Aikuinen lapsi ei halua tavata isän uutta kumppania, mitä tehdä?

Tarkoitus voi ap:lla olla hyvä, mutta hei kaikki ulkopuoliset: älkää sekaantuko toisten asioihin. Tytär tekee itse päätöksensä. Ajan kanssa ne voivat muuttua, mutta hänen pitää tehdä ne itse. 

Ihan normaaliahan se on, ettei miehet tapaa lapsiaan - yleensä siis omasta aloitteestaan. Mun exä muutti toiselle puolelle Suomea uuden rakkauden perässä ja ei ole lapsiaan tavannut sen koommin. Lapset ovat jo aikuisia, mutta olisihan se kiva jos isänsä edes soittaisi niille joskus tai kutsuisi kylään.

Isä voi aivan hyvin tavata lastaan ilman, että uusi kumppani on siinä hänkläämässä. 

Yksinkertaista: tytär haluaa isänsä kärsivän, ja saavuttaa näköjään tavoitteensa.

En mäkään tossa tilanteessa haluais sitä uutta tavata..

N26

Lasten äiti kirjottannu. Aikuinen tekee itse valinnat ☺

Mitä pitää tehdä jos aikuisesta on kyse????

Tiedän monta vastaavaa tapausta. Yhdessä tapauksessa perheen isä otti lapsiaan nuoremman thai-vaimon, eivätkä hänen poikansa voineet asiaa hyväksyä millään tavalla. Meni n. 10 v, että toinen pojista suostui tapaamaan isänsä uuden vaimon, isäänsä oli tavannut muutaman kerran vuodessa. Toinen poika ei halua edes nähdä isäänsä. Näin isä menetti sekä toisen poikansa, että tämän perheen. Toisella pojalla kun ei ole lapsia, niin mies ei saa olla pappanakaan ollenkaan. Ja ex-vaimo on kyllä todella fiksu, vaikka tuli kohdelluksi todella törkeästi, niin ei ole koskaan pojilleen asiaa vyöryttänyt sen enempää kuin on ollut pakko.

Tässä tapauksessa perheen isä vain häipyi, eikä selittänyt parikymppisille pojilleen asiaa mitenkään, vaan äiti joutui senkin työn tekemään. Nyt isä sitten harmittelee, että pojat eivät hyväksy hänen valintaansa. Minusta on kummallista, ettei aikuinen mies kykene näkemään tekojensa seurauksia ja että ainoa syyllinen tähän tilanteeseen on hän itse. On kyllä mies vanhentunutkin, että kyllä hän varmasti "rangaistuksensa" on kärsinyt ja selväähän on, että vaikka toinenkin poika suostuisi häntä tapaamaan, niin ei välit tule enää entiselleen. Miksi ihmiset eivät ajattele muita kuin itseään?

Zorentso kirjoitti:

Mitä pitää tehdä jos aikuisesta on kyse????

Säätää laki, jonka mukaan aikuisia ovat vasta nelikymppiset.

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani erosivat ollessani teini-ikäinen. Molemmille tuli pian kuvioon uudet puolisot. Se oli vaivaannuttavaa, koska yhtäkkiä elämääni tuli täysin ventovieraita aikuisia, joiden kanssa oli jaettava arki. Etävanhempaa ei pystynyt tapaamaan ilman uutta puolisoa, lopulta en enää vieraillut käytännössä lainkaan.

Olen nyt aikuinen. Uusia vanhempipuolia on tullut ja mennyt. En ymmärrä, miksei omaa lastaan voisi tavata myösilman uutta heilaa.

Kun kaksi aikuista menee yhteen niin siitä muodostuu heidän arki ja heidän elämänsä, johon ne lapset pitää myös sijoittaa. Vanhemmuus on silkkaa itsekyyttä ja siinä tyydyteetään niitä omia itsekäitä tarpeita ja lapset joutuu sopeutumaan siihen aikuisten elämää. Ei kukaa tee lapsia vain ollakseen elämän antaja ja eläkseen vain lasten kautta. 

Vierailija kirjoitti:

En mäkään tossa tilanteessa haluais sitä uutta tavata..

N26

Missä tilanteessa? Tässä on asia esitettynä vain yhden osapuolen lasien läpi katsottuna. Tällä ystävällisellä kanssa ihmisella  on varmasti varsin yksipuolinen käsitys kyseisestä perheestä. Eiköhän tämänkin ole huomattavasti monimutkaisempi asia, kuin että paha mies silkkaa pahuuttaan on jättänyt kilttin naisen. Maailma on noin mustavalkoinen vain jos näemme sen pelkästään yhden osapuolen lasien läpi. Silti tämä parisuhteen näkeminen vain naisen lasien läpi leimaa koko suomalaista yhteiskuntaa ja muovaan julkisia käsityksiä ja mielipiteitä.

Vierailija kirjoitti:

Tilanne siis tämä, että erään perheen isukki lähti noin vuosi sitten uuden naisen matkaan 25 vuoden liiton jälkeen. Vaihtoi nuorempaan ja sitä rataa, tuttu tarina. Miehellä on exänsä kanssa 3 lasta, jotka jo aikuisia /nuoria aikuisia. Nuorimmainen (tyttö) oli eron aikaan 19 v. ja asui vielä kotona, nyt muuttanut jo omilleen. Ero oli ns. ruma ja perheen jätetty äiti oli luonnollisesti aika hajalla sen jälkeen, vaikka yrittikin varjella lapsiaan liialta kuormitukselta. Nyt äiti alkaa kai pikkuhiljaa jo toipumaan erosta.

Perheen 2 muuta lasta on jo tavannut isän uuden kumppanin (ja tämän 5 v. lapsen) ja ovat ilmeisesti ihan fine asian kanssa, mutta nuorimmainen ei suostu tapaamaan häntä. Isäänsä näkee joskus, mutta välit ovat melko etäiset. Mitä keinoja isällä olisi saada tytär tapaamaan ja hyväksymään naisen, jota hän rakastaa? Aikuista lasta kun ei voi oikein pakottaa. Tilanne on aika traaginen.

Isän ex eli tämän tytön äiti on käsittääkseni surustaan huolimatta ns. järki-ihminen, eli ei ole missään tapauksessa "vaatinut", että tytär ei saisi olla tekemisissä iskän uuden naisen kanssa. Isä oli eroon asti osallistuva ja hyvä isä, ei mikään etäinen tyyppi. Hän kärsii suunnattomasti huonoista väleistä tyttäreensä.

-Sivusta seuraaja

Isä on valinnut uuden nuoren naisen ja siitä väistämättä seuraa asioita.

19 v tyttö toivoo itsekin löytävänsä elämänkumppanin ja nyt toive uskollisesta kumppanista on kokenut kolauksen varsinkin jos vanhempien välit ovat olleet ok tuohon saakka.

Isällä on toki täysi oikeus onneensa mutta sillä kustannuksella se on saatu että joitakin se satuttaa.

Isän on tämän kanssa elettävä.

Tytöllä on myös oikeus omaan mielipiteeseensä.

Todennäköisesti hän vähitellen tuosta tokenee mutta palaavatko läheiset välit ja kykeneekö muodostamaan hyviä ja läheisiä välejä isän uuteen naiseen, jää nähtäväksi.

Usein on niin että tuolla tavalla uuden matkaan lähtevät maksavat kyllä siitä hintansa.

Uusi suhde ei läheskään aina toimi, vanha ei ota takaisin, lapset suhtautuvat vaihtelevasti ja lapsenlapset jäävät etäisiksi.

Se saattaa vanhenevalle miehelle olla yllättävän kova paikka mitä nuori mies ei edes uskoisi.

Nähty on muutama tapaus.

Eri asia on jos suhde on ollut silminnähden riitaisa ja toimimaton, sellainen ero on helpompi lastenkin hyväksyä , vaikka siihen liittyisi kolmas osapuolikin lopulta.

Vierailija kirjoitti:

No minulla on omakohtainen kokemus vastapuolelta. Äitini tapasi uuden miehen, tämän miehen exä ja tytär eivät voineet asiaa hyväksyä (olivat eronneet jo aiemmin, eli äitini ei ollut eron syy) . Äitini ja tämä mies on olleet yhdessä jo useamman vuoden, naimisiinkin menivät pari vuotta sitten. Tytär ei tullut häihin. Ei vastaa isänsä soittoihin. Keksii ihmeellisiä juttuja, kun isä koittaa ottaa yhteyttä uhkaa hakea lähestymiskieltoa yms. Tyttö on yli parikymppinen kuitenkin jo... ei mikään teini tai pikkulapsi.

Tilanne on isän kannalta äärettömän surullinen. Vanhasta liitosta ja hullusta ex-vaimosta kun pääsi eroon, joutui uuteen helvettiin tyttärensä kanssa. Tuolle tilanteella vaan ei ulkopuoliset yhtään mitään voi, kun tytär on nyt päättänyt valita jonkun ihmeellisen uhriutumisen ja katkeruuden tien ja sillä pysyä. Ja varmasti äidilläänkin on näpit pelissä. Tässä ketjussa on aika oksettavia kommentteja siitä miten "isä on tiensä valinnut ja nyt saa kärsiä siitä". Hmm. Ihan niinkuin vika olisi aina ja vain ainoastaan miehessä. Ihan sama miten vaikea avioliitto naisen kanssa olisi? Ja eron jälkeen pitäisi lasten vuoksi elää eunukkina loppuelämänsä, ettei muut ota nokkiinsa? Melko sairas ajatusmaailma minusta.

Eli anna olla. Aika parantaa haavat tai sitten ei. Jokainen valitsee itse millaisen asenteen elämäänsä ottaa. Ei minustakaan vanhempien ero ollut mukava asia, mutta olen sen hyväksynyt ja saanut elämään kaksi uutta ihmistä, joista kuitenkin pidän (vanhempien uudet puolisot).

Ihan kypsää pohdintaa sinulta. Joku aiemmin jos sanoi ettei pitkistä liitoista yleensä kävellä ulos pikkusyyn takia. Jos kaivelee niitä syitä, niin monesti se yhteiselämä vaan on ankeaa ja ahdistavaa kun ihmiset ovat liian erilaisia eivätkä jaksa enää toisiaan sulattaa. Ne hurjat riidat monissa suhteissa on jo käyty aiemmin, jäljelle on jäänyt hiljaisuus, ei ole enää mitään sanomista toiselle. Jos ne lapset on jo kunnialla saatu aikuisiksi eikö silloin saa valita kenen kanssa asuu: asuuko näennäisesti yhdessä ihmisen kanssa joka ei aamulla edes huomenta sano, pakolliset asiat tiuskitaan ja yhteistä sänkyä ei ole jaettu vuosikausiin? Tai kuuntelee ensin 20 vuotta heittelyä tai mäkätystä minkä kkaiken tekee väärin, odottaako silloin innolla eläkepäiviä jolloin ei edes töihin pääse karkuun toisen myrkkyä? Lapset voi ajatella, että se arki ilman suurta draamaa pitäisi vanhemmille riittää. Ehkä kun itse elävät parisuhteessa osaavat verrata millainen on hyvä ja millainen huono parisuhde ja miettivät saivatko hyvän parisuhteen mallin perinnöksi kotoaan - ne mallit kun periytyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En mäkään tossa tilanteessa haluais sitä uutta tavata..

N26

Missä tilanteessa? Tässä on asia esitettynä vain yhden osapuolen lasien läpi katsottuna. Tällä ystävällisellä kanssa ihmisella  on varmasti varsin yksipuolinen käsitys kyseisestä perheestä. Eiköhän tämänkin ole huomattavasti monimutkaisempi asia, kuin että paha mies silkkaa pahuuttaan on jättänyt kilttin naisen. Maailma on noin mustavalkoinen vain jos näemme sen pelkästään yhden osapuolen lasien läpi. Silti tämä parisuhteen näkeminen vain naisen lasien läpi leimaa koko suomalaista yhteiskuntaa ja muovaan julkisia käsityksiä ja mielipiteitä.

Ystäväpariskuntamme erosi, syynä ei ollut perinteiset viina ja väkivalta. Vaimo oli järkyttynyt, mies ei halunnut parisuhdeterapiaan. Mies ei kertonut syytä eroon puolisolleen ollenkaan, nyttemmin mies on naimisissa nuoruuden ihastuksensa kanssa.

Reilua olidi sanoa puolisolle mikä meni vikaan eikä luikkua karkuun suhteen mahdollidia ongelmia.

Tossa tilanteessa on vaan annettava tyttärelle aikaa. Hän päättää itse haluaako tavata isän uutta kumppania ja haluaako isäänsä jälleen hyvät välit. Kyllä mä ymmärrän, olisin luultavasti itse yhtä etäinen omaan isääni, jos tuollainen erotilanne olisi sattunut omien vanhempien kohdalle.

Vierailija kirjoitti:

Isä voi aivan hyvin tavata lastaan ilman, että uusi kumppani on siinä hänkläämässä. 

Aikuisella lapsella on se vapaus, että hän voi isälleen sekä ilmaista ja sanoa mielipiteensä. 

Sekä minä, mies,  että miehen lapsi odottaa hetkeä, kun lapsi saa päättää (äitinsä mielestä) että hänen ei tarvitse enää meille tulla. Ei siitä mitään tule, jos minä joka kerta joutuisin  lähtemään kotoani. Eikä isäkään oikein jaksa lapsen kanssa olla, joka muistuttaa liikaa äitiään niin olen paikalla jakamassa sitä kuormaa.

Miksi hitossa se lapsi pitää pakottaa tapaamaan toista vanhempaansa, jos sillä lapselle ei sitä tahtoa ole? 

Miksi 19-vuotiaan pitäisi tavata isän uusi puoliso? Jos tytär on isälleen tärkeä, isä voi tavata tytärtään kahden kesken. Tai vaikka kaikkia aikuisia lapsia kerralla. Tästä uuden vaimon ei ole syytä loukkaantua. 19v. on nähnyt äitinsä kärsivän eikä ole valmis antamaan sitä anteeksi. Hän varmasti kokee pettävänsä oman äitinsä, jos hyväksyy isän uuden puolison.

Isä olisi voinut hoitaa eron kypsemmin ja tahdikkaammin. Hyppääminen heti uuteen suhteeseen on tyhmää ja julmaa. Avioliitto on sitoumus, joka pitää purkaa vasta sitten, kun ongelmista on puhuttu ja ne on yritetty ratkoa. Tämä isä siirtää omat ongelmansa nyt uuteen suhteeseen. Ehkä hän on siinä valmis käsittelemään ongelmat, toivottavasti.

Mutta miksi pitää painostaa aikuiset lapset tutustumaan uuteen puolisoon liian pian?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En mäkään tossa tilanteessa haluais sitä uutta tavata..

N26

Missä tilanteessa? Tässä on asia esitettynä vain yhden osapuolen lasien läpi katsottuna. Tällä ystävällisellä kanssa ihmisella  on varmasti varsin yksipuolinen käsitys kyseisestä perheestä. Eiköhän tämänkin ole huomattavasti monimutkaisempi asia, kuin että paha mies silkkaa pahuuttaan on jättänyt kilttin naisen. Maailma on noin mustavalkoinen vain jos näemme sen pelkästään yhden osapuolen lasien läpi. Silti tämä parisuhteen näkeminen vain naisen lasien läpi leimaa koko suomalaista yhteiskuntaa ja muovaan julkisia käsityksiä ja mielipiteitä.

Ystäväpariskuntamme erosi, syynä ei ollut perinteiset viina ja väkivalta. Vaimo oli järkyttynyt, mies ei halunnut parisuhdeterapiaan. Mies ei kertonut syytä eroon puolisolleen ollenkaan, nyttemmin mies on naimisissa nuoruuden ihastuksensa kanssa.

Reilua olidi sanoa puolisolle mikä meni vikaan eikä luikkua karkuun suhteen mahdollidia ongelmia.

Millainen on suhde, jossa toinen voi hirveän hyvin ja toinen kärsii paljon? Tietenkin tuon kärsivän ongelmat voi tulla hänestä itsestään, mutta on myös tapauksia jossa ne parisuhteen säännöt ovat voimakkaammin sen toisen tekemät, toiselta osapuolelta ei paljon kysellä. Toinen omaa universaalin totuuden johon sen toisen pitäisi vain sopeutua. Sopeutua voi, mutta jos joutuu luonnettaan ja tarpeitaan muokkaamaan itsensä vastaisesti käy tuo vuosien ja vuosikymmenten myötä raskaaksi.

Vierailija kirjoitti:

Tossa tilanteessa on vaan annettava tyttärelle aikaa. Hän päättää itse haluaako tavata isän uutta kumppania ja haluaako isäänsä jälleen hyvät välit. Kyllä mä ymmärrän, olisin luultavasti itse yhtä etäinen omaan isääni, jos tuollainen erotilanne olisi sattunut omien vanhempien kohdalle.

Oleko mustasukkainen siitä, että vanhemmillasi on  jotain omaakin ja he tekevät itsekkäitäkin ratkaisuja omassa elämässään, eikä ajattele kaikessa vain miltä esim. sinusta tuntuu, jos he eroisivat? Lapset ja muut läheiset näkevät vain se pinnan, eikä sitä mitä siellä oman kodin seinien sisäpuollella oikeasti tapahtuu ja keksitytään niihin seurauksiin ei syihin.

Isäsi saattanut joutua popsimaan psyykelääkkeitä äitisi käyttäessä henkistäväkivaltaa häneen, mutta eihän he sitä sinulle kerro, eihän? Isäsi alkaa jossain vaiheessa paremmin hahmottamaan millaista elämää hän  tahtoo elää ja kuvioihin on saattanut tulla ihminen, joka nostaa hänet takaisin jaloilleen äitisi ollessa tietoinen tilanteesta, mutta eihän sitä sinulle kerrota, eihän? Ja miehen pitäisi vahvana kestää kaikki ettei joudu kivittäväksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En mäkään tossa tilanteessa haluais sitä uutta tavata..

N26

Missä tilanteessa? Tässä on asia esitettynä vain yhden osapuolen lasien läpi katsottuna. Tällä ystävällisellä kanssa ihmisella  on varmasti varsin yksipuolinen käsitys kyseisestä perheestä. Eiköhän tämänkin ole huomattavasti monimutkaisempi asia, kuin että paha mies silkkaa pahuuttaan on jättänyt kilttin naisen. Maailma on noin mustavalkoinen vain jos näemme sen pelkästään yhden osapuolen lasien läpi. Silti tämä parisuhteen näkeminen vain naisen lasien läpi leimaa koko suomalaista yhteiskuntaa ja muovaan julkisia käsityksiä ja mielipiteitä.

Ystäväpariskuntamme erosi, syynä ei ollut perinteiset viina ja väkivalta. Vaimo oli järkyttynyt, mies ei halunnut parisuhdeterapiaan. Mies ei kertonut syytä eroon puolisolleen ollenkaan, nyttemmin mies on naimisissa nuoruuden ihastuksensa kanssa.

Reilua olidi sanoa puolisolle mikä meni vikaan eikä luikkua karkuun suhteen mahdollidia ongelmia.

Millainen on suhde, jossa toinen voi hirveän hyvin ja toinen kärsii paljon? Tietenkin tuon kärsivän ongelmat voi tulla hänestä itsestään, mutta on myös tapauksia jossa ne parisuhteen säännöt ovat voimakkaammin sen toisen tekemät, toiselta osapuolelta ei paljon kysellä. Toinen omaa universaalin totuuden johon sen toisen pitäisi vain sopeutua. Sopeutua voi, mutta jos joutuu luonnettaan ja tarpeitaan muokkaamaan itsensä vastaisesti käy tuo vuosien ja vuosikymmenten myötä raskaaksi.

Eronneilla on suhteessa aina kaksi totuutta eli kummallakin se omansa, reilua olisi kertoa sille ex-puolisolle se oma näkemys.