Ärsyttää nää masentuneet ja uupuneet

Ärsyttää nämä tunnekylmät, 12h työpäiviä paiskovat ihmiset jotka tätä yhteiskuntaa pyörittää. 

Moni ei ole valinnut omaa elämäänsä, en minäkään sitä että vanhempani sairastuvat molemmat syöpään joista toinen kuolee ollessani alle kouluikäinen. Enkä sitä, että lapsuuteni on todella rankka kun jäljellä oleva vanhempi ei jaksa. En olisi halunnut sairastua anoreksiaan 12 vuotiaana, yrittää itsemurhaa 13 vuotiaana ja olla masentunut koko nuoruusiän. Tästä sain nimittäin kaiken päälle kuulla koko herkän nuoren elämäni, kuinka olen hankala ja taakka. 

Ihme ja kumma minusta ei tullut makoilevaa masentunutta, koska minussa on tuo vaativa suorittajapuoli. Kävin lukion ja amk:in, sain ammatin, työllistyin. Monta vuotta meni hyvin kunnes sairastuin muutama vuosi sitten täydelliseen uupumukseen. Yritin suorittaa elämää liikaa, mukanani elämäni raskas taakka. Masennuin ja ahdistuin. Olin sairaslomalla. Palasin kuitenkin työhön, joka toisaalta minua uuvuttaa mutta on myös iso sosiaalinen ja kuntouttava elementti. Teen työtäni yhä 80%, mutta elän muuten täysin normaalia elämää. 

Ärsyttää, kun monesti masentuneet lokeroidaan joko sangyssä makoileviksi tai sitten täysin terveiksi. Ihmisten on vaikea ymmärtää, että toiset eivät jaksa samaa työaikaa, vuorotyötä tms. Itse tiedän, etten pysty vieläkään täyteen työaikaan enkä vuorotyöhön. Se vain tuntuu monen olevan vaikeaa hyväksyä koska näytän muuten normaalilta. Osittaista ja helpotettua työnkuvaani pidetään epäreiluna. Se on tosi surullista, koska olen kuitenkin kuntoutunut ylipäätänsä takaisin työhöni vaikka luulin joutuvani eläkkeelle. Lisäksi kukaan ei tiedä rankkaa taustaani, joka on melkein tappanut minut. 

Jos jotain toivoisin, niin sitä että ihmiset olisivat armollisempia toisolleen, eivätkä arvostelisi ja tuomitsisi, koska ikinä ei voi tietää, mikä se toisen elämäntarina ja historia on. 

Voimia teille kaikille! Paitsi ap:lle ja muille sydämeltään kylmille ihmisille. 

Niin, ja minä en saanut lääkkeitä, silityksiä ja empatiaa sairastuttuani. Se onkin ihme vielä nykymaailmassa, että jos sairastut syöpään tai jalka menee poikki, lähetetään työpaikalta kukkia ja tullaan käymään, mutta jos nuori ihminen sairastuu mieleltään, hän jää ihan yksin. Vaikka kyllä vaikea masennus tappaa siinä missä syöpäkin. Onneksi perhe sentään oli tukena. Ja terapia. 

T:103

Aloitus kertoo enemmän ap:sta kuin yhdestäkään masentuneesta tai uupuneesta.

Ap itse haluaisi vetää lonkkaa päivät pitkät ja valittaa. Häntä suututtaa kun joku muu "saa" niin tehdä ja hän ei. Voi voi.

Valittamista tosin harrastaa jo, ainakin aloitusviestistä päätellen.

Jaa, no mä uuvuin niistä ylipitkistä työpäivistä ja unettomuudesta. Onko sekin kiellettyä?

Masentuuhan sitä jos ei vuosikymmeniin ole nukkunut yhtään yötä kunnolla ja vielä on kipusairaus joka haittaa jokapäiväistä elämää.

Mun masennus vaan ilmenee hyperaktiivisuutena ja vaikeutena rauhoittua edes silloin kun siihen olisi hetken mahdollisuus. Kukaan muu kuin perhe ei tästä tiedä edes, ihailevat vaan reippauttani ja sitä miten aikaansaava olen. Ei mulla ole aikaa makailla ja valittaa...

Kaverillani oli vaikea masennus mutta on nyt jo takaisin työelämässä. Kaksi vuotta siinä meni. Silloin kun oli masentunut niin ei kyllä kyennyt foorumeilla valittamaan kuinka kovaa hänellä oli. Äitinsä ja minä kävimme kaupat ja siivosimme ym.

Sanonpahan vain.

Masentuneet ei jaksa tänään näköjään valittaa.

Ei hirveästi arvostusta heru ihmisille jotka kehtaavat potkia maassa makaavia.

Äärimmäinen raukka hyökkää valmiiksi puolustuskyvyttömiä kohtaan.

On oksettavaa että on ihmisiä jotka ovat kateellisia uupuneille ja masentuneille. Jotkut ovat kateellisia työttömillekin.

Onneksi lähipiirissäni ei tuollaisia poloisia ole.

Olette masentuneiden kiusaajat vähemmistöä. Surkeaa, noloa ja säälittävää vähemmistöä.

Kukaan ei arvosta tuollaista.

Tiedoksenne: Sellainen ihminen ei uuvu ja polta itseään loppuun, joka ei ole tunnollinen.

Sellainen selviää helpoiten uupumatta joka kehtaa lusmuilla ja laittaa toiset tekemään omat hommansa.

Vierailija kirjoitti:

Masentuneet ei jaksa tänään näköjään valittaa.

Ei tänne jaksa tulla päätään seinään lyömään, kun ihmisillä on niin jyrkkiä ja ehdottomia ja julmiakin mielipiteitä. Turha taistella tuulimyllyä vastaan. Voimia kuitenkin kaikille masentuneille ja uupuneille sekä kaikille, joilla on vaikeuksia jaksamisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Ei hirveästi arvostusta heru ihmisille jotka kehtaavat potkia maassa makaavia.

Äärimmäinen raukka hyökkää valmiiksi puolustuskyvyttömiä kohtaan.

On oksettavaa että on ihmisiä jotka ovat kateellisia uupuneille ja masentuneille. Jotkut ovat kateellisia työttömillekin.

Onneksi lähipiirissäni ei tuollaisia poloisia ole.

Olette masentuneiden kiusaajat vähemmistöä. Surkeaa, noloa ja säälittävää vähemmistöä.

Kukaan ei arvosta tuollaista.

Tiedoksenne: Sellainen ihminen ei uuvu ja polta itseään loppuun, joka ei ole tunnollinen.

Sellainen selviää helpoiten uupumatta joka kehtaa lusmuilla ja laittaa toiset tekemään omat hommansa.

Sama toistuu kaikkien poikkeavien kohdalla, esimerkkinä lihavat. Suomessa ilmapiiri on muuttunut tällaiseksi siksi, että yli puolet alkaa olla mielisairaita. Mieluummin ihmisillä voisi olla vaikka diabetes, koska ei mielisairauksia voida korjata, mutta diabeteksen kanssa voi elää. Mielisairaudet ovatkin uusi kansansairaus.

up

Tällä palstalla tyhmyys todellakin tiivistyy.

nosto

Toivon teille kaikille, jotka ajattelette että masentuneet valittavat turhasta,

että sairastutte masennukseen itse. Oikein syvästi ja pitkäaikaisesti.

Terveisin,

yksi joka on sairastanut uusiutuvaa masennusta 30 vuotta

Ne ärsyttää sua ap? Jaa, no siinä tapauksessa sinulla on ongelma. Sun varmaan kannattaisi tehdä sun ongelmalle jotain eikä vain valittaa. Niin, korjaa ongelmasi. Ongelmat korjaantuvat ainoastaan tekemällä eivätkä valittamalla.

Ap on itse masentunut/uupunut ehkä persoonallisuushöiriöinenkin ja oireilee näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset ovat erilaisia. On herkkiä ja on superherkkiä ja sit on näitä, jotka porskuttaa ilman suurempia ongelmia eteen päin ja virtaa riittää. Ja kaikkea siltä väliltä. Minäkin voisin alkaa haukkumaan, että kylläpä ärsyttää nämä energiapakkaukset, joilla täytyy olla koko ajan tekemistä ja jotka on koko ajan menossa.

Minä olen (ollut) tuollainen mainitsemasi energiapakkaus joka on aina ollut enemmänkin kova kuin herkkä, ja silti minulle tuli uupumus ja masennus, iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Haluan korostaa että kukaan meistä ei ole ahdistuksilta, paniikeilta, uupumisilta tai masennuksilta turvassa. Pidin stressiäni kannustavana ja vauhdittavana stressinä turhan pitkään, en kuunnellut kehoani kunnes se lamaantui ja jouduin ensiapuun hengitysvaikeuksien, vatsakipujen ja kovan päänsäryn takia. Vasta se pysähdytti ja aloin saada paniikkikohtauksia, ahdistuskohtauksia, kuolemanpelkoa. Nyt olen toipumassa -  hitaasti mutta varmasti. Haen netistä vertaistukea, yritän keksiä tekemistä sairaslomalla, ja toivon että pääsisin pian takaisin työelämään.

Olen myös ollut aina ns reipas, enkä kovin herkkä, olen myös ollut käytännöllinen tekijätyyppi, positiivinen ja varmaan monen mielestä ärsyttävän iloinen, avoin ja puhelias.

Olen kyllä aina ymmärtänyt, että meitä on moneen junaan ja elämä heittelee joskus julmastikin.

Ja silti uuvuin ja masennuin.

Taustalla kova työputki, opiskelin lisää työn ohessa, perhe-elämässä tapahtui kaikenlaista, sain uuden työpaikan valmistumiseni myötä.

Tein lisää töitä, työyhteisö paljastui erittäin sairaaksi ilmapiiriltään.

Silti yritin parhaani, ajattelin, että asiat voivat muuttua, että olen se, joka ei myrkytä ilmapiiriä, vaan on hyvä kollega, tukee muita, tekee hyvää jälkeä työssään, jne, jne.

Syytin itseäni, kun eihän tämä yhden ihmisen ponnistelu vienyt mihinkään. Paitsi työtaakkani vain kasvoi, kun sain sen maineen, että kyllä se hoitaa. Ja hoidinkin. Ja kuvittelin, että pitää yrittää enemmän, ehkä vika on minussa.

Ja samalla perhe-elämässä tapahtui, ja yritin kovasti olla hyvä ja tukea ja aikaa antava vanhempi ja puoliso.

Olin ihan loppu, ja ajattelin että vika on minussa, että en tee tarpeeksi tai hoida asioita tarpeeksi hyvin.

Minäkin sain migreenin, masennuksen, uupumuksen.

Jokin kaikessa tässä laukaisi vielä lapsuuden traumat kotiväkivallasta ja koulukiusaamisesta pintaan.

Kyllä tästä noustaan, mutta työpaikkaa joudun vaihtamaan, ja sairauslomasta ennen sitä on tulossa pitkä.

Luulen, että aika moni masentunut ja uupunut on sinnitellyt ihan liikaa ja liian pitkään.

Nyt hieman paremmin asioita tarkasteltuani, ihmettelen ettei jonkinlaista romahdusta tullut jo aiemmin.

Mainitsen vielä, että koulukiusaaminen on todella valtava ja kallis ongelma. Ihmisiä ajetaan ihan loppuun jo lapsuudessa ja nuoruudessa. Kyseessä on rikos, ei mikään lasten leikki tai pojat on poikia-hymistelyllä kuitattava asia.

Aivan liikaa fiksuja, älykkäitä ja potentiaalisesti erittän tuottavia ja tuotteliaita ihmisiä menetetään koulukiusaamisepidemiaan joka ikinen vuosi. Hirvittävä tragedia, hirvittävää tuhlausta.