Mikä on mielestäsi pahinta työttömyydessä? Sukulaisten utelut? Toivon hiipuminen?

Se, että saan pelätä milloin joudun ilmaistyövoimaksi jonnekin riistopajalle, minkä seurauksena perheen tulot tippuvat entisestään.

Kaverini on edelleen töissä, mutta menettii viimeisen uskonsa työnantajansa moraaliin kun kävi seuraavanlainen juttu. Hänelle tuli sellainen kuukauden mittainen projekti että aamupäivät oli erään 50-vuotta täyttäneen loistavan työntekijän opissa ja iltapäivisin yrittii opettaa samat asiat kymmenelle intialaiselle. Arvaattekin varmaan miten sille yli-ikäiselle kävin kun tiedot oli siirretty.

Sen jälkeen kaveri vaihtoi työpaikkaa, se onnistui kun se on tosi hyvä koodari.

ps se ulkoistaminen Intiaan meni pahemman kerran reisille, rahaa ei säästetty vaan menetettiin kaikenlaisten sakko- ja viivastysmaksujen takia...

Se ulkopuolisuuden tunne. Kokemus siitä, ettei ole osa tätä yhteiskuntaa. Omat kyvyt ja osaaminen menee hukkaan, kun ei niille ole käyttöä. (En kuulu niihin ihmisiin, jotka kukoistavat työttöminä ja joilla on kalenteri täynnä. Tarvitsen työpaikan asettamat raamit omalle toiminnalleni, kotona olen hyvin passiivinen.) Se tunne, että on epäonnistunut elämässään ja on toisille vain taakka.

Vierailija kirjoitti:

Ne hyvää tarkoittavat voi olla ärsyttäviä vaikka ei pahintä työttömyydessä olekaan.

"Oletko tehnyt niitä avoimia hakemuksia?" No mitäs luulisit?

"Oletko soittanut suoraan työhönottajille?" Jos jonkun HR-osastolta saa kiinni, se sanoo kyllästyneellä äänellä että lähetä avoin hakemus.

"Mitä jos menisit vaan suoraan paikan päälle kysymään?" Jos ovet sattuisikin olemaan auki, en pääsisi vahtimestarin ohi...

Juuri nämä! Nykyään ei oikeasti moneenkaan paikkaan edes voi soittaa kellekään suoraan, vaan tällaiset puhelut ohjataan HR:ään. HR:stä sanotaan lähes poikkeuksetta, että laita avoin hakemus. Tai toinen versio on, että ei ole nyt paikkoja auki. Sitä paitsi ne avoimet hakemuksetkin menevät usein jonnekin mappi Ö:hön. Vielä mahdottomampaa on "mennä paikan päälle". En tiedä millä vuosiadalla noita keinoja ehdottelevat mahtavat elää...

Joo, ne aktivointipuheet. Mistä ihmeestä on revitty ajatus että kaikki työttömät olisivat passiivisia? Joukossa toki on myös syrjäytyneitä, joilla ei ole edes normaalia päivärytmiä, mutta se on nykytilanteessa hyvin pieni osa.  Aktivointisuunnitelmat, aktivointitoimenpiteet ovat hirveän syyllistäviä, ikään kuin oltaisiin jotain peruskoululaisia ja työtön on se luokan lusmu, jota pitää aika ajoin ravistella hartioista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei siinä ole mitään pahaa.

Olisi ehkä parempi jos tähän vastaisi ne joilla on kokemusta työttömyydestä.

Mulla on kokemusta ja olisin voinut kirjoittaa noin ensimmäisen työttömyysvuoden ajan. Ansiosidonnaista riitti, oli paljon tekemistä, sukulaiset eivät udelleen ( tuttu tilanne monelle) ja vapaa-aikaa oli riittävästi.

Nyt alkaa rahapula olla ongelma, sillä työmarkkinatuki ei riitä pitemmän päälle edes vaatimattomaan elintasoon.

Yhteiskunnan kannalta näen ongelmaksi sen, että minun kouluttamiseen on käytetty noin miljoona euroa ( useampi kalliimpi koulutus), mutta silti ei voi millään tavalla hyödyntää opintojani ja kohtalaisen pitkää työkokemustani.

Yksinäisyyden tunne. Vapaa-ajalla ei ole ystäviä, töissä oli edes päivisin aikuista seuraa. Se kysely juurikin, "oletko hakenut töitä". No olen, miksi sitä pitää joka tapaamisella kysyä.

Syyllistäminen. Jatkuvasti puhutaan kuinka työttömiä pitää aktivoida työnhakuun. Voi vittu mitä paskaa! Itse olen hakenut töitä todella aktiviisesti eikä mitään ole löytynyt. Nyt jos kiitokseksi tästä ansiosidonnaistani vielä lyhennetään ja vähennetään niin jo on taas kyykyttämistä. Kuvitellaan, että työtön vain makaa kotona päivät päästään. Itse haluaisin opiskella avoimessa yliopistossa, mutta en tiedä uskaltaako kun pian käy niin että katsotaan opiskelijaksi enkä saa sitten enää mitään tukia mistään kun ei avoimeen opintotukeakaan saa. Avoimet opinnot voisi hoitaa myös työn ohella jos niitä töitä nyt sattuisi saamaan, joten työllistymistäni se opiskelu ei estäisi. Minulla olisi myös eräitä taitoja, joiden avulla voisin pitää pienimuotoista yritystoimintaa, mutta se on täysin poissuljettua, koska se yksinään ei riittäisi toimeentuloon eikä sitä voi tehdä sivutoimisesti kun on työtön. 

Tuntuu että näillä kaikilla toimilla pyritään passivoimaan ja masentamaan ihminen. Ettei vaan voisi tehdä työttömänä ollessaan mitään mikä saattaisi kehittää omia taitoja, edistää työn saamista tai hieman parantaa toimeentuloa. 

Vierailija kirjoitti:

Joo, ne aktivointipuheet. Mistä ihmeestä on revitty ajatus että kaikki työttömät olisivat passiivisia? Joukossa toki on myös syrjäytyneitä, joilla ei ole edes normaalia päivärytmiä, mutta se on nykytilanteessa hyvin pieni osa.  Aktivointisuunnitelmat, aktivointitoimenpiteet ovat hirveän syyllistäviä, ikään kuin oltaisiin jotain peruskoululaisia ja työtön on se luokan lusmu, jota pitää aika ajoin ravistella hartioista.

Tämä. Ja sitten istut näiden aktivointitoimenpiteiden seurauksena kurssilla, jolla kerrotaan miten kirjoitetaan työhakemus ja cv, vaikka cv on ollut koko ajan kunnossa ja hakemuksia kirjoiteltu lukuisia kertoja niin menestyksekkäästi että haastattelujakin on ollut. Ihan kuin kaikki työttömät olisivat jotain avuttomia vajaaälyisiä.

Hauska sivujuonne on se että jos tekee jotain freelance-hommia, onkin äkkiä TE-toimiston silmissä yrittäjä. Ja silloin onkin kusessa. Yhdelle tutulle kävi niin että teki pikkasen käännöshommia, vieläpä alle sen 300€/kk rajan ja mitä kävi? Yrittäjä, ei oikeutta tukiin, eikä ne satunnaiset käännöshommat riitä mitenkään mihinkään tuloihin. In Finland we have this thing called reilu meininki...

Kaikki nuo edellä mainitut. Joku kysyy että mitä teet ja sanon että olen nyt työttömänä, niin joko keskustelu loppuu siihen tai aletaan keskustelemaan syvällisiä kun niin moni on työttömänä blaablaa.

Onhan tämä tylsää. En saa tehdä mitään millä vahingossa vähänkään tienaisi, joten pitää vaan pyöriä tyhjyydessä ja yrittää jotain tekemistä keksiä joka päiväksi.

Ja todella, todella, todella paljon v***ttaa kun jotkut pääsee töihin pärstäkertoimella tai suhteilla, EIVÄTKÄ HE EDES HALUA TÖIHIN. Valitetaan kun joutuu töihin, eivät osaa mitään, ei kiinnosta oppia. Ehkä eniten ärsyttää että tiedän että olen hyvä, ahkera ja nopea oppimaan mutta ei minua oteta kun en nuorena ja tyhmänä tajunnut itse mennä suhteilla töihin. Enkä nyt tarkoita mitään teinejä, vaan ihan aikuisia ihmisiä. Työ on niin p***aa valivali, no teillä sentään ON työpaikka. Ei kuulu valitusta silloin kun ostetaan uusi talo, uusi auto tai vaikkapa uusia vaatteita halutessaan. Itsellä uusien vaatteiden hankkiminen voi tarkoittaa kuukausienkin säästämistä...

Se että yksi opettajatuttu valittaa kun palkka pieneni kun ei saanut jotain ylitunteja(?). Tienaa muutenkin jotain 4000 euroa/kk ja on vakipaikassa tietenkin. Seuraavan kerran sanon, että tulepa kokeilemaan tätä työttömän elämää ja tulotasoa.

Rahapula rajoittaa elämää, se on vaikeinta. Päivät on tarjousten perässä Köyhyys näyttää seuraavan hamaan vanhuuteen. Tosin olen ollut työttömänä vasta 3 kk.

31 jatkaa... Nämä valittajathan on myös sellaisia, että eivät ikinä vaihtaisi työpaikkaa. Ovat maailman huonoimmassa työpaikassa töissä (ei ole kiusaamista, kukaan ei häiritse työntekoa tms ongelmia), mutta kun kysyy että oletko katsellut mistään parempaa paikkaa niin hiljenevät kummasti.

Tuota opiskeluoikeutta työttömänä voisi kyllä kehitellä pidemmälle. Työkkäri epää aina kaiken, mitä ehdotan. "Ei sovi sinulle, sinulla on jo hyvä ammatti ja plaa, plaa". Parempi vaihtoehto vissin työkkärin mielestä on maata kotona sylkemässä kattoon, kun en töitä ole onnistunut saamaan. Mielummin opiskelisin vaikka ansiosidonnaisella. Saisi kehittää omaa osaamista..

Vierailija kirjoitti:

Syyllistäminen. Jatkuvasti puhutaan kuinka työttömiä pitää aktivoida työnhakuun. Voi vittu mitä paskaa! Itse olen hakenut töitä todella aktiviisesti eikä mitään ole löytynyt. Nyt jos kiitokseksi tästä ansiosidonnaistani vielä lyhennetään ja vähennetään niin jo on taas kyykyttämistä. Kuvitellaan, että työtön vain makaa kotona päivät päästään. Itse haluaisin opiskella avoimessa yliopistossa, mutta en tiedä uskaltaako kun pian käy niin että katsotaan opiskelijaksi enkä saa sitten enää mitään tukia mistään kun ei avoimeen opintotukeakaan saa. Avoimet opinnot voisi hoitaa myös työn ohella jos niitä töitä nyt sattuisi saamaan, joten työllistymistäni se opiskelu ei estäisi. Minulla olisi myös eräitä taitoja, joiden avulla voisin pitää pienimuotoista yritystoimintaa, mutta se on täysin poissuljettua, koska se yksinään ei riittäisi toimeentuloon eikä sitä voi tehdä sivutoimisesti kun on työtön. 

Tuntuu että näillä kaikilla toimilla pyritään passivoimaan ja masentamaan ihminen. Ettei vaan voisi tehdä työttömänä ollessaan mitään mikä saattaisi kehittää omia taitoja, edistää työn saamista tai hieman parantaa toimeentuloa. 

Vierailija kirjoitti:

Itselleni raskainta on ollut se jutustelu:"Mitä teet tyksesi", "en mitään". Ja keskustelu loppuu tähän. Suomessa ei osata puhua muusta kuin työstä.

Tai esim. kysymys: "Koska sinulla oli kesäloma?" Kun "loma" on koko ajan eikä loppua näy...

Rahattomuus ja häpeä. Uusien ystävien saaminen on mahdotonta kun tutustuessa keskustellaan heti aluksi siitä missä kumpainenkin on töissä. Ystävien etsiminen sillä kriteerillä että toinenkin on työtön, ei mielestäni ole hedelmällistä, koska kaikki työttömät eivät ole samalla aaltopituudella tai pidä samanlaisista asioista.

Se ärsyttää, kun työttömänä en saa haluta perustaa perhettä. Mieskin siis työttömänä. Tiedän ettei ole (vielä) mitään tulorajaa lasten hankkimiselle, mutta yleisesti kai ajatellaan, että omat asiat "pitäisi hoitaa kuntoon" ennen lasten hankkimista. Miten hoidat mitään kuntoon kun työpaikkoja ei ole.

Vierailija kirjoitti:

31 jatkaa... Nämä valittajathan on myös sellaisia, että eivät ikinä vaihtaisi työpaikkaa. Ovat maailman huonoimmassa työpaikassa töissä (ei ole kiusaamista, kukaan ei häiritse työntekoa tms ongelmia), mutta kun kysyy että oletko katsellut mistään parempaa paikkaa niin hiljenevät kummasti.

Tiedän niiin tämän ihmistyypin. Yleensä 50-60v nainen.

Pahinta on varmaan se, että tulee koko ajan monta kertaa viikossa torjutuksi. Näin jo vuosi mennyt, ja aina yritän olla nostamatta itsessäni toivoa kun haen paikkaa. Mutta joka kerta sitä tipahtaa, ja kun lähettää sen keskimäärin 2 hakemusta viikossa niin itsetunto on ihan pohjamudissa.

Ärsyttävää taas on se, että sukulaiset bongaa sulle työpaikkoja. "Hae tuonne paikkaan" ja seuraavan kerran kysytään "no haitko sinne, kuinka kävi". Joo hyväähän ne vaan tarkoittaa, mutta kun muutama ihminen ei ymmärrä että pysty tekemään kaikkia töitä fyysisen vamman takia niin mulle on ihan turha soitella jokaista henkilökohtaisen avustajan tarjoamasta työstä :/