Lue keskustelun säännöt.
HS: Avioerossa aloitteen tekee yleensä nainen
31.07.2016 |
Eli erot tapahtuvat puolisoiden ollessa 50-60 -vuotiaita, kun lapset ovat lentäneet pesästä ja nainen panikoi, että yhteiselo ei olekaan kuin naistenlehdestä.
Tutkimusprofessori Kontulan mukaan naisilla on miehiä enemmän odotuksia parisuhteelta, mikä saa heidät pettymään useammin suhteessa.
Eikö avioliitto enää merkitse ihmisille mitään? Ja voiko näille naistenlehtien levittämille kiiltokuville tehdä jotain?
http://www.hs.fi/m/sunnuntai/a1469762321472?jako=07e860e812eff67a9377f6…
Kommentit (490)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikä unohdeta sitä, että nainen päättää myös parisuhteen aloituksesta. Myös seksin suhteen valta on naisella. Oikeasti alkaa pikkuhiljaa v-tuttamaan kun en syntynyt naiseksi. Elämä olisi niin paljon helpompaa.
VMP. Yksikään nainen ei yksin päätä parisuhteen alkamisesta. Ätmit itse jankuttavat täällä vuodesta toiseen, kuinka naiset voivat kyllä kelvata seksiin mutta heidän ei pitäisi silti kuvitella kelpaavansa parisuhteeseen haluamiensa miesten kanssa.
Naisten markkinat, sitä et voi kiistää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei naiset halua rinnalleen ihmistä elämänmittaiselle matkalle, vaan tarpeidensa tyydyttäjän kuhunkin elämäntilanteeseen. Yksi mies ei näiden kaikkien vaiheiden tarpeita voi täyttää millään.
Sinkkuajat parikymppisenä: seksiä ja seikkailuja pahismiesten avulla
Perheen perustaminen kolmekymppisenä: nössykkämies, joka huolehtii kodin velvollisuuksista, lapsista ja mahdollistaa naisen jatkavan entisenlaista elämäänsä
Nelikymppisenä ensimmäinen ero: paluu perinteisen maskuliiniseen mieheen, jotta voisi tuntea itsensä jälleen naiseksi
Viidenkympin jälkeen hopeaero: tärkeintä on vain päästä miehestä eroon. Voi näet tulla koettelemuksia ja saattaa joutua auttamaan miestä, jos hänelle tulee terveydellisiä ongelmia
Vierailija kirjoitti:
Eikä unohdeta sitä, että nainen päättää myös parisuhteen aloituksesta. Myös seksin suhteen valta on naisella. Oikeasti alkaa pikkuhiljaa v-tuttamaan kun en syntynyt naiseksi. Elämä olisi niin paljon helpompaa.
Ei se kyllä näin mene. Olen pitkäaikaistyötön mies ja silti olen päättävässä asemassa ja olen päättänyt, että en harrasta naisen kanssa seksiä tai aloita parisuhdetta. Hän on kyllä tahtonsa molempiin ilmaissut. Kyseessä ei ole mikään lihava riivinrauta myöskään, vaan minua 9 vuotta nuorempi ja sievä tapaus, johon olen ihastunut.
Jos tällainen oman elämänsä luuserikin pääsee päättämään näistä asioista, niin varmasti monet oikeasti haluttavat miehet ovat toistuvasti päätösvallassa asian suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä ainakin sain artikkelista irti henkisesti köyhän ihmisen. Naisen, joka on uhrannut kaiken henkisen jaksamisen ja kehittymisen nimenomaan siihen perheenäiti -rooliin, mutta on jättänyt muut roolit vähemmälle huomiolle. Sitten kun ne lapset lähtee, niin sun perheenäitiys onkin uhattuna -rooli muuttuu. Ja huomataan, että nytpä ei ole elämässä sisältöä.
Entä jos ihminen panostaisi muuhunkin kuin pelkkään äitiyteen? Vähän sama ku isovanhempien aikaan kaikki tehtiin käsin, ja kun ne jäi eläkkeelle niin se elämän sisältö kuihtuu vaan entisestään. Kun ei ole enää samalla tavalla hommaa käsille, niin sitten turhaudutaan. Henkistä minää ei ole kehitetty lainkaan ja iloa ei saada muista harrasteista kuin niillä kätösillä suoritettavista.
Kuulostaapa söpöltä! Kuinkakohan moni nyt 50-60-vuotias nainen on ollut koko avioliittonsa ajan kodin ja perheen vetovastuussa? Mistä se nainen on saanut haettua sitä henkisen minän kehittymistä, kun duunin jälkeen on odottanut kaupassa käynti, ruuanlaitto, siivous, pyykinpesu, lasten harrastuksiin viennit, perheen yhteisistä, "kivoista" asioista huolehtiminen (esim. lasten synttärit, joulut, kesälomat)?
Jos perhe asuu rivarissa tai kerrostalossa vielä, niin turha tulla selittää mistään miesten töistä, joihin ukolla olisi aika huvennut. Eikä omakotitalossakaan niin paljon niitä hommia ole. Ukkoa ei ole vain kiinnostanut koko perhe saati parisuhde. Ruoka, puhtaat vaatteet ja lakanat, seksi, sohva ovat olleet miehen prioriteetit.
Olisivatko äitiensä kasvattamia miehiä ja naisia?
Eikö isällä ole mitään osuutta? Miksi miehet sitten itkevät huoltajuutta joskus itselleen, jos ovat sitä mieltä, että kasvatus on aina pelkästään naisten vastuulla? Eikö isänkin kuuluisi osallistua, etenkin silloin jos ollaan yhdessä ja naimisissa??
Vastaisitko ensin kysymykseen, niin pääsemme eteen päin?
Isän esimerkki vaikuttaa, passiivista miehen mallia ei äiti voi kasvatuksella kumota.
Oletan vastauksesi perusteella, että naiset yleensä ovat kasvattaneet nämä kieroonkasvaneet. Muun kiertelysi ja kaartelusi jätän omaan arvoonsa.
Oletan vastauksesi perusteella, että myönnät miesten pakoilevan kasvatusvastuutaan.
Vierailija kirjoitti:
Eikä unohdeta sitä, että nainen päättää myös parisuhteen aloituksesta. Myös seksin suhteen valta on naisella. Oikeasti alkaa pikkuhiljaa v-tuttamaan kun en syntynyt naiseksi. Elämä olisi niin paljon helpompaa.
Miten niin päättää parisuhteen aloituksesta? :D Kyllä siihen vaaditaan myös käsittääkseni myös miehen suostumus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, olen juurikin kotitöihin osallistuva, vastuunsa kantava, toisen huomioiva mies. Yllätys yllätys, nämä ominaisuudet eivät todellisuudessa ole palaneen puusentin arvoisia näin nuorten aikuisten parisuhdemarkkinoilla! Lihakset, iso penis, sosiaalinen status yms houkuttavat naisia, ja sen mukaan mies valitaan. Sitten viisikymppisenä erotaan ja sanotaan, että no kun mies ei osallistu kotitöihin, kanna vastuuta, huomioi minua...
Liikut väärissä porukoissa, jos tämä on kokemuksesi. Minun tuttavapiirissäni ei yksikään nainen ole valinnut miestään lihasten tai sosiaalisen statuksen perusteella. Peniksen koosta en osaa sanoa, kun en ole ystävieni miesten mittoja kysellyt. Oma mieheni on lyhyehkö, ylipainoinen, kaikkea muuta kuin lihaksikas, penis on korkeintaan keskikokoinen eikä hän ole sosiaaliselta statukseltaan mitenkään merkittävä. Hän on kuitenkin luonteeltaan mitä mahtavin: huomioiva, huumorintajuinen, empaattinen ja oikeudenmukainen. Mies kokkaa ja tekee kotitöitä, arvostaa minua ja osoittaa välittämistään sanoin ja teoin. En voisi parempaa miestä toivoa! Kerron hänelle joka päivä, miten onnellinen olen. Samanlaisia harmonisia parisuhteita tuntuu myös ystävilläni olevan.
Hyvä juttu. Kuitenkin ketjun aihe kielii siitä, että varsin usein asia ei ole noin hyvin. Kysymys kuuluu: miksi on tehty niin typerä valinta alun perinkään?
Jutussa käsiteltiin 50-60-vuotiaiden eroja. Tuon ikäiset kuuluvat vielä konservatiivisemmin ajattelevaan sukupolveen. Aikanaan on menty yhteen ja perustettu perhe, koska niin kuuluu tehdä. Moni keski-ikäinen mies on kuitenkin sosiaalisilta taidoiltaan aika heikko, eikä välineitä parisuhteen tunnepuolen hoitamiseen ole. Myös alkoholismia on aivan valtavasti vanhempien miesten joukossa. Nuoremmat, noin kolmekymppiset miehet ovat jo ihan erilaisia. Kun ajattelen mitä tahansa tuntemaani pariskuntaa missä tahansa ikäluokassa, nousee esille yksi yhdistävä tekijä: molemminpuolinen arvostus ja toisen huomioiminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä itse uskon että 80% eroista olisi vältettävissä sillä että miehet oppisivat kohtaamaan naisten tunteita ja osallistumaan niihin.
Näinhän se menee. Miesten tunteet, kuka niistä välittää??
Sä kuvasit juuri sen tilanteen, mikä tapahtuu huonossa liitossakin, johon juuri kommentillani viittasin.
Naisella huono olla liitossa, esim. tuntee vastuun painavan liikaa ja hän kertoo tästä miehelleen lauantaina saunanlauteilla. "tuntuu että kannan yksin vastuun ja tuntuu että joudun huolehtimaan kaikista ja kaikesta, ja joudun laiminlyömään täysin sen mitä itse tarvitsisin, voitaisiinko miettiä jotain ettei tuntuisi tältä..."
Mies vastaa kiukkupäissään: "Entäs minä sitten?! Teen pitkää päivää töissä, rakennan terassia kesälomalla jne...."
Aivan väärä, hyökkäävä ja hajottava tapa ja johtuu siitä että moni mies ei osaa käsitellä toisen tunteita, pitäisi yrittää sopeutua sen toisen olotilaan ja tunteeseen. Empatiaa. Ratkaista ongelma eikä hyökätä.
SITTEN vasta keskitytään sen miehen tarpeisiin kun ensimmäinen asia on käsitelty.
Mun mielestä tuollainen tilanne on enemmän kuin tavallinen lähes jokaisessa liitossa, kertokaa tekin että oletteko samaa mieltä vai olenko mielestänne ihan hakoteillä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas lisää syitä valita MGTOW. Tämäkin ketju osoittaa, kuinka suuressa arvossa suomalainen nainen pitää suomalaista miestä.
Suomalainen nainen on väkivaltainen, viinaan menevä, kärsii usein mt-ongelmista, rahanahne lompakkoloinen, prinsessaharhailija , joka mitätöi ja vähättelee miehiä joka käänteessä.Tämä on jotenkin hauska defenssi. "Naiset ei halua olla minun kanssani, en minäkään sitten halua olla heidän kanssaan, siitäs saavat typerät naiset, jääkööt itkemään perääni." Repliikin loppuun mennessä on jo unohdettu, mitä alussa sanottiin.
Olen MGTOW-valintani tehnyt jo aikaa sitten. Käyn palstalla vain nauramassa naisten prinsessaharhoille, ja yritän varoittaa muita miehiä teistä käärmeistä. Eksäni soittelee edelleen perääni ja itkee kun ei osaa sulaketta vaihtaa tai lattiakaivoa putsata.
Kovin mukavaa ei tunnu tuo MGTOW-elämäsi olevan, jos palstalla alati notkuminen ja naisten taukoamaton ajattelu ja haukkuminen on kiinnostavampaa kuin ne omat polut.Kuvitteletko tosissasi , että palstalle kirjoittaa vain yksi MGTOW-mies?
Aina vaan pahempaa MGTOW-liikkeen kannalta. MGTOW = miehet kuluttavat aikansa naisvaltaisilla keskustelupalstoilla? Hehee :-DDD
Eikä siinä ajan kuluttamisessa sinänsä mitään ihmeellistä olisi, mutta kun se on tätä "kattokaa mua, mä en halua olla teidän kanssa, ai ette kato, mutta kattokaa nyt edes vähän, mä lähden nyt".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, olen juurikin kotitöihin osallistuva, vastuunsa kantava, toisen huomioiva mies. Yllätys yllätys, nämä ominaisuudet eivät todellisuudessa ole palaneen puusentin arvoisia näin nuorten aikuisten parisuhdemarkkinoilla! Lihakset, iso penis, sosiaalinen status yms houkuttavat naisia, ja sen mukaan mies valitaan. Sitten viisikymppisenä erotaan ja sanotaan, että no kun mies ei osallistu kotitöihin, kanna vastuuta, huomioi minua...
Liikut väärissä porukoissa, jos tämä on kokemuksesi. Minun tuttavapiirissäni ei yksikään nainen ole valinnut miestään lihasten tai sosiaalisen statuksen perusteella. Peniksen koosta en osaa sanoa, kun en ole ystävieni miesten mittoja kysellyt. Oma mieheni on lyhyehkö, ylipainoinen, kaikkea muuta kuin lihaksikas, penis on korkeintaan keskikokoinen eikä hän ole sosiaaliselta statukseltaan mitenkään merkittävä. Hän on kuitenkin luonteeltaan mitä mahtavin: huomioiva, huumorintajuinen, empaattinen ja oikeudenmukainen. Mies kokkaa ja tekee kotitöitä, arvostaa minua ja osoittaa välittämistään sanoin ja teoin. En voisi parempaa miestä toivoa! Kerron hänelle joka päivä, miten onnellinen olen. Samanlaisia harmonisia parisuhteita tuntuu myös ystävilläni olevan.
Hyvä juttu. Kuitenkin ketjun aihe kielii siitä, että varsin usein asia ei ole noin hyvin. Kysymys kuuluu: miksi on tehty niin typerä valinta alun perinkään?
Jutussa käsiteltiin 50-60-vuotiaiden eroja. Tuon ikäiset kuuluvat vielä konservatiivisemmin ajattelevaan sukupolveen. Aikanaan on menty yhteen ja perustettu perhe, koska niin kuuluu tehdä. Moni keski-ikäinen mies on kuitenkin sosiaalisilta taidoiltaan aika heikko, eikä välineitä parisuhteen tunnepuolen hoitamiseen ole. Myös alkoholismia on aivan valtavasti vanhempien miesten joukossa. Nuoremmat, noin kolmekymppiset miehet ovat jo ihan erilaisia. Kun ajattelen mitä tahansa tuntemaani pariskuntaa missä tahansa ikäluokassa, nousee esille yksi yhdistävä tekijä: molemminpuolinen arvostus ja toisen huomioiminen.
Joo, nykyään suhteet kestääkin mainiosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä ainakin sain artikkelista irti henkisesti köyhän ihmisen. Naisen, joka on uhrannut kaiken henkisen jaksamisen ja kehittymisen nimenomaan siihen perheenäiti -rooliin, mutta on jättänyt muut roolit vähemmälle huomiolle. Sitten kun ne lapset lähtee, niin sun perheenäitiys onkin uhattuna -rooli muuttuu. Ja huomataan, että nytpä ei ole elämässä sisältöä.
Entä jos ihminen panostaisi muuhunkin kuin pelkkään äitiyteen? Vähän sama ku isovanhempien aikaan kaikki tehtiin käsin, ja kun ne jäi eläkkeelle niin se elämän sisältö kuihtuu vaan entisestään. Kun ei ole enää samalla tavalla hommaa käsille, niin sitten turhaudutaan. Henkistä minää ei ole kehitetty lainkaan ja iloa ei saada muista harrasteista kuin niillä kätösillä suoritettavista.
Kuulostaapa söpöltä! Kuinkakohan moni nyt 50-60-vuotias nainen on ollut koko avioliittonsa ajan kodin ja perheen vetovastuussa? Mistä se nainen on saanut haettua sitä henkisen minän kehittymistä, kun duunin jälkeen on odottanut kaupassa käynti, ruuanlaitto, siivous, pyykinpesu, lasten harrastuksiin viennit, perheen yhteisistä, "kivoista" asioista huolehtiminen (esim. lasten synttärit, joulut, kesälomat)?
Jos perhe asuu rivarissa tai kerrostalossa vielä, niin turha tulla selittää mistään miesten töistä, joihin ukolla olisi aika huvennut. Eikä omakotitalossakaan niin paljon niitä hommia ole. Ukkoa ei ole vain kiinnostanut koko perhe saati parisuhde. Ruoka, puhtaat vaatteet ja lakanat, seksi, sohva ovat olleet miehen prioriteetit.
Olisivatko äitiensä kasvattamia miehiä ja naisia?
Eikö isällä ole mitään osuutta? Miksi miehet sitten itkevät huoltajuutta joskus itselleen, jos ovat sitä mieltä, että kasvatus on aina pelkästään naisten vastuulla? Eikö isänkin kuuluisi osallistua, etenkin silloin jos ollaan yhdessä ja naimisissa??
Vastaisitko ensin kysymykseen, niin pääsemme eteen päin?
Isän esimerkki vaikuttaa, passiivista miehen mallia ei äiti voi kasvatuksella kumota.
Oletan vastauksesi perusteella, että naiset yleensä ovat kasvattaneet nämä kieroonkasvaneet. Muun kiertelysi ja kaartelusi jätän omaan arvoonsa.
Oletan vastauksesi perusteella, että myönnät miesten pakoilevan kasvatusvastuutaan.
Sellaiseksi naiset eli äidit ovat heidät kasvattaneet. He ovat sanoneet: mene mies ja rakenna Suomesta maailman paras valtio ja miehet ovat menneet. Sillä välin tytöille on opetettu, että kyllhän ne miehet kaiken tekee, mutta on ne silti paskaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä itse uskon että 80% eroista olisi vältettävissä sillä että miehet oppisivat kohtaamaan naisten tunteita ja osallistumaan niihin.
Näinhän se menee. Miesten tunteet, kuka niistä välittää??
Sä kuvasit juuri sen tilanteen, mikä tapahtuu huonossa liitossakin, johon juuri kommentillani viittasin.
Naisella huono olla liitossa, esim. tuntee vastuun painavan liikaa ja hän kertoo tästä miehelleen lauantaina saunanlauteilla. "tuntuu että kannan yksin vastuun ja tuntuu että joudun huolehtimaan kaikista ja kaikesta, ja joudun laiminlyömään täysin sen mitä itse tarvitsisin, voitaisiinko miettiä jotain ettei tuntuisi tältä..."
Mies vastaa kiukkupäissään: "Entäs minä sitten?! Teen pitkää päivää töissä, rakennan terassia kesälomalla jne...."
Aivan väärä, hyökkäävä ja hajottava tapa ja johtuu siitä että moni mies ei osaa käsitellä toisen tunteita, pitäisi yrittää sopeutua sen toisen olotilaan ja tunteeseen. Empatiaa. Ratkaista ongelma eikä hyökätä.
SITTEN vasta keskitytään sen miehen tarpeisiin kun ensimmäinen asia on käsitelty.
Mun mielestä tuollainen tilanne on enemmän kuin tavallinen lähes jokaisessa liitossa, kertokaa tekin että oletteko samaa mieltä vai olenko mielestänne ihan hakoteillä...
ehkä miesnäkökulmani sokaisee minut, mutta naisen viesti kuulostaa hyökkäykseltä johon ei voi vastata muuten kuin sanomalla omat ongelmansa puolustukseksi ... Naiset voisivat oppia sanomaan mitä haluavat eikä, että nyt on asiat huonosti. Näin ongelmanratkaisuhaluisena miehenä tuommoiset avaukset ajavat minut umpikujaan ja taistelija sisällä nousee vastarintaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehet oppivat tästäkin ketjusta sen, millainen suomalainen nainen oikeasti on.
Valitkaa MGTOW!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, olen juurikin kotitöihin osallistuva, vastuunsa kantava, toisen huomioiva mies. Yllätys yllätys, nämä ominaisuudet eivät todellisuudessa ole palaneen puusentin arvoisia näin nuorten aikuisten parisuhdemarkkinoilla! Lihakset, iso penis, sosiaalinen status yms houkuttavat naisia, ja sen mukaan mies valitaan. Sitten viisikymppisenä erotaan ja sanotaan, että no kun mies ei osallistu kotitöihin, kanna vastuuta, huomioi minua...
Liikut väärissä porukoissa, jos tämä on kokemuksesi. Minun tuttavapiirissäni ei yksikään nainen ole valinnut miestään lihasten tai sosiaalisen statuksen perusteella. Peniksen koosta en osaa sanoa, kun en ole ystävieni miesten mittoja kysellyt. Oma mieheni on lyhyehkö, ylipainoinen, kaikkea muuta kuin lihaksikas, penis on korkeintaan keskikokoinen eikä hän ole sosiaaliselta statukseltaan mitenkään merkittävä. Hän on kuitenkin luonteeltaan mitä mahtavin: huomioiva, huumorintajuinen, empaattinen ja oikeudenmukainen. Mies kokkaa ja tekee kotitöitä, arvostaa minua ja osoittaa välittämistään sanoin ja teoin. En voisi parempaa miestä toivoa! Kerron hänelle joka päivä, miten onnellinen olen. Samanlaisia harmonisia parisuhteita tuntuu myös ystävilläni olevan.
Hyvä juttu. Kuitenkin ketjun aihe kielii siitä, että varsin usein asia ei ole noin hyvin. Kysymys kuuluu: miksi on tehty niin typerä valinta alun perinkään?
Jutussa käsiteltiin 50-60-vuotiaiden eroja. Tuon ikäiset kuuluvat vielä konservatiivisemmin ajattelevaan sukupolveen. Aikanaan on menty yhteen ja perustettu perhe, koska niin kuuluu tehdä. Moni keski-ikäinen mies on kuitenkin sosiaalisilta taidoiltaan aika heikko, eikä välineitä parisuhteen tunnepuolen hoitamiseen ole. Myös alkoholismia on aivan valtavasti vanhempien miesten joukossa. Nuoremmat, noin kolmekymppiset miehet ovat jo ihan erilaisia. Kun ajattelen mitä tahansa tuntemaani pariskuntaa missä tahansa ikäluokassa, nousee esille yksi yhdistävä tekijä: molemminpuolinen arvostus ja toisen huomioiminen.
Joo, nykyään suhteet kestääkin mainiosti.
Eivät kestäkään, mutta jutussa käsiteltiin nimenomaan 50-60-vuotiaiden eroja, jotka tapahtuvat yleensä eri syistä kuin erot vaikka 40-vuotiaana. En ymmärrä, miksi "yhdessä vaikka väkisin" on ihanne, kun ulkopuolinenkin näkee, miten onnettomia monet liitot ovat. Onnettomia liittoja oli myös menneisyydessä, enkä mitenkään voi ihailla esimerkiksi isovanhempieni elämänmittaista liittoa, jossa isoäiti katseli vuosikymmeniä isoisän ryyppäämistä, hakkaamista ja pettämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti tässä taannoin sanoi, että on hyvä olla naimisissa lasten isän kanssa, kun nyt isovanhempana voi harrastaa sitä isovanhemmuutta yhdessä. Voi estotta puhua ja kehua lastenlapsia ja toinen on samaa mieltä/ jaksaa kuunnella. Ja ei tarvi kysellä, voiko lapset tulla yms., koska vieraammalle toisten lasten tai lastenlasten käynti voisi olla rasite.
Mä taas luulen, että joka parisuhteessa tulee se arki. Itse olen kolmannessa pidemässä parisuhteessa. Eka oli 18-24 -vuotiaana, toinen 25-31 -vuotiaana ja nykyisen kanssa sitten 32-vuotiaasta, ikää nyt 44. Lapset yhteisiä tämän nykyisen kanssa. Tylsää arkea tää on. Mutta niin oli edellisetkin. Kauhea rakastuminen alussa ja huuma, arkeen se luisuu kuitenkin. Jos nyt nostaisin kytkintä ja hakisin taas huumaa, niin 1-2 vuotta ja taas jässitettäisiin tylsässä arjessa ja ohimennen olisin sotkenut ison kasan ihmisiä elämän.
Tossa hopeaerojutussa ei puhuta suhteen arkipäiväistymisestä. Siinä erotaan 25+ pituisesta suhteesta. Moniko palstan keskustelijoista on noin pitkän suhteen elänyt? Arvelisin, että aika harva. Itse erosin 30n vuoden jälkeen, eli ole yksi noista hopeilijoista. Ei siinä lähdetty ensimmäisestä riidasta, ei arjen mukaantulosta. Lähdetään kun lapset, se ainoa liima häviää ja huomaa asuvansa oudon ihmisen kanssa. Yleensä noissa eroissa molemmilla osapuolilla on ollut paha olo ja nuo käyttäytymispolut on vuosikymmenten aikana tamppautuneet niin syviksi ettei niitä millään hokkuspokkuspariterapialla muuksi muuteta. Ei puhuta, ei pussata, toisissa suhteissa riidelläkään ei enää jakseta, jompi kumpi vetäytyy kun ei enää samoja jankkauksia jaksa toisissa taas kaadetaan yhä kiihkeämmin kaikki paha toisen niskaan. Kuihdutaan paikalleen. Lapset on saatu isoiksi, eikö silloin voi jo yrittää löytää enemmän omannäköistä elämää. Eikä monikaan näistä lähtijöistä kadu eroaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä ainakin sain artikkelista irti henkisesti köyhän ihmisen. Naisen, joka on uhrannut kaiken henkisen jaksamisen ja kehittymisen nimenomaan siihen perheenäiti -rooliin, mutta on jättänyt muut roolit vähemmälle huomiolle. Sitten kun ne lapset lähtee, niin sun perheenäitiys onkin uhattuna -rooli muuttuu. Ja huomataan, että nytpä ei ole elämässä sisältöä.
Entä jos ihminen panostaisi muuhunkin kuin pelkkään äitiyteen? Vähän sama ku isovanhempien aikaan kaikki tehtiin käsin, ja kun ne jäi eläkkeelle niin se elämän sisältö kuihtuu vaan entisestään. Kun ei ole enää samalla tavalla hommaa käsille, niin sitten turhaudutaan. Henkistä minää ei ole kehitetty lainkaan ja iloa ei saada muista harrasteista kuin niillä kätösillä suoritettavista.
Kuulostaapa söpöltä! Kuinkakohan moni nyt 50-60-vuotias nainen on ollut koko avioliittonsa ajan kodin ja perheen vetovastuussa? Mistä se nainen on saanut haettua sitä henkisen minän kehittymistä, kun duunin jälkeen on odottanut kaupassa käynti, ruuanlaitto, siivous, pyykinpesu, lasten harrastuksiin viennit, perheen yhteisistä, "kivoista" asioista huolehtiminen (esim. lasten synttärit, joulut, kesälomat)?Jos perhe asuu rivarissa tai kerrostalossa vielä, niin turha tulla selittää mistään miesten töistä, joihin ukolla olisi aika huvennut. Eikä omakotitalossakaan niin paljon niitä hommia ole. Ukkoa ei ole vain kiinnostanut koko perhe saati parisuhde. Ruoka, puhtaat vaatteet ja lakanat, seksi, sohva ovat olleet miehen prioriteetit.
Olisivatko äitiensä kasvattamia miehiä ja naisia?Eikö isällä ole mitään osuutta? Miksi miehet sitten itkevät huoltajuutta joskus itselleen, jos ovat sitä mieltä, että kasvatus on aina pelkästään naisten vastuulla? Eikö isänkin kuuluisi osallistua, etenkin silloin jos ollaan yhdessä ja naimisissa??
Vastaisitko ensin kysymykseen, niin pääsemme eteen päin?Isän esimerkki vaikuttaa, passiivista miehen mallia ei äiti voi kasvatuksella kumota.
Oletan vastauksesi perusteella, että naiset yleensä ovat kasvattaneet nämä kieroonkasvaneet. Muun kiertelysi ja kaartelusi jätän omaan arvoonsa.
Oletan vastauksesi perusteella, että myönnät miesten pakoilevan kasvatusvastuutaan.
Sellaiseksi naiset eli äidit ovat heidät kasvattaneet. He ovat sanoneet: mene mies ja rakenna Suomesta maailman paras valtio ja miehet ovat menneet. Sillä välin tytöille on opetettu, että kyllhän ne miehet kaiken tekee, mutta on ne silti paskaa.
Höpö höpö. Jos miehet ovat rakentaneet valtion, kyllä he ovat saaneet siitä kunnia. Jos miehet eivät ole olleet kotona perheen kanssa, miksi heidän pitäisi saada siitä kunnia.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän useammankin tapauksen jossa nainen on ottanut eron juuri tuosta syystä.
Lapset isoja, naisella virtaa ja halua matkustaa, käydä ulkona syömässä, tavata ystäväpariskuntia, tehdä asioita yhdesdä ja nauttia elämästä. Mies haluaisi vain hakata halkoja liiterissä tai katsoa telkkaria. Ehkä äitienpäivänä ABC:lla kahvilla.
Ei kaikille riitä että puoliso ei käy vieraissa tai ole väkivaltainen alkoholisti. Saa sitä parisuhteelta ja elämältä toivoa muutakin.
No onko se nyt niin ihmeellistä, että odottaa elämän jatkuvan suunnilleen samankaltaisena kuin ennen? Ei varmaan munkaan vaimo välttämättä innostuisi jos ehdottaisin, että nyt aletaan yhdessä harrastamaan moottoripyöräilyä ja parinvaihtoa.
Onpas taas miesvihamielinen ketju. Hyvää työtä palstamammat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, olen juurikin kotitöihin osallistuva, vastuunsa kantava, toisen huomioiva mies. Yllätys yllätys, nämä ominaisuudet eivät todellisuudessa ole palaneen puusentin arvoisia näin nuorten aikuisten parisuhdemarkkinoilla! Lihakset, iso penis, sosiaalinen status yms houkuttavat naisia, ja sen mukaan mies valitaan. Sitten viisikymppisenä erotaan ja sanotaan, että no kun mies ei osallistu kotitöihin, kanna vastuuta, huomioi minua...
Liikut väärissä porukoissa, jos tämä on kokemuksesi. Minun tuttavapiirissäni ei yksikään nainen ole valinnut miestään lihasten tai sosiaalisen statuksen perusteella. Peniksen koosta en osaa sanoa, kun en ole ystävieni miesten mittoja kysellyt. Oma mieheni on lyhyehkö, ylipainoinen, kaikkea muuta kuin lihaksikas, penis on korkeintaan keskikokoinen eikä hän ole sosiaaliselta statukseltaan mitenkään merkittävä. Hän on kuitenkin luonteeltaan mitä mahtavin: huomioiva, huumorintajuinen, empaattinen ja oikeudenmukainen. Mies kokkaa ja tekee kotitöitä, arvostaa minua ja osoittaa välittämistään sanoin ja teoin. En voisi parempaa miestä toivoa! Kerron hänelle joka päivä, miten onnellinen olen. Samanlaisia harmonisia parisuhteita tuntuu myös ystävilläni olevan.
Hyvä juttu. Kuitenkin ketjun aihe kielii siitä, että varsin usein asia ei ole noin hyvin. Kysymys kuuluu: miksi on tehty niin typerä valinta alun perinkään?
Jutussa käsiteltiin 50-60-vuotiaiden eroja. Tuon ikäiset kuuluvat vielä konservatiivisemmin ajattelevaan sukupolveen. Aikanaan on menty yhteen ja perustettu perhe, koska niin kuuluu tehdä. Moni keski-ikäinen mies on kuitenkin sosiaalisilta taidoiltaan aika heikko, eikä välineitä parisuhteen tunnepuolen hoitamiseen ole. Myös alkoholismia on aivan valtavasti vanhempien miesten joukossa. Nuoremmat, noin kolmekymppiset miehet ovat jo ihan erilaisia. Kun ajattelen mitä tahansa tuntemaani pariskuntaa missä tahansa ikäluokassa, nousee esille yksi yhdistävä tekijä: molemminpuolinen arvostus ja toisen huomioiminen.
Joo, nykyään suhteet kestääkin mainiosti.
Eivät kestäkään, mutta jutussa käsiteltiin nimenomaan 50-60-vuotiaiden eroja, jotka tapahtuvat yleensä eri syistä kuin erot vaikka 40-vuotiaana. En ymmärrä, miksi "yhdessä vaikka väkisin" on ihanne, kun ulkopuolinenkin näkee, miten onnettomia monet liitot ovat. Onnettomia liittoja oli myös menneisyydessä, enkä mitenkään voi ihailla esimerkiksi isovanhempieni elämänmittaista liittoa, jossa isoäiti katseli vuosikymmeniä isoisän ryyppäämistä, hakkaamista ja pettämistä.
Miksei ne naiset sitten vieläkään sitten osaa valita? Vai onko kuten tuolla kirjoitettiin, että eri vaiheisiin eri mies?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä ainakin sain artikkelista irti henkisesti köyhän ihmisen. Naisen, joka on uhrannut kaiken henkisen jaksamisen ja kehittymisen nimenomaan siihen perheenäiti -rooliin, mutta on jättänyt muut roolit vähemmälle huomiolle. Sitten kun ne lapset lähtee, niin sun perheenäitiys onkin uhattuna -rooli muuttuu. Ja huomataan, että nytpä ei ole elämässä sisältöä.
Entä jos ihminen panostaisi muuhunkin kuin pelkkään äitiyteen? Vähän sama ku isovanhempien aikaan kaikki tehtiin käsin, ja kun ne jäi eläkkeelle niin se elämän sisältö kuihtuu vaan entisestään. Kun ei ole enää samalla tavalla hommaa käsille, niin sitten turhaudutaan. Henkistä minää ei ole kehitetty lainkaan ja iloa ei saada muista harrasteista kuin niillä kätösillä suoritettavista.Kuulostaapa söpöltä! Kuinkakohan moni nyt 50-60-vuotias nainen on ollut koko avioliittonsa ajan kodin ja perheen vetovastuussa? Mistä se nainen on saanut haettua sitä henkisen minän kehittymistä, kun duunin jälkeen on odottanut kaupassa käynti, ruuanlaitto, siivous, pyykinpesu, lasten harrastuksiin viennit, perheen yhteisistä, "kivoista" asioista huolehtiminen (esim. lasten synttärit, joulut, kesälomat)?
Jos perhe asuu rivarissa tai kerrostalossa vielä, niin turha tulla selittää mistään miesten töistä, joihin ukolla olisi aika huvennut. Eikä omakotitalossakaan niin paljon niitä hommia ole. Ukkoa ei ole vain kiinnostanut koko perhe saati parisuhde. Ruoka, puhtaat vaatteet ja lakanat, seksi, sohva ovat olleet miehen prioriteetit.Olisivatko äitiensä kasvattamia miehiä ja naisia?
Eikö isällä ole mitään osuutta? Miksi miehet sitten itkevät huoltajuutta joskus itselleen, jos ovat sitä mieltä, että kasvatus on aina pelkästään naisten vastuulla? Eikö isänkin kuuluisi osallistua, etenkin silloin jos ollaan yhdessä ja naimisissa??
Vastaisitko ensin kysymykseen, niin pääsemme eteen päin?
Isän esimerkki vaikuttaa, passiivista miehen mallia ei äiti voi kasvatuksella kumota.
Oletan vastauksesi perusteella, että naiset yleensä ovat kasvattaneet nämä kieroonkasvaneet. Muun kiertelysi ja kaartelusi jätän omaan arvoonsa.
Oletan vastauksesi perusteella, että myönnät miesten pakoilevan kasvatusvastuutaan.
Sellaiseksi naiset eli äidit ovat heidät kasvattaneet. He ovat sanoneet: mene mies ja rakenna Suomesta maailman paras valtio ja miehet ovat menneet. Sillä välin tytöille on opetettu, että kyllhän ne miehet kaiken tekee, mutta on ne silti paskaa.
Höpö höpö. Jos miehet ovat rakentaneet valtion, kyllä he ovat saaneet siitä kunnia. Jos miehet eivät ole olleet kotona perheen kanssa, miksi heidän pitäisi saada siitä kunnia.
Eivät kai miehet ole mistään kunniaa pyytäneet, naiset ovat vain kasvattaneet lapset vituilleen sukupolvi toisensa jälkeen ja vaativat siitä perversiosta kunniaa. Näin minä olen tämän keskustelun ymmärtänyt.
Aina vaan pahempaa MGTOW-liikkeen kannalta. MGTOW = miehet kuluttavat aikansa naisvaltaisilla keskustelupalstoilla? Hehee :-DDD