Miksi jotkut ajattelee, että kaikki keski-iässä eronneet naiset riehaantuu panemaan useiden miesten kanssa?
Täällä oli aiemmin ketju Iltasanomien jutusta missä joku Inari oli riehaantunut treffailemaan ja panemaan ympäri Lappia. Fiktiivisen kirjankin on kirjoittanut aiheesta.
Itse tulin kylmästi jätetyksi 44-vuotiaana. Ero järkytti mua todella pahasti. Ei todellakaan ollut mielessä ensimmäisenä alkaa treffailemaan ja panemaan ties keiden kanssa. Kun erosta oli parisen kuukautta, niin otin yhteyttä vanhaan tuttuun ja meidän seksisuhde on jatkunut tähän päivään asti. Yksi Tinder-pano on ollut tänä aikana ja totesin, että ei ole mun juttu. Yhden kanssa kävin ihan vain treffeillä ja olen todennut, että ei ole mun juttu lähteä edes pelkälle kahville täysin tuntemattomien kanssa. Nykypäivän nettideittailu ei ole yhtään mun juttu.
Mua ei todellakaan kiinnosta seksi vaihtuvien kumppaneiden kanssa. Mielummin seksiä tämän yhden miehen kanssa joka on tuttu ja turvallinen. Tietää mistä mä pidän ja tunnemme kuitenkin toisemme muutenkin kuin seksin osalta.
Parisuhdetta tuskin enää pystyn ajattelemaankaan. En usko enää rakkauteen ja parisuhteeseen. Sitten kun tuo seksisuhde joskus päättyy, niin jään ilman seksiäkin. Kun nyt edes 50v asti saisi seksiä. Ja ei, masturbaatio ei korvaa seksiä osaavan miehen kanssa. Mikään lelu ei korvaa aitoa vehjettä. Mieheltä saa myös kosketusta, suutelua ja on kiihkoa.
Kommentit (86)
Jotkut riehaantuu ja jotkut ei. Mitä tämän sinun peppuasi niin kovasti kutittelee?
t. Eron jälkeen riehaantunut, sen jälkeen uudessa parisuhteessa jo 8 vuotta
Sama kun jotkut luulee, et kaikki naiset tykkää paneskella vieraiden miesten kanssa. Esim itselläni on ollut koko elämäni aikana vain yksi mies ja ei voisi vähempää kiinnost tunteeton paneskelu
niinpä. se kun keski-ikäinen nainen ei enää itse päätä, että saako vai ei. yleensä humalaisia pubiukkoja loytyy, muttei enää ketään normaalia. parikymppisillä on markkinavalta tässä asiassa ja jo +35v alkaa jäämään jalkoihin.
Menopaussi on tunteiden myllerrys aikaa kun hormoni tasapainot vaihtelee enenemissä määrin testosteroni pitoisemmaksi. Ei ole kummallista ollenkaan tuo mahdollisuus seksuaali viettien voimistumisesta?
Koska useimmat riehaantuu. Eronnut nainen myös usein tekee jonkinlaisen kehoremontin, alkaa huolehtia ulkonäöstään ja on ainakin jonkin aikaa viehättävämmän näköinen kuin kulissiavioliitossaan räytyvä harmaavarpunen.
Vierailija kirjoitti:
Sama kun jotkut luulee, et kaikki naiset tykkää paneskella vieraiden miesten kanssa. Esim itselläni on ollut koko elämäni aikana vain yksi mies ja ei voisi vähempää kiinnost tunteeton paneskelu
No niinhän se on kun sinua ei sek si kiinnosta, niin ei se kiinnosta muitakaan naisia. Voi hyvää päivää!
Vierailija kirjoitti:
Jotkut riehaantuu ja jotkut ei. Mitä tämän sinun peppuasi niin kovasti kutittelee?
t. Eron jälkeen riehaantunut, sen jälkeen uudessa parisuhteessa jo 8 vuotta
Et sitten ymmärtänyt mun aloitusta. En kritisoinut muiden tekemisiä vaan sitä, että miksi jotkut kuvittelee kaikkien eronneiden keski-ikäisten naisten tekevän noin. Koita ihan ajatuksella lukea otsikko.
Ap
Vierailija kirjoitti:
niinpä. se kun keski-ikäinen nainen ei enää itse päätä, että saako vai ei. yleensä humalaisia pubiukkoja loytyy, muttei enää ketään normaalia. parikymppisillä on markkinavalta tässä asiassa ja jo +35v alkaa jäämään jalkoihin.
Sinä et tuota päätä.
Niin minäkin tein, mutta en mainostanut sitä kenellekään
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama kun jotkut luulee, et kaikki naiset tykkää paneskella vieraiden miesten kanssa. Esim itselläni on ollut koko elämäni aikana vain yksi mies ja ei voisi vähempää kiinnost tunteeton paneskelu
No niinhän se on kun sinua ei sek si kiinnosta, niin ei se kiinnosta muitakaan naisia. Voi hyvää päivää!
Kiinnostaa se seksi oman miehen kansssa?
Vierailija kirjoitti:
niinpä. se kun keski-ikäinen nainen ei enää itse päätä, että saako vai ei. yleensä humalaisia pubiukkoja loytyy, muttei enää ketään normaalia. parikymppisillä on markkinavalta tässä asiassa ja jo +35v alkaa jäämään jalkoihin.
Mitkään kännipanot ei kiinnosta mua. Kerran olin humalassa vakipanon kanssa, mutta totesin, että nautin seksista enemmän selvinpäin tai korkeitaan pari juoneena. Keskittyminen on parempaa kuin kännissä.
Kyllähän noita tarjokkaita seksiin olisi, mutta kun ei kiinnosta.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama kun jotkut luulee, et kaikki naiset tykkää paneskella vieraiden miesten kanssa. Esim itselläni on ollut koko elämäni aikana vain yksi mies ja ei voisi vähempää kiinnost tunteeton paneskelu
No niinhän se on kun sinua ei sek si kiinnosta, niin ei se kiinnosta muitakaan naisia. Voi hyvää päivää!
tunteeton seksi ei kiinnosta monia naisia, ihan biologiaa... Rynkytirynk
Harvat riehaantuvat. Muilla on järki päässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut riehaantuu ja jotkut ei. Mitä tämän sinun peppuasi niin kovasti kutittelee?
t. Eron jälkeen riehaantunut, sen jälkeen uudessa parisuhteessa jo 8 vuotta
Et sitten ymmärtänyt mun aloitusta. En kritisoinut muiden tekemisiä vaan sitä, että miksi jotkut kuvittelee kaikkien eronneiden keski-ikäisten naisten tekevän noin. Koita ihan ajatuksella lukea otsikko.
Ap
Otsikko oli juu noin, mutta otsikkosi ei vastannut sun muuta selostusta. Sinä aloit kertoa siitä, miten SINÄ et ole tehnyt niin. Ja minä kerroin, että minä taas olen tehnyt. Pysy itse aiheessa.
Vierailija kirjoitti:
Koska useimmat riehaantuu. Eronnut nainen myös usein tekee jonkinlaisen kehoremontin, alkaa huolehtia ulkonäöstään ja on ainakin jonkin aikaa viehättävämmän näköinen kuin kulissiavioliitossaan räytyvä harmaavarpunen.
Mulla paino tippui ihan siitä surusta minkä ero aiheutti.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut riehaantuu ja jotkut ei. Mitä tämän sinun peppuasi niin kovasti kutittelee?
t. Eron jälkeen riehaantunut, sen jälkeen uudessa parisuhteessa jo 8 vuotta
Et sitten ymmärtänyt mun aloitusta. En kritisoinut muiden tekemisiä vaan sitä, että miksi jotkut kuvittelee kaikkien eronneiden keski-ikäisten naisten tekevän noin. Koita ihan ajatuksella lukea otsikko.
Ap
Otsikko oli juu noin, mutta otsikkosi ei vastannut sun muuta selostusta. Sinä aloit kertoa siitä, miten SINÄ et ole tehnyt niin. Ja minä kerroin, että minä taas olen tehnyt. Pysy itse aiheessa.
Niin mä kerroin mitä MÄ tunnen. En missään kirjoittanut, että muiden pitää tuntea ja tehdä samoin. Kovasti nyt sulla kolahti kun mä kerroin omista tuntemuksistani enkä mitään muuta. Pysy itse aiheessa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
niinpä. se kun keski-ikäinen nainen ei enää itse päätä, että saako vai ei. yleensä humalaisia pubiukkoja loytyy, muttei enää ketään normaalia. parikymppisillä on markkinavalta tässä asiassa ja jo +35v alkaa jäämään jalkoihin.
Eli vainen on keski-iässä samassa asemassa kuin suuri osa miehistä koko elämänsä. Se on kiistämättä kovaa.
Siitähän äijät marisee mikä niiltä puuttuu.
Kuin pienet lapset ne kuvittelee, että kaikki muut saa ja minä en
(ja vähän niinhän se kyllä onkin, kaikki muut saa mutta te ette, laiskat, haisevat saatanat)
Minäkin tulin yllättäen jätetyksi hieman päälle nelikymppisenä, kun mies päätti vaihtaa minut parinkymmenen vuoden jälkeen toiseen naiseen. Siihen murentui luottamukseni kaikkeen.
Olen ollut jo viisi vuotta yksin. En ole edes kahvilla käynyt kenenkään kanssa. Järkytyin jättämisestä ja ydinperheen hajoamisesta niin pahasti, etten enää ikinä kykene mihinkään. En edes yhden illan panoihin. Ei voisi vähempää kiinnostaa.