Lue keskustelun säännöt.
Akateemisen kumppanin haluava rakastuu tutkintoon, ei ihmiseen
22.09.2016 |
Ei sellaisessa koulutuksen perusteella järjestyneessä suhteessa ole kyse todellisesta rakkaudesta, halutaan vain esitellä todennäköisesti hyvätuloista kumppania kavereille kaikenlaisissa kissanristiäisissä ja herättää kateutta. Tuollainen on pinnallisuutta pahimmillaan, nyt tietenkin moni akateeminen nirppanokka vetää hillittömät itkupotkuraivarit totuuden paljastuttua.
Kommentit (246)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa, en minä koulutuksia halua esitellä, vaan fiksun ja hyväkäytöksisen ihmisen.
Tyypillinen ihminen, joka höynähtää hyvään käytökseen ja "fiksuuteen". Eikä rakasta ihmistä itsessään.Siis se hyvä käytös ja fiksuushan nimenomaan ovat osa sitä ihmistä itseään. Paljon enemmän kuin ulkonäkö, pankkitilin saldo tai automerkki. Olisiko sinusta jotenkin parempi "höynähtää" tällaisiin ominaisuuksiin vai mitä tarkoitat?
Millä perusteella enemmän? Miksi hyvä käytös olisi enemmän ihmistä itseään kuin ihmisen ulkonäkö? En tajua.
No mietihän kumpi on pysyvämpi ominaisuus, ulkonäkö vai hyvä käytös?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tuossa ole kyse siitä, että halutaan samantasoinen kumppani, jonka kanssa keskustelukin sujuu huomattavasti paremmin. Joku lähihoitaja ja yliopiston tutkija tulevat sen verran erilaisista maailmoista, että mistä heillä riittäisi keskusteltavaa keskenään. Toki poikkeuksiakin löytyy, voihan noilla olla vaikka joku yhteinen harrastus, jonka kautta yhteys on löytynyt. Mutta en siis allekirjoita tuota että akateemista kumppania haluava akateeminen olisi automaattisesti pinnallinen ja rakastuisi tutkintoon.
En ole ikinä tajunnut tätä ajatusta, että ei ole mitään puhuttavaa jos ei ole sama ammatti. Ei minullakaan ole emännän kanssa sama ammatti, mutta ei sillä ole ollut mitään merkitystä. Emme me työasioista paljoa puhu, vaan kaikesta muusta mahdollisesta. Kuinka monta vuotta riittää juttua pelkistä työasioista? Jotenkin outo tapa lähestyä suhdetta ylipäänsä. Onko tämä lähinnä niiden ihmisten ajatusmaailma, joille parisuhde ei muutenkaan ole kuin se pakollinen täytettävä slotti siinä työn ohessa, joka on se pääasia elämässä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jaa. Akateemisen tutkinnon suorittaneet ovat yleensä älykkäitä, joten liittyisikö osittain tähän. Ja harvoin amis ja akateeminen liitto toimii, toki poikkeuksiakin on.
Kouluja käymätön voi olla paljon älykkäämpi kuin tyypillinen akateeminen, akateemisuus ja älykkyys eivät ole synonyymeja.
Mutta todennäköisesti ei ole.
Onneksi ei tarvitse deittailla todennäköisyyksien kanssa.
Niin, akateemisuutta ei saa deittailla, todennäköisyyttä ei saa deittailla, koulutusta ei saa deittailla, sosiaalista statusta ei saa deittailla, huumorintajua ei saa deittailla, mukavaa luonnetta ei saa deittailla. Saa deittailla ainoastaaan ihmisen sielua ja jos edes huomaa muuta kuin sielun, on pinnallinen hirviö.
Tai sitten vain valitsee sen kumppanin sen perusteella, että mikä miellyttää. Se, että jossain ammattiryhmässä on keskimäärin fiksumpaa porukkaa ei tarkoita sitä, että sitä fiksua ihmistä ei voisi tai kannattaisi etsiä myös muualta. Se ei myöskään tarkoita sitä, että siitä ammattiryhmästä ei voisi tyhmää ihmistä löytää.
Ymmärrän tosin sen, että jos haluaa jakaa rahat kumppaninsa kanssa, niin on fiksua etsiä edes jossain määrin saman summan tienaava ihminen, jolloin molemmilta tulee suhteeseen sama panostus ja siten voidaan kokea olevan tasa-arvoisia. Tosin tuohon ongelmaan on yksinkertainen ratkaisu, kun molemmilla on omat rahat ja yhteiset menot laitetaan puoliksi. Tällöin tosin täytyy tyytyä ehkä hieman vaatimattomampaan taloon kuin mihin itsellä olisi varaa jos toisella ei ole siihen varaa.
Ihmisestä ei tee hirviötä se, että haluaa kumppanillaan olevan tietyn koulutustason, mutta tyhmän se kyllä tuosta ihmisestä tekee. Tai tarkemmin ottaen se paljastaa kyseisen ihmisen tyhmyyden.
Ensimmäinen lauseesi on suoraan sanottuna typerä, kun koko viestisi loppu on muiden ihmisten valintojen väheksymistä ja pilkkaamista. Eli ihmiset saavat valita sellaisen kumppanin kuin haluavat, kunhan valitsevat sinun päättämälläsi tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Akateeminen (sekä nykyään myös amk) koulutus tutkinnosta huolimatta ohjaa kriittiseen ajatteluun ja tieteelliseen pohdintaan. Näin ollen se näkyy ihan käytännön elämässä päätöksiä tehdessä ja vuorovaikutuksessa. Ei (välttämättä) olla niin mustavalkoisia, asiaa voidaan tutkia monesta näkökulmasta ilman että pitää saada yksi ehdottoman varma vastaus tai ratkaisu (enkä puhu valinnoista leipähyllyllä vaan suuremmista kysymyksistä). Vähemmän uskotaan salaliittoteorioihin ja terapiaöljyihin. Toki poikkeuksia löytyy, mutta noin keskimäärin.
Kriittinen ajattelu, tieteellinen pohdinta ja rationaalisuus onnistuvat kyllä ihan ilman akateemista tutkintoakin, kiitos vaan. Tämä on loppujen lopuksi enemmän kiinni henkilökohtaisista ominaisuuksista.
gfdgdfgf kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tuossa ole kyse siitä, että halutaan samantasoinen kumppani, jonka kanssa keskustelukin sujuu huomattavasti paremmin. Joku lähihoitaja ja yliopiston tutkija tulevat sen verran erilaisista maailmoista, että mistä heillä riittäisi keskusteltavaa keskenään. Toki poikkeuksiakin löytyy, voihan noilla olla vaikka joku yhteinen harrastus, jonka kautta yhteys on löytynyt. Mutta en siis allekirjoita tuota että akateemista kumppania haluava akateeminen olisi automaattisesti pinnallinen ja rakastuisi tutkintoon.
En ole ikinä tajunnut tätä ajatusta, että ei ole mitään puhuttavaa jos ei ole sama ammatti. Ei minullakaan ole emännän kanssa sama ammatti, mutta ei sillä ole ollut mitään merkitystä. Emme me työasioista paljoa puhu, vaan kaikesta muusta mahdollisesta. Kuinka monta vuotta riittää juttua pelkistä työasioista? Jotenkin outo tapa lähestyä suhdetta ylipäänsä. Onko tämä lähinnä niiden ihmisten ajatusmaailma, joille parisuhde ei muutenkaan ole kuin se pakollinen täytettävä slotti siinä työn ohessa, joka on se pääasia elämässä?
Ei kukaan ole koskaan, ikinä, missään väittänyt että ei olisi MITÄÄN puhuttavaa. Yhteistä puhuttavaa löytyy helpommin, jos on yhteinen ammatti. Sitten on ammatteja jotka ovat elämäntapa, esim. muusikko. Tai omistautunut tutkija. Tuollaisilla aloilla sitä yhteistä löytyy aika paljonkin ihan vain ammatin vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmisestä ei tee hirviötä se, että haluaa kumppanillaan olevan tietyn koulutustason, mutta tyhmän se kyllä tuosta ihmisestä tekee. Tai tarkemmin ottaen se paljastaa kyseisen ihmisen tyhmyyden.
En tiedä tekeekö se hirviötä, mutta tietyn koulutus- ja tulotason vaatiminen tarkoittaa joka tapauksessa sitä, että se vaatija on ahne, pinnallinen ja tunteeton verenimijä, joka halua miehestä/naisesta vain rahallista hyötyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa, en minä koulutuksia halua esitellä, vaan fiksun ja hyväkäytöksisen ihmisen.
Tyypillinen ihminen, joka höynähtää hyvään käytökseen ja "fiksuuteen". Eikä rakasta ihmistä itsessään.
Siis se hyvä käytös ja fiksuushan nimenomaan ovat osa sitä ihmistä itseään. Paljon enemmän kuin ulkonäkö, pankkitilin saldo tai automerkki. Olisiko sinusta jotenkin parempi "höynähtää" tällaisiin ominaisuuksiin vai mitä tarkoitat?
Millä perusteella enemmän? Miksi hyvä käytös olisi enemmän ihmistä itseään kuin ihmisen ulkonäkö? En tajua.
No mietihän kumpi on pysyvämpi ominaisuus, ulkonäkö vai hyvä käytös?
No kuule mieti sinä, mihin se ulkonäkö muka katoaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisestä ei tee hirviötä se, että haluaa kumppanillaan olevan tietyn koulutustason, mutta tyhmän se kyllä tuosta ihmisestä tekee. Tai tarkemmin ottaen se paljastaa kyseisen ihmisen tyhmyyden.
En tiedä tekeekö se hirviötä, mutta tietyn koulutus- ja tulotason vaatiminen tarkoittaa joka tapauksessa sitä, että se vaatija on ahne, pinnallinen ja tunteeton verenimijä, joka halua miehestä/naisesta vain rahallista hyötyä.
Huumorintajun vaatiminen tekee ihmisestä pinnallisen tyhjännaurajan joka tarvitsee vain jonkun huvittamaan itseään 24/7. Netflix-paketti korvaa ihmissuhteen aivan täydellisesti tuollaiselle tunteettomalle oman edun tavoittelijalle, joka kehtaa pitää huumorintajua merkityksellisenä asiana.
Usein samanlaiset arvot ja taustat ovat hyvästä parisuhteessa. Kyse onenemmän siitä. Akaateemisuus on ihan oma maailmansa. Se on ajattelutapa ja asenne, vaikka titteliä ei olisikaan. Amis voi olla alemmuudentuntoinen ja sitä kautta yrittää laskea akatemian naiskumppanin itsetuntoa, joskus huomaamattaan. Se vain toimii hyvin harvoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisestä ei tee hirviötä se, että haluaa kumppanillaan olevan tietyn koulutustason, mutta tyhmän se kyllä tuosta ihmisestä tekee. Tai tarkemmin ottaen se paljastaa kyseisen ihmisen tyhmyyden.
En tiedä tekeekö se hirviötä, mutta tietyn koulutus- ja tulotason vaatiminen tarkoittaa joka tapauksessa sitä, että se vaatija on ahne, pinnallinen ja tunteeton verenimijä, joka halua miehestä/naisesta vain rahallista hyötyä.
Huumorintajun vaatiminen tekee ihmisestä pinnallisen tyhjännaurajan joka tarvitsee vain jonkun huvittamaan itseään 24/7. Netflix-paketti korvaa ihmissuhteen aivan täydellisesti tuollaiselle tunteettomalle oman edun tavoittelijalle, joka kehtaa pitää huumorintajua merkityksellisenä asiana.
Kai sitä noinkin voi uskotella itselleen, jos ei pysty myöntämään, että oikeasti juoksee vain rahan perässä.
gfdgdfgf kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tuossa ole kyse siitä, että halutaan samantasoinen kumppani, jonka kanssa keskustelukin sujuu huomattavasti paremmin. Joku lähihoitaja ja yliopiston tutkija tulevat sen verran erilaisista maailmoista, että mistä heillä riittäisi keskusteltavaa keskenään. Toki poikkeuksiakin löytyy, voihan noilla olla vaikka joku yhteinen harrastus, jonka kautta yhteys on löytynyt. Mutta en siis allekirjoita tuota että akateemista kumppania haluava akateeminen olisi automaattisesti pinnallinen ja rakastuisi tutkintoon.
En ole ikinä tajunnut tätä ajatusta, että ei ole mitään puhuttavaa jos ei ole sama ammatti. Ei minullakaan ole emännän kanssa sama ammatti, mutta ei sillä ole ollut mitään merkitystä. Emme me työasioista paljoa puhu, vaan kaikesta muusta mahdollisesta. Kuinka monta vuotta riittää juttua pelkistä työasioista? Jotenkin outo tapa lähestyä suhdetta ylipäänsä. Onko tämä lähinnä niiden ihmisten ajatusmaailma, joille parisuhde ei muutenkaan ole kuin se pakollinen täytettävä slotti siinä työn ohessa, joka on se pääasia elämässä?
Luetunymmärtäminen? En ole tuo lainaamasi kommentoija mutta hänkin puhui samasta TASOSTA eikä samasta AMMATISTA. Itse olen tutkija, biokemian alalta ja persoonani on hyvin sen mukainen. Olen teoreettinen, pikkutarkka sekä äärimmäisen kiinnostunut tieteestä. Mieheni on DI ja tekee yliopistolla myös tutkimusta ja on mukava että puoliso ymmärtää tutkimukseen liittyviä huolia ja murheita sekä iloja. Joku "hands-on" ihminen joka tekee suorittavaa työtä vaikkapa jossain tehtaassa ei millään voi ymmärtää työni erityispiirteitä ja enkä usko että suhde toimisi. Monesti on esimerkiksi kavereiden puolisoilta kuullut tällaisia lauseita "mua ei kiinnosta historia yhtään, mieluummin teen jotain käsilläni", "ei kannata miettiä liikaa, tekee vaan!" Tai "vai sinä pipetoit jotain jossain pienessä labrassa, eikö sua kiinnostais tehdä jotain oikeaa?". Vielä kertaakaan kukaan yliopiston käynyt ei ole minulle tuollaisia laukonut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Usein varakkuus ja korkea tulotaso ovat hyvästä parisuhteessa. Kyse on enemmän siitä. Akaateemisuus on ihan oma tulotasonsa. Se on se varallisuus ja tulotaso, vaikka ei olisikaan DI. Amis voi olla liian köyhä ja sitä kautta laskea naiskumppanin taloudellista hyötyä, joskus ajattelemattaan. Se vain innostaa naista hyvin harvoin.
Suomeksi.
Vierailija kirjoitti:
gfdgdfgf kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tuossa ole kyse siitä, että halutaan samantasoinen kumppani, jonka kanssa keskustelukin sujuu huomattavasti paremmin. Joku lähihoitaja ja yliopiston tutkija tulevat sen verran erilaisista maailmoista, että mistä heillä riittäisi keskusteltavaa keskenään. Toki poikkeuksiakin löytyy, voihan noilla olla vaikka joku yhteinen harrastus, jonka kautta yhteys on löytynyt. Mutta en siis allekirjoita tuota että akateemista kumppania haluava akateeminen olisi automaattisesti pinnallinen ja rakastuisi tutkintoon.
En ole ikinä tajunnut tätä ajatusta, että ei ole mitään puhuttavaa jos ei ole sama ammatti. Ei minullakaan ole emännän kanssa sama ammatti, mutta ei sillä ole ollut mitään merkitystä. Emme me työasioista paljoa puhu, vaan kaikesta muusta mahdollisesta. Kuinka monta vuotta riittää juttua pelkistä työasioista? Jotenkin outo tapa lähestyä suhdetta ylipäänsä. Onko tämä lähinnä niiden ihmisten ajatusmaailma, joille parisuhde ei muutenkaan ole kuin se pakollinen täytettävä slotti siinä työn ohessa, joka on se pääasia elämässä?
Luetunymmärtäminen? En ole tuo lainaamasi kommentoija mutta hänkin puhui samasta TASOSTA eikä samasta AMMATISTA. Itse olen tutkija, biokemian alalta ja persoonani on hyvin sen mukainen. Olen teoreettinen, pikkutarkka sekä äärimmäisen kiinnostunut tieteestä. Mieheni on DI ja tekee yliopistolla myös tutkimusta ja on mukava että puoliso ymmärtää tutkimukseen liittyviä huolia ja murheita sekä iloja. Joku "hands-on" ihminen joka tekee suorittavaa työtä vaikkapa jossain tehtaassa ei millään voi ymmärtää työni erityispiirteitä ja enkä usko että suhde toimisi. Monesti on esimerkiksi kavereiden puolisoilta kuullut tällaisia lauseita "mua ei kiinnosta historia yhtään, mieluummin teen jotain käsilläni", "ei kannata miettiä liikaa, tekee vaan!" Tai "vai sinä pipetoit jotain jossain pienessä labrassa, eikö sua kiinnostais tehdä jotain oikeaa?". Vielä kertaakaan kukaan yliopiston käynyt ei ole minulle tuollaisia laukonut.
$$$ $$$ $$$.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En haluaisi kyllä miestä, joka on täysin vakavamielinen. Ei ymmärrä tilannehuumoria, ei sarkasmia, ei sanaleikkejä, ei samoja sarjoja kuin minä.
Vierailija kirjoitti:
gfdgdfgf kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tuossa ole kyse siitä, että halutaan samantasoinen kumppani, jonka kanssa keskustelukin sujuu huomattavasti paremmin. Joku lähihoitaja ja yliopiston tutkija tulevat sen verran erilaisista maailmoista, että mistä heillä riittäisi keskusteltavaa keskenään. Toki poikkeuksiakin löytyy, voihan noilla olla vaikka joku yhteinen harrastus, jonka kautta yhteys on löytynyt. Mutta en siis allekirjoita tuota että akateemista kumppania haluava akateeminen olisi automaattisesti pinnallinen ja rakastuisi tutkintoon.
En ole ikinä tajunnut tätä ajatusta, että ei ole mitään puhuttavaa jos ei ole sama ammatti. Ei minullakaan ole emännän kanssa sama ammatti, mutta ei sillä ole ollut mitään merkitystä. Emme me työasioista paljoa puhu, vaan kaikesta muusta mahdollisesta. Kuinka monta vuotta riittää juttua pelkistä työasioista? Jotenkin outo tapa lähestyä suhdetta ylipäänsä. Onko tämä lähinnä niiden ihmisten ajatusmaailma, joille parisuhde ei muutenkaan ole kuin se pakollinen täytettävä slotti siinä työn ohessa, joka on se pääasia elämässä?
Luetunymmärtäminen? En ole tuo lainaamasi kommentoija mutta hänkin puhui samasta TASOSTA eikä samasta AMMATISTA. Itse olen tutkija, biokemian alalta ja persoonani on hyvin sen mukainen. Olen teoreettinen, pikkutarkka sekä äärimmäisen kiinnostunut tieteestä. Mieheni on DI ja tekee yliopistolla myös tutkimusta ja on mukava että puoliso ymmärtää tutkimukseen liittyviä huolia ja murheita sekä iloja. Joku "hands-on" ihminen joka tekee suorittavaa työtä vaikkapa jossain tehtaassa ei millään voi ymmärtää työni erityispiirteitä ja enkä usko että suhde toimisi. Monesti on esimerkiksi kavereiden puolisoilta kuullut tällaisia lauseita "mua ei kiinnosta historia yhtään, mieluummin teen jotain käsilläni", "ei kannata miettiä liikaa, tekee vaan!" Tai "vai sinä pipetoit jotain jossain pienessä labrassa, eikö sua kiinnostais tehdä jotain oikeaa?". Vielä kertaakaan kukaan yliopiston käynyt ei ole minulle tuollaisia laukonut.
Sinustako ei-akateeminen ei voi olla kiinnostunut asioista teoreettisesti, tiedefriikki tai neuroottisen tarkka? Et kuulosta älykkäältä ihmiseltä, anteeksi vaan.
Ja vielä kysymys, miksi Suomella on mennyt huonosti lähes vuosikymmenen ajan vaikka akateemiset ovat olleet päättämässä meidän asioista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisestä ei tee hirviötä se, että haluaa kumppanillaan olevan tietyn koulutustason, mutta tyhmän se kyllä tuosta ihmisestä tekee. Tai tarkemmin ottaen se paljastaa kyseisen ihmisen tyhmyyden.
En tiedä tekeekö se hirviötä, mutta tietyn koulutus- ja tulotason vaatiminen tarkoittaa joka tapauksessa sitä, että se vaatija on ahne, pinnallinen ja tunteeton verenimijä, joka halua miehestä/naisesta vain rahallista hyötyä.
Minä ihmettelen tätä puristista käsitystä, joka tuntuu olevan yleinen tälläkin palstalla. Pariutuminen on iso ratkaisu elämässä, yksi suurimmista. Ei sellaista valintaa kannata jättää niin heppoiselle pohjalle kuin tunne ellei sitten tavoite ole vaihtaa partneria aina kun lemmen liekki pääsee pikkuisenkin vilentymään. Järkevä ihminen ajattelee valinnassaan myös millaista elämää toisen kanssa eletän. Onko rahkeita pyörittää perhe-elämää, hoitaa osansa perheen elatuksesta jne. Kyllähän persaukiseeen taivaanrannanmaalariin voi ohimennen rakastua, mutta ei sen varaan kannata perhettä ja loppuelämäänsä sitoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
gfdgdfgf kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tuossa ole kyse siitä, että halutaan samantasoinen kumppani, jonka kanssa keskustelukin sujuu huomattavasti paremmin. Joku lähihoitaja ja yliopiston tutkija tulevat sen verran erilaisista maailmoista, että mistä heillä riittäisi keskusteltavaa keskenään. Toki poikkeuksiakin löytyy, voihan noilla olla vaikka joku yhteinen harrastus, jonka kautta yhteys on löytynyt. Mutta en siis allekirjoita tuota että akateemista kumppania haluava akateeminen olisi automaattisesti pinnallinen ja rakastuisi tutkintoon.
En ole ikinä tajunnut tätä ajatusta, että ei ole mitään puhuttavaa jos ei ole sama ammatti. Ei minullakaan ole emännän kanssa sama ammatti, mutta ei sillä ole ollut mitään merkitystä. Emme me työasioista paljoa puhu, vaan kaikesta muusta mahdollisesta. Kuinka monta vuotta riittää juttua pelkistä työasioista? Jotenkin outo tapa lähestyä suhdetta ylipäänsä. Onko tämä lähinnä niiden ihmisten ajatusmaailma, joille parisuhde ei muutenkaan ole kuin se pakollinen täytettävä slotti siinä työn ohessa, joka on se pääasia elämässä?
Luetunymmärtäminen? En ole tuo lainaamasi kommentoija mutta hänkin puhui samasta TASOSTA eikä samasta AMMATISTA. Itse olen tutkija, biokemian alalta ja persoonani on hyvin sen mukainen. Olen teoreettinen, pikkutarkka sekä äärimmäisen kiinnostunut tieteestä. Mieheni on DI ja tekee yliopistolla myös tutkimusta ja on mukava että puoliso ymmärtää tutkimukseen liittyviä huolia ja murheita sekä iloja. Joku "hands-on" ihminen joka tekee suorittavaa työtä vaikkapa jossain tehtaassa ei millään voi ymmärtää työni erityispiirteitä ja enkä usko että suhde toimisi. Monesti on esimerkiksi kavereiden puolisoilta kuullut tällaisia lauseita "mua ei kiinnosta historia yhtään, mieluummin teen jotain käsilläni", "ei kannata miettiä liikaa, tekee vaan!" Tai "vai sinä pipetoit jotain jossain pienessä labrassa, eikö sua kiinnostais tehdä jotain oikeaa?". Vielä kertaakaan kukaan yliopiston käynyt ei ole minulle tuollaisia laukonut.
Sinustako ei-akateeminen ei voi olla kiinnostunut asioista teoreettisesti, tiedefriikki tai neuroottisen tarkka? Et kuulosta älykkäältä ihmiseltä, anteeksi vaan.
Kai sä nyt ymmärrät, että nuo ovat vain tekosyitä. Oikeasti kyse on siitä, että akateeminen tienaa enemmän kuin amis, mutta tätä ei kehdata suoraan myöntää ja siksi keksitään kaikenlaisia koomisia tekosyitä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän persaukiseeen taivaanrannanmaalariin voi ohimennen rakastua, mutta ei sen varaan kannata perhettä ja loppuelämäänsä sitoa.
Ei tietenkään kannata, kun tuollaisella ei ole ikinä tarpeeksi rahaa ahneen naisen makuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa, en minä koulutuksia halua esitellä, vaan fiksun ja hyväkäytöksisen ihmisen.
Tyypillinen ihminen, joka höynähtää hyvään käytökseen ja "fiksuuteen". Eikä rakasta ihmistä itsessään.
Siis se hyvä käytös ja fiksuushan nimenomaan ovat osa sitä ihmistä itseään. Paljon enemmän kuin ulkonäkö, pankkitilin saldo tai automerkki. Olisiko sinusta jotenkin parempi "höynähtää" tällaisiin ominaisuuksiin vai mitä tarkoitat?
Millä perusteella enemmän? Miksi hyvä käytös olisi enemmän ihmistä itseään kuin ihmisen ulkonäkö? En tajua.No mietihän kumpi on pysyvämpi ominaisuus, ulkonäkö vai hyvä käytös?
No kuule mieti sinä, mihin se ulkonäkö muka katoaa?
Öö, vanhuuteen, sairauteen, lihomiseen, vammautumiseen tai vaikka pelkästään parranajoon tai hiustenleikkuuseen.
Se, että sä olet ahne ja pinnallinen horo, jota kiinnostaa miehessä vain raha, ei tarkoita sitä, että kaikki muutkin ovat sellaisia.