Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.

Oma kokemukseni valaistumisesta, joka tapahtui viikko sitten.

En ole perinteisessä mielessä uskovainen, mutta olen silti aina kuitenkin vähän uskonut johonkin suurempaan voimaan. En ollut kokemukseni aikaan myöskään selvinpäin. Olen jo vuosia hoitanut mielentyyneyttä trippailemalla 1-2 krt vuodessa. Yleensä kavereiden kanssa, mutta intuitio sanoi, että tämän kesän matka tulee tehdä yksin. Olin rauhallisissa oloissa puutarhan keskellä, kun yht'äkkiä mieleen tuli ajatus, että elämän tarkoitus on rakkaus. Sen jälkeen aloin pohjattomasti surra vuosia aiemmin tapahtunutta eroa ja omaa etäisyyttä lapsiini. Pohjaton ikävä ja suunnaton suru valtasi mieleni. Itkin. Tajusin, että olen pilannut kaiken ja syyllistin itseäni voimakkaasti. Alitajunta näytti/kertoi minulle miten minun kannattaisi jatkossa toimia. Ratkaisumalli oli hyvin yksinkertainen. Ajattelin sillä hetkellä miksen ole tätä aiemmin tajunnut. Koin jo vähän lohtua, mutta sitten: vähitellen kirkkaus ja rauhan tunne alkoi vähitellen laskeutua sisääni. Sisäinen rauha. Ja kun se tunne vain voimistui ja voimistui, niin seuraavaksi koin olevani yhtä universumin kanssa. Tajusin, että kaikki elollinen maailmankaikkeudessa on pelkkää energiaa ja yhteydessä kaikkeen koko ajan. Tälläkin hetkellä. Kaikki on yhteydessä kaikkeen. Samalla sydämeni täytti erittäin voimakas rakkauden ja onnen tunne. Pystyin vastaanottamaan rakkautta universumista rajattomasti. Olin pakahtua siitä kaikesta onnesta ja rakkaudesta. Se oli täydellistä ymmärtävää ja hyväksyvää rakkautta eikä se tuomitse ketään. Ei edes pahimpia murhamiehiä. Ei ole viimeistä tuomiota. On vain puhdasta rakkautta.

En voi vihata enää ketään. En voi tappaa hyttystäkään. Olemme samaa energiaa kaikki. Rakastakaa kaikkea ja kaikkia. Se on elämän tarkoitus. Aiemmin toivoin salaisuutta eli vetovoiman lakia hyödyntämällä rahaa ja sitä tulikin, mutta nyt toivon vain viisautta ja rakkautta. Maallinen on menettänyt merkityksensä.

Eikä teidän tarvitse rukoilla jumalalta mitään, koska te itse olette koko ajan osa sitä "Jumalaa". Olkaa välillä hiljaisuudessa ja kuunnelkaa omantunronne ääntä. Niin teitä johdatetaan.

Olenko seonnut. Välillä siltä tuntuu, mutta toisaalta näen kaiken nyt selkeämmin. Yritän ja haluan olla parempi ihminen.

Kiitos, kun kerroit tuon kokemuksesi. Vaikka ilmeisesti olit ottanut jotain "avaavaa", niin se ei kuitenkaan estänyt "totuuden/todellisuuden" kokemistasi. Totuus/todellisuus on tuossa vähän outo sanavalinta, mutta en nyt keksi muutakaan.

Noilla kokemuksilla on joskus taipumus hälvetä ja ihminen palaa taas tavalliseen ihmisenä olemiseen, egoiluun, mutta esim. säännöllisen meditaation kautta on mahdollista pysyä paremmin siinä, mikä on oikeasti olennaista.

Vierailija kirjoitti:

 Samalla sydämeni täytti erittäin voimakas rakkauden ja onnen tunne. Pystyin vastaanottamaan rakkautta universumista rajattomasti. Olin pakahtua siitä kaikesta onnesta ja rakkaudesta. Se oli täydellistä ymmärtävää ja hyväksyvää rakkautta eikä se tuomitse ketään. Ei edes pahimpia murhamiehiä. Ei ole viimeistä tuomiota. On vain puhdasta rakkautta. 

Minulle tapahtui tämä sama pariin otteeseen äskettäin, mutta valitettavasti se ei jäänyt pysyväksi olotilaksi. Aivan uskomattoman euforinen, ehdoton ja puhtaan viaton rakkaus! Sen kokemisen aikana en pystynyt näkemään ainuttakaan vikaa ihmisissä, jotka olivat minua elämäni aikana satuttaneet. Tuntui siltä, etten tarvitse mitään, että olen saavuttanut täyttymyksen, jollaista en olisi osannut kuvitellakaan. Ja se löytyi sisältäni! Tuo energia oli kuitenkin keholleni melko uuvuttavaa, niin taivaallisen ihanalta kuin se tuntuikin. Niinpä se vetäytyi takaisin sisälleni ja palauduin ns. normaaliin ihmismoodiin. Kiva tietää, että on enemmän kuin arkinen elämä, mutta samalla harmittaa, etten pysty olemaan siihen yhteydessä. Voi kunpa saisin päästä takaisin tuohon energiaan, pysyvästi.

Ei se olotila eli täydellinen rakkaus ole itselläkään pysyvä olotila. Se oli ja meni, mutta se oli niin ihana tunne, että sitä haluaisi tuntea niin koko ajan. Minua ei haittaa, vaikka se olotila meni, sillä se kuitenkin avasi silmäni ja sydämeni. Ja koska vetovoiman laki todella toimii, alan harjoitella sitä hyvien asioiden manifestointiin. Koska kaikki on yhteydessä kaikkeen, voimme olla keneen tahansa yhteydessä milloin tahansa.

Ja maailmassa on koko ajan vaan pahoja asioita enemmän, koska eihän milloinkaan uutisoida kuin huonoista asioista ja näin ollen vedetään puoleen lisää huonoja asioita.

Minulla tuo tunne tuli juurikin manifestointiharjoituksen yhteydessä. Oli hankala elämäntilanne, johon päätin saada helpotusta muokkaamalla tilannetta parempaan suuntaan. Kun onnistuin vakuuttamaan itseni siitä, että muovaamani todellisuus on totta, iski aivan valtava helpotuksen tunne, jota seurasi rakkaudellisen energian voimallinen virtaus itsestä ulos, täyttymyksen tunne ja sellainen määrä kiitollisuutta, etten ennen ole kokenut. Koin siis aivan mielettömällä voimalla, että sain jo, mitä pyysin. Ulkoisesti paljonkaan ei ole elämässäni muuttunut, mutta enää en pysty haluamaan asioita, joita tuolloin manifestoin. Ei vain ole pontta enää. Lisäksi tuntui jotenkin hupaisalta tuon kokemuksen jälkeen (tai aikana) edes ajatella manifestointia, kun mikään ulkoinen ei ikinä tuota samanlaista täyttymystä kuin se olo, jonka itsestäni löysin. Koko manifestointi, vaikkakin uskon sen toimivan, on alkanut tuntua pinnalliselta tuohon kokemukseen verrattuna. Että parantele tässä elämää sitten :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua mietityttää yksi asia. Moni perinne joka tähtää valaistumiseen sanoo, että halu on kärsimyksen juuri ja valaistumisen saavuttaa vain haluamisesta pääsemällä. Mutta jos ihminen ei halua mitään, mikä saa hänet edes nousemaan sängystä aamulla? Eikö siihen tarvita jokin ajatus, että nyt on nukuttu tarpeeksi (tai on noustava jonkun menon takia) joten haluan nyt nousta? Tai kun KM olet jopa tehnyt isoja muutoksia elämääsi kuten muuttanut ulkomaille ja vaihtanut työpaikkaa, eikö sinun ole ollut pakko jollain tapaa haluta sitä muutosta? Vaikka siis se mahdollisuus olisi tullutkin ikään kuin johdatuksena niin on sanottava joko haluan tarttua tähän tai en halua nyt ryhtyä tähän että mitään tapahtuu?

Onko siis haluamista joka ei aiheuta kärsimystä ja sellaista joka aiheuttaa ja mikä on niiden ero. Jos minä nyt haluan vaikka muuttaa uuteen kotiin, mistä voin tietää kumpaa se on? Vai onko kyse siitä miten suhtaudun asiaan jos en saa haluamaani?

..

Halun ongelma on siinä, että sen taustalla on ajatus "MINÄ haluan", jolloin koet itsesi automaattisesti erilliseksi yksilöksi maailmankaikkeuden ykseydessä.

Sinun pitää pyrkiä eroon ajatuksesta, että sinä, minä, presidentti, pihapuu tai kivi olisimme jotenkin erillisiä entititeettejä, näin asia ei ole. Meidät kaikki on luotu samasta 1:stä materiasta ja meidän kaikkien toimintaa ohjaa suurempi voima jakautuen vain paikallisesti erilaisiksi hetkellisiksi ilmentymiksi, joita me vieläpä havainnoimme väörin. Kuvittelemme olevamme oman elämämme herroja, mutta todellisuudessa olemme oman illuusioiden täyteisen elämämme narreja, kunnes nöyrrymme, mietimme, opimme, viisastumme ja jopa valaistumme.

Tämä on pohjimmiltaan totta, mutta toisaalta siinä mielessä harhaanjohtavaa, että myös valaistunut joka tietää mikä on nimen ja muodon tuolla puolen, yleensä puhuu ihmisten kanssa kuten muutkin ihmiset puhuvat, saattaa esimerkiksi sanoa että minä haluan mennä jonnekin tai tehdä jotain. Hän tietää kyllä, että on se Yksi tietoisuus jonka heijastumia kaikki näennäisen yksilölliset olennot ovat, mutta voi hyvin luontevasti ottaa keho/mielikokonaisuuteen liittyvän ihmisen näkökulman ja puhua siitä katsoen. 

Vierailija kirjoitti:

Varmaan suurin osaa tuntee/tietää tuon ao. asian, mutta ei vain oivalla tietävänsä samalla siinä olevaa suurta totuutta, mikä tuon asian ymmärtämiseen sisältyy:

Mystikko: "Kuka tai mikä on se minä, joka tiedostaa niin ulkoiseksi kutsutun, että sisäiseksi kutsutun maailman? Se on juuri se hiljaisuus, se elävä tietoinen "tila", joka on kaiken perusolemus ja silti olemisen tai olemattomuuden tuolla puolen. Se on ollut todistamassa kaikkea mitä olet ajatellut,  tuntenut ja kokenut alusta asti ja se on paikalla nytkin."

Tämä on juuri se suuri ongelma - se on niin arkista ettei moni tajua miten suuri totuus siihen sisältyy! Ihmiset etsivät erityisiä materiaalisia olosuhteita tai erityisiä tunnetiloja tai erityisiä kokemuksia, ja lopulta se mitä he pohjimmiltaan kaipaavat on "kotona", siinä mikä on ollut osa omaa arkista ihmisen tietoisuutta aina. Tuhlaajapojan tarina kertoo siitä, ja tarinat Graalin maljan etsinnästä, jossa ritarit kulkevat pitkin kaukomaita sitä etsimässä menettäen omaisuutensa ja välillä järkensäkin etsinnässään, lopulta palaavat kotiin ja toteavat, että täällähän se koko ajan olikin.

Vierailija kirjoitti:

Kuka sinä olet tuon ihmishahmon "taustalla"? Mikä on todellinen "olemuksesi"?

Kuten Jeesus sanoi: "Minä ja Isäni olemme yhtä". Minä olen paitsi yksi tietoisuuden heijastus tietynlaisen kehon ja mielen läpi (ihminen), myös se Yksi ja ainoa Tietoisuus itse. Ei ole mitään muuta kuin yksi itsestään tietoinen Tietoisuus, yksi Olemassaolo. 

Muistan kun olin ehkä 4-5-vuotias, esitin äidilleni epäilyksen: "mitä jos tämä koko maailma on Jumalan unta?" Äitini ei uskonut Jumalaan eikä muutenkaan moiset teoreettis-filosofiset kysymykset häntä käytännön ihmistä juuri kiinnostaneet, joten hän naurahti lapsen hassulle ajatukselle. Mutta nyt tiedän että se oli varhainen intuitio siitä, miten tulisin maailman kokemaan. Silloin minä vaan kuvittelin, että minä olisin yksi unihahmo siinä unessa, ja nyt tiedän että olen myös unen näkijä. Se mitä kutsutaan minun ihmis-nimelläni, on enemmän kuin näyttelijän esittämä tai tanssijan tanssima rooli, ei itsenäinen olemassaolo tai olento. On vain yksi Olemassaolo, ja Minä olen se.

Vierailija kirjoitti:

Miten voi vaihtaa rinnakkaistodellisuuteen ilman meditaatiokokemuksia? Pystytkö antamaan vinkkejä?

Ihmiset tekevät sitä tietämättään useinkin, mutta tietoisesti se ei yleensä onnistu ilman oman tietoisuuden ja energian hallinnan harjoittelua. Ensimmäinen askel on tulla tietoiseksi rinnakkaistodellisuuksista, siis kokemuksen eikä vain uskomuksen tasolla, ja yleensä se jo vaatii melkoisesti harjoitusta.

Minäkin haluan tulla mystikoksi. Mistä kirjoista sen oppii? Saako siitä srksta kenkää, eli kannattaako olla hiljaa?

Vierailija kirjoitti:

Kuinka vaarallista on meditoida pienessä humalassa?

Tavanomainen meditaatio ei ole vaarallista, mutta on asioita joita ei pidä yrittää humalassa, esim. minkäänlaisiin henkiolentoihin yhteydenotto, toisten tietoisuuden tasojen tai rinnakkaistodellisuuksien tutkiminen. Jos sellaisia asioita haluaa tutkia vielä itsensä keho/mielikokonaisuudeksi kokiessaan, tarvitsee kaiken mielen selkeyden ja aivokapasiteettinsa ettei joudu pulaan.

Mutta kyllä sellaista tavallista joko kohteeseen kuten hengitykseen tai mantraan keskittyvää tai sitten mindfulness-tyyppistä ikään kuin ajatusten ja tunteiden virtaa sivusta seuraavaa meditaatiota voi harjoittaa kaikissa mielen tiloissa. Sitä voi jopa huomata, että hetkinen, vaikka minun kehoni ja mieleni on humalassa, niin tietoisuus joka toteaa kehon ja mielen humalatilan ja siitä johtuvat vaikutukset on yhtä tyyni ja selkeä kuin aina ennenkin, ja se voi edistää henkistä tietä.

Vierailija kirjoitti:

Mystikko, olen päätynyt eräänlaiseen umpikujaan, jossa joudun kohtaamaan pelkojani. En haluaisi kohdata niitä, en millään. Tuntuu, että tulen kuolemaan joko häpeään tai paniikkiin. Olen idiootti kun ajoin itseni tähän tilanteeseen. Onko vinkkejä tai sanoja?

Et sinä kuole. Sinä olet se tyyni tietoisuus, joka toteaa häpeän ja paniikin tunteet. Anna niiden tulla, katsele niitä omasta ikuisesta rauhastasi käsin. Ota askel kerrallaan, sen mukaan mitä koet jaksavasi, mutta huomaa aina kun mahdollista se joka toteaa "nyt minua ahdistaa" tai "nyt minua pelottaa", ja kysy, pelkääkö se tarkkailija tai tiedostaja, vai onko se tarkkailun kohde jota ahdistaa tai pelottaa - ja mikä niistä sinä olet, kohde vai se joka tiedostaa?

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemukseni valaistumisesta, joka tapahtui viikko sitten.

En ole perinteisessä mielessä uskovainen, mutta olen silti aina kuitenkin vähän uskonut johonkin suurempaan voimaan. En ollut kokemukseni aikaan myöskään selvinpäin. Olen jo vuosia hoitanut mielentyyneyttä trippailemalla 1-2 krt vuodessa. Yleensä kavereiden kanssa, mutta intuitio sanoi, että tämän kesän matka tulee tehdä yksin. Olin rauhallisissa oloissa puutarhan keskellä, kun yht'äkkiä mieleen tuli ajatus, että elämän tarkoitus on rakkaus. Sen jälkeen aloin pohjattomasti surra vuosia aiemmin tapahtunutta eroa ja omaa etäisyyttä lapsiini. Pohjaton ikävä ja suunnaton suru valtasi mieleni. Itkin. Tajusin, että olen pilannut kaiken ja syyllistin itseäni voimakkaasti. Alitajunta näytti/kertoi minulle miten minun kannattaisi jatkossa toimia. Ratkaisumalli oli hyvin yksinkertainen. Ajattelin sillä hetkellä miksen ole tätä aiemmin tajunnut. Koin jo vähän lohtua, mutta sitten: vähitellen kirkkaus ja rauhan tunne alkoi vähitellen laskeutua sisääni. Sisäinen rauha. Ja kun se tunne vain voimistui ja voimistui, niin seuraavaksi koin olevani yhtä universumin kanssa. Tajusin, että kaikki elollinen maailmankaikkeudessa on pelkkää energiaa ja yhteydessä kaikkeen koko ajan. Tälläkin hetkellä. Kaikki on yhteydessä kaikkeen. Samalla sydämeni täytti erittäin voimakas rakkauden ja onnen tunne. Pystyin vastaanottamaan rakkautta universumista rajattomasti. Olin pakahtua siitä kaikesta onnesta ja rakkaudesta. Se oli täydellistä ymmärtävää ja hyväksyvää rakkautta eikä se tuomitse ketään. Ei edes pahimpia murhamiehiä. Ei ole viimeistä tuomiota. On vain puhdasta rakkautta.

En voi vihata enää ketään. En voi tappaa hyttystäkään. Olemme samaa energiaa kaikki. Rakastakaa kaikkea ja kaikkia. Se on elämän tarkoitus. Aiemmin toivoin salaisuutta eli vetovoiman lakia hyödyntämällä rahaa ja sitä tulikin, mutta nyt toivon vain viisautta ja rakkautta. Maallinen on menettänyt merkityksensä.

Eikä teidän tarvitse rukoilla jumalalta mitään, koska te itse olette koko ajan osa sitä "Jumalaa". Olkaa välillä hiljaisuudessa ja kuunnelkaa omantunronne ääntä. Niin teitä johdatetaan.

Olenko seonnut. Välillä siltä tuntuu, mutta toisaalta näen kaiken nyt selkeämmin. Yritän ja haluan olla parempi ihminen.

Et ole seonnut ja tuo on hieno ja aito kokemus. Mutta valaistuminen ei lopulta ole mikään ihmismielen kokemus. Sinä, perimmäinen Sinä, olet valaistunut silloinkin kun sinusta tuntuu ihan muulta kuin tuona hienona ykseyden oivaltamisen hetkenä. Sinä ihmisenä voit olla tylsistynyt tai masentunut tai vihainen tai mitä vaan negatiivisena pidettyä, ja silti se Sinä joka tiedostaa nämä negatiiviset tunteet on ikuisessa rauhassa ja vailla mitään puutetta tai halua. Ja Sinä olet ensisijaisesti se, et havainnoinnin kohteena oleva kuolevainen objekti.

Vierailija kirjoitti:

Minulla tuo tunne tuli juurikin manifestointiharjoituksen yhteydessä. Oli hankala elämäntilanne, johon päätin saada helpotusta muokkaamalla tilannetta parempaan suuntaan. Kun onnistuin vakuuttamaan itseni siitä, että muovaamani todellisuus on totta, iski aivan valtava helpotuksen tunne, jota seurasi rakkaudellisen energian voimallinen virtaus itsestä ulos, täyttymyksen tunne ja sellainen määrä kiitollisuutta, etten ennen ole kokenut. Koin siis aivan mielettömällä voimalla, että sain jo, mitä pyysin. Ulkoisesti paljonkaan ei ole elämässäni muuttunut, mutta enää en pysty haluamaan asioita, joita tuolloin manifestoin. Ei vain ole pontta enää. Lisäksi tuntui jotenkin hupaisalta tuon kokemuksen jälkeen (tai aikana) edes ajatella manifestointia, kun mikään ulkoinen ei ikinä tuota samanlaista täyttymystä kuin se olo, jonka itsestäni löysin. Koko manifestointi, vaikkakin uskon sen toimivan, on alkanut tuntua pinnalliselta tuohon kokemukseen verrattuna. Että parantele tässä elämää sitten :D

On totta, että heräämiseen voi olla eri ihmisillä hyvin ristiriitaisia teitä. Itse asiassa KAIKKI tiet vievät sinne, jos sydämen halu on se löytää. 

Mutta tosiaan, jos ajatellaan vastakkaisia niin yksi voi tosiaan löytää tosiolemuksensa manifestoimalla tai vaikka "taikuudella", ylittämällä sen mitä uskotaan olevan ihmisen rajat. Toisaalta yhtä validi tie on aivan päinvastainen, alistuminen Jumalan tai sattuman tai kohtalon tahtoon valittamatta, nöyryys ja alistuminen. Riippuu persoonasta ja omasta halusta mikä tie on helppo ja mikä vaikea. Mutta kenenkään tietä ei pitäisi halveksua, sillä se voi olla juuri hänelle tie siihen, mitä kaikki tavoittelevat, vaikka se ei olisikaan jonkun toisen mielestä ollenkaan oikeaan suuntaan kulkemista.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin haluan tulla mystikoksi. Mistä kirjoista sen oppii? Saako siitä srksta kenkää, eli kannattaako olla hiljaa?

Jokaisessa suuressa uskonnossa on mystiset tai esoteeriset perinteensä, myös kristinuskossa. Esim. Mestari Eckhart, Teresa Avilalainen, Ristin Johannes ovat historiallisia kristittyjä mystikoita. Riippuu seurakunnasta paljonko esoteerisesta etsinnästä tai löytämisestä kannattaa puhua, mutta aina voi puhua myös heidän kielellään ja heidän ymmärryksestään lähtien jos tuntuu, ettei oman syvimmän tiedon paljastaminen olisi kellekään hyödyksi ja aiheuttaisi vain turhia oppikiistoja.

Kristitty mystikko: onko mitään keinoa saada sinuun yhteyttä muutoin kuin tämän palstan kautta? Olen se viikko sitten valaistunut ja yrittänyt prosessoida asiaa siitä lähtien, mutta koko asia on niiiiin valtava, että se herättää jatkuvasti vain uusia kysymyksiä ja hämmennystä. Haluaisin kertoa asiasta kaikille, mutta toisaalta en voi, saamatta väkisinkin hörhön leimaa. Saisin tällä tarinalla varmasti aika nopeasti hullun paperit ja lääkityksen :( Miten voin mennä loman jälkeen töihin ja jatkaa sen illuusion pyörittämistä kuin mitään ei olisi tapahtunut? Sehän on täysin merkityksetöntä.

Onko mitään yhteisöä, jossa tämmöisiä asioita voi prosessoida?

Löysin tämän ketjun Googlella kun etsin vastaavanlaisia kokemuksia ja alkuketjun sivuista muutamia lukeneena ymmärsin nopeasti, että olet kokenut täsmälleen saman.

Kristitty mystikko kirjoitti:

Et ole seonnut ja tuo on hieno ja aito kokemus. Mutta valaistuminen ei lopulta ole mikään ihmismielen kokemus. Sinä, perimmäinen Sinä, olet valaistunut silloinkin kun sinusta tuntuu ihan muulta kuin tuona hienona ykseyden oivaltamisen hetkenä. Sinä ihmisenä voit olla tylsistynyt tai masentunut tai vihainen tai mitä vaan negatiivisena pidettyä, ja silti se Sinä joka tiedostaa nämä negatiiviset tunteet on ikuisessa rauhassa ja vailla mitään puutetta tai halua. Ja Sinä olet ensisijaisesti se, et havainnoinnin kohteena oleva kuolevainen objekti.

Hei, Kristitty mystikko! Onko sinulla "oppilaita" livenä? Kerro järjestätkö sinä "santsangeja"? Tuntuu että Suomessa ei puhuta näistä asioista tarpeeksi paljon. Ja jos tapaat halukkaita ihmisiä livenä niin haluaisin tulla myös tapaamaan sinua. Minä olen etsinyt jo kauan Suomesta "opettajaa", ja nyt löysin sinut.

Onko kristityllä mystikolla näkemystä seuraavaan:

 

Ns. henkisissä piireissä puhutaan paljon oman pimeytensä kohtaamisesta, traumatyöskentelystä jne. Onko näillä oikeasti muuta virkaa kuin tehdä unesta siedettävämpää? Egoa voidaan ronkkia loputtomasti ja yrittää tehdä siitä yhä täydellisempi ja henkisempi, mutta kun ego ei tule koskaan valaistumaan, niin mitä hyötyä tästä kaikesta on? Eikö olisi tehokkaampaa kaataa koko puu, eli samaistuminen tarinaan minästä? Itseänikin kiinnosti jossain välissä "valaistuminen", mutta en tällä hetkellä välitä siitä oikeastaan paskan vertaa ja koko "henkinen tie" tuntuu aika luotaantyöntävältä. Minulta puuttuu tarvittava itsekuri ja palo "valaistumisen" saavuttamiseen. Tuntuu turhalta pyrkiä valaistumaan, koska senkin täytyy olla harhaa. Elän mielummin tässä illuusiossa nauttien mielummin matkasta kuin "määränpään" saavuttamisesta. Olen joka tapauksessa turvassa ikuisesti, olin sitten herännyt tai en. On tämä illuusiossa eläminen ihan mukavaakin kun ei tarvitse ottaa mitään niin vakavasti tietäen, että kaikki on kuitenkin vain mielen harhaa. On myös suhteellisen helppoa antaa "virheet" niin itselle kuin  toisillekin (itse & toiset = sama asia) anteeksi, koska kukaan ei tee niitä "itse", vaan ehdollistumat meissä, eikä virheitä ole oikeasti edes olemassa, koska maailmamme on harhaa. Jos silloin tällöin koenkin syyllisyyttä, häpeää, tai muita valheeseen perustuvia tunteita, tiedän siitä heti, että olen mennyt pitämään harhaa totena ja höllennän otettani tähän uneen. Elämä on aika seesteistä ilman syviä notkoja ja huippuja. Välillä uni vie mennessään ja jos se meinaa käydä liian raskaaksi, on siihen helppoa ottaa etäisyyttä muistamalla maailman illuusioluonteen. En ole syvällisellä tasolla kokenut maailmaa harhaksi, mutta tiedostan järjen ja intuition tasolla vahvasti, että asia on näin. En tiedä kuinka moni elää elämäänsä tällä tavoin ns. välimaastossa.

Spacek kirjoitti:

Onko kristityllä mystikolla näkemystä seuraavaan:

 

Ns. henkisissä piireissä puhutaan paljon oman pimeytensä kohtaamisesta, traumatyöskentelystä jne. Onko näillä oikeasti muuta virkaa kuin tehdä unesta siedettävämpää? Egoa voidaan ronkkia loputtomasti ja yrittää tehdä siitä yhä täydellisempi ja henkisempi, mutta kun ego ei tule koskaan valaistumaan, niin mitä hyötyä tästä kaikesta on? Eikö olisi tehokkaampaa kaataa koko puu, eli samaistuminen tarinaan minästä? Itseänikin kiinnosti jossain välissä "valaistuminen", mutta en tällä hetkellä välitä siitä oikeastaan paskan vertaa ja koko "henkinen tie" tuntuu aika luotaantyöntävältä. Minulta puuttuu tarvittava itsekuri ja palo "valaistumisen" saavuttamiseen. Tuntuu turhalta pyrkiä valaistumaan, koska senkin täytyy olla harhaa. Elän mielummin tässä illuusiossa nauttien mielummin matkasta kuin "määränpään" saavuttamisesta. Olen joka tapauksessa turvassa ikuisesti, olin sitten herännyt tai en. On tämä illuusiossa eläminen ihan mukavaakin kun ei tarvitse ottaa mitään niin vakavasti tietäen, että kaikki on kuitenkin vain mielen harhaa. On myös suhteellisen helppoa antaa "virheet" niin itselle kuin  toisillekin (itse & toiset = sama asia) anteeksi, koska kukaan ei tee niitä "itse", vaan ehdollistumat meissä, eikä virheitä ole oikeasti edes olemassa, koska maailmamme on harhaa. Jos silloin tällöin koenkin syyllisyyttä, häpeää, tai muita valheeseen perustuvia tunteita, tiedän siitä heti, että olen mennyt pitämään harhaa totena ja höllennän otettani tähän uneen. Elämä on aika seesteistä ilman syviä notkoja ja huippuja. Välillä uni vie mennessään ja jos se meinaa käydä liian raskaaksi, on siihen helppoa ottaa etäisyyttä muistamalla maailman illuusioluonteen. En ole syvällisellä tasolla kokenut maailmaa harhaksi, mutta tiedostan järjen ja intuition tasolla vahvasti, että asia on näin. En tiedä kuinka moni elää elämäänsä tällä tavoin ns. välimaastossa.

Koen asian aika lailla samoin kuin sinä ja siksi halusin tähän vastata. Ns. varjotyötä olen tehnyt jo jonkun aikaa. En ole varma mikä sen määritelmä on "henkisissä piireissä", ehkä ihan sama kuin omanikin. Vaikea sanoa, kun en kuulu mihinkään piireihin. Koen sen lähinnä omien vahingollisten ajatusrakenteiden purkamisena ja juuri etäisyyden ottamisena. Pyrkimykseni on huomata nämä ohjelmoinnit ennen kuin alan velloa niissä tai olla kieltämättä niiden olemassaolo hautaamalla ne jonnekkin mahdollisimman syvälle. Astun askeleen taaksepäin ja lopetan samaistumisen meneillä olevaan tarinaan. Omalla kohdallani olen huomannut, että se puu ei vain kerralla kaadu, joten pilkon sen palasissa. 

Olen myös huomannut saman kuin sinä, että tämän seurauksena on helpompi havaita vastaavat muissa ihmisissä ja kokea vain myötätuntoa. Samaa koitan soveltaa myös itseeni. En ala piiskaamaan itseäni virheistä jos lähdenkin johonkin ajatukseen liikaa mukaan. Koitan olla itselleni lempeä, kun havahdun, että hupsistaheijaa, otankohan tämän nyt turhan vakavasti. 

En ole myöskään täysin kokenut maailman illuusioluonnetta. Hairahtelen edelleen aika usein. En toisaalta tavoittele mitään valaistumistakaan, koska olen sen selvästi tunnistanut egon haluksi olla jotain suurempaa, ihmeellisempää ja parempaa. Tyyliin sitten en enää kärsi, kaikki on niin seesteistä että ja ennen kaikkea olen parempi ihminen :D. Jos se todellinen minä on kuitenkin tässä koko ajan matkassa mukana, välillä vaan vähän piilossa.  Mieluummin elän hetki kerrallaan, josku vähän kärsien ja siitä taas havahtuen. Ehkä uni joskus näin hälveneekin, mene ja tiedä.  Välimaastossa siis täälläkin, mutta onhan tämä ihan jees. 

1424

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä täältä on alkanut poistua viestejä?

Niinpä. Halusin tulla lukemaan uudestaan mystikon vastauksen jossa hän kirjoitti miten näennäisesti ristiriitaiset tavat kuten manifestointi ja toisaalta omasta tahdosta luopuminen ja alistuminen Jumalan tahtoon voivat kumpikin johtaa valaistumiseen. Viesti on kadonnut. Siinä ei ihan varmasti ollut mitään asiatonta kuten ei Mystikon viesteissä koskaan.