin kirjoitti:
Tulin eilen lennolta Pariisista ja edessäni istui noin 50-vuotias liikemies puvussaan. Istuin heidän takanaan ja lennon aikana he sopivat panotreffit lentokentän hotelliin. Nainen oli ehkä noin 30-vuotias ja myös jakkupuku päällä. Miehellä tietty sormus kädessä. Meinasi oksu tulla, kun katoin miestä, kun se ei meinnannut pysyä housuissansa. Vai, että tylsää työmatkalla. Ei todella. Itse olen toimitusjohtaja ja jos näkisin työntekijäni tuossa luuserihommassa, niin antaisin potkut samantien. Minua v..ttuttaa ylikaiken nämä 50-v myyntimiehet, jotka tekee keskinkertaista tulosta ja käyttävät koko työmatkansa ihan turhiin tuttavuuksiin. Onnistuvat työmatkoillansa tustustumaan muutamaan huoraan ja siitä. Potkua perseelle näille luusereille.
Tämä on niin totta. Lisäksi nämä myyntimiehet aliarvioivat ja esineellistävät firman naisia sen minkä ehtivät.
AP, paljon tsemppiä. Aikansa se ottaa, mutta karkeasti sanottuna, onneksi pääset luuserista eroon nyt etkö myöhemmin. Jaksamista
Olen itse saanut erotilanteessa iskun päähän siskoni ex-mieheltä. Olimme siskon kanssa kahdestaan heidän yhteisessä asunnossaan pakkaamassa siskoni kamoja eron jälkeen. Ex-mies oli tästä tietoinen ja oli sovittu, että hän ei ole kotona. Hän ilmestyikin yhtäkkiä paikalle ja löi ensin minua eteisessä. Sen jälkeen hän paiskasi siskoni rivitalon ulko-ovesta selkä edellä asfalttiin. Tärsky oli aikamoinen, sisko on tosi pienikokoinen. Oli vähän aikaa siinä taju kankaalla, onneksi selvisi muuten säikähdyksellä.
He olivat 8 vuotta yhdessä ja heillä on yhteinen lapsi. Mies ei ollut kertaakaan ennen tätä tapausta väkivaltainen siskoani kohtaan. Hiukan mustasukkainen kyllä, mutta ei muuta. Emme olisi muuten ikimaailmassa menneet asuntoon kahdestaan tavaroita pakkaamaan. Ole AP varovainen ja ota aina jatkossa myös joku miespuolinen mukaan, jos tapaatte missään, missä hän voisi käydä sinuun käsiksi. Tarinasi perusteella kynnys ei ole iso. Voimia hurjasti!
Toivottavasti olet kunnossa ap? Tsemppiä!