Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko kukaan muu ikinä pelännyt tai kokenut että syntävä vauva/syntynyt vauva olisi/on omasta ruma?
27.09.2016 |
Onko kenellekään käynyt näin?
Ollut sellaista pelkoa että jos omaa vauvaa ei näe/näkisikään viehättävänä ja rakastettavana, suloisena? Onko edes mahdollista?
kokemuksia kaivataan
Kommentit (14)
Olen pelännyt ja niinhän siinä sitten kävi että ruma, pojan näköinen tyttö syntyi. Onneksi on meikit keksitty :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en pelännyt, mutta tyttäret pelkäs, että tuleva pikkuveli on niin ruma, ettei sitä kehtaa viedä ulos:)
On sitä pelkoa ja monet myös kokevat ihan käytännössä. Syytetään joksikin masennukseksi yms, jota se osalla on, muttei kaikilla nyt vain ole mitään "luontaista hoivaviettiä" eli hormonihuuruja, joka saa olemaan onnesta soikeana, kun puskee ensin minimelonin ulos ja siihen päälle se vielä kaiken lisäksi ei ole mitenkään erityisen viehättävä. Moni isähän kokee näin, koska ei saa niitä hormoniryöppyjä, mutta kaikessa hiljaisuudessa myös osa äideistä.
Ei ollut kyllä vauvan ulkonäkö niitä asioita joita ressasin. Toki siihen "terve vauva"-toiveeseen liittyi se että lapsi on normaalin näköinen eli ei ole epämuodostumia.
Vauvat oli heti syntymästä lähtien minun mielestäni ihania söpöliinejä ja kiintymys/rakkaus tuli heti vaikka en ole mikään varsinainen muumimamma.
En osannut pelätä mutta tyttö oli kyllä tosi ruma syntyessään. Likalla oli iso pää ja oli ilmeisesti ollut ahdasta tuolla sisällä joten naama oli ihan rytyssä ja nenä mytyssä vielä jonkun aikaakin syntymän jälkeen. Miehen kanssa molemmat uskallettiin joskus kuukausia synnytyksen jälkeen myöntää toisillemme että lapsi oli muuten tosi ruma syntyessään. :D Kaunis vauva hänestä myöhemmin tuli ku naama korjautui "normaaliksi" mutta olihan se omituinen tunne katsoa omaa rakasta lasta ja miettiä että "onpa ruma".. :D
Turhaa syyllistää itseään jos noin sattuu tuntemaan. Oikeastaan kaikki tunteet ovat sallittuja kun tullaan ensimmäistä kertaa vanhemmaksi. Kyllä se siitä yleensä ohi menee kun tottuu asioihin. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No en. Vaikka sieltä olisi tullut minkälainen mulkosilmä peikonpoikanen, niin son mun oma kaanis vauveli. 😍 Olenhan minä rakastunut mieheenikin... 😄
Onko se nyt niin justiinsa? Ne on kaikki rumia ja haisee pahalle mutta kyllä niistä isona ihan ihmisiä tulee. (Rumien ja/tai pahanhajuisten aikuisten olemassaolo nyt vähän sotkee tätä mun teoriaani mutta en anna sen häiritä.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No en. Vaikka sieltä olisi tullut minkälainen mulkosilmä peikonpoikanen, niin son mun oma kaanis vauveli. 😍 Olenhan minä rakastunut mieheenikin... 😄
Onko sun miehen ulkonäössä jotain vikaa?
Meillä tytöt oli kuin peikkoluolasta haettuja, anopin ja miehen sekoituksia. Ovat kaunistuneet onneksi ajan myötä. Mitään kaunottaria ei heistä tule, näkyy anopin vahvat piirteet. Lerppa alahuuli ja pyöreät silmät. Poika sen sijaan on kuin kiiltokuva, heti syntymästään lähtien. On minun suvun näköinen, jossa meitä on aina ihailtu kauneuden vuoksi. Esikoistyttö kun putkahti maailmaan ja näin ensi kerran, niin ajattelin heti "voi ei... Onpa ruma! Mutta voihan se vielä muuttua". Mutta hänen luonteensa onkin sitten superharvinaisen mahtava, ei kauneus ole mitään verrattuna niihin muihin avuihin, joita älykäs, ihana, sosiaalinen ja viisas tyttäreni on saanut. Itsekin antaisin kauneuteni pois, jos saisin olla yhtä fiksu kuin hän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä tytöt oli kuin peikkoluolasta haettuja, anopin ja miehen sekoituksia. Ovat kaunistuneet onneksi ajan myötä. Mitään kaunottaria ei heistä tule, näkyy anopin vahvat piirteet. Lerppa alahuuli ja pyöreät silmät. Poika sen sijaan on kuin kiiltokuva, heti syntymästään lähtien. On minun suvun näköinen, jossa meitä on aina ihailtu kauneuden vuoksi. Esikoistyttö kun putkahti maailmaan ja näin ensi kerran, niin ajattelin heti "voi ei... Onpa ruma! Mutta voihan se vielä muuttua". Mutta hänen luonteensa onkin sitten superharvinaisen mahtava, ei kauneus ole mitään verrattuna niihin muihin avuihin, joita älykäs, ihana, sosiaalinen ja viisas tyttäreni on saanut. Itsekin antaisin kauneuteni pois, jos saisin olla yhtä fiksu kuin hän.
Pakko olla trolli. Tai sitten on tosi surullista, että löytyy noin vinksahtanut ihminen.
Ei voi muuta sanoa kuin voi, voi, kauneus on kuulkaa katoavaista. Ressukat..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No en. Vaikka sieltä olisi tullut minkälainen mulkosilmä peikonpoikanen, niin son mun oma kaanis vauveli. 😍 Olenhan minä rakastunut mieheenikin... 😄
Onko sun miehen ulkonäössä jotain vikaa?
Se oli vitsi... 🙄
Vierailija kirjoitti:
No kieltämättä sitä ensimmäistä odottaessa pelkäsi, että sieltä tulee epämuodostunut ruma möhkäle. Näin uniakin raskauden aikana, että synnytin jonkinmoisen eläimen vauvan sijaan.
Täällä ihan sama juttu! Olin aivan hämmästynyt kun poika syntyi ja olikin kaunis😃 Olin miehellekin sanonut, että onpas ihan oikean vauvan näköinen! Jouduin hieman selittelemään myöhemmin..
Alue: Aihe vapaa
No kieltämättä sitä ensimmäistä odottaessa pelkäsi, että sieltä tulee epämuodostunut ruma möhkäle. Näin uniakin raskauden aikana, että synnytin jonkinmoisen eläimen vauvan sijaan.