Lue keskustelun säännöt.
Tyrin rakastamani ihmisen kanssa - mitä teen?
23.06.2016 |
Hän on itsenäinen, pidättäytyväinen, hieman erakkoluonne, minä olen erittäin sosiaalinen, spontaani, eloisa ihminen. Tämä on aiheuttanut ristiriitoja suhteessamme, yhdessä ehkä 4kk. Kärsin siitä, että joudun olemaan aloitteellisempi kaikessa, ja koen tulevani torjutuksi, kun häntä ei kiinnostakaan. Tapaamme noin kerran viikossa, se ei mielestäni voi olla liikaa.
Nyt sitten sanoin suorin sanoin, että tämä taitaa olla tässä. En tiedä vaivaako asia häntä mitenkään vai sulatteleeko asiaa, sillä en ole kuullut tämän jälkeen. Rakastan häntä kyllä, mutta tuntuu etten pysty olemaan oma itseni koska minun pitäisi niin paljon himmailla hänen takiaan, tai sitten tyytyä niihin rippusiin, milloin hänelle käy.
Mitä teen? Yritänkö vaan unohtaa, onko yhtälö mahdoton? Vai yritänkö vielä jutella kunnolla?
Kommentit (111)
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ollut samantyyppisessä tilanteessa siellä toisella puolella. Jos hänellä on jotain tunnelukkoja erakkomaisuutensa lisäksi niin kuin minulla, niin parisuhde tuskin auttaa siinä. Tunnelukkojen purkaminenkin vaatii myös sen energian joka yleensä menee parisuhteeseen. Minä päästin oman "exäni" menemään kun huomasin että hän tarvitsi enemmän kuin pystyin antamaan.
No, en tiedä onko hän ryhtymässä niitä purkamaan. En kuitenkaan sen takia häntä jättäisi jos todella olisi kiinnostusta suhteeseen kanssani.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kolikollahan on aina kaksi puolta. Oletko varma ettet ole antanut liikaa tilaa? Jos olet itse epävarma ja teet toisenkin epävarmaksi? Itse selvittelisin vielä toisen tunteita. "Tämä oli tässä" - menikö hän itkemään vai mitä tekemään Voitko olla varma? Ja oletko varma tuostakaan "aina kun hänelle sopii" . Näkemyseroja?
Kyllä, varmasti näkemyseroja. Siksi olenkin epävarma. Mutta jos alan liikaa kyselemään, pelkään että hän ahdistuu ja pakenee lopullisesti. Tämä tässä nyt on seurauksena hänen oman tilan tarvitsevaisuudessa, en osaa suhtautua häneen enää NIIN rennosti ja avoimesti, mitä kuuluisi. :(
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ollut samantyyppisessä tilanteessa siellä toisella puolella. Jos hänellä on jotain tunnelukkoja erakkomaisuutensa lisäksi niin kuin minulla, niin parisuhde tuskin auttaa siinä. Tunnelukkojen purkaminenkin vaatii myös sen energian joka yleensä menee parisuhteeseen. Minä päästin oman "exäni" menemään kun huomasin että hän tarvitsi enemmän kuin pystyin antamaan.
No, en tiedä onko hän ryhtymässä niitä purkamaan. En kuitenkaan sen takia häntä jättäisi jos todella olisi kiinnostusta suhteeseen kanssani.
ap
En minäkään purkanut omiani juuri ollenkaan vaikka peräti yritin exäni kanssa. Koska loppujen lopuksi ne tunnelukot, jo niiden olemassa olo, otti minulta sen energian joka kenties normaaleilla voidaan kohdistaa muualle. Kuten esim. parisuhteeseen. Kyseessä on kolmaspyörä, mukana suhteessa, joka huomioidaan aina ennen kumppania. Ymmärrät varmaan paremmin mitä tarkoitan jos kerron asian näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ollut samantyyppisessä tilanteessa siellä toisella puolella. Jos hänellä on jotain tunnelukkoja erakkomaisuutensa lisäksi niin kuin minulla, niin parisuhde tuskin auttaa siinä. Tunnelukkojen purkaminenkin vaatii myös sen energian joka yleensä menee parisuhteeseen. Minä päästin oman "exäni" menemään kun huomasin että hän tarvitsi enemmän kuin pystyin antamaan.
No, en tiedä onko hän ryhtymässä niitä purkamaan. En kuitenkaan sen takia häntä jättäisi jos todella olisi kiinnostusta suhteeseen kanssani.
ap
En minäkään purkanut omiani juuri ollenkaan vaikka peräti yritin exäni kanssa. Koska loppujen lopuksi ne tunnelukot, jo niiden olemassa olo, otti minulta sen energian joka kenties normaaleilla voidaan kohdistaa muualle. Kuten esim. parisuhteeseen. Kyseessä on kolmaspyörä, mukana suhteessa, joka ennen kumppania. Ymmärrät varmaan paremmin mitä tarkoitan jos kerron asian näin.
Kyllä ymmärrän :). Hän on kuitenkin pystynyt parisuhteeseen ja avioliittoonkin, tosin viimeisimmässä ei ilmeisesti viimeiseen 5vuoteen ollut mitään tunnetta. Mutta niinhän se on normaalisti tuntevillakin. Ennyt sitten tiedä johtuuko kaikki siitä, että olemme niin erilaiset, vai siitä ettei niitä tunteita olekaan riittävästi.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minulla on ollut pitkiä parisuhteita, joten tuskin asenteesta nyt tämä homma on kiinni. ja olen yrittänyt hyväksyä toisen erilaisuuden, MUTTA ongelmahan on se, että joudun epäilemään hänen tunteitaan ja samalla taipumaan käyttäytymään niin, että olisin sellainen, ettei hän ainakaan rasitu minusta. Ja en ole luonnostani näin pidättäytyvä ja "etäinen", enkä voi rakentaa parisuhdetta itsekään, jos en voi olla oma itseni ja luottaa siihen että toinen välittää ja kaipaa seuraani.
ap
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minulla on ollut pitkiä parisuhteita, joten tuskin asenteesta nyt tämä homma on kiinni. ja olen yrittänyt hyväksyä toisen erilaisuuden, MUTTA ongelmahan on se, että joudun epäilemään hänen tunteitaan ja samalla taipumaan käyttäytymään niin, että olisin sellainen, ettei hän ainakaan rasitu minusta. Ja en ole luonnostani näin pidättäytyvä ja "etäinen", enkä voi rakentaa parisuhdetta itsekään, jos en voi olla oma itseni ja luottaa siihen että toinen välittää ja kaipaa seuraani.
ap
Mutta mielestäsi toisen pitää voida rakentaa parisuhde, vaikka ei voikaan olla oma itsensä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ette vaan oo match. ap olen ollut ihan tismalleen sinun tilanteessasi. tosin kestin sitä itse 2 vuotta! eikä se siitä mihinkään muuttunut. paheni vaan. surin aikani ja nyt ymmärrän ettei sovittu toisillemme. yhä olen tosin vihainen siitä että hän sai minut tuntemaan kuin minussa oli vikaa
Vierailija kirjoitti:
ette vaan oo match. ap olen ollut ihan tismalleen sinun tilanteessasi. tosin kestin sitä itse 2 vuotta! eikä se siitä mihinkään muuttunut. paheni vaan. surin aikani ja nyt ymmärrän ettei sovittu toisillemme. yhä olen tosin vihainen siitä että hän sai minut tuntemaan kuin minussa oli vikaa
Niin se voi olla ettei olla, mutta jos tunteita riittää niin yrittää voi! Katsotaan nyt löytyykö niitä tarpeeksi toiselta...
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minulla on ollut pitkiä parisuhteita, joten tuskin asenteesta nyt tämä homma on kiinni. ja olen yrittänyt hyväksyä toisen erilaisuuden, MUTTA ongelmahan on se, että joudun epäilemään hänen tunteitaan ja samalla taipumaan käyttäytymään niin, että olisin sellainen, ettei hän ainakaan rasitu minusta. Ja en ole luonnostani näin pidättäytyvä ja "etäinen", enkä voi rakentaa parisuhdetta itsekään, jos en voi olla oma itseni ja luottaa siihen että toinen välittää ja kaipaa seuraani.
ap
Mutta mielestäsi toisen pitää voida rakentaa parisuhde, vaikka ei voikaan olla oma itsensä?
Ei, vaan molempien pitäisi pystyä olemaan se mikä on, sekä hänen että minun, ja sen mukaan sitten kompromisseja, jos siis tunteita ja halua riittää. Jos haluaa käpertyä liikaa omaan maailmaansa ja nähdä silloin harvoin kun se vain itselle hyvä niin ei siitä toimivaa suhdetta rakenneta.
ap
Minä olen se introvertimpi ja olen nainen. Jos olemme yhdessä 24/7, ahdistun ja tukahduttaa. Tarvitsen tilaa ja omaa aikaa. Minun on myös vaikeampi näyttää tunteitani ja puhua niistä.
Miesystävä on vilkkaampi ja haluaisi olla kanssani ja iholla kaiken aikaa. Hän kokee tuskaa siitä kun haen välillä etäisyyttä, ikävöi ja kaipaa.
Minun mielestäni tapaamme sopivasti, hänestä liian vähän.
Minä toivon että hänellä olisi muutakin elämää, johon hän purkaisi energiaansa ja seuran tarvettaan. Rakastan häntä, mutta en pysty täyttämään kaikkia hänen tarpeitaan. Koen että hän imee minusta energian, enkä pääse ja ehdi latautumaan.
Voi olla että meilläkin käy noin. Toivon tietysti, että tästä löytyisi joku kompromissi. Olen sellaista tehnytkin, vietän hänen kanssaan enemmän kuin luontaisesti tekisin, jotta hänkin olisi tyytyväinen. Vähän se koville välillä ottaa, toivon että ei kostaudu ajan kanssa.
Jos hän sanoisi että tämä on nyt tässä, nyökkäisin ja itkisin sitten kun olen yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minulla on ollut pitkiä parisuhteita, joten tuskin asenteesta nyt tämä homma on kiinni. ja olen yrittänyt hyväksyä toisen erilaisuuden, MUTTA ongelmahan on se, että joudun epäilemään hänen tunteitaan ja samalla taipumaan käyttäytymään niin, että olisin sellainen, ettei hän ainakaan rasitu minusta. Ja en ole luonnostani näin pidättäytyvä ja "etäinen", enkä voi rakentaa parisuhdetta itsekään, jos en voi olla oma itseni ja luottaa siihen että toinen välittää ja kaipaa seuraani.
ap
Mutta mielestäsi toisen pitää voida rakentaa parisuhde, vaikka ei voikaan olla oma itsensä?
Ei, vaan molempien pitäisi pystyä olemaan se mikä on, sekä hänen että minun, ja sen mukaan sitten kompromisseja, jos siis tunteita ja halua riittää. Jos haluaa käpertyä liikaa omaan maailmaansa ja nähdä silloin harvoin kun se vain itselle hyvä niin ei siitä toimivaa suhdetta rakenneta.
ap
Introvertti ei "halua käpertyä omaan maailmaansa", hän ei vaan jaksa ja kestä yliannosta sosiaalisuutta ja ulkomaailmaa.
Näitä kommentteja luettua, parisuhteen ennuste teillä on aika heikko. Ei siksi että olette erilaiset, vaan siksi että ap et ymmärrä hänen erilaisuuttaan, etkä kunnioita hänen oikeuttaan olla erilainen kuin sinä.
Kaikenlaisissa erilaisuuksissa ihmiset löytävät parisuhteeseen kompromisseja. Sinä katsot hänen erilaisuuttaan ja pidät sitä outona, vääränä, itsekkäänä, oikkuna. Ei hän VALITSE olla tuollainen. Ei ihmistä voi muuttaa tai vaatia muuttumaan, ja jos vaatisi hän ei pystyisi.
Onko hän luotettava? Rakastava, huomioiva, lempeä? Muutoin kuin ettei ole kanssasi kaiken aikaa. Jätä se hetkeksi huomiotta.
Hoitaako hän asiansa mallikkaasti, on ihmisille kunnioittava ja ystävällinen? Älykäs, sivistynyt? Viehättäväkin?
Jos hän on kaikkea tuota, hän on kumppani jota voi arvostaa ja kunnioittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen se introvertimpi ja olen nainen. Jos olemme yhdessä 24/7, ahdistun ja tukahduttaa. Tarvitsen tilaa ja omaa aikaa. Minun on myös vaikeampi näyttää tunteitani ja puhua niistä.
Miesystävä on vilkkaampi ja haluaisi olla kanssani ja iholla kaiken aikaa. Hän kokee tuskaa siitä kun haen välillä etäisyyttä, ikävöi ja kaipaa.
Minun mielestäni tapaamme sopivasti, hänestä liian vähän.
Minä toivon että hänellä olisi muutakin elämää, johon hän purkaisi energiaansa ja seuran tarvettaan. Rakastan häntä, mutta en pysty täyttämään kaikkia hänen tarpeitaan. Koen että hän imee minusta energian, enkä pääse ja ehdi latautumaan.
Voi olla että meilläkin käy noin. Toivon tietysti, että tästä löytyisi joku kompromissi. Olen sellaista tehnytkin, vietän hänen kanssaan enemmän kuin luontaisesti tekisin, jotta hänkin olisi tyytyväinen. Vähän se koville välillä ottaa, toivon että ei kostaudu ajan kanssa.
Jos hän sanoisi että tämä on nyt tässä, nyökkäisin ja itkisin sitten kun olen yksin.
Meillä on varmaan vähän juuri näin. Mutta mielestäni en ole häntä liikaa ahdistanut vaan kyllä hänellä on sitä omaa tilaa PALJON minulta, jos näemme tyyliin kerran viikossa. Toki hänellä on kouluikäiset lapset ja hän on erittäin aktiivinen lasten asioissa ja harrasteissa ja mielestäni silloin hyvinkin sosiaalinen. Siksi joskus tuntuu että minä olen se ahdistava osuus. Olisi varmaan parempi kun ei olisi minua tavannut.
ap
Itse kun tyrin omaa tyhmyyttäni suhteen niin se jäi siihen. Nielin pettymykseni ja puuskutin elämässä eteenpäin. Roikkuminen ja ripustautuminen ei kuulu tapoihini. Kyllähän se kirpaisee, mutta tuulta päin kuomaseni. 😊
Vierailija kirjoitti:
Näitä kommentteja luettua, parisuhteen ennuste teillä on aika heikko. Ei siksi että olette erilaiset, vaan siksi että ap et ymmärrä hänen erilaisuuttaan, etkä kunnioita hänen oikeuttaan olla erilainen kuin sinä.
Kaikenlaisissa erilaisuuksissa ihmiset löytävät parisuhteeseen kompromisseja. Sinä katsot hänen erilaisuuttaan ja pidät sitä outona, vääränä, itsekkäänä, oikkuna. Ei hän VALITSE olla tuollainen. Ei ihmistä voi muuttaa tai vaatia muuttumaan, ja jos vaatisi hän ei pystyisi.
Onko hän luotettava? Rakastava, huomioiva, lempeä? Muutoin kuin ettei ole kanssasi kaiken aikaa. Jätä se hetkeksi huomiotta.
Hoitaako hän asiansa mallikkaasti, on ihmisille kunnioittava ja ystävällinen? Älykäs, sivistynyt? Viehättäväkin?
Jos hän on kaikkea tuota, hän on kumppani jota voi arvostaa ja kunnioittaa.
Kunnioitan oikeutta, ilmaisen itseäni huonosti. Kunnioitan häntä ihmisenä ja hän omalla laillaan aivan ihana, minulle vaan tulee hänen käytöksestään tunne, ettei hän halua olla minun kanssani niin kuin minä hänen kanssaan. Tässä voi olla se luonne-erokin. En minä myöskään pyydä häntä muuttumaan, odotan vain että hänkin hyväksyisi minut eikä teilaisi maailmansa ulkopuolelle, jos pitäisi suhteessa olla. En välttämättä edes tiedä mitä hän monina päivinä tekee, vaikka asia vaan kiinnostaisi minua.
Luotettava hän on, ehkä rakastavakin, vähän sellainen jähmeä, eli olen aloitteellisempi.
Ystävällinen, sivistynyt, älykäs, asiansa hoitaa vähän liiankin mallikkaasti, todella tunnollinen, kyllä.
Kovin paljon hyvää. Jos vaan tietäisin että olen hänelle yhtä tärkeä kuin hän minulle, niin tämän voisi kestää. Mutta epäilen sitä liian usein. Vikaa tietysti itsessäkin enkä todella ala jankkaamaa välittääkö hän minusta. En oikein tiedä mitä minun pitäisi tehdä...
ap
Vierailija kirjoitti:
Itse kun tyrin omaa tyhmyyttäni suhteen niin se jäi siihen. Nielin pettymykseni ja puuskutin elämässä eteenpäin. Roikkuminen ja ripustautuminen ei kuulu tapoihini. Kyllähän se kirpaisee, mutta tuulta päin kuomaseni. 😊
En roiku vaan odotan. odotan kaikessa hiljaisuudessa etten vaan painostaisi. Ei tääkään tunnu terveeltä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Näitä kommentteja luettua, parisuhteen ennuste teillä on aika heikko. Ei siksi että olette erilaiset, vaan siksi että ap et ymmärrä hänen erilaisuuttaan, etkä kunnioita hänen oikeuttaan olla erilainen kuin sinä.
Kaikenlaisissa erilaisuuksissa ihmiset löytävät parisuhteeseen kompromisseja. Sinä katsot hänen erilaisuuttaan ja pidät sitä outona, vääränä, itsekkäänä, oikkuna. Ei hän VALITSE olla tuollainen. Ei ihmistä voi muuttaa tai vaatia muuttumaan, ja jos vaatisi hän ei pystyisi.
Onko hän luotettava? Rakastava, huomioiva, lempeä? Muutoin kuin ettei ole kanssasi kaiken aikaa. Jätä se hetkeksi huomiotta.
Hoitaako hän asiansa mallikkaasti, on ihmisille kunnioittava ja ystävällinen? Älykäs, sivistynyt? Viehättäväkin?
Jos hän on kaikkea tuota, hän on kumppani jota voi arvostaa ja kunnioittaa.
Taidat olla aika nuori tai muuten vaan naiivi, ehkä vain yhdessä pidemmässä suhteessa ollut?
Tässä casessa on päivänselvää, että mies ei vaan ole rakastunut.
Vierailija kirjoitti:
Tiedostaako mies itse suhtautumisessaan parisuhteeseen olevan ongelmaa? Mietin vain, että lähtisikö hän kanssasi tunnekeskeiseen parisuhdeterapiaan? (Googlella löytyy mitä se on) Näissä on usein takana lapsuusajan vuorovaikutusongelma, eli vauvaa ja pikkulasta, taaperoa on pitkäkestoisesti ja toistuvasti laiminlyöty kontaktin ottamattomuudessa.
Olen itse epäsosiaalinen ja sitoutumishaluton nainen. Silti ihastun välillä, aloitan kevytsuhteita jne. Olen nyt pari vuotta tapaillut yhtä miestä ja hän postuisi nopeasti kontaktilistaltani jos hän ehdottaisi vuorovaikutusongelmien takia parisuhdeterapiaan menemistä. Kaikkea sitä kuuleekin. :D
Kolikollahan on aina kaksi puolta. Oletko varma ettet ole antanut liikaa tilaa? Jos olet itse epävarma ja teet toisenkin epävarmaksi? Itse selvittelisin vielä toisen tunteita. "Tämä oli tässä" - menikö hän itkemään vai mitä tekemään Voitko olla varma? Ja oletko varma tuostakaan "aina kun hänelle sopii" . Näkemyseroja?