Ärsyttää nää masentuneet ja uupuneet

Ei masennusta voi ymmärtää ennen kuin itse kokee.

Minäkään en osannut yhdistää oireitani masennukseen.

En syö lääkkeitä, enkä ikinä aio syödäkään, pikkuhiljaa toivottavasti parempaan päin.

Älä sinä aloittaja viitsi muiden murheista ärsyyntyä, elä vain omaa elämääsi!

"herkkä sekä henkisesti että fyysisesti" <- ihan vaan henkisesti, en tiedä mistä tuo fyysinen tuohon hyppäsi :D

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja, paradoksi on juuri siinä että sen uupumuksen ja väsymyksen takia me vakavasti masentuneet emme olisi kykeneviä tekemään edes 6-tuntisia työpäiviä, saatika 12-tuntisia.

Isovanhempani tekivät aikanaan maalla 16-20 tuntisia päiviä kun oli pakko. Totesivat sitten eläkeiällä että olihan se raskasta. Nyt porukka notkuu koko päivän tällä palstalla ja valittaa että ei ole energiaa tehdä kuuden tunnin päiviä kun pitäisi oikein ajatella. Ai niin, ne pilleritkin tuppaavat väsyttämään.

Olen masentunut ja teen 12-tuntisia työpäiviä. Ei ole kyllä parantanut tilannetta. No joo, masentuneisuutta ei kauheasti ehdi ajatella työpäivinä, mutta vapaapäivinä senkin edestä.

Vierailija kirjoitti:

Aloituksen oli varmaan tarkoitus provosoida, mutta vastaanpahan nyt kumminkin. Huomaan, ettei itselläsi ole minkäänlaista kokemusta kyseisestä mielenterveysongelmasta.

Ihmiset ovat erilaisia. On herkkiä ja on superherkkiä ja sit on näitä, jotka porskuttaa ilman suurempia ongelmia eteen päin ja virtaa riittää. Ja kaikkea siltä väliltä. Minäkin voisin alkaa haukkumaan, että kylläpä ärsyttää nämä energiapakkaukset, joilla täytyy olla koko ajan tekemistä ja jotka on koko ajan menossa.

Itse olen pikkutytöstä asti ollut erittäin herkkä sekä henkisesti että fyysisesti. Tällä hetkellä minulla on keskivaikea masennus. Antaisin lähes mitä vain, että minulla olisi energiaa käydä töissä ja että saisin toteuttaa unelmiani. Väsyn ihmisten seurassa ja palaudun hitaasti. Sain kuitenkin juuri aloitettua psykoterapian ja olen luottavaisin mielin tulevaisuuden suhteen. Lääkkeitä en halua vaan haluan parantua ihan vain keskustelun avulla.

Mulle on oikeastaan yks hailee ajatteleeko joku, että olen laiska tai mitä ikinä. Tiedän itse totuuden ja osaan jättää aloittajan kaltaisten ihmisten sutkautukset omaan arvoonsa. Tästäkään aloituksesta en sen koommin viitsinyt edes provosoitua. Saatatpa joskus itsekin joutua ikävään elämäntilanteeseen ja masentua tai saada ahdistuskohtauksia. Silloin ei voi kun toivoa, että ympäriltä löytyy ymmärtäväisiä ihmisiä.

Hyvä kirjoitus. Tsemppiä sinulle. Minulle iskee vain ajoittain näitä masennuskausia ja yritän selviytyä niistä ilman lääkitystä. Joten en ikinä väheksy ihmisiä, kun saan ajoittain "esimakua" siitä millaista on olla masentunut. Kaikkihan haluaisivat olla energisiä.

Otetaanpa esimerkiksi tämä päiväni: heräsin 9 aikaan ja 10 aikaan oli pakko nousta kuselle tai olisin kussut housuun. Vessasta tulin takaisin sänkyyn makaamaan ja 11 aikaan muistin että lääkkeet pitäisi ottaa mutta en jaksa nousta. Kahden aikaan jaksoin vihdoin käydä ottamassa lääkkeet ja hetken olin tietokoneella selaillen nettiä päämäärättömästi. Nyt olen taas parituntia maannut ja äsken piti sammuttaa valotkin kun alkoi ahdistaa niin paljon kaikki ympärillä olevat asiat jotka olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten. Nälkäkin olisi kun en ole 2 päivään jaksanut syödä mutta ahdistuneena en saa mitään alas joten on joko odotettava että tämä menee ohi tai otettava rauhoittava tyhjään mahaan jonka jälkeen nukkuisin 2 päivää putkeen. Suihkussakin pitäisi käydä mutta en jaksa taas mennä suihkun lattialle sikiöasentoon itkemään joten parempi maata tässä ja jatkaa seinän tuijottamista. Ja ei minä en nauti tästä enkä hyödy tästä mitenkään. Osastolle voisin mennä mutta siellä minusta olisi kai vain enemmän haittaa yhteiskunnalle.. Jos keksit jonkun keinon jolla parantaa tämä sairaus niin kerro ihmeessä. Voisin vaikka alkaa henkilökohtaiseksi orjaksesi kunhan pääsisin tästä helvetistä.

Juu ennenhän ihmiset eivät olleet tietenkään herkkiä. No ainakaan eivät olleet niin hemmetin herkkiä valittamaan. Juuri tällaiset palstalla pyörivät herkät ja masentuneet on niitä turhia tapauksia.

Kyllä minultakin löytyy myötätuntoa oikeasti sairaille mutta ei ne täällä valita masennuksestaan. Ne ei pysty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja, paradoksi on juuri siinä että sen uupumuksen ja väsymyksen takia me vakavasti masentuneet emme olisi kykeneviä tekemään edes 6-tuntisia työpäiviä, saatika 12-tuntisia.

Isovanhempani tekivät aikanaan maalla 16-20 tuntisia päiviä kun oli pakko. Totesivat sitten eläkeiällä että olihan se raskasta. Nyt porukka notkuu koko päivän tällä palstalla ja valittaa että ei ole energiaa tehdä kuuden tunnin päiviä kun pitäisi oikein ajatella. Ai niin, ne pilleritkin tuppaavat väsyttämään.

Nostan kyllä hattua isovanhemmillesi. Ajat olivat silloin niin erilaiset. Heillä on ollut kuitenkin kaikki henkinen tukiverkosto ympärillä, kun perheet asuivat yhdessä. Kyläläiset auttoivat toinen toistaan. Sellainen puuttuu nykyään monelta. Lisäksi ihmisiltä vaaditaan tänä päivänä enemmän. Ei ehkä fyysiseti, mutta henkisesti. Työpaikoista käydään taistoa. Jatkuvasti pitäisi kouluttaa itseänsä lisää. Lisäksi pitäisi urheilla ja olla tietyn näköinenkin, että kelpaa.

Minullakin oli jonkin aikaa masennus. En valittanut kenellekään, en märehtinyt ääneen. En hakenut lääkäriltä pillereitä (koska en halunnut tietoihini merkintää kyseisestä vaivasta) enkä mennyt terapiaan. Kaipa ne töissä huomasivat, että olin parin vuoden ajan poissa tolaltani, vaikkeivät asiasta puhuneetkaan minulle.

Tein pitkiä metsälenkkejä, kirjoitin pahaa oloani paperille, keskityin hengittämään. Ajattelin, että tämmöinenkin paska sitten vielä entisten päälle annettiin kannettavaksi. En syyttänyt ketään, kunhan vain elämä nyt meni näin. Ajan kanssa pimeys vaihtui valoon.

Lapselleni minulla on tapana sanoa, että kulje valoa kohti, vaikka missä tilanteessa olisit. Jos pimeyttä näet, katselet väärään suuntaan. Jospa hän siitä saisi selkäytimeensä semmoisen elämänasenteen, että pärjää, vaikka mitä vastaan tulee.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset ovat erilaisia. On herkkiä ja on superherkkiä ja sit on näitä, jotka porskuttaa ilman suurempia ongelmia eteen päin ja virtaa riittää. Ja kaikkea siltä väliltä. Minäkin voisin alkaa haukkumaan, että kylläpä ärsyttää nämä energiapakkaukset, joilla täytyy olla koko ajan tekemistä ja jotka on koko ajan menossa.

Minä olen (ollut) tuollainen mainitsemasi energiapakkaus joka on aina ollut enemmänkin kova kuin herkkä, ja silti minulle tuli uupumus ja masennus, iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Haluan korostaa että kukaan meistä ei ole ahdistuksilta, paniikeilta, uupumisilta tai masennuksilta turvassa. Pidin stressiäni kannustavana ja vauhdittavana stressinä turhan pitkään, en kuunnellut kehoani kunnes se lamaantui ja jouduin ensiapuun hengitysvaikeuksien, vatsakipujen ja kovan päänsäryn takia. Vasta se pysähdytti ja aloin saada paniikkikohtauksia, ahdistuskohtauksia, kuolemanpelkoa. Nyt olen toipumassa -  hitaasti mutta varmasti. Haen netistä vertaistukea, yritän keksiä tekemistä sairaslomalla, ja toivon että pääsisin pian takaisin työelämään.

Kukas sitten on se "oikeasti masentunut"? Miten erottelet ne, jotka vaan "valittavat turhasta" ja ne jotka on oikeasti masentuneita? Vai oletko sitä mieltä, ettei masennusta sairautena ole ollenkaan olemassa, vaan masentuneet ovat vaan laiskoja valittajia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin vaihtaisin heti osia kanssasi. Jaksaisin tehdä töitä/olisi työpaikka, ja sinä kamppailisit pääsetkö viikon paaston jälkeen suihkuun (kun olet pari viikkoa ollut käymättä eikä oikein ihmisten ilmoille viitsisi) ja hakemaan itsellesi kaupasta ruokaa. 

Jaksat kuitenkin tänne kirjoitella ja valittaa?

Tietysti jaksan, ei ole vaikeaa. Jotainhan minäkin sentään voin vaikka makuullani tehdä. Telkkarin katsominen minulle onkin liian haastavaa, kokonaista ohjelmaa ei pysty puoltakaan tuntia seuraamaan.

Nykyisin eletään erilaisessa ympäristössä kuin ennen - nyt on helppo jäädä Internetin ja pelien äärelle, jos ahdistaa tai masentaa. Aiemmin hautauduttiin ehkä enemmän sänkyyn, ainakin joidenkin ystävieni masentuneet äidit jäivät päiväkausiksi sänkyyn. Jos voimia ei ole, Internet auttaa irtautumaan oman elämän vaikeuksista ja tunteista. Masennuksessa toimintakyky ja oman toiminnan ohjauksen kyky alenee, ja on vaikea päästä sellaisen tekemisen syrjään, joka palauttaisi henkisiä voimavaroja ja toimintakykyä, ja noidankehä on valmis. Ihminen tarvitsee silloin apua, ei halveksuntaa tai syyllistämistä, se ei tuota mitään hyvää tilanteeseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja, paradoksi on juuri siinä että sen uupumuksen ja väsymyksen takia me vakavasti masentuneet emme olisi kykeneviä tekemään edes 6-tuntisia työpäiviä, saatika 12-tuntisia.

Isovanhempani tekivät aikanaan maalla 16-20 tuntisia päiviä kun oli pakko. Totesivat sitten eläkeiällä että olihan se raskasta. Nyt porukka notkuu koko päivän tällä palstalla ja valittaa että ei ole energiaa tehdä kuuden tunnin päiviä kun pitäisi oikein ajatella. Ai niin, ne pilleritkin tuppaavat väsyttämään.

Nostan kyllä hattua isovanhemmillesi. Ajat olivat silloin niin erilaiset. Heillä on ollut kuitenkin kaikki henkinen tukiverkosto ympärillä, kun perheet asuivat yhdessä. Kyläläiset auttoivat toinen toistaan. Sellainen puuttuu nykyään monelta. Lisäksi ihmisiltä vaaditaan tänä päivänä enemmän. Ei ehkä fyysiseti, mutta henkisesti. Työpaikoista käydään taistoa. Jatkuvasti pitäisi kouluttaa itseänsä lisää. Lisäksi pitäisi urheilla ja olla tietyn näköinenkin, että kelpaa.

Jokainen jolla ei ole ystäviä voi syyttää siitä itseään, lukuunottamatta vanhuksia joilta ystävät ovat mahdollisesti kuolleet vuosien varrella. Ihmisten on turha rutista että elämä on nykyään kovaa. Se on aina ollut kovaa. Ei se elämä sillä parane että parutaan kuinka vaikeaa on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin vaihtaisin heti osia kanssasi. Jaksaisin tehdä töitä/olisi työpaikka, ja sinä kamppailisit pääsetkö viikon paaston jälkeen suihkuun (kun olet pari viikkoa ollut käymättä eikä oikein ihmisten ilmoille viitsisi) ja hakemaan itsellesi kaupasta ruokaa. 

Jaksat kuitenkin tänne kirjoitella ja valittaa?

Tietysti jaksan, ei ole vaikeaa. Jotainhan minäkin sentään voin vaikka makuullani tehdä. Telkkarin katsominen minulle onkin liian haastavaa, kokonaista ohjelmaa ei pysty puoltakaan tuntia seuraamaan.

Ja lisään vielä että tämä on minun ainoa sosiaalinen kontaktini, muuta ei ole. Mutta sekinhän näköjään mielestäsi on minun oma vikani. Tosin minulla ei niitä ole ollut koskaan, ei kavereita edes ennen sairastumistani, joista nyt tosin masennus ei ole ainoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin vaihtaisin heti osia kanssasi. Jaksaisin tehdä töitä/olisi työpaikka, ja sinä kamppailisit pääsetkö viikon paaston jälkeen suihkuun (kun olet pari viikkoa ollut käymättä eikä oikein ihmisten ilmoille viitsisi) ja hakemaan itsellesi kaupasta ruokaa. 

Jaksat kuitenkin tänne kirjoitella ja valittaa?

Tietysti jaksan, ei ole vaikeaa. Jotainhan minäkin sentään voin vaikka makuullani tehdä. Telkkarin katsominen minulle onkin liian haastavaa, kokonaista ohjelmaa ei pysty puoltakaan tuntia seuraamaan.

melkein tekisi mieli pyytää yhteystietojasi niin olisi juttukaveri joka ymmärtää tällaistakin elämää.. Harmi vain että molemmat tiedetään myös se että miten sosiaalisia jaksamme olla..

Vierailija kirjoitti:

Kukas sitten on se "oikeasti masentunut"? Miten erottelet ne, jotka vaan "valittavat turhasta" ja ne jotka on oikeasti masentuneita? Vai oletko sitä mieltä, ettei masennusta sairautena ole ollenkaan olemassa, vaan masentuneet ovat vaan laiskoja valittajia?

Ne jotka eivät valita joka päivä jollain foorumilla kuinka masentaa voivat todella olla masentuneita ja ansaitsevat kaiken avun.

Ne jotka täällä kitisevät kuinka herkkiä ovat ja kuinka on paineita ovat juuri näitä turhan valittajia joilla on energiaa valittaa vaikka maailman tappiin asti. Tämä palsta näköjään kerää tänne kaikki ne jotka eivät oikeasti haluakaan tehdä muuta kuin valittaa. Töihin ei riitä energiaa mutta ainahan sitä nyt tänne kirjoittelee ja Possea katsoo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukas sitten on se "oikeasti masentunut"? Miten erottelet ne, jotka vaan "valittavat turhasta" ja ne jotka on oikeasti masentuneita? Vai oletko sitä mieltä, ettei masennusta sairautena ole ollenkaan olemassa, vaan masentuneet ovat vaan laiskoja valittajia?

Ne jotka eivät valita joka päivä jollain foorumilla kuinka masentaa voivat todella olla masentuneita ja ansaitsevat kaiken avun.

Ne jotka täällä kitisevät kuinka herkkiä ovat ja kuinka on paineita ovat juuri näitä turhan valittajia joilla on energiaa valittaa vaikka maailman tappiin asti. Tämä palsta näköjään kerää tänne kaikki ne jotka eivät oikeasti haluakaan tehdä muuta kuin valittaa. Töihin ei riitä energiaa mutta ainahan sitä nyt tänne kirjoittelee ja Possea katsoo.

Jaa näköjään sitä ei kannata edes yrittää ottaa kontaktia muihin ihmisiin kun leimataan laiskaksi paskaksi. Tämä keskustelu oli ensimmäinen moneen kuukauteen johon jaksoin/uskalsin mitään kirjoittaa, saati sitten puhua pahasta olostani..

Ystävien saaminen eli ihmissuhdetaidot solmia ja ylläpitää ystäviä riippuu sekin siitä, millaiset vanhemmat itsellä on ollut, sillä nämä taidot ja kyvyt omaksutaan pitkälti lapsuudessa. Silloin hankintaan asenteet itseä ja toisia kohtaan, millaisena näkee itsensä, toiset ja maailman, voiko tosiin ja itseen ylipäätään luottaa ja miten voi antautua kanssakäymiseen toisten kanssa. Kiusatuksi tuleminen ja kiusaaminen korreloi sekin kiintymyssuhdetyylin kanssa eli sen kanssa, millaista omien vanhempien kanssa kanssakäyminen on ollut, ja sehän on vanhemman vastuulla oleva asia. Eli se joka on jäänyt kaveritta, ei ole todellakaan itse noin suoraviivaisesti syyllinen asiaan, vaan on omaksunut varhaiskehityksensä aikana asenteita, toiminta- ja tunnetapoja, jotka vaikuttavat vuorovaikutukseen, eikä lapsi voi millään olla sellaisesta vastuussa. Moni onneksi pystyy muuttamaan omaa kiintymyssuhdetyyliä myöhemmin, mutta se on työn takana, ja vaatii aina toisten ihmisten vastavuoroisuutta. Kaikki eivät sitä löydä, kaikille ei sitä anneta. Koko sosiaalisella ympäristöllämme on vastuuta yksilöiden hyvinvoinnista! 

"Töihin ei riitä energia mutta ainahan sitä nyt tänne kirjoittelee ja Possea katsoo" <- Ai jumalauti, oot siä ihan oikeasti noin yksinkertainen? Miä nauran täällä veet silimissä.