Lue keskustelun säännöt.
Pitkään terapiassa käyneet; haitat, ylianalysointi?
27.09.2016 |
Kertokaa kokemuksianne. Voiko olla niin että terapia alkaa ihan kuten pitää ja edistystä tapahtuukin, mutta jossain vaiheessa potilas onkin jotenkin jumissa ylianalysointiin ja kiinnittää liikaa asioita pieniin asioihin.
Tarkoitan nyt sitä, että itse olen esimerkiksi käynyt nyt 6 vuotta psykoterapiassa masennuksen takia ja tässä vuosien mittaan minulle on sattunut lisää paljon ikäviä asioita ja onkin siksi ollut hyvä että huoltosuhde on ollut olemassa koko ajan. Nyt vain tuntuu että onko tästä terapiasta oikeasti minulle riittävästi apua, enkä oikein osaa selittää tätä nyt. Tunnen olevani aivan lukossa ja ahdistunut enkä pääse käsiksi perimmäisiin syihin. Aivan kuin olisin jo kertonut kaiken enkä löytänyt ratkaisua. Puhun pienistä arkipäivän vaikeuksista ja ihmettelen miksen saa aikaiseksi asioita.
Minusta on myös tullut äärimmäisen analysoiva ja mietin ja puhun läheisten kanssa asioista todella intensiivisesti enkä siltikään koe saaneeni keskustelusta irti juuri mitään. Olen toisinaan aivan ahdistunut ja silti poikaan itseäni miettimällä asioita aivan liian laajasti eikä mikään tunnu olevan uutta. Jos ymmärrätte, mikään ei yllätä eikä muiden puheet hetkauta millään lailla.
Onko muilla tällaista? Voiko johtua terapiasta itsestään vai olenko muuten vain sekaisin?
Kommentit (83)
Vierailija kirjoitti:
Traumat pitäisi käydä tunnetasolla läpi eli läpielää uudestaan traumoihin liittyvät tunteet kuten pelko, viha, suru ym. Tunteet kohteloituvat kehoon ja pelkkä asioiden läpikäynti ja analysointi ei niitä poista ja sen takia esim. psykodynaaminen terapia ei välttämättä auta kun siellä analysoidaan niin paljon. Tunteet eivät analysoimalla muutu/poistu vaan vasta aidon läpielämisen kautta mutta tämä on haastavaa ja jos terapeutti on väärä tai terapiasuuntaus itsessään niin liika analysointi vain saattau a pahentaa asioita...
Tässä on erittäin hyvin sanottu koko terapian idea! Kiitos tästä. Itse kävin 15vuotta jauhamassa ja analysoimassa, enkä suostunut läpielämään tunteita, ne olivat liian raskaita ja pelkäsin niiden uudelleen kohtaamista, alitajuisesti pelkäsin että olen samassa asemassa/roolissa uudelleen, kuin silloin kun ne olin alunperin kohdannut, enkä kestänyt sitä. Kunnes pystyin läpielämään ne murskaavat kokemukset uudelleen, ja terapeuttini totesi hyväksyvä lämpö katseessaan, että se on väärin, miten minua on kohdeltu ja ettei ole ihmekään että olen sen seurauksena masentunut, ei mennyt kuin muutama vuosi ja olin "terve". Kuinka monta turhaa vuotta kulutin hukkaan suostumutta kohtaamaan, pakenemalla analysointiin ja verbaaliseen viisauteen ja kaikkitietävyyteeni!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ylläpito voisi puuttua jo näihin sairaskertomuksiin, joka päivä samat kuviot ja mielenliikkeet. Yhä uudelleen ja uudelleen, toistona. Keskustelut on erikseen, monologit ei.
Eri muotoon muunnellut tarinat moneen kertaan monta kertaa päivässä. Välillä haukutaan kaikki maan ja taivaan väliltä. Onko sivuston kannalta hyvä asia sitä voisi miettiä joku muu taho kuin aloittajan minäminäminä -persoona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylläpito voisi puuttua jo näihin sairaskertomuksiin, joka päivä samat kuviot ja mielenliikkeet. Yhä uudelleen ja uudelleen, toistona. Keskustelut on erikseen, monologit ei.
Provojahan nämä ja nämä huisin jännät provot olisi hyvä jo jonkun lopettaa. Ei täällä kukaan ole terapiassa käynyt, mutta näiden provojen kirjoittaja tarvitsisi itse kipeästi terapiaa. Älkää olko niin yksinkertaista. Täällä ei kukaan oikeasti kysele mitään terapia ohjeita. Joku vaan niin kovasti haluaa antaa ohjeita keksimälleen ap:lle. Voi voi, hukkaan menee nekin ”hyvät” ohjeet.
Eli yksi ihminen,jolla kaksi tai useampaa persoonaa eli edelleen monologi.
Aika sairas ihminen pitää olla, kun kuvittelee, että yksi ainut ihminen esiintyy samassa ketjussa muka eri vastaajana? Teetkö sinä niin? Sarjapeukutuksen ainakin osaat, eikä ole säälittävää monistaa niitä peukkuja, kun muuten kukaan ei ole kanssasi samaa mieltä?
En ole ap enkä ole kirjoittanut kaikkia ketjun kommentteja, tämä taisi olla neljäs. Mutta provohan sinä olet, et mikään muu kuin riitaa haastava trolli. Hus pois.
Ap voi sanoa koiralle hus pois, ei ihmisille. Moni on huomannut, että olet hiukan liikaa ominut palstaa suoltaaksesi huonon olosi tänne. Normialoitukset jää jalkoihin. Sarjapeukutuskin on tullut huomatuksi vähän "pienenä" liioituksena.
Vierailija kirjoitti:
Traumat pitäisi käydä tunnetasolla läpi eli läpielää uudestaan traumoihin liittyvät tunteet kuten pelko, viha, suru ym. Tunteet kohteloituvat kehoon ja pelkkä asioiden läpikäynti ja analysointi ei niitä poista ja sen takia esim. psykodynaaminen terapia ei välttämättä auta kun siellä analysoidaan niin paljon. Tunteet eivät analysoimalla muutu/poistu vaan vasta aidon läpielämisen kautta mutta tämä on haastavaa ja jos terapeutti on väärä tai terapiasuuntaus itsessään niin liika analysointi vain saattaa pahentaa asioita...
Just näin. Mua joskus ärsytti kun keskustelupaikassa se henkilö alkoi selittelemään juuri silloin kun tunsin että nyt on tunteita tulossa.
Prosessi häiriintyi ja keskeytyi.
Ahdistukseen on syynsä. Niin se syy vihdoin löytyi. Ahdistuksesta löytyy silta asioiden alkulähteelle ja sitten helpottaa.
Tunteita tarvitaan tässä prosessissa.
Enää mulla harvoin on valtavaa ahdistusta mitä aikoinaan oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylläpito voisi puuttua jo näihin sairaskertomuksiin, joka päivä samat kuviot ja mielenliikkeet. Yhä uudelleen ja uudelleen, toistona. Keskustelut on erikseen, monologit ei.
Eri muotoon muunnellut tarinat moneen kertaan monta kertaa päivässä. Välillä haukutaan kaikki maan ja taivaan väliltä. Onko sivuston kannalta hyvä asia sitä voisi miettiä joku muu taho kuin aloittajan minäminäminä -persoona.
Oletko muuten huomannut, että aloittaja kirjoitti ensimmäisen viestin noin kaksi ja puoli vuotta sitten? Joten tuskinpa sama ihminen täällä enää pyörii. Muutenkin se, että useassa viestissä kerrotaan samanlaisista kokemuksista ei tarkoita sitä, että kaikki olisi kirjoittanut yksi ja sama henkilö. Miksi niin vihamielinen sävy? Onko sinulla jotain omia intressejä liittyen terapiaan tai sen kritisoimiseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Traumat pitäisi käydä tunnetasolla läpi eli läpielää uudestaan traumoihin liittyvät tunteet kuten pelko, viha, suru ym. Tunteet kohteloituvat kehoon ja pelkkä asioiden läpikäynti ja analysointi ei niitä poista ja sen takia esim. psykodynaaminen terapia ei välttämättä auta kun siellä analysoidaan niin paljon. Tunteet eivät analysoimalla muutu/poistu vaan vasta aidon läpielämisen kautta mutta tämä on haastavaa ja jos terapeutti on väärä tai terapiasuuntaus itsessään niin liika analysointi vain saattau a pahentaa asioita...
Tässä on erittäin hyvin sanottu koko terapian idea! Kiitos tästä. Itse kävin 15vuotta jauhamassa ja analysoimassa, enkä suostunut läpielämään tunteita, ne olivat liian raskaita ja pelkäsin niiden uudelleen kohtaamista, alitajuisesti pelkäsin että olen samassa asemassa/roolissa uudelleen, kuin silloin kun ne olin alunperin kohdannut, enkä kestänyt sitä. Kunnes pystyin läpielämään ne murskaavat kokemukset uudelleen, ja terapeuttini totesi hyväksyvä lämpö katseessaan, että se on väärin, miten minua on kohdeltu ja ettei ole ihmekään että olen sen seurauksena masentunut, ei mennyt kuin muutama vuosi ja olin "terve". Kuinka monta turhaa vuotta kulutin hukkaan suostumutta kohtaamaan, pakenemalla analysointiin ja verbaaliseen viisauteen ja kaikkitietävyyteeni!
Sinulla on käynyt hyvä tuuri kun olet saanut hyvän terapeutin. Oleellista traumojen läpikäynnin kannalta terapiassa on se, että terapeutti osaa eläytyä potilaan kokemuksiin ja olla empaattinen, niinkuin sinun kohdallasi. Arvelen, että terapeutin osoittama empatia potilasta kohtaan on se, joka potilaan parantaa. Terapiassa voi olla muitakin parantavia asioita, mutta tämä on yksi tärkeimmistä. Joissakin tutkimuksissa on todettu, että terapian tehokkuuteen ei vaikuta terapiasuuntaus. Tästä voisi päätellä, että terapiasuuntauksen teorioiden mukainen potilaan asioiden analysointi ei ole se mikä parantaa, vaan parantava tekijä on jokin muu. Veikkaan tässä kohtaa, että se on juuri terapeutin osoittama empatia, joka parantaa. Jos taas kohdalle sattuu epäempaattinen terapeutti, voi olla että terapiasta ei ole hyötyä, tai siitä on jopa haittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla terapiassa ja psykiatrisessa hoidossa ilmennyt henkinen väkivalta on ollut esimerkiksi sellaista, että jos olen kertonut ongelmista toisten ihmisten kanssa terapeutti on niistä syyllistänyt minua. Jos olen tullut lapsena koulukiusatuksi, se on ollut minun oma vikani, ja jos vanhemmat on kohdelleet kaltoin, niin sekin on ollut minun oma vikani. Varsinkin jälkimmäistä on vaikea ymmärtää, koska yleensä ottaen ajatellaan, että lapsen ja aikuisen välisessä suhteessa aikuinen on se vastuullisempi osapuoli. En täysin ymmärrä sitäkään, että koulukiusaamisesta syyllistetään uhria. Kiusaamiseen liittyi pilkkaamista, juttujen levittelyä, varastelua ja fyysistä väkivaltaa. Ja nämä kaikki oli terapeutin mukaan jotenkin minun eli uhrin vika. Mistä lähtien esim. fyysinen väkivalta on ollut uhrin vika? Eikö fyysisen väkivallan uhrin syyllistäminen ole henkistä väkivaltaa?
Kysymys kuuluisi, tarvitsitsisiko terapeuttisi itse terapiaa, jos tuolla tavalla ajattelee eli syyllistää uhria.
Sairas terpeutti. Vaihda terapeuttia.
Pidä puolesi ja vahvista sitä ajatusta mitä kerroit täälläkin - et ole syyllinen vain tekijä on syyllinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla terapiassa ja psykiatrisessa hoidossa ilmennyt henkinen väkivalta on ollut esimerkiksi sellaista, että jos olen kertonut ongelmista toisten ihmisten kanssa terapeutti on niistä syyllistänyt minua. Jos olen tullut lapsena koulukiusatuksi, se on ollut minun oma vikani, ja jos vanhemmat on kohdelleet kaltoin, niin sekin on ollut minun oma vikani. Varsinkin jälkimmäistä on vaikea ymmärtää, koska yleensä ottaen ajatellaan, että lapsen ja aikuisen välisessä suhteessa aikuinen on se vastuullisempi osapuoli. En täysin ymmärrä sitäkään, että koulukiusaamisesta syyllistetään uhria. Kiusaamiseen liittyi pilkkaamista, juttujen levittelyä, varastelua ja fyysistä väkivaltaa. Ja nämä kaikki oli terapeutin mukaan jotenkin minun eli uhrin vika. Mistä lähtien esim. fyysinen väkivalta on ollut uhrin vika? Eikö fyysisen väkivallan uhrin syyllistäminen ole henkistä väkivaltaa?
Kysymys kuuluisi, tarvitsitsisiko terapeuttisi itse terapiaa, jos tuolla tavalla ajattelee eli syyllistää uhria.
Sairas terpeutti. Vaihda terapeuttia.
Pidä puolesi ja vahvista sitä ajatusta mitä kerroit täälläkin - et ole syyllinen vain tekijä on syyllinen.
Kiitos tästä. Joo, olen itsekin joskus ajatellut, että onkohan sillä ihan kaikki inkkarit veneessä. Kun muitakin kamalia ja outoja kommentteja siltä tuli. Oli esimerkiksi kerran minulle vihainen siitä, etten ole ollenkaan puhunut seksistä (!?). En käy enää hänellä terapiassa. Kävin aikoinaan kolme vuotta... Olisin halunnut lopettaa jo ensimmäisen vuoden jälkeen, mutta terapeutti alkoi uhkailemaan minua sillä, että pitää paikkaani auki pari kuukautta ja laskuttaa minua käyttämättä jääneistä tunneista. Olin tosi nuori, enkä saanut mistään tukea, joten alistuin ja jatkoin terapiaa. Harmittaa jälkeenpäin tosi paljon!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelkkä analyysi ja äly ei riitä. Pitää oikeasti saada kosketus omiin tunteisiin. Ja sepä ei tarkoitakaan tunteiden analysointia, vaan tunteiden kokemista ja hyväksymistä ja irtipäästämistä. Ja sitten avautumista maailmalle, elämän virralle ja muille ihmisille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on erittäin hyvin sanottu koko terapian idea! Kiitos tästä. Itse kävin 15vuotta jauhamassa ja analysoimassa, enkä suostunut läpielämään tunteita, ne olivat liian raskaita ja pelkäsin niiden uudelleen kohtaamista, alitajuisesti pelkäsin että olen samassa asemassa/roolissa uudelleen, kuin silloin kun ne olin alunperin kohdannut, enkä kestänyt sitä. Kunnes pystyin läpielämään ne murskaavat kokemukset uudelleen, ja terapeuttini totesi hyväksyvä lämpö katseessaan, että se on väärin, miten minua on kohdeltu ja ettei ole ihmekään että olen sen seurauksena masentunut, ei mennyt kuin muutama vuosi ja olin "terve". Kuinka monta turhaa vuotta kulutin hukkaan suostumutta kohtaamaan, pakenemalla analysointiin ja verbaaliseen viisauteen ja kaikkitietävyyteeni!
Sinulla on käynyt hyvä tuuri kun olet saanut hyvän terapeutin. Oleellista traumojen läpikäynnin kannalta terapiassa on se, että terapeutti osaa eläytyä potilaan kokemuksiin ja olla empaattinen, niinkuin sinun kohdallasi. Arvelen, että terapeutin osoittama empatia potilasta kohtaan on se, joka potilaan parantaa. Terapiassa voi olla muitakin parantavia asioita, mutta tämä on yksi tärkeimmistä. Joissakin tutkimuksissa on todettu, että terapian tehokkuuteen ei vaikuta terapiasuuntaus. Tästä voisi päätellä, että terapiasuuntauksen teorioiden mukainen potilaan asioiden analysointi ei ole se mikä parantaa, vaan parantava tekijä on jokin muu. Veikkaan tässä kohtaa, että se on juuri terapeutin osoittama empatia, joka parantaa. Jos taas kohdalle sattuu epäempaattinen terapeutti, voi olla että terapiasta ei ole hyötyä, tai siitä on jopa haittaa.
Olen täysin samaa mieltä. Aluksi tunsin suurta epämääräistä vihan kaltaista tunnetta terapeuttini lempeää, hyväksyvää katsetta kohtaan, minun oli vaikea kestää sitä, olin epäluuloinen. Yritin hieman itsekään tajuamatta saada häntä suututetuksi, jotta hän käyttäyttisi minulle tutummin, mutta hän ei hätkähtänyt tällaisesta, oli kyllä inhimillinen ja vuorovaikutuksellinen ja välillä pelästyin menneeni liian pitkälle testatessani, mutta loppujen lopuksi hän säilytti hyvin järkähtämättömänä tuon asenteensa ja asemansa ja tästä olen hänelle loppuelämäni kiitollinen.
T:tuo jota lainasit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pelkkä analyysi ja äly ei riitä. Pitää oikeasti saada kosketus omiin tunteisiin. Ja sepä ei tarkoitakaan tunteiden analysointia, vaan tunteiden kokemista ja hyväksymistä ja irtipäästämistä. Ja sitten avautumista maailmalle, elämän virralle ja muille ihmisille.
Olin iloinen ja avoin maaailmamme ja kaikille tunteille ennen terapiaa, terapia irroitti minut tunteista, aiheutti vakavan pelon ihmisiin, aiheutti lähes psykoosin, en tiennyt mikä on totta ja mikä harhaa, menetin ihmisen uteliaisuuden, minusta tuli alistunut ja vetäytyvä introvertti. Otan vastuun muiden virheistä alistunut kiusaamiselle, en tunne enään tunteita. Terapia hahooitti minut se oli pahinta väkivaltaa mitä olen ikinä kokenut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelkkä analyysi ja äly ei riitä. Pitää oikeasti saada kosketus omiin tunteisiin. Ja sepä ei tarkoitakaan tunteiden analysointia, vaan tunteiden kokemista ja hyväksymistä ja irtipäästämistä. Ja sitten avautumista maailmalle, elämän virralle ja muille ihmisille.
Olin iloinen ja avoin maaailmamme ja kaikille tunteille ennen terapiaa, terapia irroitti minut tunteista, aiheutti vakavan pelon ihmisiin, aiheutti lähes psykoosin, en tiennyt mikä on totta ja mikä harhaa, menetin ihmisen uteliaisuuden, minusta tuli alistunut ja vetäytyvä introvertti. Otan vastuun muiden virheistä alistunut kiusaamiselle, en tunne enään tunteita. Terapia hahooitti minut se oli pahinta väkivaltaa mitä olen ikinä kokenut.
Terapia voi olla pahin kokemus elämässäsi. Terapia huonoja kokemuksia löytyy vaikka kuinka paljon. Pitää oivaltaa ja olla fiksu, pitää ymmärtää että pahoinpitelevä terapeutti hoitaa. Jos pidät häntä rahanahneena ja pahoinpitelevä, kyse on vain projisoinnista, joilla olet saanut projisoitua sinun ominaisuutesi terapeuttiin ja nyt terapeutti näyttää ne sinulle. Jos menet psykoosiin on se vain osa persoonaallisuushäiriöisen hoitoa.
Terapia on sairasta ja kidutusta sekä pahoinpitelyä, pitäisikö sodan kokenut kokea sama uudelleen ja uudelleen parantaakseen? Kohdata kidutus ja tulla uudelleen kidutetuksi parantaakseen. Ei. Kyse on vain menetelmästä jolla raha saadaan terepeutille. Tehkäävalitus.
Valitus terapeutista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Traumat pitäisi käydä tunnetasolla läpi eli läpielää uudestaan traumoihin liittyvät tunteet kuten pelko, viha, suru ym. Tunteet kohteloituvat kehoon ja pelkkä asioiden läpikäynti ja analysointi ei niitä poista ja sen takia esim. psykodynaaminen terapia ei välttämättä auta kun siellä analysoidaan niin paljon. Tunteet eivät analysoimalla muutu/poistu vaan vasta aidon läpielämisen kautta mutta tämä on haastavaa ja jos terapeutti on väärä tai terapiasuuntaus itsessään niin liika analysointi vain saattau a pahentaa asioita...
Tässä on erittäin hyvin sanottu koko terapian idea! Kiitos tästä. Itse kävin 15vuotta jauhamassa ja analysoimassa, enkä suostunut läpielämään tunteita, ne olivat liian raskaita ja pelkäsin niiden uudelleen kohtaamista, alitajuisesti pelkäsin että olen samassa asemassa/roolissa uudelleen, kuin silloin kun ne olin alunperin kohdannut, enkä kestänyt sitä. Kunnes pystyin läpielämään ne murskaavat kokemukset uudelleen, ja terapeuttini totesi hyväksyvä lämpö katseessaan, että se on väärin, miten minua on kohdeltu ja ettei ole ihmekään että olen sen seurauksena masentunut, ei mennyt kuin muutama vuosi ja olin "terve". Kuinka monta turhaa vuotta kulutin hukkaan suostumutta kohtaamaan, pakenemalla analysointiin ja verbaaliseen viisauteen ja kaikkitietävyyteeni!
Minulle terapiassa oli provosoivaa ja uusia traumoja aiheuttavaa. Uudelleen elämisen teoria on keksitty lähinnä potilaan avustamiseksi ja pitkäkestoisen terapeuttisen (palkan) saamiseksi. Mutta terapeutit aviomiestään omassa terapiassa uskomaan ja jatkamaan tätä pahoinpitelyä terapiassa.
Eli terapiassa ei saa päästää traumoja pihalle vaan terapeutti keskeyttää ne, sitten terapeutti omalla provokaatiollaan luo trauman uudelleen ja sitten se sanoitetaan psykodynaamisen teorian mukaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Pelkkä analyysi ja äly ei riitä. Pitää oikeasti saada kosketus omiin tunteisiin. Ja sepä ei tarkoitakaan tunteiden analysointia, vaan tunteiden kokemista ja hyväksymistä ja irtipäästämistä. Ja sitten avautumista maailmalle, elämän virralle ja muille ihmisille.
Juuri näin. Tunteet ovat ihmiselle tärkeä kokonaisuus. Ilman tunteita ihminen ei ole ihminen. Mutta huono terapia aiheuttaa dissosiaation, hajoittaa tunteet ja vääristää ne - koko ihmisen. Eli tällä palstalla näihin kokemuksiin vihamielisesti suuntautuvat tahot voisivat miettiä miksi suhtautuvat niin vihamielisesti. Oletko vihainen, että terapiasta voi tämänkaltaisia kokemuksia olla. Tunnistatko terapian teoriaa, tuleeko sinusta vihainen koska se ehkä kyseenalaistaakin edustamasi terapiasuuntauksen. Et olisikaan hyväntekijä vaan koko teoria synnyttää pahuuden itsessäsi ja hoidossa?
Kokemukseni on täysin eri. Käynyt nyt 3,5 vuotta ja luultavasti jää siihen, etten aloita 4:ttä vuotta. Elämänlaatuni on parantunut huomattavasti ja ajatteluni on muuttunut. Kärsin ennen ahdistuneisuudesta, masennuksesta, sosiaalisten tilanteiden pelosta yms. Ei ole oikeastaan noita oireita enää, olen ”normaali”, mitä ikinä tarkoittaakaan... Eli kykenen normaaliin kanssakäymiseen ja elämään. Mitä en olisi koskaan ajatellut kohdalleni mahdolliseksi. Terapeuttinikin on tosin todella hyvä ja hyvin sitoutunut prosessiin alusta lähtien. Tyyli on psykodynaaminen.
Oma terapeuttini lukee hiljaisia signaaleja ja ohjailee kysymyksiä, sanoittaa ja analysoi asioita, ehdottaa, mutta ei koskaan anna minulle suoria ehdotuksia. Hän kyllä on huomannut aina, mikä on tärkeää, eikä ole vienyt keskustelua aiheisiin, jotka eivät välttämättä ole merkityksellisiä pidemmälle. Toki itselläni on ollut aina se mahdollisuus kertoa ihan mitä vaan mieleen juolahtaa, ja terapeuttini kyllä on löytänyt yhtymäkohdat juuriongelmiini. Eli arkisista asioista ollaan aina siirrytty abstraktimpiin aihekokonaisuuksiin.
Vierailija kirjoitti:
Onko muita jotka on kokeneet tulleensa henkisen väkivallan kohteeksi psykiatrisessa hoidossa tai psykoterapiassa?
Täällä yksi.
Hopethathelps kirjoitti:
Kokemukseni on täysin eri. Käynyt nyt 3,5 vuotta ja luultavasti jää siihen, etten aloita 4:ttä vuotta. Elämänlaatuni on parantunut huomattavasti ja ajatteluni on muuttunut. Kärsin ennen ahdistuneisuudesta, masennuksesta, sosiaalisten tilanteiden pelosta yms. Ei ole oikeastaan noita oireita enää, olen ”normaali”, mitä ikinä tarkoittaakaan... Eli kykenen normaaliin kanssakäymiseen ja elämään. Mitä en olisi koskaan ajatellut kohdalleni mahdolliseksi. Terapeuttinikin on tosin todella hyvä ja hyvin sitoutunut prosessiin alusta lähtien. Tyyli on psykodynaaminen.
Oma terapeuttini lukee hiljaisia signaaleja ja ohjailee kysymyksiä, sanoittaa ja analysoi asioita, ehdottaa, mutta ei koskaan anna minulle suoria ehdotuksia. Hän kyllä on huomannut aina, mikä on tärkeää, eikä ole vienyt keskustelua aiheisiin, jotka eivät välttämättä ole merkityksellisiä pidemmälle. Toki itselläni on ollut aina se mahdollisuus kertoa ihan mitä vaan mieleen juolahtaa, ja terapeuttini kyllä on löytänyt yhtymäkohdat juuriongelmiini. Eli arkisista asioista ollaan aina siirrytty abstraktimpiin aihekokonaisuuksiin.
Näin sen kai pitäisi toimia. Mutta kun se ei toimi, tai itseasiassa hoito varmaan riippuu siitä mitä tetapeutti tulkitsee potilaan ongelmaksi. Esimerkiksi peraoonalisuushäiriöisen hoito on ihan toisenlaista kuin se, että terapeutti ei pidä sinua peraoonalisuushäiriöisenä. Eli hoidon laatu kertoo siitä, miten terapeutti suhtautuu sinuun ja mitä hänen mukaansa "hoidossa pitää tehdä.
Vierailija kirjoitti:
väärä terapeutti? junnaatte vain paikallaan?
tai sitten on ongelmia jotka ei voi ratketa.
Huono terapia on voi olla jotain muuta parempi vaihtoehto.
Terapiat ei korvaanelämää joka vastaan tarpeeseen.
Aika sairas ihminen pitää olla, kun kuvittelee, että yksi ainut ihminen esiintyy samassa ketjussa muka eri vastaajana? Teetkö sinä niin? Sarjapeukutuksen ainakin osaat, eikä ole säälittävää monistaa niitä peukkuja, kun muuten kukaan ei ole kanssasi samaa mieltä?
En ole ap enkä ole kirjoittanut kaikkia ketjun kommentteja, tämä taisi olla neljäs. Mutta provohan sinä olet, et mikään muu kuin riitaa haastava trolli. Hus pois.