Akateemisen kumppanin haluava rakastuu tutkintoon, ei ihmiseen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pois lukien ehkä lääkärit, joille ihmisten auttaminen on kutsumus.

Lääkäreitä motivoi kyllä nykyään niin puhtaasti raha, että kysymys ei ole ollut mistään kutsumuksista ja auttamisen halusta ainakaan viimeiseen 50 vuoteen.

Olisinkin muokannut viestiäni jos olisin pystynyt. Mieslääkäreissä tätä näkee todella paljon. Naisissa vähemmän.

Pitkäaikainen parisuhde ja perheen perustaminen on tietysti tunnemaailman asioita osittain, mutta myös tapa elää yhteiskunnassa ja tapa järjestää arki. Avioliittoon ja lapsiin/perheeseen liittyy paljon juridisia ja taloudellisia näkökohtia, ja on pakko miettiä, että onko potentiaalinen kumppani sellainen, että arki onnistuu hänen kanssaan vaikka vuosikymmeniä. Tämä ei tarkoita sitä, että nainen etsisi maksajaa tai elättäjää vaan sitä että nainen tarvii miehen joka pystyy maksamaan omat kulunsa ja edes jonkun osan lasten kuluista eli mies ei heittäydy naisen elätettäväksi.  Ja kun nainen on äitiyslomalla, on miehen pakko ottaa isompi vastuu koko perheen elannosta lapsen takia. Joku huithapeli tuhlari ei vaan käy pitkäaikaiseksi kumppaniksi koulutustasosta riippumatta.

Vierailija kirjoitti:

Tämä ei tarkoita sitä, että nainen etsisi maksajaa tai elättäjää vaan sitä että nainen tarvii miehen joka pystyy maksamaan omat kulunsa ja edes jonkun osan lasten kuluista eli mies ei heittäydy naisen elätettäväksi. 

Joopa joo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen DI, ja rakastuin AMK-insinööri-mieheeni. Hän on älykäs, mutta itseäni käytännöllisempi (itse olen teoreettisempaa jalat irti maasta -tyyppiä) ja halunnut / joutunut työelämään mahdollisimman nopealla aikataululla. Olen samaa mieltä aloituksen kanssa, älykkyys on kiinnostavaa, akateemisuus ei ole mikään itseisarvo. Esim. isoisäni oli älykkäimpiä ja terävimpiä ihmisiä, joita olen ikinä tuntenut, vaikka hän ei pystynyt vähävaraisena maanviljelijän poikana kouluja käymään. Hän sivisti itseään muutoin ja opiskeli asioita itsenäisesti. Tietysti akateemisten joukosta on todennäköisempää löytää älykkäitä ihmisiä kuin amisten joukosta, mutta on hölmöä jumiutua vain akateemisiin piireihin kumppanin etsinnässä tai tehdä akateemisuuden perusteella jotain karsintaa nettideittailussa. Itse tunnen esimerkiksi pari aivan saatanan yksinkertaista ja epärationaalista humanistimiestä, jotka eivät koskaan pysy perässä tai ymmärrä pointtia, jos heille koittaa jotain asiaa selittää.

Näinpä. Aika yksisilmäistä tuijottaa tutkintoa ja kuvitella siitä löytyvän se yhteinen elämänasenne ja yhteiset arvot. Eniten minun kokemuksen mukaan korkeakoulututkintoa arvostaa ne nippanappamaisterit joille tuo paperi on suurinta mitä elämässään ovat aikaan saaneet tai ihmiset joilla hirveä pyrky ylemmäs sosiaalisessa luokassa, saatu puristettua joku humanistitutkinto, löydetty rikas asianajajamies ja nyt suurin älyllinen ponnistus on sisustusratkaisujen pohtiminen. Ja jos joku kateelliseksi epäilee, niin itsellä on noita tutkintoja tehtynä vielä maisterin jälkeenkin - ja vierelle löytynyt älykäs ja mukava, urallaan etenevä mies jolla ei ole korkeakoulututkintoa.

Niin, sinä pilkkaat tuota saavutusta. Sinä kai keksit syöpälääkkeitä ja pelastat lapsia hukkumasta kaiken päivää. Siitä vain. Mutta jos jollekin tuo tutkinto on elämän suurin saavutus ja ylpeydenaihe ja hän tapaa jonkun jolle myös tutkinto on suurin saavutus ja ylpeydenaihe, miten voit väittää että näillä kahdella ei olisi yhteistä asennetta ja arvoja?

En myöskään ymmärrä millä oikeudella pilkkaat muille tärkeitä asioita ja kuvittelet olevasi parempi.

Taisit juuri todistaa tuon argumenttini tutkinnon arvostuksesta. Ja siinähän ei yhtään mitään pahaa jos kaksi samanlaista, sitä maisterinpaperia yli kaiken arvostavaa löytää toisensa mutta minua ja montaa muuta korkeakoulututkinnon suorittanutta ei taas tuo paperi itsessään aiheuta arvostusta, lapsuuden perheessäni vanhemmilla ja lapsilla kaikilla on tuollaiset eikä tuota ole ihmeenä osannut pitää. Itse, ja monet muut kaltaiseni arvostavat ilman muuta ihmisten henkistä kohtaamista mikä ei onnistu jos on liian iso ero älykkyydessä. Persoonan (sosiaalisuus, huumori, yksityiselämän arvot) lisäksi minulle uraorientoituneena on työ hyvin tärkeää, sen myönnän, mutta niin on monille muillekin kuin korkeakoulututkinnon suorittaneille. Ja jos käytän itseäni esimerkkinä, minulla on paljon enemmän yhteistä ei-korkeakoulututkintoa suorittaneen mieheni kanssa kuin esimerkiksi  kirjastonhoitajan tai lastentarhanopettajan kanssa: keskustelemme paljon työasioista ja johtavassa asemassa olevina hankkeiden miljoonien budjetit, henkilöstöongelmat, ulkomaan työmatkat, neuvottelut eri kulttuureista tulevien ihmisten kanssa jne. yhdistävät. Vaikka äly ja koulutustaso korreloivat tuo korrelaatio ei ole täydellinen ja koulutustaso kertoo varsin vähän henkilön muista ominaisuuksista (arvot, harrastukset, kiinnostuksen kohteet), alan valinta korkeakoulun tai muun oppilaitoksen sisällä kertoo tuosta jo enemmän. Ja vastauksena sinulle: en kuvittele olevani parempi, ja minun puolestani sinä saat olla onnellinen maisterinpapereiden vuoksi, onnea saavutuksestasi.

Vierailija kirjoitti:

Pitkäaikainen parisuhde ja perheen perustaminen on tietysti tunnemaailman asioita osittain, mutta myös tapa elää yhteiskunnassa ja tapa järjestää arki. Avioliittoon ja lapsiin/perheeseen liittyy paljon juridisia ja taloudellisia näkökohtia, ja on pakko miettiä, että onko potentiaalinen kumppani sellainen, että arki onnistuu hänen kanssaan vaikka vuosikymmeniä. Tämä ei tarkoita sitä, että nainen etsisi maksajaa tai elättäjää vaan sitä että nainen tarvii miehen joka pystyy maksamaan omat kulunsa ja edes jonkun osan lasten kuluista eli mies ei heittäydy naisen elätettäväksi.  Ja kun nainen on äitiyslomalla, on miehen pakko ottaa isompi vastuu koko perheen elannosta lapsen takia. Joku huithapeli tuhlari ei vaan käy pitkäaikaiseksi kumppaniksi koulutustasosta riippumatta.

Aivan. Akateeminen loppututkinto antaa myös kuva ihmisestä, joka kykenee pitkäjänteiseen sitoutumiseen ja projektin loppuun viemiseen. Perhe-elämä lastenhankintoineen tarvitsee tällaista kykyä. Miten ihminen, joka ei ole saanut edes koulujaan loppuun asti viedyksi pystyisi sitoutumaan pariin vuosikymmeneen lapsen kasvatuksessa?

Hmm. Pitääpä tähän kommentoida vähän toista näkökulmaa. Olen akateeminen nainen, jotain lisäkoulutuksia vielä tuon maisteripaprun päälle. Olen seurustellut sekä akateemisten miesten että amismiesten kanssa valmistumiseni jälkeen. Jokainen kumppanini on arvostanut koulutustani ja maisteripapruani, kehunut minua siitä ja intoillut hyvää uraani. Itse asiassa mitä matalampi koulutustaso miehellä on ollut sitä enemmän hän on hehkuttanut minun korkeaa koulutusta. Koen tietty kivaksi sen, että kumppani arvostaa. Mutta tulee mieleen, että korkea koulutus on asia mitä arvostaa sekä miehet että naiset suomessa. Ja hyvää uraa arvostetaan myös. Riippumatta siitä että millainen on oma ura.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkäaikainen parisuhde ja perheen perustaminen on tietysti tunnemaailman asioita osittain, mutta myös tapa elää yhteiskunnassa ja tapa järjestää arki. Avioliittoon ja lapsiin/perheeseen liittyy paljon juridisia ja taloudellisia näkökohtia, ja on pakko miettiä, että onko potentiaalinen kumppani sellainen, että arki onnistuu hänen kanssaan vaikka vuosikymmeniä. Tämä ei tarkoita sitä, että nainen etsisi maksajaa tai elättäjää vaan sitä että nainen tarvii miehen joka pystyy maksamaan omat kulunsa ja edes jonkun osan lasten kuluista eli mies ei heittäydy naisen elätettäväksi.  Ja kun nainen on äitiyslomalla, on miehen pakko ottaa isompi vastuu koko perheen elannosta lapsen takia. Joku huithapeli tuhlari ei vaan käy pitkäaikaiseksi kumppaniksi koulutustasosta riippumatta.

Aivan. Akateeminen loppututkinto antaa myös lupauksen ihmisestä, joka kykenee pitkäjänteisesti tienaamaan naiselle rahaa ja projektien, kuten omakotilan, auton, kesämökin ym., loppuviemiseen. High-life pihviravintoloineen tarvitsee tällaista maksukykyä. Miten ihminen, joka ei ole saanut edes koulujaan loppuun asti viedyksi pystyisi ostamaan naisen ja kaikki pikkukivat päälle?

Suomeksi.

Vierailija kirjoitti:

. Itse, ja monet muut kaltaiseni arvostavat ilman muuta ihmisten henkistä kohtaamista mikä ei onnistu jos on liian iso ero älykkyydessä.

Se, että sä kuvittelet jonkun maisterin paperien ja dostojevskin lukemisen olevan merkki älykkyydestä, ei tarkoita, että se on sitä. Se on merkki lähinnä ahneesta hurskastelijasta, jota ajoi kouluttautumaan rahanahneus ja nyt sitten kuvitellaan, että tämä pänttääminen yliopistossa on joku ultimaattinen merkki älykkyydestä.

Mä olen sataprosenttisen varma, että niissä työssäkieltäytyvissä hippiporukoissa on varmasti älykkäämpää ja avarkatseisempaa kuin näissä akateemisissa snobeissa, jotka elävät älykkyyskuplassaan.

Munkin sisko on käynyt koulu amkit erityistutkintoa myöten, mutta olen siitä huolimatta siskoani huomattavasti älykkäämpi, vaikka koulutus jää toiseen asteeseen ja töissäkään en käy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkäaikainen parisuhde ja perheen perustaminen on tietysti tunnemaailman asioita osittain, mutta myös tapa elää yhteiskunnassa ja tapa järjestää arki. Avioliittoon ja lapsiin/perheeseen liittyy paljon juridisia ja taloudellisia näkökohtia, ja on pakko miettiä, että onko potentiaalinen kumppani sellainen, että arki onnistuu hänen kanssaan vaikka vuosikymmeniä. Tämä ei tarkoita sitä, että nainen etsisi maksajaa tai elättäjää vaan sitä että nainen tarvii miehen joka pystyy maksamaan omat kulunsa ja edes jonkun osan lasten kuluista eli mies ei heittäydy naisen elätettäväksi.  Ja kun nainen on äitiyslomalla, on miehen pakko ottaa isompi vastuu koko perheen elannosta lapsen takia. Joku huithapeli tuhlari ei vaan käy pitkäaikaiseksi kumppaniksi koulutustasosta riippumatta.

Aivan. Akateeminen loppututkinto antaa myös kuva ihmisestä, joka kykenee pitkäjänteiseen sitoutumiseen ja projektin loppuun viemiseen. Perhe-elämä lastenhankintoineen tarvitsee tällaista kykyä. Miten ihminen, joka ei ole saanut edes koulujaan loppuun asti viedyksi pystyisi sitoutumaan pariin vuosikymmeneen lapsen kasvatuksessa?

Totta puhut. Ei ole olemassa yhtäkään akateemista miestä maailmassa joka olisi jättänyt perheensä esim. toisen naisen takia. Jokainen korkeastikoulutettu mies rakastaa lapsiaan ja on heihin yhteyksissä säännöllisesti. Tähän sääntöön ei ole poikkeuksia, tiedoksi vain kaikille.

Minä olen akateeminen nainen, kuukausipalkka päälle 4000 euroa, ja sijoitukseni tuottaa siihen päälle vähän vielä. Pystyn sinkkuna takaamaan itse itselleni hyvän elintason. En tarvitse keneltäkään mieheltä penniäkään rahaa itselleni. Koska pystyn tarjoamaan itselleni yksin elintason, jossa matkustelen, ostan laadukkaita meikkejä, asun kivassa omistusrivarissa, en halua luopua niistä alkaessani parisuhteeseen. Haluan, että mies pystyy maksamaan puolet talostamme ja omat matkansa. Meikkini ja koruni maksan itse. Ja maksan itse sen toisen puolikkaan talosta ja matkoistamme. Haluan siis taloudellisesti samantasoisen miehen kuin itse olen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkäaikainen parisuhde ja perheen perustaminen on tietysti tunnemaailman asioita osittain, mutta myös tapa elää yhteiskunnassa ja tapa järjestää arki. Avioliittoon ja lapsiin/perheeseen liittyy paljon juridisia ja taloudellisia näkökohtia, ja on pakko miettiä, että onko potentiaalinen kumppani sellainen, että arki onnistuu hänen kanssaan vaikka vuosikymmeniä. Tämä ei tarkoita sitä, että nainen etsisi maksajaa tai elättäjää vaan sitä että nainen tarvii miehen joka pystyy maksamaan omat kulunsa ja edes jonkun osan lasten kuluista eli mies ei heittäydy naisen elätettäväksi.  Ja kun nainen on äitiyslomalla, on miehen pakko ottaa isompi vastuu koko perheen elannosta lapsen takia. Joku huithapeli tuhlari ei vaan käy pitkäaikaiseksi kumppaniksi koulutustasosta riippumatta.

Aivan. Akateeminen loppututkinto antaa myös lupauksen ihmisestä, joka kykenee pitkäjänteisesti tienaamaan naiselle rahaa ja projektien, kuten omakotilan, auton, kesämökin ym., loppuviemiseen. High-life pihviravintoloineen tarvitsee tällaista maksukykyä. Miten ihminen, joka ei ole saanut edes koulujaan loppuun asti viedyksi pystyisi ostamaan naisen ja kaikki pikkukivat päälle?

Suomeksi.

Oleks tällä vuosikymmenellä lainkaan? Ei omakotitaloasumista enää arvosteta kuten ennen ja kesämökit on eläkeläisten juttuja. Olen cityvihreä, asun Helsingin keskustassa ja kannatan joukkoliikennettä, lisäksi olen kasvissyöjä. Minulla on akateeminen mies, joka kykenee välittämään cityvihreät elämänarvot myös lapselleni.

Vierailija kirjoitti:

Minulle on pari kertaa käynyt niin, että kun miehen kanssa tulee puhe koulutuksista tai ammateista, niin mies kertoo olevansa jokin metallityömies tai autonasentaja ja minä sitten sanon siihen nämä perusliibalaabat tyyliin, miten kauan hän on tehnyt sitä työtä ja tykkääkö hän siitä. Noh, sitten mies kysyy, mitä minä teen ja sitten kerron opiskelevani yliopistossa, niin reaktio on "ai sä oletkin vähän paremmista piireistä/ ai sä olet joku kirjanoppinut". On toki näitäkin, jotka ovat aidon kiinnostuneita ja kysyvät, millainen opiskelemani ala on tai miten päädyin opiskelemaan ja sitten näitä jotka ihan reippaasti vain sanovat, että "ai, no sepäs kivaa". Mutta näitä lyttääviä tai ylikorostavia kommentteja ei kyllä ole tullut korkeakoulutetuilta henkilöiltä, joten siinä mielessä kyllä huomaa, että se ajatusmaailma kohtaa todennäköisemmin sen korkeakoulutetun henkilön kanssa.

Juuh, tutulta kuulostaa. Se on tosi kurjaa, että sitten kun tulee ilmi että opiskelee/on opiskellut yliopistossa, niin toisen suhtautuminen muuttuu ihan *naps* tuosta vaan. Ei sille oikein voi muuta syytä löytää kuin joku valitettava alemmuuskompleksi ja huonommuudentunne. Itse kyllä arvostan valtavasti osaavia ammattimiehiä (ja -naisia :)) oli sitten koulutus/ammatti putkimies, kokki, rekkakuski mikäikinä. Silti vain usein tulee sitten sitä kommenttia kuinka "jaa, ootkin sitten niitä tyttöjä...vähän parempi (luulet) olevas" ja "jaa, no tiiäkkö sitten oikeasta työnteosta mitään, pffft, tommosta jotaki yliopistojuttuja vaan..."

Mutta täytyy myöntää että kyllä olen vähättelevään asenteeseen törmännyt ihan eri tiedekuntien/opintoalojen välilläkin. Eräskin taloustieteiden opiskelija (soon to be rich, tietty) kerran dissasi mm. historian opiskelijat aivan maanrakoon, eihän jollakin historian opiskelulla ole nykyään mitään virkaa, mennyt on mennyttä jne. :D

Enpä tiedä, tulee vain olo, että sitä haukkuu, jota kadehtii (tai jota ei itse osaa/ei kiinnosta/ ei pärjää). En mäkään osaisi ikinä korjata autoa, viemäriä tai muuta, mutta en silti hauku ja vähättele niitä osaavia ihmisiä, joilla se taito on. Päinvastoin, arvostan!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkäaikainen parisuhde ja perheen perustaminen on tietysti tunnemaailman asioita osittain, mutta myös tapa elää yhteiskunnassa ja tapa järjestää arki. Avioliittoon ja lapsiin/perheeseen liittyy paljon juridisia ja taloudellisia näkökohtia, ja on pakko miettiä, että onko potentiaalinen kumppani sellainen, että arki onnistuu hänen kanssaan vaikka vuosikymmeniä. Tämä ei tarkoita sitä, että nainen etsisi maksajaa tai elättäjää vaan sitä että nainen tarvii miehen joka pystyy maksamaan omat kulunsa ja edes jonkun osan lasten kuluista eli mies ei heittäydy naisen elätettäväksi.  Ja kun nainen on äitiyslomalla, on miehen pakko ottaa isompi vastuu koko perheen elannosta lapsen takia. Joku huithapeli tuhlari ei vaan käy pitkäaikaiseksi kumppaniksi koulutustasosta riippumatta.

Aivan. Akateeminen loppututkinto antaa myös kuva ihmisestä, joka kykenee pitkäjänteiseen sitoutumiseen ja projektin loppuun viemiseen. Perhe-elämä lastenhankintoineen tarvitsee tällaista kykyä. Miten ihminen, joka ei ole saanut edes koulujaan loppuun asti viedyksi pystyisi sitoutumaan pariin vuosikymmeneen lapsen kasvatuksessa?

Totta puhut. Ei ole olemassa yhtäkään akateemista miestä maailmassa joka olisi jättänyt perheensä esim. toisen naisen takia. Jokainen korkeastikoulutettu mies rakastaa lapsiaan ja on heihin yhteyksissä säännöllisesti. Tähän sääntöön ei ole poikkeuksia, tiedoksi vain kaikille.

Ja sama koskee tietysti naisiakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkäaikainen parisuhde ja perheen perustaminen on tietysti tunnemaailman asioita osittain, mutta myös tapa elää yhteiskunnassa ja tapa järjestää arki. Avioliittoon ja lapsiin/perheeseen liittyy paljon juridisia ja taloudellisia näkökohtia, ja on pakko miettiä, että onko potentiaalinen kumppani sellainen, että arki onnistuu hänen kanssaan vaikka vuosikymmeniä. Tämä ei tarkoita sitä, että nainen etsisi maksajaa tai elättäjää vaan sitä että nainen tarvii miehen joka pystyy maksamaan omat kulunsa ja edes jonkun osan lasten kuluista eli mies ei heittäydy naisen elätettäväksi.  Ja kun nainen on äitiyslomalla, on miehen pakko ottaa isompi vastuu koko perheen elannosta lapsen takia. Joku huithapeli tuhlari ei vaan käy pitkäaikaiseksi kumppaniksi koulutustasosta riippumatta.

Aivan. Akateeminen loppututkinto antaa myös lupauksen ihmisestä, joka kykenee pitkäjänteisesti tienaamaan naiselle rahaa ja projektien, kuten omakotilan, auton, kesämökin ym., loppuviemiseen. High-life pihviravintoloineen tarvitsee tällaista maksukykyä. Miten ihminen, joka ei ole saanut edes koulujaan loppuun asti viedyksi pystyisi ostamaan naisen ja kaikki pikkukivat päälle?

Suomeksi.

Oleks tällä vuosikymmenellä lainkaan? Ei omakotitaloasumista enää arvosteta kuten ennen ja kesämökit on eläkeläisten juttuja. Olen cityvihreä, asun Helsingin keskustassa ja kannatan joukkoliikennettä, lisäksi olen kasvissyöjä. Minulla on akateeminen mies, joka kykenee välittämään cityvihreät elämänarvot myös lapselleni.

Eli raha ratkaisee, vaikka puhutkin paskaa jostain arvoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

nyt tietenkin moni akateeminen nirppanokka vetää hillittömät itkupotkuraivarit totuuden paljastuttua.

Miksi minun pitäisi ottaa itkupotkuraivari siksi, että sinä olet tyhmä?

Sinun suustasi tuo on kohteliaisuus.

Ole hyvä vaan. Ja meistä kahdesta vain toinen yrittää kompensoida alemmuudentunnettaan kitisemällä toisten koulutustasosta vauvapalstalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkäaikainen parisuhde ja perheen perustaminen on tietysti tunnemaailman asioita osittain, mutta myös tapa elää yhteiskunnassa ja tapa järjestää arki. Avioliittoon ja lapsiin/perheeseen liittyy paljon juridisia ja taloudellisia näkökohtia, ja on pakko miettiä, että onko potentiaalinen kumppani sellainen, että arki onnistuu hänen kanssaan vaikka vuosikymmeniä. Tämä ei tarkoita sitä, että nainen etsisi maksajaa tai elättäjää vaan sitä että nainen tarvii miehen joka pystyy maksamaan omat kulunsa ja edes jonkun osan lasten kuluista eli mies ei heittäydy naisen elätettäväksi.  Ja kun nainen on äitiyslomalla, on miehen pakko ottaa isompi vastuu koko perheen elannosta lapsen takia. Joku huithapeli tuhlari ei vaan käy pitkäaikaiseksi kumppaniksi koulutustasosta riippumatta.

Aivan. Akateeminen loppututkinto antaa myös kuva ihmisestä, joka kykenee pitkäjänteiseen sitoutumiseen ja projektin loppuun viemiseen. Perhe-elämä lastenhankintoineen tarvitsee tällaista kykyä. Miten ihminen, joka ei ole saanut edes koulujaan loppuun asti viedyksi pystyisi sitoutumaan pariin vuosikymmeneen lapsen kasvatuksessa?

Teet oletuksen, että kyseisellä henkilöllä on ollut tavoite saavuttaa se tutkinto ja sen tavoitteen saavuttaminen on ollut hänelle koko tuon matkan järkevää. Totta, että tutkinnon tekeminen kertoo edes jostain sitoutumisen tasosta, mutta se ei kyllä kerro vielä yhtään mitään siitä kuinka kykenevä ihminen on sitoutumaan perheeseen.

Vierailija kirjoitti:

se ei kyllä kerro vielä yhtään mitään siitä kuinka kykenevä ihminen on sitoutumaan perheeseen.

Ei tietenkään keroo. Se on vain tekosyy kun ahne nainen ei kehtaa suoraan myöntää, että kyse on rahasta.

Akateemiset vaan on parempia ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

nyt tietenkin moni akateeminen nirppanokka vetää hillittömät itkupotkuraivarit totuuden paljastuttua.

Miksi minun pitäisi ottaa itkupotkuraivari siksi, että sinä olet tyhmä?

Sinun suustasi tuo on kohteliaisuus.

Ole hyvä vaan. Ja meistä kahdesta vain toinen yrittää kompensoida alemmuudentunnettaan kitisemällä toisten koulutustasosta vauvapalstalla.

Nyyhkis, osuin arkaan paikkaan kun kaltaisesi akateeminen puolijumala suo edes hetken kullan kalliista ajastaan vastaillakseen anonyymille kirjoittelijalle vauvapalstalla.

Vierailija kirjoitti:

Akateemiset vaan on parempia ihmisiä.

Dekadenssi on romantiikan ainoa puhdas ja viaton muoto. Kaikki muu on teeskentelyä ja rahan valtaa.