Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Äiti hukutti aikuisen poikansa Pattijokeen
27.09.2016 |
Kommentit (225)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se poika kovin syvästi vammainen ole voinut olla, koska lehdissä kyläläiset mainitsevat, että poika oli tuttu ja liikkui usein kylällä sekä että pyöräili usein. Surullinen tapaus.
Tuo pyöräily ei kerro mitään mistään muusta kuin että jalat pelaa ja tasapaino riittää moiseen.
Poika oli kyläkaupassa töissä. Kassalla. Yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Missähän pojan isä ollut ja onko ollut sisaruksia?
Vierailija kirjoitti:
Vammaisen lapsen tie on myös rankka muutenkin. Ihmiset ovat v:sia ja laukovat ilkeitä kommentteja, tuijottavat, naureskelevat ajattelemattomuuksissaan. Ei näihin tilanteisiin ole helppoja tai yksiselitteisiä vastauksia.
Joo, vietin joku aika sitten pari tuntia kehitysvammaisten nuorten naisten seurana tuolla ihmisten joukossa ja jo siinä ajassa ehdin järkyttyä. Enpä osannut edes varautua sellaiseen että muutaman tunnin aikana saa kooea monenlaista. Tympeää asiakaspalvelua vaikka kyseisen myyjän kanssa asioivasta vammaisesta näki kehitysvamman vain ulkonäöstä, toiminnassa ei ollut vikaa tai hidastelua. Ja vastaantulevat pojankoltiaiset yökkäilemässä, joku ihme setä rupesi pörräämään tyttöjen ympärillä.
Vierailija kirjoitti:
Missähän pojan isä ollut ja onko ollut sisaruksia?
Pojan isästä en tiedä muutakuin nimen, mutta tietääkseni pojalla on ollut yksi veli, joka hänkin on käsittääkseni jollain tavalla vammainen.
Järkyttävää, että vammaisen ihmisen murhassa ollaan heti puhumassa armomurhasta yms. Vammaisella ihmisellä on täysi oikeus omaan eläänsä. Kyseisellä pojalla oli oikeus elämäänsä, eikä kenelläkään ollut oikeutta sitä häneltä riistää - vieläpä hyvin julmalla tavalla. Vammaisia ihmisiä murhataan yleensä ihan samoista syistä kuin muitakin ihmisiä. Tekijä haluaa käyttää valtaa, nöyryyttää, kostaa (joko murhatulle itselleen tai jollekin murhatun läheiselle) tai tekijä on yksinkertaisesti "paha", mielenterveysongelmainen tai persoonallisuushäiriöinen ihminen. Armomurhassa henkilön on itse vahvasti ja määrätietoisesti haluttava kuolemaa. Vammaisia murhatessa on vain helppoa heti piiloutua armolliseksi hoitajaksi, vanhemmaksi tai muuksi pelastajaksi, joka päästää ihmisiä kärsimyksestä, vaikka oikeat syyt olisivat ihan tekijässä itsessään. Mitäpä siitä, että vammainen henkilö on yksilö, ihan niin kuin me kaikki muutkin, ja hänellä on täysi oikeus omaan eläänsä. Erilainen elämäkin voi olla hyvää ja siitä elämästä ei päätä kukaan toinen kuin henkilö itse. Kukaan muu ei voi päättää "armomurhata" ihmisiä ympäriltään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vammaisen lapsen tie on myös rankka muutenkin. Ihmiset ovat v:sia ja laukovat ilkeitä kommentteja, tuijottavat, naureskelevat ajattelemattomuuksissaan. Ei näihin tilanteisiin ole helppoja tai yksiselitteisiä vastauksia.
Joo, vietin joku aika sitten pari tuntia kehitysvammaisten nuorten naisten seurana tuolla ihmisten joukossa ja jo siinä ajassa ehdin järkyttyä. Enpä osannut edes varautua sellaiseen että muutaman tunnin aikana saa kooea monenlaista. Tympeää asiakaspalvelua vaikka kyseisen myyjän kanssa asioivasta vammaisesta näki kehitysvamman vain ulkonäöstä, toiminnassa ei ollut vikaa tai hidastelua. Ja vastaantulevat pojankoltiaiset yökkäilemässä, joku ihme setä rupesi pörräämään tyttöjen ympärillä.
Itse asioin kehitysvammaisten tai muulla tavoin vammaisten ihmisten kanssa viikottain ja suurimmaksi osaksi palvelu ja kohtelu eri paikoissa on oikein hyvää ja kohteliasta tai vähintäänkin tavallista. Harvoin törmää huonoon asiakaspalveluun, vaikka luonnollisesti joskus niinkin käy. Mutta samahan se on meillä kaikilla, olemmepa sitten vammaisia tai vammattomia.
Jotkut sanovat, että jos olisivat vaikeavammaisia, he eivät haluaisi elää, elämä ei ole elämisen arvoista ja näin ollen olisi hyvä saada apua eutanasian toteuttamisessa.
Mutta mikä on vaikeavammaisuuden määritelmä? Kuka on vaikeavammainen, kuka ei ole? Kuka määrittelee elämisen arvoisen elämän?
On ministereitä, tutkiiojta, duunareita, eläkeläisiä yms. henkilöitä, jotka ovat määritelmien mukaan vaikeavammaisia.
Vammaiset eivät ole mikään heterogeeninen joukko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äidin sairastama "tauti" on masennus. Pahasti oireillut tietääkseni.
Ei ennen vanhaan masennuksia ollut. Nykyajan "tauteja"
Oli mennyt hermo siihen ainaiseen pesäpalloon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitäköhän siinä toisessa tapauksessa tapahtui? Siis kun äiti ja aikuinen poika lähtivät kävelylle ja vain äiti palasi. Siinäkin taisi olla joenranta lähellä.
Siis mikä Janne. K-kaupan Janne oli ainaki torilla tännään. Juorutkaapa nyt loppuun asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä näitä "paskamyrsky jos isä" -kommentteja. Jos isä olisi pääasiallinen tai ainoa hoitaja vaikeasti vammaiselle lapselleen ja esim. oman sairastumisen aiheuttaman epätoivon murtamana päätyisi vastaavaan tekoon, tuntisin häntä kohtaan ihan samaa sääliä kuin tätä äitiäkin.
Jos olet nainen, niin tuskinpa tuntisit. Usein naisten mielestä isällä ei ole samanlaista oikeutta lapseensa, koska ei ole tätä synnyttänyt.
Tämä menee ihan samalle viivalle kuin ne tapaukset, joissa isä ampuu perheensä. Mikään ei kelpaa syyksi, yksiselitteisen julma teko.
Kissabng kirjoitti:
Siis mikä Janne. K-kaupan Janne oli ainaki torilla tännään. Juorutkaapa nyt loppuun asti.
Janne oli kyllä kyseessä, mutta eri henkilö. Hän (uhri) oli kylän siwassa töissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka moni täällä tietää mitä eroa on lapsen surmalla ja lapsen tappamisella oikeuden näkökulmasta?
Lapsen surmasta ei saa kummoista tuomiota. En ymmärrä asiaa, en itse ole halunnut tappaa pientä alle 2 v lastani. Mielenkiintoinen aihe kuitenkin. Haluaisin tietää miksi lapsensurma on niin ymmärrettävä, ettei siitä tuomita kummemmin? Mitä äidin päässä tapahtuu ja onko tälle jokin selitys miksi jotkut äidit tappavat pienet lapsensa?
Uutisissa lastensurmia ei kirjoiteta. Raa'asti toteutetut muehat kyllä kerrotaan. Miksi miestä ei tuomita lapsensurmasta vaan taposta tai murhasta? Vaikuttaako hormonit vai mikä saa tappamaan?
Ei tietenkään normaalia, mutta joku minua viisaampi kai tietää miten alle 2 vuotiaan tappamimen eroaa vanhemman lapsen tappamisesta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista ja järkyttävää.
Monesti toivoo että Suomessakin olisi kulttuuri että perhe ja suku pitäisi yhtä. Huolehdittaisiin toinen toisesta.Mitenkään puolustelematta surmaa - Suomessa jos perheeseen syntyy vammainen lapsi, se on aina kriisi. Ja elämä siitä eteenpäin usein kärsimystä päivästä toiseen. Ei tänne synnytä tyhjiöön, ympäröivä maailma on julma. Joskus myös läheiset ihmiset. Riippuu vähän mitkä ovat arvot. Usein vaikeuksien keskellä ihminen jää yksin. Muut puhuvat ylpeinä omien terveiden lastensa saavutuksista. Nyt se sai valkolakin ja pääsi opiskelemaan... Tämä on raadollinen kilpailuyhteiskunta, joka heijastuu myös perheisiin. Vammaisen lapsen vanhempi häpeää koko ajan ja monesta syystä. Liian usein monet tuomitsevat omista "helpommista" lähtökohdistaan. "En minä koskaan voisi tehdä omalle lapselle noin". Niin ja silti sitäkin tapahtuu. Vammaisen lapsen tie on myös rankka muutenkin. Ihmiset ovat v:sia ja laukovat ilkeitä kommentteja, tuijottavat, naureskelevat ajattelemattomuuksissaan. Ei näihin tilanteisiin ole helppoja tai yksiselitteisiä vastauksia.
Meillä on vammainen lapsi ja elämämme ei ole kärsimystä päivästä toiseen. Lapseni on ihanin ja rakkain asia mitä elämässäni on. Ihan niin kuin jokainen normaali ja terve lapsi on vanhemmalleen. Tiedostan että olemme onnekkaita. Lapseni ei ole vaikeasti vammainen. Vaikeudet ovat neurologisella puolella. Lapsen kasvaessa huolet ja ongelmatkin kasvavat. Voisin murehtia ja itkeä etukäteen tuleeko hän koulussa kiusatuksi erilaisuutensa vuoksi jne. Saako hän koskaan kavereita tms. Keskityn sen sijaan hänen tukemiseensa ja auttamiseensa. Eletään päivä kerrallaan ja iloitaan jokaisesta editysaskeleesta. Häpeänkö lastani? Kyllä niitäkin hetkiä tulee välillä. Mutta häpeäväthän vanhemmat välillä normaalejakin lapsiaan. Kuuluu vanhemmuuteen. Olen kasvanut ihmisenä paljon ja oppinut hyväksymään erilaisuutta. Ja entisestä nyhveröstä on kasvanut lapsensa oikeuksista taisteleva vanhempi.
No nyt ei puhuta adhd.sta tai autistista :D ihan eriasioita kehitysvamman kanssa, kun puhutaan vammasta, jossa lapsen älykkyys on ihan lapsen kengissä ja lasta pitää auttaa niin että äiti on OMAISHOITAJA. Sun lapsi voi sentään käydä ilmeisesti ihan tavallista koulua ku mietit kiusaamistakin :D
Kehitysvammaisen lapsen äitinä vituttaa huolella,kun joku adhd-lapsen äiti tulee vähättelemään :D
Meillä on vammainen lapsi ja elämämme ei ole kärsimystä päivästä toiseen. Lapseni on ihanin ja rakkain asia mitä elämässäni on. Ihan niin kuin jokainen normaali ja terve lapsi on vanhemmalleen. Tiedostan että olemme onnekkaita. Lapseni ei ole vaikeasti vammainen. Vaikeudet ovat neurologisella puolella. Lapsen kasvaessa huolet ja ongelmatkin kasvavat. Voisin murehtia ja itkeä etukäteen tuleeko hän koulussa kiusatuksi erilaisuutensa vuoksi jne. Saako hän koskaan kavereita tms. Keskityn sen sijaan hänen tukemiseensa
ja auttamiseensa. Eletään päivä
kerrallaan ja iloitaan jokaisesta
editysaskeleesta. Häpeänkö lastani?
Kyllä niitäkin hetkiä tulee välillä. Mutta
häpeäväthän vanhemmat välillä
normaalejakin lapsiaan. Kuuluu vanhemmuuteen. Olen kasvanut
ihmisenä paljon ja oppinut hyväksymään
erilaisuutta. Ja entisestä nyhveröstä on
kasvanut lapsensa oikeuksista taisteleva
vanhempi.[/quote]
No nyt ei puhuta adhd.sta tai autistista :D ihan eriasioita kehitysvamman kanssa, kun puhutaan vammasta, jossa lapsen älykkyys on ihan lapsen kengissä
ja lasta pitää auttaa niin että äiti on
OMAISHOITAJA. Sun lapsi voi sentään
käydä ilmeisesti ihan tavallista koulua kumietit kiusaamistakin :D
Kehitysvammaisen lapsen äitinä vituttaa
huolella,kun joku adhd-lapsen äiti tulee
vähättelemään :D[/quote]
Uhri oli autisti, ei kehitysvammainen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista ja järkyttävää.
Monesti toivoo että Suomessakin olisi kulttuuri että perhe ja suku pitäisi yhtä. Huolehdittaisiin toinen toisesta.Mitenkään puolustelematta surmaa - Suomessa jos perheeseen syntyy vammainen lapsi, se on aina kriisi. Ja elämä siitä eteenpäin usein kärsimystä päivästä toiseen. Ei tänne synnytä tyhjiöön, ympäröivä maailma on julma. Joskus myös läheiset ihmiset. Riippuu vähän mitkä ovat arvot. Usein vaikeuksien keskellä ihminen jää yksin. Muut puhuvat ylpeinä omien terveiden lastensa saavutuksista. Nyt se sai valkolakin ja pääsi opiskelemaan... Tämä on raadollinen kilpailuyhteiskunta, joka heijastuu myös perheisiin. Vammaisen lapsen vanhempi häpeää koko ajan ja monesta syystä. Liian usein monet tuomitsevat omista "helpommista" lähtökohdistaan. "En minä koskaan voisi tehdä omalle lapselle noin". Niin ja silti sitäkin tapahtuu. Vammaisen lapsen tie on myös rankka muutenkin. Ihmiset ovat v:sia ja laukovat ilkeitä kommentteja, tuijottavat, naureskelevat ajattelemattomuuksissaan. Ei näihin tilanteisiin ole helppoja tai yksiselitteisiä vastauksia.
Meillä on vammainen lapsi ja elämämme ei ole kärsimystä päivästä toiseen. Lapseni on ihanin ja rakkain asia mitä elämässäni on. Ihan niin kuin jokainen normaali ja terve lapsi on vanhemmalleen. Tiedostan että olemme onnekkaita. Lapseni ei ole vaikeasti vammainen. Vaikeudet ovat neurologisella puolella. Lapsen kasvaessa huolet ja ongelmatkin kasvavat. Voisin murehtia ja itkeä etukäteen tuleeko hän koulussa kiusatuksi erilaisuutensa vuoksi jne. Saako hän koskaan kavereita tms. Keskityn sen sijaan hänen tukemiseensa ja auttamiseensa. Eletään päivä kerrallaan ja iloitaan jokaisesta editysaskeleesta. Häpeänkö lastani? Kyllä niitäkin hetkiä tulee välillä. Mutta häpeäväthän vanhemmat välillä normaalejakin lapsiaan. Kuuluu vanhemmuuteen. Olen kasvanut ihmisenä paljon ja oppinut hyväksymään erilaisuutta. Ja entisestä nyhveröstä on kasvanut lapsensa oikeuksista taisteleva vanhempi.
No nyt ei puhuta adhd.sta tai autistista :D ihan eriasioita kehitysvamman kanssa, kun puhutaan vammasta, jossa lapsen älykkyys on ihan lapsen kengissä ja lasta pitää auttaa niin että äiti on OMAISHOITAJA. Sun lapsi voi sentään käydä ilmeisesti ihan tavallista koulua ku mietit kiusaamistakin :D
Kehitysvammaisen lapsen äitinä vituttaa huolella,kun joku adhd-lapsen äiti tulee vähättelemään :D
Kommentistasi päätellen suosittelen miettimään, tarvitsisitko tukea omaan jaksamiseesi. Tämä vilpittömillä mielin, omien kokemusten pohjalta.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni täällä tietää mitä eroa on lapsen surmalla ja lapsen tappamisella oikeuden näkökulmasta?
Lapsen surmasta ei saa kummoista tuomiota. En ymmärrä asiaa, en itse ole halunnut tappaa pientä alle 2 v lastani. Mielenkiintoinen aihe kuitenkin. Haluaisin tietää miksi lapsensurma on niin ymmärrettävä, ettei siitä tuomita kummemmin? Mitä äidin päässä tapahtuu ja onko tälle jokin selitys miksi jotkut äidit tappavat pienet lapsensa?
Uutisissa lastensurmia ei kirjoiteta. Raa'asti toteutetut muehat kyllä kerrotaan. Miksi miestä ei tuomita lapsensurmasta vaan taposta tai murhasta? Vaikuttaako hormonit vai mikä saa tappamaan?
Ei tietenkään normaalia, mutta joku minua viisaampi kai tietää miten alle 2 vuotiaan tappamimen eroaa vanhemman lapsen tappamisesta?
Luehan tämä:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äidin sairastama "tauti" on masennus. Pahasti oireillut tietääkseni.
Ei ennen vanhaan masennuksia ollut. Nykyajan "tauteja"
Niin no ennen vanhaan paha olo oireiltiin hakkaamalla vaimoa ja lapsia. Lääkkeenä toimi yleensä viina ja hirttoköysi.
Alue: Aihe vapaa
Meillä on vammainen lapsi ja elämämme ei ole kärsimystä päivästä toiseen. Lapseni on ihanin ja rakkain asia mitä elämässäni on. Ihan niin kuin jokainen normaali ja terve lapsi on vanhemmalleen. Tiedostan että olemme onnekkaita. Lapseni ei ole vaikeasti vammainen. Vaikeudet ovat neurologisella puolella. Lapsen kasvaessa huolet ja ongelmatkin kasvavat. Voisin murehtia ja itkeä etukäteen tuleeko hän koulussa kiusatuksi erilaisuutensa vuoksi jne. Saako hän koskaan kavereita tms. Keskityn sen sijaan hänen tukemiseensa ja auttamiseensa. Eletään päivä kerrallaan ja iloitaan jokaisesta editysaskeleesta. Häpeänkö lastani? Kyllä niitäkin hetkiä tulee välillä. Mutta häpeäväthän vanhemmat välillä normaalejakin lapsiaan. Kuuluu vanhemmuuteen. Olen kasvanut ihmisenä paljon ja oppinut hyväksymään erilaisuutta. Ja entisestä nyhveröstä on kasvanut lapsensa oikeuksista taisteleva vanhempi.