Vihaan olla nainen! Muita?

Ap, itseäsi sinä vihaat. Et ketään muuta. Varmaan ihan syystäkin.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen roteva 175 cm nainen

Olisi ihanaa saada ihailua miehiltä

mitä vielä ..oon yksi jätkistä..mikään ei auta.

mekot näyttää oudolta ja kengän numero 43:(

Ei se ihailu ole sellaista romanttisten komedioiden ihailua. Se on törkeitä puheita, kourimista, hyväksikäyttö- ja rai*kausyrityksiä, vähättelyä...päällisin puolin sellaista todella oksettavaa läähpuuh-osastoa.

Minäkin. Vaikka kuinka kerron että ok, on mulla penis ja karvainen rinta ja partakin mutta tunnen nyt itseni naiseksi niin silti minut heitetään ulos uimahallin naisten puolelta. Ei ole elämä meille naisille reilua, nyt siskot barrikadeille!

Käyttäjä7437 kirjoitti:

Ällöän näitä hölskyviä utareita, joihin tulee syöpä ja kuukautisia. Inhoan naisille tyypillistä selkäänpuukottamista ja näsäviisastelua.

Raivostuttavaa on myös naisten vaatimus, että parisuhdeongelmista pitää jankkaamalla "keskustella".

No mitä jos ripustaisit itsesi kaulasta johonkin?

Mä luulen, että sun pitää vaan tehdä enemmän sukupuolineutraaleja juttuja. Missä olet töissä?

Tässä iässä älyllisellä toimialalla olevana ja kauan tasa-arvoisessa avioliitossa olleena en koe enää sukupuolesta tulevia rajoitteita

N44

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en varsinaisesti inhoa olla nainen, mutta pystyn samaistumaan aloitukseen. Minua ennemminkin hämmentää olla nainen, koska mielessäni olen varsin sukupuoleton, täysin androgyyni. Olen kuitenkin kovasti naisen näköinen ja näiden ulkoisten merkkien perusteella minua kohdellaan tietyillä tavoilla ja minulta odotetaan tiettyjä asioita.

Pahin ongelmani on, että minua ei millään haluttaisi ottaa tosissaan, kun sanon tai teen yhtään mitään muuta kuin naisellisia juttuja. Olen pieni, siro, isotissinen ja nätti ja tämä ilmeisesti tarkoittaa sitä, että minun pitäisi olla vähän höpsö, vähän avuton ja vähän holhottavissa. Sitten kun en olekaan, vaan sanon huomiota vaatien täysin perustellun ja rationaalisen mielipiteeni, ihmiset ympärilläni menevät tilttiin ja alkavat käyttäytyä oudosti. Ulkonäön ja käytöksen välinen ristiriita tuntuu vaivaavan minussa monia. Itse en edes ajattele asiaa, mutta kerta toisensa jälkeen joudun muistuttamaan  itselleni, että muut eivät näe pääni sisään ja tekevät minusta pitkälle meneviä oletuksia ulkoisen olemuksen perusteella.

ootahan kun silaris roikkuu polvissa

ei kestä kauaa kun kukaan ei vilkaise

Eihän tämä varsinaisesti muuta mitään. Edelleen ongelma olisi, että kukaan ei ota tosissaan, vaan ulkoinen olemus vaikuttaa kohteluun naisen kohdalla, oli sitten kyse nuoruudesta/vanhuudesta/kauneudesta/rumuudesta/ painosta jne. Kaikki nuo aina jotenkin ikään kuin mitätöivät sen mitä sanottavaa on tai mitä osaa.

Ei ole silarit. Miksi pitää jonkun aina triggeröityä jos mainitsee olevansa isorintainen. Ei se ominaisuus minulle merkitse mitään, mutta vaikuttaa  siihen, miten minua kohdellaan (esim. tutkimusten mukaan isorintaisia naisia pidetään pienirintaisia tyhmempinä, vaikka edelleen tutkimusten mukaan korrelaatio on ennemmin päinvastainen).  

Vierailija kirjoitti:

Onko kellään muulla sama? Inhoan lähes kaikkea naiseuteen liittyvää. Vihaan sitä, että naisena ulkonäköni on aina ensimmäisenä arvioinnin kohteena eikä se kuka olen (ja olen muuten ihan nätti). Inhoan juhliin laittautumista ja miehen käsikynkässä käyskentelyä, tuntuu kuin olisin jokin nukke. Vihaan meikkaamista ja seksikkäitä vaatteita, mutta miehen mieliksi laittaudun.

Inhoan tulla huomioiduksi naisena, esim. oven avaamiset ja tuolin antamiset ja laukun kantamiset. Tunnen itseni invalidiksi näissä tilanteissa. Muutenkin naisena eläminen tuntuu minusta puolinaiselta. En halua olla katseen kohde vaan katsoja. En halua olla autettava vaan auttaja. En halua olla heikko vaan vahva.

Haluan olla fyysisesti hyvässä kunnossa, jotta voin puolustaa itseäni ja läheisiäni. En siksi että minulla olisi söpö peppu.

Minusta tuntuu että minun on tehtävä itsestäni jotain muuta kuin mitä olen, koska muuten en ole feminiininen. En muuten myöskään pidä shoppailusta, vauvakutsuista, juoruilemisesta tai valokuvissa poseeraamisesta. Monet sosiaaliset tilanteet ovat minulle teeskentelyä ja olen tosi huono teeskentelijä. Seksiä tarvitsen paljon.

Haluaisin elää sukupuolesta vapaana, mutta se on vaikeaa.

Sulla on huono mies jos sen takia laittaudut.

Ei mun vaimo vaan laittaudu koskaan ja oon sanonu että näytät just hyvältä tollasena.

Ja tollasena se viihtyykin. Ja mä viihyn kans tämmösenä.

Mieti oikeesti miten paljon aikaa laittautumisen menee ja ei kukaan lopulta sua arvosta yhtään enempää.

Sanon oikeesti et verkkareissa sä oikeesti näytät hyvältä. Sellasis verkkareissa joita ei ole pesty viikkoihin ja oot jättäny alushousutkin pois, koska ne on epäkäytännölliset. Paremmin pissat pyyhkiytyy collegehousujen harmaaseen pintaan ja näillä pakkasilla se haihtuu sen sileän tien pois.

Lopeta se tällääminen. Sulla on huono mies ja tekis mieli mennä sen naaman eteen ja huutaa sille päin näköä suorat sanat. Se orjuuttaa sua. Tajuutko?

En vihaa, ihan sama mulle. En tunne olevani erityisesti nainen vaan ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Tutustukaa käsitteeseen nonbinary/muunsukupuolinen jos sekä nainen että mies tuntuvat vääriltä.

-muu

Olen tästä eri mieltä. En koe olevani henkisesti sen enempää nainen enkä mies. 

Jos kaikki kaltaiseni, joita varmaan on aika paljon, alkavat kutsua itseään muunsukupuolisiksi, se johtaa siihen että "oikea" naiseus tai mieheys nähdään juurikin sellaisena stereotypiana, jota ap:kin inhoaa. 

Naisena ahdistaa se objektina olo. Edelleen 40v lähestyvänä saan miehiltä ulkonäkökommentteja - viimeksi uutena vuotena kommentoitiin tylsän näköiseksi ja kun huomautin tälle vieraalle, itseäni n. 10v nuoremmalle miehelle, että aika rumasti sanottu, hän ikään kuin hätkähti hereille hämmästyneenä. Kai se ajatus oikeudesta objektisoida naisia on niin syvällä ettei sitä välttämättä edes tajua tekevänsä väärin kun laukoo mielipiteitään.

On raskasta olla koko ajan arvosteltavana ja tulla määritellyksi ulkonäkönsä kautta. Jos olisin nätti, tätä voisi edes hyödyntää (mallintyöt, huomion ja ihailun haku jne) mutta kun isoista ajallisista ja taloudellisista satsauksista huolimatta ei pääse edes keskivertonaisen tasolle, alkaa yhteiskunta ja koko miessukupuoli pahasti tympiä. Sillä n7in vahva en ole, että olisin immuuni paineelle. Minä olen niitä, jotka eivät vie roskapusseja ilman huolellista meikkiä ja jotka vaativassa asiantuntijatyössä tutkailevat itseään heijastavista pinnoista surua ja itsetuntoa tuntien.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tutustukaa käsitteeseen nonbinary/muunsukupuolinen jos sekä nainen että mies tuntuvat vääriltä.

-muu

Olen tästä eri mieltä. En koe olevani henkisesti sen enempää nainen enkä mies. 

Jos kaikki kaltaiseni, joita varmaan on aika paljon, alkavat kutsua itseään muunsukupuolisiksi, se johtaa siihen että "oikea" naiseus tai mieheys nähdään juurikin sellaisena stereotypiana, jota ap:kin inhoaa. 

Näin minäkin ajattelen. "Muunsukupuolisuuden" tyrkyttäminen ratkaisuksi vahvistaa perinteisiä sukupuolistereotypioita, enkä ymmärrä miten se auttaisi ap:ta muutenkaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tutustukaa käsitteeseen nonbinary/muunsukupuolinen jos sekä nainen että mies tuntuvat vääriltä.

-muu

Olen tästä eri mieltä. En koe olevani henkisesti sen enempää nainen enkä mies. 

Jos kaikki kaltaiseni, joita varmaan on aika paljon, alkavat kutsua itseään muunsukupuolisiksi, se johtaa siihen että "oikea" naiseus tai mieheys nähdään juurikin sellaisena stereotypiana, jota ap:kin inhoaa. 

Niinpä. Ja sitten sekä naisen että miehen roolit kapenevat entisestään.

Mielestäni muunsukupuoliseksi identifioituvien kanssa olisi mielenkiintoista käydä enemmänkin keskustelua siitä, onko heillä se oletus, että ne "oikeat" naiset ja miehet kokevat itsensä 100% tai ainakin voittopuolisesti sukupuolen kautta. Epäilen, että suurin osa ei ole sinne päinkään. 

Jos olisin nainen minun ei olisi pitänyt tuhlata vuotta srmeijaan ja olisin kiintiönaisena paljon korkeammassa asemassa työpaikalla. Voisin kävellä vaikka googlelle töihin koska olisin nainen joka osaa koodata hyvin

Minä en yhtään tykkää siitä, että olen mies. En ole koskaan pärjännyt töisten miesten kanssa joitakin yksittäisiä poikkeuksia lukuunottamatta. Nämä poikkeukset ovat veljeni, pari ystävääni ja erään sangen erikoisen työpaikan työkaverit. Minua ei kiinnosta samat asiat kuin useimpia miehiä. Ei kiinnosta puhua saavutuksistani töissä. Takavuosina sellaisia oli, nykyään ei niinkään. Lätkä etoo. Teknisistä vehkeistä minulla ei ole mielipiteitä. En pidä peleistä enkä mistään kilpailemisesta. Poliittisesti jyrkät kannat ja ylipäätään aggressiivinen mielipiteiden esittely ja ylläpitäminen ovat minulle myös vieraita. En minä silti kaikesta siitä ole kiinnostunut, mistä naisten katsotaan yleensä olevan. En ole kiinnostunut vauvoista, ruoanlaitosta, saippuaoopperoista tai kodistani.

Kuvittelen, että naisena saisin jotenkin ilmaista itseäni paremmin: saisin tanssia tuntematta häpeää, käyttää kauniita ja iloisenvärisiä vaatteita - olkoonkin että osa niistä on toivottoman epäkäytännöllisiä ja -mukavia. En odottaisi erityisesti palvelluksi tulemista, vaikka olisinkin nainen (tai mistä minä sen tiedän, kun en kerran ole nainen), mutta olisi mukavaa, jos minua pidettäisiin lähtökohtaisesti jotenkin empaattisena ja toisista hyvää ajattelevana, kuten kai olenkin. Hoivaaminen ei ole minun juttuni, mutta kuitenkin minua kiinnostaa toisten ihmisten hyvinvointi ja auttaminen. Haluaisin voida osoittaa tunteita ihan luvan kanssa. Olen tunneherkkä, ja minua harmittaa, että en katso olevani oikeutettu itkemään, koska minulla on munat. Jo mukulana ja teininä minusta usein näytti, että tytöillä on hauskempaa. Tosin lähipiiriini on aina kuulunut paljon eri ikäisiä naisia ja tyttöjä, ja tiedän tasan tarkkaan, että joskus heillä on vaikeuksia oman sukupuolensa vuoksi. En minä esimerkiksi kuukautiskipuja tai törkeiden äijien lähentelyjä kaipaa.

Käytän jonkinverran naistenvaatteita, koska a) ne ovat naisten ja b) miesten vaatteet ovat niin kuolettavan tylsiä. Tuntuu, että viininpunainen kravatti on iloisinta, joka mieheltä todella siedetään. Muutoin on viisainta pukeutua intin kamppeisiin tai kankeaan pukuun. Inhoan isäni asennetta, että jo kirkkaansinisistä farkuista pitää soittaa suutaan - ja hän sentään on tehnyt päivätyönsä muotialalla. Ehkä kapeakatseisuus teki stopin muutoin visuaalisesti lahjakkaan miehen uralle aikanaan.

Kaiken lisäksi teen jatkuvasti itsestäni vihaamieni aatteiden uhria. Minulla on viininpunaiset nilkkurit, joissa nyt on jonkin verran korkoa. Niitäkään en ole kehdannut käyttää. Äijäkkäästä kielenkäytöstä olen sentään saanut luovuttua. Kiroilen vain, kun kun todella sattuu, suututtaa tai jos harkittu ärräpää saa asiayhteydessään huomattavan humoristisen sävyn. En myöskään usko ajatusten lukemiseen, kuudenteen tai seitsemänteen aistiin, uskomushoitoihin, horoskooppeihin tai sen sellaiseen, mutta miesmäinen tapa latistaa ympäröivä maailma muutamalla opilla ja jättää loput huomiotta tuntuu minusta vieraalta ja pahalta. Kyse on ehkä siitä, että vaikka olen suorittanut yliopistossa logiikankurssin erinomaisella arvosanalla, en kuitenkaan pidä todellisuutta muodolliselle logiikalle tai millekään muulle opinkappaleelle alisteisena. Kaksi plus kaksi on matematiikankokeessa neljä, ja lähes poikkeuksetta se on sitä muuallakin, mutta jos se joskus ilmi selvästi näyttää olevan viisi, en halua kieltää havaintoani, vaan pohtia, havaitsinko oikein vai onko opissani puutteita.

Summa summarum: millaiseksi oikeastaan kuvittelen miehet? Entä naiset? Jos en pysty hahmottamaan sitä, mitä kaipaan ja toivon, olisiko syytä tyytyä johonkin yksinkertaisempaan: olisipa minullakin edes naisen vartalo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tutustukaa käsitteeseen nonbinary/muunsukupuolinen jos sekä nainen että mies tuntuvat vääriltä.

-muu

Olen tästä eri mieltä. En koe olevani henkisesti sen enempää nainen enkä mies. 

Jos kaikki kaltaiseni, joita varmaan on aika paljon, alkavat kutsua itseään muunsukupuolisiksi, se johtaa siihen että "oikea" naiseus tai mieheys nähdään juurikin sellaisena stereotypiana, jota ap:kin inhoaa. 

Niinpä. Ja sitten sekä naisen että miehen roolit kapenevat entisestään.

Mielestäni muunsukupuoliseksi identifioituvien kanssa olisi mielenkiintoista käydä enemmänkin keskustelua siitä, onko heillä se oletus, että ne "oikeat" naiset ja miehet kokevat itsensä 100% tai ainakin voittopuolisesti sukupuolen kautta. Epäilen, että suurin osa ei ole sinne päinkään. 

Juuri näin. Itse en pidä itseäni mitenkään erityisen naisellisena, eikä minulla myöskään ole mitään vahvaa "sisäistä tuntemusta naiseudesta". Jollain tasolla tai ainakin osan ajasta koen olevani sukupuoleton tai androgyyni, mutta tuo tunne ei määrää sukupuoli-identiteettiäni. En määrittele itseäni muunsukupuoliseksi, androgyyniksi tms. vaan koen asian jotenkin siten, että olen ensisijaisesti minä. Olen nainen, koska minulla on naisen keho. Uskallan väittää, että varsin suuri osa "cis-ihmisistä" kokee itsensä jotensakin tällä tavalla. 

Vierailija kirjoitti:

Minä en yhtään tykkää siitä, että olen mies. En ole koskaan pärjännyt töisten miesten kanssa joitakin yksittäisiä poikkeuksia lukuunottamatta. Nämä poikkeukset ovat veljeni, pari ystävääni ja erään sangen erikoisen työpaikan työkaverit. Minua ei kiinnosta samat asiat kuin useimpia miehiä. Ei kiinnosta puhua saavutuksistani töissä. Takavuosina sellaisia oli, nykyään ei niinkään. Lätkä etoo. Teknisistä vehkeistä minulla ei ole mielipiteitä. En pidä peleistä enkä mistään kilpailemisesta. Poliittisesti jyrkät kannat ja ylipäätään aggressiivinen mielipiteiden esittely ja ylläpitäminen ovat minulle myös vieraita. En minä silti kaikesta siitä ole kiinnostunut, mistä naisten katsotaan yleensä olevan. En ole kiinnostunut vauvoista, ruoanlaitosta, saippuaoopperoista tai kodistani.

Kuvittelen, että naisena saisin jotenkin ilmaista itseäni paremmin: saisin tanssia tuntematta häpeää, käyttää kauniita ja iloisenvärisiä vaatteita - olkoonkin että osa niistä on toivottoman epäkäytännöllisiä ja -mukavia. En odottaisi erityisesti palvelluksi tulemista, vaikka olisinkin nainen (tai mistä minä sen tiedän, kun en kerran ole nainen), mutta olisi mukavaa, jos minua pidettäisiin lähtökohtaisesti jotenkin empaattisena ja toisista hyvää ajattelevana, kuten kai olenkin. Hoivaaminen ei ole minun juttuni, mutta kuitenkin minua kiinnostaa toisten ihmisten hyvinvointi ja auttaminen. Haluaisin voida osoittaa tunteita ihan luvan kanssa. Olen tunneherkkä, ja minua harmittaa, että en katso olevani oikeutettu itkemään, koska minulla on munat. Jo mukulana ja teininä minusta usein näytti, että tytöillä on hauskempaa. Tosin lähipiiriini on aina kuulunut paljon eri ikäisiä naisia ja tyttöjä, ja tiedän tasan tarkkaan, että joskus heillä on vaikeuksia oman sukupuolensa vuoksi. En minä esimerkiksi kuukautiskipuja tai törkeiden äijien lähentelyjä kaipaa.

Käytän jonkinverran naistenvaatteita, koska a) ne ovat naisten ja b) miesten vaatteet ovat niin kuolettavan tylsiä. Tuntuu, että viininpunainen kravatti on iloisinta, joka mieheltä todella siedetään. Muutoin on viisainta pukeutua intin kamppeisiin tai kankeaan pukuun. Inhoan isäni asennetta, että jo kirkkaansinisistä farkuista pitää soittaa suutaan - ja hän sentään on tehnyt päivätyönsä muotialalla. Ehkä kapeakatseisuus teki stopin muutoin visuaalisesti lahjakkaan miehen uralle aikanaan.

Kaiken lisäksi teen jatkuvasti itsestäni vihaamieni aatteiden uhria. Minulla on viininpunaiset nilkkurit, joissa nyt on jonkin verran korkoa. Niitäkään en ole kehdannut käyttää. Äijäkkäästä kielenkäytöstä olen sentään saanut luovuttua. Kiroilen vain, kun kun todella sattuu, suututtaa tai jos harkittu ärräpää saa asiayhteydessään huomattavan humoristisen sävyn. En myöskään usko ajatusten lukemiseen, kuudenteen tai seitsemänteen aistiin, uskomushoitoihin, horoskooppeihin tai sen sellaiseen, mutta miesmäinen tapa latistaa ympäröivä maailma muutamalla opilla ja jättää loput huomiotta tuntuu minusta vieraalta ja pahalta. Kyse on ehkä siitä, että vaikka olen suorittanut yliopistossa logiikankurssin erinomaisella arvosanalla, en kuitenkaan pidä todellisuutta muodolliselle logiikalle tai millekään muulle opinkappaleelle alisteisena. Kaksi plus kaksi on matematiikankokeessa neljä, ja lähes poikkeuksetta se on sitä muuallakin, mutta jos se joskus ilmi selvästi näyttää olevan viisi, en halua kieltää havaintoani, vaan pohtia, havaitsinko oikein vai onko opissani puutteita.

Summa summarum: millaiseksi oikeastaan kuvittelen miehet? Entä naiset? Jos en pysty hahmottamaan sitä, mitä kaipaan ja toivon, olisiko syytä tyytyä johonkin yksinkertaisempaan: olisipa minullakin edes naisen vartalo.

Kuulostat aivan ihanalta, mielenkiintoiselta ja hyvältä tyypiltä! Ole vaan oma itsesi. :-)

Öh, itseinhoa, ei itsetuntoa

Miksi huomaat ympäristöstäsi juuri ne tavat, jotka eivät sovi sinulle? Suomessa nainen voi olla jotain ihan muuta kuin pelkkä koriste-esine. Kiinnitätkö huomiota lehdissä oleviin keikistelijöihin vai naispuolisiin johtajiin? Millaisista naisista valitset seurasi? Useimpien miesten kumppaniehdokkaista karsiutuu pois jos ei sovi rooliin, mutta tarvitseeko kaikkia miellyttää? Tai onko sekään maailmanloppu jos elää vapaana ja voi olla oma itsensä.

Vierailija kirjoitti:

Jos olisin nainen minun ei olisi pitänyt tuhlata vuotta srmeijaan ja olisin kiintiönaisena paljon korkeammassa asemassa työpaikalla. Voisin kävellä vaikka googlelle töihin koska olisin nainen joka osaa koodata hyvin

Joo joo. Toisaalta tulevaisuudessa ei voitaisi olla taistelupari, jos et olisi käynyt armeijaa.

Meillä tulee olemaan lystiä. Sä katsot mun selustan ja mä katson sun selustan ja valvon kaksi kertaa enemmän kuin sä valvot. Tykkään valvoa ja katsella kun toverit nukkuu. Olen eräänlainen suojelija.

Hyvä että kävit armeijan niin voidaan tulevaisuudessa suojella naisia ja lapsia vihollisilta.

Sä hoidat tekniikan ja tietokoneet ja mä oon varsinainen commando ja lähitaistelun expertti.

_Kun yhdistetään voimat niin ollaan melko voittamattomia.

Tässä ajatus: Annatko esihistoriallisten stereotyyppisten sukupuoliroolien määrittää olemisesi ja tekemisesi? Kirjoitit mm. että vihaat meikkaamista ja seksikkäitä alusasuja, haluat kantaa laukkusi ja avata ovesi itse, tarvitset paljon seksiä ja että et halua olla heikko ja autettava. Etkö voi biologisesta sukupuolestasi riippumatta olla se mitä olet? Täytyykö naisen olla avuton, autettava ja heikko? 

Jos et halua meikata niin älä meikkaa. Avaa ovesi ja kanna laukkusi ihan itse. Älä takerru biologiseen sukupuoleesi. Miten määrittelet itsesi? Mikä tekee sinusta sinut? Älä vaan sano että p'*illu.  Tekstistä ei käynyt ilmi, koetko fyysisesti olevasi väärässä kehossa vai onko tämä enemmän henkisesti haasteellista. 

Mitä noihin laukkujen kantamiseen ja tuolin auttamiseen tulee, niin ne taitavat olla arkipäivää lähinnä ikäihmisten kohdalla (ja silloinkin luultavasti henkilön iän puolesta). Oven avaaminen tai pitäminen auki puolestaan kuuluu hyviin käytöstapoihin. Luulen ettei monikaan avaa toiselle ihmiselle ovea sukupuolen vuoksi vaan hyvien käytöstapojen puitteissa. 

Neuvo: Älä elä p*illusi ympärillä vaan elä elämääsi ja ole oma itsesi. Haarojen välineistö määrittää ihmistä yhtä paljon kuin hiustenväri tai horoskooppimerkki.