ADD tutkimukset (yksityinen neurologi)

Vierailija kirjoitti:

Ei tässä kukaan kärsiville ole naureskellut. Minä vain vähät välitän diagnooseista, leimoista ja esteistä. Ne rajoittaa ihan turhaan.

T

Niin mutta kannattaa muistaa, että sinä et ole yhtä kuin kaikki "sairastavat." :)

Hienoa jollei omaan elämääsi AD / HD vaikuta millään tavalla mutta on myös henkilöitä joilla se vaikuttaa todella heikentävästi yleiseen elämiseen, toki positiivinen asenne vaikuttaa mutta itsekin koen olevani positiivinen mutta valitettavasti se positiivuus ei kuitenkaan aina auta siihen yleiseen elämänhallintaan. Miten diagnosointi muka leimaa, ei siitä tarvitse muille huudella, vaan se on omalle itselle ja itsetunnolle. Omasta mielestäni taas sinun tyyppiset "sairastavat" enemmän leimaavat AD / HD:tä, kun kokevat diagnosoinnin jotenkin rajoittavana ja häpeällisenä. Samat "oireet' sinulla on oli sitten diagnoosia tai ei, niin yhtä hyvin asioista voi puhua niiden oikeilla nimillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tässä kukaan kärsiville ole naureskellut. Minä vain vähät välitän diagnooseista, leimoista ja esteistä. Ne rajoittaa ihan turhaan.

T

Niin mutta kannattaa muistaa, että sinä et ole yhtä kuin kaikki "sairastavat." :)

Hienoa jollei omaan elämääsi AD / HD vaikuta millään tavalla mutta on myös henkilöitä joilla se vaikuttaa todella heikentävästi yleiseen elämiseen, toki positiivinen asenne vaikuttaa mutta itsekin koen olevani positiivinen mutta valitettavasti se positiivuus ei kuitenkaan aina auta siihen yleiseen elämänhallintaan. Miten diagnosointi muka leimaa, ei siitä tarvitse muille huudella, vaan se on omalle itselle ja itsetunnolle. Omasta mielestäni taas sinun tyyppiset "sairastavat" enemmän leimaavat AD / HD:tä, kun kokevat diagnosoinnin jotenkin rajoittavana ja häpeällisenä. Samat "oireet' sinulla on oli sitten diagnoosia tai ei, niin yhtä hyvin asioista voi puhua niiden oikeilla nimillä.

En minä kuvittelekaan olevani. Sinä kuvittelet minun kuvittelevan olevani. Ja missä vaiheessa olen sanonut ettei se vaikuta elämääni :D? Ja siis onko nyt näin että en saa ilmaista näkökantaani koska se on poikkeava. Miksi kommenttini provosoivat? Minulle ad/hd diagnoosi ei ole mikään häpeä. En tee sillä tosin yhtään mitään, samat ongelmat minulla on edelleen elämänhallinnassa sun muussa. Asenteeni ei ole positiivinen eikä negatiivinen, mikään ei vaan varsinaisesti kosketa minua millään tasolla. Olen löytänyt sisäisen rauhan :).

Kannattaa ehdottomasti mennä tutkimuksiin ja diagnoosi on vain hyvästä. 

Vierailija kirjoitti:

Ongelma add:ssä aspergerissä yms. On se, että meidät yritetään sulloa siihen normaalin elämän laatikkoon. Joskus lääkkein, aina jotenkin. Ei kaikkien tarvitse tallata samoja polkuja.

Ei tarvitse ei, mutta töissä pitäisi pystyä käymään tai elättää itsensä edes jotenkin. Itse valitsin ADHD-diagnoosin sekä asiaankuuluvan terapian ja lääkityksen mielummin kuin loppuelämän tukien varassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tässä kukaan kärsiville ole naureskellut. Minä vain vähät välitän diagnooseista, leimoista ja esteistä. Ne rajoittaa ihan turhaan.

T

Niin mutta kannattaa muistaa, että sinä et ole yhtä kuin kaikki "sairastavat." :)

Hienoa jollei omaan elämääsi AD / HD vaikuta millään tavalla mutta on myös henkilöitä joilla se vaikuttaa todella heikentävästi yleiseen elämiseen, toki positiivinen asenne vaikuttaa mutta itsekin koen olevani positiivinen mutta valitettavasti se positiivuus ei kuitenkaan aina auta siihen yleiseen elämänhallintaan. Miten diagnosointi muka leimaa, ei siitä tarvitse muille huudella, vaan se on omalle itselle ja itsetunnolle. Omasta mielestäni taas sinun tyyppiset "sairastavat" enemmän leimaavat AD / HD:tä, kun kokevat diagnosoinnin jotenkin rajoittavana ja häpeällisenä. Samat "oireet' sinulla on oli sitten diagnoosia tai ei, niin yhtä hyvin asioista voi puhua niiden oikeilla nimillä.

En minä kuvittelekaan olevani. Sinä kuvittelet minun kuvittelevan olevani. Ja missä vaiheessa olen sanonut ettei se vaikuta elämääni :D? Ja siis onko nyt näin että en saa ilmaista näkökantaani koska se on poikkeava. Miksi kommenttini provosoivat? Minulle ad/hd diagnoosi ei ole mikään häpeä. En tee sillä tosin yhtään mitään, samat ongelmat minulla on edelleen elämänhallinnassa sun muussa. Asenteeni ei ole positiivinen eikä negatiivinen, mikään ei vaan varsinaisesti kosketa minua millään tasolla. Olen löytänyt sisäisen rauhan :).

Olen täysin samaa mieltä kanssasi, että diagnoosin ei saa antaa määritellä itseään eikä se diagnosointi ylipäätään ole mikään henkinen pelastus mutta tässä oli kyse ylipäätään tutkimuksiin hakeutumisesta. Hienoa että olet löytänyt rauhan mutta anna myös muiden löytää se, ei ole sulta mitenkään pois, jos joku haluaa hakea apua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tässä kukaan kärsiville ole naureskellut. Minä vain vähät välitän diagnooseista, leimoista ja esteistä. Ne rajoittaa ihan turhaan.

T

Niin mutta kannattaa muistaa, että sinä et ole yhtä kuin kaikki "sairastavat." :)

Hienoa jollei omaan elämääsi AD / HD vaikuta millään tavalla mutta on myös henkilöitä joilla se vaikuttaa todella heikentävästi yleiseen elämiseen, toki positiivinen asenne vaikuttaa mutta itsekin koen olevani positiivinen mutta valitettavasti se positiivuus ei kuitenkaan aina auta siihen yleiseen elämänhallintaan. Miten diagnosointi muka leimaa, ei siitä tarvitse muille huudella, vaan se on omalle itselle ja itsetunnolle. Omasta mielestäni taas sinun tyyppiset "sairastavat" enemmän leimaavat AD / HD:tä, kun kokevat diagnosoinnin jotenkin rajoittavana ja häpeällisenä. Samat "oireet' sinulla on oli sitten diagnoosia tai ei, niin yhtä hyvin asioista voi puhua niiden oikeilla nimillä.

En minä kuvittelekaan olevani. Sinä kuvittelet minun kuvittelevan olevani. Ja missä vaiheessa olen sanonut ettei se vaikuta elämääni :D? Ja siis onko nyt näin että en saa ilmaista näkökantaani koska se on poikkeava. Miksi kommenttini provosoivat? Minulle ad/hd diagnoosi ei ole mikään häpeä. En tee sillä tosin yhtään mitään, samat ongelmat minulla on edelleen elämänhallinnassa sun muussa. Asenteeni ei ole positiivinen eikä negatiivinen, mikään ei vaan varsinaisesti kosketa minua millään tasolla. Olen löytänyt sisäisen rauhan :).

Olen täysin samaa mieltä kanssasi, että diagnoosin ei saa antaa määritellä itseään eikä se diagnosointi ylipäätään ole mikään henkinen pelastus mutta tässä oli kyse ylipäätään tutkimuksiin hakeutumisesta. Hienoa että olet löytänyt rauhan mutta anna myös muiden löytää se, ei ole sulta mitenkään pois, jos joku haluaa hakea apua. 

Miksi se olisi minulta pois? Miksi luulisin niin? En ole omasta mielestäni seissyt kenenkään tiellä. Kerroin oman näkemykseni siinä kaikki. Mielestäni on tärkeää keskustella näistä asioista. Joku muu voi saada lohtua ja uusia näkökulmia minun näkökannastani. Turha tässä nyt on henkilökohtaisuuksiin mennä.vai mitä ;).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelma add:ssä aspergerissä yms. On se, että meidät yritetään sulloa siihen normaalin elämän laatikkoon. Joskus lääkkein, aina jotenkin. Ei kaikkien tarvitse tallata samoja polkuja.

Ei tarvitse ei, mutta töissä pitäisi pystyä käymään tai elättää itsensä edes jotenkin. Itse valitsin ADHD-diagnoosin sekä asiaankuuluvan terapian ja lääkityksen mielummin kuin loppuelämän tukien varassa.

Siksi haluankin nyt herätellä keskustelua, että ihmiset ymmärtäisivät, että mainitsemasi "asiaankuuluva" terapia ja lääkitys eivät ole pakollisia. Myöskään tukien varassa eläminen ei ole ainoa vaihtoehto. On olemassa muitakin tapoja pärjätä elämässä. Tää maailma ei sovi kaikille tällaisenaan, mutta paras ratkaisu ei minusta ole tunkea erilaisia ihmisiä keinotekoisesti normaalin ihmisen aihioon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan vaan mielenkiinnosta, mihin tarvitset diagnoosia? Ei ne opiskelut siitä helpotu. Itse päätin yksinkertaisesti kulkea omaa polkuani. Hylkäsin tavalliset tavat opiskella ja tehdä töitä, sillä ADD tekee kaikesta "normaalista" niin raskasta ja hankalaa. Loin itselleni elämän, jossa ADD ei ole este/hidaste, vaan ennemminkin rikkaus. Pointtini on siis se, että diagnoosi ei poista ongelmaa.

En tiedä miksi vaivaudun kommentoimaan mutta, jos oikeasti olet sitä mieltä, että diagnosoinnissa ei ole mitään hyvää niin ehkä ihan hyvä selventää. Ylipäätään enhän voi olla edes täysin varma, että mulla on ADD:tä, tottakai se se pitää tutkia, jotta saan asianmukaista apua; kenties terapiaa, lääkkeitä tms. Jos ADD:ta ei tunnisteta eikä hoideta niin kenties muutaman vuoden päästä olen täysin masentunut ja toimintakyvytön ja tällöin aletaan hoitaman masennusta, kun se perimmäinen syy on ADD ja olen ikuisessa oravanpyörässä. Nyt ADD ei todellakaan tunnu rikasteelta, vaan hidasteelta, koska elän vain lamaantuneena ja aloitekyvyttömänä. Jos saisin diagnoosin ja kenties apua niin pystyisin ADD:n muuttamaan rikasteeksi. 

Täällä yksi ADD ilman diagnoosia. Olen opetellut käytännön ratkaisuja käytännön ongelmiin. Laitan puhelimeen useita hälytyksiä ja muistutuksia, lähden kotoa turhan ajoissa jos jonnekin pitää ehtiä, kehitän rutiineja, huolehdin että jollain on vara-avain jos rutiinit pettää ja lukitsen itseni ulos (kuten eilen), rytmitän työntekoa itselleni sopivaksi, syön riittävästi ja riittävän usein (matala tai heittelevä verensokeri haittaa kummasti) jne.

Ärsyttää kun lapsella on ADD, ja sille haluttaisiin tunkea lääkkeitä. Onneksi sain läpi kantani keskustelu- ja toimintaterapiasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelma add:ssä aspergerissä yms. On se, että meidät yritetään sulloa siihen normaalin elämän laatikkoon. Joskus lääkkein, aina jotenkin. Ei kaikkien tarvitse tallata samoja polkuja.

Ei tarvitse ei, mutta töissä pitäisi pystyä käymään tai elättää itsensä edes jotenkin. Itse valitsin ADHD-diagnoosin sekä asiaankuuluvan terapian ja lääkityksen mielummin kuin loppuelämän tukien varassa.

Siksi haluankin nyt herätellä keskustelua, että ihmiset ymmärtäisivät, että mainitsemasi "asiaankuuluva" terapia ja lääkitys eivät ole pakollisia. Myöskään tukien varassa eläminen ei ole ainoa vaihtoehto. On olemassa muitakin tapoja pärjätä elämässä. Tää maailma ei sovi kaikille tällaisenaan, mutta paras ratkaisu ei minusta ole tunkea erilaisia ihmisiä keinotekoisesti normaalin ihmisen aihioon.

Itse (Ap) en ollut tuon kirjoittaja mutta monelle se diagnosointi on henkireikä, omia polkuja voi tallata myös sen diagnoosin kanssa, jopa paremmin, kun kuitenkin tuntee kuuluvansa johonkin, eikä ole ihan ypöyksin kulkemassa niitä polkuja. Ymmärrän mitä meinasit mutta mielestäni kuitenkin kuulosti siltä, että arvostelet niitä, jotka haluavat hakea diagnoosin ja apua itselleen. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Medikalisaatio on tehnyt meistä sairaita. Sanonpahan vaan. Minulla on AD/HD diagnoosi ja en ole siitä mitään hyötynyt. Se on vain yksi määritelmä, jonka en anna määritellä itseäni. Heitän sen määritelmien roskakoriin ja viheltelen hyperaktiivisesti matkalla roskakatokseen.

Aika kuvaavaa ihmisten asenteista, jos tällainen kommentti on saanut tykkäyksiä. Hienoa jos oma elämäsi on sujunut "vihellellen" mutta kaikilla se ei menee niin, todella ala-arvoista naureskella niille, jotka haluavat hakea apua.

Ei mun elämä ole vihellellen mennyt. Ehkäpä minun henkilökohtainen helvettini on opettanut hyväksymään asiat sellaisina kuin ne ovat ja päästämään irti kaikesta. Nyt pystyn vihellellen kulkemaan.

Luuletko että se diagnoosin saaminen jotenkin estää hyväksymästä asioita sellaisena kuin ne on. Päin vastoin tällöin pystyy omalle mielelle iskostamaan, että en ole "huono" ihminen, vaan mulla on neurologinen poikkeavuus. Nyt olen vain hämilläni, että mikä mulla on. Myös jos ADD todetaan niin hakeutuisin vertaisryhmiin ym. juttelemaan muiden samanlaisten kanssa, en siksi että yrittäisin muuttaa itseäni muuksi kuin olen, vaan hakemalla tukea olemaan sellainen kuin olen.

Et sinä tarvitse paperia todistaaksesi, ettet ole huono ihminen. Voit myös hakea vertaistukea ilman diagnoosia. Vertaistuki ja keskustelu muutenkin ovat hienoja asioita. Saat toki hankkia paperin asiasta, jos koet sen itsellesi tärkeäksi. Hyvän ammatti-ihmisen kanssa keskusteleminen voi myös olla hyödyllistä, mikä on ehkä oleellisin asia mihin psykologin/psykiatrin palveluksia tässä tarvitaan. Lääkitys on joillekin tärkeää, mutta ei kaikille. Käsittääkseni ADHD vaatii useammin lääkitystä kuin ADD.

T: ADD

juo kahvia. add mieheni saa avun runsaasta kofeiinista joka on ihan pätevä tarkkaavaisuushäiriöisten hoito. metyylifenidaattihan on piriste, kuten kofeiinikin. kokeile saatko siitä apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan vaan mielenkiinnosta, mihin tarvitset diagnoosia? Ei ne opiskelut siitä helpotu. Itse päätin yksinkertaisesti kulkea omaa polkuani. Hylkäsin tavalliset tavat opiskella ja tehdä töitä, sillä ADD tekee kaikesta "normaalista" niin raskasta ja hankalaa. Loin itselleni elämän, jossa ADD ei ole este/hidaste, vaan ennemminkin rikkaus. Pointtini on siis se, että diagnoosi ei poista ongelmaa.

En tiedä miksi vaivaudun kommentoimaan mutta, jos oikeasti olet sitä mieltä, että diagnosoinnissa ei ole mitään hyvää niin ehkä ihan hyvä selventää. Ylipäätään enhän voi olla edes täysin varma, että mulla on ADD:tä, tottakai se se pitää tutkia, jotta saan asianmukaista apua; kenties terapiaa, lääkkeitä tms. Jos ADD:ta ei tunnisteta eikä hoideta niin kenties muutaman vuoden päästä olen täysin masentunut ja toimintakyvytön ja tällöin aletaan hoitaman masennusta, kun se perimmäinen syy on ADD ja olen ikuisessa oravanpyörässä. Nyt ADD ei todellakaan tunnu rikasteelta, vaan hidasteelta, koska elän vain lamaantuneena ja aloitekyvyttömänä. Jos saisin diagnoosin ja kenties apua niin pystyisin ADD:n muuttamaan rikasteeksi. 

Täällä yksi ADD ilman diagnoosia. Olen opetellut käytännön ratkaisuja käytännön ongelmiin. Laitan puhelimeen useita hälytyksiä ja muistutuksia, lähden kotoa turhan ajoissa jos jonnekin pitää ehtiä, kehitän rutiineja, huolehdin että jollain on vara-avain jos rutiinit pettää ja lukitsen itseni ulos (kuten eilen), rytmitän työntekoa itselleni sopivaksi, syön riittävästi ja riittävän usein (matala tai heittelevä verensokeri haittaa kummasti) jne.

Ärsyttää kun lapsella on ADD, ja sille haluttaisiin tunkea lääkkeitä. Onneksi sain läpi kantani keskustelu- ja toimintaterapiasta.

Niin ja lääkkeet ovat mielestäsi huonoja koska?

Onko myös diabetes- ja verenpainelääkkeet huono juttu?

ADD (kuten ADHD) johtuu hermosignaalien huonosta kulusta, periaatteessa täysin fyysinen vaiva johon myös lääkkeet voivat olla täysin perusteltuja, toki toleranssia voi tulla ja jotain haittavaikutuksia.

Vierailija kirjoitti:

Medikalisaatio on tehnyt meistä sairaita. Sanonpahan vaan. Minulla on AD/HD diagnoosi ja en ole siitä mitään hyötynyt. Se on vain yksi määritelmä, jonka en anna määritellä itseäni. Heitän sen määritelmien roskakoriin ja viheltelen hyperaktiivisesti matkalla roskakatokseen.

Aika kuvaavaa ihmisten asenteista, jos tällainen kommentti on saanut tykkäyksiä. Hienoa jos oma elämäsi on sujunut "vihellellen" mutta kaikilla se ei menee niin, todella ala-arvoista naureskella niille, jotka haluavat hakea apua.

Ei mun elämä ole vihellellen mennyt. Ehkäpä minun henkilökohtainen helvettini on opettanut hyväksymään asiat sellaisina kuin ne ovat ja päästämään irti kaikesta. Nyt pystyn vihellellen kulkemaan.

Eli oletko koskaan edes kokeillut esim. Concertaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Medikalisaatio on tehnyt meistä sairaita. Sanonpahan vaan. Minulla on AD/HD diagnoosi ja en ole siitä mitään hyötynyt. Se on vain yksi määritelmä, jonka en anna määritellä itseäni. Heitän sen määritelmien roskakoriin ja viheltelen hyperaktiivisesti matkalla roskakatokseen.

Aika kuvaavaa ihmisten asenteista, jos tällainen kommentti on saanut tykkäyksiä. Hienoa jos oma elämäsi on sujunut "vihellellen" mutta kaikilla se ei menee niin, todella ala-arvoista naureskella niille, jotka haluavat hakea apua.

Ei mun elämä ole vihellellen mennyt. Ehkäpä minun henkilökohtainen helvettini on opettanut hyväksymään asiat sellaisina kuin ne ovat ja päästämään irti kaikesta. Nyt pystyn vihellellen kulkemaan.

Eli oletko koskaan edes kokeillut esim. Concertaa?

Nope. Jos olisin halunnut vielä opiskella, se olisi varmaan tullut eteen. Opiskella voi kuitenkin myös itsenäisesti ja omilla ehdoillaan ilman koulujärjestelmää. Päätin olla sullomatta itseäni siihen normaaliin elämään mihin en ilman lääkkeitä mahtunut. Mielestäni maailman pitäisi muuttua rauhallisemmaksi, jotta ad/hd ei olisi ongelma. Tuskin tulee eloni aikana tapahtumaan ja siksipä päätin jäädä sen perinteisen mallin ulkopuolelle.

Toisaalta taas minulle lääkäri sanoi, että tietyllä tapaa älykkyys ja sisu on ollut lääke pärjäämiseen. Auttanut löytämään keinoja selvitä jne. Monimutkaisia juttuja.

Mulla on tosi voimakkaina varmaan kaikki add:n klassiset ja vähemmänkin klassiset oireet. Oon ihan lapsesta asti tähän 22-vuotiaaksi kuin joku kirjan mallliesimerkki. Itkuhan siinä tuli kun alko lukemaan tästä aiheesta enemmän ja tunnisti vihdoin itsensä jostain, ymmärsi että on syitä selittämättömälle masennukselle ja oireille joille en ole voinut mitään.

En välttämättä tarvis mitään diagnosia, enkä terapiaa, mutta kiinnostaisi kyllä jos tähän vois saada sen lääkityksen. Ihan yleinen arjen ja elämänhallinta voisi ilmeisesti jollain pillerillä päivässä helpottua niin paljon, kun oon noita ihmisten kokemuksia lukenut.

Mutta ei tosiaan oo varaa maksella mitään tonneja siitä että vain ehkä voisin saada apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Medikalisaatio on tehnyt meistä sairaita. Sanonpahan vaan. Minulla on AD/HD diagnoosi ja en ole siitä mitään hyötynyt. Se on vain yksi määritelmä, jonka en anna määritellä itseäni. Heitän sen määritelmien roskakoriin ja viheltelen hyperaktiivisesti matkalla roskakatokseen.

Aika kuvaavaa ihmisten asenteista, jos tällainen kommentti on saanut tykkäyksiä. Hienoa jos oma elämäsi on sujunut "vihellellen" mutta kaikilla se ei menee niin, todella ala-arvoista naureskella niille, jotka haluavat hakea apua.

Ei mun elämä ole vihellellen mennyt. Ehkäpä minun henkilökohtainen helvettini on opettanut hyväksymään asiat sellaisina kuin ne ovat ja päästämään irti kaikesta. Nyt pystyn vihellellen kulkemaan.

Eli oletko koskaan edes kokeillut esim. Concertaa?

Nope. Jos olisin halunnut vielä opiskella, se olisi varmaan tullut eteen. Opiskella voi kuitenkin myös itsenäisesti ja omilla ehdoillaan ilman koulujärjestelmää. Päätin olla sullomatta itseäni siihen normaaliin elämään mihin en ilman lääkkeitä mahtunut. Mielestäni maailman pitäisi muuttua rauhallisemmaksi, jotta ad/hd ei olisi ongelma. Tuskin tulee eloni aikana tapahtumaan ja siksipä päätin jäädä sen perinteisen mallin ulkopuolelle.

Toisaalta taas minulle lääkäri sanoi, että tietyllä tapaa älykkyys ja sisu on ollut lääke pärjäämiseen. Auttanut löytämään keinoja selvitä jne. Monimutkaisia juttuja.

Opiskelen myös itsenäisesti ja tällä hetkellä teen myös osa-aikaisesti Freelancerina töitä.  Koko kouluajan opinnot ovat sujuneet niin, että viimeisinä iltoina alkaa kauhea pänttäys. Tähän asti se on toiminut mutta nyt on muutamia vaikeampia kursseja rästissä ja niihin pitäisi pystyä keskittymään se 8h/ päivässä, mikä tuntuu täysin mahdottomalta tällä hetkellä. Siksi haluaisin kokeilla saanko esim. lääkkeistä apua. Tulevaisuudessa haluaisin myös elättää itseni freelacerina tai perustaa oman yrityksen mutta luultavasti suunnitelmat olisivat hieman realistisempia, jos saisin jotain apua tarkkaavaisuuteen ja ylipäätään elämänhallintaan. Ap

Ja vielä lisäyksenä viestiin 57, että itseäni vaivaa sellainen jumittaminen ja saamattomuus. Paljon ideoita ja tulevaisuuden sunniitelmia mutta vähän toimintaa. Ap

Minulla meni näin: neurologille, sieltä neuropsykologille testeihin, jonka jälkeen neurologille joka asetti diagnoosin. Hintaa kertyi vähän vajaa 1500 euroa, yhteensä.

Vierailija kirjoitti:

Ja vielä lisäyksenä viestiin 57, että itseäni vaivaa sellainen jumittaminen ja saamattomuus. Paljon ideoita ja tulevaisuuden sunniitelmia mutta vähän toimintaa. Ap

Tyypillistä juuri ADD:ssa että paljon suunnitelmia ja vähän toimintaa, itse pitää aina jonkin verran suuttua että saan edes jotain aikaan. Lakanoiden vaihtaminen vaatii jo pienen aggressiivisuuskohtauksen, ei ketään toista kohtaan vaan sisäänpäin, mikään juttu ei mulla tapahdu "autopilotilla".