Lue keskustelun säännöt.
Siis miten te oikein hoidatte ruoanlaiton arkisin?
08.08.2016 |
Me tullaan klo 16-18 välillä kotiin, ja lapset on silloin jo niin nälkäisiä, että melkein minkä tahansa ruoan kokkaamisessa menee liian pitkään. Iltaisin ei huvita käyttää vähäistä omaa aikaa ruoan tekemiseen valmiiksi, ja toisaalta vain harvat ruoat kelpaavat meillä uudestaan lämmitettynä.
Ihan konkreettiset vinkit ja ohjeet kiinnostavat!
Kommentit (333)
Nämä rasittuneet valittajat eivät puhu isän osuudesta siksi, että se ero on tullut jo ajat sitten, eikä tarvii ihmetellä miksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olemme miehen kanssa molemmat yrittäjiä, lapsi haetaan klo 17 päiväkodista, vuorotellen. Mies on surkea kokki, joten minä teen aina kerralla kahden päivän illalliset sinä aikana kun lapsi katsoo Pikku-Kakkosen. Puolessa tunnissa-tunnissa ehtii mitä vain!
Etsi käsiisi vaikka Jamie Oliverin 30minute meals kirja ja aloita sillä.
Minä rukoilen tätä provoksi, jotenkin tulee tosi surullinen oli lastesi puolesta kun pöydässä ei ole ruokaa siksi, kun äiti tarvitsee nyt vähän omaa aikaa.
Ei tossa sanottu ettei lapsilla olis pöydässä ruokaa. Onneksi useimmissa perheissä on myös isät jotka pystyvät yhtälailla vastaamaan ruokahuollosta jos äidiltä ihan oikeasti todella voimat loppuvat.
Puolet ostan valmista ja puolet laitan itse. Valmisruoka tarkoittaa meillä kotiruokaa kotikeittiöstä: muusia, lihapullaa, lohta yms. Joskus harvoin ostan Saarioista tai Kokkikartanon eineksiä. Kerran viikossa haen pitsat. Ruokaa laitan silloin, kun on aikaa ja energiaa, usein lapset auttavat. Ruokaan menee meillä aika paljon rahaa, toisaalta nipistän muista kuluista. Kun kaikkea en jaksa ja ehdi, olen päättänyt, että itsetehtyä kotiruokaa tärkeämpää on ulkoilu ja yhdessä olo lasten kanssa. Ehtii ruokaa laittaa myöhemminkin, kun lapset ovat isompia. Näin meillä, hyvin on toiminut ja vatsat ovat täynnä maittavaa ja terveellistä ruokaa.
Katso Pirkan, Marttojen tai Kotilieden nettisivuilta viikon ruokalistaehdotus.
Sitten perjantaina yhdessä ostatte tarvittavat raaka-aineet. Lauantaina ja sunnuntaina kokkaatte kusråtakin ruokalajista tupla-annokset. Pakastatte ne.
Näin teillä on 2 viikon sapuskat pakkasessa. Sitten aina, kun teette ruokaa jatkossa, teette tupla-annokset ja pakastatte. On aina kotiruokaa pakkasessa. Voi ottaa aamulla jääkaappiin sulamaan niin lämpiää illalla nopeasti.
Merkitsette pakkaukset hyvin, mitä missäkin on ja valmistyspäivämäärä. Vanhimmat erät aina pakastimessa ekana päällimmäiseksi.
Kannattaa tehdä pakastimeen ruoat edellisenä viikonloppuna. En itsekään haluaisi raskaan päivän jälkeen tehdä ruokaa, joten nuo pakasteet ovat hyviä.
Viikonloppuisin voi sitten valmistaa hieman suuritöisempää ruokaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaimo hoitaa
Määkin haluun vaimon! :D Mistä niitä saa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin hassua että nykyään tehdään kaikesta niin iso juttu. Omaa aikaa, omat harrastukset, minä minä minä.... en jaksa, en viitsi, EN HALUA! Kuin pikkulasten kitinää.
Ennen lapset tehtiin ja heidän kanssaan elettiin. Ei siinä koko iltaa äiti tai isä istunut pakertamassa legolinnaa vaan lapset touhusivat keskenään osan aikaa. Siis sen ajan että vanhemmat ehtivät tekemään ruuan. Tai lapset olivat tosiaan keittiössä vaikka tekemässä läksyjä samalla kun vanhemmat laittoivat ruuan. Yhdessäoloa sekin, ihan laadukasta vieläpä. Viikonloppuisin leivottiin tai käytiin mummolassa sunnuntailounaalla (tämä perinne jatkuu omassa kodissani edelleen, nyt kaikki tulevat meille).
Ja kuitenkin käytiin töissä, kaukaakin ja julkisilla kulkuneuvoilla jolloin matkaan meni tupla-aika omaan autoon verrattuna. Silti lapsista kasvoi täysipäisiä perhekeskeisiä terveellistä ja hyvää itsetehtyä ruokaa arvostavia aikuisia.
Älä viitsi. Muistan erinomaisen hyvin että oma äitini marisi päivittäin. Ja melkein joka päivä heitä kokoontui oiein kaarti marisemaan. Anoppi ei muuta tehnytkään kuin marissut. Ja naiset hyökkää yleensä just tuolla lailla syyllisäen toistensa kimppuun. Että olet laiska jos et lomalla kokkaa pakastinta täyteen.
No mulla ei ole syytä marista eikä heittäytyä marttyyriksi. Rakastan ruuanlaittoa ja samoin mieheni. Se tekee joka ehtii, jos mieheni on kotitoimistolla meillä on ruoka valmiina kun tulen kotiin. Viikonloppuna tehdään sitten pitkän kaavan mukaan. Pari kertaa kuukaudessa meillä on ruokavieraita, joko omaa sakkia tai ystäviä. Harrastukset on sovitettu siten ettei ruoka-ajoista tarvitse tinkiä, kaikki on yhtä aikaa pöydässä.
En ole koskaan ajatellut että hyvä ruoka olisi rasite, tämän opin jo kotona missä äitini oli erinomainen ruuanlaittaja. Ja tyttäret - no yksi tekee cateringia ja toinen auttaa, teini-ikäinen kuopus auttaa ruuanlaitossa ja pyöräyttää usein jonkun piiraan, pikkuleipiä tai vaikka mutakakun meille iltakahville.
Niin. Sinä. Sinä et ole koko maailma. Minusta mikä tahansa asia joka toistuu monta kertaa päivässä seitsemänä päivänä viikossa vuosikymmeniä on puuduttavaa ja rutiininomaista.
Monta kertaa päivässä? Teemme aamiaisen ja päivällisen, ehkä joku syö myös iltapalaa mutta tekee sen itse. Viikonloppuisin aamiainen, päiväkahvi ja päivällinen. Eipä tuossa hirveästi rasitetta ole:) Ja tosiaan ruuan teen joka toinen päivä ja toisena vain lämmitän (10 min max).
En ole koko maailma mutta olen luullut olevani ihan tavallinen ja normaali, nyt huomaankin olevani joku superäiti kun jaksan ja viitsin. Ehdin silti käymään töissä, harrastamaan, nauttimaan omasta ajasta ja laatuajasta miehen kanssa;D Omassa ystäväpiirissä kaikki samanlaisia joten senkään takia en ole tajunnut mitään outoa tässä...
No sä olet onnekas kun et koe kotitöitä rasittavana! :D Paljon riipuu myös muusta elämästä; millaista työtä tekee, paljonko työmatkoihin menee aikaa, minkä ikäisiä lapsia ja paljonko, kaatuuko kotityöt yksin äidilel jne.
Lapsia on 4, tosin 3 jo poissa kotoa mutta ovathan hekin olleet vauvoja, taaperoita, eskarilaisia, pieniä ja isoja koululaisia. Ja olen aina ollut töissä perus äitiyslomaa lukuunottamatta. Siihen aikaan työmatkaan meni tunti suuntaansa, nykyään enää 20 min. Olen tosiaan ollut onnekas koska mieheni on aina osallistunut perheen elämään ja kotitöihin tasapuolisesti. Mutta tosiaan, silloin kun perheen perustin ymmärsin mitä äitiys on ja että joudun vähän tinkimään omista menoistani perheen ja lasten hyväksi. En kadu enkä koe jääneeni mitään ilman. Olen onnekas:)
Tää keskustelu on varmaan sitten avannut sun silmiä; ihmisiä, tilanteita ja vomavaroja on erilaisia. :)
Joo, en ole ymmärtänytkään miten voimattomia ihmiset nykyään on! Todella silmät avaava ketju.
Hienoa jos tää keskustelu on onnistunut lisäämään sun ymmärrystä ja empatiaa. :) Ihan kaikki niistä joiden ruuhkaisesta lapsiperhearjesta on kulunut noin kauan aikaa, eivät välttämättä enää muista millaista se oli. Sullakin se taisi olla vähän hakusessa ennen tätä keskustelua. (Sen verran voisin oikaista sun käsityksiä että kyllä sitä väsymystä oli ennenkin. )
Onhan meillä edelleenkin yksi lapsi kotona, 14v teini. 35 vuotta lapsiperhearkea takana:) En mä kiellä sitä etteikö voisi olla väsynyt, minäkin olen ollut mutta kyllä mä kodin ja lapset olen silti hoitanut.
Niin, ei täsä ketjussa varmaan kukaan ole tuonut esiin sellaista että kotia ja lapsia hoidettaisiin huonosti. Sen sijaan siitä on kerrottu että ruuanlaitto on rasittavaa pitkän työpäivän jälkeen ja kysytty että miten sen sais hoidettua mahdollisimman helposti. Eli nykyäidit ovat samassa tilanteessa kuin sinä aikoinaan; ehkä pitkiä työmatkoja, pieniä lapsia jne.
Saahan sen ääneen sanoa että kotityöt vie voimia ja kysyä vinkkejä miten hommia voisi helpottaa. On ankeaa jos tähän saa vastaukseksi ylenkatsetta ja vähättelyä.
Vinkkejä on annettu vaikka kuinka, mutta mikään ei käy, koska pitäisi tehdäkin jotain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin hassua että nykyään tehdään kaikesta niin iso juttu. Omaa aikaa, omat harrastukset, minä minä minä.... en jaksa, en viitsi, EN HALUA! Kuin pikkulasten kitinää.
Ennen lapset tehtiin ja heidän kanssaan elettiin. Ei siinä koko iltaa äiti tai isä istunut pakertamassa legolinnaa vaan lapset touhusivat keskenään osan aikaa. Siis sen ajan että vanhemmat ehtivät tekemään ruuan. Tai lapset olivat tosiaan keittiössä vaikka tekemässä läksyjä samalla kun vanhemmat laittoivat ruuan. Yhdessäoloa sekin, ihan laadukasta vieläpä. Viikonloppuisin leivottiin tai käytiin mummolassa sunnuntailounaalla (tämä perinne jatkuu omassa kodissani edelleen, nyt kaikki tulevat meille).
Ja kuitenkin käytiin töissä, kaukaakin ja julkisilla kulkuneuvoilla jolloin matkaan meni tupla-aika omaan autoon verrattuna. Silti lapsista kasvoi täysipäisiä perhekeskeisiä terveellistä ja hyvää itsetehtyä ruokaa arvostavia aikuisia.
Älä viitsi. Muistan erinomaisen hyvin että oma äitini marisi päivittäin. Ja melkein joka päivä heitä kokoontui oiein kaarti marisemaan. Anoppi ei muuta tehnytkään kuin marissut. Ja naiset hyökkää yleensä just tuolla lailla syyllisäen toistensa kimppuun. Että olet laiska jos et lomalla kokkaa pakastinta täyteen.
No mulla ei ole syytä marista eikä heittäytyä marttyyriksi. Rakastan ruuanlaittoa ja samoin mieheni. Se tekee joka ehtii, jos mieheni on kotitoimistolla meillä on ruoka valmiina kun tulen kotiin. Viikonloppuna tehdään sitten pitkän kaavan mukaan. Pari kertaa kuukaudessa meillä on ruokavieraita, joko omaa sakkia tai ystäviä. Harrastukset on sovitettu siten ettei ruoka-ajoista tarvitse tinkiä, kaikki on yhtä aikaa pöydässä.
En ole koskaan ajatellut että hyvä ruoka olisi rasite, tämän opin jo kotona missä äitini oli erinomainen ruuanlaittaja. Ja tyttäret - no yksi tekee cateringia ja toinen auttaa, teini-ikäinen kuopus auttaa ruuanlaitossa ja pyöräyttää usein jonkun piiraan, pikkuleipiä tai vaikka mutakakun meille iltakahville.
Niin. Sinä. Sinä et ole koko maailma. Minusta mikä tahansa asia joka toistuu monta kertaa päivässä seitsemänä päivänä viikossa vuosikymmeniä on puuduttavaa ja rutiininomaista.
Monta kertaa päivässä? Teemme aamiaisen ja päivällisen, ehkä joku syö myös iltapalaa mutta tekee sen itse. Viikonloppuisin aamiainen, päiväkahvi ja päivällinen. Eipä tuossa hirveästi rasitetta ole:) Ja tosiaan ruuan teen joka toinen päivä ja toisena vain lämmitän (10 min max).
En ole koko maailma mutta olen luullut olevani ihan tavallinen ja normaali, nyt huomaankin olevani joku superäiti kun jaksan ja viitsin. Ehdin silti käymään töissä, harrastamaan, nauttimaan omasta ajasta ja laatuajasta miehen kanssa;D Omassa ystäväpiirissä kaikki samanlaisia joten senkään takia en ole tajunnut mitään outoa tässä...
No sä olet onnekas kun et koe kotitöitä rasittavana! :D Paljon riipuu myös muusta elämästä; millaista työtä tekee, paljonko työmatkoihin menee aikaa, minkä ikäisiä lapsia ja paljonko, kaatuuko kotityöt yksin äidilel jne.
Lapsia on 4, tosin 3 jo poissa kotoa mutta ovathan hekin olleet vauvoja, taaperoita, eskarilaisia, pieniä ja isoja koululaisia. Ja olen aina ollut töissä perus äitiyslomaa lukuunottamatta. Siihen aikaan työmatkaan meni tunti suuntaansa, nykyään enää 20 min. Olen tosiaan ollut onnekas koska mieheni on aina osallistunut perheen elämään ja kotitöihin tasapuolisesti. Mutta tosiaan, silloin kun perheen perustin ymmärsin mitä äitiys on ja että joudun vähän tinkimään omista menoistani perheen ja lasten hyväksi. En kadu enkä koe jääneeni mitään ilman. Olen onnekas:)
Tää keskustelu on varmaan sitten avannut sun silmiä; ihmisiä, tilanteita ja vomavaroja on erilaisia. :)
Joo, en ole ymmärtänytkään miten voimattomia ihmiset nykyään on! Todella silmät avaava ketju.
Hienoa jos tää keskustelu on onnistunut lisäämään sun ymmärrystä ja empatiaa. :) Ihan kaikki niistä joiden ruuhkaisesta lapsiperhearjesta on kulunut noin kauan aikaa, eivät välttämättä enää muista millaista se oli. Sullakin se taisi olla vähän hakusessa ennen tätä keskustelua. (Sen verran voisin oikaista sun käsityksiä että kyllä sitä väsymystä oli ennenkin. )
Onhan meillä edelleenkin yksi lapsi kotona, 14v teini. 35 vuotta lapsiperhearkea takana:) En mä kiellä sitä etteikö voisi olla väsynyt, minäkin olen ollut mutta kyllä mä kodin ja lapset olen silti hoitanut.
Niin, ei täsä ketjussa varmaan kukaan ole tuonut esiin sellaista että kotia ja lapsia hoidettaisiin huonosti. Sen sijaan siitä on kerrottu että ruuanlaitto on rasittavaa pitkän työpäivän jälkeen ja kysytty että miten sen sais hoidettua mahdollisimman helposti. Eli nykyäidit ovat samassa tilanteessa kuin sinä aikoinaan; ehkä pitkiä työmatkoja, pieniä lapsia jne.
Saahan sen ääneen sanoa että kotityöt vie voimia ja kysyä vinkkejä miten hommia voisi helpottaa. On ankeaa jos tähän saa vastaukseksi ylenkatsetta ja vähättelyä.
Tuo on tyypillinen ankea anoppi, miniän kyykyttäjä. Kaikki on ollut helppoa ja sujunut suit sait.269
Arjen ruokahuolto on rasittavaa ja aikaanvievää. Laskin että nelihenkisessä perheessämme siihen menee ainakin 25 tuntia viikossa, jos laskee kokkailut, kauppareissut, leivonnat, pakastamiset, siivoamiset ja tiskailut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin hassua että nykyään tehdään kaikesta niin iso juttu. Omaa aikaa, omat harrastukset, minä minä minä.... en jaksa, en viitsi, EN HALUA! Kuin pikkulasten kitinää.
Ennen lapset tehtiin ja heidän kanssaan elettiin. Ei siinä koko iltaa äiti tai isä istunut pakertamassa legolinnaa vaan lapset touhusivat keskenään osan aikaa. Siis sen ajan että vanhemmat ehtivät tekemään ruuan. Tai lapset olivat tosiaan keittiössä vaikka tekemässä läksyjä samalla kun vanhemmat laittoivat ruuan. Yhdessäoloa sekin, ihan laadukasta vieläpä. Viikonloppuisin leivottiin tai käytiin mummolassa sunnuntailounaalla (tämä perinne jatkuu omassa kodissani edelleen, nyt kaikki tulevat meille).
Ja kuitenkin käytiin töissä, kaukaakin ja julkisilla kulkuneuvoilla jolloin matkaan meni tupla-aika omaan autoon verrattuna. Silti lapsista kasvoi täysipäisiä perhekeskeisiä terveellistä ja hyvää itsetehtyä ruokaa arvostavia aikuisia.
Älä viitsi. Muistan erinomaisen hyvin että oma äitini marisi päivittäin. Ja melkein joka päivä heitä kokoontui oiein kaarti marisemaan. Anoppi ei muuta tehnytkään kuin marissut. Ja naiset hyökkää yleensä just tuolla lailla syyllisäen toistensa kimppuun. Että olet laiska jos et lomalla kokkaa pakastinta täyteen.
No mulla ei ole syytä marista eikä heittäytyä marttyyriksi. Rakastan ruuanlaittoa ja samoin mieheni. Se tekee joka ehtii, jos mieheni on kotitoimistolla meillä on ruoka valmiina kun tulen kotiin. Viikonloppuna tehdään sitten pitkän kaavan mukaan. Pari kertaa kuukaudessa meillä on ruokavieraita, joko omaa sakkia tai ystäviä. Harrastukset on sovitettu siten ettei ruoka-ajoista tarvitse tinkiä, kaikki on yhtä aikaa pöydässä.
En ole koskaan ajatellut että hyvä ruoka olisi rasite, tämän opin jo kotona missä äitini oli erinomainen ruuanlaittaja. Ja tyttäret - no yksi tekee cateringia ja toinen auttaa, teini-ikäinen kuopus auttaa ruuanlaitossa ja pyöräyttää usein jonkun piiraan, pikkuleipiä tai vaikka mutakakun meille iltakahville.
Niin. Sinä. Sinä et ole koko maailma. Minusta mikä tahansa asia joka toistuu monta kertaa päivässä seitsemänä päivänä viikossa vuosikymmeniä on puuduttavaa ja rutiininomaista.
Monta kertaa päivässä? Teemme aamiaisen ja päivällisen, ehkä joku syö myös iltapalaa mutta tekee sen itse. Viikonloppuisin aamiainen, päiväkahvi ja päivällinen. Eipä tuossa hirveästi rasitetta ole:) Ja tosiaan ruuan teen joka toinen päivä ja toisena vain lämmitän (10 min max).
En ole koko maailma mutta olen luullut olevani ihan tavallinen ja normaali, nyt huomaankin olevani joku superäiti kun jaksan ja viitsin. Ehdin silti käymään töissä, harrastamaan, nauttimaan omasta ajasta ja laatuajasta miehen kanssa;D Omassa ystäväpiirissä kaikki samanlaisia joten senkään takia en ole tajunnut mitään outoa tässä...
No sä olet onnekas kun et koe kotitöitä rasittavana! :D Paljon riipuu myös muusta elämästä; millaista työtä tekee, paljonko työmatkoihin menee aikaa, minkä ikäisiä lapsia ja paljonko, kaatuuko kotityöt yksin äidilel jne.
Lapsia on 4, tosin 3 jo poissa kotoa mutta ovathan hekin olleet vauvoja, taaperoita, eskarilaisia, pieniä ja isoja koululaisia. Ja olen aina ollut töissä perus äitiyslomaa lukuunottamatta. Siihen aikaan työmatkaan meni tunti suuntaansa, nykyään enää 20 min. Olen tosiaan ollut onnekas koska mieheni on aina osallistunut perheen elämään ja kotitöihin tasapuolisesti. Mutta tosiaan, silloin kun perheen perustin ymmärsin mitä äitiys on ja että joudun vähän tinkimään omista menoistani perheen ja lasten hyväksi. En kadu enkä koe jääneeni mitään ilman. Olen onnekas:)
Tää keskustelu on varmaan sitten avannut sun silmiä; ihmisiä, tilanteita ja vomavaroja on erilaisia. :)
Joo, en ole ymmärtänytkään miten voimattomia ihmiset nykyään on! Todella silmät avaava ketju.
Hienoa jos tää keskustelu on onnistunut lisäämään sun ymmärrystä ja empatiaa. :) Ihan kaikki niistä joiden ruuhkaisesta lapsiperhearjesta on kulunut noin kauan aikaa, eivät välttämättä enää muista millaista se oli. Sullakin se taisi olla vähän hakusessa ennen tätä keskustelua. (Sen verran voisin oikaista sun käsityksiä että kyllä sitä väsymystä oli ennenkin. )
Onhan meillä edelleenkin yksi lapsi kotona, 14v teini. 35 vuotta lapsiperhearkea takana:) En mä kiellä sitä etteikö voisi olla väsynyt, minäkin olen ollut mutta kyllä mä kodin ja lapset olen silti hoitanut.
Niin, ei täsä ketjussa varmaan kukaan ole tuonut esiin sellaista että kotia ja lapsia hoidettaisiin huonosti. Sen sijaan siitä on kerrottu että ruuanlaitto on rasittavaa pitkän työpäivän jälkeen ja kysytty että miten sen sais hoidettua mahdollisimman helposti. Eli nykyäidit ovat samassa tilanteessa kuin sinä aikoinaan; ehkä pitkiä työmatkoja, pieniä lapsia jne.
Saahan sen ääneen sanoa että kotityöt vie voimia ja kysyä vinkkejä miten hommia voisi helpottaa. On ankeaa jos tähän saa vastaukseksi ylenkatsetta ja vähättelyä.
Ei ylenkatsetta vaan puhdasta hämmästelyä. Päihdeperheitä tms lukuunottamatta olen luullut että vanhemmilla on jonkinlainen sisäänrakennettu huolehtimisen tarve lapsiaan kohtaan. Vaikka sitten ravinnosta huolehtiminen. Ei tietenkään kaikki tykkää kaikesta, jokainen inhoaa jotain kotityötä mutta silti se tehdään. En ole ymmärtänyt miten paljon ihmiset kuluttavat energiaa asioista murehtimiseen sen sijaan että hoitaisivat ne äkkiä alta pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin hassua että nykyään tehdään kaikesta niin iso juttu. Omaa aikaa, omat harrastukset, minä minä minä.... en jaksa, en viitsi, EN HALUA! Kuin pikkulasten kitinää.
Ennen lapset tehtiin ja heidän kanssaan elettiin. Ei siinä koko iltaa äiti tai isä istunut pakertamassa legolinnaa vaan lapset touhusivat keskenään osan aikaa. Siis sen ajan että vanhemmat ehtivät tekemään ruuan. Tai lapset olivat tosiaan keittiössä vaikka tekemässä läksyjä samalla kun vanhemmat laittoivat ruuan. Yhdessäoloa sekin, ihan laadukasta vieläpä. Viikonloppuisin leivottiin tai käytiin mummolassa sunnuntailounaalla (tämä perinne jatkuu omassa kodissani edelleen, nyt kaikki tulevat meille).
Ja kuitenkin käytiin töissä, kaukaakin ja julkisilla kulkuneuvoilla jolloin matkaan meni tupla-aika omaan autoon verrattuna. Silti lapsista kasvoi täysipäisiä perhekeskeisiä terveellistä ja hyvää itsetehtyä ruokaa arvostavia aikuisia.
Älä viitsi. Muistan erinomaisen hyvin että oma äitini marisi päivittäin. Ja melkein joka päivä heitä kokoontui oiein kaarti marisemaan. Anoppi ei muuta tehnytkään kuin marissut. Ja naiset hyökkää yleensä just tuolla lailla syyllisäen toistensa kimppuun. Että olet laiska jos et lomalla kokkaa pakastinta täyteen.
No mulla ei ole syytä marista eikä heittäytyä marttyyriksi. Rakastan ruuanlaittoa ja samoin mieheni. Se tekee joka ehtii, jos mieheni on kotitoimistolla meillä on ruoka valmiina kun tulen kotiin. Viikonloppuna tehdään sitten pitkän kaavan mukaan. Pari kertaa kuukaudessa meillä on ruokavieraita, joko omaa sakkia tai ystäviä. Harrastukset on sovitettu siten ettei ruoka-ajoista tarvitse tinkiä, kaikki on yhtä aikaa pöydässä.
En ole koskaan ajatellut että hyvä ruoka olisi rasite, tämän opin jo kotona missä äitini oli erinomainen ruuanlaittaja. Ja tyttäret - no yksi tekee cateringia ja toinen auttaa, teini-ikäinen kuopus auttaa ruuanlaitossa ja pyöräyttää usein jonkun piiraan, pikkuleipiä tai vaikka mutakakun meille iltakahville.
Niin. Sinä. Sinä et ole koko maailma. Minusta mikä tahansa asia joka toistuu monta kertaa päivässä seitsemänä päivänä viikossa vuosikymmeniä on puuduttavaa ja rutiininomaista.
Monta kertaa päivässä? Teemme aamiaisen ja päivällisen, ehkä joku syö myös iltapalaa mutta tekee sen itse. Viikonloppuisin aamiainen, päiväkahvi ja päivällinen. Eipä tuossa hirveästi rasitetta ole:) Ja tosiaan ruuan teen joka toinen päivä ja toisena vain lämmitän (10 min max).
En ole koko maailma mutta olen luullut olevani ihan tavallinen ja normaali, nyt huomaankin olevani joku superäiti kun jaksan ja viitsin. Ehdin silti käymään töissä, harrastamaan, nauttimaan omasta ajasta ja laatuajasta miehen kanssa;D Omassa ystäväpiirissä kaikki samanlaisia joten senkään takia en ole tajunnut mitään outoa tässä...
No sä olet onnekas kun et koe kotitöitä rasittavana! :D Paljon riipuu myös muusta elämästä; millaista työtä tekee, paljonko työmatkoihin menee aikaa, minkä ikäisiä lapsia ja paljonko, kaatuuko kotityöt yksin äidilel jne.
Lapsia on 4, tosin 3 jo poissa kotoa mutta ovathan hekin olleet vauvoja, taaperoita, eskarilaisia, pieniä ja isoja koululaisia. Ja olen aina ollut töissä perus äitiyslomaa lukuunottamatta. Siihen aikaan työmatkaan meni tunti suuntaansa, nykyään enää 20 min. Olen tosiaan ollut onnekas koska mieheni on aina osallistunut perheen elämään ja kotitöihin tasapuolisesti. Mutta tosiaan, silloin kun perheen perustin ymmärsin mitä äitiys on ja että joudun vähän tinkimään omista menoistani perheen ja lasten hyväksi. En kadu enkä koe jääneeni mitään ilman. Olen onnekas:)
Tää keskustelu on varmaan sitten avannut sun silmiä; ihmisiä, tilanteita ja vomavaroja on erilaisia. :)
Joo, en ole ymmärtänytkään miten voimattomia ihmiset nykyään on! Todella silmät avaava ketju.
Hienoa jos tää keskustelu on onnistunut lisäämään sun ymmärrystä ja empatiaa. :) Ihan kaikki niistä joiden ruuhkaisesta lapsiperhearjesta on kulunut noin kauan aikaa, eivät välttämättä enää muista millaista se oli. Sullakin se taisi olla vähän hakusessa ennen tätä keskustelua. (Sen verran voisin oikaista sun käsityksiä että kyllä sitä väsymystä oli ennenkin. )
Onhan meillä edelleenkin yksi lapsi kotona, 14v teini. 35 vuotta lapsiperhearkea takana:) En mä kiellä sitä etteikö voisi olla väsynyt, minäkin olen ollut mutta kyllä mä kodin ja lapset olen silti hoitanut.
Niin, ei täsä ketjussa varmaan kukaan ole tuonut esiin sellaista että kotia ja lapsia hoidettaisiin huonosti. Sen sijaan siitä on kerrottu että ruuanlaitto on rasittavaa pitkän työpäivän jälkeen ja kysytty että miten sen sais hoidettua mahdollisimman helposti. Eli nykyäidit ovat samassa tilanteessa kuin sinä aikoinaan; ehkä pitkiä työmatkoja, pieniä lapsia jne.
Saahan sen ääneen sanoa että kotityöt vie voimia ja kysyä vinkkejä miten hommia voisi helpottaa. On ankeaa jos tähän saa vastaukseksi ylenkatsetta ja vähättelyä.
Tuo on tyypillinen ankea anoppi, miniän kyykyttäjä. Kaikki on ollut helppoa ja sujunut suit sait.269
Eipä ole tarvinnut miniää kyykyttää, sen verran upea ja pystyvä nainen! Johtavassa asemassa, paljon työmatkoja, harrastuksia jne. Silti hoitaa kotihommat vaikka unissaan ja miehensä tietty auttaa. Se hoitaa kodin ja lapsen kuka on kotosalla toisen ollessa työmatkoilla tms. Tuskin mun pojalle mikään vetelys olisi kelvannutkaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin hassua että nykyään tehdään kaikesta niin iso juttu. Omaa aikaa, omat harrastukset, minä minä minä.... en jaksa, en viitsi, EN HALUA! Kuin pikkulasten kitinää.
Ennen lapset tehtiin ja heidän kanssaan elettiin. Ei siinä koko iltaa äiti tai isä istunut pakertamassa legolinnaa vaan lapset touhusivat keskenään osan aikaa. Siis sen ajan että vanhemmat ehtivät tekemään ruuan. Tai lapset olivat tosiaan keittiössä vaikka tekemässä läksyjä samalla kun vanhemmat laittoivat ruuan. Yhdessäoloa sekin, ihan laadukasta vieläpä. Viikonloppuisin leivottiin tai käytiin mummolassa sunnuntailounaalla (tämä perinne jatkuu omassa kodissani edelleen, nyt kaikki tulevat meille).
Ja kuitenkin käytiin töissä, kaukaakin ja julkisilla kulkuneuvoilla jolloin matkaan meni tupla-aika omaan autoon verrattuna. Silti lapsista kasvoi täysipäisiä perhekeskeisiä terveellistä ja hyvää itsetehtyä ruokaa arvostavia aikuisia.
Älä viitsi. Muistan erinomaisen hyvin että oma äitini marisi päivittäin. Ja melkein joka päivä heitä kokoontui oiein kaarti marisemaan. Anoppi ei muuta tehnytkään kuin marissut. Ja naiset hyökkää yleensä just tuolla lailla syyllisäen toistensa kimppuun. Että olet laiska jos et lomalla kokkaa pakastinta täyteen.
No mulla ei ole syytä marista eikä heittäytyä marttyyriksi. Rakastan ruuanlaittoa ja samoin mieheni. Se tekee joka ehtii, jos mieheni on kotitoimistolla meillä on ruoka valmiina kun tulen kotiin. Viikonloppuna tehdään sitten pitkän kaavan mukaan. Pari kertaa kuukaudessa meillä on ruokavieraita, joko omaa sakkia tai ystäviä. Harrastukset on sovitettu siten ettei ruoka-ajoista tarvitse tinkiä, kaikki on yhtä aikaa pöydässä.
En ole koskaan ajatellut että hyvä ruoka olisi rasite, tämän opin jo kotona missä äitini oli erinomainen ruuanlaittaja. Ja tyttäret - no yksi tekee cateringia ja toinen auttaa, teini-ikäinen kuopus auttaa ruuanlaitossa ja pyöräyttää usein jonkun piiraan, pikkuleipiä tai vaikka mutakakun meille iltakahville.
Niin. Sinä. Sinä et ole koko maailma. Minusta mikä tahansa asia joka toistuu monta kertaa päivässä seitsemänä päivänä viikossa vuosikymmeniä on puuduttavaa ja rutiininomaista.
Monta kertaa päivässä? Teemme aamiaisen ja päivällisen, ehkä joku syö myös iltapalaa mutta tekee sen itse. Viikonloppuisin aamiainen, päiväkahvi ja päivällinen. Eipä tuossa hirveästi rasitetta ole:) Ja tosiaan ruuan teen joka toinen päivä ja toisena vain lämmitän (10 min max).
En ole koko maailma mutta olen luullut olevani ihan tavallinen ja normaali, nyt huomaankin olevani joku superäiti kun jaksan ja viitsin. Ehdin silti käymään töissä, harrastamaan, nauttimaan omasta ajasta ja laatuajasta miehen kanssa;D Omassa ystäväpiirissä kaikki samanlaisia joten senkään takia en ole tajunnut mitään outoa tässä...
No sä olet onnekas kun et koe kotitöitä rasittavana! :D Paljon riipuu myös muusta elämästä; millaista työtä tekee, paljonko työmatkoihin menee aikaa, minkä ikäisiä lapsia ja paljonko, kaatuuko kotityöt yksin äidilel jne.
Lapsia on 4, tosin 3 jo poissa kotoa mutta ovathan hekin olleet vauvoja, taaperoita, eskarilaisia, pieniä ja isoja koululaisia. Ja olen aina ollut töissä perus äitiyslomaa lukuunottamatta. Siihen aikaan työmatkaan meni tunti suuntaansa, nykyään enää 20 min. Olen tosiaan ollut onnekas koska mieheni on aina osallistunut perheen elämään ja kotitöihin tasapuolisesti. Mutta tosiaan, silloin kun perheen perustin ymmärsin mitä äitiys on ja että joudun vähän tinkimään omista menoistani perheen ja lasten hyväksi. En kadu enkä koe jääneeni mitään ilman. Olen onnekas:)
Tää keskustelu on varmaan sitten avannut sun silmiä; ihmisiä, tilanteita ja vomavaroja on erilaisia. :)
Joo, en ole ymmärtänytkään miten voimattomia ihmiset nykyään on! Todella silmät avaava ketju.
Hienoa jos tää keskustelu on onnistunut lisäämään sun ymmärrystä ja empatiaa. :) Ihan kaikki niistä joiden ruuhkaisesta lapsiperhearjesta on kulunut noin kauan aikaa, eivät välttämättä enää muista millaista se oli. Sullakin se taisi olla vähän hakusessa ennen tätä keskustelua. (Sen verran voisin oikaista sun käsityksiä että kyllä sitä väsymystä oli ennenkin. )
Onhan meillä edelleenkin yksi lapsi kotona, 14v teini. 35 vuotta lapsiperhearkea takana:) En mä kiellä sitä etteikö voisi olla väsynyt, minäkin olen ollut mutta kyllä mä kodin ja lapset olen silti hoitanut.
Niin, ei täsä ketjussa varmaan kukaan ole tuonut esiin sellaista että kotia ja lapsia hoidettaisiin huonosti. Sen sijaan siitä on kerrottu että ruuanlaitto on rasittavaa pitkän työpäivän jälkeen ja kysytty että miten sen sais hoidettua mahdollisimman helposti. Eli nykyäidit ovat samassa tilanteessa kuin sinä aikoinaan; ehkä pitkiä työmatkoja, pieniä lapsia jne.
Saahan sen ääneen sanoa että kotityöt vie voimia ja kysyä vinkkejä miten hommia voisi helpottaa. On ankeaa jos tähän saa vastaukseksi ylenkatsetta ja vähättelyä.
Olen samaa mieltä. Minusta on vain hyvä, että asiasta keskustellaan ja on mahdollisuus saada toisilta vinkkejä.
Itse kuulun niihin ihmisiin, jotka kokee ruuanlaiton arjessa haasteellisena. Olen miettinyt paljon syitä siihen, miksi näin koen. Yksi syy on se, että suoraan sanottuna inhoan ruuanlaittoa. Toinen syy on se, että en pidä ruuista, joista muu perhe haluaa, eläisin hyvin pelkillä salaateilla. En myöskään siedä rutiineja, ja ruuan tekeminen jos mikä on rutiinia. Ruuan laittaminen vaatii myös suunnitelmallisuutta, ja olen siinä ihan surkea. Väsyn myös helposti, joten työpäivän jälkeen olen aivan puhki, ja pitäisi kuitenkin vielä jaksaa se ruuan tekeminen, muut kotityöt, harrastuskuljetukset ja neljästi viikossa vielä oma sali siihen päälle (niinä viikkoina kun mies on kotona).Pitäisi koko ajan olla menossa, vaikka on fyysisesti ja henkisesti ihan loppu työpäivän jälkeen. Meillä minä hoidan paljon arkea yksin, koska mies on työn vuoksi paljon poissa.
Pääasia kait on, että lapsilla on ruokaa pöydässä? Vaikka se olisi makaronia ja kalapuikkoja. En ole koskaan ymmärtänyt ylisuorittavia äitejä, jotka hampaat irvessä koittavat olla täydellisiä. Minulla on 3- ja 6-vuotiaat lapset, ja kertaakaan en ole esim. leiponut pullaa. Ehkä ei ole ollut aikaa, ehkä en ole jaksanut ( saa pullaa marketistakin). Silti lapseni ovat tyytyväisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin hassua että nykyään tehdään kaikesta niin iso juttu. Omaa aikaa, omat harrastukset, minä minä minä.... en jaksa, en viitsi, EN HALUA! Kuin pikkulasten kitinää.
Ennen lapset tehtiin ja heidän kanssaan elettiin. Ei siinä koko iltaa äiti tai isä istunut pakertamassa legolinnaa vaan lapset touhusivat keskenään osan aikaa. Siis sen ajan että vanhemmat ehtivät tekemään ruuan. Tai lapset olivat tosiaan keittiössä vaikka tekemässä läksyjä samalla kun vanhemmat laittoivat ruuan. Yhdessäoloa sekin, ihan laadukasta vieläpä. Viikonloppuisin leivottiin tai käytiin mummolassa sunnuntailounaalla (tämä perinne jatkuu omassa kodissani edelleen, nyt kaikki tulevat meille).
Ja kuitenkin käytiin töissä, kaukaakin ja julkisilla kulkuneuvoilla jolloin matkaan meni tupla-aika omaan autoon verrattuna. Silti lapsista kasvoi täysipäisiä perhekeskeisiä terveellistä ja hyvää itsetehtyä ruokaa arvostavia aikuisia.
Älä viitsi. Muistan erinomaisen hyvin että oma äitini marisi päivittäin. Ja melkein joka päivä heitä kokoontui oiein kaarti marisemaan. Anoppi ei muuta tehnytkään kuin marissut. Ja naiset hyökkää yleensä just tuolla lailla syyllisäen toistensa kimppuun. Että olet laiska jos et lomalla kokkaa pakastinta täyteen.
No mulla ei ole syytä marista eikä heittäytyä marttyyriksi. Rakastan ruuanlaittoa ja samoin mieheni. Se tekee joka ehtii, jos mieheni on kotitoimistolla meillä on ruoka valmiina kun tulen kotiin. Viikonloppuna tehdään sitten pitkän kaavan mukaan. Pari kertaa kuukaudessa meillä on ruokavieraita, joko omaa sakkia tai ystäviä. Harrastukset on sovitettu siten ettei ruoka-ajoista tarvitse tinkiä, kaikki on yhtä aikaa pöydässä.
En ole koskaan ajatellut että hyvä ruoka olisi rasite, tämän opin jo kotona missä äitini oli erinomainen ruuanlaittaja. Ja tyttäret - no yksi tekee cateringia ja toinen auttaa, teini-ikäinen kuopus auttaa ruuanlaitossa ja pyöräyttää usein jonkun piiraan, pikkuleipiä tai vaikka mutakakun meille iltakahville.
Niin. Sinä. Sinä et ole koko maailma. Minusta mikä tahansa asia joka toistuu monta kertaa päivässä seitsemänä päivänä viikossa vuosikymmeniä on puuduttavaa ja rutiininomaista.
Monta kertaa päivässä? Teemme aamiaisen ja päivällisen, ehkä joku syö myös iltapalaa mutta tekee sen itse. Viikonloppuisin aamiainen, päiväkahvi ja päivällinen. Eipä tuossa hirveästi rasitetta ole:) Ja tosiaan ruuan teen joka toinen päivä ja toisena vain lämmitän (10 min max).
En ole koko maailma mutta olen luullut olevani ihan tavallinen ja normaali, nyt huomaankin olevani joku superäiti kun jaksan ja viitsin. Ehdin silti käymään töissä, harrastamaan, nauttimaan omasta ajasta ja laatuajasta miehen kanssa;D Omassa ystäväpiirissä kaikki samanlaisia joten senkään takia en ole tajunnut mitään outoa tässä...
No sä olet onnekas kun et koe kotitöitä rasittavana! :D Paljon riipuu myös muusta elämästä; millaista työtä tekee, paljonko työmatkoihin menee aikaa, minkä ikäisiä lapsia ja paljonko, kaatuuko kotityöt yksin äidilel jne.
Lapsia on 4, tosin 3 jo poissa kotoa mutta ovathan hekin olleet vauvoja, taaperoita, eskarilaisia, pieniä ja isoja koululaisia. Ja olen aina ollut töissä perus äitiyslomaa lukuunottamatta. Siihen aikaan työmatkaan meni tunti suuntaansa, nykyään enää 20 min. Olen tosiaan ollut onnekas koska mieheni on aina osallistunut perheen elämään ja kotitöihin tasapuolisesti. Mutta tosiaan, silloin kun perheen perustin ymmärsin mitä äitiys on ja että joudun vähän tinkimään omista menoistani perheen ja lasten hyväksi. En kadu enkä koe jääneeni mitään ilman. Olen onnekas:)
Tää keskustelu on varmaan sitten avannut sun silmiä; ihmisiä, tilanteita ja vomavaroja on erilaisia. :)
Joo, en ole ymmärtänytkään miten voimattomia ihmiset nykyään on! Todella silmät avaava ketju.
Hienoa jos tää keskustelu on onnistunut lisäämään sun ymmärrystä ja empatiaa. :) Ihan kaikki niistä joiden ruuhkaisesta lapsiperhearjesta on kulunut noin kauan aikaa, eivät välttämättä enää muista millaista se oli. Sullakin se taisi olla vähän hakusessa ennen tätä keskustelua. (Sen verran voisin oikaista sun käsityksiä että kyllä sitä väsymystä oli ennenkin. )
Onhan meillä edelleenkin yksi lapsi kotona, 14v teini. 35 vuotta lapsiperhearkea takana:) En mä kiellä sitä etteikö voisi olla väsynyt, minäkin olen ollut mutta kyllä mä kodin ja lapset olen silti hoitanut.
Niin, ei täsä ketjussa varmaan kukaan ole tuonut esiin sellaista että kotia ja lapsia hoidettaisiin huonosti. Sen sijaan siitä on kerrottu että ruuanlaitto on rasittavaa pitkän työpäivän jälkeen ja kysytty että miten sen sais hoidettua mahdollisimman helposti. Eli nykyäidit ovat samassa tilanteessa kuin sinä aikoinaan; ehkä pitkiä työmatkoja, pieniä lapsia jne.
Saahan sen ääneen sanoa että kotityöt vie voimia ja kysyä vinkkejä miten hommia voisi helpottaa. On ankeaa jos tähän saa vastaukseksi ylenkatsetta ja vähättelyä.
Ei ylenkatsetta vaan puhdasta hämmästelyä. Päihdeperheitä tms lukuunottamatta olen luullut että vanhemmilla on jonkinlainen sisäänrakennettu huolehtimisen tarve lapsiaan kohtaan. Vaikka sitten ravinnosta huolehtiminen. Ei tietenkään kaikki tykkää kaikesta, jokainen inhoaa jotain kotityötä mutta silti se tehdään. En ole ymmärtänyt miten paljon ihmiset kuluttavat energiaa asioista murehtimiseen sen sijaan että hoitaisivat ne äkkiä alta pois.
Edelleen; miksi ei sais kysyä että miten ruuanlaitosta pääsee mahdollisimman helpolla? Että jos vaikka sattuu inhoamaan ruuanlaittoa - ja tekee sitä silti koska ruokahuollosta lapsiperheessä on huolehdittava - miksi sitä ei saa sanoa ääneen? Itsekin olet sanonut että välillä väsytti. Nykypäivänä apua ja vinkkejä saa ja pitää pyytää ja suotavaa ois että siihen ei vastata vttuilulla kun mitään aihetta siihen ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Pääasia kait on, että lapsilla on ruokaa pöydässä? Vaikka se olisi makaronia ja kalapuikkoja. En ole koskaan ymmärtänyt ylisuorittavia äitejä, jotka hampaat irvessä koittavat olla täydellisiä. Minulla on 3- ja 6-vuotiaat lapset, ja kertaakaan en ole esim. leiponut pullaa. Ehkä ei ole ollut aikaa, ehkä en ole jaksanut ( saa pullaa marketistakin). Silti lapseni ovat tyytyväisiä.
Ei se kyllä ole ihan sama mitä lapsille syöttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin hassua että nykyään tehdään kaikesta niin iso juttu. Omaa aikaa, omat harrastukset, minä minä minä.... en jaksa, en viitsi, EN HALUA! Kuin pikkulasten kitinää.
Ennen lapset tehtiin ja heidän kanssaan elettiin. Ei siinä koko iltaa äiti tai isä istunut pakertamassa legolinnaa vaan lapset touhusivat keskenään osan aikaa. Siis sen ajan että vanhemmat ehtivät tekemään ruuan. Tai lapset olivat tosiaan keittiössä vaikka tekemässä läksyjä samalla kun vanhemmat laittoivat ruuan. Yhdessäoloa sekin, ihan laadukasta vieläpä. Viikonloppuisin leivottiin tai käytiin mummolassa sunnuntailounaalla (tämä perinne jatkuu omassa kodissani edelleen, nyt kaikki tulevat meille).
Ja kuitenkin käytiin töissä, kaukaakin ja julkisilla kulkuneuvoilla jolloin matkaan meni tupla-aika omaan autoon verrattuna. Silti lapsista kasvoi täysipäisiä perhekeskeisiä terveellistä ja hyvää itsetehtyä ruokaa arvostavia aikuisia.
Älä viitsi. Muistan erinomaisen hyvin että oma äitini marisi päivittäin. Ja melkein joka päivä heitä kokoontui oiein kaarti marisemaan. Anoppi ei muuta tehnytkään kuin marissut. Ja naiset hyökkää yleensä just tuolla lailla syyllisäen toistensa kimppuun. Että olet laiska jos et lomalla kokkaa pakastinta täyteen.
No mulla ei ole syytä marista eikä heittäytyä marttyyriksi. Rakastan ruuanlaittoa ja samoin mieheni. Se tekee joka ehtii, jos mieheni on kotitoimistolla meillä on ruoka valmiina kun tulen kotiin. Viikonloppuna tehdään sitten pitkän kaavan mukaan. Pari kertaa kuukaudessa meillä on ruokavieraita, joko omaa sakkia tai ystäviä. Harrastukset on sovitettu siten ettei ruoka-ajoista tarvitse tinkiä, kaikki on yhtä aikaa pöydässä.
En ole koskaan ajatellut että hyvä ruoka olisi rasite, tämän opin jo kotona missä äitini oli erinomainen ruuanlaittaja. Ja tyttäret - no yksi tekee cateringia ja toinen auttaa, teini-ikäinen kuopus auttaa ruuanlaitossa ja pyöräyttää usein jonkun piiraan, pikkuleipiä tai vaikka mutakakun meille iltakahville.
Niin. Sinä. Sinä et ole koko maailma. Minusta mikä tahansa asia joka toistuu monta kertaa päivässä seitsemänä päivänä viikossa vuosikymmeniä on puuduttavaa ja rutiininomaista.
Monta kertaa päivässä? Teemme aamiaisen ja päivällisen, ehkä joku syö myös iltapalaa mutta tekee sen itse. Viikonloppuisin aamiainen, päiväkahvi ja päivällinen. Eipä tuossa hirveästi rasitetta ole:) Ja tosiaan ruuan teen joka toinen päivä ja toisena vain lämmitän (10 min max).
En ole koko maailma mutta olen luullut olevani ihan tavallinen ja normaali, nyt huomaankin olevani joku superäiti kun jaksan ja viitsin. Ehdin silti käymään töissä, harrastamaan, nauttimaan omasta ajasta ja laatuajasta miehen kanssa;D Omassa ystäväpiirissä kaikki samanlaisia joten senkään takia en ole tajunnut mitään outoa tässä...
No sä olet onnekas kun et koe kotitöitä rasittavana! :D Paljon riipuu myös muusta elämästä; millaista työtä tekee, paljonko työmatkoihin menee aikaa, minkä ikäisiä lapsia ja paljonko, kaatuuko kotityöt yksin äidilel jne.
Lapsia on 4, tosin 3 jo poissa kotoa mutta ovathan hekin olleet vauvoja, taaperoita, eskarilaisia, pieniä ja isoja koululaisia. Ja olen aina ollut töissä perus äitiyslomaa lukuunottamatta. Siihen aikaan työmatkaan meni tunti suuntaansa, nykyään enää 20 min. Olen tosiaan ollut onnekas koska mieheni on aina osallistunut perheen elämään ja kotitöihin tasapuolisesti. Mutta tosiaan, silloin kun perheen perustin ymmärsin mitä äitiys on ja että joudun vähän tinkimään omista menoistani perheen ja lasten hyväksi. En kadu enkä koe jääneeni mitään ilman. Olen onnekas:)
Tää keskustelu on varmaan sitten avannut sun silmiä; ihmisiä, tilanteita ja vomavaroja on erilaisia. :)
Joo, en ole ymmärtänytkään miten voimattomia ihmiset nykyään on! Todella silmät avaava ketju.
Hienoa jos tää keskustelu on onnistunut lisäämään sun ymmärrystä ja empatiaa. :) Ihan kaikki niistä joiden ruuhkaisesta lapsiperhearjesta on kulunut noin kauan aikaa, eivät välttämättä enää muista millaista se oli. Sullakin se taisi olla vähän hakusessa ennen tätä keskustelua. (Sen verran voisin oikaista sun käsityksiä että kyllä sitä väsymystä oli ennenkin. )
Onhan meillä edelleenkin yksi lapsi kotona, 14v teini. 35 vuotta lapsiperhearkea takana:) En mä kiellä sitä etteikö voisi olla väsynyt, minäkin olen ollut mutta kyllä mä kodin ja lapset olen silti hoitanut.
Niin, ei täsä ketjussa varmaan kukaan ole tuonut esiin sellaista että kotia ja lapsia hoidettaisiin huonosti. Sen sijaan siitä on kerrottu että ruuanlaitto on rasittavaa pitkän työpäivän jälkeen ja kysytty että miten sen sais hoidettua mahdollisimman helposti. Eli nykyäidit ovat samassa tilanteessa kuin sinä aikoinaan; ehkä pitkiä työmatkoja, pieniä lapsia jne.
Saahan sen ääneen sanoa että kotityöt vie voimia ja kysyä vinkkejä miten hommia voisi helpottaa. On ankeaa jos tähän saa vastaukseksi ylenkatsetta ja vähättelyä.
Tuo on tyypillinen ankea anoppi, miniän kyykyttäjä. Kaikki on ollut helppoa ja sujunut suit sait.269
Eipä ole tarvinnut miniää kyykyttää, sen verran upea ja pystyvä nainen! Johtavassa asemassa, paljon työmatkoja, harrastuksia jne. Silti hoitaa kotihommat vaikka unissaan ja miehensä tietty auttaa. Se hoitaa kodin ja lapsen kuka on kotosalla toisen ollessa työmatkoilla tms. Tuskin mun pojalle mikään vetelys olisi kelvannutkaan
Nainen on johtaja ja paljon työmatkoilla ja miehensä auttaa häntä kotitöissä? Huomaatko mikä tässä yhtälössä mättää?
Ja ei, sinä et tiedä kaikkea lapsesi perhe-elämästä. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin hassua että nykyään tehdään kaikesta niin iso juttu. Omaa aikaa, omat harrastukset, minä minä minä.... en jaksa, en viitsi, EN HALUA! Kuin pikkulasten kitinää.
Ennen lapset tehtiin ja heidän kanssaan elettiin. Ei siinä koko iltaa äiti tai isä istunut pakertamassa legolinnaa vaan lapset touhusivat keskenään osan aikaa. Siis sen ajan että vanhemmat ehtivät tekemään ruuan. Tai lapset olivat tosiaan keittiössä vaikka tekemässä läksyjä samalla kun vanhemmat laittoivat ruuan. Yhdessäoloa sekin, ihan laadukasta vieläpä. Viikonloppuisin leivottiin tai käytiin mummolassa sunnuntailounaalla (tämä perinne jatkuu omassa kodissani edelleen, nyt kaikki tulevat meille).
Ja kuitenkin käytiin töissä, kaukaakin ja julkisilla kulkuneuvoilla jolloin matkaan meni tupla-aika omaan autoon verrattuna. Silti lapsista kasvoi täysipäisiä perhekeskeisiä terveellistä ja hyvää itsetehtyä ruokaa arvostavia aikuisia.
Älä viitsi. Muistan erinomaisen hyvin että oma äitini marisi päivittäin. Ja melkein joka päivä heitä kokoontui oiein kaarti marisemaan. Anoppi ei muuta tehnytkään kuin marissut. Ja naiset hyökkää yleensä just tuolla lailla syyllisäen toistensa kimppuun. Että olet laiska jos et lomalla kokkaa pakastinta täyteen.
No mulla ei ole syytä marista eikä heittäytyä marttyyriksi. Rakastan ruuanlaittoa ja samoin mieheni. Se tekee joka ehtii, jos mieheni on kotitoimistolla meillä on ruoka valmiina kun tulen kotiin. Viikonloppuna tehdään sitten pitkän kaavan mukaan. Pari kertaa kuukaudessa meillä on ruokavieraita, joko omaa sakkia tai ystäviä. Harrastukset on sovitettu siten ettei ruoka-ajoista tarvitse tinkiä, kaikki on yhtä aikaa pöydässä.
En ole koskaan ajatellut että hyvä ruoka olisi rasite, tämän opin jo kotona missä äitini oli erinomainen ruuanlaittaja. Ja tyttäret - no yksi tekee cateringia ja toinen auttaa, teini-ikäinen kuopus auttaa ruuanlaitossa ja pyöräyttää usein jonkun piiraan, pikkuleipiä tai vaikka mutakakun meille iltakahville.
Niin. Sinä. Sinä et ole koko maailma. Minusta mikä tahansa asia joka toistuu monta kertaa päivässä seitsemänä päivänä viikossa vuosikymmeniä on puuduttavaa ja rutiininomaista.
Monta kertaa päivässä? Teemme aamiaisen ja päivällisen, ehkä joku syö myös iltapalaa mutta tekee sen itse. Viikonloppuisin aamiainen, päiväkahvi ja päivällinen. Eipä tuossa hirveästi rasitetta ole:) Ja tosiaan ruuan teen joka toinen päivä ja toisena vain lämmitän (10 min max).
En ole koko maailma mutta olen luullut olevani ihan tavallinen ja normaali, nyt huomaankin olevani joku superäiti kun jaksan ja viitsin. Ehdin silti käymään töissä, harrastamaan, nauttimaan omasta ajasta ja laatuajasta miehen kanssa;D Omassa ystäväpiirissä kaikki samanlaisia joten senkään takia en ole tajunnut mitään outoa tässä...
No sä olet onnekas kun et koe kotitöitä rasittavana! :D Paljon riipuu myös muusta elämästä; millaista työtä tekee, paljonko työmatkoihin menee aikaa, minkä ikäisiä lapsia ja paljonko, kaatuuko kotityöt yksin äidilel jne.
Lapsia on 4, tosin 3 jo poissa kotoa mutta ovathan hekin olleet vauvoja, taaperoita, eskarilaisia, pieniä ja isoja koululaisia. Ja olen aina ollut töissä perus äitiyslomaa lukuunottamatta. Siihen aikaan työmatkaan meni tunti suuntaansa, nykyään enää 20 min. Olen tosiaan ollut onnekas koska mieheni on aina osallistunut perheen elämään ja kotitöihin tasapuolisesti. Mutta tosiaan, silloin kun perheen perustin ymmärsin mitä äitiys on ja että joudun vähän tinkimään omista menoistani perheen ja lasten hyväksi. En kadu enkä koe jääneeni mitään ilman. Olen onnekas:)
Tää keskustelu on varmaan sitten avannut sun silmiä; ihmisiä, tilanteita ja vomavaroja on erilaisia. :)
Joo, en ole ymmärtänytkään miten voimattomia ihmiset nykyään on! Todella silmät avaava ketju.
Hienoa jos tää keskustelu on onnistunut lisäämään sun ymmärrystä ja empatiaa. :) Ihan kaikki niistä joiden ruuhkaisesta lapsiperhearjesta on kulunut noin kauan aikaa, eivät välttämättä enää muista millaista se oli. Sullakin se taisi olla vähän hakusessa ennen tätä keskustelua. (Sen verran voisin oikaista sun käsityksiä että kyllä sitä väsymystä oli ennenkin. )
Onhan meillä edelleenkin yksi lapsi kotona, 14v teini. 35 vuotta lapsiperhearkea takana:) En mä kiellä sitä etteikö voisi olla väsynyt, minäkin olen ollut mutta kyllä mä kodin ja lapset olen silti hoitanut.
Niin, ei täsä ketjussa varmaan kukaan ole tuonut esiin sellaista että kotia ja lapsia hoidettaisiin huonosti. Sen sijaan siitä on kerrottu että ruuanlaitto on rasittavaa pitkän työpäivän jälkeen ja kysytty että miten sen sais hoidettua mahdollisimman helposti. Eli nykyäidit ovat samassa tilanteessa kuin sinä aikoinaan; ehkä pitkiä työmatkoja, pieniä lapsia jne.
Saahan sen ääneen sanoa että kotityöt vie voimia ja kysyä vinkkejä miten hommia voisi helpottaa. On ankeaa jos tähän saa vastaukseksi ylenkatsetta ja vähättelyä.
Tuo on tyypillinen ankea anoppi, miniän kyykyttäjä. Kaikki on ollut helppoa ja sujunut suit sait.269
Eipä ole tarvinnut miniää kyykyttää, sen verran upea ja pystyvä nainen! Johtavassa asemassa, paljon työmatkoja, harrastuksia jne. Silti hoitaa kotihommat vaikka unissaan ja miehensä tietty auttaa. Se hoitaa kodin ja lapsen kuka on kotosalla toisen ollessa työmatkoilla tms. Tuskin mun pojalle mikään vetelys olisi kelvannutkaan
Miniälle ei hirveästi jää aikaa olla läsnä lastensa kanssa. :/
Vierailija kirjoitti:
Arjen ruokahuolto on rasittavaa ja aikaanvievää. Laskin että nelihenkisessä perheessämme siihen menee ainakin 25 tuntia viikossa, jos laskee kokkailut, kauppareissut, leivonnat, pakastamiset, siivoamiset ja tiskailut.
Arkeen kuuluu ruokahuolto, ei se ole mikään ylimääräinen aikasyöppö.
Jos sinkkuudessa ja yksin asumisessa ei muuta hyvää ole niin se, ettei tarvitse huolehtia kuin omasta syömisestään. Jos en ehdi tai jaksa laittaa ns. kunnon ruokaa, niin en laita. Yleensä en...
Niin, ei täsä ketjussa varmaan kukaan ole tuonut esiin sellaista että kotia ja lapsia hoidettaisiin huonosti. Sen sijaan siitä on kerrottu että ruuanlaitto on rasittavaa pitkän työpäivän jälkeen ja kysytty että miten sen sais hoidettua mahdollisimman helposti. Eli nykyäidit ovat samassa tilanteessa kuin sinä aikoinaan; ehkä pitkiä työmatkoja, pieniä lapsia jne.
Saahan sen ääneen sanoa että kotityöt vie voimia ja kysyä vinkkejä miten hommia voisi helpottaa. On ankeaa jos tähän saa vastaukseksi ylenkatsetta ja vähättelyä.