Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
ADD tutkimukset (yksityinen neurologi)
01.09.2016 |
Olen nyt niin kyllästynyt tähän paikallaan junnaamiseen ja siihen etten saa opintoja loppuun, kun en vaan saa aloitettua ja keskityttyä. Olen siis monta vuotta ollut varma, että itselläni on ADD mutta en ole saanut haettua apua. Mutta nyt ajattelin rohkaistua ja tilata yksityisen neurologin niin kuinka paljon näitä käyntejä yleensä vaaditaan, jotta ADD pystytään diagnosoimaan ja mitä yksi käynti suuriinpirtein kustantaa? Entä minkä tyyppiset nämä tutkimukset on, pelkkä haastattelu vai?
Kommentit (93)
Minä kävin Terveystalossa psykiatrilla ja yhdellä käyntikerralla vastasin lääkärin lomakkeelta kysymiin väittämiin ja en sitten tiedä, karsiuduinko jatkosta mutt tutkiminen loppui siihen, koska pisteet liian hyvät ollakseni add.
Eli ei tosiaankaan mikään useampikertainen 1400 euron testi. Ja lääkäri erikoistunut näihin aiheisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan vaan mielenkiinnosta, mihin tarvitset diagnoosia? Ei ne opiskelut siitä helpotu. Itse päätin yksinkertaisesti kulkea omaa polkuani. Hylkäsin tavalliset tavat opiskella ja tehdä töitä, sillä ADD tekee kaikesta "normaalista" niin raskasta ja hankalaa. Loin itselleni elämän, jossa ADD ei ole este/hidaste, vaan ennemminkin rikkaus. Pointtini on siis se, että diagnoosi ei poista ongelmaa.
En tiedä miksi vaivaudun kommentoimaan mutta, jos oikeasti olet sitä mieltä, että diagnosoinnissa ei ole mitään hyvää niin ehkä ihan hyvä selventää. Ylipäätään enhän voi olla edes täysin varma, että mulla on ADD:tä, tottakai se se pitää tutkia, jotta saan asianmukaista apua; kenties terapiaa, lääkkeitä tms. Jos ADD:ta ei tunnisteta eikä hoideta niin kenties muutaman vuoden päästä olen täysin masentunut ja toimintakyvytön ja tällöin aletaan hoitaman masennusta, kun se perimmäinen syy on ADD ja olen ikuisessa oravanpyörässä. Nyt ADD ei todellakaan tunnu rikasteelta, vaan hidasteelta, koska elän vain lamaantuneena ja aloitekyvyttömänä. Jos saisin diagnoosin ja kenties apua niin pystyisin ADD:n muuttamaan rikasteeksi.
Sinulla on ongelma, jolla ei ole nimeä. Saat sille nimen - sinulla on edelleen ongelma.
Kuinkahan moni ostaa kadulta piriä tähänkin vaivaan, koska normaali hoitoon pääseminen on niin vaikeaa ja/tai kallista.....
Vierailija kirjoitti:
Kuinkahan moni ostaa kadulta piriä tähänkin vaivaan, koska normaali hoitoon pääseminen on niin vaikeaa ja/tai kallista.....
Niin, tai ei välttämättä kadulta, netissähän tuotakin nykyisin on saatavilla.
Ongelma add:ssä aspergerissä yms. On se, että meidät yritetään sulloa siihen normaalin elämän laatikkoon. Joskus lääkkein, aina jotenkin. Ei kaikkien tarvitse tallata samoja polkuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ongelma add:ssä aspergerissä yms. On se, että meidät yritetään sulloa siihen normaalin elämän laatikkoon. Joskus lääkkein, aina jotenkin. Ei kaikkien tarvitse tallata samoja polkuja.
Joo, olet paljolti oikeassa. Nykyiset vaatimukset vain voivat olla aika kovat sekä opiskelun että työelämän suhteen ja silloin on tukala olla jos add/adhd/asperger hallitsee elämää liikaa, myös sosiaaliset vaatimukset työpaikalla voivat olla aika kovat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma add:ssä aspergerissä yms. On se, että meidät yritetään sulloa siihen normaalin elämän laatikkoon. Joskus lääkkein, aina jotenkin. Ei kaikkien tarvitse tallata samoja polkuja.
Joo, olet paljolti oikeassa. Nykyiset vaatimukset vain voivat olla aika kovat sekä opiskelun että työelämän suhteen ja silloin on tukala olla jos add/adhd/asperger hallitsee elämää liikaa, myös sosiaaliset vaatimukset työpaikalla voivat olla aika kovat.
Itse olen ratkaissut tämän ongelman alkamalla yrittäjäksi. Saa itse päättää miten toimii. Toki kaikista ei siihen ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan vaan mielenkiinnosta, mihin tarvitset diagnoosia? Ei ne opiskelut siitä helpotu. Itse päätin yksinkertaisesti kulkea omaa polkuani. Hylkäsin tavalliset tavat opiskella ja tehdä töitä, sillä ADD tekee kaikesta "normaalista" niin raskasta ja hankalaa. Loin itselleni elämän, jossa ADD ei ole este/hidaste, vaan ennemminkin rikkaus. Pointtini on siis se, että diagnoosi ei poista ongelmaa.
En tiedä miksi vaivaudun kommentoimaan mutta, jos oikeasti olet sitä mieltä, että diagnosoinnissa ei ole mitään hyvää niin ehkä ihan hyvä selventää. Ylipäätään enhän voi olla edes täysin varma, että mulla on ADD:tä, tottakai se se pitää tutkia, jotta saan asianmukaista apua; kenties terapiaa, lääkkeitä tms. Jos ADD:ta ei tunnisteta eikä hoideta niin kenties muutaman vuoden päästä olen täysin masentunut ja toimintakyvytön ja tällöin aletaan hoitaman masennusta, kun se perimmäinen syy on ADD ja olen ikuisessa oravanpyörässä. Nyt ADD ei todellakaan tunnu rikasteelta, vaan hidasteelta, koska elän vain lamaantuneena ja aloitekyvyttömänä. Jos saisin diagnoosin ja kenties apua niin pystyisin ADD:n muuttamaan rikasteeksi.
Sinulla on ongelma, jolla ei ole nimeä. Saat sille nimen - sinulla on edelleen ongelma.
Et ole selvästikään itse ihan perehtynyt asiaan, jos mielestäsi diagnosoiminen on ainostaan "sairaudelle" nimen antamista.
Vierailija kirjoitti:
Minä kävin Terveystalossa psykiatrilla ja yhdellä käyntikerralla vastasin lääkärin lomakkeelta kysymiin väittämiin ja en sitten tiedä, karsiuduinko jatkosta mutt tutkiminen loppui siihen, koska pisteet liian hyvät ollakseni add.
Eli ei tosiaankaan mikään useampikertainen 1400 euron testi. Ja lääkäri erikoistunut näihin aiheisiin.
Jos vielä "oireet" haittaavat elämääsi niin suosittelen hakeutumaan muualle tutkimuksiin. Luultavasti psykiatri ei ole ollut oikea henkilö tekemään diagnoosia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan vaan mielenkiinnosta, mihin tarvitset diagnoosia? Ei ne opiskelut siitä helpotu. Itse päätin yksinkertaisesti kulkea omaa polkuani. Hylkäsin tavalliset tavat opiskella ja tehdä töitä, sillä ADD tekee kaikesta "normaalista" niin raskasta ja hankalaa. Loin itselleni elämän, jossa ADD ei ole este/hidaste, vaan ennemminkin rikkaus. Pointtini on siis se, että diagnoosi ei poista ongelmaa.
En tiedä miksi vaivaudun kommentoimaan mutta, jos oikeasti olet sitä mieltä, että diagnosoinnissa ei ole mitään hyvää niin ehkä ihan hyvä selventää. Ylipäätään enhän voi olla edes täysin varma, että mulla on ADD:tä, tottakai se se pitää tutkia, jotta saan asianmukaista apua; kenties terapiaa, lääkkeitä tms. Jos ADD:ta ei tunnisteta eikä hoideta niin kenties muutaman vuoden päästä olen täysin masentunut ja toimintakyvytön ja tällöin aletaan hoitaman masennusta, kun se perimmäinen syy on ADD ja olen ikuisessa oravanpyörässä. Nyt ADD ei todellakaan tunnu rikasteelta, vaan hidasteelta, koska elän vain lamaantuneena ja aloitekyvyttömänä. Jos saisin diagnoosin ja kenties apua niin pystyisin ADD:n muuttamaan rikasteeksi.
Sinulla on ongelma, jolla ei ole nimeä. Saat sille nimen - sinulla on edelleen ongelma.
Et ole selvästikään itse ihan perehtynyt asiaan, jos mielestäsi diagnosoiminen on ainostaan "sairaudelle" nimen antamista.
Medikalisaatio on tehnyt meistä sairaita. Sanonpahan vaan. Minulla on AD/HD diagnoosi ja en ole siitä mitään hyötynyt. Se on vain yksi määritelmä, jonka en anna määritellä itseäni. Heitän sen määritelmien roskakoriin ja viheltelen hyperaktiivisesti matkalla roskakatokseen.
Psykiatri teki diagnoosin. Lääkitys pystytään aloittamaan muutaman käynnin jälkeen. Mullakin oli samoja ongelmia opiskelun kanssa, mut sain ne lääkkeitten avulla päätökseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan vaan mielenkiinnosta, mihin tarvitset diagnoosia? Ei ne opiskelut siitä helpotu. Itse päätin yksinkertaisesti kulkea omaa polkuani. Hylkäsin tavalliset tavat opiskella ja tehdä töitä, sillä ADD tekee kaikesta "normaalista" niin raskasta ja hankalaa. Loin itselleni elämän, jossa ADD ei ole este/hidaste, vaan ennemminkin rikkaus. Pointtini on siis se, että diagnoosi ei poista ongelmaa.
En tiedä miksi vaivaudun kommentoimaan mutta, jos oikeasti olet sitä mieltä, että diagnosoinnissa ei ole mitään hyvää niin ehkä ihan hyvä selventää. Ylipäätään enhän voi olla edes täysin varma, että mulla on ADD:tä, tottakai se se pitää tutkia, jotta saan asianmukaista apua; kenties terapiaa, lääkkeitä tms. Jos ADD:ta ei tunnisteta eikä hoideta niin kenties muutaman vuoden päästä olen täysin masentunut ja toimintakyvytön ja tällöin aletaan hoitaman masennusta, kun se perimmäinen syy on ADD ja olen ikuisessa oravanpyörässä. Nyt ADD ei todellakaan tunnu rikasteelta, vaan hidasteelta, koska elän vain lamaantuneena ja aloitekyvyttömänä. Jos saisin diagnoosin ja kenties apua niin pystyisin ADD:n muuttamaan rikasteeksi.
Sinulla on ongelma, jolla ei ole nimeä. Saat sille nimen - sinulla on edelleen ongelma.
Et ole selvästikään itse ihan perehtynyt asiaan, jos mielestäsi diagnosoiminen on ainostaan "sairaudelle" nimen antamista.
Medikalisaatio on tehnyt meistä sairaita. Sanonpahan vaan. Minulla on AD/HD diagnoosi ja en ole siitä mitään hyötynyt. Se on vain yksi määritelmä, jonka en anna määritellä itseäni. Heitän sen määritelmien roskakoriin ja viheltelen hyperaktiivisesti matkalla roskakatokseen.
Aika kuvaavaa ihmisten asenteista, jos tällainen kommentti on saanut tykkäyksiä. Hienoa jos oma elämäsi on sujunut "vihellellen" mutta kaikilla se ei menee niin, todella ala-arvoista naureskella niille, jotka haluavat hakea apua.
Medikalisaatio on tehnyt meistä sairaita. Sanonpahan vaan. Minulla on AD/HD diagnoosi ja en ole siitä mitään hyötynyt. Se on vain yksi määritelmä, jonka en anna määritellä itseäni. Heitän sen määritelmien roskakoriin ja viheltelen hyperaktiivisesti matkalla roskakatokseen.[/quote]
Aika kuvaavaa ihmisten asenteista, jos tällainen kommentti on saanut tykkäyksiä. Hienoa jos oma elämäsi on sujunut "vihellellen" mutta kaikilla se ei menee niin, todella ala-arvoista naureskella niille, jotka haluavat hakea apua.[/quote]
Ei mun elämä ole vihellellen mennyt. Ehkäpä minun henkilökohtainen helvettini on opettanut hyväksymään asiat sellaisina kuin ne ovat ja päästämään irti kaikesta. Nyt pystyn vihellellen kulkemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tässä kukaan kärsiville ole naureskellut. Minä vain vähät välitän diagnooseista, leimoista ja esteistä. Ne rajoittaa ihan turhaan.
Vierailija kirjoitti:
Ihan vaan mielenkiinnosta, mihin tarvitset diagnoosia? Ei ne opiskelut siitä helpotu. Itse päätin yksinkertaisesti kulkea omaa polkuani. Hylkäsin tavalliset tavat opiskella ja tehdä töitä, sillä ADD tekee kaikesta "normaalista" niin raskasta ja hankalaa. Loin itselleni elämän, jossa ADD ei ole este/hidaste, vaan ennemminkin rikkaus. Pointtini on siis se, että diagnoosi ei poista ongelmaa.
Kyllähän se voi helpottaa, jos saa mustaa valkoselle. Ainakin mua helpottais. Vaikak ei varmaa ongelmaa suoranaisesti ratkasekkaan.
Vierailija kirjoitti:
Medikalisaatio on tehnyt meistä sairaita. Sanonpahan vaan. Minulla on AD/HD diagnoosi ja en ole siitä mitään hyötynyt. Se on vain yksi määritelmä, jonka en anna määritellä itseäni. Heitän sen määritelmien roskakoriin ja viheltelen hyperaktiivisesti matkalla roskakatokseen.
Aika kuvaavaa ihmisten asenteista, jos tällainen kommentti on saanut tykkäyksiä. Hienoa jos oma elämäsi on sujunut "vihellellen" mutta kaikilla se ei menee niin, todella ala-arvoista naureskella niille, jotka haluavat hakea apua.
Ei mun elämä ole vihellellen mennyt. Ehkäpä minun henkilökohtainen helvettini on opettanut hyväksymään asiat sellaisina kuin ne ovat ja päästämään irti kaikesta. Nyt pystyn vihellellen kulkemaan.
Luuletko että se diagnoosin saaminen jotenkin estää hyväksymästä asioita sellaisena kuin ne on. Päin vastoin tällöin pystyy omalle mielelle iskostamaan, että en ole "huono" ihminen, vaan mulla on neurologinen poikkeavuus. Nyt olen vain hämilläni, että mikä mulla on. Myös jos ADD todetaan niin hakeutuisin vertaisryhmiin ym. juttelemaan muiden samanlaisten kanssa, en siksi että yrittäisin muuttaa itseäni muuksi kuin olen, vaan hakemalla tukea olemaan sellainen kuin olen.
Vastaan numerolle 5.
Lapsella oli koulussa vaikeuksia. Ekaluokalta alkaen kyselin apuja opettajalta ja erityisopelta. Sanoivat vaan, että kaikki on ok.
Sitten tältä palstalta luin oikean osoitteen: koulupsykologi. Sinne testeihin. Kestivät tunteja monessa osassa. Huomattiin lukihäiriö. Ohjattiin neuropsykologille maksusitoumuksella.
Neuropsykologi totesi myös lukihäiriön. Testasi myös normaaliälyiseksi. (Jos ei olisi ollut, ei olisi saanut häneltä apua) sitten alkoi kuntoutus ja siinä kuntoutuksen aikana neuropsykologi huomasi add:n . Kuulemma kun pommittaa kysymyksillä ja häiritsee samalla, keskittyminen herpaantuu. Totesi, että visuaalinen oppiminen on auditiivista parempaa.
Ei sitten kumminkaan suositellut lääkitystä, jonka olisi määrännyt lääkäri, ei hän.
Kaikki ulospäin oireilevat ihmiset ovat viskelemässä diagnoosejaan roskakoriin ja viis veisaamassa muutenkin siitä, miten ympäristön ihmiset, jopa läheiset, kokevat asian. :( Tämän takia minulla on yleensä huonot kemiat ADHD-ihmisten kanssa.
-tod.näk.assi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Medikalisaatio on tehnyt meistä sairaita. Sanonpahan vaan. Minulla on AD/HD diagnoosi ja en ole siitä mitään hyötynyt. Se on vain yksi määritelmä, jonka en anna määritellä itseäni. Heitän sen määritelmien roskakoriin ja viheltelen hyperaktiivisesti matkalla roskakatokseen.
Aika kuvaavaa ihmisten asenteista, jos tällainen kommentti on saanut tykkäyksiä. Hienoa jos oma elämäsi on sujunut "vihellellen" mutta kaikilla se ei menee niin, todella ala-arvoista naureskella niille, jotka haluavat hakea apua.
Ei mun elämä ole vihellellen mennyt. Ehkäpä minun henkilökohtainen helvettini on opettanut hyväksymään asiat sellaisina kuin ne ovat ja päästämään irti kaikesta. Nyt pystyn vihellellen kulkemaan.
Luuletko että se diagnoosin saaminen jotenkin estää hyväksymästä asioita sellaisena kuin ne on. Päin vastoin tällöin pystyy omalle mielelle iskostamaan, että en ole "huono" ihminen, vaan mulla on neurologinen poikkeavuus. Nyt olen vain hämilläni, että mikä mulla on. Myös jos ADD todetaan niin hakeutuisin vertaisryhmiin ym. juttelemaan muiden samanlaisten kanssa, en siksi että yrittäisin muuttaa itseäni muuksi kuin olen, vaan hakemalla tukea olemaan sellainen kuin olen.
Turha tässä nyt on hermostua. En ole missään vaiheessa väittänyt että estäisi. Et sinä ole huono ihminen. Kukaan meistä ei ole. Olemme kaikki yksinkertaisesti ihmisiä, diagnoosiin katsomatta. Ja jos tarvitset diagnoosin vertaistukea varten ni siittä vaan. Sitä saa kyllä ilmankin. Hae ihmeessä diagnoosi, mutta älä anna sen määritellä itseäsi.
Alue: Aihe vapaa
Up