Ärsyttää nää masentuneet ja uupuneet

Masennuksesta on tullut muoti-ilmiö. Meilläkin yliopistossa joka toinen muija syö pillereitä masennukseen ja on niin helvetin uupunut. Mietin joskus että mihin nekin täältä päätyy? Kuka palkkaa tuollaisella asenteella?

Just joo. Huono.

Vaihtaisin vaikka heti elämäni kanssasi jos olisi mahdollista :)

No ensin pitäisi olla se työ...

Onhan niitä oikeastikin sairaita mutta kyllä iso osa vetää pillereitä ja valittaa ihan vain saadakseen huomiota. Niitä pitäisi potkia perseelle jolloin oikeasti sairaat saisivat parempaa hoitoa.

Vakavasti masentuneet eivät jaksa tehdä 12h työtä. Fyysinen voimavara ei ole samalla tasolla 'normaalien' kanssa. Se on varmasti vaikea ymmärtää miltä masentuneesta tuntuu, kun ei ole koskaan ollut masentunut. Ole onnellinen, jos et ole ollut. 

Onhan ne 12-tuntiset työpäivät lasten leikkiä, kun ei energia riitä edes sängystä nousemiseen aamulla.

Lisätään vaan enemmän ja enemmän paineita - sillähän se selviää. Nuorilla naisilla on nykypäivänä kuitenkin huomattavampi määrä enemmän painetta kuin koskaan ennen. ennen tehtiin kyllä fyysistä työtä paljon, mutta ei se henkisesti erityisesti kuormita. ja elämä on ollut selkeää, menee naimisiin ja tekee lapset. tekee töitä siinä välissä minkä nyt tekee. 

nykynaisen pitää kuitenkin kouluttautua, rakentaa ura (kun töiden saanti on uskomattoman vaikeaa, kun suomessa on lama ollut jo 8 vuotta). Jos perheen haluaa, on äärimmäisen vaikea löytää miestä, joka haluaa sitoutua - pääkaupunkiseudulla, jossa lähes ainoat mahdollisuudet on ylipäätään työllistyä - on enemmän naisia kuin miehiä. Ja ne vähätkin miehet hyppivät vähintään alle kolmekymppisinä aika aktiivisesti kukasta kukkaan, koska valinnan varaa on ja ei ole mitään biologistakaan takarajaa lasten saannille. 

Mitä jos sitten ei pääse opiskelemaan? opinnoissa ei menesty? Ei saakaan työpaikkaa, ei rakennettua uraa? entä jos ei kunnollista miestäkään löydy? 

Miehet taas syrjäytyvät yhteiskunnasta jo yläasteen jälkeen, koska Suomalainen mieskuva on niin äärimmäisen ahdasmielinen. Ei suomessa suvaita alkuunkaan herkkää, tunteellista, pehmeää, keskustelevaa heteromiestä. Suo, kuokka ja jussi on edelleen äärimmäisissä voimissaan. Tähän muottiin jos et mene, tulet kiusatuksi ja syrjityksi jo koulussa. Ennen suomalainen mies joi tunteensa ja turrutti ne. nykyään sitten kaiken muun paineen alla on riski syrjäytyä. Ei suomalaista poikaa kasvateta käsittelemään tunteitaan koska oletetaan ettei niitä ole. Elä siinä sitten aikuisesti, kun ainoa väline käsitellä on viina. 

Aika moni masentunut ja uupunut tekee/ on tehnyt valtavia työrupeamia. 

Vierailija kirjoitti:

Onhan ne 12-tuntiset työpäivät lasten leikkiä, kun ei energia riitä edes sängystä nousemiseen aamulla.

Sulla pitäisi olla mies ja lapset. Ne patistaisivat sut sängystä aamulla ylös.

Vierailija kirjoitti:

Vakavasti masentuneet eivät jaksa tehdä 12h työtä. Fyysinen voimavara ei ole samalla tasolla 'normaalien' kanssa. Se on varmasti vaikea ymmärtää miltä masentuneesta tuntuu, kun ei ole koskaan ollut masentunut. Ole onnellinen, jos et ole ollut. 

Uskon sen. Kuitenkin suurin osa näistä masentuneista jaksaa kulkea ympäriinsä valittamassa kuinka vaikeaa heillä on. Käsittääkseni nämä vakavasti masentuneet eivät enää paljoa valita. Heitä ei näy eikä kuulu koska toimintakyky on tosiaan mennyt kokonaan.

Suurin osa uupuneista ja masentuneista kuitenkin käyttää niin paljon energiaa siihen valittamiseen että sillä tekisi jo suuren määrän työtä.

Minäkin vaihtaisin heti osia kanssasi. Jaksaisin tehdä töitä/olisi työpaikka, ja sinä kamppailisit pääsetkö viikon paaston jälkeen suihkuun (kun olet pari viikkoa ollut käymättä eikä oikein ihmisten ilmoille viitsisi) ja hakemaan itsellesi kaupasta ruokaa. 

No kukapa sitä olisi voinut itse lapsena valita itselleen vanhemmat, jotka pystyvät turvalliseen läheisyyteen ja lapsen (tunne)tarpeiden huomioimiseen. Jotkut ovat sellaiset saaneet, joka kolmas lapsi ei ole. Hyvin usein masennusta ja uupumusta oireilevat ovat niitä, joilla on ollut puutteellinen vanhemmuus, sillä turvallisessa kanssakäymisessä rakentuu lapsuuden aikana ne psyykkiset piirteet ihmisessä, jotka vaikuttavat ihmisen toiminta/työkykyyn ja stressinsietoon myös aikuisuudessa.  Toivottavasti jaksatte olla hyviä vanhempia lapsillenne!

Vierailija kirjoitti:

Onhan ne 12-tuntiset työpäivät lasten leikkiä, kun ei energia riitä edes sängystä nousemiseen aamulla.

Mutta onneksi energiaa on aina palstailuun :)

Vierailija kirjoitti:

Lisätään vaan enemmän ja enemmän paineita - sillähän se selviää. Nuorilla naisilla on nykypäivänä kuitenkin huomattavampi määrä enemmän painetta kuin koskaan ennen. ennen tehtiin kyllä fyysistä työtä paljon, mutta ei se henkisesti erityisesti kuormita. ja elämä on ollut selkeää, menee naimisiin ja tekee lapset. tekee töitä siinä välissä minkä nyt tekee. 

nykynaisen pitää kuitenkin kouluttautua, rakentaa ura (kun töiden saanti on uskomattoman vaikeaa, kun suomessa on lama ollut jo 8 vuotta). Jos perheen haluaa, on äärimmäisen vaikea löytää miestä, joka haluaa sitoutua - pääkaupunkiseudulla, jossa lähes ainoat mahdollisuudet on ylipäätään työllistyä - on enemmän naisia kuin miehiä. Ja ne vähätkin miehet hyppivät vähintään alle kolmekymppisinä aika aktiivisesti kukasta kukkaan, koska valinnan varaa on ja ei ole mitään biologistakaan takarajaa lasten saannille. 

Mitä jos sitten ei pääse opiskelemaan? opinnoissa ei menesty? Ei saakaan työpaikkaa, ei rakennettua uraa? entä jos ei kunnollista miestäkään löydy? 

Miehet taas syrjäytyvät yhteiskunnasta jo yläasteen jälkeen, koska Suomalainen mieskuva on niin äärimmäisen ahdasmielinen. Ei suomessa suvaita alkuunkaan herkkää, tunteellista, pehmeää, keskustelevaa heteromiestä. Suo, kuokka ja jussi on edelleen äärimmäisissä voimissaan. Tähän muottiin jos et mene, tulet kiusatuksi ja syrjityksi jo koulussa. Ennen suomalainen mies joi tunteensa ja turrutti ne. nykyään sitten kaiken muun paineen alla on riski syrjäytyä. Ei suomalaista poikaa kasvateta käsittelemään tunteitaan koska oletetaan ettei niitä ole. Elä siinä sitten aikuisesti, kun ainoa väline käsitellä on viina. 

Juu, me apinakehän ulkopuolella olevat 4,5 miljoonaa muuta suomalaista ei olla töissä.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin vaihtaisin heti osia kanssasi. Jaksaisin tehdä töitä/olisi työpaikka, ja sinä kamppailisit pääsetkö viikon paaston jälkeen suihkuun (kun olet pari viikkoa ollut käymättä eikä oikein ihmisten ilmoille viitsisi) ja hakemaan itsellesi kaupasta ruokaa. 

Jaksat kuitenkin tänne kirjoitella ja valittaa?

Minä sain pahan burnoutin vähitellen eli se hiipi salakavalasti alkuvuoden ajan ja joka yllättäen lamaannutti minut, ja samaan syssyyn tuli siis terveysongelmia jotka piti hoitaa leikkauksin ja nyt olen monen viikon sairaslomalla ja syön lääkkeitä ahdistukseen. Olin urani huipulla vielä joitakin viikkoja sitten ja nyt pystyn hädin tuskin mennä ulos ihmisten ilmoille. Läheiseni ovat myös aivan hajalla puolestani että miten näin pääsi käymään.

Älä siis tuomitse tai väheksy ketään tai mitään, ennenkuin se sama p-ska kohtalo osuu omalle kohdallesi!

Olen työssäkäyvä. Ajoittain minua alkaa masentaa. Ymmärrän todella hyvin vakavasta masennuksesta kärsiviä.

Itse olen pystynyt käymään työssä yleensä. Kuitenkin kun se masennus iskee, se on todella kauheaa. Yritän liikkua. Ajatukset ovat sitä luokkaa" että ihan sama jos ei enään koskaan heräisi unestaan" Mikään ei kiinnosta, mikään ei tuota iloa.

Tv:stä lehdistä väkivaltarikokset eivät silloin herätä myötätuntoa uhreille. Sitä on kuin " eläväkuollut". Kerran työkaveri pelasti mut, jäin vaan kotiin enkä ilmoittanut töihin mitään.

Nämä ovat onneksi vain ajoittaisia ja pystyn elämään aika normaalia elämää.

Aloituksen oli varmaan tarkoitus provosoida, mutta vastaanpahan nyt kumminkin. Huomaan, ettei itselläsi ole minkäänlaista kokemusta kyseisestä mielenterveysongelmasta.

Ihmiset ovat erilaisia. On herkkiä ja on superherkkiä ja sit on näitä, jotka porskuttaa ilman suurempia ongelmia eteen päin ja virtaa riittää. Ja kaikkea siltä väliltä. Minäkin voisin alkaa haukkumaan, että kylläpä ärsyttää nämä energiapakkaukset, joilla täytyy olla koko ajan tekemistä ja jotka on koko ajan menossa.

Itse olen pikkutytöstä asti ollut erittäin herkkä sekä henkisesti että fyysisesti. Tällä hetkellä minulla on keskivaikea masennus. Antaisin lähes mitä vain, että minulla olisi energiaa käydä töissä ja että saisin toteuttaa unelmiani. Väsyn ihmisten seurassa ja palaudun hitaasti. Sain kuitenkin juuri aloitettua psykoterapian ja olen luottavaisin mielin tulevaisuuden suhteen. Lääkkeitä en halua vaan haluan parantua ihan vain keskustelun avulla.

Mulle on oikeastaan yks hailee ajatteleeko joku, että olen laiska tai mitä ikinä. Tiedän itse totuuden ja osaan jättää aloittajan kaltaisten ihmisten sutkautukset omaan arvoonsa. Tästäkään aloituksesta en sen koommin viitsinyt edes provosoitua. Saatatpa joskus itsekin joutua ikävään elämäntilanteeseen ja masentua tai saada ahdistuskohtauksia. Silloin ei voi kun toivoa, että ympäriltä löytyy ymmärtäväisiä ihmisiä.

Aloittaja, paradoksi on juuri siinä että sen uupumuksen ja väsymyksen takia me vakavasti masentuneet emme olisi kykeneviä tekemään edes 6-tuntisia työpäiviä, saatika 12-tuntisia.