Tyrin rakastamani ihmisen kanssa - mitä teen?

Vierailija kirjoitti:

Ekstrovertin ja introvertin suhde voi onnistua jos ekstrovertti hyväksyy introvertin tilantarpeen. Ehkä introvertti voi tuoda ekstrovertin elämään rauhallisuutta ja tasapainoa. Hyviä puolia on että ap voi mennä ilman kahleita ja vaatimuksia, toteuttaa itseään mielin määrin.

Kyllä. Hyväksyn hänen tilantarpeen. En tarvitse yhdessäoloa 24/7. Nyt vaan satuin näkemään yhteisen tuttumme. Kovasti on tämä ihana introvertti "rakkaani" ollut seurallinen ainakin nyt muutamana päivänä. Samoina päivinä joina minä olen saanut kuulla yksinäisyyden tarpeesta...

Enpä se tyrijä ollut minä. Olisi vaan ollut suoraselkäinen ja reilu ja kertonut ettei kiinnosta. Valvoin ja itkin koko yön koska itsellä oli niin vahvat tunteet.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olin tosi hitaasti lämpeävä yhden miehen kanssa. Jätin itse hänet lopulta ja myöhemmin tajusinkin hänen olleen todella väärä minulle. Seuraavan kanssa sitten edettiinkin vauhdikkaasti ja tässä sitä edelleen ollaan.

Suosittelen siis jättämään tämän tyypin rauhaan, ehkei hän vain tunne samoin kuin sinä.

No niin, kyllä, tämä tunne minulla tässä tulee. En tiedä että onko hän sittenkään oikeasti rakastunut, käytös on ollut hyvin vaihtelevaa. No ehkä hän sitten joskus vuosien päästä olis lämmennyt tarpeeksi...

ap

Minä en olisi tälle henkilölle lämmennyt kunnolla edes kymmenen vuoden kuluttua. Väärä henkilö vain on väärä. Löydät varmasti itsellesi sopivan kumppanin :)

Voi hyvänen aika, mitä sä sitten edes kirjoittelet tähän ketjuun, jos mies ei ollut sinulle tärkeä, etkä ollut edes rakastunut? Koska olet niin itsekäs ja prinsessa, että otti itsetunnolle, kun joku ei halunnutkaan kybällä sua, vai?

Tässä on nyt kysymys siitä, että on jo rakastuttu ja todellakin haluttaisiin se suhde.

Et itse sitten ymmärtänyt pointtia. Kuten sanoin, en olisi lämmennyt, olin tälle yhdelle hitaasti lämpeävä, juuri kuten ap:n entinen ap:lle. Eli se toinen tuskin on samalla tavalla tuntenut kuin ap. Ja se toinen olisi todellakin minut halunnut, suunnitteli jo häitä ja lasten nimiä, oli pakko vetää peli pois. Paljon myöhemmin kertoi kuinka murtunut oli. Onneksi siis alkuvaiheessa jo erottiin, ettei hänen tunteensa olisi kasvanut liikaa.

Että, jos opettelisit lukemaan ensin myös sen lainatun osan. Ap:lle on huomattavasti helpompaa nyt, kuin mitä olisi parin vuoden päästä. En ole ikinä ollut itsekäs, enkä prinsessa.

Juu, parempi nyt kuin hetken päästä vaikka sattuu niin julmetusti.

Ap

En ole ihan hetkeen tälläisiä sydänsuruja kokenutkaan. Tuntuu ihan hirveältä tajuta ettei toisella ollutkaan niitä tunteita. Valvoin tosiaan yön ja yksinkertaisesti ITKIN vaan. On nyt vähän erilainen juhannus edessä... Täytyy vielä kai kerran puhua hänen kanssa mutta odotan että herra itse ottaa yhteyttä.

Ap

Pakko vaan sanoa ap, että älä oikeasti lankea tunteidesi ansaan. Been there, done that. Kaksi vuotta rakastettiin exän kanssa toisiamme, mutta nuo samat erot veivät meidät kummatkin hulluuden partaalle. Jos heti alussa on vaikeaa, niin vaikeuksia löytyy senkin edestä myöhemmissä vaiheissa. Minä tykkään pitää kädestä kiinni, harrastaa paljon seksiä, olla iholla, jutella jne. kotona ollessamme ja minulla oli toki se ns. oma elämä myös. Miestä taas ahdisti, jos en antanut hänen olla päivässä 4h yksin (siis vuorokaudesta 8h omat menot/työt ja 3-4h siihen päälle), hän ei jaksanut harrastaa seksiä ja olisi ollut tyytyväinen ehkä kertaan kahdessa viikossa, hänellä oli hyvin vakavia tunnelukkoja yms, joita hän ei halunnut selvittää koska "hän osaa hoitaa sen itse oman päänsä sisällä". Me rakastuttiin aivan vääriin asioihin toisissamme: minä hänen analyyttisyyteensä ja hän minun elämäniloisuuteeni. Ne eivät kuitenkaan ole missään nimessä minkään parisuhteen kulmakiviä. Tärkeämmät asiat, kuten elämäntavat esimerkiksi menivät aivan ristiin ja kompromissit eivät olisi tyydyttäneet kumpaakaan (usko pois, että yritettiin ihan liikaa).

Lopputulos: mitä enemmän hän vetäytyi, hiljeni ja ahdistui yhteiselomme aikana toimimattomista kompromisseista, sitä enemmän menin liki, kyselin, selvitin, yritin keskustella. Lopulta monen muun syyn takia miehen teoissa ja sanoissa (kertomatta jättäminen, valehtelu, pettäminen) masennuin ja jouduin sairaslomalle saakka. Hänen rakkautensa minua kohtaan hiipui minun menetettyä elämäniloni ja tuolloin minulle vasta kunnolla valkeni, että tämä suhde oli tuomittu alusta alkaen. Kun vähitellen paranin niin samassa aloitin käsittelemään eroa miehestä. Lopulta erosimme 6kk kuluttua tuosta kaikesta ja mies menetti oman elämänhalunsa hetkeksi. Vasta eron konkretisoitua mies meni terapiaan, jonne hänen olisi pitänyt mennä kaksi vuotta aiemmin meidän parisuhteemme sijasta.

Mutta lyhyesti vielä: ei, ei ja ei. Mikään määrä rakkautta ei oikeasti ikinä korvaa kompromisseja, joihin kukaan ei ole tyytyväinen. Itse opin tuosta episodista kantapään kautta, että minun pitää ottaa kumppanikseni kaltaiseni sosiaalinen, aktiivinen ja tunteistaan avoimesti ja mielellään puhuva puoliso. Tällaisen löysin ja häneen myös rakastuin ja tämä on sitä rakkautta, joka kestää ja vahvistaa eikä romuta ja ahdista. Etsi joku kaltaisesi niin vältyt suurelta määrältä murhetta ja säästät suoraan sanottuna aikaasi. Vaikka eksässäni oli vaikka mitä hyvää, niin yhteiselon, parisuhteen tai tyytyväisyyden ylläpitämisen kannalta ne olivat turhia. Maailmassa on pilvin pimein kiinnostavia, ihastuttavia ja rakastettavia ihmisiä pilvin pimein, mutta hyvä ja hyvinvoiva parisuhde on tehty muista asioista, kuten hyvästä henkisestä yhteydestä ja vahvasta yhteisymmärryksestä ja toistensa ymmärtämisestä.

Vierailija kirjoitti:

Miksiköhän tuollaiset miehet (oletan, että kyseessä on mies) edes haluavat olla naisten kanssa, jotka ovat niin innokkaita ja rohkeita etenemään heidän kanssaan suhteeseen? Siksikö vain, ettei ne yhtä hitaastilämpiävät koskaan ehdi kiinnostua heistä?? Mullakin on kokemusta tuollaiseen mieheen ihastumisesta, eikä se johtanut edes suhteeseen, mies ei siihenkään pystynyt. Saatanan mikä mulkku, hurmaamiseen kyllä pystyi ja parhaimmalla tavalla. Rakastuin ihan silmittömästi ja se ei johtanut mihinkään. En tiedä voinko enää koskaan rakastua koska se, mitä siltä mieheltä sain siinä silti ja mitä tajusin tarvitsevani on jotain mitä ei suhteeseen haluavista miehistä löydy. Eli malttia mutta että oltaisiin oikeasti kiinnostuneita, eikä just tuollaisia välinpitämättömiä sitten.

Sehän on vaan hyvä, että olet antanut itsellesi luvan rakastua. Se mitä siinä käy...senhän näkee vasta kun uskaltaa. Ole onnellinen,että uskallat. Uskalsit nyt. Huilit ja teet itsetutkiskelun ja uskallat kyllä uudelleenkin. Se uskallus on tosiaan se vaikein. Hyvä on itseään osata suojella. Hyvä on sitten uskaltaa, jos sellainen ihminen kohdalle sattuu. Ei niitä kovin montaa oikeaa rakkautta kai kohdalle satu. Riittää se yksi sopiva. Ota tuosta suhteesta opiksi. Mitä asioita miehessä mielestäsi pitää olla ja mitkä eivät ole niin merkitseviÄ? Ihana, että on tunteita ja uskaltaa antaa tapahtua omassa elämässä.

Tuossa ihmisessä on varmaan ollut niitä tärkeitä asioita, mutta ehkä jokin sellainen mikä sinulle on erittäin tärkeä - puuttuu?

Me ihmiset ollaan erilaisia. Se tyyppi lämpenee kenelle lämpenee. Et nyt ollut se.

Ainakaan heti.

Ja kannattaa miettiä, että kuinka kauan roikkuu toiveissa.... Kuinka paljon pistää energiaa.

Introverttinä kokisin ahdistusta siitä, että minun pitäisi olla tietynlainen kelvatakseni, sosiaalinen ja kylki kyljessä kiinni puhuen suurista tunteista kun rakastan hiljaisesti omalla tavallani, enemmän kosketuksen kautta kuin suurilla sanoilla.

Itse olen juuri tuollainen erakkomainen, hitaasti lämpeävä, mieheni todella sosiaalinen ja menevä luonne kuten ap. Minä tarvitsin tilaa ja mieheni luuli ettei minua kiinnosta kun ei saanut minua avautumaan. Teimme kumpikin kompromisseja, minä yritin kovasti ja hän antoi tilaa. Minä tajusin että menetän hänet jos en avaudu, hän tajusi että menettää minut jos vaatii liikaa.

Paljon tehtiin töitä puolin ja toisin, nyt elämme hyvässä harmoniassa. Hän saattaa yhtäkkiä lähteä harrastuksiinsa ja minä olen sillä aikaa tyytyväisenä kotona rauhassa. Hänkin tykkää välillä olla hieman erakko, ja minusta kuoriutuu välillä kunnon sosiaalinen perhonen. Lähden monesti johonkin tilaisuuteen vaikkei pätkääkään kiinnostaisi, koska tiedän että siellä on hauskaa. Joskus jään kotiin ja olen aivan yhtä tyytyväinen.

Yritän siis sanoa, että jos toisen oikeasti haluaa olla, kumpikin tekee kompromisseja ja aina löytyy keino ja syy pysyä yhdessä. Ihmiset ovat erilaisia ja muilta kannattaa ottaa oppia. Itse olen yksinkertaisesti oppinut sosiaalisia taitoja, joka helpottaa elämää huomattavasti (ei tartte esim juhlissa istua vaivaantuneena kun osaa keskustella tuntemattomienkin kanssa).

Voimia ap:lle! Jos vielä miehesi kanssa juttelette ja tapaatte, kerro hänelle oma kantasi, sinulla on siihen oikeus. Kuuntele miehen vastaus, haluaako hän edes ymmärtää? Ei kyllä hyvältä kuulosta, mutta yritä kestää! <3 Ja todellakin, mies tässä on tyrinyt!

Vierailija kirjoitti:

Introverttinä kokisin ahdistusta siitä, että minun pitäisi olla tietynlainen kelvatakseni, sosiaalinen ja kylki kyljessä kiinni puhuen suurista tunteista kun rakastan hiljaisesti omalla tavallani, enemmän kosketuksen kautta kuin suurilla sanoilla.

Introvertti kelpaa mutta jos se on jatkuvaa itsenäisyyden ja yksinäisyyden tarpeen korostamista, vaikka kuitenkin jaksaa tapailla kavereitaan, niin eipä tuo mitään rakkautta ainakaan ole. Olkoon sitten introvertti minun kanssa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Introverttinä kokisin ahdistusta siitä, että minun pitäisi olla tietynlainen kelvatakseni, sosiaalinen ja kylki kyljessä kiinni puhuen suurista tunteista kun rakastan hiljaisesti omalla tavallani, enemmän kosketuksen kautta kuin suurilla sanoilla.

Kiva kun te introvertit osallistutte keskusteluun, mutta ei teillä ole ap:n tilanteen kanssa mitään tekemistä. En usko millään muotoa, että ap:n tapailema mies olisi introvertti. Kuulostaa sosiaaliselta ihmiselta kaikkine menoineen, joihin ei ap mahdu. Miestä ei vaan kiinnosta tarpeeksi. Hänellä on mitä todennäköisemmin myös muita säätöjä, liekö eronnutkaan edes.

Asioihin löytyy yleensä hyvin yksinkertainen vastaus, vaikka sitä on tuskallista nähdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ekstrovertin ja introvertin suhde voi onnistua jos ekstrovertti hyväksyy introvertin tilantarpeen. Ehkä introvertti voi tuoda ekstrovertin elämään rauhallisuutta ja tasapainoa. Hyviä puolia on että ap voi mennä ilman kahleita ja vaatimuksia, toteuttaa itseään mielin määrin.

Kyllä. Hyväksyn hänen tilantarpeen. En tarvitse yhdessäoloa 24/7. Nyt vaan satuin näkemään yhteisen tuttumme. Kovasti on tämä ihana introvertti "rakkaani" ollut seurallinen ainakin nyt muutamana päivänä. Samoina päivinä joina minä olen saanut kuulla yksinäisyyden tarpeesta...

Enpä se tyrijä ollut minä. Olisi vaan ollut suoraselkäinen ja reilu ja kertonut ettei kiinnosta. Valvoin ja itkin koko yön koska itsellä oli niin vahvat tunteet.

Ap

Olen tuo "Never again", jonka mies päättyi jopa pettämään. En itsekään ymmärrä kunnolla homman logiikkaa vieläkään, mutta introvertille saattaa tulla yhden henkilön kohdalla kiintiö täyteen, mutta se ei poissulje muiden kanssa hengailua. Oma eksä myös tavallaan havitteli kevyitä suhteita ja ihastumisia ja tämä ajoi myös pettämiseen. Hänen kohdallaan oli kyse tarpeesta olla jatkuvasti rakastettu, ihailtu, sillä ei saanut lapsena vanhemmiltaan huomiota heidän raivoisassa ja lopulta eroon johtaneessa suhteessa. Eli jos et ole valmis siihen, että miehesi ei jaksa sinua mutta mielellään instead viettää aikaa muiden kanssa monta kertaa viikossa, niin unohda. Eksäni myös valehteli minulle herkästi, etten pahoittaisi mieltäni, koska hän ei pystynyt hyväksymään negatiivisia tunteita kenelläkään. Oma lapsuus kun oli täynnä negatiivisia kokemuksia ja tunteita, niin mikä tahansa edes pieni kommentti, että harmi kun ulkona sataa oli hänelle voimakkaampi kokemus kuin mitä se kontekstissa oli.

En väitä, että omalla kohdallasi olisi näin rankka tilanne, mutta hyvää tuosta suhteesta ei sinulle kuitenkaan heiluisi. Etsi kuitenkin joku toinen, joka tekee sinut onnelliseksi sellaisena kuin hän luonnostaan on. Itse olen ollut nyt vajaa 3 vuotta onnellisessa parisuhteessa ihmisen kanssa, jonka kanssa eläminen ei vaadi kompromissin kompromissia ja tämä on sitä aitoa onnellisuutta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ekstrovertin ja introvertin suhde voi onnistua jos ekstrovertti hyväksyy introvertin tilantarpeen. Ehkä introvertti voi tuoda ekstrovertin elämään rauhallisuutta ja tasapainoa. Hyviä puolia on että ap voi mennä ilman kahleita ja vaatimuksia, toteuttaa itseään mielin määrin.

Kyllä. Hyväksyn hänen tilantarpeen. En tarvitse yhdessäoloa 24/7. Nyt vaan satuin näkemään yhteisen tuttumme. Kovasti on tämä ihana introvertti "rakkaani" ollut seurallinen ainakin nyt muutamana päivänä. Samoina päivinä joina minä olen saanut kuulla yksinäisyyden tarpeesta...

Enpä se tyrijä ollut minä. Olisi vaan ollut suoraselkäinen ja reilu ja kertonut ettei kiinnosta. Valvoin ja itkin koko yön koska itsellä oli niin vahvat tunteet.

Ap

Olen tuo "Never again", jonka mies päättyi jopa pettämään. En itsekään ymmärrä kunnolla homman logiikkaa vieläkään, mutta introvertille saattaa tulla yhden henkilön kohdalla kiintiö täyteen, mutta se ei poissulje muiden kanssa hengailua. Oma eksä myös tavallaan havitteli kevyitä suhteita ja ihastumisia ja tämä ajoi myös pettämiseen. Hänen kohdallaan oli kyse tarpeesta olla jatkuvasti rakastettu, ihailtu, sillä ei saanut lapsena vanhemmiltaan huomiota heidän raivoisassa ja lopulta eroon johtaneessa suhteessa. Eli jos et ole valmis siihen, että miehesi ei jaksa sinua mutta mielellään instead viettää aikaa muiden kanssa monta kertaa viikossa, niin unohda. Eksäni myös valehteli minulle herkästi, etten pahoittaisi mieltäni, koska hän ei pystynyt hyväksymään negatiivisia tunteita kenelläkään. Oma lapsuus kun oli täynnä negatiivisia kokemuksia ja tunteita, niin mikä tahansa edes pieni kommentti, että harmi kun ulkona sataa oli hänelle voimakkaampi kokemus kuin mitä se kontekstissa oli.

En väitä, että omalla kohdallasi olisi näin rankka tilanne, mutta hyvää tuosta suhteesta ei sinulle kuitenkaan heiluisi. Etsi kuitenkin joku toinen, joka tekee sinut onnelliseksi sellaisena kuin hän luonnostaan on. Itse olen ollut nyt vajaa 3 vuotta onnellisessa parisuhteessa ihmisen kanssa, jonka kanssa eläminen ei vaadi kompromissin kompromissia ja tämä on sitä aitoa onnellisuutta!

Exäsi ei ole introvertti (vaikka onkin saanut sinut uskomaan niin), vaan narsisti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ekstrovertin ja introvertin suhde voi onnistua jos ekstrovertti hyväksyy introvertin tilantarpeen. Ehkä introvertti voi tuoda ekstrovertin elämään rauhallisuutta ja tasapainoa. Hyviä puolia on että ap voi mennä ilman kahleita ja vaatimuksia, toteuttaa itseään mielin määrin.

Kyllä. Hyväksyn hänen tilantarpeen. En tarvitse yhdessäoloa 24/7. Nyt vaan satuin näkemään yhteisen tuttumme. Kovasti on tämä ihana introvertti "rakkaani" ollut seurallinen ainakin nyt muutamana päivänä. Samoina päivinä joina minä olen saanut kuulla yksinäisyyden tarpeesta...

Enpä se tyrijä ollut minä. Olisi vaan ollut suoraselkäinen ja reilu ja kertonut ettei kiinnosta. Valvoin ja itkin koko yön koska itsellä oli niin vahvat tunteet.

Ap

Olen tuo "Never again", jonka mies päättyi jopa pettämään. En itsekään ymmärrä kunnolla homman logiikkaa vieläkään, mutta introvertille saattaa tulla yhden henkilön kohdalla kiintiö täyteen, mutta se ei poissulje muiden kanssa hengailua. Oma eksä myös tavallaan havitteli kevyitä suhteita ja ihastumisia ja tämä ajoi myös pettämiseen. Hänen kohdallaan oli kyse tarpeesta olla jatkuvasti rakastettu, ihailtu, sillä ei saanut lapsena vanhemmiltaan huomiota heidän raivoisassa ja lopulta eroon johtaneessa suhteessa. Eli jos et ole valmis siihen, että miehesi ei jaksa sinua mutta mielellään instead viettää aikaa muiden kanssa monta kertaa viikossa, niin unohda. Eksäni myös valehteli minulle herkästi, etten pahoittaisi mieltäni, koska hän ei pystynyt hyväksymään negatiivisia tunteita kenelläkään. Oma lapsuus kun oli täynnä negatiivisia kokemuksia ja tunteita, niin mikä tahansa edes pieni kommentti, että harmi kun ulkona sataa oli hänelle voimakkaampi kokemus kuin mitä se kontekstissa oli.

En väitä, että omalla kohdallasi olisi näin rankka tilanne, mutta hyvää tuosta suhteesta ei sinulle kuitenkaan heiluisi. Etsi kuitenkin joku toinen, joka tekee sinut onnelliseksi sellaisena kuin hän luonnostaan on. Itse olen ollut nyt vajaa 3 vuotta onnellisessa parisuhteessa ihmisen kanssa, jonka kanssa eläminen ei vaadi kompromissin kompromissia ja tämä on sitä aitoa onnellisuutta!

Exäsi ei ole introvertti (vaikka onkin saanut sinut uskomaan niin), vaan narsisti.

Ei ollut kyllä narsisti. Introverttiys ei tosin tehnyt hänestä myöskään kusipäätä. Hänellä oli lapsuudensa tähden aspergerimaisia piirteitä (ei tee myöskään kenestäkään kusipäätä, mutta tiedätte kyllä millä tavoin tällainen vaikuttaa parisuhteeseen) ja mahdollisesti joku mielen tasapainoon vaikuttava häiriö tms, mutta narsisti hän ei ollut eikä ole. PTSD jollain lievällä tasolla oli välillä nähtävissä. Maksimissaan hänessä korostui välillä narsistisia piirteitä, mutta tämä on kaukana narsismista.

On muuten tosi ärsyttävää, että ihmisiä leimataan narsististeiksi tuosta noin vain. Pitäisikö ihmisten opiskella vähän enemmän näitä juttuja, jotta narsistikortin vilauttelu vähenisi.

Never again kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ekstrovertin ja introvertin suhde voi onnistua jos ekstrovertti hyväksyy introvertin tilantarpeen. Ehkä introvertti voi tuoda ekstrovertin elämään rauhallisuutta ja tasapainoa. Hyviä puolia on että ap voi mennä ilman kahleita ja vaatimuksia, toteuttaa itseään mielin määrin.

Kyllä. Hyväksyn hänen tilantarpeen. En tarvitse yhdessäoloa 24/7. Nyt vaan satuin näkemään yhteisen tuttumme. Kovasti on tämä ihana introvertti "rakkaani" ollut seurallinen ainakin nyt muutamana päivänä. Samoina päivinä joina minä olen saanut kuulla yksinäisyyden tarpeesta...

Enpä se tyrijä ollut minä. Olisi vaan ollut suoraselkäinen ja reilu ja kertonut ettei kiinnosta. Valvoin ja itkin koko yön koska itsellä oli niin vahvat tunteet.

Ap

Olen tuo "Never again", jonka mies päättyi jopa pettämään. En itsekään ymmärrä kunnolla homman logiikkaa vieläkään, mutta introvertille saattaa tulla yhden henkilön kohdalla kiintiö täyteen, mutta se ei poissulje muiden kanssa hengailua. Oma eksä myös tavallaan havitteli kevyitä suhteita ja ihastumisia ja tämä ajoi myös pettämiseen. Hänen kohdallaan oli kyse tarpeesta olla jatkuvasti rakastettu, ihailtu, sillä ei saanut lapsena vanhemmiltaan huomiota heidän raivoisassa ja lopulta eroon johtaneessa suhteessa. Eli jos et ole valmis siihen, että miehesi ei jaksa sinua mutta mielellään instead viettää aikaa muiden kanssa monta kertaa viikossa, niin unohda. Eksäni myös valehteli minulle herkästi, etten pahoittaisi mieltäni, koska hän ei pystynyt hyväksymään negatiivisia tunteita kenelläkään. Oma lapsuus kun oli täynnä negatiivisia kokemuksia ja tunteita, niin mikä tahansa edes pieni kommentti, että harmi kun ulkona sataa oli hänelle voimakkaampi kokemus kuin mitä se kontekstissa oli.

En väitä, että omalla kohdallasi olisi näin rankka tilanne, mutta hyvää tuosta suhteesta ei sinulle kuitenkaan heiluisi. Etsi kuitenkin joku toinen, joka tekee sinut onnelliseksi sellaisena kuin hän luonnostaan on. Itse olen ollut nyt vajaa 3 vuotta onnellisessa parisuhteessa ihmisen kanssa, jonka kanssa eläminen ei vaadi kompromissin kompromissia ja tämä on sitä aitoa onnellisuutta!

Exäsi ei ole introvertti (vaikka onkin saanut sinut uskomaan niin), vaan narsisti.

Ei ollut kyllä narsisti. Introverttiys ei tosin tehnyt hänestä myöskään kusipäätä. Hänellä oli lapsuudensa tähden aspergerimaisia piirteitä (ei tee myöskään kenestäkään kusipäätä, mutta tiedätte kyllä millä tavoin tällainen vaikuttaa parisuhteeseen) ja mahdollisesti joku mielen tasapainoon vaikuttava häiriö tms, mutta narsisti hän ei ollut eikä ole. PTSD jollain lievällä tasolla oli välillä nähtävissä. Maksimissaan hänessä korostui välillä narsistisia piirteitä, mutta tämä on kaukana narsismista.

On muuten tosi ärsyttävää, että ihmisiä leimataan narsististeiksi tuosta noin vain. Pitäisikö ihmisten opiskella vähän enemmän näitä juttuja, jotta narsistikortin vilauttelu vähenisi.

Olet kyllä todella sinisilmäinen. "Introverttius ajoi pettämään" - joopa joo. Itselläsi on käsitteet hukassa. Pitäisikö sinun opiskella enemmän näitä juttuja?

Vierailija kirjoitti:

Never again kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ekstrovertin ja introvertin suhde voi onnistua jos ekstrovertti hyväksyy introvertin tilantarpeen. Ehkä introvertti voi tuoda ekstrovertin elämään rauhallisuutta ja tasapainoa. Hyviä puolia on että ap voi mennä ilman kahleita ja vaatimuksia, toteuttaa itseään mielin määrin.

Kyllä. Hyväksyn hänen tilantarpeen. En tarvitse yhdessäoloa 24/7. Nyt vaan satuin näkemään yhteisen tuttumme. Kovasti on tämä ihana introvertti "rakkaani" ollut seurallinen ainakin nyt muutamana päivänä. Samoina päivinä joina minä olen saanut kuulla yksinäisyyden tarpeesta...

Enpä se tyrijä ollut minä. Olisi vaan ollut suoraselkäinen ja reilu ja kertonut ettei kiinnosta. Valvoin ja itkin koko yön koska itsellä oli niin vahvat tunteet.

Ap

Olen tuo "Never again", jonka mies päättyi jopa pettämään. En itsekään ymmärrä kunnolla homman logiikkaa vieläkään, mutta introvertille saattaa tulla yhden henkilön kohdalla kiintiö täyteen, mutta se ei poissulje muiden kanssa hengailua. Oma eksä myös tavallaan havitteli kevyitä suhteita ja ihastumisia ja tämä ajoi myös pettämiseen. Hänen kohdallaan oli kyse tarpeesta olla jatkuvasti rakastettu, ihailtu, sillä ei saanut lapsena vanhemmiltaan huomiota heidän raivoisassa ja lopulta eroon johtaneessa suhteessa. Eli jos et ole valmis siihen, että miehesi ei jaksa sinua mutta mielellään instead viettää aikaa muiden kanssa monta kertaa viikossa, niin unohda. Eksäni myös valehteli minulle herkästi, etten pahoittaisi mieltäni, koska hän ei pystynyt hyväksymään negatiivisia tunteita kenelläkään. Oma lapsuus kun oli täynnä negatiivisia kokemuksia ja tunteita, niin mikä tahansa edes pieni kommentti, että harmi kun ulkona sataa oli hänelle voimakkaampi kokemus kuin mitä se kontekstissa oli.

En väitä, että omalla kohdallasi olisi näin rankka tilanne, mutta hyvää tuosta suhteesta ei sinulle kuitenkaan heiluisi. Etsi kuitenkin joku toinen, joka tekee sinut onnelliseksi sellaisena kuin hän luonnostaan on. Itse olen ollut nyt vajaa 3 vuotta onnellisessa parisuhteessa ihmisen kanssa, jonka kanssa eläminen ei vaadi kompromissin kompromissia ja tämä on sitä aitoa onnellisuutta!

Exäsi ei ole introvertti (vaikka onkin saanut sinut uskomaan niin), vaan narsisti.

Ei ollut kyllä narsisti. Introverttiys ei tosin tehnyt hänestä myöskään kusipäätä. Hänellä oli lapsuudensa tähden aspergerimaisia piirteitä (ei tee myöskään kenestäkään kusipäätä, mutta tiedätte kyllä millä tavoin tällainen vaikuttaa parisuhteeseen) ja mahdollisesti joku mielen tasapainoon vaikuttava häiriö tms, mutta narsisti hän ei ollut eikä ole. PTSD jollain lievällä tasolla oli välillä nähtävissä. Maksimissaan hänessä korostui välillä narsistisia piirteitä, mutta tämä on kaukana narsismista.

On muuten tosi ärsyttävää, että ihmisiä leimataan narsististeiksi tuosta noin vain. Pitäisikö ihmisten opiskella vähän enemmän näitä juttuja, jotta narsistikortin vilauttelu vähenisi.

Olet kyllä todella sinisilmäinen. "Introverttius ajoi pettämään" - joopa joo. Itselläsi on käsitteet hukassa. Pitäisikö sinun opiskella enemmän näitä juttuja?

Lukisitko tekstini kunnolla kiitos. Kirjoitin, ettei introverttiys ei tehnyt hänestä (eikä kyllä kenestäkään muustakaan btw) kusipäätä. En ole missään vaiheessa sanonut, että introverttiys olisi hänessä tehnyt pettäjää. Sanoin, että epävakaa lapsuus, rakkauden tarve yms. teki hänestä sellaisen. Introverttiys näkyi tarpeena suureen määrään yksinoloa, hän ei mm. jaksanut jutella kanssani tuntia pidempään yhteen soittoon, koska yksinkertaisesti väsyi eikä pystynyt keskittymään. Hän ei pitänyt juhlista, vilkkaista sosiaalisista tilanteista ja tätä kautta olimme siis hyvin erilaisia. Mutta hän ei ole oikeasti narsisti, ei sellaiset mene terapiaan kuten hän esimerkiksi meni. Hän oli vain vähän rikkinäinen ihminen, esimerkiksi lapsuuden raiskaus vaikutti häneen vahvasti. Usko kuule vaan, että minä tiedän eksäni paremmin kuin sinä ja opiskelen itse asiassa alalla, jossa käsitellään sivuuttaen näitä asioita. Jos hän olisi narsisti niin miksi sitä kieltäisin? Masentuneisuus teki hänestä itsekkään ja empatiaan hän kykeni aivan normaalisti. Voitko häipyä kyökkipsykologiasi kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Introverttinä kokisin ahdistusta siitä, että minun pitäisi olla tietynlainen kelvatakseni, sosiaalinen ja kylki kyljessä kiinni puhuen suurista tunteista kun rakastan hiljaisesti omalla tavallani, enemmän kosketuksen kautta kuin suurilla sanoilla.

Kiva kun te introvertit osallistutte keskusteluun, mutta ei teillä ole ap:n tilanteen kanssa mitään tekemistä. En usko millään muotoa, että ap:n tapailema mies olisi introvertti. Kuulostaa sosiaaliselta ihmiselta kaikkine menoineen, joihin ei ap mahdu. Miestä ei vaan kiinnosta tarpeeksi. Hänellä on mitä todennäköisemmin myös muita säätöjä, liekö eronnutkaan edes.

Asioihin löytyy yleensä hyvin yksinkertainen vastaus, vaikka sitä on tuskallista nähdä.

Asia on juuri näin. Minulle pölhöpäälle hokee yksinolon tarvetta, tänäänkin viettää koko päivän porukassa toisessa seurassa. Minua ei toki sinne kysytty vaikka olisi voitu. Toivottavasti saan pian sanottua ja surtua tän pois, ei hän minua tarpeeksi rakasta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Introverttinä kokisin ahdistusta siitä, että minun pitäisi olla tietynlainen kelvatakseni, sosiaalinen ja kylki kyljessä kiinni puhuen suurista tunteista kun rakastan hiljaisesti omalla tavallani, enemmän kosketuksen kautta kuin suurilla sanoilla.

Kiva kun te introvertit osallistutte keskusteluun, mutta ei teillä ole ap:n tilanteen kanssa mitään tekemistä. En usko millään muotoa, että ap:n tapailema mies olisi introvertti. Kuulostaa sosiaaliselta ihmiselta kaikkine menoineen, joihin ei ap mahdu. Miestä ei vaan kiinnosta tarpeeksi. Hänellä on mitä todennäköisemmin myös muita säätöjä, liekö eronnutkaan edes.

Asioihin löytyy yleensä hyvin yksinkertainen vastaus, vaikka sitä on tuskallista nähdä.

Asia on juuri näin. Minulle pölhöpäälle hokee yksinolon tarvetta, tänäänkin viettää koko päivän porukassa toisessa seurassa. Minua ei toki sinne kysytty vaikka olisi voitu. Toivottavasti saan pian sanottua ja surtua tän pois, ei hän minua tarpeeksi rakasta.

Ap

No jos jaksaa nähdä muita ihmisiä eikä sinua, niin viesti on aika selvä. Mitä rakkauteen tulee, niin sehän ei yksin riitä. Kyllä kumppanin pitää olla myös sopiva. Se on vähintään yhtä tärkeää kuin rakkaus. Jos kumppani on liian erilainen, mikään määrä rakkautta ei riitä pitämään suhdetta kasassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Introverttinä kokisin ahdistusta siitä, että minun pitäisi olla tietynlainen kelvatakseni, sosiaalinen ja kylki kyljessä kiinni puhuen suurista tunteista kun rakastan hiljaisesti omalla tavallani, enemmän kosketuksen kautta kuin suurilla sanoilla.

Kiva kun te introvertit osallistutte keskusteluun, mutta ei teillä ole ap:n tilanteen kanssa mitään tekemistä. En usko millään muotoa, että ap:n tapailema mies olisi introvertti. Kuulostaa sosiaaliselta ihmiselta kaikkine menoineen, joihin ei ap mahdu. Miestä ei vaan kiinnosta tarpeeksi. Hänellä on mitä todennäköisemmin myös muita säätöjä, liekö eronnutkaan edes.

Asioihin löytyy yleensä hyvin yksinkertainen vastaus, vaikka sitä on tuskallista nähdä.

Asia on juuri näin. Minulle pölhöpäälle hokee yksinolon tarvetta, tänäänkin viettää koko päivän porukassa toisessa seurassa. Minua ei toki sinne kysytty vaikka olisi voitu. Toivottavasti saan pian sanottua ja surtua tän pois, ei hän minua tarpeeksi rakasta.

Ap

No jos jaksaa nähdä muita ihmisiä eikä sinua, niin viesti on aika selvä. Mitä rakkauteen tulee, niin sehän ei yksin riitä. Kyllä kumppanin pitää olla myös sopiva. Se on vähintään yhtä tärkeää kuin rakkaus. Jos kumppani on liian erilainen, mikään määrä rakkautta ei riitä pitämään suhdetta kasassa.

Juu lieneehän tämä selvä. Kyllä on ollut tuskainen juhannus. En ole vielä päässyt miehen kanssa puhumaan. Jonain päivänä sitten. En edes tiedä miten sanon.

Ao

Vierailija kirjoitti:

Hitaasti lämpiävä=ei ole kiinnostunut. Minäkin olen hitaasti lämpiävä 99% miesten kanssa.

1% kanssa en. Siitä prosentistakaan ei välttämättä löydy sitä oikeaa. Olen siis supernirso. Unohda koko mies.

No mutta. Eikös tämä viittaa siihen, että sinulla on ongelma nimeltä äärimmäinen nirsous. Jos kohtaisit jonkun, joka viitsisi riittävän pitkään sietää nirsoiluasi, ja olisi sinulle sopiva kumppani (vaikka et tätä itse nirsoilultasi heti näkisikään), ongelma ratkeaisi.

Terveisin nainen, joka on mielestään tavannut elämänsä miehen - mutta mies nirsoilee. Ja minä siedän, niin kauan kuin suinkin jaksan, koska olen tuolle miehelle todellinen kultakimpale ja tiedän sen! :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Introverttinä kokisin ahdistusta siitä, että minun pitäisi olla tietynlainen kelvatakseni, sosiaalinen ja kylki kyljessä kiinni puhuen suurista tunteista kun rakastan hiljaisesti omalla tavallani, enemmän kosketuksen kautta kuin suurilla sanoilla.

Introvertti kelpaa mutta jos se on jatkuvaa itsenäisyyden ja yksinäisyyden tarpeen korostamista, vaikka kuitenkin jaksaa tapailla kavereitaan, niin eipä tuo mitään rakkautta ainakaan ole. Olkoon sitten introvertti minun kanssa.

Ap

Tekosyitä on monia kun ei halua olla juuri nyt toisen kanssa. "Mun täytyy nyt vaan saada olla vähän itsekseni", on ikivanha tapa sanoa että "hei beibe, mulla on nyt yksi toinen, kuumempi mimmi kiikarissa, mutta viitsitkö odottaa sen aikaa kun katson kuinka siinä käy. Jos ei onnistu niin on parempi että saan edes sulta."

Oikea introvertti ei lähde muiden kanssa jos on sanonut että haluaa olla rauhassa. Taatusti pysyy kaukana jopa ruokakaupasta, ettei tarvitse olla kontaktissa keneenkään vaan voi latautua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Introverttinä kokisin ahdistusta siitä, että minun pitäisi olla tietynlainen kelvatakseni, sosiaalinen ja kylki kyljessä kiinni puhuen suurista tunteista kun rakastan hiljaisesti omalla tavallani, enemmän kosketuksen kautta kuin suurilla sanoilla.

Introvertti kelpaa mutta jos se on jatkuvaa itsenäisyyden ja yksinäisyyden tarpeen korostamista, vaikka kuitenkin jaksaa tapailla kavereitaan, niin eipä tuo mitään rakkautta ainakaan ole. Olkoon sitten introvertti minun kanssa.

Ap

Tekosyitä on monia kun ei halua olla juuri nyt toisen kanssa. "Mun täytyy nyt vaan saada olla vähän itsekseni", on ikivanha tapa sanoa että "hei beibe, mulla on nyt yksi toinen, kuumempi mimmi kiikarissa, mutta viitsitkö odottaa sen aikaa kun katson kuinka siinä käy. Jos ei onnistu niin on parempi että saan edes sulta."

Oikea introvertti ei lähde muiden kanssa jos on sanonut että haluaa olla rauhassa. Taatusti pysyy kaukana jopa ruokakaupasta, ettei tarvitse olla kontaktissa keneenkään vaan voi latautua.

Juurikin näin, valitettavasti, on asia. Olen vihdoin tajunnut, että olin hälle pelkkä hetken läheisyyden tarpeen tyydyttäjä, nyt on ilmeisesti annostus täynnä. Koskeehan se, mutta väkisin ei voi toista saada rakastamaan. Vieläkään emme ole puhuneet.

Ap