Millä perusteilla joutui apukouluun joskus -70-80-luvuilla?
Muisteltiin taannoin vanhojen koulukaverien kanssa peruskouluaikoja ja samalla tuli puheeksi silloiset apukoulut ja niiden kuulumiset, jotka apukoulussa olivat. Ja ihan tavallista "peruselämää" viettivät niiden mukaan, jotka heistä tiesivät.
Tuosta sitten alettiinkin pohtia, mikä oli peruste apukouluun joutumiselle tuohon aikaan. Riittikö, että oli vaikkapa oppimisvaikeuksia jossakin aineessa, "huono" käytös vai miksi sinne jotkut laitettiin? Jos heikkolahjaisuus olisi aina ollut syynä, luulisi sen huomaavan ihmisestä aikuisenakin ja hänen vaikuttavan hieman ns. erilaiselta. Ja nyt ei siis ole kyse nykyajasta, vaan tosiaan takavuosista.
Kommentit (107)
Pulleat rintalihakset, karvainen rinta, leveät hartiat, hoikka, pitkät paksut vaaleat latvoista luonnonkiharat hiukset, litteähkö masu, lihaksikkaat käsivarret, lihakset näkyvät ihon alta. Naisten päät kääntyvät kun liikun kaupungilla kireässä paidassa. Joo ihan tyytyväinen ulkonäkööni olen.
Mutta työtä se on vaatinut ihan älyttömästi, kymmeniä tunteja liikuntaa viikossa. Enkä ole ulkonäön vuoksi liikkunut vaan terveyden, kaunis kroppa tulee sivutuotteena.
Jouduin muutamaksi kuukaudeksi apukouluun kasarin puolivälissä, sitten minut siirrettiin takaisin normaaliin. Syytä ei kerrottu minulle, eikä taidettu kertoa edes vanhemmalle. Oli omituinen episodi. Käytös ei ollut syynä, olin hiljainen oppilas. Pieni kunta Savossa, mutta apukoulu oli ihan kokonainen luokka, aina oma luokkahuone. Apukoulussa oli aika levotonta, muiden oppilaiden taso oli ihan reilusti alle keskiarvon. Lieviä kehitysvammaisia ja sellaisia joista näki heti että lusikalla annettu, mukavia ihmisiä kyllä muuten. Siitä jäi itselle sellainen kela päälle, että "olenko minä niin kuin nuo?, tuoltako minä vaikutan?"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apukouluja ei ole ollut sitten 50-luvun.
Oli vielä 80-luvulla.
Ei ollut 80-luvulla, silloin jo oli tarkkikset.
(ainakin Helsingissä)
Vierailija kirjoitti:
Apukoulu oli oppimisvaikeuksista kärsiville, jotka eivät tukitoiminkaan pysyneet tavallisen opetuksen tahdissa. Koulu käytiin suppeana läpi. Usein taustalla saattoi olla esimerkiksi lievä kehitysvamma.
Kyllä siellä oli oikeasti sen tasoisia oppilaita, joilla oli ENEMMÄN kuin oppimisvaikeuksia. Oppimisvaikeus voi olla vaikka lukihäiriö, johon lapsuudenaikaisessa koulussa tukena oli muutama tunti erityisopetusta. Varmasti oli paikkakuntakohtaisia vaihteluja yli 30 vuotta sitten.
Entisaikoihin ehkä ei tarvinnut laajemmin luokitella vaikeuksia kuten vaikkapa heikkolahjaisuutta (henkilön äo korkeampi kuin lievästi kehitysvammaisella, mutta alhaisempi kuin normaaliälyisellä), jota kutsutaan nykyään laaja-alaisiksi oppimisvaikeuksiksi, joka vaikutti ehkä entisaikoina vain oppimisessa kun taas koulun jälkeen avustaviin töihin pääsi kuka vaan halukas ja tälleen sai heikkolahjaiset hankittua elantonsa. Super-lehdessä oli tästä aiheesta hyvä artikkeli kuinka laaja-alaiset oppimisvaikeudet seuraavat myös peruskoulun jälkeen, ja varsinkin nykyaikaisessa yhteiskunnassa ne heijastuvat merkittävästi henkilöön.
Varmaan jonkinasteinen kehitysvamma ja ainakin eräs tuttuni ei oppinut laskemaan samaan tahtiin muiden kanssa.
Tiedän tuon sarjan mitä tarkoitat. Kaupungissa jossa 80-luvulla asuin, oli alta 16000 asukasta ja meillä oli kyllä tarkkailuluokka, joka oli pienryhmä erityisopettajan kanssa sekä apukoulu, jossa juurikin down- ja muut kehitysvammaiset sekä oppimishäiriöiset, siellä taisi olla muutama pienryhmät erityisopeineen. Nämä ns oppimishäiriöiset, elää ihan normaalia arkea tänä päivänä kuten kuka tahansa, ei eroa mitenkään normiluokalla olleisiin.
En siis laske tuota silloista kortikuntaani mitenkään suureksi kaupungiksi ja tarkkis siis oli.