Missä vaiheessa suhdetta otitte raha-asiat puheeksi? Itse olen siivoaja ja mies tienaa 2 kertaa enemmän ja menot menee puoliksi. Tosin mies tykkää kaikesta kalliista mm ruuasta mihin mun tuloilla ei ole varaa...

Me myös muutimme yhteen nuorina opiskelijoina/työttöminä. Kaikki mitä tuli myös meni, pelkkään elämiseen, tulot olivat yhteisiä. Ajan mittaan tuloerot ovat kasvaneet, molemmat kuitenkin töissä. Asenne rahaan kuitenkin on hyvin erilainen. Mies oli puoli vuotta kamalassa tilanteessa, kun konkurssiin menossa ollut firma ei maksanut lainkaan palkkaa. Palkkaturvakaan ei jollakin perusteella maksanut mitään. Puoli vuotta elimme täysin minun pienillä tuloillani ja säästöillä. Jostakin syystä miehen mielestä hän ei silti ole minulle mitään velkaa, vaikka itse perii minulta joka ikisen sentin kaikesta.

Meillä oli pakko erottaa tulot, vaikka olimme tottuneet yhteisiin rahoihin. Minä olen juuri se, joka aiemmin puhui autosta ja pihistä miehestä. Meillä on nykyään 5 tiliä. Yksi on matkatili johon molemmat säästävät saman verran kuukaudessa. Toinen on muu säästötili josta maksetaan lainat ja johon säästetään pahan päivän varalle. Kolmas on yhteinen tili. Meillä on kuukausibudjetti laskettu, ja molemmat maksavat siitä tulojen mukaisessa suhteessa. Näiden lisäksi molemmilla on omat tilit joilla säästöjen ja kk-budjetin jälkeen jäävät rahat ovat molempien omia jotka saa käyttää miten haluaa. Näin tämä on toiminut. Enää ei tarvitse kuunnella kuinka minä en voi aloittaa kuntosalilla käymistä koska se maksaa 30€/kk, on liian kallista. Samaan aikaan mies ostaa useilla sadoilla euroilla kuukaudessa omia harrastusjuttujaan, ihan vaan koska hän tienaa meistä enemmän niin hän saa vapaammin rahaa käyttää. Minä en saanut ostaa itselleni yhtään mitään, koska tienasin vain 2/3 hänen palkastaan. Uudet housut sain vasta kun esimieheltä tuli noottia epäsiisteistä housuista.

Mies on tosiaan muuten miellyttävä, tuo suhtautuminen rahaan on vain kotoa opittua. Me muutimme systeemin, ja nyt ei minunkaan tarvitse kysellä ja kerjätä ja parisuhde toimii. Mies on itsekin omaa käytöstään ihmetellyt. Haluaa kyllä olla reilu, mutta kun rahasta tulee kyse, jokin naksahtaa päässä ihan kummaan asentoon ja reiluus unohtuu.

Vierailija kirjoitti:

Tuloerojen ollessa suuret maksetaan menoja suhteessa tuloihin. Jos yhteenlasketut menot on vaikka 60% yhteenlasketuista tuloista, niin silloin molemmat laittaa yhteiseen pottiin 60% tuloistaan.

Tämä vois olla hyvä periaate, muttei sekään aina toimi. Esim. mun miehellä on noin 70-kertaiset tulot verrattuna minuun (huom. ei näppäilyvirhe). Musta ei olis kovin reilua, että mä en maksaisi mistään oikein mitään. Nyt ollaan sovittu (miehen ehdotuksesta), että minä maksan 20 % ja hän 80 % yhteisistä menoista. Pystytään sitten tekemään sellaistakin yhdessä mihin mulla ei muuten olisi varaa, ja mitä hän kuitenkin "on tottunut" tekemään/kuluttamaan.

Kyllä tollaset asiat puhutaan ennen yhteenmuuttoa. Mitens ajattelit elellä sitten ku non yhteisiä lapsia? Sä elät kotihoidontuella ja maksat kaiken puoliksi ja mies rilluttelee omilla rahoillaan?

Esim. 10% tuloista yhteiselle tilille on tasavertaista 1000e, tilille100e. 3000e tulot, tilille 300e. Ei mitään puolia laskusta. Siinä huonommin tienaava joutuu "perikatoon" suhteessa maksaa prosentuaalisesti rutkasi enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies on huomattavasti varakkaampi ja on maksanut esim. koko asuntolainan vaikka virallisesti omistamme asunnon puoliksi.

Ja joo kaikki menee jos ero tulee puoliksi ja sekin on jo sovittu ennen naimisiinmenoa kun päätimme ettei avioehtoa tehdä. Aluksi olimme köyhiä opiskelijoita molemmat.

Itse olen saanut perintöä ja sitä en ole todellakaan pantannut itselleni vaan sekin on käytetty koko perheen hyväksi eli me päätimme yhdessä että sillä rahalla matkustellaan ja niin on tehty.

Ilahduttava viesti. 

Tämä ketju antaa aika ankean kuvan parisuhteista. Mä näen sen niin, että ensin on rakkaus, johon kuuluu toisen kunnioitus ja hyvä tahto toista kohtaan. Jossakin vaiheessa aletaan ajatella yhteistä tulevaisuutta. Vaihtoehtoja on monia: muutetaan avoliittoon, mennään naimisiin, hankitaan tai ollaan hankkimatta lapsia, tai asutaan kumpikin omissa talouksissa omilla rahoilla. 

Jos/ kun muutetaan saman katon alle sovitaan raha-asiat. Ja pohjalla on edelleen rakkaus (tai sen pitäisi olla). Muu olisi kämppäkasveruutta: köyhempi kämppis syö hernaria eikä käy koskaan missään, varakkaampi kämppis syö laaturuokaa ja käy huvittelemassa. Kämppäkaveruutta siis, ei edes ystävyyttä.

Täällä on kysytty, miksi varakkaamman kumppanin pitäisi "kustantaa" köyhemmän elämää tai "luopua elintasostaan" vain, koska kumppani ansaitsee vähemmän. Koska he ovat pariskunta, joka on päättänyt jakaa elämänsä ja arkensa. 

Raha on tietysti erittäin tehokas alistamisen keino. Jos toiselle jää käteen ronni kuussa ja toiselle kaksi ja kaikki maksetaan puoliksi, se tonnin tyyppi on aina alisteinen sille kahden tonnin tyypille, joutuu laskemaan ja pihistelemään, mittailemaan syötyjä ruokia, häpeilemään ja katkeroitumaan. Sillä aikaa varakkaampi käy leffassa ja ravintolassa syömässä kavereiden kanssa. 

En ole vielä kohdannut ainuttakaan järkevää vasta-argumenttia sille, että elämänkumppanit (rakastavaiset!) laittavat kukin palkastaan tietyn prosentin yhteiselle tilille, josta maksetaan kaikki yhteiset kulut. Yhteisiin kuuluvat asuminen, ruoka, lasten menot, perheen yhteiset matkat. Tilille ohjataan myös lapsilisät. Miksi muuten niin monissa perheissä lasten menot katsotaan vain naisten menoiksi? 

Molemmille jää omalle tilille omaa rahaa, jolla voi kustantaa omat harrastukset ja muut omat menot. Kun eletään parisuhteessa, joka toivottavasti perustuu rakkauteen, niin mitä vikaa tässä systeemissä on? 

siivoaja??

Kukkimaan ruokaa? Siis tällä hetkellähän mies pummii sulta kyn maksattaa turhakkeistaan puolet sulla.

Asuin yksin, elin taloudellisesti.

Menin rakastumaan 3 lapsen isään. Lapset olivat isällä joka toinen vkonloppu, mutta yhtäkkiä lasten äiti kuoli ja miehet muuttivat isälleen, eli siinä vaiheessa meille.

Ruokamenoihin tuli 0 perään.

Itse tein ruokaa max 3 krt vkossa, otin usein samaa ruokaa mukaan töihin.

Nyt ruokaa tehdään päivittäin.

Mies sai ylipuhuttua minut, teimme lähikauppaan tilin. Kun kk kauppalasku tuli, oli summa yli 1500 e. Kuitit laitettiin aina yhteen kasaan ja kun kävin kuitteja läpi, oli niissä vanukkaita, limppoja, karkkia, sipsejä, jäätelöä, energiajuomaa jne. Mies ehdottomasti oli sitä mieltä että minun pitää maksaa ruokalaskusta puolet ja en todellakaan suostu siihen. Hän on lastensa isä.

1/2 v kokeilu päättyy nyt. Mies ja lapset muuttavat pois.

Vst on ollut ystäväpiirissä , jolloin äiti on muuttanut lastensa kanssa lapsettoman miehen luo.

Meillä asia kaatui täydellisesti rahaan.

Sain aikoinaan perintöä ja ostin itselleni 4 huonetta ja keittiö asunnon. Mutta velkaa on jäljellä. Mies ei tietenkään osallistu asumiskuluihin, eli säästää ylin1000 kk ja lisäksi minun pitäisi maksaa puolet ruuista. Ehdotteli ihan pokkana jotain harrastusmaksuun osallistumistakin.

Miehiä onneksi tästä maassa riittää.

Kenenkään ei pitäisi muutaman kuukauden tutustumisen jälkeen muuttaa samaan osoitteeseen. Neuvoisin sinua mieluiten potkaisemaan miehen pihalle tai ainakin pitämään omista rahoistasi huolen etkä törsäsi niitä tuollaisen ukon syöminkeihin ja muihin menoihin. Jos ukkoa hirvittää punaiset hintalaput ym. kuinkahan hän sinun halvassa pikku asunnossasi pystyykään asumaan. Pihalle! keskustelu on jo myöhäistä.

Vierailija kirjoitti:

Itse laittaisin tuossa tilanteessa kaikki rahat yhteiseksi. Eli kuukausitulonne ovat yhteensä 4000e. Sitten määrittelisitte säästökohteet ja ruokabudjetit per kk. Jos mies kokee tämän epäreiluksi voisiko vaikka olla niin, että hän saisi säästöön (omiin menoihin) kaikki mitä tienaa yli 2000e. Samoin sinulle kaikki yli 1000e omaan säästöön (motivoi hakemaan lisää työtunteja). Näin yhteinen budjettinne olisi 3000e josta voisitte säästää itsellenne kivoja juttuja kuten matkoja yhteisenä tiiminä. Meillä itsellämme on auttanut selvät budjetit kuukautta kohden ruokiin ja huvitteluihin. Kaikessa kuitenkin taustalla tasa-arvoisuus toisiin verrattuna, sillä kyllä parisuhde tulee enne raha-asioita ainakin minun ja avokkini mielestä. Hyvin ja onnellisesti toimii asiat näin ainakin meillä! 

Meillä tämä on toiminut tällä tavalla oikein hyvin jo kohta 20 vuotta. Meillä on aina tullut palkat omille tileille, mutta sieltä on aina ohjattu suurin osa lasku- ja lainanhoitotileille tarpeen mukaan, molempien tileille jätetty joitakin satoja juokseviin kuluihin ja loput molemmille saman verran omiin säästöihin/sijoituksiin ja yhteisiin säästöihin. Näin tämä on toiminut riippumatta siitä, minkä verran ollaan tienattu tai mikä on ollut palkoissa ero.

Voi se toisilla toimia, mutta pitkällä aikavälillä en usko näihin 20/80, 30/70, 40/60 tms. jakoihin, gaussin käyriin tai neperin luvuilla viritettyihin maksuosuuksiin. Jos kerran ollaan tosissaan elämässä yhteistä elämää, eikä kartuttaa omaa omaisuutta toisten kustannuksella, niin ei siihen mitään laskukaavoja tarvita.

Käyttäjä2079 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies on huomattavasti varakkaampi ja on maksanut esim. koko asuntolainan vaikka virallisesti omistamme asunnon puoliksi.

Ja joo kaikki menee jos ero tulee puoliksi ja sekin on jo sovittu ennen naimisiinmenoa kun päätimme ettei avioehtoa tehdä. Aluksi olimme köyhiä opiskelijoita molemmat.

Itse olen saanut perintöä ja sitä en ole todellakaan pantannut itselleni vaan sekin on käytetty koko perheen hyväksi eli me päätimme yhdessä että sillä rahalla matkustellaan ja niin on tehty.

Ilahduttava viesti. 

Tämä ketju antaa aika ankean kuvan parisuhteista. Mä näen sen niin, että ensin on rakkaus, johon kuuluu toisen kunnioitus ja hyvä tahto toista kohtaan. Jossakin vaiheessa aletaan ajatella yhteistä tulevaisuutta. Vaihtoehtoja on monia: muutetaan avoliittoon, mennään naimisiin, hankitaan tai ollaan hankkimatta lapsia, tai asutaan kumpikin omissa talouksissa omilla rahoilla. 

Jos/ kun muutetaan saman katon alle sovitaan raha-asiat. Ja pohjalla on edelleen rakkaus (tai sen pitäisi olla). Muu olisi kämppäkasveruutta: köyhempi kämppis syö hernaria eikä käy koskaan missään, varakkaampi kämppis syö laaturuokaa ja käy huvittelemassa. Kämppäkaveruutta siis, ei edes ystävyyttä.

Täällä on kysytty, miksi varakkaamman kumppanin pitäisi "kustantaa" köyhemmän elämää tai "luopua elintasostaan" vain, koska kumppani ansaitsee vähemmän. Koska he ovat pariskunta, joka on päättänyt jakaa elämänsä ja arkensa. 

Raha on tietysti erittäin tehokas alistamisen keino. Jos toiselle jää käteen ronni kuussa ja toiselle kaksi ja kaikki maksetaan puoliksi, se tonnin tyyppi on aina alisteinen sille kahden tonnin tyypille, joutuu laskemaan ja pihistelemään, mittailemaan syötyjä ruokia, häpeilemään ja katkeroitumaan. Sillä aikaa varakkaampi käy leffassa ja ravintolassa syömässä kavereiden kanssa. 

En ole vielä kohdannut ainuttakaan järkevää vasta-argumenttia sille, että elämänkumppanit (rakastavaiset!) laittavat kukin palkastaan tietyn prosentin yhteiselle tilille, josta maksetaan kaikki yhteiset kulut. Yhteisiin kuuluvat asuminen, ruoka, lasten menot, perheen yhteiset matkat. Tilille ohjataan myös lapsilisät. Miksi muuten niin monissa perheissä lasten menot katsotaan vain naisten menoiksi? 

Molemmille jää omalle tilille omaa rahaa, jolla voi kustantaa omat harrastukset ja muut omat menot. Kun eletään parisuhteessa, joka toivottavasti perustuu rakkauteen, niin mitä vikaa tässä systeemissä on? 

Olen elänyt avioliitossa, jossa ei eroteltu omia ja toisen rahoja, mutta siksipä avioero olikin riitaisa ja katkera. Ei koskaan enää sellaista eroa minulle. Jos joskus muutan jonkun kanssa samaan talouteen niin lähtökohtana on, että molemmat laittavat saman summan yhteiselle tilille asumis- ja vastaavia kuluja varten. Elintaso nykyisen miesystävän kanssa on niin samanlainen, että vaikka en hänen tulojaan tiedäkään niin en usko että meillä tulevaisuudessakaan toinen syö sisäfilettä ja toinen kasvishernekeittoa.

Tienaan itse rapiat 300 000 €/v ja vaimo 30 000 €/v.

Minä syön pihviä ja vaimo nuudelia, meillä asia on ratkaistu näin.

Misu pysyy hoikkana ja molemmat nauttii, minä ja pippeli.

 Se että maksetaan tulojen suhteessa, on tasa-arvoista ja oikein.  Muutoin yhdessäasumisestanne ei tule mitään.  Jos lisäksi suhtautumisenne ostoihin on aivan erilainen.  Ruokaan saa kyllä laitettua rahaa hirveästi turhaan jos haluaa.

Eli suosittelen siis että maksatte menonne suhteessa tuloihinne. Enemmän tienaava maksaa enemmän.  Jos ei kiinnosta kaveria, lopeta suhde.

Vierailija kirjoitti:

Eli ennen miestä elelin sinkkuna ja mun 1000e kk käteen jäävä osuus (siitä asuminen, laskut ja ruoka yms) tuli kustannettua ja joskus jäi muutama kymppi säästöönkin. Nyt olen seurustellut muutaman kuukauden ja muutettu yhteen ja esim mun ruokakulut on nousseet 300 eurosta niin paljon ylöspäin että tiliin on nytkin pari viikkoa ja rahaa on vaan 50e jäljellä.

Minun mielestä ostamme kaikkea "turhaa" kuten limuja ja jälkkärivanukkaita (ja toki kokolihapihvejä jauhelihan sijasta) mutta rahaa menee silti enemmän ja mies syö tietenkin määrällisesti isomman määrän ruokaa. Minua ei haittaa osallistua esim ruokakustannuksiin ja muihin kuluihin, mutta kun minulla on elämiseen 1000e rahaa kk, miehellä on 2000 - 3000e rahaa niin tietenkin meidän kulutustottumukset ei heti kohtaa.

Mitäs nyt teen? En kehtaa alkaa "pummimaan" ruokaa, mutta varmaan pakko koska rahat alkaa olemaan loppu tulotasoerosta johtuen...

Mitä tekisitte mun asemassani?

Miten naisella  voi mennä ruokaan kuukaudessa 300 euroa, kun itse saan syödä hemmetisti, että saan 200 euroa kulumaan?

Sanot tietenkin, että haluat säästää rahaa ja syödä halvemmin, koska se helposti onnistuu. Jos mies haluaa syödä jatkuvasti kokolihapihvejä, niin tehköön niitä sitten itselleen. En tosin ymmärrä miksi kukaan haluaisi syödä jatkuvasti samaa ruokaa. Ei olisi miehellesikään haitaksi oppia säästämään, koska tuo palkka ei ole riittävän suuri tuhlailuun. Palataan asiaan sitten, kun rahaa tulee kuukaudessa 20 000e.

Vierailija kirjoitti:

 Se että maksetaan tulojen suhteessa, on tasa-arvoista ja oikein.  Muutoin yhdessäasumisestanne ei tule mitään.  Jos lisäksi suhtautumisenne ostoihin on aivan erilainen.  Ruokaan saa kyllä laitettua rahaa hirveästi turhaan jos haluaa.

Eli suosittelen siis että maksatte menonne suhteessa tuloihinne. Enemmän tienaava maksaa enemmän.  Jos ei kiinnosta kaveria, lopeta suhde.

OIitko nyt muodostamassa tasa-arvoista parisuhdetta vai Suomen yhteiskuntamallia? Minulle jäi hieman epäselväksi.

Kovatjätkätajaajaguarilla kirjoitti:

Tienaan itse rapiat 300 000 €/v ja vaimo 30 000 €/v.

Minä syön pihviä ja vaimo nuudelia, meillä asia on ratkaistu näin.

Misu pysyy hoikkana ja molemmat nauttii, minä ja pippeli.

Muuten hyvä, mutta nuudeli lihottaa enemmän kuin pihvi.

Kyllä me keskusteltiin raha-asioista ennekuin olin edes virallisesti muuttanut miehen luokse.. hän tienaa yli 2 kertaa paremmin kuin minä ja syökin enemmän, niin ostetaan ite omat lihat ja rahkat. Muut (kasvikset, puuro, kahvi, riisit ym.) mitä molemmat syö yhtä paljon menee suunnilleen puoliksi. Hyvin on toiminut näin ja ruuatkin tehdään molemmat ite, koska noudatetaan ruokaohjelmaan ja syön paljon vähemmän.. kannatan sua ottamaan asian pikemmiten puheeks. 

Miksei suomalaisilla naisilla ole mitään omanarvontuntoa. Meillä mies on automaattisesti maksanut kaikki menot yksin sekä antaa minulle myös käyttörahaa millä saan sitten ostaa mitä haluan. Mieluummin olisin yksin kun maksaisin mitään miehen kanssa puoliksi.

Mies tilaa ravintolassa hyvät pihivt, sinulle lasten annos nauravia nakkeja. 

Näin se menee todellisuudessa.

ps. voin viiltää nakin päät auki, jos tätä ei ole keittiössä saatu aikaiseksi.