Pitääkö mielestänne paikkaansa, että koulutustaso periytyy?

Tämä aihe se jaksaa puhuttaa vuodesta toiseen, vaikka kyseessähän on loppujen lopuksi melkoinen itsestäänselvyys: rikkaus on kivempaa ja antaa enemmän mahdollisuuksia kuin köyhyys. Mitä puimista näin selvässä asiassa on? Tulkitsen, että hyväosaisilla on hieman huono omatunto, kun hyvät asemat eivät yhteiskunnassa jakaudukaan täysin oikeudenmukaisen ja reilun pelin säännöillä, vaan perhetaustalla on vaikutusta. Siksi pitää selitellä ja kertoa "minunkin pappani" -tarinoita yhä uudelleen ja uudelleen.

On tosiaan paljon tutkittu tätä asia, ja näin se kyllä valitettavasti? yhä edelleen menee.

Ajatusta on tutkittu ja yhteys on olemassa. Se liittyy paljolti siihen, että suhtautuminen opiskeluun on ns. periytyvää. Äidin koulutustasolla suurempi vaikutus kuin isän koulutustasolla. Mutta vaikka yhteys olisikin, se ei yksiselitteisesti aina mene niin. Keskustelupalstoilla huomaa kyllä ketkä eivät ymmärrä tilastoja. He usein selittävät tilastot mukamas nurin sillä, että omalla kohdalla näin ei ole.

Varmaan periytyy, mutta ihmetyttää täällä oleva säälivä asenne duunariuden peritymistä kohtaan. Meillä mies on duunari, ihan tyytyväinen elämäänsä työstään ylpeä ja hoitaa sen hyvin. Työ myös tuottaa "Oikeaa rahaa" yhteiskunnalle (vientiyritys). Vapaa-ajan intohimona harrastus, josta saa iloa ja onnistumisen elämyksiä. Jos lapsellemme periytyy tuollainen olen ainakin itse ihan todella ylpeä ja tyytyväinen.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on toinen vanhemmista akateeminen ja toinen duunari. Itse olen juuri siltä väliltä eli AMK-tutkinnon suorittanut.

Omat vanhempani olivat käyneet pari vuotta kiertokoulua, ja itse ja mieheni keskiasteen koulutuksen ja omat lapset: akateeminen ja keskiaste.

eli kolutustaso noussut koko ajan.

Lastenlapset ovat tietty ennen kouluikää jo melkein maisteritasoa:)))))))

t.mummeli

Vierailija kirjoitti:

Varmaan periytyy, mutta ihmetyttää täällä oleva säälivä asenne duunariuden peritymistä kohtaan. Meillä mies on duunari, ihan tyytyväinen elämäänsä työstään ylpeä ja hoitaa sen hyvin. Työ myös tuottaa "Oikeaa rahaa" yhteiskunnalle (vientiyritys). Vapaa-ajan intohimona harrastus, josta saa iloa ja onnistumisen elämyksiä. Jos lapsellemme periytyy tuollainen olen ainakin itse ihan todella ylpeä ja tyytyväinen.

Niin, varmaankin koulutuksen periytyvyys on ongelma enemmänkin niissä tilanteissa, joissa nuoren toiveammatti muuten olisi enemmän akateemisella puolella, mutta taustan vuoksi se on vaikeampaa kuin sellaiselle, jolla akateeminen ura on valmiiksi nenän edessä syntymästä lähtien.

Mun vanhemmat ovat kansakoulun käyneitä duunareita. Itsellä opisto-, yliopisto- ja AMK-tutkinnot ja muutenkin olen opiskellut paljon ja ollut samalla työelämässä yli 20 vuotta. Kaksoissiskolla vanhanajan opistotutkinto.

N 30:tä serkuissani (ovat nyt n 60-30 vuotiaita) on vain muutamia yliopiston tai edes AMK:n/opiston käyneitä. Ylioppilaita on ehkä kolmasosa.

Omallani kohdallani vanhempien, varsinkaan äidin, koulutus ei ole periytynyt. Äitini on käynyt opistotasoisen koulun, isä AMKin, mutta itse opiskelen yliopistossa. Näillä näkymin siskoni on menossa AMKiin. Olemme molemmat valinneet itse oman polkumme, eikä meitä ole painostettu mihinkään tiettyyn suuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika hyvin pitää paikkaansa. Käsittääkseni yleisempää kuitenkin on, että duunarien lapsista tulee akateemisia kuin päinvastoin.

Omien vanhempieni ikäluokassa ammattikoulunkin käyneet olivat jo niitä pidemmälle opiskelleita, suurella osalla kun koulut jäivät kansakouluun.

Kuinka vanha olet? Minun vanhemmat ovat 80-v., molemmat ylioppilaita ja korkeakoulun käyneitä. Isä luokkanousija mutta äidin isä myös koulutetumpi (keskikoulu, päälle ammattiopintoja). Akateemisia oli 1900-luvun alkupuolella hyvin vähän, mutta suvuissa joissa koulutusta on arvostettu (itse käyty esim. keskikoulu lyhyen kiertokoulun sijaan) on lapsia laitettu koulunpenkille keskimääräistä innokkaammin. Äisin sisaruksistakin lähes kaikilla ylioppilas/korkeakoulututkinto. Ja omat sisarukseni (n. 50v) on kaikki korkeakoulun käyneitä. Ja nyt meidän lapsistamme suurin osa yliopistoissa/sinne menossa. Näin se periytyy.

Tuskin AP tarkoitti joka ikistä ihmistä vaan puhui keskimääristä. Vanhempasi ovat varmaan kaupunkilaisia. Tuohon aikaan maalta opiskelemaan ponnistaminen ei ollut helppoa, vaikka olisi ollut rahkeita. Sen vuoksi monien vähän koulutettujen sota-ajan lasten lapsista on tullut paljon korkeammin koulutettuja kuin vanhempansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika hyvin pitää paikkaansa. Käsittääkseni yleisempää kuitenkin on, että duunarien lapsista tulee akateemisia kuin päinvastoin.

Omien vanhempieni ikäluokassa ammattikoulunkin käyneet olivat jo niitä pidemmälle opiskelleita, suurella osalla kun koulut jäivät kansakouluun.

Kuinka vanha olet? Minun vanhemmat ovat 80-v., molemmat ylioppilaita ja korkeakoulun käyneitä. Isä luokkanousija mutta äidin isä myös koulutetumpi (keskikoulu, päälle ammattiopintoja). Akateemisia oli 1900-luvun alkupuolella hyvin vähän, mutta suvuissa joissa koulutusta on arvostettu (itse käyty esim. keskikoulu lyhyen kiertokoulun sijaan) on lapsia laitettu koulunpenkille keskimääräistä innokkaammin. Äisin sisaruksistakin lähes kaikilla ylioppilas/korkeakoulututkinto. Ja omat sisarukseni (n. 50v) on kaikki korkeakoulun käyneitä. Ja nyt meidän lapsistamme suurin osa yliopistoissa/sinne menossa. Näin se periytyy.

Tuskin AP tarkoitti joka ikistä ihmistä vaan puhui keskimääristä. Vanhempasi ovat varmaan kaupunkilaisia. Tuohon aikaan maalta opiskelemaan ponnistaminen ei ollut helppoa, vaikka olisi ollut rahkeita. Sen vuoksi monien vähän koulutettujen sota-ajan lasten lapsista on tullut paljon korkeammin koulutettuja kuin vanhempansa.

Tarkoitin tuolla kommentilla, että iso-isäni aikaisessa väestössä jo keskikoulun käyminen oli "ylempää koulutusta", ja hänen lapsillaan tuota edusti ylioppilastutkinto joka on nykyään melkein jokaisen juttu. Tarkoitus oli osoittaa kuinka tuo koulutuksen arvostus siirtyy sukupolvelta toiselle - myös maalla, monempien vanhempieni suvut ovat aivan maaseutuperäisiä, pieniltä paikkakunnilta.

Minulla on duunarivanhemmat, siskoni on duunari, itselläni on yliopistotutkinto. Sanontaanko näin, että kotoa en ihan hirvesti kannustusta opiskeluvalintaani saanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan periytyy, mutta ihmetyttää täällä oleva säälivä asenne duunariuden peritymistä kohtaan. Meillä mies on duunari, ihan tyytyväinen elämäänsä työstään ylpeä ja hoitaa sen hyvin. Työ myös tuottaa "Oikeaa rahaa" yhteiskunnalle (vientiyritys). Vapaa-ajan intohimona harrastus, josta saa iloa ja onnistumisen elämyksiä. Jos lapsellemme periytyy tuollainen olen ainakin itse ihan todella ylpeä ja tyytyväinen.

Niin, varmaankin koulutuksen periytyvyys on ongelma enemmänkin niissä tilanteissa, joissa nuoren toiveammatti muuten olisi enemmän akateemisella puolella, mutta taustan vuoksi se on vaikeampaa kuin sellaiselle, jolla akateeminen ura on valmiiksi nenän edessä syntymästä lähtien.

Miksi nykyään on vaikeampi päästä akateemiselle puolelle alemmalta tasolta? 1970-luvulla se ei ollut vaikeaa ja oli pikemminkin pääsääntö, että lapsista tuli vanhempiaan koulutetumpia ja ihan tavallisista duunari-maanviljelijäperheistä lähdettiin yliopistoon.

En minä väitä, että se silloinkaan kaikille suorastaan helppoa oli, mutta varsinaisia esteitä ei ollut. Oli opintotuet ja lainat vähävaraisemmillekin, ja lukioita, ammattikouluja ja opistoja riittävästi joka puolella maata. Kun yliopistoja perustettiin maakuntiin, ei edes kauas kotoa muuttaminen opiskelin vuoksi ollut kynnyskysymys niin kuin aikaisemmin.

No tietyt ammatit näyttäisivät ainakin periytyvän eli lääkäri ja juristi vaikkapa. Samoin yllättävän monen tilintarkastajan lapsi päätyy tilintarkastajaksi ja saa kätevästi vanhempansa entiset asiakkaat sitten hoidettavakseen kun tämä siirtyy eläkkeelle. 

Kauppiaissa, maanviljelijöissä tai arkkitehdeissa tai kuvataiteilijoissa taas vähemmän näyttää periytyvän vanhemman ammatti. 

Suomessahan yliopistoon pääsee ja ennenkaikkea voi jatkaa valmistumiseen saakka heikompikin aines. Eli sitkolla voi saada paperit ja olla "akateeminen".  Ei ole maassa huippuyliopistoa tai yliopistoja vaan paljon niitä periaatteessa yliopistoa matkivia laitoksia. Copy & paste toiminnot oppivat henkilöt tulevat maistereina ulos. 

Muistelen lukeneeni tutkimustuloksia joiden mukaan vanhempien, varsinkin äidin, koulutustaso periytyy jonkun verran mutta korrelaatio ei ole kovin vahva. Tulokset tuntuvat vastaavan aika hyvin tuntemiini ihmisiin.

Se että tilastollisesti tuo pitää paikkansa, ei tietenkään tarkoita, että se joka ikisen kohdalla pitäisi paikkansa, vaan suurimman osan kohdalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei periydy. Vanhempani olivat vain kansakoulun käyneitä mutta heidän lapsistaan yksi on tohtori ja omat lapseni ovat minua korkeammalle kouluttautuneet. Jos periytyisi meidän kaikkien olisi pitänyt jäädä kansakoulutasolle mutta eihän se enää ole edes mahdollista vaan nykynuorilla pitää olla vähintän joku amis käytynä.

Se mitä teidän perheessä tapahtuu ei tarkoita ettei kyseinen ilmiö ole näkyvillä suomalaisessa yhteiskunnassa (tutkimusta aikaisemmin jaettiinkin jo). Eikä kyse edes ole siitä että vanhemmalla ja lapsella tulee olla täysin sama koulutustaso.

Tätä ilmiötä pitää katsoa siitä vinkkelistä mikä alin/ylin koulutustaso on mahdollinen, siksi amista ja kansakouluakin verrataan näissä keskusteluissa. Kuitenkin näitä kummastakin puhuttaessa, yliopistokoulutukseen nähdeen, voidaan puhua verrattain vähän kouluttautuneesta. 

Eihän kukaan naisiakaan sanonut alikouluttautuneeksi 1800-luvun alussa, koska yliopisto-opinnot eivät edes olleet heille edes mahdollisia. Niin kuin ei kansakoulukaan ole mahdollinen nykynuorille. 

Jos laajennetaan otantaa koskemaan vaikkapa kaikkia sukulaisiani, joita on monta sataa ja sitten vielä tuntemani muut ihmiset päälle. Niin kyllä tämä otanta tukee täysin minun näkemystäni. Tietenkin on sukuja, joissa on jo monen polven akateemisia mutta jos ottaa huomioon, että kyse on tosi suppeasta porukasta, sillä suurin osa suomalaisista vasta lähti kaupunkeihin 50-70 luvulla ja heidän lapsensa vasta ovat päässeet koulutukseen kiinni. Nyt vasta voi alkaa katsomaan vähän taaksepäin, että no onkos suku opiskellut ja kuinka pitkälle vai ei.  

Helsinkiinkin esim. tuli  60-70 luvuilla paljon pelkän kansakoulun käyneitä ihmisiä töihin ja heidän lapsensa, joihin minäkin kuulun ovat ensimmäisiä, jotka pääsivät opiskelemaan. Heidän esivanhemmillaan ei missään maaseudun sydänmailla ollut edes mahdollisuutta päästä opiskelemaan. Joten, ei voida vielä puhua laajamittaisesti mistään periytyvyydestä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan periytyy, mutta ihmetyttää täällä oleva säälivä asenne duunariuden peritymistä kohtaan. Meillä mies on duunari, ihan tyytyväinen elämäänsä työstään ylpeä ja hoitaa sen hyvin. Työ myös tuottaa "Oikeaa rahaa" yhteiskunnalle (vientiyritys). Vapaa-ajan intohimona harrastus, josta saa iloa ja onnistumisen elämyksiä. Jos lapsellemme periytyy tuollainen olen ainakin itse ihan todella ylpeä ja tyytyväinen.

Niin, varmaankin koulutuksen periytyvyys on ongelma enemmänkin niissä tilanteissa, joissa nuoren toiveammatti muuten olisi enemmän akateemisella puolella, mutta taustan vuoksi se on vaikeampaa kuin sellaiselle, jolla akateeminen ura on valmiiksi nenän edessä syntymästä lähtien.

Miksi nykyään on vaikeampi päästä akateemiselle puolelle alemmalta tasolta? 1970-luvulla se ei ollut vaikeaa ja oli pikemminkin pääsääntö, että lapsista tuli vanhempiaan koulutetumpia ja ihan tavallisista duunari-maanviljelijäperheistä lähdettiin yliopistoon.

En minä väitä, että se silloinkaan kaikille suorastaan helppoa oli, mutta varsinaisia esteitä ei ollut. Oli opintotuet ja lainat vähävaraisemmillekin, ja lukioita, ammattikouluja ja opistoja riittävästi joka puolella maata. Kun yliopistoja perustettiin maakuntiin, ei edes kauas kotoa muuttaminen opiskelin vuoksi ollut kynnyskysymys niin kuin aikaisemmin.

Hakijoita oli vähemmän.

Nyt suomalaiset eivät kilpaile pelkästään oman maan hakijoiden kanssa vaan yliopistoihin hakee ja otetaan myös ulkomailta tulevia hakijoita. Esim. taideyliopistot

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen duunariperheen lapsi. Äiti käynyt jonkin "keittokoulun" kansakoulun jälkeen, isä kansakoulun. Äidinpuoleiset isovanhemmat käyneet ainakin jonkin aikaa kansakoulua ja isän äiti oppinut lukemaan ja kirjoittamaan kiertokoulussa.

Itse olen suorittanut yliopistotutkinnon. Mieheni on duunari. Lapsi seuraa äitinsä jälkiä ja opiskelee yliopistossa.

Ammattikoulu tai kauppaopisto tms. oppilaitos eivät aikanaan omalla kohdallani olleet edes mikään vaihtoehto. Päätin jo 10-vuotiaana, että menen opiskelemaan yliopistoon. Siksi olin myös aika hikari koko kouluajan. Vanhemmat kannustivat jatkamaan opintoja ja oma merkityksensä on ollut muutaman opettajan kannustuksella.

50-60 luvulla syntyneiden opiskeluaikana oli vielä tilanne, jolloin keskiluokka Suomessa kasvoi. Se tarkoitti, että silloisen keskiluokan omia lapsia ei ollut tarpeeksi elinkeinoelämän ja julkisen sektorin ylemmille portaille, joten koulutettavia piti hankkia myös duunariperheistä. Nykyisin tilanne on eri. Keskiluokkaa on niin paljon, että heidän omat lapset täyttävät ylemmät opiskeluasteet ja sinne on vaikeampi nousta alemmasta taustasta kuin sinun nuoruudessasi.

Ymmärrän pääpointtisi, mutta  silti täytyy muistuttaa, että en minä kyllä yliopistoon päässyt missään duunareitten lasten kiintiössä "hankittuna". Ihan saman pääsykokeen kautta opiskelemaan pääsin kuin kaikki muutkin ja sisään otettiin 10 % hakijoista. Valmennuskursseja oli tarjolla silloin 80-luvun alussakin, mutta en sellaista käynyt, kun piti olla kesätöissä.  Eipä siihen olisi ollut rahaakaan.

Taisi kysymys olla kuitenkin siitä, että "periytyykö" koulutustausta. Vastaukseni on, että ei välttämättä.

Ehkä asenne koulutukseen voi olla eri. Itse olen ensimmäinen pitkälle kouluttautunut suvussamme ja tämä ei tule osaltani ainakaan periytymään (vela).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan periytyy, mutta ihmetyttää täällä oleva säälivä asenne duunariuden peritymistä kohtaan. Meillä mies on duunari, ihan tyytyväinen elämäänsä työstään ylpeä ja hoitaa sen hyvin. Työ myös tuottaa "Oikeaa rahaa" yhteiskunnalle (vientiyritys). Vapaa-ajan intohimona harrastus, josta saa iloa ja onnistumisen elämyksiä. Jos lapsellemme periytyy tuollainen olen ainakin itse ihan todella ylpeä ja tyytyväinen.

Niin, varmaankin koulutuksen periytyvyys on ongelma enemmänkin niissä tilanteissa, joissa nuoren toiveammatti muuten olisi enemmän akateemisella puolella, mutta taustan vuoksi se on vaikeampaa kuin sellaiselle, jolla akateeminen ura on valmiiksi nenän edessä syntymästä lähtien.

Miksi nykyään on vaikeampi päästä akateemiselle puolelle alemmalta tasolta? 1970-luvulla se ei ollut vaikeaa ja oli pikemminkin pääsääntö, että lapsista tuli vanhempiaan koulutetumpia ja ihan tavallisista duunari-maanviljelijäperheistä lähdettiin yliopistoon.

Tähän vastattiin jo: Nykyään on keskiluokkaa (ja siis myös keskiluokan omia lapsia) enemmän kuin 70-luvullla.