Viisaammat auttakaa:mitä pitää tapahtua että saa tukea

Hop

Kenelläkään samankaltaisia kokemuksia?

On samankaltaisia kokemuksia. Itse heräsin siihen että ystävyys toimi vain yhteen suuntaan, eikä ollut aitoa. Suosittelisin, että tutustuisit muihin äiteihin joiden kanssa voisitte totuettaa tällaista toimintaa.

Auttakaa tätä naista, ite en tiedä mitä sanoa..

3 lisää että esimerkiksi eilen pistin yhdelle kaverille viestin ja kutsuin kylään. Hän laittoi että "voin tulla jos en keksi mitään muuta". No, ei tullut eikä ilmoittanut mitään.

Mpnenlaisia ajatuksia.

Ensimmäinen niistä oli, että vaikka toisin väität, et auttanut ystäviäsi pyytettömästi, koska ny vertaat sitä siihen, että he eivät auta sinua samalla tavalla.

Toinen ajatus on, että on varsin luonnollista, että he eivät halua elää pikkulapsivaihetta uudelleen sinun kanssasi ja kauttasi. Ei välttämättä oikeudenmukaista, mutta sunhan ei pitänyt vaatia mitään oikeudenmukaista vastapalvelusta?

Kolma ajatus on se, että on jopa voinut olla, että ystäväsi ovat kokeneet jatkuvan säätämisesti avun ja helpotuksen sijasta painostavana nenän työntämisenä sinne, mihin se ei kuulu.

anna olla, elä elämääsi äläkä ole niin riippuvainen näiden "ystäviesi" hyväksynnästä ja seurasta. Onko sulla miestä, harrastuksia, sukulaisia tai työ, johon palata jossain vaiheessa? Keskity enemmän näihin ja vähemmän kavereihin. Opettele olemaan vauvasi kanssa ihan kahdestaankin, ilman että tarvitset yleisöä. Ja lopeta se kavereiden palvelijana ja kukkarona oleminen, menee täysin hukkaan kyllä...

Kun on se viimeinen, joka saa lapsen, niin siinä on helposti käynyt niin, että se viimeinen sinkku on hoitanut kaikki käytännön jutut, kun sillä on aikaa. Niin se minulla meni sisarusten kanssa. Kun minä olin ainoa lapseton sinkku, niin minähän se olin, joka hoiti muiden lapsia, hommasi äidille synttärilahjan, ideoi sen, hankki hautajaiskukat, kuskasi sinne tänne... Ja kun minä sain lapsen, niin sisko on hoitanut nolla kertaa, veli kai kerran. Hyvin olenkin oppinut pärjäämään omineni. Katkeruutta vaan on vaikea välttää.

Silloin nuorempana kyllä minäkin pidin itsestäänselvänä sitä, että minä hoidan, kun minulla on eniten aikaa. Se oli siis ihan fine. Jotenkin ihmeellisesti sisarukset olettavat, että minulla edelleen on eniten aikaa, vaikka minulla on nyt kaksi vaippaikäistä. Nyt olo onkin sitten lähinnä hyväksikäytetty ja ettei minusta välitetä. Etäisyyttähän tämä on sisaruksiin luonut.

Nyt minulla on kuitenkin uusi ystävä. Parin vuoden aikana meidän välillemme on syntynyt parempi luottamus kuin kummallakaan yhteenkään sukulaiseen ikinä. Tai no varmasti äitiin on pienenä luotettu, mutta joka tapauksessa nyt meidän välinen luottamus on vahva. Tässä ystävyydessäkään tuo tasapuolisuus ei toteudu. Sille on ihan ymmärrettävät syyt, kun ystävällä on masennusta. Mutta nyt tilanne on toinen kuin sisarusten kanssa. Me pystymme puhumaan kaikesta. Ja koska tämä epätasapaino syö minua, niin aion ottaa sen puheeksi. Tiedän, että pystymme keskustelemaan asian läpi. Juuri nyt ei ole hyvä aika keskustella noin painavia, joen vähän odottelen parempaa hetkeä. Se on tulossa, kun ystävän elämä tämän hetkisestä vähän selkenee.

Eli joskus tuollaiset asiat voi puida läpi keskustelemalla. Joskus sellaista keskusteluyhteyttä ei ole, ja silloin on vain itse sopeuduttava ja tehtävä omia valintoja.

Vierailija kirjoitti:

anna olla, elä elämääsi äläkä ole niin riippuvainen näiden "ystäviesi" hyväksynnästä ja seurasta. Onko sulla miestä, harrastuksia, sukulaisia tai työ, johon palata jossain vaiheessa? Keskity enemmän näihin ja vähemmän kavereihin. Opettele olemaan vauvasi kanssa ihan kahdestaankin, ilman että tarvitset yleisöä. Ja lopeta se kavereiden palvelijana ja kukkarona oleminen, menee täysin hukkaan kyllä...

 

Tässäkin oli ihan järkeä mukana. Mies on mutta paljon töissä. Erinomainen isä ja puoliso. Ei mitään valittamista. Harrastus on todella raju kontaktilaji joten tämänhetkinen fyysinen tila estää harrastuksen pitkään. Käsitöitä harrastan kotona.Töitä etsin. Sukulaisia ei oikein itsellä ole (muutamaa syrjääntynyttä jatkuvaa apua tarvitsevaa lukuun ottamatta) mutta miehellä on tarjota lapselle isovanhemmat. Keskitynkin uuteen perheeseeni ja se on upein osa elämääni.Olemme vauvan kanssa jatkuvasti kahden. En tarvitse yleisöä. Tosin olen yrittänyt varmistella lapselle sosiaalisia tilanteita mm. Puistoilua, muskareita, vauva tapahtumia, kotieläintarhaa, uimista, satuhetkiä, yms. Ei haittaisi jos eivät ehtisi tai jaksaisi yms jos se vastaus tulisi siinä muodossa. Ehkäpä se onkin juuri siinä että koen tämän rehellisen vastauksen ansainneeni. Esim. ' En halua teitä tänne nyt kun on niin kamala päivä ja darra. Pidätte ääntä kuitenkin.' Ja sehän on sitä elämää. Tai 'Mulle tuli viihdehuuma ja menen ulos.'

Paljon oli viisaita näkökulmia asiaan. En oikein haluaisi katkaista välejä näihin ihmisiin. Nämä ihmiset ovat ne minun silmissäni kauneimmat ja särmikkäimmät jalokivet jos ihmisiä voi noin tökerösti verrata. Siis että kaikkien vastaan tulleiden joukosta olen heitä vaalinut koska se jokin heissä kosketti minua. En siis pidä heitä esineinä, tämä oli metafora. Ihmisiin on hankala tutustua täällä pks. Kaikilla tuntuu olevan jo tuttuja ja tekemistä riittävästi. Lähialueen äitejä on paljon. Kuvittelin sen olevan niin helppoa että kävelen lapsen kanssa puistoon ja juttelen äitejen kanssa. Ei se menekkään näin. Siellä ei puhuta uusille ja jos puhutaan niin ns lapsen kautta keskustelua: ' voi onneksi sinulla on hyvät hanskat kädessä kun ilman voi tulla toosi kylmä.' Viitaten siis kommentilla lapseeni joka kaivaa hiekkaa ilman lapasia kun repii ne irti kun haluaisi toteuttaa sormien hienomotoriikkaa. Toki olen valvonut lämpötilaa ja väriä sekä ajankulua säännöllisesti. Ettei kyse ole kaltoinkohtelusta vähäisen pukeutumisen vuoksi väärällä säällä.