Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.

Ja oikeastaan minua kiinnostaa tietää, että jos sattumalta tapaisit livenä minut tai jonkun muun täältä, niin tunnistaisitko heidät jotenkin hengessä, vaikka tästä palstasta ei koskaan tulisi puhetta?

Loki

Loki kyllä sä teet sun elämän aika vaikeaksi jos väkisin haluat lähinnä sellaisiin hommiin joihin ei ole taipumuksia eikä kykyjä. Haluat tutkijaksi, mutta sanot ettei tule mitään eikä järki riitä. Haluat kuosisuunnittelijaksi, vaikka et osaa piirtää eikä ole silmää sommittelulle.

En usko että mikään manifestointi tai vastaava saa näitä asioita muuttumaan. Joskus vaan pitää hyväksyä että tietyt haaveet ei toteudu ja etsiä uusia realistisempia tilalle. Eikä se ole mitään pelkkää kurjaa tyytymistä jos ei itse takerru niihin vanhoihin haaveisiin niin ettei voi nauttia uusien hyvistä puolista.

Vierailija kirjoitti:

Loki kyllä sä teet sun elämän aika vaikeaksi jos väkisin haluat lähinnä sellaisiin hommiin joihin ei ole taipumuksia eikä kykyjä. Haluat tutkijaksi, mutta sanot ettei tule mitään eikä järki riitä. Haluat kuosisuunnittelijaksi, vaikka et osaa piirtää eikä ole silmää sommittelulle.

En usko että mikään manifestointi tai vastaava saa näitä asioita muuttumaan. Joskus vaan pitää hyväksyä että tietyt haaveet ei toteudu ja etsiä uusia realistisempia tilalle. Eikä se ole mitään pelkkää kurjaa tyytymistä jos ei itse takerru niihin vanhoihin haaveisiin niin ettei voi nauttia uusien hyvistä puolista.

Täytyypi jäädä työttömäksi, kun ei mulla ole kykyjä nykyisellekään alalle. Ei riitä keskittyminen numeroihin eikä asiakaspalvelu voisi paljon vähempää kiinnostaa.

Mietin tässä yksi päivä, että ehkä mun pitäisi työskennellä lasten kanssa. Niiden kanssa saa liikkua ja mä pidän lapsista, vaikka omani ajaakin mut välillä hulluksi. Lapsissa on potentiaalia vaikka mihin ja ne on ihanan energisiä ja aitoja.

Loki

Vierailija kirjoitti:

Loki kyllä sä teet sun elämän aika vaikeaksi jos väkisin haluat lähinnä sellaisiin hommiin joihin ei ole taipumuksia eikä kykyjä. Haluat tutkijaksi, mutta sanot ettei tule mitään eikä järki riitä. Haluat kuosisuunnittelijaksi, vaikka et osaa piirtää eikä ole silmää sommittelulle.

En usko että mikään manifestointi tai vastaava saa näitä asioita muuttumaan. Joskus vaan pitää hyväksyä että tietyt haaveet ei toteudu ja etsiä uusia realistisempia tilalle. Eikä se ole mitään pelkkää kurjaa tyytymistä jos ei itse takerru niihin vanhoihin haaveisiin niin ettei voi nauttia uusien hyvistä puolista.

Ja musta olisi kiva päästää irti niistä vanhoista haaveista, mutta miten se käytännössä tehdään. Tai luuletko, etten ole yrittänyt suuntautua johonkin muuhun ja jättää vanhat jutut taakse? Mä inhoan tuollaisia ympäripyöreitä hyvää tarkoittavia neuvoja, missä ei oikeastaan mitenkään neuvota, miten se juttu tehdään.

Ihan sama kuin adhd-diagnosoidulle joskus sanotaan, että mikset vaan keskity paremmin. Jos tulee joku häiriötekijä, niin annat sen vaan mennä ja jatkat sitä mitä olit tekemässä. Sitten se adhd-tyyppi sanookin, kiitos neuvosta, että ei tullutkaan mieleenkään, että voisin vaan keskittyä siihen mitä olin tekemässä ja jättää sen häiriön omaan arvoonsa. Miten olinkaan niin typerä, etten tuota tullut ajatelleeksi?

Loki

Kun minä sanoin, että raha on tiukilla, niin "universumi" vastasi. Sanoin miehelle tilanteesta, ja hän ihmetteli, että enkö saa veronpalautuksia ollenkaan. En ollut saanut niistä mitään kirjettä, joten en muistanut koko asiaa. Veropalvelusta tarkistin, että saan elokuun alussa noin 1700 euroa veronpalautusta. :D

Loki

Kristitty mystikko kirjoitti:

"Olet joskus sanonut, että hauskuus alkaa, kun tajuaa koko maailman olevan illuusiota. Voisitko tarkentaa?"

Tuon sanoin muistaakseni tilanteessa, jossa kirjoittaja oli kokenut sen mikä on buddhalaisuudessa yksi perusopetus: minän, ihmispersoonan (sen mitä jotkut sanovat egoksi) tyhjyyden ja harhanomaisuuden. Kokemus oli ollut ahdistava, kuten se aluksi useimmille on. Minä sanoin tuon lainatun siinä mielessä, että ahdistus tuosta on pientä verrattuna siihen verrattuna, mitä koet kun alat oivaltaa että kaikki mitä aistit näyttävät on illuusio. Ensioivallusta usein sävyttävät melkoiset sekoamisen pelon ja tyhjyysahdistuksen piirteet, varsinkin jos ei samalla vielä näe, että taustalla ON perimmäinen todellisuus (josta ihmisten näkemä maailma on vääristymä) vaan kokee että mitään ei ole olemassa.

Sitten kun on nähnyt ja hyväksynyt maailman illuusioluonteen, kyllä aukeaa monikin asia. Esimerkiksi monet Raamatun kohdat ymmärtää aivan toisin. Vaikka sen, kun Jeesus sanoo että "taivasten valtakunta on teidän keskellänne" - niinhän se on, jos näkee läpi siitä illuusiosta, joka sen yleensä ihmisillä peittää taakseen. Tai "minun valtakuntani ei ole tästä maailmasta" - ei ole, koska tämä maailma on illuusio, ja todellinen valtakunta on ikuinen, harmoninen taivasten valtakunta...

Eikö illuusion ymmärtäjä itse ole myös osa illuusiota.

Miksi Itse se mitä on sanoisi sitä tai tätä. Illuusio on illuusio, kun yrittää kertoa mitä on illuusio se on jo illuusio.

Hiljaisuus.

Kuten eräs Jnani sanoi - only silence is eloquent enough to express what is consciousness.

Nothing kirjoitti:

Kristitty mystikko kirjoitti:

"Olet joskus sanonut, että hauskuus alkaa, kun tajuaa koko maailman olevan illuusiota. Voisitko tarkentaa?"

Tuon sanoin muistaakseni tilanteessa, jossa kirjoittaja oli kokenut sen mikä on buddhalaisuudessa yksi perusopetus: minän, ihmispersoonan (sen mitä jotkut sanovat egoksi) tyhjyyden ja harhanomaisuuden. Kokemus oli ollut ahdistava, kuten se aluksi useimmille on. Minä sanoin tuon lainatun siinä mielessä, että ahdistus tuosta on pientä verrattuna siihen verrattuna, mitä koet kun alat oivaltaa että kaikki mitä aistit näyttävät on illuusio. Ensioivallusta usein sävyttävät melkoiset sekoamisen pelon ja tyhjyysahdistuksen piirteet, varsinkin jos ei samalla vielä näe, että taustalla ON perimmäinen todellisuus (josta ihmisten näkemä maailma on vääristymä) vaan kokee että mitään ei ole olemassa.

Sitten kun on nähnyt ja hyväksynyt maailman illuusioluonteen, kyllä aukeaa monikin asia. Esimerkiksi monet Raamatun kohdat ymmärtää aivan toisin. Vaikka sen, kun Jeesus sanoo että "taivasten valtakunta on teidän keskellänne" - niinhän se on, jos näkee läpi siitä illuusiosta, joka sen yleensä ihmisillä peittää taakseen. Tai "minun valtakuntani ei ole tästä maailmasta" - ei ole, koska tämä maailma on illuusio, ja todellinen valtakunta on ikuinen, harmoninen taivasten valtakunta...

Eikö illuusion ymmärtäjä itse ole myös osa illuusiota.

Miksi Itse se mitä on sanoisi sitä tai tätä. Illuusio on illuusio, kun yrittää kertoa mitä on illuusio se on jo illuusio.

Hiljaisuus.

Kuten eräs Jnani sanoi - only silence is eloquent enough to express what is consciousness.

Hyvin kirjoitit. Tuskin Mystikollakaan on tuohon mitään varsinaista uutta, mutta ehkä hän tapansa mukaan osaa kuitenkin kirjoittaa vastauksen siten, että se avautuu vielä useammalle lukijalle.

Minua mietityttää yksi asia. Moni perinne joka tähtää valaistumiseen sanoo, että halu on kärsimyksen juuri ja valaistumisen saavuttaa vain haluamisesta pääsemällä. Mutta jos ihminen ei halua mitään, mikä saa hänet edes nousemaan sängystä aamulla? Eikö siihen tarvita jokin ajatus, että nyt on nukuttu tarpeeksi (tai on noustava jonkun menon takia) joten haluan nyt nousta? Tai kun KM olet jopa tehnyt isoja muutoksia elämääsi kuten muuttanut ulkomaille ja vaihtanut työpaikkaa, eikö sinun ole ollut pakko jollain tapaa haluta sitä muutosta? Vaikka siis se mahdollisuus olisi tullutkin ikään kuin johdatuksena niin on sanottava joko haluan tarttua tähän tai en halua nyt ryhtyä tähän että mitään tapahtuu?

Onko siis haluamista joka ei aiheuta kärsimystä ja sellaista joka aiheuttaa ja mikä on niiden ero. Jos minä nyt haluan vaikka muuttaa uuteen kotiin, mistä voin tietää kumpaa se on? Vai onko kyse siitä miten suhtaudun asiaan jos en saa haluamaani?

Vierailija kirjoitti:

Ja oikeastaan minua kiinnostaa tietää, että jos sattumalta tapaisit livenä minut tai jonkun muun täältä, niin tunnistaisitko heidät jotenkin hengessä, vaikka tästä palstasta ei koskaan tulisi puhetta?

Loki

Jos kohtaaminen olisi tarpeen, niin tunnistaisin. Jos ei, en. Ihmisolemukseen ei voi ottaa sen, joka on Kaikki-mitä-on, kaikkea tietämystä yhtä aikaa, sillä ihmisen mieli on rajallinen. Siksi käytännössä jos tuntee todellisen olemuksensa kaikkiallisena tietoisuutena tai elämän energiana, mutta myös esiintyy ajan ja paikan todellisuudessa ikään kuin yhtenä sen todellisuuden asukeista joka on kuitenkin tietoinen todellisesta olemuksestaan, niin sen inhimillisen "avataran" tasolla hän ei tiedä kaikkea koko aikaa, mutta voi luottaa että asiat tulevat hänen inhimilliseen mieleensä kun niitä tarvitaan. 

Nothing kirjoitti:

Kristitty mystikko kirjoitti:

"Olet joskus sanonut, että hauskuus alkaa, kun tajuaa koko maailman olevan illuusiota. Voisitko tarkentaa?"

Tuon sanoin muistaakseni tilanteessa, jossa kirjoittaja oli kokenut sen mikä on buddhalaisuudessa yksi perusopetus: minän, ihmispersoonan (sen mitä jotkut sanovat egoksi) tyhjyyden ja harhanomaisuuden. Kokemus oli ollut ahdistava, kuten se aluksi useimmille on. Minä sanoin tuon lainatun siinä mielessä, että ahdistus tuosta on pientä verrattuna siihen verrattuna, mitä koet kun alat oivaltaa että kaikki mitä aistit näyttävät on illuusio. Ensioivallusta usein sävyttävät melkoiset sekoamisen pelon ja tyhjyysahdistuksen piirteet, varsinkin jos ei samalla vielä näe, että taustalla ON perimmäinen todellisuus (josta ihmisten näkemä maailma on vääristymä) vaan kokee että mitään ei ole olemassa.

Sitten kun on nähnyt ja hyväksynyt maailman illuusioluonteen, kyllä aukeaa monikin asia. Esimerkiksi monet Raamatun kohdat ymmärtää aivan toisin. Vaikka sen, kun Jeesus sanoo että "taivasten valtakunta on teidän keskellänne" - niinhän se on, jos näkee läpi siitä illuusiosta, joka sen yleensä ihmisillä peittää taakseen. Tai "minun valtakuntani ei ole tästä maailmasta" - ei ole, koska tämä maailma on illuusio, ja todellinen valtakunta on ikuinen, harmoninen taivasten valtakunta...

Eikö illuusion ymmärtäjä itse ole myös osa illuusiota.

Miksi Itse se mitä on sanoisi sitä tai tätä. Illuusio on illuusio, kun yrittää kertoa mitä on illuusio se on jo illuusio.

Hiljaisuus.

Kuten eräs Jnani sanoi - only silence is eloquent enough to express what is consciousness.

Riippuu, mitä ymmärtäjällä tarkoitetaan. Jos sillä tarkoitetaan ajan ja paikan ulottuvuudessa elämää kuolevaista ihmistä, niin kyllä. Mutta minä en ole se, sinä et ole se. Perimmäinen itse on tietoinen, se on tietoisuus itse ja se on tietoinen kaikesta ja myös itsestään. Eikä se ole illuusio, mutta se ei myöskään ole objekti tai kappale, jotain mistä voisi sanoa "tuossa tuo nyt on". Koska ihmisten kieli käsittelee objektien maailmaa, siinä ei ole sanoja viitata siihen tarkasti ja siksi käytetään erilaisia vertauksia ja viittauksia kuten hiljaisuus tai läsnäolo tai tietoisuus tai jumala tai nykyhetken tila. Pohjimmiltaan sinä olet se.

Haluan sanoa tästä vielä jotain ikään kuin tavallisen ihmistietoisuuden näkökulmasta. Jos ihminen tarkkailee havaintoaan, hänelle on selvää, että hän on tietoinen että hän aistii erilaisia objekteja. Minä näen puun. Minä maistan mansikan. Näyttää olevan minä joka aistii ja objekteja jotka aistitaan. Toisaalta on ikään kuin "välitaso": leiman "minä" alle laitetut asiat kuten omat ajatukset, tunteet ja kehon tuntemukset. Mutta se mitä moni ei huomaa on, että neKIN ovat tietoisuudelle asioita jotka aistitaan samaan tapaan kuin ulkoisiksi kutsutut objektit. Eikä tämä tarvitse mitään erityistä valaistunutta tai kehittynyttä tietoisuutta, jokainen pystyy tiedostamaan että hän tiedostaa, että jotain kohtaa kehossa särkee tai että ajattelee tiettyä asiaa. Kuka tai mikä on se minä, joka tiedostaa niin ulkoiseksi kutsutun, että sisäiseksi kutsutun maailman? Se on juuri se hiljaisuus, se elävä tietoinen "tila", joka on kaiken perusolemus ja silti olemisen tai olemattomuuden tuolla puolen. Se on ollut todistamassa kaikkea mitä olet ajatellut,  tuntenut ja kokenut alusta asti ja se on paikalla nytkin. 

Se on myös se mitä kaikki etsivät, se on taivasten valtakunta ja autuus ja rauha ja valaistuminen. Ihmiset eivät huomaa sitä koska se on liian arkinen että siihen viitsisi moni keskittyä. Moni odottaa, että kun valaistuu, avautuu joku uusi ihmeellinen tietoisuuden taso josta ennen sitä ei ole kokemusta. Mutta ei, on kyse vain siitä, että se minkä aina ennenkin tunsi ikään kuin taustana, melko merkityksettömänä ja tyhjänä, tulee syvemmin aistituksi ja siksi tosiolemuksessaan havaituksi, ja siitä tulee identiteetin perusta, eikä enää kaikesta katoavaisesta mitä tietoisuuden havainnossa tulee ja menee. Se joka luuli olevansa ihminen tajuaa olevansa jotain muuta. Mutta kyse ei ole mistään monimutkaisesta, vain huomion kiinnittämisestä sen sijaan mitä tietoisuuden havaintojen kohteena on, tietoisuuteen itseensä. Se on syvintä itsetutkiskelua, paljon merkityksellisempää kuin omien ajatus- tai tunnekuvioiden (katoavien ja muuttuvien tietoisuuden kohteiden) pohdiskelu. 

Vierailija kirjoitti:

Minua mietityttää yksi asia. Moni perinne joka tähtää valaistumiseen sanoo, että halu on kärsimyksen juuri ja valaistumisen saavuttaa vain haluamisesta pääsemällä. Mutta jos ihminen ei halua mitään, mikä saa hänet edes nousemaan sängystä aamulla? Eikö siihen tarvita jokin ajatus, että nyt on nukuttu tarpeeksi (tai on noustava jonkun menon takia) joten haluan nyt nousta? Tai kun KM olet jopa tehnyt isoja muutoksia elämääsi kuten muuttanut ulkomaille ja vaihtanut työpaikkaa, eikö sinun ole ollut pakko jollain tapaa haluta sitä muutosta? Vaikka siis se mahdollisuus olisi tullutkin ikään kuin johdatuksena niin on sanottava joko haluan tarttua tähän tai en halua nyt ryhtyä tähän että mitään tapahtuu?

Onko siis haluamista joka ei aiheuta kärsimystä ja sellaista joka aiheuttaa ja mikä on niiden ero. Jos minä nyt haluan vaikka muuttaa uuteen kotiin, mistä voin tietää kumpaa se on? Vai onko kyse siitä miten suhtaudun asiaan jos en saa haluamaani?

Se on syvempi asia kuin vain se, miten suhtautuu pettymyksiin, vaikka ihmiselämää voikin paljon helpottaa se että ei jää kapinoimaan mielessään todellisuutta vastaan, jos se ei anna kaikkea mitä haluaa.

Halu voi syntyä kahdesta lähteestä: se voi syntyä joko tietynlaisesta sisäisestä puutteesta, tai sisäisen runsauden itseilmaisuna. Hyvin usein ihmisten halut johtuvat puutteesta, siitä että en ole (täysin) onnellinen, koska asiat voisi olla paremminkin, olisin onnellisempi jos saisin uuden asunnon tai puolison tai lapsia tai uuden ammatin tai terveysongelma paranisi. Nämä halut ei siinä mielessä ole vääriä, ettäkö tällaisten haluaminen olisi joku synti, josta karma tai jumala rangaisee. Ne todellakin myöskin voivat lisätä ihmiselämän onnellisuutta ainakin tilapäisesti, jotkut asiat enemmän ja jotkut vähemmän. Esimerkiksi vaikeasta sairaudesta pääseminen ihan taatusti lisää onnellisuudentunnetta merkittävästi. Ei ole mitenkään väärin pyrkiä saamaan tällaisia asioita joita kaipaa.

Tällaiset halut eivät vain ole valaistumista etsivän tavoitteen kannalta kovin tärkeitä, koska hän ei etsi tilapäistä onnellisuutta tai rauhaa vaan ikuista, perimmäistä. Sitä ei voi koskaan löytää katoavaisen maailmasta. Siksi heidän tavoitteensa kannalta kaiken energiansa käyttö olosuhteiden parantamiseen ihmisonnellisuuden lisäämiseksi ei ole hyödyllistä. Heidän täytyy päinvastoin keskittyä löytämään onnen lähde itsestään, katoavaisten ilmiöiden (myös kehon ja mielen) tuolta puolen. Heidän pitää löytää itsensä ikuinen perusolemus. 

Mutta kuten on tunnettua, valaistuneetkin tekevät edelleen maallisia asioita. He tosiaan haluavat asioita, mutta ei sillä tavalla että haluan tätä koska se poistaisi kärsimystäni tai lisäisi onnellisuuttani. Heidän identiteettinsä on kärsiväisten ja mielentila-mielessä onnea kokevien tuolla puolen. Motivaatio tällöin on pelkkä luovuus, itseilmaisu, toisten palveleminen, muodoilla leikkiminen. 

Vierailija kirjoitti:

Minua mietityttää yksi asia. Moni perinne joka tähtää valaistumiseen sanoo, että halu on kärsimyksen juuri ja valaistumisen saavuttaa vain haluamisesta pääsemällä. Mutta jos ihminen ei halua mitään, mikä saa hänet edes nousemaan sängystä aamulla? Eikö siihen tarvita jokin ajatus, että nyt on nukuttu tarpeeksi (tai on noustava jonkun menon takia) joten haluan nyt nousta? Tai kun KM olet jopa tehnyt isoja muutoksia elämääsi kuten muuttanut ulkomaille ja vaihtanut työpaikkaa, eikö sinun ole ollut pakko jollain tapaa haluta sitä muutosta? Vaikka siis se mahdollisuus olisi tullutkin ikään kuin johdatuksena niin on sanottava joko haluan tarttua tähän tai en halua nyt ryhtyä tähän että mitään tapahtuu?

Onko siis haluamista joka ei aiheuta kärsimystä ja sellaista joka aiheuttaa ja mikä on niiden ero. Jos minä nyt haluan vaikka muuttaa uuteen kotiin, mistä voin tietää kumpaa se on? Vai onko kyse siitä miten suhtaudun asiaan jos en saa haluamaani?

..

Halun ongelma on siinä, että sen taustalla on ajatus "MINÄ haluan", jolloin koet itsesi automaattisesti erilliseksi yksilöksi maailmankaikkeuden ykseydessä.

Sinun pitää pyrkiä eroon ajatuksesta, että sinä, minä, presidentti, pihapuu tai kivi olisimme jotenkin erillisiä entititeettejä, näin asia ei ole. Meidät kaikki on luotu samasta 1:stä materiasta ja meidän kaikkien toimintaa ohjaa suurempi voima jakautuen vain paikallisesti erilaisiksi hetkellisiksi ilmentymiksi, joita me vieläpä havainnoimme väörin. Kuvittelemme olevamme oman elämämme herroja, mutta todellisuudessa olemme oman illuusioiden täyteisen elämämme narreja, kunnes nöyrrymme, mietimme, opimme, viisastumme ja jopa valaistumme.

Kiitos! Niin hyvin kerrottu tuo seuraava:

Mystikko:

"Moni odottaa, että kun valaistuu, avautuu joku uusi ihmeellinen tietoisuuden taso josta ennen sitä ei ole kokemusta. Mutta ei, on kyse vain siitä, että se minkä aina ennenkin tunsi ikään kuin taustana, melko merkityksettömänä ja tyhjänä, tulee syvemmin aistituksi ja siksi tosiolemuksessaan havaituksi, ja siitä tulee identiteetin perusta, eikä enää kaikesta katoavaisesta mitä tietoisuuden havainnossa tulee ja menee. Se joka luuli olevansa ihminen tajuaa olevansa jotain muuta. Mutta kyse ei ole mistään monimutkaisesta, vain huomion kiinnittämisestä sen sijaan mitä tietoisuuden havaintojen kohteena on, tietoisuuteen itseensä. Se on syvintä itsetutkiskelua, paljon merkityksellisempää kuin omien ajatus- tai tunnekuvioiden (katoavien ja muuttuvien tietoisuuden kohteiden) pohdiskelu."

Varmaan suurin osaa tuntee/tietää tuon ao. asian, mutta ei vain oivalla tietävänsä samalla siinä olevaa suurta totuutta, mikä tuon asian ymmärtämiseen sisältyy:

Mystikko: "Kuka tai mikä on se minä, joka tiedostaa niin ulkoiseksi kutsutun, että sisäiseksi kutsutun maailman? Se on juuri se hiljaisuus, se elävä tietoinen "tila", joka on kaiken perusolemus ja silti olemisen tai olemattomuuden tuolla puolen. Se on ollut todistamassa kaikkea mitä olet ajatellut,  tuntenut ja kokenut alusta asti ja se on paikalla nytkin."

Ei ole olemassa valaistumista.

Tietoisuus on jo.

Puhe, sanat ovat dualistisia.

Ei syvää tai pinnallista.

Pelkkiä konsepteja.

Se ei ole sanoissa vaan niitten välissä.

Ei osoituksissa eikä tiedossa.

Kuka sinä olet?

Jäikö jotain jäljelle tuon selvitykset tehtyä?

Kuka?

Kuka sinä olet tuon ihmishahmon "taustalla"? Mikä on todellinen "olemuksesi"?

Kristitty mystikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voiko erilaisten mielialalääkkeiden käyttö estää jonkin sielullisen prosessin läpikäymisen/toteutumisen tai jopa valaistumisen? Tai voiko joissain tapauksissa lääkkeistä olla jopa apua?

Sekä että. Tässä pitää noudattaa omaa intuitiota. Itselläni oli tosiaan eräässä vaiheessa niin, että tunsin että todella tarvitsisin apua, enkä ollut yhtään varma jaksanko edes huomiseen ilman jotain helpotusta, joko alkoholista tai lääkkeistä, mutta sisin sanoi: älä, tämä on prosessi joka vain pitkittyy niin. Mutta kyllähän minä esim. juomalla sitä välillä silti pitkitinkin ja silti se eteni. Jos ei jaksa ilman apua niin ei jaksa, ja apua voi käyttää.  Mutta jos jaksaa ja kokee että kaiken kohtaaminen ilman pehmennystä johtaa johonkin edistykseen ja hyvään, niinkin voi tehdä miettimättä sitä, mitä tämä maailma arvostaa, sitä ettei olisi ahdistuksia ja pelkoja ja pahoja oloja. 

Uskoontulo millä tarkoitan kokemusta siitä, että on pyytänyt ja saanut synnit anteeksi ja "puhunut" Jumalan kanssa tai saanut kokea Jumalan rauhan laskeutuvan ylleen voi vapauttaa päihteiden ja aivokemiaan vaikuttavien psyykenlääkkeiden käytöstä. Se voi tapahtua hetkessä.

Sen voi kokea niin voimakkaana ilon aiheena, että ihminen ei enää tule kaipaamaan uudestaan päihteen tai lääkkeen käyttöä.

Rauha ja ilo pysyy. On ymmärrys omasta tilasta.

Jos on paljon vaikeuksia, jos ei jaksa kulkea rukoillen tai jos kokee päihteen auttavan, niin saattaa nauttia päihdettä uudestaan. Siihenkin voi suhtautua eri tavoin, kamalana tekona mikä pilaa kaiken tai väsyneen ihmisen yrityksenä auttaa itseään. Ihminenhän tekee joka tapauksessa virheitä. Erilaisia. Joka tapauksessa armo on olemassa.

Jos poimit virheitä teoistasi, niin poimi niitä rehellisesti. Onko tapanasi jättää toiset virheet piiloihinsa ja tuijottaa vain toisia virheitä?

Mikä on virhe? Ja voi ajatella myös tekoja, joiden hyvyydestä ei rehellisesti ole varma. Ja huonoakin valintaa voi luulla hyväksi. Tai tekoja joiden tuntee intuitiivisesti olevan huonoja, mutta ei keksi vaihtoehtoa.

Tosin itseään voi opettaa näkemään vaihtoehtoja.

Joka tapauksessa lääkkeiden tai päihteiden aiheuttamasta kierteestä, missä ainetta tarvitsee olonsa korjaamiseen voi päästä ihan yhtäkkiä rauhaan, missä ainetta ei tarvitsekaan.

Koko ajattelutapakin voi muuttua.

Se miten tarkalleen muutos tapahtuu lienee yksilöllistä. Se voi tapahtua kerralla suurena muutoksena tai hitaammin kypsyvänä voimana, lopetellen rauhassa vasta muutaman annoksen jälkeen. Se voi olla ajattelutavan muutos, se voi olla ymmärrys mitä voi järjen kautta perustella tai se voi olla voimakas tunne, mitä ei edes halua järjellä ajatella.

Ja sitä aineen käyttämättömyyttä voi jatkaa! Mutta muita tekoja ihminen tekee ja ajattelee aina.

Tuo yksi ei ehkä ollutkaan se ainoa korjausta vaativa eikä edes eniten korjausta vaativa.

Miten voi vaihtaa rinnakkaistodellisuuteen ilman meditaatiokokemuksia? Pystytkö antamaan vinkkejä?

Kuinka vaarallista on meditoida pienessä humalassa?

Mystikko, olen päätynyt eräänlaiseen umpikujaan, jossa joudun kohtaamaan pelkojani. En haluaisi kohdata niitä, en millään. Tuntuu, että tulen kuolemaan joko häpeään tai paniikkiin. Olen idiootti kun ajoin itseni tähän tilanteeseen. Onko vinkkejä tai sanoja?