Esikoinen syntyt sektiolla,mies ei ymmärrä..

Sinun pitää naisena muistaa, että miehen sana on laki ja että sinun on naisena toteltava miehesi käskyjä ja muistaa, että miehelle oma äiti on aina kaikista tärkein nainen maailmassa. Siksi miehesi tietenkin haluaa äitinsä eli hänelle tärkeimmän naisen jo sairaalaan katsomaan vauvaa ja tarkistamaan, että osaatko sinä hoitaa sitä vai kiusaatko sinä sitä vauvaa. Siihen sinun on naisena alistuttava jos et halua että miehesi antaa sinulle piiskaa. Kyllä näkee, että miehesi ei ole sinua tarpeeksi hyvin kouluttanut, koska sinä kehtaat sanoa hänelle vastaan.

Vierailija kirjoitti:

sektiolla lapsensa uloslaittanut EI OLE SYNNYTTÄNYT. piste. 

Ei tietenkään ja koska ei ole vauvaakasn syntynyt voi mummot syödä päänsä ja pysyä pois sairaalasta.

Anoppi ja appi halusivat päästä katsomaan vastasyntynyttä. Ei siinä mitään, sanoin puolisolle että ottaa vauvan ja ihastelevat vauvaa jossain muualla kun minä lepään. Ei haluttanut nähdä ketään, olihan tapahtunut keholleni ihan uusi asia, olin väsynyt valvottua 33 tuntia. Pääsimme siis juuri synnytyshuoneesta osastolle, kun tulivat katsomaan vauvaa ja tottakai änkesivät myös luokseni. Olisi tehnyt mieli karjua, mutta väsymyksestä en jaksanut ymmärtää mitään.

Minua ihmetyttää, miten näin älylaitteiden aikana vauvasta ei voi ottaa kuvia ja lähettää niitä isovanhemmille ja muille sukulaisille? Omat lapset syntyivät ennen tätä aikaa ja jo silloin mies otti vauvasta rullallisen kuvia ja kävi ne kehityttämässä. Isovanhemmat sai heti monta kuvaa vauvasta.

Meillä isovanhemmat kävivät sairaalassa katsomassa vastasyntyneitä ja se kävi hyvin, koska olin suht hyvässä kunnossa. Tiesin heidän tuloaikansa tarkalleen, joten ehdin hoitaa imettämiset ja omat vessa-asiat ennen sitä. En todellakaan olisi suostunut imettämään apen tai oman isän silmien edessä. Anoppi ja oma äiti ovat nähneet imetyksen vain kerran: anoppi tuli ihan viereen katsomaan ja lepertelemään vauvalle "minä juon nyt maitoa" ja äiti kommentoi ikävästi rintojani "miten ne on tuollaiset".

Omilla pojilla ei vielä ole lapsia vaikka iän puolesta voisi ollakin. Muistan vielä, millaista oli olla vastasynnyttänyt, joten kysyn kyllä etukäteen, milloin vauvaa voi käydä katsomassa. Kuvan vauvasta haluan kyllä heti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

sektiolla lapsensa uloslaittanut EI OLE SYNNYTTÄNYT. piste. 

Ei tietenkään ja koska ei ole vauvaakasn syntynyt voi mummot syödä päänsä ja pysyä pois sairaalasta.

Vauvahan toki syntyy, koska tulee ulos kohdusta, mutta ei äiti sitä silti synnytä.

Vaikka on kuinka suunniteltu sektio, ei voi tietää miten kaikki menee. Lisäksi ensimmäinen synnytys ja uusi vauva on aina todella jännittävä tilanne. Jotta side uutta perheenjäsentä kohtaan pääsee oman perheen kanssa syntymään, on todella tärkeää antaa sen tutustumisen muihin perheenjäseniin tapahtua tuoreen äidin ja vauvan ehdoilla. Se ei voi olla päivistä kiinni. Ja synnytys todella rankka kokemus. Vierailuista kannattaa sopia vasta synnytyksen jälkeen, kun tietää äidin ja vauvan kunnon. Ennen sektiota tai synnytystä tapaamisvaatimusten esittäminen vain aiheuttaa ylimääräistä stressiä. Tilannetta synnytyksen jälkeen ei voi tietää! APn ja muiden kannattaisi väkisin rauhoittaa tilanne ja katsoa uudestaan kun vauva on maailmassa ja kaikki hyvin. Ensimmäisen lapsen saaminen on todella herkkä tilanne ja vaatii kaikilta hieman tilannetajua. Ehdottomat vaatimukset synnyttäjältä tai eteenkään muulta suvulta kuulostavat minusta itsekkäiltä. Etukäteen ei voi tietää. Rauha synnyttäjälle ja hengähdysaikaa päälle!!!

Itsellä on yksi lapsi ja toinen synnytys tapahtuu parin viikon sisällä. Ekassa synnytyksessä tuli todella pahat repeämät ja makasin verisissä siteissä ja katetrissa vuorokauden ennen kuin sain luvan koittaa liikkua. Sen jälkeen tarvitsin kyllä kaiken avun mitä vaan pystyin saamaan. Repeämistä huolimatta olisin ilahtunut, jos anoppini tai kuka vaan isovanhemmista olisi päässyt käymään, mutta etäisyyden vuoksi se ei onnistunut. Asuimme töiden takia kaukana ja tuolloin vielä kaikki isovanhemmista olivat työelämässä. MUTTA niin herkillä ensimmäisen synnytyksen jälkeen olin, että jos olisin ollut väsyneempi repeämien lisäksi (nyt en joutunut valvomaan yhtään yötä) en olisi voinut vastaanottaa yhtään vierasta ekoina päivinä. Ja vauvan pois vieminen luontani edes puoleksi tunniksi olisi tuntunut tosi pahalta. Eli pointtini on, että tilannetajua pitäisi löyty kaikilta. Ja ymmärrystä. Ja sitä, että idottakaa ja katsokaa nyt miten synnytys menee ja kysykää vasta sitten, voiko vauvaa tulla katsomaan. Etukäteisvaatimukset ovat tökeröitä!! Samoin kuin, jos synnytys menee hyvin ja äiti on saanut levättyä, tuntuu itsekkäältä kieltää isovanhempien vierailu. Omassa sairaalassa esim. vierailuaika on vain tunnin. Itse olisin mielelläni repeämistä huolimatta nähnyt sen aikaa tuttuja naamoja, koska olin sairaalasängyn vankina ja myöhemmin liikkuminen oli niin vaikeaa. Mutta kolmen vuorokauden valvomisen jälkeen fiilis olisi varmaan ollut eri.

Nyt kun toinen synnytys on aivan nurkan takana, en ole sopinut mitään vierailuista. Enkä sovi. Mutta jos mitään dramaattista ei tapahdu, ja saan levätä, aion antaa kaikille isovanhemmille ehdottomasti luvan tulla vauvaa katsomaan, kun se nyt tällä kertaa on helpompaa. Mutta en kyllä etukäteen, kun ei voi tietää miten synnytys menee. Ja oletan heidänkin odottavan mieheltäni viestiä, että kaikki hyvin ennen kuin kukaan pamahtaa paikalle.

Antaisin anopin tulla sairaalaan katsomaan vauvaa silloin kunmies on paikalla. Jos en jaksaisi itse seutustella, voisi mies käydä näyttämässä vauvaa osaston päivähuoneessa japahin uteliaisuus olisi tyydytetty. Ei siellä sairaalassa muutenkaan niin herkkua ole olla, jos et saa yksityishuonetta, eli ette kuitenkaan pääse miehen kanssa kahdestaan keskittymään vauvan. Huoneessa ravaa hoitajia, lääkäreitä, muiden äitien perheenjäseniä ja sukulaisia. Omaa rauhaa ei jurikaan ole. Rauhoitatte sitten kotinne ensimmäiseksi pariksi viikoksi, kun kotiudutte.

Siskoni oli viiden muun äidin kanssa yhteisessä huoneessa, joten vierailuajat oli yhtä hulabaloota. Itse olin kolmen hengen huoneessa, jossa yksi äideistä oli somali, jonka perhe (mies ja kaksi vanhempaa lasta) oli huoneessa kaikki päivät, vai yöksi menivät kotiin. Lisäksi muuta sukua ravasi siellä vierailuaikoina, joten ei kyllä olisi mitenkään omaa rauhaa saanut. Et pysty estämään muiden äitien vierailijoita ja voi jopa tuntua aika yksinäiseltä, jos sinua ja vauvaa ei käy kukaan katsomassa ja muilla sukua perhettä voi olla joka päivä suuri joukko.

Vierailija kirjoitti:

Jaahas, jo tää ketju kyllästytti jankkaamisellaan. Ristus kun löytyy näinkin paljon sympatiattomia ja empatiattomia ihmisiä, jotka menevät yleistämään kauhu anopit ja kauhu miniät.

Isovanhemmilla ei ole oikeutta sairaalaan laukata jos synnyttänyt toivoo rauhaa, toisen toiveiden kunnioittaminen osoittaa et sulla on käytöstapoja. Suurin osa varmasti ymmärtävät tämän ja toimivat sen mukaan. Ihan v*tun sama onko luonut uutta elämää vaikka kahdeksikon verran, synnytys voi olla fyysisesti ja henkisesti niin rankka kokemus, ettei halua välttämättä kuin jotkut ihmiset vierelleen, jos edes heitäkään. Ne jotka asiasta suuttuvat saavat vapaasti kaivella napaansa, sehän kun on heidän universuminsa tärkein asia.

Se ettei kutsu toisia isovanhempiaan tasapuolisesti tai jopa kieltävät toisten osallistumisen, on törkeää käytöstä vanhemmalta. Lepohetki on ok, mutta harvinaisen hyvä syy pitää olla että se kestää pitkittyneesti useita viikkoja. Siinä pitää sen toisen vanhemman pitää puolensa, sanoa ettei ole ok että esim. äidin äiti saa käydä joka päivä ja toiselle sanotaan ettei jaksa. Sitten pitää rajoittaa jo toisen kestitsemistä jos niin on uupunut.

Ja kaikille teille, joitka käännätte selkänne lapsenlapsillenne, koska olette tyytymätön miniänne toimintaan, onneksi olkoon uudesta tasosta lapsellisessa käytöksessänne. Kivasti "kostatte" aikuiselle, vaikka oikeasti eniten tilanteesta tulee kärsimään lapsi ja lopulta myös sinäkin, kun luovut mahdollisuudesta aloittaa suhteenmuodostus lapsenlapseen. Vaikkakin vuosia myöhässä, mutta eikös ole sanonta parempi myöhään kuin ei milloinkaan?

Mutta eikös ookkin tärkeintä että olet oikeassa kannassasi? Se lämmittääkin sydäntä kuolinvuoteella sen sijaan, että vierelläsi olisi yksi rakastava ihminen lisää pitämässä kädestäsi.

Miksi sitten vaivaudut lukemaan ja vielä lisätään oman lusikkasi soppaan? Eiku Ainiin sinä olet vissiin niitä joiden mielipide on ainoa ja oikea ja se pitää ängetä joka väliin.

Ja miksi se synnyttänyt nainen muka sitten on pyhimys eikä oman navan tuijottelija jos päästää esim omat vanhempansa katsomaan tuoretta vauvaa mutta sitten vetää itkupotkuraivarit kun anoppi ja arpi tahtoo nähdä.

Ja minusta yhtä lailla isovanhemmat saa päättää kenestä pitää ja kenestä ei ja ketä haluaa elämäänsä vaikka ne olisivatkin lapsenlapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaahas, jo tää ketju kyllästytti jankkaamisellaan. Ristus kun löytyy näinkin paljon sympatiattomia ja empatiattomia ihmisiä, jotka menevät yleistämään kauhu anopit ja kauhu miniät.

Isovanhemmilla ei ole oikeutta sairaalaan laukata jos synnyttänyt toivoo rauhaa, toisen toiveiden kunnioittaminen osoittaa et sulla on käytöstapoja. Suurin osa varmasti ymmärtävät tämän ja toimivat sen mukaan. Ihan v*tun sama onko luonut uutta elämää vaikka kahdeksikon verran, synnytys voi olla fyysisesti ja henkisesti niin rankka kokemus, ettei halua välttämättä kuin jotkut ihmiset vierelleen, jos edes heitäkään. Ne jotka asiasta suuttuvat saavat vapaasti kaivella napaansa, sehän kun on heidän universuminsa tärkein asia.

Se ettei kutsu toisia isovanhempiaan tasapuolisesti tai jopa kieltävät toisten osallistumisen, on törkeää käytöstä vanhemmalta. Lepohetki on ok, mutta harvinaisen hyvä syy pitää olla että se kestää pitkittyneesti useita viikkoja. Siinä pitää sen toisen vanhemman pitää puolensa, sanoa ettei ole ok että esim. äidin äiti saa käydä joka päivä ja toiselle sanotaan ettei jaksa. Sitten pitää rajoittaa jo toisen kestitsemistä jos niin on uupunut.

Ja kaikille teille, joitka käännätte selkänne lapsenlapsillenne, koska olette tyytymätön miniänne toimintaan, onneksi olkoon uudesta tasosta lapsellisessa käytöksessänne. Kivasti "kostatte" aikuiselle, vaikka oikeasti eniten tilanteesta tulee kärsimään lapsi ja lopulta myös sinäkin, kun luovut mahdollisuudesta aloittaa suhteenmuodostus lapsenlapseen. Vaikkakin vuosia myöhässä, mutta eikös ole sanonta parempi myöhään kuin ei milloinkaan?

Mutta eikös ookkin tärkeintä että olet oikeassa kannassasi? Se lämmittääkin sydäntä kuolinvuoteella sen sijaan, että vierelläsi olisi yksi rakastava ihminen lisää pitämässä kädestäsi.

Miksi sitten vaivaudut lukemaan ja vielä lisätään oman lusikkasi soppaan? Eiku Ainiin sinä olet vissiin niitä joiden mielipide on ainoa ja oikea ja se pitää ängetä joka väliin.

Ja miksi se synnyttänyt nainen muka sitten on pyhimys eikä oman navan tuijottelija jos päästää esim omat vanhempansa katsomaan tuoretta vauvaa mutta sitten vetää itkupotkuraivarit kun anoppi ja arpi tahtoo nähdä.

Ja minusta yhtä lailla isovanhemmat saa päättää kenestä pitää ja kenestä ei ja ketä haluaa elämäänsä vaikka ne olisivatkin lapsenlapsia.

Luin koska alussa olikin jotain kiinnostavaa, lopulta meni vaan piirileikiksi toistensa syyttelyjen suhteen. Joten perseelleen meni tämäkin ketju meni kun jäädään jankkaamaan.

En väitä omaavani ainoaa oikeaa mielipidettä, mutta en jaksa jaxuhalita itsekkäitä ihmisiä, voisivat yrittää nähdä toisenkin kannalta ja se koski niin molempia osapuolia, niin isovanhempia kuin vanhempia.

Mutta välititkö sä, nooooup! Sä luit tämänkin viestin laput silmilläs ja näit vaan sen osan tekstistä jossa isoäiti sai läksytystä ja oot sormi pitkällä osoittelees "katsokaa katsokaa, taas anoppi vihaa!!!! Synnyttäneet ovat mielestäsi pyhimyksiä (koita opetella lukemaan, en vihjannutkaan se suuntaan, vaan sanoin ettei prkl kannata vetää hernettä nenään jos kipeä haluaa parantua rauhassa).

Ja en todellakaan sanonut ettei anopit saisi valita ketä käy katsomassa (jälleen sun lukutaitosi pissii sun silmääs), sanoin että onko idioottimaista kostaa viattomalle lapselle jos kokee miniänsä kohdelleen sua väärin, vertasin siis viestejä jossa siis anopin toivottiin lopettavan aikansa antamisen lapsenlapselleen koska ei päässyt oman mielensä mukaan katsomaan ja yksi tanopää vielä laukoo että kun viimein saisi mahdollisuuden viettää aikaa lapsen kanssa, kieltäytyy koska on vihainen aiemmasta käytösestä. Ja ainoa joka tästä ratkaisusta oikeasti kärsii on se pieni, tilanteeseen täysin viaton lapsi... Ja se on mielestäni k*sipäistä käytöstä!

Mutta mitäpä mäkään tätä sulle oikeestaan vastaan, ethän sä oikeesti mieti voiko tässä olla jotain mieltäkään, luet vaan samat laput silmillä mitä ravihevoset käyttää ja tarraudut epätoivon vimmalla tähän tekstiin, kaivelet ja vääntelet sitä tarpeesi mukaan että voit taas julistaa miten nostan miniät pyhimyksen jalustalle ja anopille sarvet.

Pa*kat, idioottimainen käytös on idioottimaista, oli sitten miniä, anoppi tai vaikka prkl tasavallan presidentti.

Luin tätä ketjua yöllä, mutta en kirjautumispakon vuoksi päässyt vastaamaan. Silmiini pisti jokunen (yläpeukkuja kerännyt) aika pimahtanut kommentti. Yksi kirjoitti itkeneensä koko kotimatkan ja olleensa järkyttynyt kauan, kun miehen tullessa hakemaan tätä anopin autolla (ei ollut omaa) sairaalasta tällä olikin ollut anoppi mukana. Anoppi ei tätä ennen ollut vauvaa nähnyt, eikä hän tullut kotiinkaan asti häiritsemään. Toinen kirjoitti olevansa yhä katkera siitä, kun kolmantena päivänä sairaalassa isovanhemmat olivat käyneet. Kyse oli ymmärtääkseni tavanomaisesta vierailusta, tuskin tuntia pidemmästä. Häntä suututtaa vieläkin, kun isovanhemmat tulevat kylään, vaikka vauva on jo aika iso. On jäänyt huono "muistijälki", tuon isovanhempien sairaalavierailun takia hän on tuntenut asemansa vauvan elämässä kyseenalaistetuksi, koska hän koki muiden "omivan" lapsensa. Vaikka hän oli saanut olla jo päiviä vauvan kanssa ilman vierailijoita, ja kotonakin sai mököttää rauhassa. 

Tässä vielä siteeraus yläpeukkuja keränneestä kommentista, joka selittänee, miksi moni kokee olevansa väärin kohdeltu em. kaltaisissa tilanteissa: 

Ja mitä tulee tunteisiin ja hormoneihin. Se että naisella on babyblues eli siisjärjettömän voimakasta hormoonipöllyä synnytyksen jälkeen pitkäänkin, ei oikeuta vähättelemään niitä koettuja tunteita. Ne tunteet on tosia siinä hetkessä, ja ne tunteet saattaa pilata muistoja niistä ensi päivistä - pahimmillaan pilaa koko anoppisuhteen yms! 

En allekirjoita tätä. Mielestäni hormonien vaikutus ei oikeuta suhteellisuudentajuttomuutta ja itsekeskeisyyttä. Vaikka nuo tunteet siinä hetkessä tuntuisivat niin hallitsevilta, että ne sumentavat ajattelua, niin tolkun ihmisen tunnistaa siitä, että hän edes jälkikäteen myrskyn laannuttua ymmärtää asioiden oikeat mittasuhteet. Ehkä jopa pyytää anteeksi, jos on toiminut epäreilusti, mutta vähintäänkin ymmärtää olla kantamatta kaunaa muille asioista, jotka "selvin päin" eivät tunnu järkeviltä. Vai mitä mieltä olette? Koskeeko tämä myös muita hormonipöllyisiä kuin synnyttäneitä - että heidän tunteitaan ei saa vähätellä sen takia, että ne ovat hormonien aiheuttamia, ja että heillä on oikeus jälkikäteen mököttää, jos heitä ei hormonipöllyn aikana kohdeltu silkkihansikkain (= luettu heidän ajatuksiaan ja mukauduttu niihin)? Koskeeko tämä myös vaihdevuosista kärsiviä  oikuttelevia anoppeja? Tai testosteronihuuruisia teinipoikia, jotka saavat hormonimyrskyn takia raivokohtauksia? Ovatko muut heille jälkikäteen anteeksipyynnön velkaa, kun eivät ottaneet heidän hormonipöllyn nostattamia tunteitaan yhtä vakavasti kuin normaaleja tunteita? Toki hormonit ovat syy, miksi on helppo ymmärtää, jos joku ei ole ihan oma itsensä. Mutta hormonit eivät oikeuta vaatimaan muilta ihmisiltä prinsessakohtelua. 

Erityisesti peräänkuuluttaisin näissä asioissa kohtuullisuutta ja jo aiemmin mainitsemaani suhteellisuudentajua. Se, että äidin ja vauvan tunteet ovat tärkeimmät, ei tarkoita, että ainoastaan äidin ja vauvan tunteilla on väliä. Myös muiden tunteilla on väliä, vaikka äiti olisi etusijalla. Jos välit isovanhempiin ovat normaalit, niin puolen tunnin vierailu ei oikeasti ole kellekään tuoreelle äidille niin kauhea ponnistus, että se olisi merkittävä uhraus sen ainutlaatuisen kokemuksen ja ilon rinnalla, minkä vastasyntyneen näkeminen suo isovanhemmalle. Eihän äidin tarvitse mitään muuta kun olla möllöttää, voi vaikka koittaa nukkua isän esitellessä pienokaista, jos ei jaksa jutustella. Puoli tuntia päivä tai muutama syntymän jälkeen ei ole mikään todellinen uhka perheen arvokkaille ensimmäisille hetkille yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Luin tätä ketjua yöllä, mutta en kirjautumispakon vuoksi päässyt vastaamaan. Silmiini pisti jokunen (yläpeukkuja kerännyt) aika pimahtanut kommentti. Yksi kirjoitti itkeneensä koko kotimatkan ja olleensa järkyttynyt kauan, kun miehen tullessa hakemaan tätä anopin autolla (ei ollut omaa) sairaalasta tällä olikin ollut anoppi mukana. Anoppi ei tätä ennen ollut vauvaa nähnyt, eikä hän tullut kotiinkaan asti häiritsemään. Toinen kirjoitti olevansa yhä katkera siitä, kun kolmantena päivänä sairaalassa isovanhemmat olivat käyneet. Kyse oli ymmärtääkseni tavanomaisesta vierailusta, tuskin tuntia pidemmästä. Häntä suututtaa vieläkin, kun isovanhemmat tulevat kylään, vaikka vauva on jo aika iso. On jäänyt huono "muistijälki", tuon isovanhempien sairaalavierailun takia hän on tuntenut asemansa vauvan elämässä kyseenalaistetuksi, koska hän koki muiden "omivan" lapsensa. Vaikka hän oli saanut olla jo päiviä vauvan kanssa ilman vierailijoita, ja kotonakin sai mököttää rauhassa. 

Tässä vielä siteeraus yläpeukkuja keränneestä kommentista, joka selittänee, miksi moni kokee olevansa väärin kohdeltu em. kaltaisissa tilanteissa: 

Ja mitä tulee tunteisiin ja hormoneihin. Se että naisella on babyblues eli siisjärjettömän voimakasta hormoonipöllyä synnytyksen jälkeen pitkäänkin, ei oikeuta vähättelemään niitä koettuja tunteita. Ne tunteet on tosia siinä hetkessä, ja ne tunteet saattaa pilata muistoja niistä ensi päivistä - pahimmillaan pilaa koko anoppisuhteen yms! 

En allekirjoita tätä. Mielestäni hormonien vaikutus ei oikeuta suhteellisuudentajuttomuutta ja itsekeskeisyyttä. Vaikka nuo tunteet siinä hetkessä tuntuisivat niin hallitsevilta, että ne sumentavat ajattelua, niin tolkun ihmisen tunnistaa siitä, että hän edes jälkikäteen myrskyn laannuttua ymmärtää asioiden oikeat mittasuhteet. Ehkä jopa pyytää anteeksi, jos on toiminut epäreilusti, mutta vähintäänkin ymmärtää olla kantamatta kaunaa muille asioista, jotka "selvin päin" eivät tunnu järkeviltä. Vai mitä mieltä olette? Koskeeko tämä myös muita hormonipöllyisiä kuin synnyttäneitä - että heidän tunteitaan ei saa vähätellä sen takia, että ne ovat hormonien aiheuttamia, ja että heillä on oikeus jälkikäteen mököttää, jos heitä ei hormonipöllyn aikana kohdeltu silkkihansikkain (= luettu heidän ajatuksiaan ja mukauduttu niihin)? Koskeeko tämä myös vaihdevuosista kärsiviä  oikuttelevia anoppeja? Tai testosteronihuuruisia teinipoikia, jotka saavat hormonimyrskyn takia raivokohtauksia? Ovatko muut heille jälkikäteen anteeksipyynnön velkaa, kun eivät ottaneet heidän hormonipöllyn nostattamia tunteitaan yhtä vakavasti kuin normaaleja tunteita? Toki hormonit ovat syy, miksi on helppo ymmärtää, jos joku ei ole ihan oma itsensä. Mutta hormonit eivät oikeuta vaatimaan muilta ihmisiltä prinsessakohtelua. 

Erityisesti peräänkuuluttaisin näissä asioissa kohtuullisuutta ja jo aiemmin mainitsemaani suhteellisuudentajua. Se, että äidin ja vauvan tunteet ovat tärkeimmät, ei tarkoita, että ainoastaan äidin ja vauvan tunteilla on väliä. Myös muiden tunteilla on väliä, vaikka äiti olisi etusijalla. Jos välit isovanhempiin ovat normaalit, niin puolen tunnin vierailu ei oikeasti ole kellekään tuoreelle äidille niin kauhea ponnistus, että se olisi merkittävä uhraus sen ainutlaatuisen kokemuksen ja ilon rinnalla, minkä vastasyntyneen näkeminen suo isovanhemmalle. Eihän äidin tarvitse mitään muuta kun olla möllöttää, voi vaikka koittaa nukkua isän esitellessä pienokaista, jos ei jaksa jutustella. Puoli tuntia päivä tai muutama syntymän jälkeen ei ole mikään todellinen uhka perheen arvokkaille ensimmäisille hetkille yhdessä.

Nyt kun puhutaan suhteellisuudentajusta, niin onhan se nyt ihan eri asia tulla muutaman päivän kuluttua katsomaan kun täällä puhutaan kohtulämpöisestä vauvasta ja ihan ensimmäisistä tunneista. Että jos ei silloin pääse katsomaan, niin ei kelpaa mokoma lapsenlapsi koko loppuikänään. Siinä en näe järjen enkä suhteellisuudentajun hiventäkään saati mitään muuta kuin isovanhemman pohjatonta itsekkyyttä ja lapsellisuutta.

Niin, että kaikki vaan paikalle katsomaan kun...

a) AP makaa kipeän sektiohaavan kanssa ja jokainen liikahdus sängyssä tekee kipeää. 

(Tiedän, lapseni syntyi lopulta sektiolla. Se haavakipu on suurinta kipua, mitä olen ikinä

kokenut!)

b) rinnat täyttyy maidolla, turpoaa ja tekee kipeetä. Maitoa valuu rinnoista pitkin paitaa,

niin siinä sitten vaan ihmisiä katselemaan. 

c) vauvan tulee juuri nälkä, niin sitten vaan turvonnut ja arpinen, erittäin kosketusarka

rinta kaikkien nähtäville. Maitoo suihkuaa joka paikkaan, vauva ei saa hyvää imuotetta. Sitten

kätilö tulee puristeleen sun rintaa ja tekis mieli vaan itkee. Ei mutta kiva hei ottaa siinä sitten 

vierailijoita vastaan <3

Se aika on todellakin ÄIDILLE, toipumiselle ja vauvaan tutustumiseen tarkoitettu. Muut läheiset

ehtivät kyllä nähdä vauvan viikonkin päästä, kun äiti on ensin päässyt äitiyden alkuun kiinni.

Anoppia tarvitaan siinä vaiheessa kun täytyy alkaa siivoamaan ja ikkunoita pesemään ja mielellään matonpesu omin käsin. Antaa pariskunnan olla kahdestaan muutamat päivät ja tutustua vauvaan. Itse en kaivannut ollenkaan ylimääräistä seurakuntaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaahas, jo tää ketju kyllästytti jankkaamisellaan. Ristus kun löytyy näinkin paljon sympatiattomia ja empatiattomia ihmisiä, jotka menevät yleistämään kauhu anopit ja kauhu miniät.

Isovanhemmilla ei ole oikeutta sairaalaan laukata jos synnyttänyt toivoo rauhaa, toisen toiveiden kunnioittaminen osoittaa et sulla on käytöstapoja. Suurin osa varmasti ymmärtävät tämän ja toimivat sen mukaan. Ihan v*tun sama onko luonut uutta elämää vaikka kahdeksikon verran, synnytys voi olla fyysisesti ja henkisesti niin rankka kokemus, ettei halua välttämättä kuin jotkut ihmiset vierelleen, jos edes heitäkään. Ne jotka asiasta suuttuvat saavat vapaasti kaivella napaansa, sehän kun on heidän universuminsa tärkein asia.

Se ettei kutsu toisia isovanhempiaan tasapuolisesti tai jopa kieltävät toisten osallistumisen, on törkeää käytöstä vanhemmalta. Lepohetki on ok, mutta harvinaisen hyvä syy pitää olla että se kestää pitkittyneesti useita viikkoja. Siinä pitää sen toisen vanhemman pitää puolensa, sanoa ettei ole ok että esim. äidin äiti saa käydä joka päivä ja toiselle sanotaan ettei jaksa. Sitten pitää rajoittaa jo toisen kestitsemistä jos niin on uupunut.

Ja kaikille teille, joitka käännätte selkänne lapsenlapsillenne, koska olette tyytymätön miniänne toimintaan, onneksi olkoon uudesta tasosta lapsellisessa käytöksessänne. Kivasti "kostatte" aikuiselle, vaikka oikeasti eniten tilanteesta tulee kärsimään lapsi ja lopulta myös sinäkin, kun luovut mahdollisuudesta aloittaa suhteenmuodostus lapsenlapseen. Vaikkakin vuosia myöhässä, mutta eikös ole sanonta parempi myöhään kuin ei milloinkaan?

Mutta eikös ookkin tärkeintä että olet oikeassa kannassasi? Se lämmittääkin sydäntä kuolinvuoteella sen sijaan, että vierelläsi olisi yksi rakastava ihminen lisää pitämässä kädestäsi.

Miksi sitten vaivaudut lukemaan ja vielä lisätään oman lusikkasi soppaan? Eiku Ainiin sinä olet vissiin niitä joiden mielipide on ainoa ja oikea ja se pitää ängetä joka väliin.

Ja miksi se synnyttänyt nainen muka sitten on pyhimys eikä oman navan tuijottelija jos päästää esim omat vanhempansa katsomaan tuoretta vauvaa mutta sitten vetää itkupotkuraivarit kun anoppi ja arpi tahtoo nähdä.

Ja minusta yhtä lailla isovanhemmat saa päättää kenestä pitää ja kenestä ei ja ketä haluaa elämäänsä vaikka ne olisivatkin lapsenlapsia.

Anteeksi, repesin tuolle "anoppi ja arpi tahtoo nähdä"...👍

En voi olla huomaamatta, että nyt loistavat poissaolollaan ne suunniteltujen sektioiden puolustajat, jotka olivat saman tien heräämöstä tultuaan jalkeilla ja viikon päästä sektiosta vetelivät 5 kilometrin vaunulenkkejä. Onko sektiosta palautumisen nopeus siis suoraan verrannollinen siihen, haluaako anoppia vierailulle sairaalaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toteat viileäst miehelles, että kenenkäs mahassa tää vauva nyt on ja kellekäs se sektio tehtiinkään, että kukas siis tästä asiasta nyt päättääkään.

Voit myös sanoa isälle, että seuraavat kuukaudet nimenomaan äiti ja vauva on yksi yksikkö ja mies pelkkää rekvisiittaa jonka tehtävä on käydä kaupassa, laittaa ruokaa, siivota ja pysyä pois jaloista ja PITÄÄ ANOPPI LOITOLLA.

Se on parasta mitä isä voi lapsensa eteen tuossa kohtaa tehdä, koska nimenomaan äidillä ja lapsella on symbioosi, ei isällä. Eli kunnollinen isä suojelee tätä tärkeää vaihetta äidin ja lapsen elämässä. Vuava-ajan ja viimeistään taaperoajan jälkeen on vuosia aikaa leikkiä ja sukuloida anoppilassaki.

Ja sitten ihmetellään miksi isää ei enää jaksa lapsi kiinnostaa ja ero tulee ja senkään jälkeen isä ei jaksa yrittää ylläpitää suhdetta lapseen jota hädin tuskin tuntee

Niinpä. On ok että naisen oma äiti tulee vauvaa katsomaan. Mutta jos vauvan isä haluaisi samalla tapaa jakaa tärkeimmän asian elämässään vanhempiensa kanssa, se ei ole ok. Sitten ihmetellään kun mies ei ole niin sitoutunut vauvan hoitoon ja perhe-elämään. Vain äiti saa jakaa ilon haluamallaan tavalla läheistensä kanssa. Mies siten kuin nainen sallii. Joka Ap:n tapauksessa ei ole paljon jos puoli tuntia tyyliin kolmantena päivänä synnytyksen jälkeen on liikaa.

Äiti on portinvartijana miehen ja vauvan välissä. Mies saa "autella" äitiä vauvanhoidossa kunhan jokaikinen pikkuyksityiskohta tehdään hänen tavallaan. Naisen kontrollifriikkiys johtaa siihen ettei miestä paljon nappaa. Enkä ihmettele. Sitten pääseekin kirjoittamaan AV:lle miten pettynyt on kun miestä ei kiinnosta.

Puolet liitoista päätyy eroon. Veikkaan että tähän puoliskoon kuuluu suuressa määrin näitä neuroottisia kontrollifriikkinaisia, jotka päättää kaikista lapsiin liittyvistä asioista. Mies on ihan sivuroolissa omien toiveidensa ja tunteidensa kanssa mitä vauvaan tulee. Hän ei saa jakaa onneaan esim äitinsä kanssa siten kuin haluaa. Ihan kuin vauva ei olisi hänen, vain äidin.

Vierailija kirjoitti:

Puolet liitoista päätyy eroon. Veikkaan että tähän puoliskoon kuuluu suuressa määrin näitä neuroottisia kontrollifriikkinaisia, jotka päättää kaikista lapsiin liittyvistä asioista. Mies on ihan sivuroolissa omien toiveidensa ja tunteidensa kanssa mitä vauvaan tulee. Hän ei saa jakaa onneaan esim äitinsä kanssa siten kuin haluaa. Ihan kuin vauva ei olisi hänen, vain äidin.

Kyllä se kilipää mummokin eroa siivittää, joka tunkee laitokselle kohtutuoretta vauvaa katsomaan hyvä kun napanuora on leikattu. Ei ole perheellä elintilaa, jos isova hemmat nuohoaa nurkissa vaateineen muutenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puolet liitoista päätyy eroon. Veikkaan että tähän puoliskoon kuuluu suuressa määrin näitä neuroottisia kontrollifriikkinaisia, jotka päättää kaikista lapsiin liittyvistä asioista. Mies on ihan sivuroolissa omien toiveidensa ja tunteidensa kanssa mitä vauvaan tulee. Hän ei saa jakaa onneaan esim äitinsä kanssa siten kuin haluaa. Ihan kuin vauva ei olisi hänen, vain äidin.

Kyllä se kilipää mummokin eroa siivittää, joka tunkee laitokselle kohtutuoretta vauvaa katsomaan hyvä kun napanuora on leikattu. Ei ole perheellä elintilaa, jos isova hemmat nuohoaa nurkissa vaateineen muutenkaan.

"Hyvä kun napanuora leikattu"

Konkretisoidaan vähän. Isoäiti tulisi katsomaan vauvaa esim. kolmantena päivänä syntymästä. Ei heti kun napanuora on leikattu. Viipyisi puoli tuntia - tunnin ja mies seurustelisi hänen kanssaan. Äiti saisi levätä ja olla rauhassa.

"Isovanhemmat nuohoaa nurkissa"

Lopusta olen samaa mieltä, mutta se ei ole tämän ketjun aihe. Tässä ketjussa puhutaan, suostuuko äiti antamaan vauvan puoleksi tunniksi miehelleen ja tämän äidille. Ei olekaan fiksua, että isovanhemmat puuttuvat liikaa lastensa perhe-elämään.

Mutta ei, kontrollifriikkiäidille on liikaa, että mies jakaisi ilonsa ja onnensa vanhempiensa kanssa. Eihän mies saa.

Ihan käytännölliseltä kannalta sanoisin, että jos sektiopäivänä vaan jaksaa niin vieraat kannattaa pyytää silloin. Maito nousee yleensä vasta kolmantena päivänä ja sillon luultavadti onkin rinnat ja nännit turkasen kipeät.

3

Mulla oli niin hatara olo pari päivää, että pelkäsin pudottavani vauvan tai tuupertuvani muuten vaan. Kyläilijät nakitin siis surutta vaihtamaan vaipan lähtiessään tai vahtimaan sen aikaa että pääsin lyllertämään vessaan ja takaisin kaikessa rauhassa.