Lue keskustelun säännöt.
Siis miten te oikein hoidatte ruoanlaiton arkisin?
08.08.2016 |
Me tullaan klo 16-18 välillä kotiin, ja lapset on silloin jo niin nälkäisiä, että melkein minkä tahansa ruoan kokkaamisessa menee liian pitkään. Iltaisin ei huvita käyttää vähäistä omaa aikaa ruoan tekemiseen valmiiksi, ja toisaalta vain harvat ruoat kelpaavat meillä uudestaan lämmitettynä.
Ihan konkreettiset vinkit ja ohjeet kiinnostavat!
Kommentit (333)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin toivon välillä, että olisi joskus aikaa ihan vaan olla sen lapsen kanssa eikä pyörittää pesukonetta, tiskata, keräillä tavaroita ja kokata. Kotiudumme yleensä kello 16-16.30 mennessä. Jos lapsi ei ole hirveän kiukkuinen päiväkodin jälkeen, niin on syöty kello 17 mennessä jotain eilisen ruokia. Usein siitä syömisestä pitää kuitenkin neuvotella kelpaako vai ei. Jos haluan olla tehokas olen pistänyt heti kotiin tultua pyykinpesukoneen rumpsuttamaan. Jos kaikki menee putkeen, niin ehditään ulkoilla kello 17-18 välillä. Sitten olisi vielä se iltapalatankkaus ja nuijan nukutus. Jos olen ollut hereillä aamuviidestä asti niin en ihan joka ilta jaksa töiden jälkeen raataa kello 19-20 asti kun lapsi kitisee huomiota mitä en aina ehdi ja jaksa antaa. Mitä tulee mieheen, niin useimmiten iltahommat on minun harteilla, koska mies tekee iltatöitä eli tämä on vaan mun osa valitettavasti. Välillä mies kokkaa valmista ruokaa ja on tiskannut ennen kuin tulen kotiin. Silloin minulla on vähemmän kotitöitä illalla ja ehdin levätä ja viettää aikaa lapsen kanssa.
Terveisin tortillalättyäiti
Pst. Päiväkodissa ulkoillaan jo kaksi kertaa. Illalla ei todellakaan tarvitse ulkoilla.
Ohis. Entäs jos äiti ei ole ollut päiväkodissa, ja lapsi haluaa äidin mukaan ulos.
Äiti menee lapsen rytmin mukaan, ei lapsi äidin. Vanhemmuus.
Tää on ihan mielenkiintoinen pointti. Kuka perheessä määrää lapset vai vanhemmat? Mä ajattelen että lapsi syntyy siihen perheeseen, osaksi perhettä ja elää siinä muun perheen rytmissä - ja muut toki niin että lapsi huomioidaan. Mutta lapsi ei ole se joka aina määrittelee mitä perhe tekee ts. vanhemmat eivät ole olemassa vain ja ainoastaan lapsen palvelemista varten. Toki heillä vanhempina on se lapsesta huolehtijan rooli, mutta vanhemmat tekevät muutakin.
Tää on nyt vähän sivuraide tässä keskustelussa mutta ihan kiinnostavaa aina huomata miten eri tavalla ihmiset määrittelevät perheen rooleja ja millaiseksi dynamiikat muodostuu. Enkä tätä nyt mitenkään vttuilleksani kirjoita. Kumpikaan tapa ei ole musta huono mutta mulle vaan on aina ollut päivän selvää ettei lapsi ole se joka aina ja jatkuvasti ohjaa muun perheen toimintaa. Tää ei tietenkään tarkoita sitä ettei lasten kanssa oltaisi ja heidän hyvinvoinnistaan huolehdittaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin toivon välillä, että olisi joskus aikaa ihan vaan olla sen lapsen kanssa eikä pyörittää pesukonetta, tiskata, keräillä tavaroita ja kokata. Kotiudumme yleensä kello 16-16.30 mennessä. Jos lapsi ei ole hirveän kiukkuinen päiväkodin jälkeen, niin on syöty kello 17 mennessä jotain eilisen ruokia. Usein siitä syömisestä pitää kuitenkin neuvotella kelpaako vai ei. Jos haluan olla tehokas olen pistänyt heti kotiin tultua pyykinpesukoneen rumpsuttamaan. Jos kaikki menee putkeen, niin ehditään ulkoilla kello 17-18 välillä. Sitten olisi vielä se iltapalatankkaus ja nuijan nukutus. Jos olen ollut hereillä aamuviidestä asti niin en ihan joka ilta jaksa töiden jälkeen raataa kello 19-20 asti kun lapsi kitisee huomiota mitä en aina ehdi ja jaksa antaa. Mitä tulee mieheen, niin useimmiten iltahommat on minun harteilla, koska mies tekee iltatöitä eli tämä on vaan mun osa valitettavasti. Välillä mies kokkaa valmista ruokaa ja on tiskannut ennen kuin tulen kotiin. Silloin minulla on vähemmän kotitöitä illalla ja ehdin levätä ja viettää aikaa lapsen kanssa.
Terveisin tortillalättyäiti
Pst. Päiväkodissa ulkoillaan jo kaksi kertaa. Illalla ei todellakaan tarvitse ulkoilla.
Ohis. Entäs jos äiti ei ole ollut päiväkodissa, ja lapsi haluaa äidin mukaan ulos.
Äiti menee lapsen rytmin mukaan, ei lapsi äidin. Vanhemmuus.
Tää on ihan mielenkiintoinen pointti. Kuka perheessä määrää lapset vai vanhemmat? Mä ajattelen että lapsi syntyy siihen perheeseen, osaksi perhettä ja elää siinä muun perheen rytmissä - ja muut toki niin että lapsi huomioidaan. Mutta lapsi ei ole se joka aina määrittelee mitä perhe tekee ts. vanhemmat eivät ole olemassa vain ja ainoastaan lapsen palvelemista varten. Toki heillä vanhempina on se lapsesta huolehtijan rooli, mutta vanhemmat tekevät muutakin.
Tää on nyt vähän sivuraide tässä keskustelussa mutta ihan kiinnostavaa aina huomata miten eri tavalla ihmiset määrittelevät perheen rooleja ja millaiseksi dynamiikat muodostuu. Enkä tätä nyt mitenkään vttuilleksani kirjoita. Kumpikaan tapa ei ole musta huono mutta mulle vaan on aina ollut päivän selvää ettei lapsi ole se joka aina ja jatkuvasti ohjaa muun perheen toimintaa. Tää ei tietenkään tarkoita sitä ettei lasten kanssa oltaisi ja heidän hyvinvoinnistaan huolehdittaisi.
Ei. Lapsi on jo koko päivän siellä päiväkodissa siksi että aikuiset on töissä. Hän on väsynyt pitkän päivän jälkeen ja ulkoillut jo monta tuntia. Se pari tuntia illalla pitää mennä hänen ehdoillaan, ei äidin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin hassua että nykyään tehdään kaikesta niin iso juttu. Omaa aikaa, omat harrastukset, minä minä minä.... en jaksa, en viitsi, EN HALUA! Kuin pikkulasten kitinää.
Ennen lapset tehtiin ja heidän kanssaan elettiin. Ei siinä koko iltaa äiti tai isä istunut pakertamassa legolinnaa vaan lapset touhusivat keskenään osan aikaa. Siis sen ajan että vanhemmat ehtivät tekemään ruuan. Tai lapset olivat tosiaan keittiössä vaikka tekemässä läksyjä samalla kun vanhemmat laittoivat ruuan. Yhdessäoloa sekin, ihan laadukasta vieläpä. Viikonloppuisin leivottiin tai käytiin mummolassa sunnuntailounaalla (tämä perinne jatkuu omassa kodissani edelleen, nyt kaikki tulevat meille).
Ja kuitenkin käytiin töissä, kaukaakin ja julkisilla kulkuneuvoilla jolloin matkaan meni tupla-aika omaan autoon verrattuna. Silti lapsista kasvoi täysipäisiä perhekeskeisiä terveellistä ja hyvää itsetehtyä ruokaa arvostavia aikuisia.
Älä viitsi. Muistan erinomaisen hyvin että oma äitini marisi päivittäin. Ja melkein joka päivä heitä kokoontui oiein kaarti marisemaan. Anoppi ei muuta tehnytkään kuin marissut. Ja naiset hyökkää yleensä just tuolla lailla syyllisäen toistensa kimppuun. Että olet laiska jos et lomalla kokkaa pakastinta täyteen.
No mulla ei ole syytä marista eikä heittäytyä marttyyriksi. Rakastan ruuanlaittoa ja samoin mieheni. Se tekee joka ehtii, jos mieheni on kotitoimistolla meillä on ruoka valmiina kun tulen kotiin. Viikonloppuna tehdään sitten pitkän kaavan mukaan. Pari kertaa kuukaudessa meillä on ruokavieraita, joko omaa sakkia tai ystäviä. Harrastukset on sovitettu siten ettei ruoka-ajoista tarvitse tinkiä, kaikki on yhtä aikaa pöydässä.
En ole koskaan ajatellut että hyvä ruoka olisi rasite, tämän opin jo kotona missä äitini oli erinomainen ruuanlaittaja. Ja tyttäret - no yksi tekee cateringia ja toinen auttaa, teini-ikäinen kuopus auttaa ruuanlaitossa ja pyöräyttää usein jonkun piiraan, pikkuleipiä tai vaikka mutakakun meille iltakahville.
Niin. Sinä. Sinä et ole koko maailma. Minusta mikä tahansa asia joka toistuu monta kertaa päivässä seitsemänä päivänä viikossa vuosikymmeniä on puuduttavaa ja rutiininomaista.
Monta kertaa päivässä? Teemme aamiaisen ja päivällisen, ehkä joku syö myös iltapalaa mutta tekee sen itse. Viikonloppuisin aamiainen, päiväkahvi ja päivällinen. Eipä tuossa hirveästi rasitetta ole:) Ja tosiaan ruuan teen joka toinen päivä ja toisena vain lämmitän (10 min max).
En ole koko maailma mutta olen luullut olevani ihan tavallinen ja normaali, nyt huomaankin olevani joku superäiti kun jaksan ja viitsin. Ehdin silti käymään töissä, harrastamaan, nauttimaan omasta ajasta ja laatuajasta miehen kanssa;D Omassa ystäväpiirissä kaikki samanlaisia joten senkään takia en ole tajunnut mitään outoa tässä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulle on siis oma aika tärkeämpi kuin lasten ravinto?
Kyllä näin työssäkäyvänä vanhempana tekee iltaisin mieli vähän levähtää eikä vääntää jotain makaronilaatikkoa ja nakkikeittoa.
Ja piti kuitenkin ne pennut vääntää? Ei tullut mieleen että niille pitää laittaa joka päivä ruokaa?
Ehkäpä mä mieluummin vietän aikaa lasteni kanssa kuin kuppaan hellan äärellä heti pitkän päivän jälkeen? AP
Juuri näin. Lapsille tärkeämpää on se että äiti viettää heidän kanssaan aikaa ja on aidosti läsnä. :)
No olisko isän kanssa vietetty aika mitenkään tärkeä? Vai meneekö se aina niin, että alle kouluikäisiä viihdyttää äiti niin, että ei ehdi laittaa ruokaa ja isä lepäilee?
Oikeasti ihan yhtä hyvää, aidosti läsnä yhdessä vietettyä aikaa sekin, on kun lapsi on mukana keittiössä. Hyvinkin pikkuinen voi olla jollakin tavalla apuna. Niin ne meilläkin ennen, ja nyt yksi heistä laittaa ruokaa teidänkin lapsillenne.
Meillä on, miten teillä? Entä laittaako isä teillä ruokaa? Meillä laittaa. Tästä kaikesta huolimatta meidän perheessä halutaan päästä ruuanlaitossa mahdollisimman helpolla eikä kumpikaan meistä vanhemmista hirveesti nauti työpäivän jälkeisestä ruuanlaitosta. Ap on äiti, siksi tossa edellisessa viitataan äitiin.
Ei laita isä ruokaa eikä ole juuri koskaan laittanut vaan on syönyt pelkkää leipää ja makkaraa kun on ollut yksi kotona. Maalla kun on niitä ns. miestentöitäkin aivan tarpeeksi.
Lapset ovat olleet pienestä pitäen keittiössä ja toisinaan kyynärpäitä myöten taikinassa. Leipuriksi se lapsi sitten aikuisena valmistui. Ovat olleet myös isän mukana, eräänkin päivän ja toisinaan yönkin traktorissa isän töissä.
Onko ap saanut nyt tarpeeksi paljon vinkkejä arkiruokailuun vai tarvitsetko vielä lisää?
No mitenkäs kun monella naisella on niitä naisten (palkka)töitä vaikkapa toimistoilla ja virastoissa, voivatko hekin sitten ihan luvan kanssa olla tekemättä ruokaa perheelleen? Vai pitääkö naisen olla nimenomaan metsätöissä että vapautuu ruuanlaittovastuusta - tai että saa edes taivastella että se ei tippaakaan huvittaisi työpäivän jälkeen?
No ei ole ihme, että vanhemmat väsyvät Suomessa ruuanlaittoon, kun tekevät kaksi ruokaa työpäivän jälkeen, ensin päivällisen ja sitten vielä iltapalan. Ihan turhaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsille välipala mukaan matkaan. Kolmioleipä? smoothie, hedelmää, piirakanpala.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin hassua että nykyään tehdään kaikesta niin iso juttu. Omaa aikaa, omat harrastukset, minä minä minä.... en jaksa, en viitsi, EN HALUA! Kuin pikkulasten kitinää.
Ennen lapset tehtiin ja heidän kanssaan elettiin. Ei siinä koko iltaa äiti tai isä istunut pakertamassa legolinnaa vaan lapset touhusivat keskenään osan aikaa. Siis sen ajan että vanhemmat ehtivät tekemään ruuan. Tai lapset olivat tosiaan keittiössä vaikka tekemässä läksyjä samalla kun vanhemmat laittoivat ruuan. Yhdessäoloa sekin, ihan laadukasta vieläpä. Viikonloppuisin leivottiin tai käytiin mummolassa sunnuntailounaalla (tämä perinne jatkuu omassa kodissani edelleen, nyt kaikki tulevat meille).
Ja kuitenkin käytiin töissä, kaukaakin ja julkisilla kulkuneuvoilla jolloin matkaan meni tupla-aika omaan autoon verrattuna. Silti lapsista kasvoi täysipäisiä perhekeskeisiä terveellistä ja hyvää itsetehtyä ruokaa arvostavia aikuisia.
Älä viitsi. Muistan erinomaisen hyvin että oma äitini marisi päivittäin. Ja melkein joka päivä heitä kokoontui oiein kaarti marisemaan. Anoppi ei muuta tehnytkään kuin marissut. Ja naiset hyökkää yleensä just tuolla lailla syyllisäen toistensa kimppuun. Että olet laiska jos et lomalla kokkaa pakastinta täyteen.
No mulla ei ole syytä marista eikä heittäytyä marttyyriksi. Rakastan ruuanlaittoa ja samoin mieheni. Se tekee joka ehtii, jos mieheni on kotitoimistolla meillä on ruoka valmiina kun tulen kotiin. Viikonloppuna tehdään sitten pitkän kaavan mukaan. Pari kertaa kuukaudessa meillä on ruokavieraita, joko omaa sakkia tai ystäviä. Harrastukset on sovitettu siten ettei ruoka-ajoista tarvitse tinkiä, kaikki on yhtä aikaa pöydässä.
En ole koskaan ajatellut että hyvä ruoka olisi rasite, tämän opin jo kotona missä äitini oli erinomainen ruuanlaittaja. Ja tyttäret - no yksi tekee cateringia ja toinen auttaa, teini-ikäinen kuopus auttaa ruuanlaitossa ja pyöräyttää usein jonkun piiraan, pikkuleipiä tai vaikka mutakakun meille iltakahville.
Niin. Sinä. Sinä et ole koko maailma. Minusta mikä tahansa asia joka toistuu monta kertaa päivässä seitsemänä päivänä viikossa vuosikymmeniä on puuduttavaa ja rutiininomaista.
Monta kertaa päivässä? Teemme aamiaisen ja päivällisen, ehkä joku syö myös iltapalaa mutta tekee sen itse. Viikonloppuisin aamiainen, päiväkahvi ja päivällinen. Eipä tuossa hirveästi rasitetta ole:) Ja tosiaan ruuan teen joka toinen päivä ja toisena vain lämmitän (10 min max).
En ole koko maailma mutta olen luullut olevani ihan tavallinen ja normaali, nyt huomaankin olevani joku superäiti kun jaksan ja viitsin. Ehdin silti käymään töissä, harrastamaan, nauttimaan omasta ajasta ja laatuajasta miehen kanssa;D Omassa ystäväpiirissä kaikki samanlaisia joten senkään takia en ole tajunnut mitään outoa tässä...
Niin. Kesällä esim koululaiset syö kokonaan kotona. Aamiainen, lounas, välipala, päivällinen, iltapala. Viisi ateriaa. Kouluaikona viikonloppuisin. Kouluaikoina arkisin lounas jää tuosta pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanha totuus; jos ruoka ei kelpaa ei ole nälkä. Et kerro lasten ikää ja ovatko milloin saaneet välipalaa..
Melkein ruoka kuin ruoka niin tuntihan siinä menee kutakuinkin helpolla. Sopat on nopeita ja aineet voi kasata kattilaan aamulla tai edellisenä iltana, pakasteesta saa myös tarvikkeita pilkottuna. Riisi ja makarooniruuat, munakkaat.. Käytä puolivalmisteita kuten perunasipulisekoitus jne.. Listaa vaikka perheen lempiruuat ja keksi niihin helpotusta.
Toinen vaihtoehto on ihan yhtä hyvä, joskaan ei virallisesti suositeltu; vaihda iltapala ja päivällinen. Eli kotiutuessa pieni välipala ja kunnon ruoka sittenmyöhemmin. Päivän ravinnonsaanti pysyy samana.
Lapset ovat niin paljon yksin :( Kouluikäisiä ei saisi jättää yksin moneksi tunniksi ilman aikuista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin toivon välillä, että olisi joskus aikaa ihan vaan olla sen lapsen kanssa eikä pyörittää pesukonetta, tiskata, keräillä tavaroita ja kokata. Kotiudumme yleensä kello 16-16.30 mennessä. Jos lapsi ei ole hirveän kiukkuinen päiväkodin jälkeen, niin on syöty kello 17 mennessä jotain eilisen ruokia. Usein siitä syömisestä pitää kuitenkin neuvotella kelpaako vai ei. Jos haluan olla tehokas olen pistänyt heti kotiin tultua pyykinpesukoneen rumpsuttamaan. Jos kaikki menee putkeen, niin ehditään ulkoilla kello 17-18 välillä. Sitten olisi vielä se iltapalatankkaus ja nuijan nukutus. Jos olen ollut hereillä aamuviidestä asti niin en ihan joka ilta jaksa töiden jälkeen raataa kello 19-20 asti kun lapsi kitisee huomiota mitä en aina ehdi ja jaksa antaa. Mitä tulee mieheen, niin useimmiten iltahommat on minun harteilla, koska mies tekee iltatöitä eli tämä on vaan mun osa valitettavasti. Välillä mies kokkaa valmista ruokaa ja on tiskannut ennen kuin tulen kotiin. Silloin minulla on vähemmän kotitöitä illalla ja ehdin levätä ja viettää aikaa lapsen kanssa.
Terveisin tortillalättyäiti
Pst. Päiväkodissa ulkoillaan jo kaksi kertaa. Illalla ei todellakaan tarvitse ulkoilla.
Jos lapsen on annettu nukkua päiväkodissa pitkät päiväunet, niin lisäulkoilu saattaa olla tarpeen, koska lapseni ehtii ulkoilla päiväkodissa iltapäivällä korkeintaan tunnin ja joinain päivinä energiaa näyttää riittävän ihan liikaa. Toivoisin, että lapsi nukahtaisi kello 20-21 mennessä ilman kahden tunnin riekkumista minun perässä. Siksi saatan joskus lähteä uuvuttamaan sitä vielä hetkeksi ulos. Mieluiten makaisin itse vaan sohvalla, mutta ei sitä kukaan muukaan ulkoiluta ellei ole tuuria, että joku naapurin lapsi viitsisi leikkiä keskenään pihalla vaikka puolikin tuntia. Yritän myös lisätä sillä lapsen ruokahalua, jos se jaksaisi syödä vielä iltaruoan ilman vastalauseita. Itse olen kello 20 viimeistään jo semmoisessa mielentilassa valvottuani kello 5:stä, etten jaksaisi vääntää enempää.
Tortillalättyäiti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika vaikeekshan se menee, jos asenne on se, että ruoanlaitto on tylsää ja hukkaan heitettyä aikaa. Ei viitsi tehdä illalla edes valmisteluja, mistään muusta puhumattakaan. Ettekö te valittajat ole sattuneet katsomaan Kaappaus keittiössä - ohjelmaa. Siinä nimenomaan opetetaan, että se keittiössä vietetty aika voi olla sitä perheen yhteistä laatuaikaa, samoin suunnittelu viikonloppuisin.
Kovasti yritän asennetta muuttaa, mutta vaikeaa se on, kun homma ei miellytä.
Toiset inhoaa vaikka siivousta. Sekään ei yleensä heidän mielestään mukavammaksi muutu, vaikka siististä ympäristöstä muuten pitäisikin.
No niin, se valinnan paikka, joko laitat ruokaa, tai kuolet nälkään. Joko siivoat tai hukut paskaan, mikä tässä on niin vaikeaa ymmärtää!
Aina, aivan aina, on kyse asenteesta ja valinnasta!Rauhoitu, hyvä ihminen.
Kyllä meillä on joka päivä ruokaa ja siistiä meillä vasta onkin. Yritin vain sanoa, että meitä kotikokkeja on erilaisia, ja meille joillekin se ruoanlaitto on vastenmielistä vaikka mitä tekisi.
Siis kysymys on siitä asenteesta!
Niin tai näin väännetään, loppuviimeksi on kysymys asenteesta.
Ihan rauhallisesta vaan sitten tyydyt nykyiseen asenteeseesi tai muutat sen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin toivon välillä, että olisi joskus aikaa ihan vaan olla sen lapsen kanssa eikä pyörittää pesukonetta, tiskata, keräillä tavaroita ja kokata. Kotiudumme yleensä kello 16-16.30 mennessä. Jos lapsi ei ole hirveän kiukkuinen päiväkodin jälkeen, niin on syöty kello 17 mennessä jotain eilisen ruokia. Usein siitä syömisestä pitää kuitenkin neuvotella kelpaako vai ei. Jos haluan olla tehokas olen pistänyt heti kotiin tultua pyykinpesukoneen rumpsuttamaan. Jos kaikki menee putkeen, niin ehditään ulkoilla kello 17-18 välillä. Sitten olisi vielä se iltapalatankkaus ja nuijan nukutus. Jos olen ollut hereillä aamuviidestä asti niin en ihan joka ilta jaksa töiden jälkeen raataa kello 19-20 asti kun lapsi kitisee huomiota mitä en aina ehdi ja jaksa antaa. Mitä tulee mieheen, niin useimmiten iltahommat on minun harteilla, koska mies tekee iltatöitä eli tämä on vaan mun osa valitettavasti. Välillä mies kokkaa valmista ruokaa ja on tiskannut ennen kuin tulen kotiin. Silloin minulla on vähemmän kotitöitä illalla ja ehdin levätä ja viettää aikaa lapsen kanssa.
Terveisin tortillalättyäiti
Pst. Päiväkodissa ulkoillaan jo kaksi kertaa. Illalla ei todellakaan tarvitse ulkoilla.
Jos lapsen on annettu nukkua päiväkodissa pitkät päiväunet, niin lisäulkoilu saattaa olla tarpeen, koska lapseni ehtii ulkoilla päiväkodissa iltapäivällä korkeintaan tunnin ja joinain päivinä energiaa näyttää riittävän ihan liikaa. Toivoisin, että lapsi nukahtaisi kello 20-21 mennessä ilman kahden tunnin riekkumista minun perässä. Siksi saatan joskus lähteä uuvuttamaan sitä vielä hetkeksi ulos. Mieluiten makaisin itse vaan sohvalla, mutta ei sitä kukaan muukaan ulkoiluta ellei ole tuuria, että joku naapurin lapsi viitsisi leikkiä keskenään pihalla vaikka puolikin tuntia. Yritän myös lisätä sillä lapsen ruokahalua, jos se jaksaisi syödä vielä iltaruoan ilman vastalauseita. Itse olen kello 20 viimeistään jo semmoisessa mielentilassa valvottuani kello 5:stä, etten jaksaisi vääntää enempää.
Tortillalättyäiti
Aamupäivällä ulkoilua on kaksi tuntia, iltapäivällä vähintään se tunti. Lapsesi voi olla myös ylikierroksilla, ei suinkaan väsynyt. Ja jos iltaruoka ei maistu niin lapsi on vaan kylläinen. 835
Vierailija kirjoitti:
Minusta on järkyttävää, kuinka monelle ruuanlaitto on kamalaa pakkopullaa ja ajantuhlausta. Mielestäni oikeanlainen ravinto on yksi tärkeimmistä asioista, mitä ihmisen elämään kuuluu. Erityisesti lasten kehitykselle ja kasvamiselle en paljon mitään tärkeämpää edes keksi. Kaikki tutkimukset tukevat terveellisen ruokavalion tärkeyttä, ja valmisruuissa on tutkitusti paljon sellaisia aineksia, mitkä eivät päivittäisessä käytössä ole hyviä kenellekään.
Jos vuorokaudessa on n. 16 hereilläolotuntia, joista työhön työmatkoineen kuluu noin 9 tuntia, jää silti tuntikausia joka päivä aikaa muuhun. Miksi sitä aikaa ei saisi kulua edes tuntia päivässä sellaiseen asiaan, jolla on tärkeä merkitys lasten hyvinvoinnille? Väitän, että oikea ruoka on paljon tärkeämpää kuin se epämääräinen "yhdessäolo", mikä nykyään käytännössä tarkoittaa, että istutaan samassa huoneessa jokainen oman puhelimensa äärellä. Ja ruokaa voi laittaa lasten kanssa yhdessä, siinä tulee jopa vähän puhuttua, kun samalla ei pysty pelaamaan eikä chättäämään.
Mä en ymmärrä miten se, että ruoka on tärkeää, tekee ruuanlaitosta vähemmän pakkopullaa. Pakkopullaahan se nimenomaan on kun sitä ruokaa on pakko tehdä ellei aina valmisruokaa osta, ruuanlaitosta ei kertakaikkiaan tykkää ja haluaa käyttää siihen mahdollisimman vähän aikaa arkisin.
Mä väitän että että yhdessäolo on tärkeämpää kuin se että vanhempi käyttää vähän yhteisen vapaa-ajan keittiössä. Tässä etsitään nyt keinoja siihen miten päästä siitä ruuanlaitosta mahdollisimman pienellä vaivalla.
Ihan jokaisessa perheessä puhelin ei ole kasvanut käteen kiinni kaikille. Mä olen koneella ja puhelimessa ihan tarpeeksi töissä, kotona sitten lasten kanssa puuhaillaan kasvimaalla, pelataan vaikka shakkia, korttia ja joskus jotain lautapelejä, painitaan ja rakennellaan leegoilla, katsotaan yhdessä telkkaria - ja joskus metsästetään pokemoneja se puhelin kädessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin toivon välillä, että olisi joskus aikaa ihan vaan olla sen lapsen kanssa eikä pyörittää pesukonetta, tiskata, keräillä tavaroita ja kokata. Kotiudumme yleensä kello 16-16.30 mennessä. Jos lapsi ei ole hirveän kiukkuinen päiväkodin jälkeen, niin on syöty kello 17 mennessä jotain eilisen ruokia. Usein siitä syömisestä pitää kuitenkin neuvotella kelpaako vai ei. Jos haluan olla tehokas olen pistänyt heti kotiin tultua pyykinpesukoneen rumpsuttamaan. Jos kaikki menee putkeen, niin ehditään ulkoilla kello 17-18 välillä. Sitten olisi vielä se iltapalatankkaus ja nuijan nukutus. Jos olen ollut hereillä aamuviidestä asti niin en ihan joka ilta jaksa töiden jälkeen raataa kello 19-20 asti kun lapsi kitisee huomiota mitä en aina ehdi ja jaksa antaa. Mitä tulee mieheen, niin useimmiten iltahommat on minun harteilla, koska mies tekee iltatöitä eli tämä on vaan mun osa valitettavasti. Välillä mies kokkaa valmista ruokaa ja on tiskannut ennen kuin tulen kotiin. Silloin minulla on vähemmän kotitöitä illalla ja ehdin levätä ja viettää aikaa lapsen kanssa.
Terveisin tortillalättyäiti
Pst. Päiväkodissa ulkoillaan jo kaksi kertaa. Illalla ei todellakaan tarvitse ulkoilla.
Ohis. Entäs jos äiti ei ole ollut päiväkodissa, ja lapsi haluaa äidin mukaan ulos.
Äiti menee lapsen rytmin mukaan, ei lapsi äidin. Vanhemmuus.
Tää on ihan mielenkiintoinen pointti. Kuka perheessä määrää lapset vai vanhemmat? Mä ajattelen että lapsi syntyy siihen perheeseen, osaksi perhettä ja elää siinä muun perheen rytmissä - ja muut toki niin että lapsi huomioidaan. Mutta lapsi ei ole se joka aina määrittelee mitä perhe tekee ts. vanhemmat eivät ole olemassa vain ja ainoastaan lapsen palvelemista varten. Toki heillä vanhempina on se lapsesta huolehtijan rooli, mutta vanhemmat tekevät muutakin.
Tää on nyt vähän sivuraide tässä keskustelussa mutta ihan kiinnostavaa aina huomata miten eri tavalla ihmiset määrittelevät perheen rooleja ja millaiseksi dynamiikat muodostuu. Enkä tätä nyt mitenkään vttuilleksani kirjoita. Kumpikaan tapa ei ole musta huono mutta mulle vaan on aina ollut päivän selvää ettei lapsi ole se joka aina ja jatkuvasti ohjaa muun perheen toimintaa. Tää ei tietenkään tarkoita sitä ettei lasten kanssa oltaisi ja heidän hyvinvoinnistaan huolehdittaisi.
Ei. Lapsi on jo koko päivän siellä päiväkodissa siksi että aikuiset on töissä. Hän on väsynyt pitkän päivän jälkeen ja ulkoillut jo monta tuntia. Se pari tuntia illalla pitää mennä hänen ehdoillaan, ei äidin.
Se päiväkotilapsi on kuitenkin saanut siellä päiväkodissa mahdollisuuden nukkua päiväunet eikä väsytä yhtään vielä kello 20 illalla, jos ei pakottaisi nukkumaan. Se ei aina ihan helpolla tapahdu. Joskus se taistelu vie parikin tuntia aikaa. Tai meillä on viimeiset pari vuotta ollut semmoista. Ehkä jotain toivoa on jo helpotuksesta sen suhteen. Ehkä minäkin jaksaisin töissä paremmin jos voisin loikoilla pari tuntia lounaan jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin hassua että nykyään tehdään kaikesta niin iso juttu. Omaa aikaa, omat harrastukset, minä minä minä.... en jaksa, en viitsi, EN HALUA! Kuin pikkulasten kitinää.
Ennen lapset tehtiin ja heidän kanssaan elettiin. Ei siinä koko iltaa äiti tai isä istunut pakertamassa legolinnaa vaan lapset touhusivat keskenään osan aikaa. Siis sen ajan että vanhemmat ehtivät tekemään ruuan. Tai lapset olivat tosiaan keittiössä vaikka tekemässä läksyjä samalla kun vanhemmat laittoivat ruuan. Yhdessäoloa sekin, ihan laadukasta vieläpä. Viikonloppuisin leivottiin tai käytiin mummolassa sunnuntailounaalla (tämä perinne jatkuu omassa kodissani edelleen, nyt kaikki tulevat meille).
Ja kuitenkin käytiin töissä, kaukaakin ja julkisilla kulkuneuvoilla jolloin matkaan meni tupla-aika omaan autoon verrattuna. Silti lapsista kasvoi täysipäisiä perhekeskeisiä terveellistä ja hyvää itsetehtyä ruokaa arvostavia aikuisia.
Älä viitsi. Muistan erinomaisen hyvin että oma äitini marisi päivittäin. Ja melkein joka päivä heitä kokoontui oiein kaarti marisemaan. Anoppi ei muuta tehnytkään kuin marissut. Ja naiset hyökkää yleensä just tuolla lailla syyllisäen toistensa kimppuun. Että olet laiska jos et lomalla kokkaa pakastinta täyteen.
No mulla ei ole syytä marista eikä heittäytyä marttyyriksi. Rakastan ruuanlaittoa ja samoin mieheni. Se tekee joka ehtii, jos mieheni on kotitoimistolla meillä on ruoka valmiina kun tulen kotiin. Viikonloppuna tehdään sitten pitkän kaavan mukaan. Pari kertaa kuukaudessa meillä on ruokavieraita, joko omaa sakkia tai ystäviä. Harrastukset on sovitettu siten ettei ruoka-ajoista tarvitse tinkiä, kaikki on yhtä aikaa pöydässä.
En ole koskaan ajatellut että hyvä ruoka olisi rasite, tämän opin jo kotona missä äitini oli erinomainen ruuanlaittaja. Ja tyttäret - no yksi tekee cateringia ja toinen auttaa, teini-ikäinen kuopus auttaa ruuanlaitossa ja pyöräyttää usein jonkun piiraan, pikkuleipiä tai vaikka mutakakun meille iltakahville.
Niin. Sinä. Sinä et ole koko maailma. Minusta mikä tahansa asia joka toistuu monta kertaa päivässä seitsemänä päivänä viikossa vuosikymmeniä on puuduttavaa ja rutiininomaista.
Monta kertaa päivässä? Teemme aamiaisen ja päivällisen, ehkä joku syö myös iltapalaa mutta tekee sen itse. Viikonloppuisin aamiainen, päiväkahvi ja päivällinen. Eipä tuossa hirveästi rasitetta ole:) Ja tosiaan ruuan teen joka toinen päivä ja toisena vain lämmitän (10 min max).
En ole koko maailma mutta olen luullut olevani ihan tavallinen ja normaali, nyt huomaankin olevani joku superäiti kun jaksan ja viitsin. Ehdin silti käymään töissä, harrastamaan, nauttimaan omasta ajasta ja laatuajasta miehen kanssa;D Omassa ystäväpiirissä kaikki samanlaisia joten senkään takia en ole tajunnut mitään outoa tässä...
Niin. Kesällä esim koululaiset syö kokonaan kotona. Aamiainen, lounas, välipala, päivällinen, iltapala. Viisi ateriaa. Kouluaikona viikonloppuisin. Kouluaikoina arkisin lounas jää tuosta pois.
Kesä on vain 10-11 vkoa, eikä työssäkäyvät äidit ole kotona koko aikaa. Silloin on lapselle otettu pakkasesta valmis ruoka sulamaan tai on itse tehnyt esim lämpimiä voileipiä tai munakasta. Meillä ei edes diabeetikkolapsi syö noin montaa ateriaa! Välipala on ihan turha joka päivä, tietty jos on treeneissä syö mukana olevan banaanin "välipalaksi". En valmista sitä vaan ostan kaupasta;D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin hassua että nykyään tehdään kaikesta niin iso juttu. Omaa aikaa, omat harrastukset, minä minä minä.... en jaksa, en viitsi, EN HALUA! Kuin pikkulasten kitinää.
Ennen lapset tehtiin ja heidän kanssaan elettiin. Ei siinä koko iltaa äiti tai isä istunut pakertamassa legolinnaa vaan lapset touhusivat keskenään osan aikaa. Siis sen ajan että vanhemmat ehtivät tekemään ruuan. Tai lapset olivat tosiaan keittiössä vaikka tekemässä läksyjä samalla kun vanhemmat laittoivat ruuan. Yhdessäoloa sekin, ihan laadukasta vieläpä. Viikonloppuisin leivottiin tai käytiin mummolassa sunnuntailounaalla (tämä perinne jatkuu omassa kodissani edelleen, nyt kaikki tulevat meille).
Ja kuitenkin käytiin töissä, kaukaakin ja julkisilla kulkuneuvoilla jolloin matkaan meni tupla-aika omaan autoon verrattuna. Silti lapsista kasvoi täysipäisiä perhekeskeisiä terveellistä ja hyvää itsetehtyä ruokaa arvostavia aikuisia.
Älä viitsi. Muistan erinomaisen hyvin että oma äitini marisi päivittäin. Ja melkein joka päivä heitä kokoontui oiein kaarti marisemaan. Anoppi ei muuta tehnytkään kuin marissut. Ja naiset hyökkää yleensä just tuolla lailla syyllisäen toistensa kimppuun. Että olet laiska jos et lomalla kokkaa pakastinta täyteen.
No mulla ei ole syytä marista eikä heittäytyä marttyyriksi. Rakastan ruuanlaittoa ja samoin mieheni. Se tekee joka ehtii, jos mieheni on kotitoimistolla meillä on ruoka valmiina kun tulen kotiin. Viikonloppuna tehdään sitten pitkän kaavan mukaan. Pari kertaa kuukaudessa meillä on ruokavieraita, joko omaa sakkia tai ystäviä. Harrastukset on sovitettu siten ettei ruoka-ajoista tarvitse tinkiä, kaikki on yhtä aikaa pöydässä.
En ole koskaan ajatellut että hyvä ruoka olisi rasite, tämän opin jo kotona missä äitini oli erinomainen ruuanlaittaja. Ja tyttäret - no yksi tekee cateringia ja toinen auttaa, teini-ikäinen kuopus auttaa ruuanlaitossa ja pyöräyttää usein jonkun piiraan, pikkuleipiä tai vaikka mutakakun meille iltakahville.
Niin. Sinä. Sinä et ole koko maailma. Minusta mikä tahansa asia joka toistuu monta kertaa päivässä seitsemänä päivänä viikossa vuosikymmeniä on puuduttavaa ja rutiininomaista.
Monta kertaa päivässä? Teemme aamiaisen ja päivällisen, ehkä joku syö myös iltapalaa mutta tekee sen itse. Viikonloppuisin aamiainen, päiväkahvi ja päivällinen. Eipä tuossa hirveästi rasitetta ole:) Ja tosiaan ruuan teen joka toinen päivä ja toisena vain lämmitän (10 min max).
En ole koko maailma mutta olen luullut olevani ihan tavallinen ja normaali, nyt huomaankin olevani joku superäiti kun jaksan ja viitsin. Ehdin silti käymään töissä, harrastamaan, nauttimaan omasta ajasta ja laatuajasta miehen kanssa;D Omassa ystäväpiirissä kaikki samanlaisia joten senkään takia en ole tajunnut mitään outoa tässä...
No sä olet onnekas kun et koe kotitöitä rasittavana! :D Paljon riipuu myös muusta elämästä; millaista työtä tekee, paljonko työmatkoihin menee aikaa, minkä ikäisiä lapsia ja paljonko, kaatuuko kotityöt yksin äidilel jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin hassua että nykyään tehdään kaikesta niin iso juttu. Omaa aikaa, omat harrastukset, minä minä minä.... en jaksa, en viitsi, EN HALUA! Kuin pikkulasten kitinää.
Ennen lapset tehtiin ja heidän kanssaan elettiin. Ei siinä koko iltaa äiti tai isä istunut pakertamassa legolinnaa vaan lapset touhusivat keskenään osan aikaa. Siis sen ajan että vanhemmat ehtivät tekemään ruuan. Tai lapset olivat tosiaan keittiössä vaikka tekemässä läksyjä samalla kun vanhemmat laittoivat ruuan. Yhdessäoloa sekin, ihan laadukasta vieläpä. Viikonloppuisin leivottiin tai käytiin mummolassa sunnuntailounaalla (tämä perinne jatkuu omassa kodissani edelleen, nyt kaikki tulevat meille).
Ja kuitenkin käytiin töissä, kaukaakin ja julkisilla kulkuneuvoilla jolloin matkaan meni tupla-aika omaan autoon verrattuna. Silti lapsista kasvoi täysipäisiä perhekeskeisiä terveellistä ja hyvää itsetehtyä ruokaa arvostavia aikuisia.
Älä viitsi. Muistan erinomaisen hyvin että oma äitini marisi päivittäin. Ja melkein joka päivä heitä kokoontui oiein kaarti marisemaan. Anoppi ei muuta tehnytkään kuin marissut. Ja naiset hyökkää yleensä just tuolla lailla syyllisäen toistensa kimppuun. Että olet laiska jos et lomalla kokkaa pakastinta täyteen.
No mulla ei ole syytä marista eikä heittäytyä marttyyriksi. Rakastan ruuanlaittoa ja samoin mieheni. Se tekee joka ehtii, jos mieheni on kotitoimistolla meillä on ruoka valmiina kun tulen kotiin. Viikonloppuna tehdään sitten pitkän kaavan mukaan. Pari kertaa kuukaudessa meillä on ruokavieraita, joko omaa sakkia tai ystäviä. Harrastukset on sovitettu siten ettei ruoka-ajoista tarvitse tinkiä, kaikki on yhtä aikaa pöydässä.
En ole koskaan ajatellut että hyvä ruoka olisi rasite, tämän opin jo kotona missä äitini oli erinomainen ruuanlaittaja. Ja tyttäret - no yksi tekee cateringia ja toinen auttaa, teini-ikäinen kuopus auttaa ruuanlaitossa ja pyöräyttää usein jonkun piiraan, pikkuleipiä tai vaikka mutakakun meille iltakahville.
Niin. Sinä. Sinä et ole koko maailma. Minusta mikä tahansa asia joka toistuu monta kertaa päivässä seitsemänä päivänä viikossa vuosikymmeniä on puuduttavaa ja rutiininomaista.
Monta kertaa päivässä? Teemme aamiaisen ja päivällisen, ehkä joku syö myös iltapalaa mutta tekee sen itse. Viikonloppuisin aamiainen, päiväkahvi ja päivällinen. Eipä tuossa hirveästi rasitetta ole:) Ja tosiaan ruuan teen joka toinen päivä ja toisena vain lämmitän (10 min max).
En ole koko maailma mutta olen luullut olevani ihan tavallinen ja normaali, nyt huomaankin olevani joku superäiti kun jaksan ja viitsin. Ehdin silti käymään töissä, harrastamaan, nauttimaan omasta ajasta ja laatuajasta miehen kanssa;D Omassa ystäväpiirissä kaikki samanlaisia joten senkään takia en ole tajunnut mitään outoa tässä...
No sä olet onnekas kun et koe kotitöitä rasittavana! :D Paljon riipuu myös muusta elämästä; millaista työtä tekee, paljonko työmatkoihin menee aikaa, minkä ikäisiä lapsia ja paljonko, kaatuuko kotityöt yksin äidilel jne.
Lapsia on 4, tosin 3 jo poissa kotoa mutta ovathan hekin olleet vauvoja, taaperoita, eskarilaisia, pieniä ja isoja koululaisia. Ja olen aina ollut töissä perus äitiyslomaa lukuunottamatta. Siihen aikaan työmatkaan meni tunti suuntaansa, nykyään enää 20 min. Olen tosiaan ollut onnekas koska mieheni on aina osallistunut perheen elämään ja kotitöihin tasapuolisesti. Mutta tosiaan, silloin kun perheen perustin ymmärsin mitä äitiys on ja että joudun vähän tinkimään omista menoistani perheen ja lasten hyväksi. En kadu enkä koe jääneeni mitään ilman. Olen onnekas:)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin toivon välillä, että olisi joskus aikaa ihan vaan olla sen lapsen kanssa eikä pyörittää pesukonetta, tiskata, keräillä tavaroita ja kokata. Kotiudumme yleensä kello 16-16.30 mennessä. Jos lapsi ei ole hirveän kiukkuinen päiväkodin jälkeen, niin on syöty kello 17 mennessä jotain eilisen ruokia. Usein siitä syömisestä pitää kuitenkin neuvotella kelpaako vai ei. Jos haluan olla tehokas olen pistänyt heti kotiin tultua pyykinpesukoneen rumpsuttamaan. Jos kaikki menee putkeen, niin ehditään ulkoilla kello 17-18 välillä. Sitten olisi vielä se iltapalatankkaus ja nuijan nukutus. Jos olen ollut hereillä aamuviidestä asti niin en ihan joka ilta jaksa töiden jälkeen raataa kello 19-20 asti kun lapsi kitisee huomiota mitä en aina ehdi ja jaksa antaa. Mitä tulee mieheen, niin useimmiten iltahommat on minun harteilla, koska mies tekee iltatöitä eli tämä on vaan mun osa valitettavasti. Välillä mies kokkaa valmista ruokaa ja on tiskannut ennen kuin tulen kotiin. Silloin minulla on vähemmän kotitöitä illalla ja ehdin levätä ja viettää aikaa lapsen kanssa.
Terveisin tortillalättyäiti
Pst. Päiväkodissa ulkoillaan jo kaksi kertaa. Illalla ei todellakaan tarvitse ulkoilla.
Ohis. Entäs jos äiti ei ole ollut päiväkodissa, ja lapsi haluaa äidin mukaan ulos.
Äiti menee lapsen rytmin mukaan, ei lapsi äidin. Vanhemmuus.
Tää on ihan mielenkiintoinen pointti. Kuka perheessä määrää lapset vai vanhemmat? Mä ajattelen että lapsi syntyy siihen perheeseen, osaksi perhettä ja elää siinä muun perheen rytmissä - ja muut toki niin että lapsi huomioidaan. Mutta lapsi ei ole se joka aina määrittelee mitä perhe tekee ts. vanhemmat eivät ole olemassa vain ja ainoastaan lapsen palvelemista varten. Toki heillä vanhempina on se lapsesta huolehtijan rooli, mutta vanhemmat tekevät muutakin.
Tää on nyt vähän sivuraide tässä keskustelussa mutta ihan kiinnostavaa aina huomata miten eri tavalla ihmiset määrittelevät perheen rooleja ja millaiseksi dynamiikat muodostuu. Enkä tätä nyt mitenkään vttuilleksani kirjoita. Kumpikaan tapa ei ole musta huono mutta mulle vaan on aina ollut päivän selvää ettei lapsi ole se joka aina ja jatkuvasti ohjaa muun perheen toimintaa. Tää ei tietenkään tarkoita sitä ettei lasten kanssa oltaisi ja heidän hyvinvoinnistaan huolehdittaisi.
Ei. Lapsi on jo koko päivän siellä päiväkodissa siksi että aikuiset on töissä. Hän on väsynyt pitkän päivän jälkeen ja ulkoillut jo monta tuntia. Se pari tuntia illalla pitää mennä hänen ehdoillaan, ei äidin.
Se päiväkotilapsi on kuitenkin saanut siellä päiväkodissa mahdollisuuden nukkua päiväunet eikä väsytä yhtään vielä kello 20 illalla, jos ei pakottaisi nukkumaan. Se ei aina ihan helpolla tapahdu. Joskus se taistelu vie parikin tuntia aikaa. Tai meillä on viimeiset pari vuotta ollut semmoista. Ehkä jotain toivoa on jo helpotuksesta sen suhteen. Ehkä minäkin jaksaisin töissä paremmin jos voisin loikoilla pari tuntia lounaan jälkeen.
Eli lapsen ilta on sitten häthätää syömistä, pakkoulkoilua ja tappelun kautta petiin. Koska äiti. Päiväkotipäivä on lapselle todella raskas!
Onneksi ei ole lapsia. Hyvä että jaksan itselleni tehdä ruokaa. Arkena tuun kotiin kuuden maissa, myöhempään jos pitää käydä kaupassa. Pitäs tehdä eväät töihin ja kotonakin syödä jotain. Oon jossain leivänmussutus-kierteessä ja alkaa pikkasen tökkiä. Ainut vaihtoehto alkaa tehdä tosi nopeita ja helppoja ruokia arkena töiden jälkeen ja syödä samaa ruokaa monta päivää tai tehdä viikonloppuna iso satsi ruokia valmiiksi.
Ei laita isä ruokaa eikä ole juuri koskaan laittanut vaan on syönyt pelkkää leipää ja makkaraa kun on ollut yksi kotona. Maalla kun on niitä ns. miestentöitäkin aivan tarpeeksi.
Lapset ovat olleet pienestä pitäen keittiössä ja toisinaan kyynärpäitä myöten taikinassa. Leipuriksi se lapsi sitten aikuisena valmistui. Ovat olleet myös isän mukana, eräänkin päivän ja toisinaan yönkin traktorissa isän töissä.
Onko ap saanut nyt tarpeeksi paljon vinkkejä arkiruokailuun vai tarvitsetko vielä lisää?