Esikoinen syntyt sektiolla,mies ei ymmärrä..

Vierailija kirjoitti:

En voi olla huomaamatta, että nyt loistavat poissaolollaan ne suunniteltujen sektioiden puolustajat, jotka olivat saman tien heräämöstä tultuaan jalkeilla ja viikon päästä sektiosta vetelivät 5 kilometrin vaunulenkkejä. Onko sektiosta palautumisen nopeus siis suoraan verrannollinen siihen, haluaako anoppia vierailulle sairaalaan?

Ja minä puolestani sektioilla synnyttäneenä ihmettelen kun yhtäkkiä sektio onkin pikkuleikkaus, hyvä kun ei korvien putkitukseen verrata täällä. Kuitenkin kun sitten joku toisissa ketjuissa kyselee sektiosta vs. alatiesynnytys, on puoli palstaa meuhkaamassa miten on hirvittävä korkean riskin toimenpide, kammottavat riskit ja jälkiseuraamukset, vauva voi huonosti ja äiti myös (jos ei kuole), iso leikkaus, tulee veritulppaa ja kaikkea, että kyllä se alatiesynnytys on paaaaaljon parempi. Äitikin on niin heikossa kunnossa ja vauvalla niitä hengitysvaikeuksia kun ei puserru kanavasta.

Kumma juttu, että nämä kaikki ongelmat kuitenkin mitätöityvät jos ovella on jonossa vieraita tulossa vauvaa katsomaan, etenkin anoppi nollaa kaikki vaivat ja riskit minimiin. Kamalasti pelotellaan ja pidetään sektiopropagandaa, mutta vieraita kuitenkin noinkin vakavan toimenpiteen jälkeen pitäisi olla valmis vastaanottamaan. Eikö tämmöisen barbaarisen synnytystavan jälkeen ja niiden kaikkien jälkikomplikaatioiden pelossa pitäisi nyt koko suvun rauhoittaa tilanne ja taata äidille paras mahdollinen rauha? Jotenkin surkuhupaisaa. Vai onko se sektio alatiefanaatikkojen mielestä sitten oikeasti kuitenkaan niin iso juttu kun seurustellakin kuulemma pystyy ihan normaaliin tapaan heti synnytyksen jälkeen?

"Ehkä äidit [muissa maissa kuin Suomessa] pitävät muiden välittämistä ja iloa voimavarana eikä jonain asiana, joka riistää hänen mielenterveytensä ja itsemääräämisoikeutensa"

Täytyy sanoa, että tämä ketju kertoo paljon kulttuuristamme.

Ymmärrän, että tilanne on monimutkaisempi, jos suhteet ovat tulehtuneet alunperinkin isovanhempien kanssa. Mutta jos kyse on normaaleista ihmisistä ja ihmissuhteista, on ihme, jos koetaan niin kamalana asiana, että anoppi tulisi käymään vaikka kolmantena päivänä sektiosta 0,5-1h ja jakaisi ilon poikansa ja miniänsä kanssa.

Onko siinä jokin kauhea epävarmuus taustalla? Onko se sitä pärjäämisen kulttuuria joka meillä on niin voimakas? Kukaan ei saa nähdä kun olen heikko enkä vimpan päälle edustava? Ei edes lähisukulaiset, joiden ajattelisi olevan niitä, jotka ovat varmasti tuoreiden vanhempien puolella ja tukee heitä. Pelätäänkö arvostelua? Pärjäänkö minä? Ja mitä näille kaikille tunteille voisi tehdä? Miten voisi tukea tulevia äitejä?

On uskomatonta, että jollekin on jopa traumaattista se, että läheiset ihmiset ovat myötäelämässä heidän onneaan. Mitä tämä kertoo kulttuuristamme ja suomalaisista? 

Olen käynyt läpi sektion ja olin niin kipeä, että pääsin sängystä ylös vasta kolmantena päivänä. Minulla oli katetri ja olin ihan sängyn omana ja räjähtäneenä kun appivanhemmat tulivat katsomaan.

Ja siitä jäi maailman ihanimmat muistot. Ilon kyyneleitä. Kaikki onnesta ymmyrkäisinä vauvasta. Onnitteluja, kukkia, lämpöä, liikutusta. Ei tullut kyllä mieleenikään keskittyä siihen, miltä näytin, tai mikä vointini oli tai mitä Minä Minä Minä.. Ei se ollut siinä tärkeintä, vaan se yhteinen ilo ja rakkaus <3 

Onneksi on näin läheiset suhteet appivanhempiin ja läheisiä ollaan edelleenkin eivätkä he kuitenkaan epäterveesti tuppaudu elämäämme liikaa tai pyri ohjailemaan elämäämme. Heidän tukeensa voi aina luottaa ja olen valmis myös heitä auttamaan kun ovat siinä iässä, että tarvitsevat apua.

En osaa kuvitellakaan, että olisin sulkenut heidät ulos tuosta ainutlaatuisesta ja ainutkertaisesta tilanteesta kun he ovat saaneet ensimmäisen lapsenlapsensa. Se oli ihana hetki myös miehelleni, joka onkin ollut tosi läheinen lasten kanssa ihan sieltä vauvaiästä asti. Hoitanut vauvoja yhtälailla kuin minäkin ja touhuaa lasten kanssa paljon nyt kun lapset ovat isompia. En ole ikinä arvottanut niin, että meidän suvun perhekuviot olisivat tärkeämpiä kuin miehen suvun. Meillä ja lapsilla ei ole ikinä liikaa läheisiä ihmisiä ympärillä, jotka välittävät.

Vauva on myös miehen ja miehen vanhemmat ovat vauvan isovanhempia siinä missä omasikin. Oman äitisi päästät katsomaan, miksei anoppia? Pikavisiitit ja kaikilla kivempi mieli. Elämä nyt vaan on välillä rankkaa.

Vierailija kirjoitti:

Niin, että kaikki vaan paikalle katsomaan kun...

a) AP makaa kipeän sektiohaavan kanssa ja jokainen liikahdus sängyssä tekee kipeää. 

(Tiedän, lapseni syntyi lopulta sektiolla. Se haavakipu on suurinta kipua, mitä olen ikinä

kokenut!)

b) rinnat täyttyy maidolla, turpoaa ja tekee kipeetä. Maitoa valuu rinnoista pitkin paitaa,

niin siinä sitten vaan ihmisiä katselemaan. 

c) vauvan tulee juuri nälkä, niin sitten vaan turvonnut ja arpinen, erittäin kosketusarka

rinta kaikkien nähtäville. Maitoo suihkuaa joka paikkaan, vauva ei saa hyvää imuotetta. Sitten

kätilö tulee puristeleen sun rintaa ja tekis mieli vaan itkee. Ei mutta kiva hei ottaa siinä sitten 

vierailijoita vastaan <3

Se aika on todellakin ÄIDILLE, toipumiselle ja vauvaan tutustumiseen tarkoitettu. Muut läheiset

ehtivät kyllä nähdä vauvan viikonkin päästä, kun äiti on ensin päässyt äitiyden alkuun kiinni.

mites se isä? saako se olla paikalla? lapsella on yleensä kaksi vanhempaa ja se pallero ei olisi siinä lapsivuoteen ÄITI -ajassa ilman sitä toista puoliskoa. isän ja äidin "oikeus" lapseen on yhtäläinen, samoin isovanhempia tulee kohdella tasapuolisesti.

Amerikassa synnytyshuoneessa on paikalla koko suku. Miksi suomalainen mamma haluaa olla yksin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, että kaikki vaan paikalle katsomaan kun...

a) AP makaa kipeän sektiohaavan kanssa ja jokainen liikahdus sängyssä tekee kipeää. 

(Tiedän, lapseni syntyi lopulta sektiolla. Se haavakipu on suurinta kipua, mitä olen ikinä

kokenut!)

b) rinnat täyttyy maidolla, turpoaa ja tekee kipeetä. Maitoa valuu rinnoista pitkin paitaa,

niin siinä sitten vaan ihmisiä katselemaan. 

c) vauvan tulee juuri nälkä, niin sitten vaan turvonnut ja arpinen, erittäin kosketusarka

rinta kaikkien nähtäville. Maitoo suihkuaa joka paikkaan, vauva ei saa hyvää imuotetta. Sitten

kätilö tulee puristeleen sun rintaa ja tekis mieli vaan itkee. Ei mutta kiva hei ottaa siinä sitten 

vierailijoita vastaan <3

Se aika on todellakin ÄIDILLE, toipumiselle ja vauvaan tutustumiseen tarkoitettu. Muut läheiset

ehtivät kyllä nähdä vauvan viikonkin päästä, kun äiti on ensin päässyt äitiyden alkuun kiinni.

mites se isä? saako se olla paikalla? lapsella on yleensä kaksi vanhempaa ja se pallero ei olisi siinä lapsivuoteen ÄITI -ajassa ilman sitä toista puoliskoa. isän ja äidin "oikeus" lapseen on yhtäläinen, samoin isovanhempia tulee kohdella tasapuolisesti.

Jotenkin lapsellista puhua tässä kohtaa oikeuksista, kun puhe pitäisi olla lapsen eduista.

Joihin kuuluu siis se, että mm.äitiä ei tahallaan stressata.

Jotain niin sairasta tämä keskustelu muutenkin, hyvä kun lapsiparka on ulos päässyt niin lauma sukulaisia on paikalla rääkymässä oikeuksiaan ja tulee mielikuva lapsilaumasta riitelemässä kuka saa leikkiä nukella, jokaisen kiskoessa nukkea käsistä ja jaloista itselleen.

Jos lapsellani olisi tuollaisia sukulaisia, niin ei olisi asiaa lapsen lähelle ellei se asenne alkaisi muuttua.

Mä kieliin kaikki vieraat. Kiireellinen sektio mutta tein päätöksen jo ennen synnytystä. Ja sektion jälkeen olin päätökseeni tyytyväinen.

Oltiin perhehuoneesa 3 1/2 yötä (sektio keskellä yötä) ja mies hoiti vauvan. Mä pääsin sängystä yli vuorokausi synnytyksrn jälkeen. Tärinä kesti saman ajan ja ainut keino millä se väheni oli vauvan makoilu rinnalla. Siksi vauva ei siitä muualle mennytkään kuin isälleen vaipan vaihtoon.

Me molemmat haluttiin oppia hoitamaan vauvaa itse ennen kuin mummot ryhtyy neuvomaan. Kun palattiin kotiin tuli mummot saman tien kylään ja se oli ok. Sen jälkeen ollaan nähty molempia kerta viikkoon ja se on ok.

Molemmissa suvuissa sairaalassa oleva potilas itse päättää haluaako vieraita vai ei. Ja sitä kunnioitetaan. Synnytys ja sektio ei ole poikkeus.

Mies ei nyt vain ymmärrä, että ei hänellä ole oikeutta omiin toiveisiin ja tunteisiin - eikä ilon jakamiseen omien vanhempiensa kanssa. Miehellä on nyt vain jäänyt ymmärtämättä tämä keskeinen seikka kun tekee lapsia Ap:n kanssa.

Seuraavaksi miehen tulee ymmärtää, että vain äidin tapa hoitaa vauvaa on oikein. Myös tilanteissa, joissa ei ole vain yhtä oikeaa tapaa toimia.

Sitten miehen tulee ymmärtää se, että hänen vanhempansa voi käskyttää hoitamaan lapsia milloin tahansa kun Ap haluaa. Heiltä lypsetään kaikki raha, apu ja tuki, mutta on turhaa odottaa, että Ap auttaisi näitä sitten kun ovat vanhoja ja tarvitsevat apua.

Miehen tulee vain ymmärtää se, että hänen sukunsa ei tule ikinä olemaan yhtä tärkeä lastenlasten elämässä, vaan he ovat sivustaseuraajia ja he pääsevät lähelle niissä harvoissa tilanteissa kun Ap armollisesti suostuu.

Miehen tulee ymmärtää myös se, että erotilanteessa hänellä ei ole mitään oikeuksia lapsiin. Vain äiti osaa hoitaa ja kasvattaa lapsia oikein. Isälle jää statistin rooli ja hän saa nähdä lapsia pari päivää joka toinen viikko. Silloinkin mies tekee naisen mielestä kaiken päin helvettiä.

Ap:n mies ei nyt vain ymmärrä.

Eihän tuossa tilanteessa ole yhtään mitään väliä jollain sukulaisten fiiliksillä!! Äiti on juuri synnyttänyt tai leikattu ja on vastuussa pienestä vauvasta. Miten on äidin ja vauvan edun mukaista, että heitä vaivataan vierailuilla, jos äiti ei vierailuja erikseen toivo? En ymmärrä!

Olen juuri tulossa ensimmäistä kertaa mummoksi. Miniäni on hieno nainen ja hyvä pojalleni. Hän on tarkka ulkonäöstään ja aina todella tyylikkäänä. Miniäni on suoraan sanonut, että hän jo nyt inhoaa ajatusta siitä, että puolitutut sukulaiset tulevat pällistelemään häntä ja vauvaa sairaalaan. Olemme miniän kanssa hyvin läheisiä ja olen sanonut, että hän voi hyvin kieltää ihmisiä tulemasta sairaalaan ja vauvaa ehtii kyllä ihailemaan sitten kun ovat kotiutuneet. Olisin tosi iloinen, jos miniä kutsuisi minut ja mieheni katsomaan vauvaa sairaalaan, mutta en missään nimessä loukkaannu, jos kutsua ei tule. En haluaisi olla vauvaksi ja äidin paras on myös vauvan paras.

Vierailija kirjoitti:

Amerikassa synnytyshuoneessa on paikalla koko suku. Miksi suomalainen mamma haluaa olla yksin?

Ne on varmaan niitä, jotka ei kehtaa viedä roskapussiakaan ulos, jos ei ole meikannut.

Vierailija kirjoitti:

Mies ei nyt vain ymmärrä, että ei hänellä ole oikeutta omiin toiveisiin ja tunteisiin - eikä ilon jakamiseen omien vanhempiensa kanssa. Miehellä on nyt vain jäänyt ymmärtämättä tämä keskeinen seikka kun tekee lapsia Ap:n kanssa.

Seuraavaksi miehen tulee ymmärtää, että vain äidin tapa hoitaa vauvaa on oikein. Myös tilanteissa, joissa ei ole vain yhtä oikeaa tapaa toimia.

Sitten miehen tulee ymmärtää se, että hänen vanhempansa voi käskyttää hoitamaan lapsia milloin tahansa kun Ap haluaa. Heiltä lypsetään kaikki raha, apu ja tuki, mutta on turhaa odottaa, että Ap auttaisi näitä sitten kun ovat vanhoja ja tarvitsevat apua.

Miehen tulee vain ymmärtää se, että hänen sukunsa ei tule ikinä olemaan yhtä tärkeä lastenlasten elämässä, vaan he ovat sivustaseuraajia ja he pääsevät lähelle niissä harvoissa tilanteissa kun Ap armollisesti suostuu.

Miehen tulee ymmärtää myös se, että erotilanteessa hänellä ei ole mitään oikeuksia lapsiin. Vain äiti osaa hoitaa ja kasvattaa lapsia oikein. Isälle jää statistin rooli ja hän saa nähdä lapsia pari päivää joka toinen viikko. Silloinkin mies tekee naisen mielestä kaiken päin helvettiä.

Ap:n mies ei nyt vain ymmärrä.

Ihan sairasta paskaa. Toinen puhuu pelosta miten jaksaa isin operaation, kipujen ja vadtasyntyneen kanssa ja sinä puhut jostain rahallisesta hyväksikäytöstä. Olet sairas.

En normaalisti suhtaudu tunteella mihinkään av:lla olevaan, mutta tämä ketju toi tipan linssiin, vaikka asia ei ole mitenkään ajankohtainen.

En tietenkään tiedä saanko koskaan lastenlapsia, mutta jos saisin, niin he olisivat minulle todella tärkeitä. Lastenlasten saaminen kuuluisi ihan elämän huippuhetkiin (vaikka minulla on ihan muutakin elämää). Pala nousee kurkkuun jo pelkästä ajatuksesta, että en pääsisi katsomaan vauvaa mahdollisimman pian. Jos vauvaa ei katsomaan sairaalaan, niin en usko että häntä pääsisi kovin nopeasti tapaamaan kotiinkaan, onhan se paljon vaikeampaa perheelle. Tulee ihan mieleen se tunne kun esikoinen vietiin heti synnytyksen jälkeen keskoskaappiin, enkä päässyt katsomaan häntä.

Haluaisin ajatella, että minulla olisi niin lämpimät välit lapsiini ja heidän tuleviin puolisoihinsa että juuri "heikkouden hetkellä", kipeänä, ihmeissään, väsyneenä voisin olla tukena ja suuren onnen hetkinä onnittelemassa ja jakamassa iloa.

Minulle on täysin vierasta ajatella että vauvan syntymä ei kuulu pätkän vertaa isovanhemmille. Onhan se ihan älyttömän iso ja upea juttu heillekin. Toivottavasti.

En tietenkään sairaalaan/heti kotiin tunge, jos ei toivota. Kovasti kuitenkin toivon, että olisin tervetullut. Enkä myöskään painosta lapsiamme lastenhankintaan. Lastenlapsia tulee jos tulee.

Vierailija kirjoitti:

En normaalisti suhtaudu tunteella mihinkään av:lla olevaan, mutta tämä ketju toi tipan linssiin, vaikka asia ei ole mitenkään ajankohtainen.

En tietenkään tiedä saanko koskaan lastenlapsia, mutta jos saisin, niin he olisivat minulle todella tärkeitä. Lastenlasten saaminen kuuluisi ihan elämän huippuhetkiin (vaikka minulla on ihan muutakin elämää). Pala nousee kurkkuun jo pelkästä ajatuksesta, että en pääsisi katsomaan vauvaa mahdollisimman pian. Jos vauvaa ei katsomaan sairaalaan, niin en usko että häntä pääsisi kovin nopeasti tapaamaan kotiinkaan, onhan se paljon vaikeampaa perheelle. Tulee ihan mieleen se tunne kun esikoinen vietiin heti synnytyksen jälkeen keskoskaappiin, enkä päässyt katsomaan häntä.

Haluaisin ajatella, että minulla olisi niin lämpimät välit lapsiini ja heidän tuleviin puolisoihinsa että juuri "heikkouden hetkellä", kipeänä, ihmeissään, väsyneenä voisin olla tukena ja suuren onnen hetkinä onnittelemassa ja jakamassa iloa.

Minulle on täysin vierasta ajatella että vauvan syntymä ei kuulu pätkän vertaa isovanhemmille. Onhan se ihan älyttömän iso ja upea juttu heillekin. Toivottavasti.

En tietenkään sairaalaan/heti kotiin tunge, jos ei toivota. Kovasti kuitenkin toivon, että olisin tervetullut. Enkä myöskään painosta lapsiamme lastenhankintaan. Lastenlapsia tulee jos tulee.

Sinä itse voit osiltasi vaikuttaa niihin väleihin. Osalla anopit ovat sellaisia jotka mollaavat ja arvostelevat ja ovat mahdollisimman ilkeitä. Tuskin kukaan sellaista haluaa lähelleen kun on itse herkässä ja avuttomassa tilassa.

Osa taas ei halua vaan ketään lapsen isän lisäksi sinne sairaalaan ja sitäkin tulee kunnioittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En normaalisti suhtaudu tunteella mihinkään av:lla olevaan, mutta tämä ketju toi tipan linssiin, vaikka asia ei ole mitenkään ajankohtainen.

En tietenkään tiedä saanko koskaan lastenlapsia, mutta jos saisin, niin he olisivat minulle todella tärkeitä. Lastenlasten saaminen kuuluisi ihan elämän huippuhetkiin (vaikka minulla on ihan muutakin elämää). Pala nousee kurkkuun jo pelkästä ajatuksesta, että en pääsisi katsomaan vauvaa mahdollisimman pian. Jos vauvaa ei katsomaan sairaalaan, niin en usko että häntä pääsisi kovin nopeasti tapaamaan kotiinkaan, onhan se paljon vaikeampaa perheelle. Tulee ihan mieleen se tunne kun esikoinen vietiin heti synnytyksen jälkeen keskoskaappiin, enkä päässyt katsomaan häntä.

Haluaisin ajatella, että minulla olisi niin lämpimät välit lapsiini ja heidän tuleviin puolisoihinsa että juuri "heikkouden hetkellä", kipeänä, ihmeissään, väsyneenä voisin olla tukena ja suuren onnen hetkinä onnittelemassa ja jakamassa iloa.

Minulle on täysin vierasta ajatella että vauvan syntymä ei kuulu pätkän vertaa isovanhemmille. Onhan se ihan älyttömän iso ja upea juttu heillekin. Toivottavasti.

En tietenkään sairaalaan/heti kotiin tunge, jos ei toivota. Kovasti kuitenkin toivon, että olisin tervetullut. Enkä myöskään painosta lapsiamme lastenhankintaan. Lastenlapsia tulee jos tulee.

Sinä itse voit osiltasi vaikuttaa niihin väleihin. Osalla anopit ovat sellaisia jotka mollaavat ja arvostelevat ja ovat mahdollisimman ilkeitä. Tuskin kukaan sellaista haluaa lähelleen kun on itse herkässä ja avuttomassa tilassa.

Osa taas ei halua vaan ketään lapsen isän lisäksi sinne sairaalaan ja sitäkin tulee kunnioittaa.

Av:n mukaan on ihan sama mitä anoppi tekee tai sanoo. Kaikki on vi**uilua.

Aika paljon vastauksia. Mites ap, onko vastauksista tullut sinulle uutta näkökulmaa tai vahvistusta aiemmille ajatuksille?

Minäkin tulin katsomaan olisko ap kommentoinut jotain.

Mä edelleen pidän kiinni siitä, että tee niin kuin sinulle on parasta! Kun kaikki menee hyvin, ei siellä sairaalassa kovin monta päivää makuuteta. Mulla oli sektio maanantaina, saman viikon torstaina pääsin vauvan kanssa kotiin. Sairaalassa ei käynyt vieraita, kotiin päästyä paikalle hyökkäsi appivanhemmat ja miehen sisko. Olivat hetken ihailemassa ja kuvailemassa vauvaa. Ihan ok mun mielestä. Mun vanhemmat tuli käymään sit viikonloppuna, asuvat vähän kauempana. Kuvia sukulaisille läheteltiin toki jo sairaalasta.

Vierailija kirjoitti:

En normaalisti suhtaudu tunteella mihinkään av:lla olevaan, mutta tämä ketju toi tipan linssiin, vaikka asia ei ole mitenkään ajankohtainen.

En tietenkään tiedä saanko koskaan lastenlapsia, mutta jos saisin, niin he olisivat minulle todella tärkeitä. Lastenlasten saaminen kuuluisi ihan elämän huippuhetkiin (vaikka minulla on ihan muutakin elämää). Pala nousee kurkkuun jo pelkästä ajatuksesta, että en pääsisi katsomaan vauvaa mahdollisimman pian. Jos vauvaa ei katsomaan sairaalaan, niin en usko että häntä pääsisi kovin nopeasti tapaamaan kotiinkaan, onhan se paljon vaikeampaa perheelle. Tulee ihan mieleen se tunne kun esikoinen vietiin heti synnytyksen jälkeen keskoskaappiin, enkä päässyt katsomaan häntä.

Haluaisin ajatella, että minulla olisi niin lämpimät välit lapsiini ja heidän tuleviin puolisoihinsa että juuri "heikkouden hetkellä", kipeänä, ihmeissään, väsyneenä voisin olla tukena ja suuren onnen hetkinä onnittelemassa ja jakamassa iloa.

Minulle on täysin vierasta ajatella että vauvan syntymä ei kuulu pätkän vertaa isovanhemmille. Onhan se ihan älyttömän iso ja upea juttu heillekin. Toivottavasti.

En tietenkään sairaalaan/heti kotiin tunge, jos ei toivota. Kovasti kuitenkin toivon, että olisin tervetullut. Enkä myöskään painosta lapsiamme lastenhankintaan. Lastenlapsia tulee jos tulee.

Ymmärrän kyllä sinun pointtisi asiassa ja se on hienoa että koet nyt jo etukäteen mahdolliset tulevat lapsenlapset yhtenä tärkeimpänä asiana. Mutta silti olen itse vahvasti sitä mieltä että lapsen synnyttyä ei tarvitse päästää edes isovanhempia katsomaan vastasyntynyttä. Se on kuitenkin niin älyttömän iso asia itse vanhemmille että siinä saa isovanhemmat jäädä taka-alalle hetkeksi.

Nykyaikana kun isovanhemmillakin on älyluurit niin voi lähettää vaikka videon vastasyntyneestä. Ei jää kukaan paitsi mistään "kehitysvaiheesta"

Toista se ehkä oli kun oli filmikamera ja sitten piti odotella niiden kuvien kehittämistä että pystyi näyttämään että tältä se meidän Erkki näytti ekana päivänään.

Kyllä ne isovanhemmat voi odottaa pari päivää. Miksei video tai kuva riitä? Miksi pitää päästä välttämättä pällistelemään sinne sairaalaan?

Miten Ap millään jaksaa hoitaa tulevaa vauvaa, jos puolen tunnin seurustelu sängyssä maaten on liian raskasta? Ja tiedoksi sekin, että ei ne kivut (tissit, sektiohaava) tule ihan heti häviämään kun pääsee kotiin, että kyllä niiden kanssa sielläkin pitää pystyä toimimaan. Sairaalan sängyssä maaten kivuista on vähiten haittaa.