ADD tutkimukset (yksityinen neurologi)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hankkikaa kalenteri, mihin suunnittelette viikon toiminnan valmiiksi esim. To klo 17.00-17:30 lakanoiden vaihto 18.00 - 19.30 tenttiin lukua.

En tiiä onko mulla diagnoosia vai ei, mutta ilman tuota elämäni on samanlaista kuin noissa esimerkeissä.

Juu ei onnistu. En saa lakanoita vaihdettua vaikka koko päivänä vaikkei olis mitään menoja, kun ahdistaa ajatella et pitäis tehdä se ja pari muuta asiaa. Kaikki jää ahdistuneena hermostuksissaan tekemättä ja on ihan kiukkuinen olo, tuntuu mahdottomalta. Sitten seuraavana päivänä voi olla kiirekkin, mutta innostun vaihtamaan ne lakanat eikä se oo mikään iso juttu. Oikeastaan mitä enemmän suunnittelen sitä hankalampaa on, en oo koskaan pysynyt niissä suunnitelmissa ja sen takia tulee valmiiksi jotenkin huono olo jos ajattelenkin et ois tollasia esimerkin mukaisia aikataulutettuja töitä. Töissä nyt kuitenkin käyn eikä työn aikataulut ole ongelma, onneksi.

Ihailen kyllä ihmisiä jotka käyttää kalentereita, muistutuksia yms. ja aikatauluttaa asioita. Mulle on liian vaikeaa/työlästä alkaa suunnittelemaan ees sellaisia. Kauppalistankin teko ärsyttää, yleensä en teekkään ja haahuilen tyhmänä kaupassa ja unohdan mitä edes tarvitsen.

Tää on lähtökohta kaikilla siihen aikataulutukseen, se ei adhd n kanssa ole helppoa, kaikki ei edes pysty käy töissä.

Aloita se aikataulu pienistä asioista esim se lakanan vaihto pistä sille oma työ aika vaikka joka toinen sunnuntai, laita kännykkään muistutus. Lisää aina tehtäviä kalenteriin sitä mukaan kuin yksi asia on opittu.

Vierailija kirjoitti:

Ihan vaan mielenkiinnosta, mihin tarvitset diagnoosia? Ei ne opiskelut siitä helpotu. Itse päätin yksinkertaisesti kulkea omaa polkuani. Hylkäsin tavalliset tavat opiskella ja tehdä töitä, sillä ADD tekee kaikesta "normaalista" niin raskasta ja hankalaa. Loin itselleni elämän, jossa ADD ei ole este/hidaste, vaan ennemminkin rikkaus. Pointtini on siis se, että diagnoosi ei poista ongelmaa.

Ei, mutta se voi helpottaa ymmärtämään sitä ja luomaan itselle sopivampia toimintamalleja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hankkikaa kalenteri, mihin suunnittelette viikon toiminnan valmiiksi esim. To klo 17.00-17:30 lakanoiden vaihto 18.00 - 19.30 tenttiin lukua.

En tiiä onko mulla diagnoosia vai ei, mutta ilman tuota elämäni on samanlaista kuin noissa esimerkeissä.

Juu ei onnistu. En saa lakanoita vaihdettua vaikka koko päivänä vaikkei olis mitään menoja, kun ahdistaa ajatella et pitäis tehdä se ja pari muuta asiaa. Kaikki jää ahdistuneena hermostuksissaan tekemättä ja on ihan kiukkuinen olo, tuntuu mahdottomalta. Sitten seuraavana päivänä voi olla kiirekkin, mutta innostun vaihtamaan ne lakanat eikä se oo mikään iso juttu. Oikeastaan mitä enemmän suunnittelen sitä hankalampaa on, en oo koskaan pysynyt niissä suunnitelmissa ja sen takia tulee valmiiksi jotenkin huono olo jos ajattelenkin et ois tollasia esimerkin mukaisia aikataulutettuja töitä. Töissä nyt kuitenkin käyn eikä työn aikataulut ole ongelma, onneksi.

Ihailen kyllä ihmisiä jotka käyttää kalentereita, muistutuksia yms. ja aikatauluttaa asioita. Mulle on liian vaikeaa/työlästä alkaa suunnittelemaan ees sellaisia. Kauppalistankin teko ärsyttää, yleensä en teekkään ja haahuilen tyhmänä kaupassa ja unohdan mitä edes tarvitsen.

Tää on lähtökohta kaikilla siihen aikataulutukseen, se ei adhd n kanssa ole helppoa, kaikki ei edes pysty käy töissä.

Aloita se aikataulu pienistä asioista esim se lakanan vaihto pistä sille oma työ aika vaikka joka toinen sunnuntai, laita kännykkään muistutus. Lisää aina tehtäviä kalenteriin sitä mukaan kuin yksi asia on opittu.

Tuollainen on täysin normaalia saamattomuutta ettei kotityöt tule tehdyksi, vai kuvitteleeko nämä itsensä diagnosoineet, että muilla kaikki käy itsestään, ei tarvitse muuta kuin nousta vuoteesta ja sen jälkeen on intoa täynnä tekemään koko päivän. 

Vierailija kirjoitti:

Lyhyesti kärjistäen lapsilla diagnoosin saaminen menee yleensä siten, että neuvolassa/vanhemmilla herää epäilys. Tästä lähete toimintaterapeutti ja/tai puheterapeutti ja/tai psykologi. Tarvittavien käyntien jälkeen pohditaan onko tarvetta neuropsykologin tutkimuksiin, joka on siis ainoa joka voi diagnoosin tehdä ja antaa.

psykologit ei anna lääketieteellisiä diagnooseja, vaan aina lääkäri. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan vaan mielenkiinnosta, mihin tarvitset diagnoosia? Ei ne opiskelut siitä helpotu. Itse päätin yksinkertaisesti kulkea omaa polkuani. Hylkäsin tavalliset tavat opiskella ja tehdä töitä, sillä ADD tekee kaikesta "normaalista" niin raskasta ja hankalaa. Loin itselleni elämän, jossa ADD ei ole este/hidaste, vaan ennemminkin rikkaus. Pointtini on siis se, että diagnoosi ei poista ongelmaa.

En tiedä miksi vaivaudun kommentoimaan mutta, jos oikeasti olet sitä mieltä, että diagnosoinnissa ei ole mitään hyvää niin ehkä ihan hyvä selventää. Ylipäätään enhän voi olla edes täysin varma, että mulla on ADD:tä, tottakai se se pitää tutkia, jotta saan asianmukaista apua; kenties terapiaa, lääkkeitä tms. Jos ADD:ta ei tunnisteta eikä hoideta niin kenties muutaman vuoden päästä olen täysin masentunut ja toimintakyvytön ja tällöin aletaan hoitaman masennusta, kun se perimmäinen syy on ADD ja olen ikuisessa oravanpyörässä. Nyt ADD ei todellakaan tunnu rikasteelta, vaan hidasteelta, koska elän vain lamaantuneena ja aloitekyvyttömänä. Jos saisin diagnoosin ja kenties apua niin pystyisin ADD:n muuttamaan rikasteeksi. 

Täällä yksi ADD ilman diagnoosia. Olen opetellut käytännön ratkaisuja käytännön ongelmiin. Laitan puhelimeen useita hälytyksiä ja muistutuksia, lähden kotoa turhan ajoissa jos jonnekin pitää ehtiä, kehitän rutiineja, huolehdin että jollain on vara-avain jos rutiinit pettää ja lukitsen itseni ulos (kuten eilen), rytmitän työntekoa itselleni sopivaksi, syön riittävästi ja riittävän usein (matala tai heittelevä verensokeri haittaa kummasti) jne.

Ärsyttää kun lapsella on ADD, ja sille haluttaisiin tunkea lääkkeitä. Onneksi sain läpi kantani keskustelu- ja toimintaterapiasta.

ne lääkkeet voi mahdollistaa jollekin lapselle normaalin lapsuuden ja nuoruuden sekä koulu/opintomenestyksen. Ihmettelen tätä jäätävää lääkevastaisuutta, ainahan ne lääkkeet voi lopettaa jos niistä on haittaa tai ei ole hyötyä - parhaimmillaan niistä on ihan massiivinen apu.

Vierailija kirjoitti:

Lapsellani on todettu add, mutta neuropsykologi ei suositellut silti lääkitystä, vaikka oireet minusta häiritsevät. 14-vuotias.

Psykologi ei ole lääkäri eli hän ei pysty lääkkeitä määräämäänkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Medikalisaatio on tehnyt meistä sairaita. Sanonpahan vaan. Minulla on AD/HD diagnoosi ja en ole siitä mitään hyötynyt. Se on vain yksi määritelmä, jonka en anna määritellä itseäni. Heitän sen määritelmien roskakoriin ja viheltelen hyperaktiivisesti matkalla roskakatokseen.

Aika kuvaavaa ihmisten asenteista, jos tällainen kommentti on saanut tykkäyksiä. Hienoa jos oma elämäsi on sujunut "vihellellen" mutta kaikilla se ei menee niin, todella ala-arvoista naureskella niille, jotka haluavat hakea apua.

Ei mun elämä ole vihellellen mennyt. Ehkäpä minun henkilökohtainen helvettini on opettanut hyväksymään asiat sellaisina kuin ne ovat ja päästämään irti kaikesta. Nyt pystyn vihellellen kulkemaan.

Luuletko että se diagnoosin saaminen jotenkin estää hyväksymästä asioita sellaisena kuin ne on. Päin vastoin tällöin pystyy omalle mielelle iskostamaan, että en ole "huono" ihminen, vaan mulla on neurologinen poikkeavuus. Nyt olen vain hämilläni, että mikä mulla on. Myös jos ADD todetaan niin hakeutuisin vertaisryhmiin ym. juttelemaan muiden samanlaisten kanssa, en siksi että yrittäisin muuttaa itseäni muuksi kuin olen, vaan hakemalla tukea olemaan sellainen kuin olen.

Et sinä tarvitse paperia todistaaksesi, ettet ole huono ihminen. Voit myös hakea vertaistukea ilman diagnoosia. Vertaistuki ja keskustelu muutenkin ovat hienoja asioita. Saat toki hankkia paperin asiasta, jos koet sen itsellesi tärkeäksi. Hyvän ammatti-ihmisen kanssa keskusteleminen voi myös olla hyödyllistä, mikä on ehkä oleellisin asia mihin psykologin/psykiatrin palveluksia tässä tarvitaan. Lääkitys on joillekin tärkeää, mutta ei kaikille. Käsittääkseni ADHD vaatii useammin lääkitystä kuin ADD.

T: ADD

Oletko käynyt lukion ja mitä olet opiskellut sen jälkeen? Minkä tyyppisessä töissä olet?

ADD vaikuttaa voimakkaasti keskittymiseen ja asioiden aikatauluttamiseen, kuten myös aikataulujen noudattamiseen.

Nykysin dg on ADHD ,  mutta sitä on niin monenlaista, joku ei tarvi lääkitystä , riittää uudet toimintamallit  ja niin poispäin.

Liian helposti edelleen jokainen laitetaan samaan muottiin jolla diagnoosi.

Mielenkiinnosta kysyn saitko koskaan diagnoosia? Miten sun hoitopolku eteni? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hankkikaa kalenteri, mihin suunnittelette viikon toiminnan valmiiksi esim. To klo 17.00-17:30 lakanoiden vaihto 18.00 - 19.30 tenttiin lukua.

En tiiä onko mulla diagnoosia vai ei, mutta ilman tuota elämäni on samanlaista kuin noissa esimerkeissä.

 

Juu ei onnistu. En saa lakanoita vaihdettua vaikka koko päivänä vaikkei olis mitään menoja, kun ahdistaa ajatella et pitäis tehdä se ja pari muuta asiaa. Kaikki jää ahdistuneena hermostuksissaan tekemättä ja on ihan kiukkuinen olo, tuntuu mahdottomalta. Sitten seuraavana päivänä voi olla kiirekkin, mutta innostun vaihtamaan ne lakanat eikä se oo mikään iso juttu. Oikeastaan mitä enemmän suunnittelen sitä hankalampaa on, en oo koskaan pysynyt niissä suunnitelmissa ja sen takia tulee valmiiksi jotenkin huono olo jos ajatte

Siltä se ainakin näyttää näin sivusta katsoen. Vai ovatko omat läheiseni poikkeuksellisen tarmokkaita?

Vierailija kirjoitti:

Ei tässä kukaan kärsiville ole naureskellut. Minä vain vähät välitän diagnooseista, leimoista ja esteistä. Ne rajoittaa ihan turhaan.

Oma aikuinen lapseni on kärsinyt unettomuudesta (tai nukahtamisen vaikeudesta) 11-vuotiaasta lähtien. Hän on käynyt kaikki mahdolliset unitutkimukset. Nyt kuitenkin heräsi ADHD -epäily ja tutkimukset meneillään. Olisi aivan mahtavaa, jos hän löytäisi jonkin avun nukkumiseen, sillä se auttaisi eteenpäin elämässä. Opinnot ja työt sujuisivat paremmin. 

Vierailija kirjoitti:

Nykysin dg on ADHD ,  mutta sitä on niin monenlaista, joku ei tarvi lääkitystä , riittää uudet toimintamallit  ja niin poispäin.

Liian helposti edelleen jokainen laitetaan samaan muottiin jolla diagnoosi.

Jos on saanut vanhan diagnoosin, päivitetäänkö se automaattisesti uudeksi, vaikka kriteeritkin ovat saattaneet muuttua?

Vierailija kirjoitti:

Lyhyesti kärjistäen lapsilla diagnoosin saaminen menee yleensä siten, että neuvolassa/vanhemmilla herää epäilys. Tästä lähete toimintaterapeutti ja/tai puheterapeutti ja/tai psykologi. Tarvittavien käyntien jälkeen pohditaan onko tarvetta neuropsykologin tutkimuksiin, joka on siis ainoa joka voi diagnoosin tehdä ja antaa.

No ei mene moin. Ei koskaan! Ainoa joka voi asettaa diagnoosin on lääkäri. Joko psykiatri tai neurologi. Ei koskaan neuropsykologi. Ja tämä on fakta!