Lue keskustelun säännöt.
Millä perusteilla joutui apukouluun joskus -70-80-luvuilla?
07.08.2016 |
Muisteltiin taannoin vanhojen koulukaverien kanssa peruskouluaikoja ja samalla tuli puheeksi silloiset apukoulut ja niiden kuulumiset, jotka apukoulussa olivat. Ja ihan tavallista "peruselämää" viettivät niiden mukaan, jotka heistä tiesivät.
Tuosta sitten alettiinkin pohtia, mikä oli peruste apukouluun joutumiselle tuohon aikaan. Riittikö, että oli vaikkapa oppimisvaikeuksia jossakin aineessa, "huono" käytös vai miksi sinne jotkut laitettiin? Jos heikkolahjaisuus olisi aina ollut syynä, luulisi sen huomaavan ihmisestä aikuisenakin ja hänen vaikuttavan hieman ns. erilaiselta. Ja nyt ei siis ole kyse nykyajasta, vaan tosiaan takavuosista.
Kommentit (164)
Vierailija kirjoitti:
"Oli Jkl:ssa Suvimäessä, jota ainakin sanottiin apukouluksi. Siellä oli ne, jotka eivät pärjänneet tarkkiksella.
Matilla oli adhd, ja mahdollisesti autismin piirteitä. Siksi impulsiivista, räjähtelevää käytöstä, ja häntä käytettiin hyväksi monella tapaa. "
Suvimäki oli harjaantumiskoulu, joka oli tarkoitettu lievästi tai keskivaikeasti kehitysvammaisille. Nykänen ei ole käynyt sitä koulua eikä ollut edes tarkkiksella. Älä usko kaikkea mitä keskustelupalstoilla lukee.
Asuin siihen aikaan Jyväskylässä ja tunnen henk.koht. useita, jotka ovat olleet Suvimäessä. He eivät olleet kehitysvammaisia. Siellä on ollut monentasoista opetusta vuosien mittaan. Samoissa porukoissa liikuin Matin kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tuo pätee kantiksiinkin. Oppiminen ja pitkäjänteinen työskentely on korvattu pellemeiningillä. Mitään ei tarvitse edes yrittää eikä luokalle jätetä, ettei tule paha mieli.
On kyllä täysin järjenvastaista touhua. Käytösrajoitteiset, puupäät ja muut nepsyt voisi laittaa omaan ryhmäänsä, jossa pienennetään oppituntien määrä sille tasolle jonka kyseisien ryhmien oppilaat kykenevät varmasti kestämään.
Näin normaalitahtiin kykeneville jäisi paljon parempi mahdollisuus päästä edes joskus sille tasolle jota nykyaikana edellytetään vaikkapa kaikissa asiantuntijatehtävissä. Nenää kaivava adhd joka mongertaa sekavaa varissuomea ja kykenee keskittymään annettuun tehtävään korkeintaan minuutiksi, ei tiettävästi ole nyt kuuminta hottia työmarkkinoilla?
Ja mikä sinun diagnoosisi on?
Vierailija kirjoitti:
163. Kiitos korjauksesta, luin huolimattomasti. Siinä siis mainitaan kaksi tutkimusta, toisessa diagnosoimattomia kehitysvammoja löydettiin 11, 1 prosenttia tutkituista ja toisessa vähän yli 15 prosenttia, mikä sekin on mielestäni paljon, kun kyse oli kuitenkin peruskoulun hyväksytysti käyneistä. Systeemissä on jotain pahasti mätää.
Olen itse työskennellyt pitkään mm. aikuisten vankien parissa ja sitä kautta miettinyt näitä juttuja. Vankien älykkyysosamäärä on normaaliväestöä alhaisempi kaikissa maissa. Ja nyt Suomessa näyttää yleistyneen, että myös diagnosoimattomia päihdeongelmaisia kehitysvammaisia päätyy vankiloihin samoin kuin diagnosoimattomia päihdeongelmaisia skitsofreenikkoja, yleistä on myös se, että on nuo kaikki diagnoosit, jotka selviävät vasta vankimielisairaalassa. Jo 10 vuotta sitten tästä puhuivat suomalaiset vankimielisairaalan johtajat, mitään ei ole asialle tehty.
Eilisissä u
Nykyään on paljon heitteille jätettyjä ihmisiä. Joskus katsoin päihdeongelmaisista kertovaa dokumenttia, ja ohjelman henkilöistä heräsi epäilys että onko jotain jäänyt tutkimatta kun oli vaikeuksia ymmärtämisessä ja näin ollen ne heijastuivat arkisissa asioissakin. Tämän heitteillejätön mahdollistaa myös nykyinen itsemääräämisoikeus.
Eräästä entisestä naapurista heräsi huoli aikoinaan. Ei ymmärtänyt monimutkaisia lauseita, ei osannut hakea etuuksia, koti muistutti kaatopaikkaa ja myös vanhuksille suunnattua puhelinta oli hankala käyttää. Naapurit auttoivat laskujen maksussa laittamalla suoraveloitukseen. Huoli-ilmoituksen tein, mutta ei johtanut ilmeisesti mihinkään konkreettiseen. Ehkä oli vain soiteltu ja kyselty tilannetta ja sitten arvioitu, ettei tässä nyt mitään huolestuttavaa ole. Siinä meni silloin oma usko hyvinvointivaltioon. Mitään diagnoosia tällä naapurilla ei ollut, ehkä olisi saanut lievän kevan tai heikkolahjaisuuden jos kunnolla tutkittaisiin.
Näitä diagnosoimattomia lieviä keva-tapauksia päätyy myös lastensuojeluun. Taustalla on ollut kotoa karkaamisia, hankala nuoruusaika, kosteita viikonloppuja ja on toimittu "kavereille" likaisen työn tekijänä varastamalla näille tupakkaa.
Systeemi todellakin kusee ja pahasti, kun koppia ottaa nykyään niin lastensuojelu, mielenterveys- ja päihdepuoli ja vankilat, eikä sielläkään välttämättä kaikilla juolahda mieleen, että voisiko vaikeuksien takana olla keva. Eräskin aikuinen sai vasta parinkympin tienoilla keva-diagnoosin vaikka haasteita oli ollut jo alusta alkaen ja ratkaisuna oli oppimäärän helpottaminen, niin pääsee koulukin helpommalla. Toki oli tutkittu vanhempien pyynnöstä mutta todettiin vain oppimishäiriöiseksi ja adhd ja myöhemmin tuli vielä nuorisopsykiatria kuvioihin. Nuorena päihteitä, vaikeuksia rahankäytössä, sosiaalisissa suhteissa, sääntöjen noudattamisessa , koulussa ja työelämässä. Jos keva olisi selvitetty aiemmin, nuo ongelmat olisivat olleet taatusti vältettävissä
Onni on että sai eläkkeen ja edunvalvonnan diagnoosin myötä.
Nuo termithän alkoivat vakiintua vasta 90- ja 2000-luvulla. Tunnen lapsuudessaan dysfasiaopetuksessa (oli myös as-diagnoosi lisänä) käyneen aikuisen, jolla tapahtui ryhmässä edistystä niin, että oppi äidinkielensä ja englantia sekä kaunokirjoituksen. Hyvä myös valokuvaamaan, harrastanut sitä nuoresta alkaen. Todella taitava kirjallisissa asioissa ja vieraissa kielissä, vaikka tuollaiset setit. Olisiko sitten lievähköstä dysfasiasta kyse, jos englantiakin oppinut ja tuntee kielioppisäännöt. Jatkoi lukioon ja sieltä amkiin media-alalle, kun on visuaalista silmää.