"Naisten on helppo saada seksiseuraa" No ei ole!
.. tai ehkä olisi, jos ei yhtään mitään kriteereitä olisi kumppanille ja olisi valmis lähtemään jonkun tuntemattoman luo hotelliin. Olen nyt yrittänyt löytää netistä (iskuri, milan, alastonsuomi) seuraa satunnaiseen seksiin useamman kuukauden ajan, mutta eipä onnistukaan vaikka niin mainostetaan kuinka naisella on miehiä jonossa. Olen itse nätti, urheilullinen (ja sitä myöten hyväkroppainen) ja naisellisen näköinen 30+ nainen. Nätiksi uskallan itseäni sanoa, koska en ole keltään saanut vielä pakkeja kuvien vaihtamisen jälkeen. Etsin samanlaista seuraa, eli +-10 vuotta omaan ikääni nähden olevaa miestä; lisäksi pitäisi edes jonkin verran olla liikunnallinen ja ei saa tupakoida. Naamarajaa minulla ei ole, sillä monet miehet on livenä paljon paremman näköisiä kuin kuvissa, enkä oikeastaan edes pidä mistään hunksmalleista. Eli ihan "tavallinen pallinaama" on ulkonäön puolesta ok, kunhan ei ole kymmeniä kiloja ylipainoa. Katsotaanpa tarkemmin sitä "miesten pitkää jonoa":
Saan kyllä omiin ilmoituksiini vastauksia, ja olen toki myös ottanut paljon miehiin itse yhteyttä heidän ilmoitustensa perusteella. Sadasta ensikontaktista:
- 50 on jotain ihan muuta kuin mitä olen hakenut. Ikää on esim. 10 vuotta hakemaani enemmän tai kuvassa näkyy tupakoiva isomahainen äijä.
- 20 aloittaa tyyliin "olen nyt hotellissa, tule panemaan" tai "haluaisin roiskia s***mat naamallesi".
--> Heti alkuun karsiutuu siis noin 70% miehistä, sillä a) en vaan kiihotu pätkän vertaa isäni ikäisistä miehistä tai halua toimia kenellekään pumpattavana nukkena. Jo ihan turvallisuussyistäkään en lähde suoraan kenenkään luokse panemaan. Jäljelle jää siis 30 jotka edes suunnilleen vastaavat hakemaani ja eivät ole täysin idiootteja.
.. jatkuu
Kommentit (470)
AP:han osoitti juuri sen, että naisilla seksin saaminen on todellakin ihan lastenleikkiä. Otsikko on täyttä sontaa, sen olisi pitänyt olla: "Miksi miehet eivät etsi seksiä haluamallani tavalla?"
Vierailija kirjoitti:
Millä laivalla ja minä viikonpäivinä? Olen muutamalla risteilyllä viime vuosina tarkastellut tarjontaa, ja minusta on vaikuttanut, että siellä on lähinnä vaan pariskuntia reissulla.
Ei ole ollut eroa millä risteilyllä olen ollut. Pariskuntia on tietenkin ja Tukholman reissuilla lapsiperheitä paljon, mutta kyllä sinne laivaan mahtuu muitakin.
Kesällä tein perinteisen Tukholman reissun ja mennentullen riitti seuraa. Ja kaikki nämä 20 tunnin risteilythän on juuri niitä missä on ihmiset haku päällä.
Vierailija kirjoitti:
AP:han osoitti juuri sen, että naisilla seksin saaminen on todellakin ihan lastenleikkiä. Otsikko on täyttä sontaa, sen olisi pitänyt olla: "Miksi miehet eivät etsi seksiä haluamallani tavalla?"
Tai paremminkin, "Miten on mahdollista, että miehet eivät etsi seksiä haluamallani tavalla?"
No on ongelmat, seksi kiinnostaa mutta seura ei ole tarpeeksi tasokasta, ei voi sitä ei voi tätä jankutijank... Ehkä kannattaisi etsiä seuraa siten että haluaa vain tapailla eikä etsi mitään vakavaa jne. Haluaa seksiä mutta ei kuitenkaan näköjään tarpeeksi ;) En oikeasti ymmärrä, olen itse ihan ok näköinen ja miehiä on ollut tyrkyllä kun olen ollut varattukin, tullaan juttusille jne ja ihan normaalit ok näköiset miehet. Mua ennemmin ihmetyttää että kuka nainen edes saa olla rauhassa kaikilta itseään tyrkyttävistä miehistä, ei tarvitse kuin laittaa nettiin vaikka jotain vaatemyynti-ilmoituksia niin tulee jo ehdotteluja. Ja joo en tarkoita että ne nyt ois taas mitään tasokkaita tyyppejä mutta siis onhan niitä nyt miehiä mistä valita. En kyllä todellakaan käsitä että kukaan normaalinäköinen nainen ei löytäisi tasoistaan seksiseuraa.
Kiva lukea näitä että Tinderistä vaan klikkailaan ja sitten pääsee panolle. Olen ilmeisesti aikamoista ihmisroskaa kun Tinderissä ei tule edes niitä matcheja.
Vierailija kirjoitti:
Kiva lukea näitä että Tinderistä vaan klikkailaan ja sitten pääsee panolle. Olen ilmeisesti aikamoista ihmisroskaa kun Tinderissä ei tule edes niitä matcheja.
Ei niitä mätsejä helposti tule ainakin jos olet mies niin tavallista saattaa olla että saat yhden mätsin kun olet tykännyt 100 naisesta. Ja vaikka saisit sen mätsin niin sitten se nainen ei vastaa sulle mitään eikä varsinkaan suostu tapaamiseen.
Pakko asian on olla niin, että AP:lla on harhaiset käsitykset tasostaan. EI tasokas nainen vedä puoleensä tuollaisia urpoja, luusereita ja elämänkoululaisia. Toki se, että nainen kuka tahansa laittaa seksinhakuilmoituksen, kyllä kilvoittaa ihan kaikenlaisten miesten mielenkiinnon. Mutta jos nainen on tasokas, niin kyllä sieltä miesten kirjavasta massasta aina ne hyvät tyypit pulpahtaa pinnalle.
Tinder ja vastaavat ovat kyllä niin ajanhaaskausta kuin vaan voi olla. Useimmille ihmisille ne on hauskaa peliä, jolla testataan kuinka paljon omista kuvista tykätään. Kokeille ennemmin jotain kunnollisia treffi-ilmoitussaitteja ja vaikka Alastonta Suomea.
Ihan hyvännäköinenkin ihminen kykenee itse ottamaan itsestään todella epäimartelevia kuvia. Jos epäilyttää, käy ammattilaisella otattamassa pari hyvää kuvaa itsestäsi. Monissa studioissa otetaan nykyään budoir/glamour kuviakin. Tasokkaat kuvat, tasokkaat seuranhakijat.
Itse en edes hae seksiseuraa nykyisin kuin maksullisilta palveluntarjoajilta. Turha tuhlata aikaa ja rahaa someen tai baareissa juoksemiseen. En edes juo enkä viihdy örvelöiden seurassa. Seksiä voi normituloinen ostaa vaikka kerran kuussa tai useamminkin. Samalla tavalla saa tyydytyksen kuin satunnaisseuran kanssa. Palveluja on myös naisille.
Miehenä olen tosi kateellinen naisille seksin saamisen helppoudesta. Itse en saanut parisuhdetta tai seksiä ja nyt olen jo antanut periksi. Ei seksitön elämä ole ihmisarvoista elämää.
>tuntikausien kirjoittelua
Ei ihme että kaikki kaikkoo. Tollasta kukaan mies jaksa.
Vierailija kirjoitti:
Miehenä olen tosi kateellinen naisille seksin saamisen helppoudesta. Itse en saanut parisuhdetta tai seksiä ja nyt olen jo antanut periksi. Ei seksitön elämä ole ihmisarvoista elämää.
Sama täällä ja ikää jo yli 40v. Pahalta tuntuu lukea tätäkin ketjua.
Laitoin joitakin vuosia sitten alastonsuomeen muutaman kuvan kun oli tylsää äitiyslomalla, ja parissa vuodessa kertyi vahingossa noin kolmisenkymmentä seksikumppania, kun tutustuin miehiin, vaikka diskasin suoraan vain panoa etsivät /pelkkiä nussimisjuttuja hölisevät
Mun mielestäni ap:n lähestymistapa on ihan väärä. Eli se että ilmoittaa ensin etsivänsä seksiä ja sitten valkkaa niitä ilmoitukseen vastanneita ukkoja. Jotenkin en vain usko, että sillä tavalla löytää laadukkaita panoja. Mikset tee niin päin, että valkkaat ensin sen miehen, tutustut ja isket sitten kiinni? Tietäisit ainakin, miellyttääkö toisen ulkonäkö ja jutut eikä tarvitsisi suorittaa tuollaista hakuammuntaa. Jos itse etsisin seksiseuraa, iskisin jonkun työpaikaltani (iso talo ja seksinnälkäisiä miehiä). Miksi lähteä merta edemmäs kalaan? Jos ei uskalla lähestyä livenä ketään, niin mene nettiin ja vastaile miesten ilmoihin. Suomi24, Ok Cupid ja mitä näitä nyt on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehenä olen tosi kateellinen naisille seksin saamisen helppoudesta. Itse en saanut parisuhdetta tai seksiä ja nyt olen jo antanut periksi. Ei seksitön elämä ole ihmisarvoista elämää.
Sama täällä ja ikää jo yli 40v. Pahalta tuntuu lukea tätäkin ketjua.
Tuntee itsensä entistä paskemmaksi ja kelpaamattomammaksi. Ei kelpaa parisuhteeseen, eikä edes panoksi kenellekään naiselle.
Parhaiten minäkin miehenä olen saanut seksiä Tinderin kautta. Vakavampaa seuraa en, vaikka olisin sillekin avoin. Vaikka matcheja tulee minulle miehenä n. 1 kolmessä päivässä, niin on se kuitenkin jotain. Sitten kun matchaa kunnolla siitä voi kuitenkin tulla useamman kuukauden juttu.
Nykyisellä Tinder-kokemuksella en edes viitsi hirvesti noihin kahvitteluihin ryhtyä, jos ei ole todella mielenkiintoinen nainen. Kahvittelut kaupungilla ovat johtaneet sänkyyn tasan 0 kertaa, ne ovat olleet ihan liikaa työhaastattelun omaisia. Formaatti on lähtökohtaisesti huono ja johtaa siihen, ettei kemiaa synny.
Sen sijaan jos kutsuu puolin tai toisin omille kämpille lasilliselle tai katsomaan leffaa niin silloin juttu etenee helposti pidemmälle. Jos nainen ei kuvan ja keskustelun perusteella pysty päättämään, haluaako hän tehdä läheisempää intiimiä tuttavuutta (ei välttämättä seksiä, mutta intiimimmät treffit), niin ei hän luultavasti halua tehdä sitä niiden kahvien jälkeenkään. Niiden joiden kanssa natsaa, natsaa nopeasti. Treffailu on sen verran aikaavievää että miehenä ei kannata kiertää kahviloita näiden prinsessojen perässä, jotka eivät tiedä mitä haluavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehenä olen tosi kateellinen naisille seksin saamisen helppoudesta. Itse en saanut parisuhdetta tai seksiä ja nyt olen jo antanut periksi. Ei seksitön elämä ole ihmisarvoista elämää.
Sama täällä ja ikää jo yli 40v. Pahalta tuntuu lukea tätäkin ketjua.
Tuntee itsensä entistä paskemmaksi ja kelpaamattomammaksi. Ei kelpaa parisuhteeseen, eikä edes panoksi kenellekään naiselle.
Jep. Onneksi kuolema tulee pelastamaan tästä jonakin päivänä.

Olisin itse jouduttanut sitä, mutta en halua, että vanhempani joutuvat kärsimään siitä.
Ilmeisesti aloittajan ongelma on se sama kuin useilla muillakin naisilla. Halutaan se 10+ mies vastaamatta itse samaa tasoa, eli halutaan aina sieltä oman tason ylempää se ukkeli. Siinä voi joskus vaan käydä niin että aina ei saa mitä haluaa, jos itse on niin nirso niin voiko olettaa ettei miehetkin olisi yhtä nirsoja? Moni mieskin voi haluta kovempitasoista naisseuraa kuin itse on.
Ei kannata sopia panotreffejä tutustumatta ensin, ainakaan jos hakee vakkaria. Jos ihmistä ei halua tavata uudestaan, ei sen kanssa kannata panna.