Oletko ollut suhteessa perverssin kanssa?
Kommentit (174)
Missä menee pervon raja, jossain vaipoissa ja suuhun pissaamisessa?
Hassua, tässä ketjussa kuvattiin monia meidän seksielämään kuuluvia asioita joita en ole edes osannut ajatella mitenkään pervoina.
Vierailija kirjoitti:
Perverssillä tarkoitan sellaisten seksijuttujen haluamista, jotka eivät ole välttämättä ihan kaikkien mieleen ja nimenomaan sellaista haluamista, että niitä on pakko saada.
Tämänhetkinen puolisoni haluaa pissa- ja kakkaleikkejä ja että käyttäisin strabonia häneen ja alistaisin häntä monin tavoin. Olen suostunut joihinkin juttuihin lähinnä kokeilumielessä, mutten niistä erityisemmin tykkää. Mitään muunlaista seksiä meillä ei oikeastaan ole, kun aina sessiot menee tavalla tai toisella noihin hänen haluamiinsa juttuihin. Hän ei oikein muuten saa seksistä mitään, kuulemma. Oikeaa intohimoista rakastelua en ole ikinä hänen kanssaan kokenut. Lisäksi hän puhuu noista pervojutuistaan koko ajan. Muuten meillä synkkaa kaikissa muissa asioissa hyvin, paitsi tässä.
Rasittavaa.
T. ap.
Voihan pervo seksikin olla intohimoista. Ei kaikki sellaista seksiä ihan jokaisen vastaantulijan kanssa edes pysty tai halua harrastaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen! Mies halusi naida valot päällä ja vieläpä arkipäivinä!
Suhde loppui varmasti lyhyeen koska sairastahan tuollainen! Saunan jälkeen lauantai-iltana peiton alla pimeässä korkeintaan kerran kuukaudessa normaalia!
Ja pidetään siinäkin tapauksessa siinä asiassa holtti, ja ei ruveta hurjastelemaan ja nautiskelemaan. Kaksi minuuttia yhdyntää kyllä riittää normaalille ja terveelle ihmiselle, nopeammastakaan suorituksesta ei toki haittaa ole. Päinvastoin!
N37 kirjoitti:
No meillä niin 19 vuoden yhdessäolon seurauksena seksi on muuttunut vaniljaisesta rakastelusta sellaiseksi, että ostin hiljattain miehelleni lahjaksi naisen torson eli tekopimpsan ja -pepun. Yksi miehen ja minunkin fantasioista on ffm. Olen bi ja mies nyt vaan mies. :) Aito ffm olisi monella tapaa haastavaa (taudit, mustasukkaisuus, ihastumiset, mistä löytää luotettava ja molemmista kiihottava kolmas pyörä), mutta kodin rauhassa pornon ja lelujen jne. rekvisiitan avulla voin luoda miehelle illuusion ja kuvitella itse, että se panee myös jotain toista naista.
Muuten meille pukeutumiset milloin sisäköksi, milloin hutsuksi, milloin koulutytöksi tilpehööreineen ovat ihan perussettiä. Peruukkeja on monenlaisia, myös hiuslisäkkeitä, irtoripsiä jne. Pidän välillä pelkkiä isoja koruja. Omistan myös kokovartalon fishnet-asuja yms.
Lisäksi on anustappeja, mutta emme harrasta peppuseksiä, koska se sattuu. Pieni anustappi ei ja tuntuu molemmista hyvältä (tekee pimpasta vähän tiukemman ) ja ajatus on kiihottava. Meillä on myös minulle kaulapanta ja nahka/pvc-asuja sekä ruoskia sellaiseen semirajuun, mutta ei oikeaan sm -seksiin. Tykkään ajatuksesta tulla alistetuksi, mutta en halua kovaa kipua. Pieni läpsiminen on hyvä asia.
Kirjoitan miehelleni myös seksinovelleja omien fantasioitteni pohjalta. Meillä on oma kahdenkeskinen seksisähköposti ja minulla on oma taiteilijanimikin. :)
Oikeastaan kaikkea muuta siis semisti, paitsi pissa/kakkaleikkejä ja rajua satuttamista. En pidä itseäni kovinkaan pervona. Uskoisin, että tällaista on varmaan aika monilla pitkän suhteen onnellisilla pareilla.
Ihan täydellistä jos on totta. M33
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi näitä erikoisuuksia on vain etupäässä miehillä?
Naisilla on suurempi huoli siitä, mitä muut ajattelevat. Lisäksi seksiasioissa tuppaa mielikuvitus olemaan valitettavan monilla muutenkin jokseenkin lähellä nollaa ja naiset ovat keskimäärin yleisesti seksuaalisesti haluttomampia kuin miehet.
Sanoisin, että naisten mielikuvitus ja seikkailunhaluisuus on muutenkin miestä vähäisempää, kuin myös kyky luoda uutta, eli myös perversioita. Naisethan seuraavat enemmän sitä mitä muut tekevät, eli ovat enemmän lauman jäseniä.
Vierailija kirjoitti:
Olen masokisti ja seurustelin sadistin kanssa. Parasta seksiä IKINÄ! Erottiin kun miestä ei seksi kiinnostanut kuin juhannuksena ja jouluna. Taidan siis itse olla se pervompi.
Täysi selibaatti on nykyään perversioiden huippu!

Todellakin. Tänä seksin kyllästämänä aikana you can't get kinkier than that!
Vierailija kirjoitti:
Olen itse perverssi enkä ole koskaan ollut suhteessa, koska en kehtaisi puhua haluistani. Tosin muitakin ongelmia minulla on liittyen suhteen aloittamiseen. Mutta inhoan seksuaalisuuttani enkä haluaisi altistaa naisystävääni perversseille fantasioilleni. Toisaalta jos hänellä itsellään olisi samoja kiinnostuksen kohteita ei sekään olisi hyvä.
Tämäntyyppiset kaverit on sitten niitä joilta löytyy se joku nainen kellarista. Ei hyvää päivää. Luuletko, että oon maailman ainoa pervo, eiköhön suurimmalla osalla ole joku perversio.
Sanoisin, että ne joilla ei mitään ole, vasta ovatkin pervoja.
Ennen tätä nykyistä miestäni rakastin seksiä ja halusin sitä paljon ja monipuolisesti eri asennoissa. Nyt tuon pervon kanssa siitä on tullut lähinnä ahdistavaa. Hän haluaa aina vain niitä samoja pervojuttujaan. Suostuu toki minkälaiseen seksiin vain, mutta aina kääntää sen omiin fantasioihinsa. Sellaiseen intohimoiseen rakasteluun, joka on kuulunut aikaisempiin suhteisiini, emme ole yltäneet kertaakaan. Ennemmin minulla on tunne, että tyydytän itseäni häneen ja hän tyydyttää itsensä minuun. En koe mitään yhteydentunnetta häneen sekstaillessani hänen kanssaan, koska hän on niin fantasioissaan. Ymmärrättekö mitä tarkoitan?
Seksi on teknisesti ihan jees, laukean kyllä joka kerta ainakin kerran (jota hän pitää hyvän seksin merkkinä), mutta se tuntuu yhtä yksinäiseltä hommalta kuin masturboiminen. Emme ole siinä yhdessä making love, you know. Ikinä aikaisemmin en ole tuollaisen kanssa ollut sängyssä.
Hän ei koe aktissa mitään outoa, on kuulemma aina harrastanut tällaista seksiä. Olen ymmälläni, en ole koskaan tavannut tuollaisen seksin harrastajia.Olenko ihan hakoteillä kokiessani hänen pervoleikkinsä lähinnä naurettaviksi ja halutessani syvällisempää, henkisestikin tyydyttävämpää seksiä?
Jos seksi ei tyydytä, ehdotan, että keskustelet kumppanisi kanssa. Empaattinen kumppani suostuu monenlaiseen seksiin, koska rakastaa. Aivan kuten sinäkin ap.
Olen itse pervo mutta mieheni ei tiedä sitä. Ei ole koskaan vaivautunut kysymään.
Vierailija kirjoitti:
Jos seksi ei tyydytä, ehdotan, että keskustelet kumppanisi kanssa. Empaattinen kumppani suostuu monenlaiseen seksiin, koska rakastaa. Aivan kuten sinäkin ap.
On tästä puhuttu. Huom meillä puhutaan seksistä tuntitolkulla päivittäin, lähinnä kyllä hänen toimestaan ja tarpeistaan, mutta olen minäkin omista toiveistani kertonut (ja olen myös kertonut sen, etten halua huulla niitä seksijuttuja koko ajan, ne eivät minua kiihota vaan lähinnä ahdistavat).
Kumppani suostuu kyllä vaniljaisempaan seksiin aluksi, mutta lähes aina saa sen käännettyä haluamaansa pervoiluun. Ellei saa, niin sitten hän ei saa tyydytystä ja jää vaille ja tulee entistä levottomammaksi ja alkaa entistä enemmän ruinata seksiä.
Lisäksi se minun haluamani läsnäoloseksi on sellaista, johon hän ei ilmeisesti ihan oikeasti kykene, ei pysty olemaan ajattelematta fantasioitaan. Siitä tulee minulle kummallinen tunne, ikäänkuin hän olisi sängyssä jonkun toisen kanssa ja minä jään koko touhusta syrjään. En osaa oikein selittää sitä paremmin. Hän ei ymmärrä, mitä tarkoitan, koska hänhän sanojensa mukaan fantasioi juuri minusta. Olemme puhuneet, että jospa hän jättäisi aivot narikkaan ja keskityisi siinä hetkessä olemiseen fantasioinnin sijaan, mutta tuntuu olevan mahdoton tehtävä.
Onko tuollainen yleistä / tavanomaista perverssijutuista pitäville, ettei kykene läsnäolevaan seksiin?
Huokaus. Elän itse melkoisessa oikean seksin puutteessa koko ajan :(
ap
Ap, jos pissa- ja kakkaleikit eivät kiinnosta sinua ja mies ei muuten saa niin en usko, että tuo muuksi muuttuu. Joko lähdet tai tyydyt itsellesi vääränlaiseen seksiin. Itselleni seksi on niin iso osa parisuhdetta, etten tyytyisi tuollaiseen.
Miten saisin vaimon innostumaan seksiasuista?
Vierailija kirjoitti:
N37 kirjoitti:
No meillä niin 19 vuoden yhdessäolon seurauksena seksi on muuttunut vaniljaisesta rakastelusta sellaiseksi, että ostin hiljattain miehelleni lahjaksi naisen torson eli tekopimpsan ja -pepun. Yksi miehen ja minunkin fantasioista on ffm. Olen bi ja mies nyt vaan mies. :) Aito ffm olisi monella tapaa haastavaa (taudit, mustasukkaisuus, ihastumiset, mistä löytää luotettava ja molemmista kiihottava kolmas pyörä), mutta kodin rauhassa pornon ja lelujen jne. rekvisiitan avulla voin luoda miehelle illuusion ja kuvitella itse, että se panee myös jotain toista naista.
Muuten meille pukeutumiset milloin sisäköksi, milloin hutsuksi, milloin koulutytöksi tilpehööreineen ovat ihan perussettiä. Peruukkeja on monenlaisia, myös hiuslisäkkeitä, irtoripsiä jne. Pidän välillä pelkkiä isoja koruja. Omistan myös kokovartalon fishnet-asuja yms.
Lisäksi on anustappeja, mutta emme harrasta peppuseksiä, koska se sattuu. Pieni anustappi ei ja tuntuu molemmista hyvältä (tekee pimpasta vähän tiukemman ) ja ajatus on kiihottava. Meillä on myös minulle kaulapanta ja nahka/pvc-asuja sekä ruoskia sellaiseen semirajuun, mutta ei oikeaan sm -seksiin. Tykkään ajatuksesta tulla alistetuksi, mutta en halua kovaa kipua. Pieni läpsiminen on hyvä asia.
Kirjoitan miehelleni myös seksinovelleja omien fantasioitteni pohjalta. Meillä on oma kahdenkeskinen seksisähköposti ja minulla on oma taiteilijanimikin. :)
Oikeastaan kaikkea muuta siis semisti, paitsi pissa/kakkaleikkejä ja rajua satuttamista. En pidä itseäni kovinkaan pervona. Uskoisin, että tällaista on varmaan aika monilla pitkän suhteen onnellisilla pareilla.Ihan täydellistä jos on totta. M33
Ei lähelläkään.