Miksi 80-luvulla duunari-isä pystyi yksi elättämään perheen, maksamaan auton ja omakotitalon?

Se auto ei ollut Audi...

Mun vanhemmat kummatkin olleet duunareita ja kyllä äidinkin piti töissä käydä. Auto oli vanha lada ja vuokralla asuttiin rivarissa. Kai tuohonkin aikaan palkoissa sitten oli eroja? Äiti oli ompelija tehtaassa ja isä metallimies.

silloin ei lennetty ulkomaille ja  autot oivat Ladoja. Puhumattakaan elektoniikan  kuluista tai  uusista lenkkareista kuukausittain..

No ei ollut normaalia 80-luvulla tai aiemminkaan Suomessa. Täällä naiset ovat aina osallistuneet maatilan töihin tai olleet työelämässä. Ei ole ollut mitään kotirouvakulttuuria.

Ei ollut kotiäitejä meidän tuttavapiirissä, kun olin lapsi 80-luvulla. Duunareita kaikki vanhemmat lähipiirissä ja suvussa, lapset hoidossa. Silloin ei ollut kännyköitä, tietokoneita, matkustelu oli harvinaista, vaatteet ei olleet merkkijuttuja. Nykyään menee sellaiseen rahaa mistä ennen ei voitu kuvitellakaan.

Asumiskustannukset oli alhaisemmat.

Vierailija kirjoitti:

Asumiskustannukset oli alhaisemmat.

Ja ruuan hinta oli paljon matalampi.

Ei onnistunut ainakaan meidän duunariperheessä. Sekä isä että äiti kävivät töissä, asuimme kerrostalossa. Meillä oli pieni Fiat, joka oli isän työn kannalta pakollinen. Meillä ei poltettu eikä käytetty alkoholia, ruuat tehtiin itse, vaatteet ommeltiin itse (se oli siihen aikaan halvempaa kuin ostaminen... enää ei ole), muutenkin venytettiin penniä kovasti. Ei ollut varaa matkustella, ensimmäisen kerran pääsin käymään Ruotsin risteilyllä kun oli jo yläasteella.

Mun isä oli yksinhuoltaja ja rakensi talon yksinään meille. Mutta silloin päivän sana oli ARAVA.

Asuntolainojen korot olivat törkeät, mutta lainan lyhennyksessä oli oiva apu: Inflaatio.

Juu, olihan palkoissa eroja, Kemirat, Rautaruukit, Outokummut jne. maksoivat kovaa palkkaa, mutta duunarit mielsivät silti itsensä kapitalistien riistämiksi proletaareiksi.

Höpö höpö. Kaikissa mun sukulaisperheissä myös äiti kävi töissä. Kaveri oli jo eskari-iässä yksin päivät kotona, kun äitinsä kävi töissä.

Koska 80-luku oli kulta-aikaa, joka ei koskaan enää palaa. Silloin oli varaa kaikenlaisiin etuuksiin koska veronmaksajia oli enemmän suhteessa huollettaviin ja hyvinvointiyhteiskunta oli huipussaan. Suuret ikäluokat ovat nyt ja 2020-30-luvuilla sairaampia ja vanhempia eli hoivattavia on yhä enemmän. Ei ole enää rahaa.

Siksi toisekseen elintasovaatimukset olivat 80-luvulla pienemmät. Nyt pitää olla jo pikkupennuilla älylaitteet ja hienoimmat harrastukset, muu ei kelpaa. Häät, synttärit, kaikki pitää tehdä isolla rahalla. Harrastukset maksavat. Kuulostan mummolta mutta kun olin nuori 80-luvulla minulla oli 1-8 halpaa harrastusta ja vaatteet käytettiin loppuun, ja olen hyvätuloisesta kodista.

Lisäksi kehotan tutustumaan käsitteeseen globalisaatio. Lue vaikka Korkmanin helppotajuinen opus. Perinteiset duunariammatit toivan varmasti leivän, nyt mikään ei ole varmaa kellekään. Ei se eurosta riipu.

Kerro nyt  paikkansapitävä esimerkki samasta kaupungista, jossa asuminen on huonontunut niin että ennen sai työssäkäyvä pariskunta samalla palkalla talon kun taas nyt asutaan betoniyksiössä. Ei todellakaan pidä paikkaansa, tai vika on siinä että kaikki liikenevä raha tärvätään "elämiseen " eli näihin uuden yhteiskunnan kulutusvaatimuksiin. Ai niin, asuminen. Ennen iso perhe eli tyytyväisenä sadan neliön talossa, nyt neliöitä pitää olla vähintään tuplasti. Itse asuin aikoinaan 2-hengen soluissa opiskellessani mutta nyt ei kelpaa kuin yksiö.

En halua vähätellä oikeaa köyhyyttä mutta ymmärrätkö mitä tarkoitan?

Koska duunari ei ollut siihen aikaan työssäkäyvien alin taso, kun ei ollut vielä näin kehittyneitä koneita, joten heistä piti pitää huolta. Siihen aikaan oli vielä kaikenlaisia apumiehiä/-naisia, jotka vastasivat asemaltaan nykypäivän duunareita.

Tämän takia rahat piti jakaa isomman porukan kesken. Nykyäänhän ei johtoa lukuunottamatta juuri muita tarvita.

Asun maaseudulla ja meillä päin (itäisessä Hämeessä) melkein kaikki naiset olivat kotirouvia elleivät sitten olleet maatalon emäntiä. Vain muutamat naiset kävivät töissä. Ja työttömyyttä ei tunnettu. Tai jos joku oli työtön niin syy oli oma; yleensä viina. Työikäiset sairaat/työrajoitteiset siirrettiin automaattisesti sairaseläkkeelle eikä heitä roikotettu työttömyyskortistossa. Kaikille riitti töitä ja jokaiseen paikkaan oli tulijoita. Eikä mitään työtä halveksittu kuten nykyisin. Minun isäni oli kunnan virkamiehiä ja äitini oli kotirouva eli olimme keskiluokkaa tuon ajan kategoriassa. Meitä sisaruksia oli neljä, asuimme omakotitalossa, ei ollut omia huoneita jokaiselle, eikä perheemme tehnyt ulkomaan lomamatkoja (eivät naapuritkaan) eikä juostu viimeisimmän tekniikan perässä. Nälkää ei nähty, mutta säästeliäästi elettiin - se oli sen ajan henkeä.

Silloin ei osteltu mitään ylimääräistä ja ruoka oli perusmättöä eikä käyty ulkona syömässä kuin erikoistapauksissa jne

Ei matkusteltu kuin kotimaassa ja silloinkin sukulaisissa yövyttiin

Vierailija kirjoitti:

Koska 80-luku oli kulta-aikaa, joka ei koskaan enää palaa. Silloin oli varaa kaikenlaisiin etuuksiin koska veronmaksajia oli enemmän suhteessa huollettaviin ja hyvinvointiyhteiskunta oli huipussaan. Suuret ikäluokat ovat nyt ja 2020-30-luvuilla sairaampia ja vanhempia eli hoivattavia on yhä enemmän. Ei ole enää rahaa.

Siksi toisekseen elintasovaatimukset olivat 80-luvulla pienemmät. Nyt pitää olla jo pikkupennuilla älylaitteet ja hienoimmat harrastukset, muu ei kelpaa. Häät, synttärit, kaikki pitää tehdä isolla rahalla. Harrastukset maksavat. Kuulostan mummolta mutta kun olin nuori 80-luvulla minulla oli 1-8 halpaa harrastusta ja vaatteet käytettiin loppuun, ja olen hyvätuloisesta kodista.

Lisäksi kehotan tutustumaan käsitteeseen globalisaatio. Lue vaikka Korkmanin helppotajuinen opus. Perinteiset duunariammatit toivan varmasti leivän, nyt mikään ei ole varmaa kellekään. Ei se eurosta riipu.

Kerro nyt  paikkansapitävä esimerkki samasta kaupungista, jossa asuminen on huonontunut niin että ennen sai työssäkäyvä pariskunta samalla palkalla talon kun taas nyt asutaan betoniyksiössä. Ei todellakaan pidä paikkaansa, tai vika on siinä että kaikki liikenevä raha tärvätään "elämiseen " eli näihin uuden yhteiskunnan kulutusvaatimuksiin. Ai niin, asuminen. Ennen iso perhe eli tyytyväisenä sadan neliön talossa, nyt neliöitä pitää olla vähintään tuplasti. Itse asuin aikoinaan 2-hengen soluissa opiskellessani mutta nyt ei kelpaa kuin yksiö.

En halua vähätellä oikeaa köyhyyttä mutta ymmärrätkö mitä tarkoitan?

Korjaus, 1-2 harrastusta eikä sentään kahdeksaa;)

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut kotiäitejä meidän tuttavapiirissä, kun olin lapsi 80-luvulla. Duunareita kaikki vanhemmat lähipiirissä ja suvussa, lapset hoidossa. Silloin ei ollut kännyköitä, tietokoneita, matkustelu oli harvinaista, vaatteet ei olleet merkkijuttuja. Nykyään menee sellaiseen rahaa mistä ennen ei voitu kuvitellakaan.

Kyllä meillä oli tietsikka 80-luvulla. Pikkuveli pelasi sillä alkeellisia tietsikkapelejä. Itseäni ei kiinnostanut. Mikä sitten kostautui myöhemmin, kun olen tehnyt koko työurani töitä tietokoneilla. 

Vierailija kirjoitti:

Se auto ei ollut Audi...

Ei niin, auto oli Lada tai Datsun. Talokin oli lastulevystä tehty talon näköiskopio, joka mätäni paikoilleen.

No ei pystynyt. Kyllä tuohon on silloinkin pitänyt olla jo tosi hyvä palkka, tai molempien keskiluokkaisessa tyossä. Esim. oma äitini oli kotiäitinä noin 5 vuotta, ja olimme todella koyhiä. Autona pienin ja halvin mahdollinen käytetty fiat, vuokralla asuttiin, ja ruokana oli perunaa ja jauhelihaa. Uusia vaatteita jne ei saatu ikinä, eikä meillä ollut edes puhelinta. Kun myohemmin äitikin meni toihin, peräti saatiin hommattua lankapuhelin ja VHS-videot, mutta esim. mitään maksullista ei harrastettu koskaan ja yhä vaatteet oli enimmäkseen kirpparilta, jo Halpahallin halvimmat lenkkarit oli luksusta. Samalla pikkuautolla ajettiin yli 15 vuotta.

Pikkuisen on ap:lla aika kullannut muistot.

Kaupan parkkipaikalla näki silti heti onko perhe duunareita vai opettajia, lääkäreitä yms.

Nykyään näin ei ole. Onneksi.