Lue keskustelun säännöt.
Millä perusteilla joutui apukouluun joskus -70-80-luvuilla?
07.08.2016 |
Muisteltiin taannoin vanhojen koulukaverien kanssa peruskouluaikoja ja samalla tuli puheeksi silloiset apukoulut ja niiden kuulumiset, jotka apukoulussa olivat. Ja ihan tavallista "peruselämää" viettivät niiden mukaan, jotka heistä tiesivät.
Tuosta sitten alettiinkin pohtia, mikä oli peruste apukouluun joutumiselle tuohon aikaan. Riittikö, että oli vaikkapa oppimisvaikeuksia jossakin aineessa, "huono" käytös vai miksi sinne jotkut laitettiin? Jos heikkolahjaisuus olisi aina ollut syynä, luulisi sen huomaavan ihmisestä aikuisenakin ja hänen vaikuttavan hieman ns. erilaiselta. Ja nyt ei siis ole kyse nykyajasta, vaan tosiaan takavuosista.
Kommentit (164)
Pulleat rintalihakset, karvainen rinta, leveät hartiat, hoikka, pitkät paksut vaaleat latvoista luonnonkiharat hiukset, litteähkö masu, lihaksikkaat käsivarret, lihakset näkyvät ihon alta. Naisten päät kääntyvät kun liikun kaupungilla kireässä paidassa. Joo ihan tyytyväinen ulkonäkööni olen.
Mutta työtä se on vaatinut ihan älyttömästi, kymmeniä tunteja liikuntaa viikossa. Enkä ole ulkonäön vuoksi liikkunut vaan terveyden, kaunis kroppa tulee sivutuotteena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jouduin muutamaksi kuukaudeksi apukouluun kasarin puolivälissä, sitten minut siirrettiin takaisin normaaliin. Syytä ei kerrottu minulle, eikä taidettu kertoa edes vanhemmalle. Oli omituinen episodi. Käytös ei ollut syynä, olin hiljainen oppilas. Pieni kunta Savossa, mutta apukoulu oli ihan kokonainen luokka, aina oma luokkahuone. Apukoulussa oli aika levotonta, muiden oppilaiden taso oli ihan reilusti alle keskiarvon. Lieviä kehitysvammaisia ja sellaisia joista näki heti että lusikalla annettu, mukavia ihmisiä kyllä muuten. Siitä jäi itselle sellainen kela päälle, että "olenko minä niin kuin nuo?, tuoltako minä vaikutan?"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apukouluja ei ole ollut sitten 50-luvun.
Oli vielä 80-luvulla.
Ei ollut 80-luvulla, silloin jo oli tarkkikset.
(ainakin Helsingissä)
Vierailija kirjoitti:
Apukoulu oli oppimisvaikeuksista kärsiville, jotka eivät tukitoiminkaan pysyneet tavallisen opetuksen tahdissa. Koulu käytiin suppeana läpi. Usein taustalla saattoi olla esimerkiksi lievä kehitysvamma.
Kyllä siellä oli oikeasti sen tasoisia oppilaita, joilla oli ENEMMÄN kuin oppimisvaikeuksia. Oppimisvaikeus voi olla vaikka lukihäiriö, johon lapsuudenaikaisessa koulussa tukena oli muutama tunti erityisopetusta. Varmasti oli paikkakuntakohtaisia vaihteluja yli 30 vuotta sitten.
Entisaikoihin ehkä ei tarvinnut laajemmin luokitella vaikeuksia kuten vaikkapa heikkolahjaisuutta (henkilön äo korkeampi kuin lievästi kehitysvammaisella, mutta alhaisempi kuin normaaliälyisellä), jota kutsutaan nykyään laaja-alaisiksi oppimisvaikeuksiksi, joka vaikutti ehkä entisaikoina vain oppimisessa kun taas koulun jälkeen avustaviin töihin pääsi kuka vaan halukas ja tälleen sai heikkolahjaiset hankittua elantonsa. Super-lehdessä oli tästä aiheesta hyvä artikkeli kuinka laaja-alaiset oppimisvaikeudet seuraavat myös peruskoulun jälkeen, ja varsinkin nykyaikaisessa yhteiskunnassa ne heijastuvat merkittävästi henkilöön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan jonkinasteinen kehitysvamma ja ainakin eräs tuttuni ei oppinut laskemaan samaan tahtiin muiden kanssa.
Apukouluissa oli suurimmilta osin kehitysvammaisia ja muuten heikkoja oppilaita. Saattoi joukossa olla joku huonojen kotiolojen, traumatisoitumksen, tunnistamattoman lukihäiriön, fyysisen vamman yms. takia väärin tulkittu ottaen huomioon tuon ajan tiedon. Sitten oli erikseen tarkkailuokat, jota käyvillä ei ollut välttämättä mitään kognitiivisia vaikeuksia vaan siellä oli jo pahasti käytöshäiriöisiä oppilaita. Heitä pidettiin tietysti tahallaan perseilevinä kakaroina, kun taas apukoulua käyneitä kohtaan monilla riitti ymmärrystä sillä he eivät vaan yksinkertaisesti voineet valita, millaisiksi olivat syntyneet eikä näin ollen älyllinen kapasiteetti riittänyt tasoaan ylemmäs. Vielä 80-luvulla tarvittiin erilaisia apulaisia töihin, jolloin myös nämä apukoulun käyneetkin saivat hankittua itselleen elantonsa, ennen kuin automatisaatio tuli ja vei nämä helpot avustavat työt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apukouluja ei ole ollut sitten 50-luvun.
No kyllä ne vaan ihan apukouluja olivat vielä ap:n tarkoittamina vuosikymmeninä.
Ja saman olen huomannut, ne joiden tiedän apukoulussa aikanaan olleen, ovat ihan normaaleja perheellisiä, työssä käyviä ihmisiä, joista ei huomaa mitään "apukoululaisuutta".
Kyllä, liekö apukouluun joutumisen syyksi riittänyt vaikkapa huono koulumenestys joissakin aineissa tai yleensä hitaampi oppimistahti, koska tosiaan itsekin entisiä apukoululaisia tiedän ja ihan perusduunia perusperheineen heillä on eivätkä mitenkään poikkea muista.
Ehkä, ehkä ei. Sen ajan tieto oli mitä oli, joten hyvin mahdollista, että joku jolla oli vaikka matematiikassa oikeasti haasteita päätyi apukouluun, vaikkei älykkyysprofiili olisi ollut kokonaisuudessaan heikko. Yksinkertaisesti oli vain tyhmiä tai fiksuja
Mulla on liikuntavammainen läheinen, joka kävi alkuun jotakin kehitysvammaisista koostuvaa koulua kunnes sai vanhempiensa päät käännettyä päästääkseen tavalliseen kouluun. Opittuani tuntemaan paremmin läheisen niin ihan fiksu ja hyvin koulussa sekä työssään pärjäävä kansalainen tuosta tuli. Opin tällöin paremmin liikuntavammaisuudesta ja siitä, ettei se ole sama asia kuin älyllinen kehitysvamma.
Joku antipatia läheisen vanhemmilla oli pitkään tavallista koulua kohtaan, vaikka edellytykset siellä pärjäämiseen olivat oikeasti hyvät. Itsenäisyyteenkään ei oikein kannustettu kotoa. Ehkä vanhemmat halusivat suojella, ajattelivat että tavallisessa koulussa kiusattaisiin. Koko inkluusiohan juurikin fyysisesti rajoittuneita ajatellen suunnattiin eikä neurologisesti poikkeaville, hyvin heikoille tai käytöshäiriöisille kunnes koko inkluusio kääntyi päälaelleen.
Apukoulu sanaa käytettiin usein ja niihin joutuivat lievästä kehitysvammasta kärsivät. Naapurissa asui tällaiset sisarukset, kyllä heistä heti huomasi, etteivät mm. tajunneet vitsejä ja olivat muutenkin ns. hitaita. Siihen aikaan oli vielä hommia, joita pystyivät tekemään, mies oli ysärille asti jossain tehdastyössä, nainen keittiöapulaisena, mutta nekin hommat muuttuivat monimutkasemmiksi ja olivat sitten eläkeläisiä, koska lievä kehitysvamma oikeuttaa eläkkeeseen. Heidän isänsäkin oli heikkolahjainen, äiti normaali tai lähellä sitä, ei ainakaan huomannut mitään. Myöhemmin kun oli laitettu eläkkeelle mies alkoholisoitui ja joutui vääriin porukoihin, vankilaankin joutui, jos juorut pitävät paikkansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muisteltiin taannoin vanhojen koulukaverien kanssa peruskouluaikoja ja samalla tuli puheeksi silloiset apukoulut ja niiden kuulumiset, jotka apukoulussa olivat. Ja ihan tavallista "peruselämää" viettivät niiden mukaan, jotka heistä tiesivät.
Tuosta sitten alettiinkin pohtia, mikä oli peruste apukouluun joutumiselle tuohon aikaan. Riittikö, että oli vaikkapa oppimisvaikeuksia jossakin aineessa, "huono" käytös vai miksi sinne jotkut laitettiin? Jos heikkolahjaisuus olisi aina ollut syynä, luulisi sen huomaavan ihmisestä aikuisenakin ja hänen vaikuttavan hieman ns. erilaiselta. Ja nyt ei siis ole kyse nykyajasta, vaan tosiaan takavuosista.
Veljen kummitäti oli opettajana ja reksinäkin itäsuomessa 70 luvulla ja hänelle tulivat romanit vaatimaan, että heidän tytön pitäisi päästä apukouluun. Tytössä ollut mitään vikaa, mutta kuulemma eläkkeen sai helpommin 16 vuotiaana, jos
Potentiaalia löytyisi romanienkin joukosta, mutta koulutus on ollut heille oikeasti kauhistus - varsinkin jos jopa lapsi itse haluaa sitä ja hankkia ammatin aikuisena. Ainakin silloin kun mennään ajassa taaksepäin. Vielä 90-luvullakin peruskoulun suorittaminen oli mahdottomuus. Nykyään taitaa olla hitusen löyhentyneet asenteet koulutusvastaisuudesta ja hankitaan edes se ammatillinen koulutus, vaikka hitaasti tämäkin kehitys on kulkenut.
Meidän kaupungissa ainakin oli 80-luvulla vielä sekä tarkkis että apukoulu (kun olin itse yläasteella). Tarkkiksella "pahimmat häiriköt" ja apukoulussa heikkolahjaiset. Muutaman apukoulun käyneen muistan ja ovat töissä kiinteistönhuoltofirmassa eli ajavat jotain työkoneita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Puhuttiin integroinnista, kun esim. cp-vammainen opiskeli perusopetuksessa. Näin 70-80- luvulla.
Cp ei koskaan ole kehitysvamma (toki joillakin voi olla nämä kaksi vammaa samanaikaisesti) ja tällaisia ihmisiä opiskelee yliopistoissakin. Juuri näitä (fyysisesti vammaiset, kuulovammaiset) ajatellen koko intergrointia alun perin sovellettiin johtuen siitä, että heille suunnatut koulut olivat niin sekalaisia tasoltaan, jolloin fiksuimpien vammaisten tie tyssäsi ja näin ollen haaveet lukiosta, korkeakoulusta ja jopa tavallisesta ammattikoulutuksesta sai unohtaa.
Kyllähän meillä tätä kouluasiaa puitiin ja oli alusta asti selvää, että kyllä normaaliälyinen liikuntavammainen lapsi kuuluu perusopetukseen, ellei ole lisänä pahoja oppimisvaikeuksia ja/tai käytöshäiriöitä. Erityiskoulu oli varmasti hyvä paikka, jos oikeasti tarvitsi helpotetumpaa opetusta ja ainoa hyvä puoli olisi ollut saman katon alla olevat kuntoutuspalvelut sekä koulun yhteisöllisyys.
Tällaisessa erityiskoulussa käytiin tutustumassa, missä vaan ei ollut oikein resursseja tarjota haastetta lahjakkaille vaan mentiin heikompien ehdoilla. Lyhyt ohjauskäynti otettiin vastaan tuosta erityiskoulusta, josta saimme hyvin neuvoja lähikoulussa pärjäämiseen ja tietoa apuvälineistä. Se kannatti. Sai lapsi jonkin aikaa vertaistukea lapsista, joilla oli myös liikunnallinen vamma. Lähikoulussa lapsi sai edetä tehokkaasti ja näin ollen oli mahdollisuus turvata jatko-opiskelut, suoritti lukion ja luki sosiaalityötä yliopistossa, nyt työelämässä.
Erityiskoulun todistuksella olisi voinut olla vaikeaa/mahdotonta hakea lukioon tai edes ammattikouluun lukuun ottamatta erityisammattikouluja, jotka varmasti sopivat joillekin ja koulu tarjoaa taatusti hyvää, yksilöllistä opetusta. Noista erityisammattikouluista vaan kuullut, että ei oikein hyvällä katsota sieltä hankittua todistusta. Olisi työllistyminen vain hankaloitunut entisestään. Ei niitä töitä toki vammattomillekaan tänä ole, mutta ymmärrätte varmaan pointtini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laaja-alaiset oppimisvaikeudet eivät tarkoita samaa kuin lievä kehitysvamma, vaikka ovat osittain päällekkäisiä eli laaja-alaisesti oppimisvaikeuksista kärsivällä voi olla normaali äo.
Ennen vanhaan heikkolahjaisen määritelmä oli normaalin äo:n alakantissa oleva älykkyys, 70-85 pistettä. Heikkolahjaisuuden käsitettä ei enää käytetä, vaan puhutaan kehitysviivästymästä tai rajatason älyllisestä suorituskyvystä.
Lievästi kehitysvammaisen äo on alle 70 ja sen erottaa noista muista, että arjen toiminnoissa on vaikeuksia, kun taas kahdella edellisellä ei välttämättä ole vaikeuksia suoritua arjesta.
En oikein tiedä onko järkevää luokitella noin tarkasti, koska käytännössä näiden kaikkien voi olla vaikea selvitä normaalista työelämästä ja koulunkäynnistä. Ennen apukouluun laitettiin heidät kaikki mikä takasi, että oppivat edes lukemaan ja laskemaan. Nyt kun he pinnistelevät muiden tahdissa he eivät ehdi oppia edes perustaitoja.
Apukoulussa ne joiden kykyprofiili oli epätasainen eli eka ryhmä, sai tuntea olevansa jopa fiksu ja varmaan pärjäsivät normaalissa elämässä ihan ok yksinkertaisissa töissä.
Jos älyllinen suorituskyky on heikko tai on oppimisvaikeuksia, niin on kohonnut riski mielenterveyden häiriöille, työttömyydelle, päihdeongelmille ja rikollisuudelle. Nämä ihmiset tarvitsisivat erillisen koulun, ei inkluusiota. Heitä ei mitenkään voida auttaa tavallisen koulun kontekstissa tarpeeksi.
Vierailija kirjoitti:
Jouduin muutamaksi kuukaudeksi apukouluun kasarin puolivälissä, sitten minut siirrettiin takaisin normaaliin. Syytä ei kerrottu minulle, eikä taidettu kertoa edes vanhemmalle. Oli omituinen episodi. Käytös ei ollut syynä, olin hiljainen oppilas. Pieni kunta Savossa, mutta apukoulu oli ihan kokonainen luokka, aina oma luokkahuone. Apukoulussa oli aika levotonta, muiden oppilaiden taso oli ihan reilusti alle keskiarvon. Lieviä kehitysvammaisia ja sellaisia joista näki heti että lusikalla annettu, mukavia ihmisiä kyllä muuten. Siitä jäi itselle sellainen kela päälle, että "olenko minä niin kuin nuo?, tuoltako minä vaikutan?"
Oletko pärjännyt elämässäsi normaalisti kouluaikojen jälkeen? Oliko sinulla vaikeuksia oppia? Jos sinut siirrettiin takaisin, niin on erikoista, ettei mitään syytä sanottu. Mutta on se mahdollista selvittää esimerkiksi tilaamalla omat terveystiedot, joissa on kouluterveydenhuollon merkinnät. Esimerkiksi huono kuulo (liimakorva) tai huono näkö/näkövamma, jota ei vielä oltu löydetty, on voinut vaikuttaa siihen, että lapsen suoriutumista on aliarvioitu. Hyvin voimakkaan ujouden ja pidättyvyydenkin takia on voitu ajatella, ettei lapsi ole normaali, tosin pelkästään sen ei olisi pitänyt johtaa apukouluun.
Kyllä minua ainakin itseäni sen verran ihmetyttäisi, että selvityttäisin mistä oikein oli kyse. Sinussa ei ollut mitään vikaa, koska sinut siirrettiin takaisin normaaliopetukseen eli oli käynyt jonkinlainen virhe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apukouluja ei ole ollut sitten 50-luvun.
Oli vielä 80-luvulla.
On ne poistuneet peruskoulun myötä. Sotket nyt asian perusteellisesti johonkin muuhun, kenties erityisluokkaan tmv.
Vierailija kirjoitti:
Minun miehen sisko oli apukoulussa kun mieheni kirjoitti ylioppilaaksi. Ei heistä nyt 30 vuotta myöhemmin huomaa paljon eroa.
Minä olen apukoululainen ja tuo minun eukko on kandi.
Eipä meissä ole oikeastaan mitään eroa, paitsi minä olen se älykkäämpi meistä.
Olinkin apukoulun priimus ja loistin...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apukouluja ei ole ollut sitten 50-luvun.
Oli vielä 80-luvulla.
On ne poistuneet peruskoulun myötä. Sotket nyt asian perusteellisesti johonkin muuhun, kenties erityisluokkaan tmv.
Apukoulu poistui peruskoululainsäädännöstä vasta vuonna 1998, mutta vuodesta 1990 ei enää perustettu uusia apukouluja ja vanhoja muutettiin vähitellen erityisluokiksi, eri paikkakunnilla eri tahtiin. Lisäksi ihmiset olivat tottuneet puhumaan apukoulusta, joten nimitys muuttui hitaasti. Jos joku koulurakennus oli tunnettu apukouluna, nimitys säilyi, vaikka virallinen nimitys muuttuikin.
Peruskoulu alkoi Suomessa eritahtisesti eri puolilla Suomea muutenkin ja oli erilaisia kokeiluja, mm. lyhyet ja pitkät oppimäärät tietyissä kouluissa esim. opettajien kiinnostuksen mukaan.
Tiedän tuon sarjan mitä tarkoitat. Kaupungissa jossa 80-luvulla asuin, oli alta 16000 asukasta ja meillä oli kyllä tarkkailuluokka, joka oli pienryhmä erityisopettajan kanssa sekä apukoulu, jossa juurikin down- ja muut kehitysvammaiset sekä oppimishäiriöiset, siellä taisi olla muutama pienryhmät erityisopeineen. Nämä ns oppimishäiriöiset, elää ihan normaalia arkea tänä päivänä kuten kuka tahansa, ei eroa mitenkään normiluokalla olleisiin.
En siis laske tuota silloista kortikuntaani mitenkään suureksi kaupungiksi ja tarkkis siis oli.